Tiedotusterveisiä

Liittohallitus kokousti keskiviikkoiltana. Alku otettiin tuttuun tapaan valiokuntakatsauksista. Työvaliokunnassa on organisoitu Pöytätennisrahaston kokous, jonka tuloksena meillä on nyt haettavaa ja jaettavaa stipendirahaa yhteensä 3 000 euroa. Lisäksi on puhuttu paljon kansainvälisestä tilanteesta ja Finlandia Openista sekä suunniteltu puolentoista viikon kuluttua Vantaan Skyline-hotellissa järjestettävää hallituksen strategiakokousta. Edellinen vastaava oli varsin tasan kaksi vuotta sitten juuri ennen koronapandemian puhkeamista.

Seuravaliokunnan vetäjä Tero Naumi totesi, että valiokunta järjestää Seuraillan perjantaina 25.3 perjantai klo 17.30. Kutsu on julkaistu liiton kotisivuilla, ilmoittautukaa mukaan! Aiheina ainakin valmentajarekrytointi, uusi pingiskoulumateriaali ja keskustelu siitä, kuinka seurat voisivat lisätä SM-kisojen arvostusta pelaajien keskuudessa.

Valmentajavaliokunnassa on Mika Räsäsen sanoin käyty vilkasta yleiskeskustelua. Seuraavaa valmentajailtaa valmistellaan, mutta päätöksiä ei vielä ole. IT-valiokunnan Kimmo Pihkala raportoi, että verkkosivujen sarjajärjestelmään on tehty pieniä korjauksia ja PingisTV:n toimintaa on tuettu. Espoon kisat tulevat olemaan ensimmäiset uudella WebWelholla vedetyt kisat (ks. seuraava Pöytätennislehti, Jyrki Nummenmaan juttu). SM-kisojen striimillä oli parhaimmillaan noin 200 yhtäaikaista katsojaa

Kimmo Arenius totesi sääntö- ja tuomarivaliokunnan puolesta, että melko rauhallista on ollut. Keskustelua on käyty kevään liittokokouksen sääntömuutosehdotuksista. Paravaliokunnan Hannu Sihvo osallistui kokoukseen Pajulahdesta, jossa parapelaajat parhaillaan leireilevät edessä olevaan Costa Bravan (Espanja) kisaan valmistautuen. Leirejä ja kisoja on edessä enemmänkin ja Ainolle ja Timolle on myös etsitty nelinpelipareja. Kansainvälinen pararanking hämmentää asianosaisia edelleen.

Sonja Grefberg jatkoi huippu-urheiluvaliokunnan asioista, että Benedek Oláh selvisi pääkaavioon Singaporen WTT-Smashissa. Luka Oinas osallistui ETTU:n ”selection camp” -leirille Tsekeissä. Isä Teemun mukaan siellä ei varsinaista valmennusta ollut, mutta treenivastustajat olivat mainioita. Kaksipäiväisessä kisassa Luka sai 15 ottelua juuri sopivalla tasolla ja esityksistään hän sai hyvää palautetta. Keväällä muillakin junioreilla on aika paljon toimintaa (Sam ja Aleksi Itävaltaan, Sam, Aleksi, Lassi Maria ja Ella Portugaliin). Toukokuussa on junnukisat Puolassa, Saksassa ja Espanjassa. Naisilla on EM-karsintansa, junioreilla NETU kesäkuun lopussa sekä JEM Serbiassa. Elokuussa on vielä aikuisten NETU-mestaruuskilpailut ja EM Münchenissä.

Teemu Oinas totesi kilpailuvaliokunnan asioissa, että henkilökohtainen SM sai jonkin verran kritiikkiä lauantain järjestelyistä, mutta sunnuntai oli ok. 13- ja 15-vuotiaiden SM pelataan Oulussa tulevalla viikonlopulla ja mukana on mukavasti 69 pelaajaa. Kilpailukalenteriin on tulossa muutoksia ainakin Veteraani-SM:n ja mestaruussarjan lopputurnauksen osalta. Ykkösdivisioonassa on ollut valitettavan paljon luovutuksia.

Veteraanivaliokunnan puheenjohtaja Jyrki Nummenmaa kertoi, että Veteraanien TOP 8 pelataan tulevana sunnuntaina (M60, M70 ja N40) ja Veteraani-SM Helsingissä 14.-15. toukokuuta. Toiminnanjohtaja raportoi toimiston puolesta, että Taneli kiertää tällä hetkellä seuroja aktiivisesti. Päävalmentaja Mattias Bergkvistille on tulossa paljon kansainvälisiä kisoja ja toiminnanjohtaja on itse ”tuskaillut” EU-hakemuksemme kanssa (tyttöpingisprojekti Viron liiton kanssa).

Sonja raportoi kansainvälisissä asioissa, että ITTF:n hallitus on parhaillaan koolla Singaporessa. Kuulemma miettivät, pitäisikö MM-kisojen lopputurnauksen joukkuemäärää nostaa. Torstaina on edessä maanosapresidenttien kokous, asialistalla ainakin Pariisin olympiakarsinnat ja henkilökohtaisten MM-kisojen karsinnat.

Pöytätennisliiton kevätkokous pidetään 12. huhtikuuta eli vajaan kuukauden päästä. Tervetuloa kaikki seurat mukaan! Esillä ovat ainakin keskiviikkona hyväksytty toimintakertomus sekä tilinpäätös. Sääntömuutosehdotuksiin on hallituksella/kilpailuvaliokunnalla kaksi ehdotusta, Oululla kaksi (ykkösdivisioona 8 joukkueen sarjaksi sekä vapaampi mahdollisuus rekrytoida ulkomaalaispelaajia kesken kauden) ja Maratonilla yksi.

Kaikki kokouksessa käsiteltävät asiat tulevat piakkoin liiton kotisivuille. Hallitus keskusteli niistä huolellisesti ja esittää, että viikkosarjoja lukuun ottamatta ”paras seitsemästä” (”mestaruussarjaformaatti”) otetaan käyttöön kaikilla sarjaportailla. Nappulaliigassa annetaan mahdollisuus alkulohkojen tasaukseen, kun on poisjääntejä. Lisäksi uuteen arvontaohjelmaan esitetään ominaisuutta, jonka ansiosta pelaaja kohtaisi mahdollisimman vähän samoja pelaajia kisojen eri luokissa. Asiat ja esitykset tulevat piakkoin kotisivuille. Tutustukaa niihin huolella ja tulkaa kokoukseen!

Taloustilanteesta ei vielä ollut paljon kerrottavaa, sillä vuosi on vasta alulla. Sen sijaan Ukrainan tilanteesta riitti puhetta. Sonja kertoi, että ETTU:n venäläinen puheenjohtaja Igor Levitin, hallituksen valkovenäläinen jäsen Vladimir Samsonov ja hallitukseen kuuluvan urheilijavaliokunnan venäläinen puheenjohtaja Polina Mikhailova ovat ”omatoimisesti irrottautuneet toistaiseksi” ETTU:n hallitustoiminnasta. Portugalin Pedro Moura on nyt vt. presidentti.

NETU:n tanskalainen puheenjohtaja kyseli NETU-mailta kantaa siihen, voivatko mainitut henkilöt jatkaa tehtävissään tulevaisuudessakaan. Se ei oikein ottanut (tässä vaiheessa) NETU-maissa tulta ja tanskalainen veti kysymyksensä takaisin. Sekä ETTU että kansainvälinen Swaythling club ovat kyselleet ukrainalaisten pelaajien auttamisesta. SPTL ei tässä varsinaisesti aktivoidu, mutta toki pyrimme järjestämään ukrainalaisille pelaajille pelimahdollisuuksia, jos heitä Suomeen ilmaantuu. Hallitus totesi vielä, että venäläiset pelaajat, joilla on suomalaisen seuran lisenssi, voivat osallistua kilpailutoimintaamme normaalisti.

Finlandia Openin järjestäminen ”vanhamuotoisena” tulee olemaan aika hankalaa, ellei peräti mahdotonta. Kuitenkin neuvottelut ITTF:n ja WTT:n kanssa jatkuvat, kuten myös Kisakallion ja Vantaan kanssa. Työvaliokunta sai hallitukselta mandaatin jatkaa neuvotteluja ja selvitystoimintaa.

Vielä totesimme, että vuoden ensimmäinen Pöytätennislehti lienee kannossa parin viikon kuluessa. Hallitus kokoontuu seuraavan kerran 20. huhtikuuta.

 

Vastaa