Pohjois-Euroopan Unionin kokouksella aloitettiin

Kansainvälisen liiton historian ensimmäinen Summit eli “iso kokous” järjestetään itsenäisyyspäivämme ympärillä Jordanian pääkaupungissa Ammanissa. Suomesta on allekirjoittaneen lisåäksi paikalla varapuheenjohtrajamme Sonja Grefberg, toki enemmän Euroopan Pöytätennisunionin edustajana.

Kokoukset aloitettiin sunnuntaina Pohjois-Euroopan Unionin eli NETU:n epävirallisella kokouksella. Olimme Sonjan kanssa mukana ja kokoukseen liittyi myös kansainvälisen liiton ITTF:n ruotsalainen puheenjohtaja Petra Sörling avustajansa Anita Ullmannin kanssa. Suomen lisäksi paikalla olivat Latvian, Norjan ja Ruotsin edustajat.

Petra totesi, että Ammanin Summit on historian ensimmäinen laatuaan ja samalla tiistain vuosikokous siis ensimmäinen MM-kisojen ulkopuolella. Petra muuten iloitsi siitä, että vastikään pelatuilla Kiinan joukkueiden MM-kisoissa oli kuulemma yli miljardi TV-katsojaa.

Summit eli MM-kisojen ulkopuolella kokoustaminen otetaan tavaksi jatkossakin. Etelä-Afrikan Durbanin MM-kisoissa 2023 ei järjestä kokousta ja seuraavan kerran mailman pingisväki tapaa elokuussa “jossakin”. Sörling jatkoi, että Espanjan Granadassa pelattiin “vihreät” Para-MM-kisat. Tapahtuma oli onnistunut.

Vuoden 2025 MM-kisajärjestäjyydestä kisaavat tiistain kokouksessa Qatar ja Espanja. Ja Sörlingin mukaan kisa myös ITTF:n seuraavasta presidentistä on jo alkanut. Häneltä kuulemma kysellään Aasiassa, “miksi haluat olla puheenjohtajana vain yhden kauden”. Sellaista ruotsalainen ei oman kertomansa mukaan ole koskaan sanonut.

Todettakoon lisäksi, että Ammanin kokouksessa Venäjä ja Valko-Venäjä ovat mukana vain etäyhteyden kautta.

NETU:n piti alunperin puhua tiistain kokouksen esityksistä. Sitä emme milloinkaan tehneet, joten siirryimme Sörlingin poistuttua NETU:n omiin asioihin.

Ensimmäiseksi järjestön tanskalainen puheenjohtaja Henrik Vendelbo vahvisti, että siirrymme ensi vuoden alusta keräämään jäsenmailta jäsenmaksua. Suomen osuus on 1000 €. Suomen liitto kerää ensimmäiset jäsenmaksut, sillä olen itse lupautunut toimimaan NETU:n “hallintopäällikkönä” ja keräämään esimerkiksi pöytäkirjat, päivittämään vähän sääntöjä ja pitämään yllä NETU:n kisakalenteria. Jäsenmaksut ovat korvaus siitä, mutta ne jääköön liitolle.

Vielä kuulimme paikalla olleiden jäsenmaiden tilannekatsauksia. Ruotsin pääsihteeri Thomas Buza kertoi, että heillä on juuri takana “konvent” eli “kehitysseminaari”, johon he seuraavalla kerralla aikovat kutsua kaikki NETU:n jäsenmaat. Ruotsalaisilla on menossa liiton organisaatiouudistus ja käytännössä ensi vuoden EM-kisat Malmössa työllistävät heitä kovasti.  Iso TV-sopimus SVT:n kanssa on juuri allekirjoitettu. Pingiskoulut ovat kuulemma täynnä, mutta se ei silti riitä kun dropout on niin suurta.

Suomen asioissa kerroimme, että takana on juuri vuosikokous puheenjohtajavaaleineen. Muuten menemme koko lailla normaalikomennossa pandemian jälkeen, mutta vuonna 2023 liitto täyttää 85 vuotta.

Norjan puheenjohtaja Christian Ibenfeldt puolestaan kertoi, että ensi vuoden Veteraanien EM-kisassa on yllättäen vasta 1200 ilmoittautunutta. Norjalaiset ovat Ruotsin kanssa aloittelemassa yhteistyötä intialaisen IT-firman Stupan kanssa. Sitähän mekin parhaillamme selvittelemme.

Tanskan puheenjohtaja Vendelbo yllätti ja kertoi, että toiminnanjohtaja Martin Lundqvist ei jatka litossa enää tammikuussa. Vendelbon mukaan hän keskittyi liikaa harrastajamäärän lisäämiseen, vaikka liitolla on muitakin tehtäviä.

Latvian puheenjohtaja Ina Jozepsone raportoi vielä on kovasti yrittänyt saada maan seuroja mukaan eri eurooppalaisiin cup-kisoihin. Latviassakin on harkinnassa virallisen “irtomaton” hankinta. Siitähän mekin olemme puhuneet.

Ohjelma Ammanissa jatkuu ITTF:n erilaisilla teemakokouksilla. Iso päättävä kokous on tiistaina ja samana iltana kokooontuu vielä myös Euroopan unionin yleiskokous.

Vastaa