Tiedotusterveisiä

Nykyinen liittohallitus kokoontui kautensa viimeiseen kokoukseen keskiviikkona. Kokousrutiinien jälkeen oltiin tuttuun tapaan valiokuntien ajankohtaisissa asioissa. Alku otettiin työvaliokunnasta, jossa on puhuttu omista kansainvälisistä kisoistamme, valmisteltu tapaamista OK:n huippu-urheiluyksikön kanssa, laadittu toimintasuunnitelmaa ja budjettia ja ideoitu myös IT-puolta, mistä lisää myöhemmin tässä raportissa.

Tero Naumi raportoi seuravaliokunnan puolesta, että Taneli on ollut Turussa käynnistämässä pingiskoulua, minkä lisäksi alueelliset nappulaleirit on järjestetty Oulussa ja Espoossa. Molemmat olivat onnistuneita. EM-karsinnan yhteydessä pidettiin seurapäivä ja kuullut esitykset olivat hyviä. Osanottajia oli yhteensä viitisentoista lankojen päässä ja paikan päällä ja saatu palaute on ollut jopa mairittelevaa. Sisältö löytyy liiton Youtube-kanavalta. Jatkossa suunnitellaan lyhyempiä seurailtoja ja ehkä 1-2 kertaa vuodessa isompaa seurapäivää.

Teemu Oinaksen ollessa Ruotsissa Mika Räsänen kertoi kilpailuvaliokunnan puolesta, että sarjat ja kisat pyörivät normaalista. Kisoissa on osanottajia ehkä vähän vähemmän kuin viime vuonna. Joukkue- ja A-luokan SM-kisassa on ehkä kehittämistä. Tamperelaisilla on Veteraani-SM:n kanssa salihankaluuksia.

Sonja Grefberg totesi huippu-urheiluvaliokunnan puolesta, että molempien joukkueiden jatkoon selviäminen kotikarsinnasta oli iloinen yllätys, etenkin naisjoukkueelta. Jatkokarsinnan paikka ei ole vielä tiedossa. Benedek ja Alex ovat parhaillaan WTT-kisassa Sloveniassa ja ainakin nelinpeli kulkee hyvin. Junioripelaajia kisailee sekä Ruotsissa Unkariassa, Ramona Betz on kisannut enemmänkin. Marina Donner ei päässyt mukaan Düsseldorfin kisaan.

Hannu Sihvo kertoi, että Para-SM on pelattu Tampereella. Kisat sujuivat, mutta osanottajia olisi saanut enemmän. Pyörätuoliluokkia ei saatu kasaan. Nyt odotellaan suurella innolla Granadan MM-kisoja ja Aino Tapolan ja Timo Natusen pelejä. Joulukuussa on ETTU:n leiri Italiassa, johon menemistä ainakin Aaro Mäkelä suunnittelee.

Kimmo Arenius ei päässyt kokoukseen, joten sääntö- ja tuomarivaliokunnalla ei nyt ollut raportoitavaa. Kaimamies Pihkala sen sijaan pääsi ja kertoi IT-valiokunnan asioissa, että nettisivuilla on edelleen ollut ylläpitotöitä. Webwelho on PT-75:n kisoissa testikäytössä ilmoittautumisen, ottelutallennuksen ja online-pisteiden osalta (jos joku niitä syöttää). Arvontasysteemi pyörii, mutta sen integrointi kokonaisuuteen ei ole ihan valmis. ”Palikat ovat olemassa, mutta kaikki ei vielä toimi yhteen, mutta näillä menetelmin kisa vedetään”, totesi Jyrki Nummenmaa.

Pihkala jatkoi vielä keskusteluista intialaisen Stupa Analyticsin kanssa. Sen ydintuote on videoon perustuva pelianalytiikka, joka mahdollistaa mm. vedonlyönnin. Ruotsi, Norja Tanska ovat vastaavissa neuvotteluissa jo aika pitkällä. Tällöin puhutaan myös kisanveto-ohjelmasta. Selvitystyö jatkuu, totesi Kimmo P ja sanoi itse pitävänsä mahdollisuuksia vähintään mielenkiintoisina. Projekti on luonnollisesti aika iso, mutta päänavaus on nyt tehty.

Jyrki Nummenmaa kertoi veteraanivaliokunnan asioissa, että SM-kisan pelipaikkahaaste on nyt suurin kysymys. Pohdintaa aiheuttaa myös ko. valiokunnan tuleva kokoonpano. Ensi vuoden aikana on perustettava järjestelytoimikunta vuoden 2024 NETU-mestaruuskilpailuille. Tampereella on lisäksi European Masters Games ensi kesänä.

Mika Räsänen totesi valmennusvaliokunnan asioissa, että yksi Pongfinity-pingiskouluilta on järjestetty ja toinen on tulossa kuluvan kuun loppupuolella. Päivää ja aihetta ei kuitenkaan ole vielä lyöty lukkoon. Pajulahden verkkokoulutusmateriaaleja on työstetty, mutta tämä homma on vielä kesken.

Kansainvälisissä asioissa Sonja Grefberg arvioi, että ihmeitä ei juuri nyt tapahdu, kun kaikki odottelevat joulukuun alun suurta ITTF:n Summit-tapahtumaa Jordaniassa. Sonja ja Esko ovat sinne menossa (EH matkustaa omaan laskuun, ITTF korvaa majoituksen kolmelta yöltä) ja parhaillaan jännitetään, saavatko venäläiset ja valkovenäläiset osallistua tapahtumaan.

Päivän pääagendana oli syyskokoukselle valmisteltu vuoden 2023 budjetti ja toimintasuunnitelma, joiden laadinnassa toiminnanjohtaja on tehnyt ison työn. Budjetti näyttää miinusta vajaa 14 000 euroa, mutta sen sisällä on paljon epävarmuustekijöitä, kuten esimerkiksi OKM:n avustus. Selvää on, että kotimaassa järjestettävien kansainvälisten kisojen tuotto on meille tärkeä asia. Niin budjetti kuin toimintasuunnitelmakin tulevat liiton sivuille hyvissä ajoin ennen liittokokousta.

Toimintasuunnitelman osalta Mika totesi, että se on kasattu valiokuntien laatimien suunnitelmien pohjalta. Korona lienee enemmän jo voitettu kanta. Pysyvien pelipaikkojen hankkiminen on tärkeässä roolissa ja myös ohjaaja-/valmentajakoulutukseen panostetaan. Kansainvälisen toiminnan suunnittelu on hankalaa, koska WTT:n suunnitteluperiodi on niin lyhyt. Varainhankintaan ainakin yritetään kiinnittää huomiota.

Sonja Grefberg oli kotimainen pomo kansainvälisessä Para Finland Open -kilpailussamme syksyllä. Hän raportoi, että osanottajat ja kilpailijat olivat tyytyväisiä ja tuloskin on oikein hyvä taloudellisesti, hyvinkin 20 000 €. Ihan kaikkia laskujakaan ei vielä ole maksettu. Vielä on auki, saammeko OKM:n tuen myös siinä tapauksessa, että kisan tulos on positiivinen. Kaiken kaikkiaan Sonja oli tapahtumaan hyvin tyytyväinen. Lisäksi tiedämme jo nyt, että ensi syksyn vastaava kisa on syys-lokakuun vaihteessa Pajulahdessa.

Mika Räsänen raportoi EM-karsinnan palautteena, että itse tapahtuma sujui hyvin. Ulkomaiset vieraat olivat tyytyväisiä ja taloudellisena tuloksena voimme todeta, että kisa maksoi meille noin 4 000 €. Summa lienee korkeintaan sama kuin jos joukkueemme olisivat matkanneet pelaamaan jonnekin muualle. Kokonaisarvio tästäkin on ehdottomasti plussan puolella ja saimme ainakin omat kärkipelaajamme pelaamaan kotimaassa.

Jyrki Nummenmaa oli ennen kokousta luvannut esitellä WebWelhon toimintaa ja käyttöä. Mies piti sanansa. Tulevia PT 75:n kisoja voi sen ilmoittautumisosion osalta katsella kuka tahansa liiton sivuilta, kilpailukutsun ilmoittautumislinkin kautta.

Käyttöliittymä näyttää vähintään hyvältä. Tavoitteena kuulemma on, että Tampereen kisa vedetään tällä järjestelmällä. Tietojen suora siirtyminen ratinglaskentaan ja liiton ottelutietokantaan on vielä auki. Kaikki hommat tapahtuvat selaimen kautta liiton palvelimella. Demon perusteella meillä on ainakin hyvää toivoa, että järjestelmästä tulee toimiva.

Seuraavaksi puhuimme OK:n huippu-urheiluyksikön kanssa käydystä lajipaneelista. Paikalla olivat Leena Palomäki, Ilkka Palomäki ja Kimmo Mustonen OK:sta ja Räsänen, Heikkinen, Autio, Bergkvist ja Sihvo SPTL:stä. Painopiste oli aika tavalla siinä, pääseekö Benedek Pariisin olympiapöydille ja siinä, mitkä ovat parapelaajien menestymismahdollisuudet omissa kisoissaan. Lupauksia tuen määristä ei tässä vaiheessa vielä saatu, mutta odottavalla kannalla elämme. Esitimme itse esimerkiksi ns. yhteistä NOV-valmentajaa, joka siis huolehtisi osin myös parapuolen valmennuksesta.

Mika Räsänen kertoi vielä kuluvan vuoden taloustilanteesta, tosin vain ajalta syyskuun loppuun mennessä. Sen jälkeen on ollut niin paljon taloustapahtumia, että vuoden lopullisesta tuloksesta on vielä hankala sanoa mitään tarkempaa. Oletamme kuitenkin, että mahdollinen miinusmerkkinen tulos olisi pienempi kuin vuonna 2021. Lunastettuja lisenssejä lienee kuitenkin vähemmän kuin viime kaudella.

Muissa asioissa puhuimme vielä Finlandia Openista. Se on selvää, että tänä vuonna kisaa ei järjestetä. Vuoden 2023 mahdollisuudet lienevät WTT Feeder Vantaalla tai sitten ”muu kansainvälinen kisa” Kisakalliossa, joka (ehkä) voisi vaikuttaa tulevaan Euroopan rankingiin. Jälkimmäinen voitaisiin järjestää myös meille tutulla PKO-systeemillä. Neuvottelut Vantaan kaupungin kanssa jatkuvat, eli tähänkin asiaan joudumme vielä palaamaan ja todennäköisesti useamman kerran.

Seuraavaa kokoustakaan emme sopineet, sillä tämä hallitus ei enää kokoonnu. Uusi hallitus valitaan tulevassa liittokokouksessa 24. marraskuuta, johon toivotaan seurojen laajaa osanottoa. Kokous päätettiinkin parin tunnin puhumisen jälkeen jo klo 19.

Vastaa