STARPRING 25-26.2.2023 – Raportti

Raportti on valmis!

Toivottavasti muutaman  vuoden kuluttua sama nelikkö nähdään M-1800-luokan palkintokuvassa!

Videot kilpailuista

Kilpailuvideot tulevat YouTube-kanavalleni sitä mukaa, kun niitä ehtii käsitellä. Videota on paljon. Jokaisella pöytärivistöllä (pöydät 1-4, pöydät 5-8, pöydät 9-12) oli oma kameransa.

YouTube-kanavan osoite:

https://www.youtube.com/@ArtoLuukkainen

Kaikki sujui erinomaisesti ja tupa oli lähes täynnä!

Etukäteen vähän jännittti se, paljonko kilpailuihin tulee osallistujia. Olihan etelässä talvilomaviikko ja parhaat juniorit olivat kilpailemassa Ruotsissa. Mutta listahan alkoi täyttyä jo neljä viikkoa ennen viimeistä ilmoittautumispäivää 19.2.! 40 osallistujaa meni rikki 8.2. ja 50 osallistujaa 12.2. (54). Mukana oli 92 pelaajaa 15.2., kun jäljellä oli neljä päivää. Varmaan kaikkien aikojen ennätys kisan täyttymisessä. Sillä oli varmaan merkitystä, että Kevään startissa oli ollut liikaakin osallistujia ja nyt oli kerrottu, että enää sitä ei päästetä tapahtumaan.

Seuraava kuva näyttää, miten pelaajien määrä kehittyi 19.1. alkaen aina maanantaihin 20.2. asti:

Lopulta tilanne oli se, että lauantain klo 9 ja klo 13 ryhmät olivat täynnä ja klo 13:n ryhmän jonotuslistalla oli 14 pelaajaa. Myös sunnuntai oli melkein täynnä. Pakko oli sitten tehdä se, että lauantain klo 13:n ruuhkavuoroon otettiin jonotuslistalta muutama pelaaja liikaa vaihtamalla turvalliset neljän pelaajan poolit riskikkäiksi viiden pelaajan pooleiksi. Se riski myös toteutui, kun jatkopelejä pelattiin vielä klo 17:n ryhmän aikanakin. Mutta inhimillisesti ottaen se oli oikea päätös. Pelaajien halu päästä mukaan oli vain niin kova.

Pelaajia oli lopulta poisjääntien ja lisäysten jälkeen 116 eli 16 vähemmän kuin Kevään startissa ja se oli hyvä! Startteja oli 136 + 88 = 224. Maksimihan on teoreettisesti 240, kun ryhmiä on viisi ja yhteen ryhmään mahtuu 48 pelaajaa (12 pöytää ja kullakin pöydällä yksi neljän pelaajan pooli). Eri seuroja oli 29.

Lauantaina pelattiin 268 ottelua, joista pooleissa 218 ja 50 jatkokaavioissa. Sunnuntain lukemat olivat 161 + 30 = 191. Yhteensä siis 459 ottelun kilpailut.

Ongelmia videoinnissa

Teknisiä ongelmia taas riitti. Lauantaina olin jättänyt kahdelle kamerana toimivalle Samsung-puhelimelle virtaa antavan jatkojohdon OFF-tilaan, joten toisen puhelimen akku ehti tyhjentyä, ennen kuin huomasin asian. Ehkä 20 minuuttia jäi pois pöytien 5-8 tapahtumista.

Tietenkin unohdin jälleen vaihtaa varsinaisen videokameran akun ajoissa. Siinä kävi näin:

  1.  Ensin kamerassa oli 10 tuntia kestävä jättiakku.
  2. Joskus klo 18 laitoin jättiakun lataukseen ja vaihdoin parin tunnin pikkuakun tilalle.
  3.  Unohdin vaihtaa jättiakun takaisin ennen kuin pikkuakku simahti.

Videokameraan ei siis tule suoraan virtaa, kun noinkin on pärjätty aika hyvin. Ehkä 20-30 minuuttia jäi täten pois pöytien 1-4 tapahtumista.

Sunnuntaina iski sellainen ongelma, etten aamulla löytänyt enää toisen Samsungin omaa laturia vaikka kuinka etsin. Sen seurauksena käyttämäni varalaturi ei pystynyt syöttämään puhelimelle virtaa tarpeeksi tehokkaasti (puhelin varoitti koko ajan asiasta) ja se oli sammunut lopulta.  Menetettiin pitkä pätkä pöytien 9-12 tapahtumia. Sen jälkeen piti pärjätä kahdella kameralla.  Tietysti löysin kadonneen laturin viidessä sekunnissa palattuani kotiin. Se oli pistorasiassa kiinni! Sen se tekee, kun joutuu  tekemään pitkään työtä  sunnuntain hyväksi raskaan lauantaipäivän jälkeen.

Isoin ongelma oli kuitenkin se, että Android-puhelimen muistikortin tyhjentäminen on vaikeaa. Normaalisti tyhjennän muistikortin deletoimalla esim. videotiedostot tietokoneen kautta, kun puhelin on kytketty siihen. Se on toiminut ja tila on vapautettu. Nyt poistin kuitenkin toisesta puhelimesta lauantain videotiedostot suoraan puhelimesta Galleria-appissa. Mutta siellähän roskapönttö-ikoni tarkoittaa ”Siirrä roskakoriin”.  Eli tiedostoa ei tuhota. Se vain muuttuu näkymättömäksi mutta vie edelleen saman tilan. Tietokoneeseen liitettynä DCIM-hakemisto on tämän jälkeen tyhjä. Ei näy mitään,  vaikka laittaa piilotetut tiedostotkin näkymään. Googlauksen mukaan roskakoritiedostojen päälle sitten vaan kirjoitetaan, jos jatkaa videoimista. Mitään erillistä tyhjättävää roskakorikansiota ei Androidissa ole. Mutta ei toiminut niin ja videointi loppui kesken kaiken neljän tunnin jälkeen, kun 128 gigan muistikortti tuli täyteen. La-Su-yönä yritin tosiaan googlata tietoa, mutta silloin löysin vain diipadaata. Nyt tiedän ainoana keinona kortin formatoinnin.

Seuraavalla kerralla teen niin, että vaihdan kumpaankin puhelimeen tyhjän muistikortin lauantain jälkeen. Vie joka tapauksessa tunteja ladata lauantain videot tietokoneelle, jotta muistikortin voisi tyhjentää sunnuntain videointia varten. Ei voi mennä nukkumaan ennen kuin siirto on onnistunut. Muuten pelkona on se, että aamulla tietokoneen kuvaruudulla lukee virheikkuna ”Tiedostojen siirto epäonnistui. Virhekoodi 0xCF2A8CD7”. En ole vain tähän asti halunnut siirtyä muistikortin vaihtoon, koska olen pelännyt, että laitan sen pienen muistikortin  jotenkin väärin puhelimeen eikä videointi onnistu. Androidissa kun on hankalaa nähdä se muistikortti ja varmistaa sen toimivuus. Sitä paitsi muistikortit eivät ole ihan ilmaisia.

Joka kerta oppii jotain. Ensi kerralla kaikki ehkä sujuu ongelmitta!

Oikeastihan pitäisi olla oma henkilö hoitamaan videointia, vaikka Starin kisoista ei striimatakaan. Kuka tahansa siihen toimeen ei kelpaakaan kelpaisi. Pitää tuntea pelaajat ja tietää, milloin kamera pitää suunnata mielenkiintoiseen otteluun, kun muut pöydät ovat tyhjänä jne. Eipä sellaista henkilöä löydy Starin valtavasta organisaatiosta!

Naisten ja tyttöjen määrä

Naisia ja tyttöjä oli mukana 15 eli 12,9 % pelaajista.

Suurimmat seurat

Kärkikolmikko oli sama kuin viimeksi. PT Espoo suurin seura 19 pelaajallaan, TIP-70 toisena (14) ja MBF kolmantena (10). Mutta TuPy toi Ruskeasuolle ehkä kaikkien aikojen suurimman joukkueensa kahdella autolla. Yhdeksän pelaajaa ja neljäs sija! Mergim Kelmendille täälläkin iso kiitos!  Helsinkiläisseurojen pelaajien määrä oli 17. Kilpailuja ei siis voi todellakaan järjestää helsinkiläispelaajien varassa.

Tässä seurojen TOP-9 osanottajamäärän mukaan:

Parhaat seurat

Mitalitilaston kärkipaikka vaihtui jälleen. TIP-70 nousi ykköseksi upean sunnuntain jälkeen. Edellinen ykkönen PT Espoo putosi kolmanneksi, kun Vaasan KoKu hurjasteli toiseksi. Peräti 24 seuraa sai edustajansa palkintosijoille. Helsinkiläismenestys 1-2-7 oli muuten sama kuin ennenkin, mutta yksi kultamitali jäi saamatta kahteen edelliseen kilpailuun verrattuna.

Kauden menestynein pelaaja

Alla olevassa taulukossa on kärjen tilanne kuuden osakilpailun jälkeen. Pisteille on päässyt jo 223 pelaajaa! STARPRING lisäsi määrää 23 pelaajalla. Kärjessä tapahtui iso myllerrys, kun Aleksi Ikola nousi neljänneltä sijalta kärkeen ohittaen neljällä pisteellä Jaimielee Enriquezin. Aleksin perässä Pate Ikola nousi komeasti kolmanneksi sijalta kuusi.  Timo Averjanov nousi kaksi pykälää sijalle seitsemän.  Aaro Mäkelä nousi myös hienosti TOP-20:een sijalle 11.  Vanhan kokonaistilanteen 10 parhaasta viisi oli tällä kertaa pois Safirin kisojen, talviloman tai sairauden vuoksi.

Täydellinen tilasto on nähtävissä tämän linkin takaa.

Junioreiden osuus ei taaskaan juuri parantunut

Juniori-ikäisiä (2004 ja nuoremmat) oli mukana 38 kappaletta eli noin 32,8 % pelaajista. Milloinkahan päästään yli kolmanneksen osuuteen?

Ratingin nostajien TOP-20

Seuraavassa taulukossa on annettu 20 eniten kahden päivän aikana ratingpisteitä kerännyttä pelaajaa.

Aikataulun laadinta

Itse olen tottunut tekemään aikataulun tällaista kaaviota käyttäen, jossa kaikki näkyy visuaalisesti selvästi. Jatkokaavioiden otteluiden pöytien suhteen aikataulusta en toki pidä tarkasti kiinni. Siellä pelataan, missä voidaan pelata ja niin aikaisin kuin mahdollista. Tässä esimerkissä on lauantain aikataulu. Siitä näkee helposti kilpailun aikana, mitä luokkaa missäkin pelataan.

Valtaosa maksoi jälleen pankkiin

Aiempaa useampi maksoi osallistumismaksunsa pankkiin viimeistään noin viikon sisään  kilpailujen jälkeen eli 77,6 %. Kevään startissa lukema oli 75,9 %. Pikkuhiljaa edetään! Siten vain 26 pelaajaa maksoi käteisellä paikan päällä. Entistä vähemmän keskeytyksiä maksamisen vuoksi siis. Mutta edelleen saa toki maksaa käteisellä!

Viisieräisten otteluiden määrä

Tuntui siltä, että viisieräisiä otteluita oli kohtuullisen paljon. Piti tutkia asiaa. Viisieräisiä otteluita oli 99 kaikkiaan 459 ottelusta eli 21,6 %. Kevään startissa lukemat olivat 89/485 eli 18,4 %. Ainakin viisieräisiä oli enemmän kuin viime kilpailuissa eli vähän useampi kuin joka viides ottelu.

Lopuksi

Oli taas mukavat kilpailut. Selvä muutos oli tapahtunut suhtautumisessa tuomarointiin. Tultiin kysymään, voiko lähteä vai olisiko tuomittavaa. Tultiin tarjoutumaan tuomitsemaan oman tuomarointivelvollisuuden hoitamiseksi, jotta pääsee lähtemään. Ja muutenkin tuomarointi hoidettiin paremmin kuin koskaan. Sellainen muistutus vielä, että ei pidä päätellä itse, tarvitaanko pian tuomareita vai ei. Vaikka olisi pelannut ensin päättyneessä poolissa eli omassa luokassa ei ole tuomarointia tarjolla, voi päästä tuomitsemaan jonkin toisen luokan pelejä. Mutta kaiken kaikkiaan ilmapiiri oli mahdottoman mukava. Kiitos kaikille osanottajille ja nähdään STARUMMERissa 6-7.5.!

MK

Pelaajien määrä 11 oli hieman ongelmallinen. Pitääkö heidät jakaa pooleihin 3+4+4 vai 5+6? Inhoan suuresti kolmen pooleja, joten päädyin isoihin pooleihin, ettei se yksi pelaaja kolmen poolissa joudu tyytymään vain kahteen otteluun. Tasomme nousee pelaamalla! Kuuden pooli kahdella pöydällä kestää itse asiassa vähemmän aikaa kuin viiden pooli yhdellä pöydällä. Totta kai se oli huono juttu, että vain neljä pelaajaa pääsi pelaamaan knock-outissa kuuden sijaan.

Yllättävänkin tarkkaan tulokset menivät ratingin mukaisesti. Vain kaksi ottelua 25:stä päätyivät ratingin vastaisesti. Niissäkin rating-ero oli vain hyvin pieni. Yli 2000-pelaajia oli viisi ja heidän lisäkseen kaksi yli 1900-pelaajaa.

A-poolissa Andrei Räisänen (2045) hävisi Juha Äänismaalle (2008) 0-3, mutta iskikö Räisänen kätensä pöytään tässä ottelussa? Seuraavan ja viimeisen pelinsä Juho Kahlosta vastaan hän joutui luovuttamaan käden vuoksi. Jatkoon Kahlos ykkösenä ja Äänismaa kakkosena.

B-poolissa Christian Mattsson ja Meelis Kärner olivat aika suvereeneja. Mattsson hävisi yhden erän muille, Kärner ei yhtäkään.

Jos pooleissa ei kauheasti jännitystä koettu, semifinaalit olivat todella kovaa vääntöä. Meelis Kärner johti Juho Kahlosta erin 2-1, mutta Kahlos nousi 3-2-voittoon. Pisteet kertovat kaiken Juha Äänismaan ja Christian Mattssonin semifinaalista: -10,4,10,-9,11. Matsson johti jo aika kivasti viidettä erää, mutta Äänismaa uurasti sitten pitkät pallot itselleen. Finaalissa Kahlos hallitsi tapahtumia ja Äänismaa kaatui 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Juha Äänismaa (TuKa), luokkavoittaja Juho Kahlos (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Christian Mattsson (HIK Pingis) ja Meelis Kärner (PT Espoo)

M-2100

Valitettavasti kaksi pelaajaa joutui jäämään pois ja jäljelle jäi vain kaksi neljän pelaajan poolia eli kahdeksan pelaajaa. Heistäkin vain Andrei Räisänen oli yli 1800-pelaaja. 1900-2100-pelaajia oli leikkuriratingilla 49. Heistä kolme asuu ulkomailla ja lopuista vain yhdeksän osallistuu kilpailutoimintaan sarjaotteluiden lisäksi. Heistä kuusi osallistui viikonlopun aikana STARPRING:iin ja kolme muuta ovat osallistuneet muihin Starin kisoihin kauden aikana. Tilanteemme 1900-2100 -pelaajissa on sysikurja mitä tulee kansallisiin kilpailuihin.

A-poolissa nähtiin melkoinen yllätys, kun Aleksi Ikola (1782) voitti Starin kisojen ikimenestyjän Andrei Räisäsen (2045) suoraan 3-0. Antoiko uusi monikulmiomaila niin paljon itseluottamusta?

B-poolissa mielenkiintoinen vieras Oulusta eli Luka Oinas voitti ilman vaikeuksia kaksi alle 1700-pelaajaa mutta oli vailla mahdollisuuksia poolifinaalissa Mikael Sjöholmia vastaan: 0-3.

Semifinaalissa Oinas laittoi Aleksi Ikolan lujille ja johti erin 2-1, mutta Aleksille viides 11-8. Sjöholm ei keksinyt keinoja Räisäsen pelin murtamiseen: 0-3.  Finaalissa Ikola uusi poolivoittonsa Räisäsestä. Nyt voitto tuli erin 3-1. Voitot pohjautuivat lujiin kämmentappoihin väsytystappojen sijaan.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Andrei Räisänen (MBF),  luokkavoittaja Aleksi Ikola (KoKu), kolmanneksi sijoittuneet Mikael Sjöholm (HIK Pingis) ja Luka Oinas (OPT-86).

NK

(Unohtui välistä. Siirrän myöhemmin MK:n alapuolelle)

Naisten kaksinpeliin osallistui viisi pelaajaa, joten luokka pelattiin yhtenä poolina.

Ildiko Kadar oli yllättävänkin selvästi paras. Hän hävisi vain yhden erän finaaliottelussa Alexandra Seppäselle.  Seppänen voitti vastaavasti muut kolme 3-0. Näin kovin kamppailu käytiin sijoista 3-5. Kuka jää viidenneksi ja ilman rahapalkintoa? Ensimmäisenä kolmanteen sijaan tarrasi kiini Eleonoora Roosioks, joka voitti Sonja Ylisen 3-2 oltuaan jo erin 1-2 tappiolla. Vähän myöhemmin Ylinen ilmoittautui kilpailuun voittamalla Katrin Looken 3-1. Näin hän käytännössä varmisti palkintosijoituksensa 5-4-erillään. Lopuksi Looke voitti Roosioksin juuri riittävästi 3-1 ja sai erikseen 4-4. Roosioksin erät 4-5, joten hän putosi palkinnoilta.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Alexandra Seppänen (TIP-70), luokkavoittaja Ildiko Kadar (MBF), kolmenneksi sijoittuneet Sonja Ylinen (PT Espoo) ja Katrin Looke (PT Espoo).

M-2000

On ollut haastavaa päättää, mikä on toiseksi korkein luokka sunnuntaina. Tilaa ei oloe liikaa. Samaan aikaan kuin klo 9:n miesten kaksinpeli ei voi olla edes M-1700-luokkaa, koska jotkut sen luokan pelaajat haluavat pelata myös MK:n. Siispä aamulla on MK ja M-1500. M-1700 klo 13 on ollut taas kovin matala luokka niille MK:n pelaajille, jotka haluaisivat pelata kaksi luokkaa. Siksi siitä tehtiin taannoin M-1900. Mutta sekään ei riittänyt ja tuli toivomus, että luokka muutettaisiin M-2000:ksi. Näin useampi pystyisi pelaamaan kaksi luokkaa. Niin siis tehtiin nyt, vaikka hyppy M-1500:n ja M-2000:n välillä olikin peräti 500 pistettä. Mutta ohjelmaan ei vaan mahdu lisäksi M-1700-luokkaa, kun käytössä on vain kaksi ryhmää. Onko ehdotuksia? Ehkä voisi olla rating-2000-luokka, jossa kahdeksan parasta pelaisivat oman luokkansa ja loput sitten omansa.

Mukana oli 14 pelaajaa, jotka jaettiin pooleihin 4+5+5. Vain kunkin poolin ykkösellä oli 1900 pistettä tai enemmän. Heidän lisäkseen oli yksi yli 1800- ja yksi yli 1700-pelaajaa. Kauheasti meillä ei ole myöskään aktiivisia 1700-1899 pelaajia. Ratingilla heitä on 124. Heistä edes jossain määrin aktiivisia kilpapelaajia on suurin piirtein 25. Heistä nyt oli siis paikalla 16 % eli neljä kpl, koska Tokes on unkarilainen eikä lasketa mukaan.

A-poolissa tapahtui jättiyllätys, kun Kimmo Pohjonen (1699) voitti Elmo ”Elmo” Räsäsen (1960) 3-1 ja nappasi pooliykkösen paikan. Räsäsen puolustukseksi on sanottava se, että hän oli tainnut tulla kisoihin suoraan yövuorosta. Jos oikein kuulin.

B-poolissa Xisheng Cong (1859) voitti Vladyslav Matykon (1908) 3-1 ja nousi pooliykköseksi.

Jatkokaaviossa nähtiin hurja kvartta, kun Matyko voitti Aleksi Ikolan viidennessä 13-11 oltuaan tappiolla erin 0-2.  Semifinaalissa Matyko selvitti yllättäjä-Pohjosen helposti 3-0. Toisella puolella Levente Tökes voitti Elmo Räsäsen 3-1.

Finaali oli tiukka! Matyko johti erin 2-1, mutta sitten Tökes nousi 3-2-voittoon.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Vladyslav Matyko (HUT), luokkavoittaja Levente Tökes (EVO, Unkari), kolmanneksi sijoittuneet Kimmo Pohjonen (Stara) ja Elmo Räsänen (BF-78).

M-1800

Luokassa oli 19 pelaajaa, joista Luka Oinas oli ykkössijoitettu lähes maksimipisteillään (1793). Vaikka luokka oli M-1800, mukana oli vain kaksi yli 1700-pelaajaa. Eikä 1600-1699-pelaajiakaan ollut kuin kolme.

Poolissa C nähtiin kaksi yllätystä. Ykkössijoitettu Kyösti Kurunmäki (1686) hävisi Jari Käelle (1624) 2-3. Vastaavasti Käki hävisi Edsel Camantiquelle (1550) 1-3. Kun Kurunmäki selvitti Camantiquen  3-1, hän meni lopulta jatkoon pooliykkösenä eräsuhteiden avulla ja Camantique oli toinen.

D-poolissa kukaan ei jäänyt voitoitta tai tappioitta.  Onni Farin (1502) otti hyvän voiton Miika Berghällista (1622). Berghäll johti erin 2-0 mutta sitten Farin nakutti kolme seuraavaa erää itselleen 8,8,9.  Berghäll hävisi myös Jyrki Virtaselle (1479) 0-3.  Toisen voittonsa Virtanen otti Mika Kotoluodosta (1667): 3-2. Farin ykkösenä jatkoon ja Virtanen toisena.

D-poolissa kolmella parhaalla oli jokaisella kaksi voittoa. Ykkössijoitettu Tapio Passinen (1651) hävis Hannu Tolvaselle (1626) 1-3. Tolvanen puolestaan hävisi Måns Paulille (1499) 2-3. Tolvanen johti erin 2-0 ja viides 12-14.

Jatkokaaviossa Onni Farin yllätti jälleen voittamalla Tapio Passisen kvartassa. Hänen tiensä päättyi kuitenkin semifinaalitappioon Luka Oinakselle 1-3. Oinaksen finaalivastustajaksi tuli kakkossijoitettu Aleksi Ikola, joka vei finaalin suoraan 3-0: 3,7,7.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Luka Oinas (OPT-86), luokkavoittaja Aleksi Ikola (KoKu), kolmanneksi sijoittuneet Onni Farin (MBF) ja Kyösti Kurunmäki (Wega).

M-1650

Tämä luokka oli mukana niille pelaajille lauantai-iltana klo 17:n ryhmässä, jotka eivät halunneet pelata nelinpeliä ja jotka eivät ehtineet kahteen aiempaan ryhmään. Yhden  pelaajan jäätyä pois mukana oli valitettavasti vain neljä osallistujaa. Mutta hyvä luokka se silti oli. Luokka ei päässyt alkamaan ihan ajallaan ja viisi ottelua oli nelieräisiä, joten luokka päättyi puoli kahdeksan maissa.

Ykkössijoitettu Mia Kellow piti sijoituksensa ja voitti jokaisen ottelunsa vaikka jokainen vastustaja saikin erän. Kakkossijoitettu Toivo Ridal voitti kaksi ottelua. Ainoa yllätys koettiin viimeisessä ottelussa, kun Aleksej Kolga (1243) voitti Volodymyr Lutsenkon (1417) 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Toivo Ridal (Atlas), luokkavoittaja Mia Kellow (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Aleksej Kolga (PT Espoo) ja Volodymyr Lutsenko (KoKu).

M-1600

Lauantaiaamun M-1600-luokkaan osallistui 17 pelaajaa. Juuri yksi liikaa mukavaa 16:n pelaajan (4×4) luokkaa ajatellen. Viiden pelaajan pooleja ei uskaltanut käyttää, koska klo 13:n ryhmä oli niin täynnä. Niinpä oli kolme kolmen  poolia ja kaksi neljän poolia.

Ainoastaan E-poolissa pelattiin kiltisi, ja vasemmanpuoleinen pelaaja voitti jokaisen ottelun. Muissa pooleissa tapahtui hupsankeikkaa!

A-poolissa Markku Hauhia (1342) otti toisen jatkopaikan voittamalla Volodymyr Lutsenkon (1417).  B-poolissa Nikolai Belov (1306) teki saman tempun voittamalla Esa Ahteen (1425). C-poolissa kolmossijoitettu Pate Ikola (1277) nousi jopa pooliykköseksi voittamalla sekä Måns Paulin (1499) että Toivo Ridalin (1424). Ridal sentään sinnitteli 2-0-eräjohtoon asti, mutta sitten 10-12 – ja 11-13 -erätappiot murensivat hänet. D-poolissa kolme parasta pelasivat ristiin ja päätyivät kahteen voittoon. Peter Eriksson (1447) yllätti Pentti Eerolan (1497) ja Eleonoora Roosioks (1416) Erikssonin. Eräsuhteilla Eriksson ykkösenä ja Roosioks kakkosena jatkoon.

Jatkokaaviossa ei kauheasti yllätyksiä tapahtunut. Jännittävin ottelu oli Olli Kolin ja Pate Ikolan välinen kvartta. Ikola johti erin 2-1, mutta sitten Koli napsi seuraavat erät 11-7, 11-5. Toisessa semifinaalissa Jyrki Virtanen (1479) yllätti kakkossijoitetun Mergim Kelmendin (1561) 3-1.

Aaro Mäkelä piti ykkössijoitetun paikkansa voittamalla finaalissa Virtasen 3-1. Ei tullut voitto ihan helpolla.  Tämä oli kuulemma ehkä Aaron ensimmäinen luokkavoitto koskaan. Se piti tarkistaa ainakin Starin kisojen osalta! Aarolta löytyy kuin löytyykin kaksinpeliluokkien ykkössija myös Syksyn startista 2020, jolloin hän voitti M-1400 luokan:

Yhteensä Aaro on kerännyt nyt kaksi ykkössijaa, kaksi kakkossijaa ja kahdeksan kolmossijaa:

Kuvassa vasemmalta suureksi avuksi ollut palkintoneito Julia Belov, toiseksi sijoittunut Jyrki Virtanen (HäKi), luokkavoittaja Aaro Mäkelä (PT Espoo), kolmanneksi sijoittuneet Olli Koli (TuPy) ja Mergim Kelmendi (TuPy). Mäkelän kohdalle tuli pieni heijastus, kun kuva tuli otetuksi erehdyksessä väärällä kameralla, jossa on naarmu.

M-1500

Tähän luokkaan tuli 17 pelaajaa. Koska kyseessä oli klo 13:n ryhmän luokka, oli mahdollista käyttää viiden pelaajan poolia: 4+4+4+5. Klo 17:n ryhmässä olisi kyllä tilaa, jos menisi vähän pitkäksi.

B-poolissa Joel Hahn (1202) valtasi poolin toisen jatkopaikan voittamalla Sisu Sammalkorven (1292) kovassa ottelussa 3-2. C-poolissa kolme pelaajaa sai kaksi voittoa. Poolin ykkössijoitettu Volodymyr Lutsenko (1417) putosi eräsuhteilla jatkosta hävittyään Markku Hauhialle (1342). Hauhia hävisi vuorostaan Katrin Lookelle (1193) 2-1-keulasta 2-3. Tässä ottelussa taisi materiaali kohdata materiaalin? Myös viiden pelaajan D-poolissa pelattiin ristiin. Jokainen pääsi  voiton makuun. Ykkössijoitettu Eleonoora Roosioks (1416) voitti kakkossijoitetun Levente Kadarin nousemalla 0-2-tappiotilanteesta 3-2-voittoon. Mutta Kadar voitti muut ottelut ja nousi pooliykköseksi. Roosioks taas hävisi lähes käsittämättömästi kolme viiden erän ottelua. Ensin Ilkka Urtamolle (979) viidennessä 9-11. Sitten Mats Hollmerukselle viidennessä 7-11. Ja sitten Jaimielee Enriquezille viidennessä 9-11. Joillakin pelaajilla olisi lentänyt maila siinä tilanteessa vaan ei Roosioksilla. Poolista meni kakkosena jatkoon kolmella voitolla Enriquez.

Jatkokaaviossa Enriquez (1122) jatkoi yllätyksiään ja voitti Peter Erikssonin (1447) 3-1. Ihan hyvä saavutus 11-vuotiaalle tytölle, kun Rudan pelityyli tiedetään. Toisessa kvartassa Joel Hahn jatkoi yllätyksiään pudottamalla Markku Hauhian. Hauhia johti erin 2-1, mutta sitten Hahn vei erät 12-10, 11-9.  Myös kolmannessa kvartassa nähtiin yllätys, kun Katrin Looke voitti Kadarin (1382).

Semifinaaleissa Hahn lopetti Enriquezin yllätykset voittamalla hänet 3-1. Looke puolestaan voitti luokan kakkossijoitetun Esa Ahteen (1425) suoraan 3-0.  Finaalissa Looke (1193) voitti Hahnin (1202).

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Joel Hahn (KoKu), luokkavoittaja Katrin Looke (PT Espoo), kolmanneksi sijoittuneet Esa Ahde (PT Espoo) ja Jaimielee Enriquez (TIP-70).

M-1400

Pelaajia oli 15 kpl, joten oli suuri kiusaus laittaa kolme viiden pelaajan poolia, vaikka luokka ei menekään silloin edes ennusteen mukaan läpi neljän tunnin ryhmässä. 10 kierrosta pooleissa ja kolme jatkopeleissä (kuusi jatkossa). Siitä tulee 260 minuuttia eli 4 h 20 min. Mutta klo 17:n ryhmässä olisi joku pöytä vapaana jatkopeleille. Vain nelinpelit vähän voisivat kärsiä. Niinpä laitoin kolme viiden poolia!

Yhdessäkään poolissa ykkössijoitettu ei pitänyt paikkaansa. A-poolissa Markku Hauhia (1342) hävisi Pauliina Niskaselle (1237) 0-3. Koska ratingit olivat lähes samat, Niskasen häviö 2-0-johdosta Alvar Ahlholmille (1230) ei ollut varsinainen yllätys. Neljäs erä 16-14 Ahlholmille! Kun Hauhia voitti Ahlholmin vain 3-1, hän putosi kolmanneksi ja ei jatkoon eräsuhteella 0,75. Alholmin eräsuhde oli 0,8, joten hän otti poolikakkosen paikan.

B-poolissa nelossijoitettu Mats Hollmerus (1132) yllätti ykkössijoitetun Nikolai Belovin (1306) 3-2. Viides 13-11 ja kolmas 14-12. Näin Hollmerus nousi pooliykkäseksi ennen Belovia, vaikka hän hävisikin Kolgalle.  Kolga (1243) menetti mahdollisuutensa häviämällä Jussi Hagmanille (951) 2-3. Viides erä 20-18 Hagmanille!

C-poolissa ei tapahtunut muuta yllättävää kuin se, että ykkös- ja kakkossijoitetut vaihtoivat paikkaansa. Pate Ikola (1277) voitti Pascal Gauthierin (1304) 3-2.

Nikolai Belov ja Pate Ikola jyräsivät jatkokaaviossa. Tosin Ikola oli suurissa vaikeuksissa Mats Hollmeruksen kanssa semifinaalissa. Hollmerus johti erin 2-0.  Sen jälkeen Ikola suoritti tasaisesti: 11-8, 11-8, 11-8. Finaalissa Ikola oli yllättävän selvästi parempi ja voitti Belovin suoraan 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Nikolai Belov (Por-83), luokkavoittaja Pate Ikola (KoKu) ja kolmanneksi sijoittunut Pauliina Niskanen (HäKi).

Mats Hollmerus (BF-78) sai kolmannen palkintonsa jo ennen palkintojenjakoa.

M-1350

Lauantain klo 17:n vuoroon tuli ilahduttavasti 12 pelaajaa pelaamaan M-1350-luokkaa. Niinpä saatiin sopivasti kolme neljän pelaajan poolia.

Pooleissa nähtiin kolme rating-yllätystä. B-poolissa Timo Averjanov (1246) valtasi poolin ykkössijan voittamalla Nikolai Belovin (1306) suoraan 3-0. C-poolissa Pate Ikola (1277) teki saman kuin Averjanov B-poolissa eli nousi pooliykköseksi voittamalla Pascal Gauthierin (1304) 3-0. Poolin kolmoseksi nousi Jussi Hagman (951), joka voitti Mikko Rannan (979) 3-0.

Pate Ikolan nousukiito tukehtui heti jatkokaavion kvartassa, kun hän hävisi seurakaverilleen Joel Hahnille (1202) viidennessä 9-11. Toisessa kvartassa kohtasivat B- ja C-poolien syrjäytetyt ykköset eli Belov ja Gauthier. Belov nousi 3-2-voittoon oltuaan 0-2-ahdingossa. Finaaliin asti Belov ei päässyt, koska ykkössijoitettu Markku Hauhia oli semifinaalissa liian kova. Toisessa semifinaalissa Timo Averjanov ja Joel Hahn kävivät ankaran kamppailun, josta Hahn selvisi finaaliin 3-2 (9,-8,8,-10,8).

Hauhia piti ykkössijoitetun paikkansa lyömällä finaalissa Hahnin 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Joel Hahn (KoKu), luokkavoittaja Markku Hauhia (Pa-Po), kolmanneksi sijoittuneet Nikolai Belov (Por-83) ja Timo Averjanov (TIP-70).

M-1300

Luokan 13 pelaajaa jaettiin tietysti pooleihin näin: 4+4+5.

A-poolissa Rasmus Volotinen (1124) nousi poolikakkoseksi voittamalla Elina Veidenbaumin (1175). Myös Ilkka Urtamo (979) yllätti Veidenbaumin 3-2 voittamalla erätilanteessa 0-2 kolmannen erän 19-17. B-poolissa kolmella pelaajilla oli lähes samat ratingpisteet välillä 1112 – 1132, ja he pelasivat ristiin. Heistä poolikakkoseksi nousi eräsuhteilla nelossijoitettu Sanna Harjunpää. Viiden pelaajan C-poolissa Katrin Looke (1193) oli pitelemätön. Hän voitti kaikki neljä otteluaan. Myös yhdeksän pistettä ylempänä olleen Joel Hahnin. Tämä tulos on muuten merkitty väärin tuloksiin eli Hahn voittajaksi, vaikka poolin yhteenvetotaulukossa kaikki on oikein. Tulos oli väärin merkattu pöytäkirjaan ja tulosten naputtelussa myöhemmin en enää huomannut pelaajien korjausmerkintää. Tulos korjataan seuraavassa ratinglaskennassa. Hahn (1202) hävisi myös Max Kosolle (1114), joka voitti myös Jaimielee Enriquezin (1122). Myös Jussi Hagman (951) voitti Enriquezin.

Rasmus Volotinen otti jatkokaaviossa kaksi yllätysvoittoa ja meni finaaliin. Ensin Looke kaatui kvartassa 3-0 ja sitten Timo Averjanov (1246) semifinaalissa samoin 3-0. Finaalissa Pate Ikola kaatoi Volotisen poolipelin tavoin. Nyt 3-0.  Ikola hävisi yhteensä vain kaksi erää. Molemmat poolissa Volotiselle, joka johti jo erin 2-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Rasmus Volotinen (PT Espoo), luokkavoittaja Pate Ikola (KoKu), kolmanneksi sijoittuneet Timo Averjanov (TIP-70) ja Max Koso (Smash).

M-1200

Täydellinen luokka jälleen. 12 pelaajaa, kolme neljän pelaajan poolia.

A-poolissa toisesta jatkopaikasta käytiin kova kamppailu. Kolme pelaajaa pelasivat ristiin. Koska erätkin olivat samat 3-3, ratkaisu piti löytää pisteistä. Poolin nelossijoitetulla Oliver Kaskamalla (848) oli parhaat pisteet ilman jakolaskuakin: 59-52. Hän nappasi yllätysvoiton Arto Koposesta (995). B-poolissa Ilkka Urtamo (979) vei toisen jatkopaikan yllättämällä Pauli Hellbergin (1120) 3-2. C-poolissa poolin kolmossijoitettu Jussi Hagman (951) nousi ykköseksi voittamalla Jaimielee Enriquezin (1122) ja Thor Lundqvistin (995).

Jatkokaaviossa luokan kaksi kärkisijoitettua eli Jari Vuorinen ja Mats Hollmerus menivät finaaliin. Ykkössijoitettu Vuorinen myös voitti finaalin 3-2.

Kuvassa vasemmalta palkintojenjakaja Julia Belov, toiseksi sijoittunut Mats Hollmerus (BF-78), luokkavoittaja Jari Vuorinen (PTS Sherwood), kolmanneksi sijoittuneet Jaimielee Enriquez (TIP-70) ja Jussi Hagman (LrTU).

M-1100

Tähän sunnuntain klo 9:00 luokkaan tuli vain kuusi osallistujaa,  mutta saatiin kuitenkin pystyyn hyvä kuuden pelaajan pooli kahdella pöydällä. Varsinaisia 1100-pelaajia ei ollut ollenkaan. Korkein rating oli 951.

Ennakkoon kaksi parasta eli Jussi Hagman (951) ja Niko Lehtosaari (917) olivat puhtaalla pelillä ennen viimeisen kierroksen keskinäistä otteluaan. Siinä Lehtosaari teki pienen ratingyllätyksen ja voitti 3-1. Sam Londen tuli kolmanneksi kolmella voitolla, mutta loput kolme  pelasivat ristiin. Heistä Kamilla Kadar (733) nousi parhaaksi erillään 5-4. Hän voitti Aku Kauran (822) 3-1, joka sai erät 4-4.  Juuso Anttila jäi sijalle 6 erillä 4-5.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Jussi Hagman (LrTU), luokkavoittaja Niko Lehtosaari (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Sam Londen (MBF) ja Kamilla Kadar (MBF).

M-1000

Tämä luokka oli todella iso eli 21 pelaajaa. Oli pakko tinkiä 16 pelaajan maksimikoosta, kun halu päästä mukaan oli niin iso. Neljällä neljän ja yhdellä viiden poolilla aloitettin.

Yksikään viidestä lohkosta ei mennyt sijoituksen mukaan jatkoon menijöiden osalta. A-poolissa Joel Koivumäki (837) pudotti Pentti Saarisen (854) kakkospaikalta. B-poolissa Oliver Kaskama (848) vei poolin ykköspaikan Mika Kolilta (990). Lisäksi Juuso Anttila (773) voitti Aku Kauran (822) poolin jumbo-ottelussa. C-poolissa kolme parasta pelasivat ristiin. Marcin Dabrowski (846) yllätti Mikko Rannan (979) ja Sami Salonen (775) Dabrowskin. Erillä Dabrowski ykkösenä jatkoon ja Ranta kakkosena. D-poolissa Matias Valtonen (754) nousi nelospaikalta kakkoseksi yllättämällä Marko Pennasen (881) ja Raimo Jokitulpon (811). E-poolissa ei kärjessä tapahtunut varsinaista yllätystä, kun ratingit olivat lähes samat, mutta Niko Lehtosaari (917) voitti Jesper Sjöholmin (921) 3-2 ja nousi pooliykköseksi.

Jatkokaaviossa Mikko Ranta voitti 16:n joukossa Mika Kolin (990) ja kvartassa Jukka Filenin. Näin hän lopulta luokan kolmossijoitettuna piti sijoituksensa. Luokan ykkössijoitettu Thor Lundqvist voitti finaalissa viitossijoitetun Niko Lehtosaaren 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Niko Lehtosaari (TIP-70), luokkavoittaja Thor Lundqvist (TuPy), kolmanneksi sijoittuneet Mikko Ranta (PT Espoo) ja Oliver Kaskama (LrTU).

M-900

Hienot 16 osallistujaa! Eli neljä neljän pelaajan poolia sunnuntain iltapäivään.

Koska ratingerot ovat näissä luokissa pienet ja ratingit vasta asettumassa oikeille paikoilleen, on turha käydä yllätyksiä pooleissa sen tarkemmin läpi. D-poolissa tapahtui kuitenkin vallankumous, kun nelossijoitettu Ilkka Arino (695) ja ykkössijoitettu Juuso Anttila (773) vaihtoivat paikkaa.

Jatkokaavion kvartassa Jaakko Nissinen (750) yllätti luokan ykkössijoitetun Kim Danielssonin (894) 3-1. Näytti olleen tiukka ottelu: 11-13, 13-11, 13-11, 11-9.  Aleksis Välläri (710) puolestaan yllätti ensimmäisissä kansallisissa kilpailuissaan kolmossijoitetun Aku Kauran (822) puhtaasti 3-0.

Ýllättäjien välisessä semifinaalissa Välläri voitti Nissisen 3-1. Luokan kakkossijoitetulla Joel Koivumäellä ei taas ollut vaikeuksia omassa semifinaalissaan Heikki SIltasen kanssa: 3-0.

Finaali olikin sitten kovaa vääntöä ja vasta viidennessä erässä Koivumäki repäisi eron: 11-2.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Aleksis Välläri (PT Espoo), luokkavoittaja Joel Koivumäki (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Jaakko Nissinen (TIP-70) ja Heikki Siltanen (Boom).

M-800

15 pelaajaa mukana luokassa joten kolme viiden pelaajan poolia. Harkittu riskin ottaminen, joka sitten hieman kostautui. C-pooli kun kesti neljä tuntia, vaikka sitä pelattiin lopussa kahdella pöydälläkin. Lisäksi piti odottaa viimeisen ottelun viimeiseen palloon asti. Jos Tuija Jokinen olisi siinä voittanut Harri Lepolahden, kaikki viisi pelaajaa olisivat olleet historiallisesti kahdessa voitossa!  Olisipa ollut hauskaa laskea eräsuhteita ja pistesuhteita ja lukea sääntökirjaa varmuuden vuoksi. Onneksi Lepolahti kuitenkin voitti.

A-poolin yllättäjä oli Aleksis Välläri, joka voitti kolmossijoitettuna kaikki ottelunsa. Kolme pelaajaa päätyi kahteen voittoon, kun viimeisessä ottelussa Välläri voitti myös Luka Lehtosaaren. Siis myös tässä poolissa piti odottaa jokaisen ottelun päättymistä, ennen kuin jatkokaaviota saattoi alkaa hahmotella. Poolin ykkössijoitettu Mikko Kangas pelastui jatkoon, koska hänellä oli parhaat erät 5-4. Kangas oli muuten huono-onninen. Hän johti erin 2-0 sekä Luka Lehtosaarta että Aleksis Välläriä mutta hävisi kummatkin pelit 2-3. B-poolista mentiin jatkoon sijoitusten mukaan. C-poolissa kuitenkin kolmossijoitettu Harri Lepolahti nousi pooliykköseksi voitoillaan ja Orvo Kattainen kakkoseksi eräsuhteilla.

Mikko Kangas nousi jatkokaavíon  kvartassa komeaan 3-2-voittoon Harri Lepolahtea vastaan oltuaan erin 0-2 tappiolla. Semifinaalissa hän taas johti erin 2-1 Sami Salosta, mutta Salonen nousi 3-2-voittoon ja saman tien voitti finaalinkin Heikki SIltasta vastaan. Yllättäjä Aleksis Välläri voitti semifinaalissa ensimmäisen erän 12-10 Siltaselta, mutta sitten Siltanen meni menojaan: 3-1. Finalistit tulivat muuten samasta B-poolista. Aikaongelmallinen C-pooli ei saanut edustajaansa palkinnoille.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Heikki Siltanen (Boom), luokkavoittaja Sami Salonen (LPTS), kolmanneksi sijoittuneet Aleksis Välläri (PT Espoo) ja Mikko Kangas (TuPy). Kuva otettu erehdyksessä ilmeisesti puhelimen laajakulmakameralla.

M-700

Sunnuntaiaamuna tätä luokkaa tuli pelaamaan kahdeksan pelaajaa. Siten kaksi neljän pelaajan poolia.

Erityisesti tässä luokassa ratingit ovat vain suuntaa antavia. Mutta unohdetaan tämä hetkeksi. A-poolin tähti oli Tomi Juutilainen, joka nousi kolmossijoitetun paikalta pooliykköseksi kolmella voitollaan. B-poolissa vastaavasti Luka Lehtosaari nousi toiselle jatkopaikalle voittamalla Orvo Kattaisen kovassa kamppailussa 3-1.

Luka Lehtosaari jatkoi vahvaa menoaan voittamalla semifinaalissa A-poolin ykkösen Tomi Juutilaisen viidennessä 14-12. Toisessa semifinaalissa B-poolin ykkönen Daniel Mattsson pelasi vastaavasti oman viisieräisensä voittaessaan Tenho Leivon viidennessä 11-8.

Finaali oli vain neljäeräinen, kun Lehtosaari voitti Matssonin 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Tenho Leivo (Maraton), luokkavoittaja Luka Lehtosaari (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Tomi Juutilainen (PT 75) ja Daniel Mattsson (HIK Pingis).

MN

Miesten nelinpelissä oli mukana yhden peruutuksen jälkeen neljä paria, jotka pelasivat mukavan poolin lauantai-iltana.

Aaro Mäkelä sai hankittua aika hyvän korvikkeen sairastuneen Joonas Kokon tilalle, kun hän rekrytoi parikseen Samuli Soineen. Samuli on mahdollisesti ollut tätä ennen viimeksi Starin kisoissa 9.9.2006, joten oli aikakin tulla takaisin!

Parien yhteenlasketut ratingit erosivat sen verran toisistaan, että ratingien ennakoimassa järjestyksessä mentiin. Tosin viisieräisiä otteluita oli kolme. Minä myönnän! Mahdollisesti tuhosin suuren yllätyksen, kun otin palkintojenjaon parin Aleksi Ikola/Yuri Afanassiev  noustua erätappiotilanteesta 1-2 9-9:ään viidennessä erässä 500 pistettä ylempänä olevaa paria Samuli Soine /Aaro Mäkelä vastaan. Mutta kun iso M-1000-luokka oli kestänyt jo kauan ja pitkämatkalaiset oli kiva päästää kotimatkalle. Pelkäsin myös erän päättyvän jotain 29-27 tuhannen tauon jälkeen. Oli miten oli, olisi pitänyt odottaa tämän erän päättymista. Minun virhe. Anteeksi! Erä siis päättyi Soineen ja Mäkelän voittoon 11-9. Ikola/Afanassiev hävisi myös toisen viisieräisen pelin. Pari nousi paria Ildiko Kadar/Levente Tökes vastaan viidenteen erään erätilanteesta 0-2. Mutta viides erä 8-11. Myös parin Ikola/Afanassiev kolmas peli oli viisieräinen. Siinä se voitti parin Pertti Kainulainen/Arto Kangas  viidennessä 11-8.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut pari Levente Tökes/Ildiko Kadar (EVO/MBF), luokkavoittajat Aaro Mäkelä/Samuli Soine (PT Espoo/TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Aleksi Ikola/Yuri Afanassiev (KoKu/PT Espoo) ja neljänneksi sijoittuneet mutta myös kolmas palkinto Pertti Kainulainen/Arto Kangas (PT Espoo).

MN-2800

Myös Miesten nelinpeli 2800 -luokkaan osallistui neljä paria. Yksi finaalipooli siis. Kaikki ottelut menivät parin yhteisratingin mukaan paitsi viimeinen ottelu. Siinä pari Yang Yixin/Sonja  Ylinen (2601) voitti parin Andrei Räisänen/Sofia Räisänen (2664) 3-0. Siinä ottelussa ratingero oli kuitenkin käytännössä olematon ja räisäsistä vain toinen oli hieman kokeneempi kilpailija.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut pari Mikael Sjöholm/Jesper Sjöholm (HIK Pingis), luokkavoittajat Tapio Passinen/Jari Vuorinen (PTS Sherwood), neljänneksi sijoittuneet mutta myös kolmas palkinto Andrei Räisänen/Sofia Räisänen (MBF) ja kolmanneksi sijoittuneet Sonja Ylinen/Yang Yixin (PT Espoo).

MN-2200

Alimmassa nelinpeliluokassa eli MN-2200:ssa oli viisi paria mukana. Luokka pelattiin tietysti yhtenä poolina. Jotta ei olisi venynyt liikaa, pelattiin lopussa kahdella pöydällä.

Nyt ratingerot parien välillä olivat sen verran maltilliset, että tuloksia tuli myös ratingin vastaisesti. Kuitenkin heti alussa pari Jorma Ollikainen/Sami Salonen yllätti yli 500 pistettä ylempänä olleen parin Kamilla Kadar/Levente Kadar, mutta tiukkaa se teki. Kadarit johtivat erin 2-0 ja kaksi viimeistä erää 17-15, 11-9.

HäKi:n pari Aku Kaura/Pauliina Niskanen oli 400 pistettä ylempänä kuin pari Hannu Grönlund/Martti Kangas, mutta he voittivat vasta vaivoin viidennessä 12-10. Nelinpeli on eri peli! Grönlund/Kangas oli erikoistunut tällaisiin tiukkoihin tappioihin. Kadarit voittivat heidät viidennessä 16-14!

Grönlund/Kangas päätyivät lopulta viimeisiksi nollalle voitolla, kun pari hävisi myös 50 pistettä alempana olevalle parille Ollikainen/Salonen ja jopa puhtaasti 0-3.

Kärkisijoitettujen välisessä ottelussa Joel Koivumäki ja Sami Koivumäki yllättivät Kadarit 3-1, mutta eihän pareilla ollut eroa kuin 40 pistettä.

Viimeisessä ottelussa Ollikainen/Salonen nousi jopa toiselle sijalle voittaessaan parin Kaura/Niskanen viidennessä 11-8 kerrassaan huikean pelin jälkeen. HäKi:n kiirehemmot saivat jopa heidät uskomaan, ettei palkintoa ole tulossa tappion jälkeen ja patistivat heidät suihkuun kaksi sekuntia ottelun jälkeen. Siten he eivät olleet palkintojenjaossa, joka alkoi kolmen sekunnin kuluttua.😢

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittuneet Jorma Ollikainen/Sami Salonen (LPTS), luokkavoittajat Joel Koivumäki/Sami Koivumäki (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Kamilla Kadar/Levente Kadar (MBF).

Pari Aku Kaura/Pauliina Niskanen (HäKi) sijoittui neljänneksi mutta sai myös kolmannen palkintonsa varsinaisen palkintojenjaon jälkeen.

Vastaa