Uusi WebWelho ja rating-uudistus – kommentteja

Kaikessa salassa on tehty uutta kilpailujenvetojärjestelmää WebWelho sekä uutta ratingohjelmistoa. Kilpailunvetäjiltä ei ole kysytty mitään ja ratingien laskeminen on lopetettu tuntemattomaksi ajaksi. Olen sitä mieltä, että ei se näin voi olla.

Seuraavassa muutamia kommentteja kummastakin ohjelmistosta nopsaan kirjoitettuna. Toivottavasti siinä ei ole ajatusvirheitä.

Kommentteja uudesta ratingohjelmistosta

Kirjoitin 6.8. tällaisen kommentin Jori Haatajan tiedotukseen siitä, että joku taho oli viisaudessaan kieltänyt ratingien julkaisemisen vanhalla ohjelmistolla:

Jos todella on kyse uudesta ohjelmistosta eikä vanhan ohjelmiston uudesta versiosta, tarvittaisiin rinnalla ajamista testauksen vuoksi. Siis pitäisi katsoa, että samalla datalla saadaan sama tulos. Se on toki voitu tehdä vaikkapa viime kevään datalla. Mutta onko?

Se deflaatiokorjaus olisi sitten lisätty uuteen ohjelmistoon vasta sitten, kun samoilla ratingsäännöillä on saatu tarkalleen sama tulos (esim. identtinen Excel-tiedosto) kuin ennenkin. Ellei näin tehdä (ole tehty), olen vähän huolestunut.

Loistavaa kyllä, jos skrätsistä on kirjoitettu uusi ohjelmisto, jonka muuttaminen on jatkossa helpompaa. Ellei sitten ole koodattu jollain supereksoottisella kielellä.

Kukaan ei kommentoinut tuota. Silloin huolestuin vielä enemmän. Tiedän tasan tarkalleen, miten yksityisissä IT-taloissa tehdään noiden asioiden suhteen. Siinä kun olin mukana monta vuosikymmentä.

Eli siellä oltaisiin tehty näin:

Vanhaa ohjelmistoa olisi pidetty tuotannossa ja sen antamaa ratingia olisi verrattu uudella ohjelmistolla tehtyyn ratingiin. Lopputuloksen olisi pitänyt olla samoilla ratingsäännöillä numerolleen  ja kirjaimelleen sama. Testauksen vuoksi olisi siis pitänyt olla mahdollisuus tuottaa rating vanhoilla ratingsäännöillä. Sama olisi tietysti voitu tehdä myös vanhalla datalla. Vaikka edeltävän kauden datalla.

Sen jälkeen kun oltaisiin todistettu, että uusi ja vanha rating ovat täsmälleen identtiset, oltaisiin lisätty uusia ominaisuuksia. Siis esimerkiksi deflaatiokorjauksia. Niiden oikeellisuus olisi pitänyt sitten testata vaikka käsityönä.

Toteutus jollakin yleisesti käytetyllä ohjelmointikielellä

Erittäin olennaista ylläpidon kannalta olisi se, että ohjelmisto on toteutettu jollakin yleisesti käytetyllä kielellä, joita en tässä luettele, ettei joku tule sanomaan EI SITÄ KIELTÄ VOI TÄSSÄ KÄYTTÄÄ. Tällä tavalla ohjelmistolle olisi paljon helpompi löytää uusi vapaaehtoinen ylläpitäjä (pienellä korvauksella tietysti ) verrattuna esim. COBOLiin tai Erlangiin. Selkeä dokumentaatio ohjelmistosta olisi myös hyvä. Ylläpito on voitava siirtää milloin tahansa jollekin toiselle, ja siinä dokumentaatio auttaa.

Ratinglaskennan pitää toimia nyt

Mutta kaikkein olennaisinta on se, että ratingien pitää pyöriä NYT, kun kilpailukausi on alkanut. Esimerkiksi tiistaina jouduin tekemään tällaisen laskelman manuaalisesti saadakseni selville, onko Joel Koivumäellä rating pudonnut alle 900 Jyväskylän kisojen jälkeen:

Syksyn startin vuoksi piti tietää tämä. On hyvin nopeasti tehdyssä laskelmassa virheitä tai ei, näytti siltä, ettei ole alle 900. Mutta jos uuden ratinglaskennan aloitus viivästyy, tulee pian isoja ongelmia, kun pelaajat eivät tiedä, missä luokassa voivat pelata.

Tilanne on kestämätön, jos ei ole mitään tietoa siitä, milloin uusi ratingohjelmisto tulee käyttöön. Monella pelaajalla rating on todella tärkeä juttu ja kilpaileminen ilman ratingia ei välttämättä sytytä.

Uudenkin ohjelmiston on pystyttävä lukemaan nykyisen kaltaisia Excel-tiedostoja

Niin, kuten otsikko sanoo. Uudenkin ohjelmiston on pystyttävä lukemaan nykyisen kaltaisia Excel-tiedostoja.

Siis ehdotus: vanha ratingohjelma käyttöön syksyksi, kunnes uusi on testattu toimivaksi taustalla. Näin on ennenkin tehty.

Kommentteja WebWelhosta

En valitettavasti ehdi osallistua perjantaiseen WebWelhon esittelyyn, koska olen laittamassa salia kuntoon Syksyn starttia varten.

Minusta oli täysin toivotonta, että Oulussa kokeiltiin WebWelhoa. Siis melko testaamatonta softaa tuotantoympäristössä. Näin ei tehtäisi KOSKAAN IT-alan firmoissa. Asiakas raivostuisi, ja asiakkuussuhde voisi katketa. Sen sijaan ohjelmaa olisi pitänyt testata jonkin vanhan kilpailun datalla. Niin tein itse aikanaan, kun autoin Ismo Lalloa hänen koodaamiensa Eesti-systeemi-Excel-ohjelmiensa testaamisessa. Vedin läpi kisoja keksityilla pelaajilla ja keksityillä tuloksilla. Löydettyjen bugien määrä oli iso, mutta kymmenen iteraation jälkeen ei lopulta löytynyt enää bugeja. Samalla tuli paljon kehitysideoita.

Kun WebWelho olisi läpikotoisin testattu ”labrassa” vanhalla datalla, tuotantokäyttöä olisi pitänyt kokeilla ensin PT Espoon ja PT 75:n kisoissa.

Mutta iso ongelma on se, että hyvin suppealta WebWelhon tulevien käyttäjien ryhmältä ei kysytty mitään. Mielipiteesi käyttöliittymästä? Mitä ominaisuuksia tarvittaisiin? Ihan yksinkertainen Functional Specification olisi ollut näppärä. Siinä näytönkuvat ja luettelo toiminnoista. Sitä olisi ollut hyvä kommentoida.

Seuraavassa muutamia kaipaamiani asioita ja jotain muutakin satunnaisessa järjestyksessä.

Tulosten tulostaminen selvälukuiseen tiedostoon

Tulokset on voitava tulostaa Excel-dokumentiksi tai vastaavaksi PDF-tiedostoksi, joka vastaa ulkoasultaan nykyistä. Ei siis riitä, että tulokset ovat SPTL:n sivujen pokaalinäytössä. Tulokset pitää pystyä arkistoimaan myös seuran arkistoon. Tällainen  sekamelska ei kelpaa ollenkaan (tuskin tätä on enää tarjolla?):

Tiedoston fontin pitää olla asiallinen. Esim. Calibri tai Arial. Missään tapauksessa ei Courier tai vastaava.

On oltava mahdollisuus offline-työskentelyyn

En tiedä ollenkaan, onko WebWelho puhdas verkko-ohjelmisto vai pystyykö sitä käyttämään myös offlinessa. Verkoyhteyksissä voi olla hitauksia tai yhteys menee ihan poikki. Tai kenttää ei ole koskaan kunnolla, kuten Ruskeasuolla muutama vuosi sitten. Kisan vetäminen ei saa loppua siihen. Vai miten tätä on ajateltu?

Syötetyn datan on mentävä tietokantaan

En tiedä, minne ohjelmisto tallettaa syötetyt tulokset kilpailun aikana. Joka tapauksessa sen on oltava tietokanta tai joku muu levyllä ylläpidettävä tietorakenne. Ei saa käyttää vain oman koneen/palvelimen muistissa olevia tietorakenteita. Miten on varmistettu siis, että data on tallessa, vaikka koneet kaatuvat tai tulee hetken sähkökatkos? Excelillä kisoja vetäessähän Tallenna-ikonia tulee klikattua aika usein. Ihan varmuuden vuoksi.

Ehdotus: tulokset talletetaan reaaliaikaisesti myös lokaaliin tekstitiedostoon

Pelkään sitä, että tulokset ovat vain binäärimuodossa ohjelman muistissa. Kun joku bugi iskee, tulokset voivat korruptoitua helposti lukukelvottomiksi. Siksi olisi turvallinen olo kisajärjestäjänä, jos koko ajan ylläpidettäisiin tekstitiedostoa levyllä (vaikka Excelin csv tai ihan vaan logitiedosto), josta se voitaisiin lukea sisään korruptiotilanteen ja ohjelmiston uudelleenkäynnistämisen jälkeen. Koska en tiedä mitään WebWelhosta ja sen arkkitehtuurista, en voi tietää, onko tässä ehdotuksessa jotakin järkeä. Olisi ihan kaamea tilanne joka tapauksessa, jos syötetyt tiedot yhtäkkiä menetettäisiin.

On oltava mahdollisuus lisätä nimi johonkin pooliin arpomatta kaikkea uudestaan

Tämä tilanne tulee usein eteen. Joku pelaaja haluaa tulla vielä mukaan kisapaikalla. Tai hän on unohtunut arvonnasta (koska oli ilmoittautunut vain emailitse). Pitää siis muuttaa esim. kolmen pelaajan pooli neljän pelaajan pooliksi, mutta luokkaa ei arvota uudelleen. Onhan tällainen mahdollista? Täysin välttämätön ominaisuus.

Ilmoittautuneet pelaajat on näytettävä Excel-formaatissa

Markkinointi- ja sosiaalisessa mielessä nykyinen Google spreadsheets -formaatti on ylivoimainen. Siitä näkee ilmoittautuneet pelaajat seuroineen ja luokkineen vaivatta. Uudet ilmoittautumiset näkyvät alhaalla houkuttelemassa uusia mukaan. Ihan täydellistä. Sen sijaan ilmeisesti WebWelhoon tehtyjä ilmoittautumisia pitää kliksutella auki luokka kerrallaan? Onko näin? En pystynyt  tutkimaan asiaa juuri nyt, koska ei wörki PT 75:n kisojen tapauksessa:

Eli käyttöliittymässä pitäisi olla oletusarvona Excel-formaatti mutta halutessaan voisi valita myös luokkakohtaisen näytön. Luokkakohtainenkin on kiva olla, mutta on tosiaan merkittävä huononnus markkinointi- ja sosiaalisessa mielessä.

Eri luokkien osallistujamäärä voitava näyttää ryhmittäin ilmoittautumisajan aikana

Tämä ominaisuus olisi kiva sen tarkkailemiseksi, onko pelaajia jo liikaa/ryhmä.

Onko arvonnan satunnaisuus varmistettu?

Miten muodostetaan satunnaislukuja? Jos siinä on ongelmia, voi tuloksena olla se, että C-poolin voittaja (kolmossijoitettu) arvotaan aina alas, vaikka pitäisi mennä fifty-fifty ylös ja alas. Onhan jatkokaavion arvonnan sääntöjen mukaisuus varmistettu? Eli C ja D-arvotaan ylös/alas ja sitten EFGH arvotaan eri neljänneksiin. Jne. Siis paino sanalla ”arvotaan”.

Kilpailun vetäjän on pystyttävä päättämään seuraavaksi pelattava ottelu

Vetäjän on saatava päättää vapaasti, missä järjestyksessä jatkokaavioiden pelejä pelataan. Onhan näin? Kun sellainenkin mahdollisuus  on, että WebWelho tekee automaattisesti seuraavaksi pelattavien pelien listaa. Se ei aina toimi, koska on erikoistapauksia. Esimerkiksi joku joukkue on lähdössä laivalle ja pitää pystyä pelaamaan mahdollisimman paljon sen joukkueen pelaajien pelejä. Totta kai sellainenkin ominaisuus on hyvä olla, että WebWelho päättää järjestyksen. Mutta taaskaan en tiedä, onko pohdintani relevanttia, kun en WebWelhosta mitään tiedä.

Onhan mahdollista korjata aiemmin syötettyjä tuloksia?

Niin, tämä ominaisuus on aivan ehdoton. Monestihan poolikaavioissa tai tuomaripöytäkirjoissa on virheitä. Tai sitten tulos vain kirjataan systeemiin virheellisesti.

Kuinka kisan vetäminen onnistuu ilman ottelutulosten syöttämistä?

Starin kisoissa teen tyypillisesti niin, että poolikaaviosta katson nopeasti vain järjestyksen ja laitan tuloksiin poolin kohdalle vain sen. Sen avulla sitten kahden parhaan nimet jatkokaavioon. Poolien ottelutuloksia syötän sitten sisään, kun on siihen aikaa tai vasta kisapäivän päätyttyä. Tämän on onnistuttava myös WebWelhossa. Ei voi olla vaatimuksena se, että on erikseen tulosten syöttäjä. Ja aika nopea naputtelija kaiken lisäksi.

Tämä tällä erää. Varmaan lisää tulee mieleen, kun vähän eläytyy kisan vetämisen tunnelmiin.

Ihan ilman muuta kiva, jos saadaan hyvä kisanvetojärjestelmä. Mutta seuraan tilannetta.

3 thoughts on “Uusi WebWelho ja rating-uudistus – kommentteja

  1. On valitettavaa että erittäin aktiivinen kisajärjestäjä ei ehdi tuohon perjantain tilaisuuteen. Siellä minulla on kyllä aikaa avata noita erilaisia teknisiä ja käytännön näkökulmia, sekä PT Velhon että WebWelhon osalta. Ehkä siitä syntyy tallenne. Ainakin sain tässä hyvää materiaalia vastattavien kysymysten muodossa. Luonnollisesti tämä ei ole viimeinen mahdollisuus perehtyä järjestelmiin.

    Ihan lyhyinä kommentteina:
    – PT Gurun käyttöä voi jatkaa, joskin Kimmon kirjoituksessa tulleista näkökohdista (plus muista esim arvontoihin ja poolilaskentaan liittyvistä ) sitä on ehkä vaikea suositella.
    – Oulun kisojen kokeilu liittyi siihen että kehitystiimistä olin itse paikalla, ajatuksena ei tokikaan ollut että Oululaiset noin omin voimin tässä vaiheessa käyttäisivät järjestelmää ja minulla oli tehtynä kisakonfiguraatio PT Velhossa myös varajärjestelynä.
    – WebWelhon osia on testattu erilaisissa kilpailuissa sekä tietysti ”laboratoriossa” jo jonkun aikaa, ja resurssien puitteissa siihen toki pyritään tekemään tulevaisuudessakin parannuksia.
    – Kisanvetäjiä ei ole jätetty yksin noiden ohjelmistojen kanssa vaan tukea on ollut tarjolla.

    1. Kiitos Jyrki!

      Valitettavasti minun on täysin mahdotonta osallistua, koska olen silloin salia laittamassa. Se vie usein kolme tuntia ja nukkumaankin pitäisi päästä.

      Muuten olisin ollut erittäin mielelläni mukana, koska totta kai asia kiinnostaa!

      Kaikkein olennaisin kysymys on ehkä tosiaan se, voiko järjestelmää käyttää yksin siten, että tarkat tulokset voi naputella sisään vasta joskus myöhemmin.

  2. No ehkäpä tähän olennaisimpaan kysymykseen vastaan tässä. Voi käyttää, joskin järjestelmät eivät jousta kovin hyvin siinä tapauksessa että on laskenut poolin väärin ja peluuttanut vääriä jatko-otteluita. Toisaalta olen vetänyt PT-Velholla kohtalaisen isot kisat yksin ja tallennus on niin nopeaa etten viitsi käsin juuri kaavakkeita laskeskella.

Vastaa