Janos Molnar memorial 2-5.2

Sam Khosravi ja Aleksi Räsänen osallistuivat 22. kerran Budapestissa järjestettyyn kansainväliseen junioriturnaukseen. Vuonna 1995 auto-onnettomuudessa menehtyneen lupaavan junioripelaajan Janos Molnarin muistoksi järjestetyn turnauksen järjestelyistä vastaa Benedek Olahin edustama unkarilainen seura BVSC Budapest yhdessä Unkarin liiton kanssa.

Kilpailussa järjestetään vuosittain viisi eri ikäluokkaa ja turnauksen voittajalistoilta löytyy monia tuttuja kansainvälisesti menestyneitä pelaajia, mm.Dimitrij Ovtcharov, Tiago Apolónia ja Andrej Gacina. Tämän vuoden turnauksessa vuorossa olivat 2006-,2005-,2004-, kadetti- ja juniori-luokat ja mukana oli pelaajia 15 maasta. Suomen pelaajat osallistuivat torstaina ja perjantaina järjestettyihin 2005- ja 2004-luokkiin. 

Torstaina kisat avannut poikien oma ikäluokka (2005) alkoi molemmilta pelaajilta todella mallikkaasti. Sam voitti omassa alkulohkossaan kaksi unkarilaista, serbialaisen ja slovakialaisen vastustajansa. Aleksi puolestaan voitti kaksi unkarilaista, slovakialaisen ja espanjalaisen pelaajan.
Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Sam kohtasi omassa lohkossaan toiseksi tulleen saksalaisen Alwin Bläserin. Ottelu lähti todella hyvin käyntiin Samin viedessä ensimmäisen erän 11-2. Tämän jälkeen peli kuitenkin harmittavasti kääntyi ja saksalainen vei kolme seuraavaa erää tiukasti nimiinsä.
Aleksi kohtasi ensimmäisellä kierroksella Serbian Andras Torosin, jonka Sam oli voittanut alkulohkossa 3-1. Peli oli äärimmäisen tiukka ja siinä pelattiin viisi tasaista erää. Ottelu näytti jo menevän serbialaiselle, kun hänellä oli viidennessä erässä jo 10-8 johto. Aleksi onnistui kuitenkin kääntämään erän ja samalla ottelun itselleen jatkopalloilla. Kahdeksan parhaan joukossa vastaan tuli Kroatian Luka Zlatkov. Tässä ottelussa Aleksi ei saanut parastaan irti ja kroatialainen vei pelin erin 3-0.
Luokan voitti lopulta Englannin Aadil Anand. Mm. luokan ykkössijoitettu espanjalainen Marc Miro ei päässyt omasta alkulohkostaan jatkoon ja Saksan ikäluokan ykköspelaaja tippui 16 parhaan joukossa.  

Perjantaina pelattiin 2004-luokka. Sam aloitti jälleen vahvasti voittamalla koko lohkon. Lohkossa kaatui kaksi unkarilaista erin 3-0, saksalainen peluri 3-1 sekä hyvällä pelillä edellisenä päivänä semifinaaleihin edennyt kroatilainen lukemin 3-2. Myös Aleksi selviytyi lohkosta jatkoon. Voitot kahdesta unkarilaisesta erin 3-0 sekä  saksalaisesta pelaajasta tiukan väännön jälkeen 3-2 (jälleen 8-10 alatilanteesta voittoon viidennessä erässä). Tappiosarakkeeseen tuli merkintä slovakialaiselle tiukasti erin 3-1. Kun saksalainen puolustuspelaaja puolestaan voitti slovakialaisen erin 3-0, olivat kolme pelaajaa samoissa voitoissa. Erävertailussa Aleksi selvisi jatkoon lohkon kakkosena.
Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Sam kohtasi omassa lohkossaan toiseksi tulleen Espanjan Andreu Puigmolen. Ottelu oli täysin voitettavissa mutta valitettavasti Sam ei saanut aivan parastaan irti, tuloksena 1-3 häviö. 
Aleksi kohtasi lohkonsa voittaneen Israelin Daniel Khoskarovin. Myös Aleksilla oli täydet mahdollisuudet voittoon mutta erätilanteessa 1-1 pitkien jatkopallojen jälkeen hävitty erä käänsi ottelun israelilaiselle ja tuloksena 1-3 häviö. 
Luokan voitti lopulta Unkarin Erik Huzvar.

Kisan aikana molemmat pojat osoittivat pystyvänsä hyvänä päivänä kamppailemaan tasaväkisesti voitosta muiden maiden ikäluokan kärkipelaajia vastaan. Tasoerot ovat vielä tällä hetkellä melko pieniä mutta töitä on tehtävä, jos pelaajat haluavat pysyä muiden maiden pelaajien kehityksessä mukana.

Vastaa