NETU:n kokousuutisia

NETU eli Pohjoismaiden Pöytätennisunioni piti Budapestin EM-kisojen yhteydessä kokouksen. Puhetta johtaa tällä hetkellä Ruotsi, joten naapurimaan liiton puheenjohtajan (ja kansainvälisen liiton varapuheenjohtajan) Petra Sörlingin johdolla mentiin.

Asialistalla ei ollut valtavan paljon tavaraa, jotakin kuitenkin. Aluksi Petra totesi, että ETTU:n vaalit menivät Pohjois-Euroopan kannalta hyvin. Sonjaa onniteltiin ”tuplavoitosta”. Petra totesi myös, että ensi kesän veteraanien EM-kisoihin on jo nyt ilmoittautunut noin 1400 pelaajaa.

Seuraavien vuosien kisoja päätettiin seuraavasti:

2018 Veteraanikisat järjestetään Ruotsissa, joko Tukholman tai Göteborgin alueella. Vuonna 2020 vastaavat kisat ovat Latviassa, todennäköisesti Riikassa.

2018 NETU:n mestaruuskilpailut ovat Virossa ja 2020 kisat Liettuassa.

2017 NETU:n juniorimestaruuskilpailut järjestetään Virossa.

Norja tekee ehdotuksen seniorien NETU-kisan kehittämisestä, jossa tavoitteena on kaksi asiaa: enemmän pelejä heikompien maiden edustajille  ja maiden kärkipelaajat mukaan. Tällä hetkellä kaksinpeli pelataan  suorana cuppina.

Todettiin myös, että ensi vuonna edessä ovat ITTF:n puheenjohtajiston vaalit. Saksalainen Thomas Weikert haluaa jatkaa puheenjohtajana ja Sörling varapuheenjohtajana. Tiedossa on, että ilmeisesti Jean-Michel Saive on lähdössä ehdokkaaksi puheenjohtajakisaan. Ehdokkaita tulee todennäköisesti lisääkin. NETU:lla on niin paljon ääniä, että sen kannattaa keskustella mahdollisesta yhtenäisestä äänestyskäyttäytymisestä.

Seuraavaa ITTF:N Board of Directors -kokousta (johon Sonja siis juuri valittiin) puhuttaa todennäköisesti ainakin olympiakisojen karsintajärjestelmä, joka ei Rio ajatellen ollut kenenkään mielestä hyvä. Seuraava Euroopan liiton yleiskokous puhunee puolestaan nyt käyttöön tulleen EM-karsinnan (jossa Suomikin saa kotipelejä) toimivuudesta, arvokisajärjestäjien majoitushinnoista sekä Euroopan eri maajoukkueisiin jatkuvasti rynnivien nuorten kiinalaispelaajien osanotto-oikeuksista.

Esko Heikkinen

 

 

Vastaa