Raportin kirjoittaminen alkoi. Nostan taas etusivulle, kun on valmis.

Joulupöytäni, jossa pöytätennisväeltä saamani lahjat. ❤️
Joulun läheisyys pelotti, mutta pelaajia tuli paljon
STARXMAS järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa näin lähellä joulua. Pari kertaa STARXMAS on ollut viikko ennen jouluaattoa (2016 ja 2017), muuten aikaisemmin. Siksi jännitti vähän, miten hyvin pelaajat lähtevät kilpailemaan näin lähellä joulua. Mutta pelaajiahan tuli 135! Enemmänkin oli tulossa, mutta tapahtui viime hetken sairastumisia ja loukkaantumisia.
Pelaajia oli siis 135 ja startteja 231.
Kahden edellisen kerran lukemat olivat nämä:
2024 – 112/220
2023 – 152/296
Starttien määrä pelaajaa kohden viimeisellä neljällä kerralla:
2025 – 1,71
2024 – 1,96
2023 – 1,95
2022 – 1,90
Eri seuroja oli peräti 30. Otteluita pelattiin 441, joista jatkokaavioissa 85.
Kilpailut loppuivat lauantaina kello 20:50 ja sunnuntaina kello 20:08.
Videot kilpailuista
Kaikki kilpailun videot laitetaan YouTubeen. Jokaisella pöytäryhmällä (”1-4”, ”5-8 ja ”9-12”) oli oma kamera.
Videoiden otsikko YouTubessa on muotoa ”Saturday’s stream, part 2 (STARXMAS
20-21.12.2025)”.
YouTube-kanavan osoite:
https://www.youtube.com/@ArtoLuukkainen
Lauantai
Osa 1 (pöydät 1-4)
Osa 2 (pöydät 1-4)
Osa 3 (pöydät 5-8)
Osa 4 (pöydät 5-8)
Osa 5 (pöydät 9-12)
Osa 6 (pöydät 9-12)
Sunnuntai
Osa 1 (pöydät 1-4)
Osa 2 (pöydät 5-8)
Osa 3 (pöydät 9-12)
Osa 4 (pöydät 9-12)
Sunnuntaina pöytien 9-12 striimistä jäi puuttumaan 30 minuuttia, kun puhelin oli alkanut buuttailla kesken kaiken.
Naisten ja tyttöjen määrä
Naisia ja tyttöjä oli mukana 23 eli 17,0 % pelaajista.
Suurimmat seurat pelaajamäärän mukaan
Kärjessä oli tälläkin kertaa liikehdintää. Viime kerran kolmonen MBF nousi ykköseksi ja viime kerran ykkönen PT Espoo ja kakkonen PTS Sherwood putosivat vastaavasti yhden sijan alemmaksi. TIP-70 piti neljännen sijansa. Viron vieras Maardu LTK oli hienosti viides. TOP-10:ssä oli kaksi uutta seuraa, kun NuPs tuli kilpailemaan peräti kahdeksan pelaajan voimin. Kokonaan uusi seura CC Merirasti ehti rekisteröityä vasta hieman aiemmin ja eikun heti mukaan neljän pelaajan voimin!
Helsinkiläisseurojen pelaajien määrä oli 37 eli 27,2 % osallistujista. Olisipa joskus 40 %!
Tässä seurojen TOP-10 pelaajamäärän mukaan:

Parhaat seurat
Virolainen vieras Maardu LTK (5-2-4) nousi mitalitilaston ykköseksi erityisesti siksi, että kaksi nappulatyttöä puhdisti pöydän R-750- ja R-900-luokissa. Pelasivat ensikertalaisina tällä kertaa vähän liian matalissa luokissa mutta mitä siitä. Noista luokista kenelläkään ei pidä olla kiire pois ja ensi kerralla tytöt pelaavat kyllä paremmin taitojaan vaativissa luokissa.
TuPy otti hienosti kakkospaikan (3-2-3) ja kolmospaikka meni Smashille (2-1-2). Kestomenestyjät TIP-70, MBF ja PT Espoo putosivat nyt sijoille 6,7,13.
Helsinkiläisseurojen menestys oli aika vaatimaton: 3-4-11.
25 seuraa kaikkiaan 30 seurasta sai pelaajansa palkinnoille.
Tässä koko mitalitaulukko:

Junioreita yli 40 %!
Juniori-ikäisiä (2007 ja nuoremmat) oli 57 eli perätu 42,2 % pelaajista. Maardu toki auttoi, mutta 50 % voi olla mahdollinen jossakin vaiheessa.
Star Gives Back
Kuten aiemmin on kerrottu, Starin kisojen tuottoja käytetään eri tavoin Suomen pöytätenniksen hyväksi.
Star on nyt mukana viidessä aktiivisessa projektissa. 13 projektia on jo päättynyt tai ovat hiljaisia. Lisäksi oli Gaala-stipendit.
Yhteensä rahaa on käytetty nyt 36 103,58 euroa.
Tätä tietoa päivitetään raportin valmistumiseen asti.
Viisieräisten otteluiden määrä
Yhteensä pelattiin 86 viisieräistä ottelua. Eli 23,8 % otteluista oli viisieräisiä.
Kauden 2025/2026 menestynein pelaaja
Neljännen osakilpailun jälkeinen ”kauden menestynein pelaaja” -kilpailun TOP-20 on alla. Vanha tuttu Jaimielee Enriquez nousi ykköseksi viidenneltä sijalta. Pate Ikola nousi kakkoseksi kahdeksannelta sijalta ja Patrick Stara piti kolmannen sijansa. Uusia TOP-20 pelaajia ovat Axel Visuri ja Juho Kahlos. Jo 232 pelaajaa on päässyt pisteille tällä kaudella.

Starin kilpailuissa alettiin käyttää Webwelhoa
Nyt viimein oli se hetki, että Starin kisoissa alettiin käyttää kilpailun vetämiseen SPTL:n Webwelhoa Excel-tiedostojen sijaan. Se oli vaikea päätös. Ensin piti löytää aikaa Webwelhon käytön opettelemiseen, vaikka olinkin kuullut kertomuksia siitä, että se on helppoa. Piti myös perustaa Webwelho-kilpailu. Kun viikonloput menivät koko ajan kilpailuissa ja niiden jälkeen oli väsynyt, ei tahtonut löytyä aikaa tälle. Lopulta sen ajan otin! Viimeinen pelko oli se, saadaanko kisat vedettyä riittävän nopeasti, vaikka poolitulokset pitikin syöttää kokonaisuudessaan sisään ennen kuin jatkopelejä pääsi pelaamaan. Kyllä se onistui kovalla työllä. Joskus pöytiä oli hetken aikaa turhaan tyhjillään, kun tosiaan piti ne tulokset syöttää ensin sisään.
Webwelhon käyttämisellä oli se seuraus, että oma aika muuttui entistä kiireisemmäksi. Tulosten kijoittamiseen menee aikaa monta tuntia. Ennen sen on voinut pitää osittain lepoaikana, kun tulokset on voinut syöttää myöhemmin. Mutta onneksi minulla oli päteviä avustajia, kuten alempana kerrotaan.
Webwelhon suuri apu tuli jo ennen kilpailua, kun arvontojen tekeminen onnistui nappia painamalla. Myös maksulista tuli valmiina. Viikonlopun aikana uusinta-arvonta onnistui sekunnissa.
Vähän yllättävänkin hyvin selvisi se suuri Webwelhon etu, että osanottajat ja kiinnostuneet ihmiset muuallakin pystyivät seuraamaan kilpailua reaaliajassa verkosta. Seuraavaksi tätä mahdollisuutta pitää mainostaa vielä paremmin! Kyselyt vähenevät, kun pelaajat näkevät, missä mennään. Myös luokkien loppitulokset olivat heti julkisia. Loistavaa!
Kilpailun jälkeen tulokset menivät suoraan ratinglaskentaan. Tulokset oli helppo lukea Tapahtumakalenterin pokaalinäytöstä.
Jo seuraavassa Starin kilpailussa on ehkä käytössä ylimääräinen läppäri tulosten syöttämistä varten. Sitä varten tarvitaan Tallentaja-tunnus. Jokainen pelaaja voisi tarvittaessa syöttää oman poolinsa tulokset saman tien Webwelhoon poolin päättymisen jälkeen.
Huomasin vasta kilpailujen jälkeen, että voin valvoa mahdollisten avustajien työtä puhelimeni kautta. Ihan jokainen ihminen tekee joskus virheitä lisäkseni! Eli sieltä näen, onko kaikkien poolien tulokset syötetty, onko mahdollisesti joku tulos väärin (koska liian iso yllätys) tai onko jonkin poolin kaksi parasta jäänyt siirtämättä cup-kaavioon. Meillähän tapahtui R-1500-luokassa pari virhettä, jotka olisin nähnyt puhelimeltani. Eli muistaakseni E-poolin tulokset oli kirjoitettu valmiiksi mutta jatkoonmenijöitä ei ollut siirretty cup-kaavioon. Siten jatkopelit venyivät mutta myöskään pelaajat eivät nähneet cup-kaaviota puhelimellaan. Cup-kaaviohan tulee näkyviin vasta, kun kaikki poolit ovat valmiita ja cup-kaavio kokonaan valmis. Toinen virhe oli se, että jostain syystä ottelua Maksim Klimenko – Ilmari Rotola-Pukkila ei pelattu jo paljon aikaisemmassa vaiheessa. Molempien pooleissahan oli lopulta vain kolme pelaajaa, joten valmistuivat nopeasti. Uusi systeemi, uudet virheet! Näistä otetaan opiksi!
Olen erittäin tyytyväinen Webwelho-kokemukseni johdosta. Kaikki sujui hienosti!
Kilpailuja oli vetämässä pätevä ja ahkera avustajakunta
Jo tuttuun tyyliin sain suuresti apua pätevistä avustajista! Pääavustajana oli Kamilla, joka aloitti työt jo lauantaina. Sunnuntaina apuna oli myös Viola ja Ge Anne. Kiitokset kaikille!
Sellaista palautetta tuli, että kilpailujen vetäminen on helpompaa Webwelholla kuin Excel-tiedostoilla. Olen kyllä samaa mieltä!
Ildin ottamassa kuvassa vasemmalta Kamilla, Viola ja Paola. Paloa ei tainnut osallistua vielä työhön?

Mukana oli iso joukkue Virosta: Maardu LTK
Sunnuntaipäivään toi eloa ja säpinää virolainen Maardu LTK:n iso joukkue, jolla oli 10 pelaajaa. Yksi pelaaja tuli lisäksi matkalle, vaikkei voinut edes pelata käsivamman vuoksi (Polina)! Pelaajat pelasivat aika tarkkaan oikeissa luokissaan (olivat Suomen ratingissa) paitsi Daria ja Jaroslava olivat ensikertalaisina alireitatut. Mutta mitä siitä! Joulun kunniaksi saivat iloita menestyksestä ensikertalaisina, ja kenelläkään ei saa olla liian kiire pois alimmista ratingluokista. Ne tarjoavat niin erinomaisen paikan pelaamisen harjoitteluun. Antakaa heille siis anteeksi! Nappulaikäisten kohdalla tulee katsottua vähän läpi sormien tätä. Niin tapahtui nyt.
Joukkue sai runsaasti menestystä, viihtyi selvästikin erinomaisesti ja tulee varmasti taas uudelleenkin ilahduttamaan meitä.
Kiitos Maardu! Aitäh Maardu! Спасибо Maardu!
Kuvassa vasemmalta Jaroslava Konstantinova, Kira Beljakova, Darja Tolkaciova, Maksim Klimenko, Aleksandr Jevstafiadi, pelaajavalmentaja Ksenija Bragina, Jegor Bragin, Polina Tśaussova (tuli matkalle vaikkei voinut pelata ilmeisesti käsivamman vuoksi), Amanda Hallik, Juri Urmaste, valmentaja Marina Verengof ja Ivan Synytsia. Kuva pöllitty Maardun Instagram-tililtä.

Jatkuu…