Aaro Mäkelälle menestystä parakisoissa Tukholmassa

Perinteikäs Stockholm Paragames kokosi viikonloppuna yhteen Pohjoismaiden parapelaajien parhaimmistoa. Aaro Mäkelä pelasi viikonlopun aikana kolmessa eri luokassa.

Yli 80 parapelaajaa oli jaettu neljään rating-luokkaan tason mukaan. Näistä ensimmäisessä, eliittiluokassa oli 13 pelaajaa, ja Aaro sijoittui seuraavassa, luokassa (1) hopealle. Neljäntoista pelaajan luokassa 6 Aaro sijoittui puolestaan kolmanneksi. Junioriluokassa mitteli keskenään yhdeksäntoista pelaajaa, ja tässä Aaro sijoittui hienosti niin ikään kolmanneksi.

”Oli hauska päästä pelaamaan hyviä parapelejä. Kaikkiaan pelejä tuli 15. On tärkeää päivittää aina välillä missä naapurimaiden kanssakilpailijoiden taso on, ja nähdä, että myös oma peli on kehittynyt nyt hyvin taas seuraavalle tasolle.”

Tuloslinkki

Teksti ja kuvat: Juha-Pekka Mäkelä

 

One thought on “Aaro Mäkelälle menestystä parakisoissa Tukholmassa

Vastaa