Yhteenveto liittohallituksen kokouksesta 23.3.2026

Hallitus päätti tämän vuoden kolmannessa kokouksessaan allekirjoittaa esisopimuksen uuden IT-järjestelmän toimittajan kanssa. Päätöksen tueksi toiminnanjohtaja oli selvittänyt hallituksen edellisessä kokouksessa edellyttämällä tavalla ja pienen työryhmän tuella nykyisen järjestelmän käyttämisen jatkamisen tai mahdollisen uuden järjestelmän käyttöön ottamiseen liittyvät mahdollisuudet ja uhat. Tehdyn vertailun perusteella uusi IT-järjestelmä todettiin monipuolisemmaksi sekä monilta osin toiminnallisemmaksi kuin nykyisin käytössä oleva järjestelmä. Koska uuteen järjestelmään siirtymisellä on vaikutuksia liiton tämän vuoden talousarvioon, hallitus haluaa asian käsiteltävän vielä myös liiton kevätkokouksessa. Kyseinen yritys Sportsofware.ai vastasi viime joulukuussa Finlandia Openin tulospalvelusta.

Edellä kerrotun päätösasian lisäksi hallitus kuuli toiminnanjohtajan ajankohtaiskatsauksen ja keskusteli

– alustavasta tilinpäätöksestä. Keskustelua jatketaan täysin valmiin tilinpäätöksen perusteella seuraavassa kokouksessa, jossa myös päätetään edellisessä kokouksessa sovitulla tavalla mahdollisista sopeuttamistoimista tms.

– JEM 28 -hakuprosessin etenemisaikataulusta ja siihen liittyvistä toimista.

– hallituksen (viisi jäsentä + tj.) tutustumismatkalla Saksan Pöytätennisliiton ja Borussia Düsseldorfin toimintaan saaduista opeista.

– uusien yritysyhteistyökumppaneiden/sponsorien hankkimisessa käytettävän materiaalin sisällöstä ja siitä, minkälaisiin yrityksiin toiminnanjohtaja ottaa ensisijassa yhteyttä.

– OKM:n innovaatiohankehausta.

– Kansainvälisen Olympiakomitean ja sen myötä Kansainvälisen Pöytätennisliiton venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden kilpailemiseen liittyvien päätösten mahdollisista vaikutuksista etenkin lelokuussa Pajulahdessa järjestettäviin ITTF:n parakilpailuihin.

– edellisen kerran tapaan kurinpitolautakunnan toiminnasta ja ylipäätään mahdollisesti kurinpidollisia toimia aiheuttavasta käytöksestä harjoittelu- ja kilpailutilanteissa.

Hallituksen seuraava kokous on 14.4. ja liiton kevätkokous 27.4.

Mika Pyykkö
puheenjohtaja

 

5 thoughts on “Yhteenveto liittohallituksen kokouksesta 23.3.2026

  1. Olen nyt hoidellut liiton IT-asioita vähän kerrallaan enemmän ja enemmän. Ensin lähti Kimmo Pihkala IT-vastaavan paikalta joka jäi minulle. Viime kesästä lähtien Marko Koskinen halusi vähentää liiton IT-hommia ja keskittyä muihin. Samoin halusi Tomi Nummenmaa joka on tehnyt osan webwelho-kehityksestä, itse olen tehnyt webwelhosta osan. Näin ollen suurin osa IT-hommista on jäänyt minulle. En ole ajatellut pöytätennisliiton IT-toimintojen ylläpitoa elämäntehtävänäni, mutta olen koittanut pitää pyörät pyörimässä.
    Mikäli virolaisten järjestelmään siirrytään, se tulee helpottamaan omaa tilannettani, kun olen edelleen työelämässä, oman seuran asioita pitää hoitaa ja itse asiassa aloitin pöytätenniksen näin vanhemmalla iällä saadakseni mukavan liikuntaharrastuksen enkä lisää IT- hommia ja hallintoa. Noin itsekkäästi ajatellen suosittelen ilman muuta siirtymistä virolaisten järjestelmän käyttämiseen, vaikka se lienee nykyjärjestelmää jonkun verran kalliimpi.
    En ole täysin perillä siitä mitä on sovittu ja miten virolaisten järjestelmä toimii. Ymmärtääkseni toimittajat ovat kuitenkin lupautuneet toteuttamaan siihen sen, mitä meillä on tehtynä ja mitä heiltä puuttuu. Muutama tällainen asia lienee olemassa. Sinänsä en epäile järjestelmän toimivuutta, onhan sitä jo kisoissa käytettykin.
    Lähinnä kiinnittäisin huomiota siihen, että sopimuksen tulisi olla sellainen, että liitto saa halutessaan kaiken oman datansa järjestelmästä. Siitä voidaan haluta tehdä sellaisia analyyseja joita virolaisten järjestelmä ei tee. Tärkeämpää vielä on se, että liitto voi halutessaan irtautua järjestelmän käytöstä, mikäli esimerkiksi järjestelmän käytön hinta ”pompsahtaa” sietämättömäksi tai jostain muusta syystä ei haluta enää ostaa palvelua samasta paikasta. Mikäli liitto ei saa omaa dataansa järjestelmästä, niin on todella vaikeaa irtautua sen käytöstä.
    Ohjelmistojen luomisen hinta tulee laskemaan merkittävästi tekoälypohjaisen järjestelmäkehityksen myötä, joten irtautuminen saattaa joskus tulevaisuudessa tuoda merkittäviä säästöjä. Tällä hetkellä kuitenkin arvelisin että siirtyminen virolaisten järjestelmään on järkevää.

    1. Ei kai vaan ole tarkoitus tehdä samanlaiset verkkosivut kuin Viron liitolla? Ne ovat mielestäni sekavat enkä kyllä itse halua samanlaisia meille.

  2. Katos vaan. Vierailin Viron sivuilla ja ne ovat kyllä järkyttävän näköiset. Tekee mieli paeta heti. Luulisi että sivun sijoittelut voisi itse valita. Tiedossani ei ole mitä tähän on suunniteltu.

    Dataa koskeva huoleni olikin ratkaistu, tieto vain ei ollut kulkeutunut minulle. Data tulee olemaan liiton myös tulevaisuudessa.

    1. Tulee kylmää kyytiä meille, ellei SPTL:n puolelta ole asiaa hoitamassa joku IT-asioita ymmärtävä henkilö.

      Parasta olisi, että nykyinen sivusto jätetään elämään vanhana sivustona ja datat koskemattomina. Uusille sivuille sitten annetaan uusi verkko-osoite ja oma tietokanta. Muuten menetämme vuorenvarmasti arvokasta dataa tai ainakaan sinne ei ole enää tavallisella käyttäjällä pääsyä.

  3. Visuaalisesti ei ole tulossa Viron liiton kopio. Samaa mieltä, että ovat sekavan näköiset, mutta tähän onneksi voidaan paljonkin vaikuttaa itse.

    Ajatus on Viron tapaan jättää tämä vanha sivusto elämään.

    Data on meidän omistuksessa.

    Sopimus tullee olemaan 2-vuotinen ja tulee sisältämään sitoumuksen siihen, että hinta ei pompahda senkään jälkeen.

    Tärkeää on, että saadaan pidettyä sivusto selkeänä.

Vastaa