STARUMMER 6-7.5.2023 – Raportti

”Kauden menestynein” -kilpailun kolme parasta

STARUMMER sai käsittämättömän suuren suosion. Niin suuren, että teki äärettömän vaikeaksi rajoittaa osallistujien määrää kilpailukutsun rajoitusten mukaiseksi. Nimittäin olisi aina jostain joukkueesta jäänyt joku pois. Joko toiselta päivältä tai kokonaan. Tottahan liian suuri pelaajien määrä vaikutti aikataulun venymiseen, mutta siitä huolimatta kilpailut olivat mukava tapahtuma. Tosin liian hektinen.

Videot kilpailuista

Kilpailuvideot tulevat YouTube-kanavalleni sitä mukaa, kun niitä ehtii käsitellä. Videota on paljon. Jokaisella pöytärivistöllä (pöydät 1-4, pöydät 5-8, pöydät 9-12) oli oma kameransa.

YouTube-kanavan osoite:

https://www.youtube.com/@ArtoLuukkainen

Hieman liiankin iso tapahtuma

Pelaajia oli monien poisjääntien jälkeenkin 124 eli kahdeksan enemmän kuin STARPRINGissä.  Mutta STARUMMER 2022:een verrattuna nousu oli huimaa. Silloin osanottajia oli 76 ja eri seuroja 23. Pelaajien suuren määrän osaselityksenä oli se, että mukana oli 13 virolaista pelaajaa. Eri seuroja oli 29.

Startteja oli 279, joista lauantaina 157 ja sunnuntaina 122. Startteja oli siis reilusti enemmän kuin STARPRINGissä, jossa startteja oli 224.

Lauantaina pelattiin 308 ottelua, joista pooleissa 241 ja 67 jatkokaavioissa. Sunnuntain lukemat olivat 178 + 54 = 232. Yhteensä siis 540 ottelun kilpailut. Jatkokaavioissa niistä 121 ottelua.

Ongelmia videoinnissa

Niitä ei juuri enää ollut! Paitsi, että kerran kahden puhelimen telineryteikkö kaatui kovalla metelillä. Toisen jalka oli jäänyt liian lähelle rappusen reunaa ja teline oli kai hypähdellyt atomi atomilta reunan yli tärähdysten voimasta. Mutta mitään ei hajonnut. Tuli vain pieni tauko  videointiin. Telineitä käytiin muutenkin tönimässä ja kameroiden suuntausta piti koko ajan tarkkailla ja korjata tönimisten jäljet. Miksi ihmeessä joku haluaa survoa pelilaukun kameratelineen taakse ahtaaseen tilaan? Sitten sunnuntaina videokamera unohtui laittamatta nauhoittamaan akun vaihdon jälkeen. Siinä meni melko paljon loppupäivän tapahtumia. Muuten kaikki sujui hyvin! Alkaa olla jo aika hyvä rutiini.

Ai niin, videokamera unohtui salille lauantai-illan katastrofilähdössä. Niinpä piti heti sunnuntaiaamuna saada kameran muisti kopioitumaan kannettavan kovalevylle. Se onneksi onnistui ja menetettiin alun videoinnista vain vähäsen. Koko päivän sai vaihdella akkua, koska yli 10 tuntia kestävää pääakkua en voinut ladata yön aikana. Mutta lopulta kaikki meni hyvin.

Naisten ja tyttöjen määrä

Naisia ja tyttöjä oli mukana 22 eli 17,7 % pelaajista.

Suurimmat seurat

Neljän kärki säilyi samana. TuPy nousi kuitenkin jakamaan kolmatta sijaa MBF:n kanssa. PT Espoo edelleen suurin seura 21 pelaajallaan, TIP-70 toisena (11) ja MBF & TuPy kolmansina (10). Helsinkiläisseurojen pelaajien määrä oli  tavallista suurempi eli 23, kun suomalaisseuroja edustavia vierailevia virolaispelaajia ei oteta huomioon. Maardun joukkueessa ovat mukana myös neljä Maardun Starin edustavaa pelaajaa.

Tässä seurojen TOP-12 osanottajamäärän mukaan:

Parhaat seurat

TIP-70 säilytti mitalitilaston kärkipaikan kuuden ykkössijan voimin . PT Espoo nousi kolmannelta sijalta toiseksi. PT-Helsingin ja Starin palkintosijat tulevat virolaisilta pelaajilta, jotka edustavat näitä seuroja Suomessa.  24 seuraa sai edustajansa palkintosijoille kuten STARPRINGissä. Kun virolaisvahvistukset jätetään pois, helsinkiläismenestys 2-2-13 oli paras pitkään aikaan.

Jaimielee Enriquez oli kauden menestynein pelaaja

Viimein selvisi kauden menestynein pelaaja seitsemän osakilpailun jälkeen.

Pate Ikola teki kovaa tulosta STARUMMERissa ja näytti jo siltä, että ykköspaikka on hänen ulottuvillaan. JOS hän olisi voittanut M-1400:n semifinaalissa Jaimielee Enriquezin ja sitten vielä Juha Arvolankin finaalissa, pisteet olisivat olleet 94-91. JOS Jaimielee olisi toisaalta hävinnyt kvartassa Alvar Ahlholmin sen sijaan, että voitti viidennessä 12-10, pisteet olisivat olleet 92-91. Sitten Patelle voitto Aire Kurgpõldista M-1500:n kvartassa ja ykköspaikka olisi tullut lukemin 93-91! Jos, jos jos… 😄

Todellisuudessa Jaimielee Enriquez eteni  vakuuttavaan voittoon STARUMMERin loistavilla peleillään.  Siten hän sai hienon ykköspokaalin (kuvassa vasemmalla) ja 200 euroa.

Pitkään kilpailua johtanut Aleksi Ikola otti kakkospaikan pisteen erolla Pate Ikolaan: 86-85. Hän sai myös hienon pokaalin (kuvassa oikealla) ja 100 euroa. Kolmanneksi ja neljänneksi tulleet Pate Ikola ja Markku Hauhia (69 pistettä) saivat suklaakonvehtirasian.

Kuvassa vasemmalta kauden menestyksekkäin pelaaja Jaimielee Enriquez  (TIP-70), toiseksi menestyksekkäin pelaaja Aleksi Ikola (KoKu) ja kolmanneksi menestyksekkäin pelaaja Pate Ikola (KoKu).

Markku Hauhia (Pa-Po) oli kauden neljänneksi menestynein:

Ehkä komeimman nousun teki vasta keväällä kilpailemisen aloittanut Aleksis Välläri (PT Espoo), joka pääsi jopa jaetulle sijalle 26 asti. Yhteensä pisteille pääsi peräti 245 pelaajaa.

Seuraavassa on annettu täydellinen pistetaulukko.

Sijat 1-104

Sijat 105-178

Sijat 179-245

Junioreiden osuus pysyi samana

Juniori-ikäisiä (2004 ja nuoremmat) oli mukana 38 kappaletta eli tasan sama määrä kuin STARPRINGissä. Se teki nyt noin 30,6 % pelaajista.

Ratingin nostajien TOP-20

Seuraavassa taulukossa on annettu 20 eniten kahden päivän aikana ratingpisteitä kerännyttä pelaajaa.

Ennätys pankkiin maksamisessa

Kun vähennetään kilpailumaksunsa käteisellä maksaneet virolaiset pelaajat (12 pelaajaa), peräti 83,0 % pelaajista maksoi osallistumismaksunsa pankkiin viimeistään noin 1,5 viikon sisään  kilpailujen jälkeen. Vain 19 suomalaista pelaajaa maksoi käteisellä paikan päällä. Edelleen saa toki maksaa käteisellä! Ei kortilla eikä Mobilepaylla kuitenkaan. Kymmenelle unohtaneelle tai teknisistä jutuista kärsineelle piti lähettää karhu. Kolmelle jopa kahteen kertaan. Ihan jokainen maksoi todella kiltisti. Loistava moraali!

Millainen on jatkokaavio, jos pooleja on kolme?

Jostain syystä kilpailusta kilpailuun riittää sen ihmettelyä, millainen on jatkokaavio, jos pooleja on kolme ja jokaisesta pääsee kaksi jatkoon. Silloinhan on kuusi pelaajaa. Mitä tapahtuu, jos jokainen pelaa yhden ottelun ja jäljellä on vain kolme, mutta palkintoja on neljälle. Siitä kai on kysymys. Mutta kun se ei mene niin!

Kolmen poolin jatkokaavio on tällainen:

Pooleissa A ja B ovat luokan kaksi kärkisijoitettua ja he saavat ensimmäisellä kierroksella vapaakierroksen. C-poolin ykkönen joutuu pelaamaan A-poolin kakkosta vastaan ennen semifinaalia. Vastaavasti B- ja C-poolien kakkoset ratkaisevat yhden semifinaalipaikan. C-poolin ykkönen saa sen edun ykköspaikastaan, että välttää mahdolisessa semifinaalissaan A-poolin ykkösen, joka on etukäteen ottaen luokan paras pelaaja. Tätä on vaikea selittää kilpailun kiireissä. Ei ainakaan useammalle kuin yhdelle kysyjälle! Mutta olennaista on siis se, että kaksi pelaajaa saa vapaakierroksen ensimmäisekkä jatkokaavion kierroksella.

Mieluummin älä tule kertomaan, että sinulla on kiire ja haluat pelata seuraavan pelisi heti tms.

Olikohan kaikkein huikeimman kiireen aikana toimitsijanpöydän edessä viisi pelaajaa, joilla oli jotain asiaa. Kiireen vuoksi jouduin sanomaan, että jokainen istuu nyt. Oli täysin mahdotonta käyttää heidän kanssaan viittä minuuttia lörpöttelyyn. En koskaan kysynyt, mitä asiaa heillä mahtoi olla. En kuitenkaan havainnut, että kilpailun vetämisessä olin sen jälkeen jotain tietoa vailla. Silloin kun tehdään jatkokaaviota tai kirjoitetaan/kuulutetaan jatkokaavion otteluita, keskeytykset hidastavat merkittävästi kilpailua. Sekin hidastaa, että pöydän vieressä seistään mitään sanomatta ja katsekontaktia pitäen. Saa koko ajan pelätä, että tulee keskeytys ja se heikentää kovan kiireen hetkellä kisan vetämistä. Olkaa kuin Christian Mattson. Aina kun hän tulee sanomaan jotain, hänellä on tärkeää sanottavaa, joka vaikuttaa kilpailun etenemiseen. Esimerkiksi joku ottelu on unohtunut kuuluttaa ihan unohtamalla, ja pelaajat ovat valmiina. Jos olette halukkaita suorittamaan tuomarivelvollisuutenne, sanokaa vain ”olisin valmis olemaan tuomari”. Se on musiikkia korvilleni. Voin samalla myös sanoa, onko tuomarointia tarjolla kohtuulliseen aikaan, vai saako poistua hyvällä omallatunnolla.

Jatko-ottelut kuulutetaan muuten alkaen isoimmasta jatkokaaviosta.  On samantekevää, olisiko jonkin neljän pelaajan kaavion pelaajat odottamassa, jos vasta aloitetaan 14 pelaajan jatkokaavion pelaamista. Samaan aikaanhan niitä ei voi kuuluttaa.

Liian moni poistui paikalta heti oman putoamisen jälkeen 

Tuomareita oli joskus vaikea löytää, koska kovin moni pelaaja lähti salista heti 10 sekuntia oman putoamisensa jälkeen kysymättä tuomarointia. Ensi syksynä alan ehkä pitää kirjaa näistä pelaajista! Ei mielellään saa myöskään mennä putoamisen jälkeen kahvioon kysymättä, tarvitaanko tuomareita. Sen saa aina kysyä! Tuomaroinnin voi suorittaa usein myös etukäteen, jos on kiire oman luokan jälkeen

Pooleissa mahdollisesti tuomittu ylimääräinen ottelu ei vaikuta

Tuomarointivelvollisuus liittyy jatkokaavion otteluihin. Sitä ei voi korvata sillä, että tuomitsee pooleissa jonkin ylimääräisen ottelun. Ei vaan ole ketään muita tuomareita käytettävissä kuin pelaajat!

Viisieräisten otteluiden määrä

Taas tuntui viisieräisiä otteluita olevan tosi paljon. Viisieräisiä otteluita oli 132 kaikkiaan 540 ottelusta eli 24,4 % , SIis enemmän kuin kahdessa edellisessä kilpailussa (21,6 % ja 18,4 %). Eli lähes neljännes otteluista oli viisieräisiä! Ehkä kaikkien aikojen ennätys. Sillä on merkittävä vaikutus kisan etenemiseen.

Kiitos taas Maardun joukkueelle ja muille virolaisille pelaajille!

Maardu oli taas mukana Starin kisoissa isolla joukkueella, vaikka viime hetkellä kaksi joutui jäämään pois. Maardu toi saliin rutkasti hyvää tunnelmaa, kun maardulaiset kannustivat toisiaan.

Kiitos Maardu! ❤️
Aitäh Maardu! ❤️
Спасибо, Маарду! ❤️

Maardun lisäksi kisoissa oli neljä muuta virolaista pelaajaa. Heistä Robi Tooming (2007) sijoittui seuraavana viikonloppuna kolmanneksi Viron U18-ikäluokan TOP-8-turnauksessa.

KIitos kaikille!

Lämmin kiitos jälleen kaikille osallistujille ja muille paikalla olleille! Teidän vuoksenne on niin suuri ilo järjestää näitä kilpailuja, vaikka  se onkin erittäin raskasta. Antakaa anteeksi, jos jotain töksäytin kisojen aikana, mutta olin sekä erittäin väsynyt että kiireinen. Puheen ymmärtämisen kyky meni hyvää vauhtia kohti nollaa viikonlopun edetessä. 😄

Monet teistä näenkin taas STARURPRISE-kisoissa muutaman päivän kuluttua. Tervetuloa! ❤️

MK

Miesten kaksinpeliin osallistui 11 pelaajaa, joista kolme Virosta.  Poolit olivat 3+4+4.

Vain pari yllätystä nähtiin ja niissäkin rating-ero oli mitätön. B-poolissa Patrik Palmgren  (1954) nappasi toisen jatkopaikan voittamalla Mihkel Untin (2000). C-poolissa Meelis Kärner (2050) vei poolin ykköspaikan voittamalla Leonid Pullisen (2061) 3-1. Mutta tiukimman ottelunsa Kärner pelasi Robi Toomingia vastaan. Kärner oli jo erin 1-2 tappiolla mutta nousi voittoon viemällä kaksi viimeistä erää 14-12, 17-15.

Jatkokaaviossa Leonid Pullinen yllätti sata pistettä ylempänä olevan ykkössijoitetun Lassi Lehtolan 3-2 ja meni finaaliin. Meelis Kärner puolestaan tahkosi 3-2 Andrei Räisästä ja kakkossijoitettua Juho Kahlosta (2143) vastaan ja meni finaaliin. Finaalissa Kärner voitti Pullisen jälleen 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Leonid Pullinen (TIP-70), luokkavoittaja Meelis Kärner (PT Espoo), kolmanneksi sijoittuneet Juho Kahlos (TIP-70) ja Lassi Lehtola (PT Espoo).

NK

Naisten kaksinpelissä oli alunperin normimäärä eli kahdeksan osallistujaa, mutta heistäkin jäi kaksi pois. Ainoa tapahtuma oli se, että A-poolissa Yang Yixin (1400) pudotti seurakaverinsa Eleonoora Roosioksin (1486) semifinaalista ja siten rahapalkinnoista.  Roosioks johti 2-1. B -poolissa pelattiin toinen sunnuntain kahdesta suuresta Suomi-Viro-ottelusta, kun Marina Verengof nousi viidennessä 12-10-voittoon Ildiko Kadarista, joka johti jo 6-1. Kummankin tukena oli yleisön äänekäs tuki. Hieno tunnelma!

Alina Jagnenkova antoi finaalissa erän valmentajalleen Verengofille mutta hän otti kevätkauden toisen NK-voittonsa. Edellinen oli Kevään startissa tammikuussa.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Marina Verengof (Maardu LTK, Viro), luokkavoittaja Alina Jagnenkova (Star mutta myös Maardu LTK), kolmanneksi sijoittuneet Ildiko Kadar (MBF) ja Yang Yixin (PT Espoo).

M-2100

Poisjääntien jälkeen luokassa oli vain yhdeksän pelaaajaa, jotka jaettiin kahteen pooliin: 4+5.

Kummassakin poolissa pelattiin kiltisti ratingin mukaisesti. Vasemmanpuoleinen voitti aina. Lähinnä yllätyksiä oltiin, kun Sami Järvinen ja Otto Suokas johtivat Aleksi Ikolaa erin 2-0.

Jatkokaaviossa meni sitten niin, että jatkokaavion semifinaaleissa Mihkel Unt laitettiin saamaan wo Aleksi Ikolasta tässä täsmentämättömistä syistä. Toisessa semifinaalissa Robi Tooming voitti Toni Ruokasen 3-0.

Finaali oli virolaisten vieraiden kovaa taistelua. Robi Tooming voitti 3-2 oltuaan 1-2 tappiolla.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Mihkel Unt (LTK Kalev, Viro), luokkavoittaja Robi Tooming (PT-Helsinki mutta myös LTK Pingpong, Viro) ja kolmanneksi sijoittunut Toni Ruokanen (PT Jyväskylä). Vain kolme palkintoa jaettiin.

M-2000

Viime hetken poisjäännin jälkeen luokkaan osallistui yhdeksän pelaajaa. Ei ehtinyt enää korjata arvontaa, vaikka A-pooli oli muuttunut kahden pelaajan pooliksi. Poolit menivät siis surkeasti näin: 2+3+4.

Tässä luokassakaan ei nähty pooleissa yhtään yllätystä. Jatkokaaviossa kuitenkin Robi Tooming (1864) voitti Patrik Palmgrenin (1954) kvartassa 3-1.

Semifinaaleissa Robi Tooming voitti M-2100-finaalin tapaan Mihkel Untin. Suomalaissemifinaalissa tapahtui atomaarisen tason yllätys, kun Elmo Räsänen (1956) voitti Andrei Räisäsen (1977) 3-1.

Tooming oli finaalissa numeroiden valossa jopa ylivoimainen. Elmo Räsänen kaatui 3-0.

Luokkavoittaja Robi Toomig (PT-Helsinki mutta myös LTK Pingpong, Viro) heti finaalin päättymisen jälkeen otetussa valokuvassa. Hänellä oli kova kiire laivalle, joten hänellä ei ollut aikaa jäädä palkintojenjakoon.

Vasemmalta toiseksi sijoittunut Elmo Räsänen (BF-78) ja kolmanneksi sijoittunut Andrei Räisänen (MBF). Edessä palkintojenjakaja Sofia.

Toinen kolmanneksi sijoittunut oli Mihkel Unt (LTK Kalev, Viro), jolla oli myös kiire laivalle:

M-1800

Peräti 22 pelaajaa osallistui tähän luokkaan. Heidät jaettiin pooleihin 4+4+4+5+5.

A-poolissa pelattiin ristiin, kun Badr Razzaq (1568) voitti Nick Schiewekin (1783) 3-2 ja Pertti Kainulainen (1535) Razzaqin 3-2. Onneksi Schiewek sentään voitti Kainulaisen puhtaasti 3-0, joten ei tarvittu pistesuhteiden laskentaa. Schiewek ja Razzaq jatkoon.

Myös B-poolissa pelattiin ristiin. Vesa Lappi (1764) hävisi Pentti Eerolalle (1471) 2-3 (tietysti 2-3), mutta Otto Suokas voitti Eerolan. Lappi ja Eerola jatkoon eräsuhteilla.

Viiden pelaajan C-poolissa sentään John Enriquez  otti ykköspaikan puhtaalla pelillä. Mutta kakkospaikasta kamppailtaessa kolme pelaajaa pelasi ristiin. Ykkössijoitettu Jari Käki (1670) hävisi Ilari Sellille (1354) 1-3, mutta Rocka Merilahti voitti Sellin. Kaikilla kaksi voittoa. Jari Käki toisena jatkoon eräsuhteilla.

D-poolissa poolin kärki vaihtui, kun Leevi Hyytiäinen (1598) voitti Sami Järvisen (1658) 3-1.

Viiden pelaajan E-poolissakaan ei pelattu ratingien mukaan. Nelossijoitettu Mergim Kelmendi (1519) pelasi puhtaan pelin ja nousi pooliykköseksi. Matkalla kaatuivat Tapio Passinen (1628) 0-2-tappiotilanteen jälkeen. Kaksi viimeistä 13-11 ja 17-15! Sitten Kelmendi voitti Måns Paulin (1522) 3-2  mutta ykkössijoitetun Ildiko Kadarin (1646) suoraan 3-0.  Kadar toisena jatkoon.

Pooleissa pelattiin 10 viisieräistä ottelua.

Jatkokaaviossa Leevi Hyytiäinen yllätti kvartassa Kadarin 0-2-erätappiotilanteen jälkeen ja meni semifinaaleihin.  Sami Järvinen lopetti Kelmendin etenemisen 3-2 ja John Enriquez kaatui kvartassa 3-1. Vesa Lappi kävi kvartassa kovan kamppailun Badr Razzaqia vastaan ja nousi 1-2-erätilanteesta voittoon (neljäs 13-11).

Hyytiäinen jatkoi sitten hyviä pelejä voittamalla semifinaalissa Schiewekin ja finaalissa Lapin, joka johti finaalia erin 2-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Vesa Lappi (Wega), luokkavoittaja Leevi Hyytiäinen (TIP-70) ja kolmanneksi sijoittunut Nick Schiewek (Wega). Toinen kolmanneksi sijoittunut Sami Järvinen (PT Espoo) oli niin kiireinen mies, ettei ehtinyt edes ottamaan pokaalia vastaan.

M-1700

Tämän luokan oli tarkoitus olla pieni luokka niille pelaajille, jotka eivät halunneet pelata M-2000-luokkaa, mutta osallistujia tuli 22. Siispä poolijako 4+4+4+5+5. Kolmen pooleja ei millään halunnut laittaa. Luokka päästiin aloittamaan vasta klo 14.30.

A-poolissa Alvar Ahlholm (1321) räjäytti pankin voittamalla kaikki kolme otteluaan ja nousemalla pooliykköseksi nelossijoitetun paikalta! Ensin kaatui John-Axel Stråhlman (1491) kovan viisieräisen väännön jälkeen 3-2. Sitten oli vuorossa ykkössijoitettu Timo Reijola (1695), joka hävisi vähän selvemmin: 1-3. Lopuksi Ahlholm löi viidennessä 13-11 Polina Staroverovan (1482). Reijola meni toisena jatkoon. Staroverova sai pienen yllätysvoiton voittamalla Stråhlmanin, mutta eihän heillä ollut piste-eroa kuin yhdeksän pistettä.

B-poolissa Ilari Sell (1354) nousi nelospaikalta toiseksi ja jatkoon. Ensin hän voitti Olli Julinin (1516) 3-2 oltuaan erin 0-2 tappiolla. Lopuksi hän voitti Toivo Ridalin (1419) oltuaan taas erin 0-2 tappiolla.

C-poolissa Eleonoora Roosioks (1486) nousi pooliykköseksi kakkospaikalta voittamalla kaikki kolme otteluaan. Hän voitti ykkössijoitetun Tapio Passisen (1628) 3-1. Passinen kemmahti lopulta jokaiselle ja kakkosena jatkoon meni Vitalii Povolotskii (1422).

Viiden pelaajan D-poolissa kärjen järjestys vaihtui, kun Edsel Camantique (1520) voitti Olli Kolin (1541) 3-2. Koli johti ottelua erin 2-0.

Toisessa viiden pelaajan poolissa eli E-poolissa John Enriquez  oli ykkönen voittamalla kaikki neljä otteluaan. Toiseksi sijoittui Matteo Hella (1246), joka päätyi kahteen voittoon Peter Erikssonin (1372) kanssa mutta voitti keskinäisen ottelun 3-2 oltuaan erin 1-2 tappiolla (viides 11-9). Toisen voittonsa Hella sai Amanda Hallikista (1526), joka kaatui 3-0.  Peter Eriksson otti yllätysvoitot Yang Yixinista (1400), jota vastaan hän oli 1-2 tappiolla mutta voitti viidennessä 11-9, ja Amanda Hallikista viidennessä 11-9. Pooli siis kesti aika kauan. Näiden kolmen ”viides 11-9” -ottelun lisäksi poolissa pelattiin neljäskin viisieräinen ottelu.

Jatkokaaviossa kohtasivat jo kvartassa luokan kaksi kärkisijoitettua. Kakkossijoitettu Ildiko Kadar voitti ykkössijoitetun Timo Reijolan 3-2. Kadar kuitenkin hävisi semifinaalissa John Enriquezille (1539). Enriquez voitti finaalissa Edsel Camantiquen 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Edsel Camantique (Atlas), luokkavoittaja ohn Enriquez (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Vitalii Povolotskii (TuPy) ja Ildiko Kadar (MBF).

M-1650

Tähän lauantain ”vaihtoehto nelinpeleille” -luokkaan tuli yllättävän monta pelaajaa eli 18. Viiden pooleihin ei ollut mahdollisuuksia aikataulun vuoksi, joten pelattiin 3+3+4+4 +4 -jaolla.

B-poolissa Peter Eriksson (1372) nousi kolmannelta sijalta toiseksi voittamalla Vitalii Povolotskiin (1422) 3-0.  C-poolissa pelattiin kaksi viisieräistä, mutta yllätyksiä ei tehty. D-poolissa poolin kolmanneksi sijoitettu Ilari Sell johti ykkössijoitettua Olli Kolia erin 2-0, mutta Koli voitti 3-2 (neljäs 12-10). E-poolia tahkottiin pitkään. Kolme viisieräistä. Poolin kakkossijoitettu Mergim Kelmendi (1519) voitti poolin puhtaalla pelillä. Kärkiottelussa kaatui Petri Kainulainen (1535) todella ankaran kamppailun jälkeen 3-2 (-10,8,8,-9,9). Kummallekin kunniaksi se, että ottelussa ei hidasteltu. Viisieräisyydestä huolimatta ottelu kesti vain 21,5 minuuttia. Kainulainen, Veikko Koskinen ja Max Koso pelasivat keskenään ristiin.  Veikko Koskinen (1359) voitti Kainulaisen 3-2 (kolme viimeistä 13-15, 13-11, 13-11). Kainulainen voitti Koson 3-1 ja Koso (1182) voitti Koskisen 3-2. Kainulainen poolikakkoseksi ja jatkoon eräsuhteilla.

Peter Eriksson jatkoi yllätyksiään jatkokaaviossa ja pudotti Pertti Kainulaisen 16:n joukossa 3-1 ja Olli Kolin kvartassa 3-1.  Mergim Kelmendi puolestaan yllätti kvartassa luokan kolmossijoitetun Badr Razzaqin (1568) 3-1 ja semifinaalissa kakkossijoitetun Rocka Merilahden (1582) 3-2.  Finaali oli sitten edelleen hurjaa vääntöä Kelmendin ja luokan ykkössijoitetun Tapio Passisen välillä. Kelmendi johti erin 2-0, mutta sitten Passinen nakutti 10,9,9. Finaali päättyi palkintokuvan ajan perusteella noin klo 22:08 eli jo vahtimestarilta pyydetyllä lisäajalla.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Mergim Kelmendi (TuPy), luokkavoittaja Tapio Passinen (PTS Sherwood), kolmanneksi sijoittuneet Peter Eriksson (MBF) ja Rocka Merilahti (Wega).

M-1600

Alunperin mukana oli 17 pelaajaa, mutta yksi jäi tulematta. Siksi 16 pelaajaa ei voinut jakaa neljään neljän pelaajan pooliin. Jostain syystä poisjäännit kohdistuvat kovin usein kolmen pelaajan pooleihin! Siispä poolit olivat lopuksi 2+3+3+4+4.

Pooleissa tapahtui kaksi yllätystä. C-poolissa Minna Björkqvist (1306) nousi kolmossijoitetun paikalta poolikakkoseksi voittamalla Kai Tammelan (1436) 3-1.  D-poolissa Aire Kurgpõld (1400) voitti Eleonoora Roosioksin (1486) 3-1 ja valtasi poolin ykköspaikan.

Jatkokaavion yhdessä kvartassa kohtasivat luokan kolmossijoitettu Måns Paul ja nelossijoitettu Eleonoora Roosioks. Roosioks oli pitkään niskan päällä ja johti 2-1 ja 8-6. Paul nousi kuitenkin 3-2-voittoon.  Paul oli ahdingossa myös semifinaalissa, jossa Markku Hauhia johti viidettä 10-7. Mutta erä Paulille 12-10. Varsinaista lyöntijuhlaa ei nähty. Toisessa semifinaalissa John Enriquez löi Esa Ahteen 3-1.

Finaalissa Enriquez oli ylivoimainen ja voitti Paulin suoraan 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Måns Paul (PT Espoo), luokkavoittaja John Enriquez (TIP-70) ja kolmanneksi sijoittunut Markku Hauhia (Pa-Po).

Toinen kolmanneksi sijoittunut Esa Ahde (PT Espoo) sai palkintonsa jo ennen finaalia.

M-1500

Luokan 18 pelaajaa jaettiin pooleihin näin: 3+3+4+4+4.

A.poolissa Katrin Looke joutui jättämään pelin kesken. Matteo Hella (1246) nousi pooliykköseksi voittamalla Polina Staroverovan (1482) 3-2.

C-poolissa ykkössijoitettu Vitalii Povolotskii (1422) romahti ja hävisi kaikki kolme otteluaan. Juha Arvolalle (1224) 2-3, Ilari Sellille (1354) 2-3 ja Ilkka Marttiselle (1112) 0-3. Arvola voitti myös Sellin 3-1 ja nousi kolmannelta sijalta pooliykköseksi. Sell otti kakkospaikan.

D-poolin ainoa yllätys nähtiin jumbofinaalissa, jossa Hegert Laht (1115) voitti Bernd Güntherin 3-2.

E-poolissa poolin nelossijoitettu Elina Veidenbaum (1131) sekoitti pakan yllättämällä Levente Kadarin (1398) 3-2 (oli erin 1-2 häviöllä) ja Markku Hauhian (1372) 3-1. Näin Veidenbaum meni pooliykkösenä jatkoon koska oli voittanut toisen kahden voiton pelaajan eli Kadarin keskinäisessä ottelussa. Hauhia ja Julia Bragina jäivät yhteen voittoon.

Levente Kadar oli poolissaan yllättäen kakkonen, mutta jatkokaaviossa hän meni finaaliin. Ratingissa pari pistettä ylempänä ollut Aire Kurgpõld kaatui semifinaalissa 3-2. Toinen finalisti oli poolissaan Kurgpõldille hävinnyt Peter Eriksson (1372). Kolmesta ottelusta vain semifinaalivoitto 3-0 luokan kakkossijoitetusta Esa Ahteesta (1463) oli yllätysvoitto. Eriksson hallitsi myös finaalia. Kadar kaatui 3-1.

Kuvassa vasemmalta kolmanneksi sijoittunut Aire Kurgpõld (LTK Pingpong, Viro), luokkavoittaja Peter Eriksson (MBF) ja toiseksi sijoittunut Levente Kadar (MBF). Toinen kolmanneksi sijoittunut Esa Ahde sai palkintonsa aiemmin. Hänen kuvansa näkee M-1600:n palkintojenjakokuvasta. Oikealla palkintoneito Sofia.

M-1400

Pelaajia oli sopivasti 15, joten kolme viiden pelaajan poolia.

A-poolissa luokan ykkössijoitettu Markku Hauhia (1372) menetti paikkansa eikä selvitynyt edes jatkoon, kun Juha  Arvola (1224) voitti hänet 3-1 ja Jaimielee  Enriquez (1192) 3-0.

B-poolissa poolin kakkossijoitettu Minna Björkqvist (1305) jäi nollille. Ilkka Marttinen (1112) voitti hänet 3-2. Björkqvist johti erin 2-1. Myös Max Koso (1182) voitti Björkqvistin 3-2. Tässäkin Björkqvist johti 2-1. Marko Pennanen (997) sen sijaan voitti Björkqvistin 3-1.  Pate Ikola ja Max Koso jatkoon. Muita yllätyksiä ei nähty. Neljän viisieräisen ottelun vuoksi pooli kesti neljä tuntia.

C-poolissakin oli neljä viisieräistä ottelua. Poolissa pelattiin kunnolla ristiin. Kukaan ei selvinnyt tappiotta ja jokainen voitti ainakin yhden ottelun. Poolin ykkössijoitettu Alvar Ahlholm (1321) hävisi kakkossijoitetulle Lars-Erik Lindroosille (1317) 1-3. Mutta kun Lindroos taas hävisi Sam Londenille (858), kolme pelaajaa päätyi kahteen voittoon. Markku Salo (1136) yllätti myös Lindroosin 3-0, mutta Hegert Laht (1115) voitti taas Salon 3-2. Eräsuhteilla Salo jatkoon poolikakkosena.

Jatkokaavion kvartoista toinen oli hurja. Jaimielee  Enriquez voitti Alvar Ahlholmin 3-2. Pisteet kertovat ottelun luonteesta: 9,9,-10,-12,10.  Enriquez  jatkoi hurjasteluaan semifinaalissa, jossa hän voitti luokan kakkossijoitetun Pate Ikolan (1330) 3-2.

Finaali oli A-poolin finaalin uusinta. Jälleen Juha Arvola voitti Enriquezin, vaikka Enriquez  johti erin 2-1 ja neljättäkin 10-8. Mutta Arvola ol aktiivisempi siinä kohtaa.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Jaimielee  Enriquez (TIP-70), luokkavoittaja Juha Arvola (KoKu), kolmanneksi sijoittuneet Pate Ikola (KoKu) ja Max Koso (Smash).

M-1350

Luokan yhdeksän pelaajaa jaettiin kahteen pooliin: 4+5.

A-poolissa Sam Londen (858) pelasi vahvasti ja nousi nelossijoitetun paikalta poolikakkoseksi ja jatkoon. Mika Koli (938) kaatui 3-0 ja Marko Pennanen (997) 3-1. Pate Ikola otti pooliykkösen paikan puhtaalla pelillä.

B-poolissa Timo Averjanov piti kovaa tahtia ja menetti neljässä ottelussa vain kaksi erää. Hegert Laht piti kakkospaikkansa. Muista peleistä voi todeta kaksi yllätysvoittoa. Petteri Kauppala (872) voitti Marcin  Dabrowskin (883) 3-0. Matias Valtonen (763) puolestaan voitti Kauppalan 3-2.

Jatkokaaviossa pelattiin ratingin mukaan. Finaalissa Pate Ikola voitti Timo Averjanovin 3-1. Onneksi ei mennyt viidenteen erään, vaikka se olikin lähellä. Ottelu oli nimittäin päivän viimeinen ja oltiin jo melkein 20 minuuttia yliajalla. Palkintokuvat otettiin 22:18.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Timo Averjanov (TIP-70), luokkavoittaja Pate Ikola (KoKu), kolmanneksi sijoittuneet Sam Londen (MBF) ja Hegert Laht (Smash).

M-1300

Luokassa 16 pelaajaa, joten mukavasti neljä neljän pelaajan poolia.

A-poolia pelatttiin melkein kolme tuntia. Neljä ensimmäistä ottelua olivat viisieräisiä! Kaksi muuta ottelua olivat neljäeräisiä. Janne Hietalahti (1041) nousi kolmossijoitetun paikalta pooliykköseksi voittamalla Ilkka Marttisen (1112) 3-2 ja Timo Averjanovin (1244) 3-2. Marttinen piri poolikakkosen paikkansa lyömällä Averjanovin 3-1.

B-poolissa ei oikeastaan tapahtunut yllätyksiä, vaikka kakkoseksi sijoitettu Vesta Lissovenko jäikin neljänneksi. 12 vuoden tauolta palanneelle Lissovenkolle oli vain laitettu liian kova aloitusrating.

C-poolin ainoa yllätys nähtiin jumbofinaalissa, jossa Petri Eskola (960) voitti Krister Palmgrenin (1002) 3-0.

D-poolin yllättäjä oli neljänneksi sijoitettu Tea Stråhlman (982), joka voitti Robert Untin (1000) 3-1 ja Hegert Lahtin (1115) 3-2 ja nousi poolikakkoseksi puhtaan pelin Elina Veidenbaumin jälkeen.

Jatkokaavion kvartoissa oli kovaa taistelua. Niko Lehtosaari (1043) voitti Elina Veidenbaumin (1131) 3-2, vaikka Veidenbaum johti jo erin 2-0. Ilkka Marttinen voitti Julia Braginan (1156) 3-2, vaikka Bragina johti 2-1 ja 10-5! Nykyään on kiva katsoa tällaisiakin asioita kilpailuvideoilta. 🙂 Jaimielee  Enriquez pääsi erälukemien perusteella vähän helpommalla voittaessaan Tea Stråhlmanin 3-1.

Enriquez osoitti jälleen kerran finaalissa, että hän on hyvä pelaamaan materiaalipelaajia vastaan. Hietalahti kaatui 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Janne Hietalahti (PTS Sherwood), luokkavoittaja Jaimielee  Enriquez (TIP-70) ja kolmanneksi sijoittunut Niko Lehtosaari (TIP-70). Toinen kolmanneksi sijoittunut Ilkka Marttinen (LrTU) oli jo lähtenyt ennen palkintojenjakoa.

M-1200

Pöytäpulan vuoksi 19 pelaajaa piti jakaa pooleihin näin: 4+5+5+5.

A-poolissa ei tapahtunut yllätyksiä ja B-poolissa sellaisia oli vain yksi loppusijoista pelattaessa. Aleksi Välläri (832) voitti Timo Räisäsen (926) 3-1. C-poolissa Petteri Kauppala (872) jyräsi toiselle sijalle ja jatkoon voittamalla Niko Lehtosaaren (1043) 3-1 ja Robert Untin (1000) 3-0. D-poolin ainoa yllätys oli Ari Torpströmin (900) 3-1-voitto Mikko Tarvaisesta (954), mutta se koski sijoja 3-4.

Jatkokaaviolla jokainen pooliykkönen ja samalla luokan TOP-4-sijoitettu meni semifinaaleihin. Ei siis yllätyksiä kvartoissa.Sitten Elina Veidenbaum (1131) yllätti (no, ehkei ollut yllätys?) Petri Kuusisaaren (1197) 3-0 ja meni finaaliin, jossa hän kohtasi seura- ja treenikaverinsa ja luokan kakkossijoitetun Jaimielee Enriquezin. Veidenbaum voitti finaalin yllättävän selvästi 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Jaimielee Enriquez (TIP-70), luokkavoittaja Elina Veidenbaum (TIP-70) ja kolmanneksi sijoittunut Markku Salo (NuPS).

Toinen kolmanneksi sijoittunut Petri Kuusisaari (Atlas) sai palkintonsa jo ennen palkintojenjakoa.

M-1100

Luokassa oli lähes täydet 16 pelaajaa eli 15. Siksi poolijako oli tämä: 3+4+4+4. Viiden pelaajan poolit olivat valitettavasti mahdottomia.

A-poolissa luokan ykkössijoitettu Vesta Lissovenko kärsi edelleen liian korkeasta ratingista. Oli 1100 mutta pitäisi olla max 900. Ehkä 800. Aleksis Välläri (812) nousi kolmospaikalta pooliykköseksi voittamalla myös Markus Strandströmin (814) 3-2. Strandström johti erin 2-1 ja 8-3!  No, eipä se oikeastaan mikään ”yllätys” ole, jos rating-pisteissä on eroa kaksi pistettä. Toinen kahden pisteen rating-”yllätys” nähtiin D-poolissa, jossa Robert Unt (1000) valtasi poolin ykköspaikan voittamalla Krister Palmgrenin (1002) 3-0.

Aleksis Välläri jatkoi hienoja esityksiään jatkokaaviossa, missä hän voitti kvartassa hankalatyylisen Petteri Kauppalan (872) 3-2. Kauppala johti erin 2-0. Semifinaalissa Vällärin käsittelyssä kaatui Janne Hietalahti (1041) 3-0. Toisessa puoliskossa Petri Eskola (960) pudotti kvartassa Robert Untin 3-1. Luokan kakkossijoitettu Niko Lehtosaari joutui taas vääntämään tosissaan ennen kuin yli 200 pistettä alempana ollut Markus Strandström kaatui 3-2.

Finaali oli nuorten pelaajien välinen taistelu Lehtosaari voitti Vällärín 3-2.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Aleksis Välläri (PT Espoo), luokkavoittaja Niko Lehtosaari (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Petri Eskola (PT 75) ja Janne Hietalahti (PTS Sherwood).

M-1000

Lauantain M-1000-luokka kasvoi käsittämättömän suureksi. 25 pelaajaa! Tämä kertoo siitä, että nämä alemmat rating-luokat ovat äärimmäisen tärkeitä Suomen pöytätennikselle. Olisi ollut herkkua pelata luokka viidellä viiden pelaajan poolilla, mutta aikataulusyistä se oli täysin mahdotonta. Niinpä poolit olivat: 3×3 + 4×4.

Vaikka rating-erot ovat aika maltillisia tässä luokassa, luettelen yllätystuloksia. Ne ovat aina kiinnostavia!

A-poolissa kolmossijoitettu Aleksis Välläri (812) voitti Markus Strandströmin (814) 3-1 ja Mikko Tarvaisen (954) 3-1 ja nousi pooliykköseksi ennen Tarvaista.

B-poolissa pelattiin ristiin. Kamilla Kadar (815) voitti Mika Kolin (938) 3-0 mutta hävisi Mark Baskoville (804) 0-3. Pelityyleillä on merkitystä! Erätkin menivät tasan poolissa, joten pistesuhteet ratkaisivat. Niissä Koli oli selvästi paras ja Kadar niukasti kakkonen ja myös jatkoon.

C-poolissa Hämeenlinnan Samsonov Ilpo Salo (816) nujersi Pentti Saarisen (928) 3-0 ja valtasi Saariselta poolin ykköspaikan.

D-poolissa pelattiin ratingien mukaisesti, mutta Aku Kaura (793) oli lähellä yllättää Petteri Kauppalan (872) johdettuaan erin 2-1.

E-poolissa kolme parasta pelasivat ristiin, kun poolin kolmossijoitettu Matias Valtonen (763) voitti ykkössijoitetun Mirko Paloniemen (903) 3-2. Kuitenkin eräsuhteilla kaksi parasta eli Paloniemi ja Kim Danlielsson jatkoon.

F-poolin kärkiottelussa Jukka Filen (900) johti Marcin Dabrowskia (883) erin 2-1, mutta Dabrowski nousi voittoon dramaattisesti (13-11, 16-14) ja vei poolin ykköspaikan. Samantapainen taistelu käytiin kolmannesta sijasta, jossa Juuso Anttila johti erin 2-1 Alex  Danielssonia, mutta Danielsson nousi 3-2-voittoon.

G-poolissa tapahtui vain jumbofinaalissa, jossa Daniel  Mattsson (659) voitti Mikko Kankaan (757) 3-2. Kangas johti jo erin 2-0.

Jatkokaaviossa nähtiin vain yksi yllätystulos 16:n joukossa. Ari Torpström (900) voitti  Mikko Tarvaisen (954) 3-0.

Kolmessa kvartassa neljästä nähtiin yllätys. Aleksis Välläri (812) voitti Jukka Filenin (900) 3-1. Petteri Kauppala (872) voitti Mirko Paloniemen (903) 3-0. Ari Torpström voitti Kimmo Lehtosaaren (924) 3-0.

Semifinaaleissa Välläri jatkoi yllätyksiään ja voitti Kauppalan 3-2. Myös Torpström jatkoi vahvaa peliä ja voitti luokan kakkossijoitetun Mika Kolin (938) 3-1.

Torpström meni lopulta päätyyn asti voittamalla toisen yllättäjän Vällärin finaalissa 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Aleksis Välläri (PT Espoo), luokkavoittaja Ari Torpström (PT Jyväskylä), kolmanneksi sijoittuneet Mika Koli (TuPy) ja Petteri Kauppala (Smash). Kolmannen palkinnon saajat vaikuttavat iloisemmilta!

M-900

Suuri oli tämäkin luokka. 20 pelaajaa! Ja olikin ihan huikea luokka loistavine finaaleineen.

Pelaajat jaettiin viiteen neljän pelaajan pooliin.

A-poolissa koko luokan ykkössijoitettu Jukka Filen (900) menetti paikkansa, kun Ilkka Arino (768) voitti hänet 3-2.  B-poolissa uusi pelaaja ja ilman ratingia ollut Grigorii Kolotilin nousi poolikakkoseksi. Poolin kakkossijoitettu Aku Kaura (793) koki kovia myös hävitessään Ilya Grokhotoville (750) johdettuaan jo erin 2-1. C-poolissa Maksim Klimenko (750) pelasi puhtaan pelin ja nousi pooliykköseksi. Risto Majoinen (782) pudotti 3-0-voitollaan poolin ykkössijoitetun Ilpo Salon (816) ulos jatkopaikoista. D-poolissa Juri Urmaste (750) voitti Iina Hietalahden (793) 3-1 ja nousi poolikakkoseksi. Aleksis Välläri piti paikkansa pooliykkösenä. E-poolissa Harri Lepolahti (749) nousi kolmossijoitetun paikaltaan jatkoon voitettuaan Lars-Wilmer Stråhlmanin (797) 3-1. Myös Daniel Mattsson (659) onnistui voittamaan Stråhlmanin 3-2. Niin kuin näissä yleensä on, Stråhlman johti erin 2-1.

Jatkokaavion kvartoissa Grigorii Kolotilin meni semifinaaliin voittamalla lkka Arinon. Petteri Kauppala (872) ja Jukka Filen kävivät kovan kamppailun, jossa varmaan Kauppalan 18-16 voitto toisessa erässä merkitsi paljon. Kauppala semifinaaleihin 3-2.

Semifinaaleissa nuoruus oli voimaa. Välläri voitti Kolotilinin 3-1 ja Juri Urmaste voitti Kauppalan 3-0.

Ihan sunnuntain loppuvaiheissa pelattu M-900:n finaali oli sitten hieno tapahtuma. Siinä kohtasivat uudelleen D-poolin kaksi parasta. Maardu kannusti hurjasti Urmastea ja Välläriä kannusti oma huutokuoronsa. Tällaista tunnelmaa kaivattaisiin kisoihin useamminkin! Finaali oli todella tiukkaa taistelua. Vällärin hermot pitivät hämmästyttävän hyvin ja hän väänsi voiton viidennessä itselleen, vaikka Urmaste hyökkäsi erinomaisesti.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Juri Urmaste (Maardu LTK, Viro), luokkavoittaja Aleksis Välläri (PT Espoo), kolmanneksi sijoittuneet Petteri Kauppala (Smash) ja Grigorii Kolotilin (PT Espoo).

M-800

Yhden viime hetken poisjäännin jälkeen luokassa oli 15 pelaajaa, joten poolit 3+4+4+4.

Tässä luokassa ei kannata etsiä yllätystuloksia pooleista ratingin perusteella. Ratingit ovat jokaisella vielä ikään kuin ajelehtimassa. Sen voi kuitenkin todeta, että valitettavasti kahdeksan jatkokaavioon menneen joukossa oli vain yksi juniori eli Pontus Claesson. Hän otti kuitenkin kovan päänahan kvartassa voittaessaan Grigorii  Kolotilinin 3-2 oltuaan häviöllä erin 0-2. Ilkka Arino voitti hänet semifinaalissa 3-1. Arino puolestaan johti finaalissa Risto Majoista vastaan erin 2-1, mutta Majoinen otti kaksi seuraavaa erää 11-9, 11-8.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Ilkka Arino (NuPS), luokkavoittaja Risto Majoinen (NuPS) ja kolmanneksi sijoittunut Raimo Jokitulppo (LPTS). Toinen kolmanneksi sijoittunut Pontus Claesson (TIP-70) lähti paikalta ennen palkintojenjakoa.

M-700

Tämä alin luokka on ollut pitkään aika huonossa hapessa. Uusia aikuispelaajia ei ole enää löytynyt kovin paljoa aloittamaan uraansa tästä luokasta eikä uusia junioreitakaan ole näkynyt. Nyt mukana oli viisi pelaajaa, jotka pelasivat tietysti luokan yhtenä poolina.

Uusi pelaaja ilman ratingia eli Grigorii Kolotilin osoittautui selvästi parhaaksi ja menetti vain yhden erän. Toiseksi nousi Luka Lehtosaari, joka voitti ykkössijoitetun Daniel Mattssonin 3-2.  Mattsson johti 2-1 ja neljäs oli 13-11, joten jännittävää oli!

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Luka Lehtosaari (TIP-70), luokkavoittaja Grigorii Kolotilin (PT Espoo), kolmanneksi sijoittunut Daniel Mattsson (HIK Pingis) ja neljänneksi sijoittunut mutta myös kolmas palkinto Tim Engblom (HIK Pingis). Oikeassa laidassa oleva Sofia Räisänen (MBF) oli viides ja jakoi palkinnot.

MN

Miesten nelinpeliin osallistui lopulta valitettavasti vain kolme paria ja niissäkin yhden parin piti löytyy uusi pelaaja vielä kilpailupäivänä. Virolaisvieraat olivat ylivoimaisia.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittuneen parin Aleksi Ikola (KoKu). Parin toinen pelaaja Otto Suokas (PT Espoo) oli lähtenyt jo ennen palkintojenjakoa. Keskellä luokkavoittajat Mihkel Unt (LTK Kalev, Viro) ja Robi Tooming (PT-Helsinki mutta myös LTK Pingpong, Viro). Oikealla kolmanneksi sijoittuneen parin Nick Schiewek (Wega). Hänen parinsa Lena Sellberg (ToTe) oli poistunut jo ennen palkintojenjakoa.

Aleksi Ikolan pari Otto Suokas (PT Espoo) sai toisen palkintonsa jo ennen palkintojenjakoa.

MN-2800

Tähän alempaan nelinpeliluokkaan tuli mukavat kuusi paria luokkien yhdistämisen jälkeen. Siispä kaksi kolmen parin poolia.

A-poolissa pari Levente Kadar/Aku Kaura nousi ykköseksi kahdella 3-0-voitolla. Janne Hietalahti/Markus Strandström ottivat toisen tilan. Andrei ja Sofia Räisänen ottivat yhden erän mutta jäivät muuten vielä kypsymään tulevia koitoksia varten.

B-poolissa oli vähän hankalaa, kun Mikko Kankaan pariksi tullut Badr Razzaq olikin niin menestyksekäs muissa luokissa. Hän ehti pelata poolin kaksi peliä, mutta sitten piti heittää pyyhe kehään. Razzaq/Kangas voitti hurjassa ottelussa Ildiko ja Kamilla Kadarin 3-2 oltuaan erin 0-2 tappiolla. Viides tietysti 12-10. Tässä poolissa kypsymään jäi pari Hannu Grönlund/Janne  Viljamaa.

Toisessa semifinaalissa kohtasi kolme Kadaria ja yksi Kaura. Kaksi Kadaria voitti suoraan 3-0. Mikko Kangas sai toiseen semifinaaliin parikseen Roman Tamilin, jotta Razzaq sa keskittyä M-1650-luokkaansa. Erän he saivat Hietalahti/Markus Strandströmiltä.

Finaali oli Ildiko ja Kamilla Kadarin ylivoimaa ja he veivät finaalin suoraan 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi tullut pari Janne Hietalahti/Markus Strandström (PTS Sherwood), luokkavoittajapari Kamilla Kadar/Ildiko Kadar, kolmanneksi tulleen parin Levente Kadar (MBF) ja toinen kolmanneksi tullut pari Mikko Kangas/Badr Razzaq. Roman Tamilin oli jo poistunut paikalta,

Levente Kadarin pari Aku Kaura (HäKi) sai kolmannen palkintonsa jo ennen palkintojenjakoa.

 

Vastaa