DE-SM, Helsinki (Valio) – Lauantain raportti

Raportti saattaa vielä täydentyä etenkin D-nelinpelin osalta.

Yleistä
Wegan järjestämissä DE-luokkien SM-kilpailuissa pelattiin lauantaina 13.9.2025 D-luokat. Osallistujien määrä eli vielä viikon mittaan ja aiheutti järjestäjille päänvaivaa arvontojen ja aikataulun suhteen. Lopulta pelaajia oli 53 kaksinpelissä ja 26 paria nelinpelissä, mikä oli juuri ja juuri sopiva sekä aikataulun pitämisen että 12 käytössä olleen pelipöydän kannalta. Pitkämatkalaisten toiveiden mukaisesti voitiin kilpailut aloittaa vasta klo 10 suunnitellun klo 9 sijasta. Pelaajien tuli suorittaa lämmittely huolella ennen tätä, koska kisojen alettua ei vapaita pöytiä ollut vähään aikaan. Tuomarointi hoidettiin kaksinpelin alkupooleja ja osaa nelinpelin alkupooleja lukuunottamatta järjestäjien toimesta, mikä onnistui kiitos muutaman avuksi tulleen juniorin. Kisat päättyivät hieman ennen klo 18 viimeisen ottelun alettua vartin myöhässä aikataulusta.

D-luokan kaksinpeli
Kilpailut aloitettiin kaksinpelin pooleilla. Etukäteen voittajan veikkaaminen oli vaikeaa, koska mukana oli parikymmentä yli 1400 ratingin pelaajaa. Joukossa oli vuosikymmeniä pelanneita konkareita sekä nousevia junioreita. Alkupoolien jälkeen veikkaaminen oli vielä vaikeampaa, sillä 14 poolista ykkössijoitettu piti pintansa vain viidessä poolissa. Ulos jatkopeleistä pullahti kuitenkin vain yksi poolin ykkössijoitettu. Suurimpia yllätysvoittoja pooleissa olivat OPT-86:n Virpi Sammalneva (965) SeSi:n Lars Edbergistä (1212), LiPi:n Jari Kohvakka (1154) TuPy:n Väinö Saarelasta (1410) ja Smashin Liu Jihong (1146) KSF:n Marko Heinosesta (1412). Kilpailun kenties tunnetuin osallistuja, MBF:n rokkikukko Ismo Alanko (1099), onnistui ensimmäisissä SM-kisoissaan ottamaan voiton PeTo:n Kai Asunmaasta (1299). Ismon jatkopaikkakaan ei ollut kaukana hänen pakotettuaan pooliykkösen TIP-70:n Harri Kylliön (1445) viidenteen erään.

Jatkopeleissä arvaamaton arpa heitti heti ensimmäisellä kierroksella vastakkain nelinpelipareja. Ainakin TIP-70:n Nordling/Kylliö sekä tulevat nelinpelin voittajat Looke/Holmerus saivat ratkoa keskinäisen paremmuutensa. Jatkopeleissä alkoi muutenkin tunnelma tihentyä ja moni poolissaan vielä takerrellut alkoi saada koneensa käyntiin. Yllättävän monta peliä päättyi suoraan 3-0, minkä ansiosta aikataulusta ei jääty paljoa. Kilpailun ykkössijoitettu Sunilan Sisun Vesa Haapasalo oli pystynyt pelaamaan kolmeen vuoteen vain vähän ja jäi poolissa kakkoseksi, mutta sai pelituntumansa kohdalleen ja eteni lopulta mitaleille. Samaan aikaan lajia vasta kaksi vuotta harrastanut Turun nuori Lukas Saukko esitti hienoa peliä ja saavutti hopeaa. Etenkin Lukaksen nolook-kämmenet olivat hienoja. Toisen mitaleille povatun juniorin Tampereen Tomi Juutilaisen tien taas katkaisi Kylliö, jolle tarjottiin junnujen tuhoajan viittaa hänen kohdattuaan seuraavaksi Saukon, joka kuitenkin paukutti 3-1 voiton. Kumpikaan juniori tuskin mahtuu enää ensi vuonna näihin kisoihin. Semifinaalissaan Saukko löi harjoituskaverinsa TuPy:n vasenkätisen Aleksi Parkkisen 3-1. Yksi oli kuitenkin ylitse muiden ja hän voitti ainoana kaikki ottelunsa. Linnan Pingiksen Markku Halonen otti Suomen mestaruuden. Tosin Haloselle oli käydä kylmät jo kvartassa, kun HäKi:n Ville Rantanen johti viidettä erää 10-5. Se ei kuitenkaan riittänyt, kun Halonen vei seuraavat seitsemän palloa ja eteni semiin 3-2 voitolla. Semissä kaatui sitten Haapasalo 3-1. Finaali oli hyvää peliä ja ensimmäiset kolme erää olivat tiukkoja. Halosen varmuus oli vielä tällä kertaa liikaa Saukolle. Neljäs erä kääntyi Haloselle jo selvästi ja niin hän saattoi juhlia mestaruutta.

D-luokan kaksinpelin mitalistit
1. Halonen Markku LiPi
2. Saukko Lukas TuPy
3. Haapasalo Vesa SS
Parkkinen Aleksi TuPy

D-luokan nelinpeli
Sanotaan, että nelinpeli on eri peli kuin kaksinpeli. Tässä kilpailussa se tuntui pitävän hyvin paikkansa, sillä kaksinpelin mitalisteista vain Parkkinen oli nelinpelissäkin mitaleilla, pronssia myös nelinpelissä. Kaksinpelin finalistit jäivät pooliin ja kaksinpelin mestari Halonen jäi parinsa Juhani Luttusen kanssa jopa voitoitta, kun yli 1000 pistettä alemman ratingin pari OPT-86:n Kauppinen/Kauppinen yllätti heidät viidennessä. TuPy rohmusi nelinpelissä viisi mitalia kahdeksasta, mutta mestaruus meni Karjaalle. Ansaittu mestaruus peliään koko ajan parantaneelle parille Looke/Holmerus.

D-luokan nelinpelin mitalistit
1. Looke Katrin
Holmerus Mats
BF-78
BF-78
2. Moberg Timo
Salokannel Pekka
TuPy
TuPy
3. Herrgård Bo-Eric
Saarela Väinö
KoKu
TuPy
Parkkinen Aleksi
Heikkilä Jari
TuPy
TuPy

Vastaa