Joukkue- ja A-SM (Valio) – Kilpailutulokset

Linkki tiedostoon: Joukkue- ja A-luokkien SM lauantain tulokset.xls

Joukkueiden ja A-luokan SM:n avauspäivä Koskella sujui ilman suuria draamoja. Kun viimeinen pallo iskettiin pöytään puolisen tuntia suunniteltua etuajassa, merkitsi se jotakin ainakin Oulun Juhana Tuuttilalle. Todella ahkera kisapelaaja kuittasi nimittäin sillä pöytätennishistoriansa ensimmäisen SM-kultansa. Luokka siis A-luokan nelinpeli ja rinnalla Espoon Huy Chau.

Loppuottelussa kukistui Lahden pari Sami Hattunen / Leonid Pullinen, tiukahkoin erin mutta 3-0. Mestaruutta voi pitää ansaittuna siksikin, että kvartassa mestaripari löi kisan ykkössijoitetun kaksikon Aleksi Mustonen/Jussi Mäkelä.

Molemmat SM-pronssit jäivät isäntäkuntaan. Matias ja Rasmus Vesalainen voittivat poolissa tulevat mestarit 3-0, mutta hävisivät välieränsä Lahden parille 1-3. Hallitsevat B-luokan nelinpelin kultamitalistit Esa Kanasuo ja Janne Relander puolestaan hävisivät semissä mestariparille niukasti 2-3. Kahdeksan parhaan joukossa Janne ja Esa löivät paikallispelissä Sami Ruohosen ja Veikka Flemmingin, mitä voi pitää jonkinlaisena yllätyksenä.


Nelinpelin mitalistit palkintopallilla ikuistettavana.

Aamupäivällä pelattiin miesten joukkuekisan alkupoolit. Kisa on kutistunut takavuosista merkittävästi, sillä mukaan lähti vain seitsemän joukkuetta. Jos näistä peleistä on haettava yllätys, se on isäntäseura Kaiun kakkosjoukkueen 3-2 voitto Oulusta. Vesalaisen veljekset ja Esa Kanasuo ottivat kukin voiton mieheen. Poolin ykkönen oli kaikki ottelunsa voittanut TIP-70. KoKa 1 siis poolikakkonen ja toinen sunnuntain välieräjoukkueista.

Toisessa poolissa Espoo voitti sekä Lahden että Kaiun ykkösjoukkueen. Arttu Pihkala oli kovassa vedossa voittaen molemmat pelinsä KoKaa vastaan. Koskelaisten kavennuksesta vastasi Riku Autio, joka löi hyvätasoisessa ottelussa Toni Soineen. Lahden Kimi Kivelän voitto Veikka Flemmingistä oli toki yllätys sekin.

Sunnuntain välierissä Espoo kohtaa Kaiun kakkosjoukkueen ja TIP-70 Kaiku-ykkösen. Sen lisäksi pelataan naisten joukkuekisan, jossa SM-kulta ratkaistaan suoraan PT Espoon ja TIP-70:n välisessä kamppailussa.

Päivän kolmas luokka on A-luokan kaksinpeli, jossa SM-mitaleita tavoittelee kolmisenkymmentä pelaajaa. Nettilähetys Koskelta alkaa juuri A-kaksinpeleillä klo 10. Muistakaa talviaikaan siirtyminen!

Vastaa