Syysliittokokous pidetty

Syysliittokokous kokoontui Joukkue-SM:n aikana Ruskeasuolla. Paikalla oli – valtakirjat mukaan laskien – 15 seuraa, mikä ei ole järin paljon. Listalla oli tärkeitä asioita, joista päättämässä saisi olla enemmänkin seuroja.

Istuvan puheenjohtajan avauksen jälkeen kokouksen puheenjohtajaksi valittu Pekka Kolppanen vei tapahtuman läpi tunnissa ja vartissa. Asialistalla oli mm. toimintasuunnitelman ja budjetin hyväksyminen, ensi vuoden maksuista sopiminen, tilintarkastajien valinta sekä puheenjohtajiston ja neljän uuden hallituksen jäsenen ja neljän varajäsenen valinta.

Jo muutaman viikon liiton sivuilla esillä ollut toimintasuunnitelma hyväksyttiin pienen täydennyksin. Sama koskee ensi vuoden maksuja, mutta niiden osalta liittokokous muutti hallituksen esitystä yhdessä kohdassa: vuonna 2017 kaikkien SM-kisojen osanottomaksuista menee 15 prosenttia kilpailumaksuna liitolle. Hallituksen esitys oli 30 prosenttia, joten päätös muutti hiukan budjettiakin.

Hyväksytty budjetti on vajaa 20 000 euroa alijäämäinen. Se on hiukan enemmän kuin kuluvan vuoden ennuste. Liitto kestää näitä miinusmerkkisiä vuosia muutaman, mutta jatkossa varainhankinnan on onnistuttava paremmin, jos haluamme pitää menopuolen nykyisellä tasolla.

Liiton perimiin maksuihin liittyi myös ainoa seuroilta tullut esitys. JPT esitti, että sarjaturnauksia järjestävä seura saisi alennusta sarjamaksuista. Esitys ei mennyt läpi, mutta edelleenkään mikään ei estä kustannuksien jakamista kussakin turnauksessa pelaavien joukkueiden kesken.

Liiton istuva puheenjohtajisto – puheenjohtaja Esko Heikkinen ja varapuheenjohtaja Sonja Grefberg – valittiin yksimielisesti myös uudelle kaksivuotiskaudelle. Yksimielinen oli myös hallituksen jäsenten vaali, ja valituiksi tulivat Bengt Ahti ja Matti Kurvinen ”entisistä” ja uusina Teemu Oinas sekä Riku Anttila. Jälkimmäiset korvaavat paikkansa vapaaehtoisesti jättäneet Juha Mustosen ja Jarmo Siekkisen. Kiitos Juhalle ja Jarmolle, joista varsinkin Jarmon hallitusura on ollut pitkä ja ansiokas.

Uudet hallituksen varajäsenet ovat Måns Holmberg, Toni Soine, Hannu Sihvo ja Henri Pelkonen. Jälkimmäinen herra on mielenkiintoinen tuttavuus, että hän edustaa oman vanhan opinahjoni eli Liikuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden urheiluseuraa Liikunnan Riemua. Näin saamme kontaktin siihenkin maailmaan syntymään uudestaan.

Liiton tilintarkastajana jatkaa Stefan Söderberg ja hänen varamiehensä on Pauli Jokinen (etunimi siis i:n kanssa…). Siinäpä ne kokousasiat sitten olivatkin.

Esko Heikkinen

Vastaa