Matti Launonen Paraurheilun Kunniagalleriaan

Suomen Paralympiakomitea nimesi kansainvälisenä vammaisten päivänä 3.12. viisi henkilöä Paraurheilun Kunniagalleriaan. Nimetyt henkilöt ovat pöytätenniksenpelaaja Matti Launonen, yleisurheilija Harri Jauhiainen, maalipalloilija Tarja Pelkonen, hiihtäjä Kari Joki-Erkkilä ja hiihtäjä Kaija Tuikkanen.

Kunniagalleriavalinnat julkistettiin Paralympiakomitean järjestämässä Paralympiagaalassa Helsingin Hotel Scandic Parkissa. Paralympiagaalaan oli kutsuttu ensimmäistä kertaa koolle kaikki elossa olevat suomalaiset paralympiavoittajat.

Suomi on voittanut paralympiahistorian aikana eli vuoden 1960 Rooman kisoista lähtien yhteensä 471 mitalia, joista 155 on kultaista. Kaikkiaan suomalaisia paralympiakultamitalisteja on 94. Heistä elossa on vielä 64. Paikan päällä Paralympiagaalassa kultamitalisteja oli 30.

Paralympiagaalassa oli paikalla paralympiakultamitalisteja kuudelta eri vuosikymmeneltä, vuonna 1976 Örnsköldsvikin talvikisoissa ensimmäiset paralympiakultansa voittaneesta hiihtäjä Pertti Sankilammesta vuoden 2022 Pekingin kisojen kultamitalisteihin, lumilautailija Matti Suur-Hamariin ja alppihiihtäjä Santeri Kiiveriin. Sankilampi on ollut yhdessä Raimo Lindbergin kanssa vahvasti laittamassa alulle ja edistämässä paralympiavoittajien koolle kokoamista.

Paraurheilun Kunniagalleria perustettiin vuonna 2020, jolloin siihen nimettiin kymmenen henkilöä. Kahden vuoden takaisiin valintoihin pääsee tutustumaan täällä. Kunniagalleriaa täydennetään kahden vuoden välein, seuraavan kerran vuonna 2024.

MATTI LAUNONEN, SIILINJÄRVI

14 paralympiamitalia (3 kultaa, 7 hopeaa, 4 pronssia) pöytätenniksestä (11), yleisurheilusta (2) ja uinnista (1)

Vuonna 2019 edesmennyt Matti Launonen teki huikean pitkän uran parapöytätenniksen huipulla. Hän kilpaili kansainvälisessä turnauksessa vielä 74-vuotiaana kesällä 2018.

– Eräs urheilukaverini sanoi minulle vuoden 1976 kisojen jälkeen, että olen jo liian vanha huippu-urheilijaksi. Ikää minulla oli siinä vaiheessa 32 vuotta, Launonen virnuili Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 1992 voitettuaan uransa ensimmäisen henkilökohtaisen paralympiakullan.

Launonen voitti urallaan 44 arvokisamitalia ja niistä 14 paralympialaisissa. Pöytätennismenestyksen ohella Launonen voitti uransa alkuvuosina paralympiamitaleita myös uinnista ja yleisurheilusta.

Launonen edusti Suomea yhdeksissä peräkkäisissä paralympialaisissa (1972–2004) ja oli mitaleilla kahdeksissa kisoissa peräkkäin (1972–2000). Vastaavaan ei kukaan muu suomalainen paraurheilija ole pystynyt. Launonen toimi urallaan esimerkkinä vaikeavammaisille suomalaisurheilijoille.

Linkki Paralympiakomitean uutiseen


Aaro Mäkelälle ja Timo Averjanoville Para-stipendi

Linkki Paralympiakomitean uutiseen

Uutinen päivitetty 9.12.2022: Paralympiakomitean ilmoittama virheellinen tieto Timo Natusen stipendistä poistettu.

 

Vastaa