Terva-malja GP, OPT-86 (A) – Kilpailutulokset ja raportti

Ohessa Terva-malja GP tulokset ja raportti. Iso kiitos kaikille kilpailuissa mukana olleille.

Yleistä

Terva-malja GP:hen tuli ilmoittautumisia ihan mukava määrä, mutta toki paljon enemmänkin mahtuisi. 48 pelaajan ryhmärajoitus kuulostaa tiukalta, mutta tämä mahdollistaa kilpailut jossa on jopa lähes tuplamäärä pelaajia. Suurin osa ei kuitenkaan koko viikonloppua pelaa. Junioriluokkaan olimme varanneet koko sunnuntai-aamun, kapasiteetista tarvittiin lopulta vain puolet. Kilpailu kohtasi ison perumisaallon perjantai-iltana. Lähes 15% ilmoittautuneista ilmoitti peruvansa osanottonsa viime tingassa. Tämä toki harmitti, mutta lopulta kilpailut olivat varsin OK. Kärkipelaajien pääluokat tosin olivat aika niukalla osallistujamäärällä, ei varmasti koskaan ole pelattu MK-GP luokkaa seitsemällä pelaajalla aiemmin. Onneksi alemmat luokat vetävät ihan hyvin ja kilpailujen järjestäminen vielä kannattaa.

Kuvat: Otoksia lauantai-aamun lämmittelystä ennen kilpailujen alkua

Lauantain raportti

Kilpailut aloiteltiin lauantai-aamuna klo 9.30 M-2200, M-1800 ja M-1200 luokilla. M-2200 oli suunniteltu cup-luokaksi, mutta se pelattiin lopulta poolina koska mukana oli vain neljä pelaajaa. M-2200 luokan voitti KoKu:n Aleksi Ikola häviämällä vain yhden erän. Toiseksi  TIP-70:n Jimi Koivumäki ja kolmanneksi PT Espoon Joonas Kokko. OPT-86:n myös 1800-luokkaa saman aikaisesti pelannut Luka Oinas joutui tyytymään neljänteen sijaan. Joonas Kokko piti Jimi Koivumäkeä ahtaalla, Jimi nousi 0-2 erätilanteesta 3-2 voittoon.

Kuva: M-2200 luokan palkitut

M-1800 luokassa pelattiin neljässä poolissa. Suosikeista niukasti jatkoon päässyt Heiton Sisu Vahtola luovutti jatkopeleissä migreenin rasittamana. Wegan Kyösti Kurunmäki ja OPT-86:n Terho Jylhälehto väänsivät pitkän kaavan kautta puolivälierässä, voitto jäi pohjoiseen. OPT-86:n Touko Laine nappasi mukavan voiton MBF:n Ildiko Kadarista. Finaaliin kuitenkin OPT-86:n kaksikko Luka Oinas ja Marko Seppälä joista jälkimmäisenä mainittu nappasi luokkavoiton finaalissa erin 3-1.


Kuva: M-1800 luokan palkitut

M-1200 luokka pelattiin kolmessa poolissa, luokassa pelattiin myös consolation aikataulun sen mahdollistaessa. Alkulohkoissa ei käytännössä yllätyksiä nähty. Jatkokaaviossa sitten pelattiin tasaisesti. Semifinaalit viidennessä OPT-86:n juniorikaksikon Eetu Mäkelä ja Konsta Niemelä nimiin ja finaalissa Eetulle mestaruus erin 3-0.

Kuva: M-1200 luokan palkitut

Iltapäivällä klo 13.30 aloiteltiin miesten GP-luokka ja kahdessa eri tasoryhmässä pelattu ratingluokka. GP-luokassa oli vain 7 pelaajaa. Alkulohkot pelattiin suht nopeasti yllätyksittä läpi. Ainoastaan OPT-86:n Matias Ojala piti KoKa:n Riku Autiota tiukilla, häviten kuitenkin erin 3-1. Semifinaaleissa Matias haastoi OPT-86:n Vladimir Brilin tiukasti finaalipaikasta. Vladi kaivoi kuitenkin lopussa tarvittavat lyönnit ja eteni finaaliin erin 3-1. Toisessa semifinaalissa Riku Autio suorastaan suolisti Teemu Oinaksen erin 3-0, tämä taisi olla nopein GP-semifinaali mitä on koskaan pelattu. Finaalissa nähtiin hienoa peliä, Vladi pelasi erittäin hyvällä tasolla ja onnistui ottamaan SM-sarjassa koetun tappion revanssin erin 3-0.

Kuva: MK-GP:n palkitut

Ratingluokka jaettiin 16 pelaajan 1-luokkaan ja 11 pelaajan 2-luokkaan. 1-luokassa OPT-86:n Tapio Tuuttila sekoitti pakkaa ja nousi nelospaikalta jatkopeleihin voittamalla OPT-86:n Niklas Karjalaisen ja PT Jyväskylän Patrik Södergårdin. Muutamia tuuletushuudahduksia kuultiin altsun purressa nuoriin miehiin. Jatkokaaviossa Terho Jylhälehto väänsi jälleen pisimmän kaavan mukaan 3-2 voittoon, tällä kertaa uhrina Marko Seppälä. Myös Ildiko Kadar ja Aleksi Ikola väänsivät tiukat 3-2 voitot kvartoissa. Ildiko pelasi peräti finaaliin asti yllättämällä semissä Aleksi Ikolan 3-1. Finaalissa ei kuitenkaan enää yllätyksiä nähty vaan OPT-86:n Lasse Vimpari otti omansa erin 3-0. Mutta miten olisikaan käynyt jos Lasse olisi hävinnyt alkulohkossa OPT-86:n Touko Laineelle? Toukolla oli jo kaksi ottelupalloa…

Kuva: Ratingluokka 1:n palkitut

Ratingluokka 2:ssa yllätykset pooleissa jäivät näkemättä. Luokan ykkössijoitettu Eetu Mäkelä jyräsi jatkokaaviossakin selkeisiin voittoihin. KoKu:n Joel Hahn pelasi hyvällä pelillä finaaliin toiselta puolelta kaaviota. Finaali Eetulle kuitenkin 3-0 hyvällä peliesityksellä.

Kuva: Ratingluokka 2:n palkitut

Lauantain iltavuorossa oli alunperin ohjelmassa M-2000, M-1550 ja M-1100 cup-luokat. M-1100 muutettiin pooliluokiksi koska se päästiin aloittamaan jo vajaa tunti aikataulua aikaisemmin. M-2000 luokassa Luka Oinas ja Ildiko Kadar pelasivat hienon ottelun jossa Luka löysi lopussa lähes hurmoksellisen pelin ja nousi 3-2 voittoon. Marko Seppälä niisti PT Espoon Joonas Kokon vaikealla pelillään 3-0. OPT-86:n Juho Åvist pisti puolestaan ison yllätyksen pöytään voittamalla Aleksi Ikolan 3-1. Lukan hurmos jatkui Jimi Koivumäkeä vastaan semifinaalin ensimmäisen erän 6-2 johtoon asti, jonka jälkeen Lukan pää napsahti Ratamotien hallin seinän takapalkkiin. Voitto Jimille 3-0. Onneksi ei käynyt pahemmin lopulta. Finaalissa Jimi liikutti kypsästi Markon pelistä ulos erin 3-0.

Kuva: M-2000 luokan palkitut

M-1550 luokassa oli mukana mukavat 12 pelaajaa. Heiton Otso Vahtola ja YPTS:n Pyry Siven väänsivät viisi erää, Otson 2-0 eräjohto muuttui 2-3 tappioksi. Patrik Södergård nappasi niukimman mahdollisen 3-2 voiton MBF:n Levente Kadarista. Alakaaviossa Niklas Karjalainen väänsi voitot Heiton Kyösti Alaruikasta ja Patrik Södergårdista edeten finaaliin. Yläkaavion kuningas oli OPT-86:n Touko Laine joka voitti tiukassa viisieräisessä semifinaalissa YNM:n Oskari Honkavaaran. Finaalissa Touko vei OPT-junnujen kohtaamisessa Niklaksen erin 3-1 ja luokan kuninkuuden.

Kuva: M-1550 luokan palkitut

M-1100 luokassa pelattiin siis pooleina. Arto Luukkainen selvitti isä Turin eli Gyula Turin, mutta joutui nöyrtymään tytär Turille eli Emily Turille. Jatkoon isä Turi ja Arto. Toisessa poolissa OPT-86:n Aapo Åvist oli paras, lohkofinaalissa KoKu:n Milton Grannas kaatui tiukasti 3-2. Jatkokaaviossa B-poolin Aapo ja Milton olivat 3-0 vahvempia ja kohtasivat finaalissa. Tässä Milton onnistui viidennen jatkopalloilla ottamaan revanssin Aaposta ja vei luokan mestaruuden.

Kuva: M-1100 luokan palkitut

Sunnuntain raportti

Sunnuntai-aamuksi järjestäjä oli varannut koko 12 pöydän kapasiteetin junioriluokalle, toiveissa oli että saataisiin halli täyteen junioreita. Näin ei valitettavasti käynyt, kapasiteetista 50% jäi käyttämättä. Osa lauantaina pelanneista junioreista ei pelannut junioriluokkaa ja myönnettävä se on että OPT-86:n junioreista (etenkin tytöistä) jäi iso osa pois koko kilpailuista. Tästä järjestäjä ottaa syyt niskoilleen ja pyrkii parantamaan jatkossa.

Junioreita oli kuitenkin tarpeeksi neljään eri luokkaan jossa kaikki kohtasivat toisensa luokan sisällä. Juniorit GP 1-luokassa Luka Oinas petrasi lauantaista ja nappasi luokkavoiton ilman tappioita. Aleksi Ikola käynnisti luokan erittäin heikosti häviämällä Niklas Karjalaiselle ja oli viittä vailla hävitä myös Henrik Vuotille, mutta nousi lopulta kuitenkin kakkoseksi voittamalla myös Jimi Koivumäen viidennen jatkopalloilla. Niklaksen voitto Aleksistä jäi lopulta Niklaksen ainoaksi, Juho Åvistille kaksi voittoa ja Henrik Vuotille yksi. Tasaista kaartia siis tässä luokassa.

Kuva: Juniori GP 1-luokan palkitut

Juniori GP 2-luokassa pelattiin myös todella tasaisesti. Ilman tappioita ei selvinnyt kukaan. Luokan voitti yllättäen KoKu:n Joel Hahn ja toiseksi tuli KePts:n Aleksi Turpeinen. Patrik Södergårdille pronssi. Otso Vahtola ja Eetu Mäkelä saavuttivat kaksi voittoa, Eetu oli ainoa joka voitti luokkavoittaja Joelin. Konsta Niemelä joutui taipumaan tappioihin kaikissa matseissa tiukoista peleistä huolimatta.

Kuva: Juniori GP 2-luokan palkitut

Juniori GP 3-luokassa pelattiin viiden pelaajan kesken. Aapo Åvistin polvi kipeytyi kesken pelien joten Aapo joutui luovuttamaan kaksi ottelua. Lohkovoitto ratkaistiin eräsuhteilla jossa paras oli KoKu:n Milton Grannas. Kakkonen OPT-86:n Eetu Hyttinen ja kolmonen oli PT Jyväskylän Nuutti Laitinen.

Kuva: Juniori GP 3-luokan palkitut

Juniori GP 4-luokassa girl power kohtasi Oulun alueen junnupojat. Luokan voittoon pelasi hienosti MBF:n Kamilla Kadar. Kamillalle voitot pienimmällä mahdollisella marginaalilla OPT-86:n Manu Tervaskantoa ja Heiton Ronny Puikkosta vastaan. Lohkon kakkonen oli lopulta Ronny ja pronssille nousi Manu. OPT-86:n Onni Savolalle kolme voittoa. KoKu:n Emily Turi puolestaan joutui taipumaan kahdessa ottelussa tiukasti viidennessä. Hienoa kehitystä Vaasan tytöiltä, myös Sannilta.

Kuva: Juniori GP 4-luokan palkitut

Iltapäivällä pelattiin vielä Kaleva-liveen suorana ja selostettuna monikameralähetyksenä toimitettu miesten kaksinpeli sekä ratingluokat M-1700, M-1300 ja M-900.

Kaleva-liven voi katsoa jälkilähetyksenä 1€ hintaan täältä, tilauksen voi perua heti perään joten tilaus ei sitten jatku normaalihinnalla: https://www.kaleva.fi/kaleva-live-poytatenniksen-terva-malja-gp-huipentu/5286228

Miesten kaksinpelissä pelattiin kolme kolmen pelaajan poolia. B-poolissa Luka Oinas yllätti Aleksi Ikolan ja C-poolissa Marko Seppälä yllätti Jimi Koivumäen. Kvartoissa Luka nappasi ensimmäisen voittonsa ehkä pientä kameraramppikuumetta kärsineestä Markosta erin 3-0. Lasse Vimpari kiusasi Pekka Ågrenia erän verran. Semifinaalissa Pekka Ågren ja Matias Ojala järjestivät hienon näytöksen suoraan lähetykseen. Matias johti jo erin 2-1 ja pistein 9-5 mutta niin vain Pekka nousi kuiville pitkälti kirvessyöttönsä turvin. Aina kannattaa taistella loppuun asti. Luka ei luonnollisesti voinut Vladimir Brilille toisessa semifinaalissa mitään. Loppuottelussa Pekka pystyi haastamaan Vladin toisessa erässä, mutta senkin loppupisteillä Vladi oli terävämpi joten finaali Vladille näytöstyyliin 3-0.

Kuva: Miesten kaksinpelin palkitut

M-1700 luokassa pelattiin kolme poolia. Yllätyksiä nähtiin C-poolissa kun nelospaikan Otso Vahtola otti voitot Niklas Karjalaisesta ja Levente Kadarista, se ei kuitenkaan riittänyt jatkoon eräsuhteilla. Puolivälierissä Kyösti Alaruikka sai revanssin lauantain M-1550 kvarttatappiosta tiukasti viidessä erässä. Henrik Vuoti puolestaan voitti Touko Laineen 3-1. Semifinaaleissa ykkössijoitettu mailapelimestari Joel Pennanen ei pudottanut erääkään Henrikille. Kyösti Alaruikka puolestaan kikkaili Oskari Honkavaaran erin 3-1 ulos finaalista. Loppuottelu oli tiukka peli jossa nähtiin muutamia oikein hienoja palloralleja. Voitto lopulta Joel Pennaselle erin 3-1.

Kuva: M-1700 luokan palkitut

M-1300 luokassa pelattiin niin ikään kolme poolia. Ainoa poolien yllätys oli Eetu Mäkelän 3-0 voitto KePts:n Ilpo Postista. Puolivälierissä Ilpo ryhdistäytyi ja voitti Joen Hahnin puhtaasti 3-0. OPT-86:n Pekka Mikkola kaatoi OPT-86:n Vitali Trofimovin 3-1. Semifinaaleissa KePts:n Aleksi Turpeinen oli oppi-isäänsä Ilpoa 3-0 vahvempi. Eetu Mäkelä puolestaan voitti Pekka Mikkolan 3-1 tiukassa pelissä. Finaalissa Eetu onnistui nappaamaan kakkoserän Aleksilta ja kolmaskin oli jatkopalloilla. Aleksille kuitenkin luokan mestaruus lopulta erin 3-1.

Kuva: M-1300 luokan palkitut

M-900 luokassa taiturointiin kahdessa poolissa. Tässä luokassa OPT-86:n aikuisaloittelijat haastoivat girlpowerin. OPT-86:n Junaed Ahmed Numan oli luokan valtias, tiukilla Junaed oli Ronny Puikkosen kanssa semifinaalin viisieräisessä. Kamilla Kadar oli lähellä finaalipaikkaa, mutta isä-Turi Guyla oli vielä erin 3-1 vahvempi.

Kuva: M-900 luokan palkitut

Loppukaneetti

Kaksipäiväiset kilpailut toimivat hyvin. OPT-86:n hallitus pohtii voisiko ensi kaudella seura järjestää mielummin kaksipäiväiset kilpailut joka toinen kuukausi joka kuukautisten kilpailujen sijaan. GP-statusta OPT-86 ei enää ensi kaudelle ota käyttöön. Panostamme ruohonjuuritason toimintaan ja kilpailuihin.

Tulokset: Terva-malja GP 4.-5.2.2023 Ottelukaaviot.xls

Vastaa