Linkki tiedostoon: Kilpailukutsu-Turun-Poolikisat-2018-TUL-Joy-Games-v1-2.pdf
Kommentteja PT Espoon syyskisoista 13-14.10.2018
Ihan aluksi on kiitettävä PT Espoon puuhamiehiä hienon tapahtuman järjestämisestä! Saatiin pelattua isot kisat, kun oli 21 pöytää käytettävissä. Alasalissahan oli yhdeksän pöytää. Olihan siinä toimintaa, kun samaan aikaan oli pelejä 21 pöydällä. Siten poolit olivat normaalikokoiset ja kaksi pääsi jatkoon. Olipa viidenkin pelaajan pooleja, jotka vedettiin kahdella pöydällä, koska järjestävän seuran ihmisiä riitti tuomareiksi. Järjestäjien edustajat hoitivat tuomaroinnin myös jatkopeleissä. Onhan tällainen aina ylellistä. Kiva että PT Espoossa riittää talkoohenkeä.
Yläsali on kyllä ylivoimainen ottelujen seuraamiseen.
Palkinnot jaettiin tällä kertaa heti tai pian luokan päättymisen jälkeen yläsalissa. Se oli todella loistava juttu, koska se loi tunnelmaa ja tarjosi mahdollisuuden valokuvien ottamiseen. Niitä palkintokuvia seurattiin esim. Narvassa reaaliajassa ja isät ja äiditkin olivat iloisia.
Oli mukavaa, että sunnuntaina oli ”helppoja” luokkia junioreille. Siitä jäi hyvä mieli kaikille. Ainakin Narvan tiimin vähemmän pelanneet tytöt olivat tästä äärimmäisen iloisia ja mitalit olivat kaulassa vielä maanantaiaamunakin. Heidän peliuransa ensimmäiset palkinnot! Koska yksi tyttö jäi kuitenkin ilman mitalia, satamassa oli järjestettävä seremonia, jossa hänellekin luovutettiin mitali (Starin kisojen hakematta jäänyt jättimitali) tunnustuksena hyvistä peleistä ja muistoksi tästä hänen ensimmäisestä kilpailumatkastaan Suomeen.
Isot papukaijamerkit sille PT Espoon nörtille, joka keksi palkinnoksi modernia elektroniikkaa eli esim. varavirtalähteet ja Bluetooth-kaiutin, jolla voi soittaa musiikkia kännykästä. Sain kuulla muussa yhteydessä Narvan tytöiltä , että varavirtalähteet ovat haluttuja 11-12-vuotiaiden tyttöjenkin keskuudessa. Ja se yhden tytön palkinnoksi saama Bluetooth-kaiutin oli riemullinen palkinto, joka oli tarkoitus ottaa käyttöön sunnuntaisessa päättäjäispartyssä. Tältä osin suunnitelma ei ihan onnistunut, koska kisat kestivät niin myöhään sunnuntainakin. Mutta en minä vaan olisi keksinyt moisia palkintoja! Täytyy pitää mielessä. 🙂
Ruskeasuon kahvilassa saadaan nykyään hyviä ruoka-annoksia! Se osoittautui kerrassaan tärkeäksi Narvan tyttöjen ruokahuollon kannalta. Pelkät leivät ja hedelmät ja vastaavat eivät tahdo riittää, kun pelataan katkeamatta klo 9.00 – 21.00. Tästä on kokemusta esim. huhtikuun PT Espoon kisoista.
Narvan tytöt olivat todella onnellisia kilpailujen johdosta (toki itse matkakin oli ”cool”) ja Liidia-valmentaja oli iloinen, kun esim. Arina Litvinova sai kovia otteluita. Tulevat varmasti mielellään seuraavallakin kerralla, jos kutsutaan ja päästetään!
Tässä muutamia huomioita kaikesta siitä, mitä satuin näkemään omin silmin tai muuten vaan kokemaan:
Leonid Pullinen pelasi todella kaunista, nopeaa ja tehokasta hyökkäyspeliä. Kansainvälistä meininkiä!
Daniel Tran pelasi myös kerrassaan hienosti. En tarkoita ottelun voittamista vaan tekniikkaa ja asennetta. En nähnyt Danielin lauantaista peliä, jossa hän voitti Toni Ruokasen M-1800-luokassa pisteiden valossa aika hurjassa pelissä 3-2. En nähnyt ottelua mutta Siang Vanuy kertoi). Itse näin, kun Daniel voitti äärimmäisen hyvin pelanneen Maria Zavronkovan Juniori-ratíng-luokassa 3-2 oltuaan häviöllä erin 1-2.
Matias Ylisen näin pelaavan Maria Zavronkova vastaan MJ-14GP-luokassa lauantaina ja vaikka Matias hävisi 0-3, hänen pelinsä oli erittäin lupaavaa ja ennakkoluulotonta hyökkäyspeliä.
Aaro Mäkelä on tehnyt todellisen läpimurron. Hän pelasi erittäin varmaa peliä, joka tuotti tuhoa Narvan uusissa tytöissä. Vasta Juniori-rating 2- luokan finaalissa Ksenia Genite onnistui murtamaan Aaron puolustusmuurin. Kuten kilpailujen aikana puhuttiin, Aaro hyppää vielä korkeammalle tasolle, kun lisää repertuaariinsa myös kovemmat omat hyökkäyslyönnit.
Juulia Kauppisella on näpäkkä kämmentappo! 200 Oulua pohjoisempana sanottaisiin kai kämmenräppäys (verbi räpätä).
Siiri Toffer oli iloinen yllätys! Valtavan hyvä rystyspin ja hyökkäyspeli nättiä muutenkin. Siiri pani lujasti vastaan kahdelle Narvan tytölle Juniori-rating 2 -luokassa.
Martti Kanasuo on kehittynyt valtavasti ja pelasi hienoa peliä!
Joni Kauppinen on kehittänyt jostakin harmittavan (Narvan tyttöjen kannalta) hyvän ballong-puolustuksen tai nostelun siis. Hän liikkuu siinä hyvin ja saa kierrettäkin mukaan. Ei kannata kuitenkaan siirtyä nosteluun pakottamatta, koska nostelulla ei hevillä voita otteluita ylemmällä tasolla.
Yuri Afanassiev on aivan hillittömän hyvä. I like! Yurihan on vasta 2008, joten aikaakin vielä on. Erittäin komeaa hyökkäyspeliä! Kolmen vuoden kuluttua Suomen kadettijoukkueessa JEMmissä?
Veera Räsänen pelasi hienoa hyökkäyspeliä ainakin Kristina Smirnovaa vastaan Juniorit-1200-luokassa. Ihastelin erityisesti hänen vastaspiniään läheltä pöytää Kristinan kämmenspinistä. Murhaavaa parhaimmillaan! Veera muuten johti erin 2-1, mutta Kristina voitti jännityskamppailun viidennessä 12-10. Tuollaista peliä aina, Veera!
Yixin Yang oli parhaimmillaan suorastaan häikäisevä. Hän pystyy lyömään virheettömästi alakierrettä vaikka 1000 vuotta, mutta hänellä on myös voimakkaat hyökkäyslyönnit.
Pertti Kainulainen pelasi muutaman uskomattoman hyvän pallorallin Arina Litvinovaa vastaan M-1700-luokan jatkokaaviossa. Ensimmäinen erä muuten Arinalle vain 16-14!
Elmo Räsänen keksi Joona Räsäselle erinomaisen taktiikan Sofija Petrova vastaan M-1300-luokan kvartassa. Sillä tavalla Joona meni erissä 2-1-johtoon vaikka Sofija painelikin sitten ohitse.
Hannu Löppönen hurmioitui M-1700-luokan finaalissa käsittämättömän voimakkaaseen ja aggressiiviseen hyökkäyspeliin Arina Litvinovaa vastaan mennen 2-0-eräjohtoon. Lopulta tuli sentään noutaja mutta hieno suoritus joka tapauksessa!
Lauri Hakaste on mennyt hurjasti eteenpäin kevään jälkeen. Olemus on sporttinen ja peli kansainvälistä hyökkäystä. Hienoa Lauri!
Henri Kujala alkaa olla jo valmis suurempiinkiin voittoihin. Ainakin hän voitti sunnuntain MK:ssa Joonas Kylliön 3-2 ja meni poolista jatkoon. Oli kuulemma voittanut Joonaksen jo lauantain M-2200-luokassa. Joonashan oli MJ-17GP-luokan finaalissa.
Risto Jokiranta on turkasen hyvä pelaamaan näppyläpelaajaa vastaan! Tämän huomasi, kun hän pelasi MJ-14GP-luokassa Sofija Petrovaa vastaan. Sofijallahan on rystyllä näppylä. En siis puhu siitä, että hän voitti Sofijan, mikä oli toki odotettua, vaan taidosta.
Siang Vanuyn kanssa jälleen hyvät pingiskeskustelut!
Aleksandra Titievskaja on hyvällä tiellä ja paukautteli kovia tappoja aina, kun ehdin hänen pelejään vilkaista.
Aleksi Räsänen nousi ärsyttävästi ellei sitten peräti harmittavasti 😀 3-2 voittoon (viides takamatkalta 12-10) erätilanteesta 2-1 Narvan valmentajaa Liidia Andreevaa vastaan sunnuntaisen miesten kaksinpelin kvartassa. Hyvää peliä todellakin!
Joonas Kivimäki Buenos Airesin YOG-joukkuefinaalin tuomarina
Joonas Kivimäki oli tuomarina joukkuekilpailun finaalissa Nuorten Olympialaisissa Buenos Airesissa 15.10.2018. Kiina voitti Japanin 2-1 eli Kiina voitti kaikki kisojen pöytätenniskultamitalit ja Japani kaikki hopeamitalit.
Finaalin tulokset:
Japani – Kiina 1-2
HIRANO Miu – SUN Yingsha 2-3 (4-11, 11-7, 11-7, 13-15, 1-11)
HARIMOTO Tomokazu – WANG Chuqin 3-1 (9-11, 11-7, 12-10, 11-3)
HIRANO/HARIMOTO – SUN/WANG 1-3 (8-11, 6-11, 14-12, 5-11)
Kuva: Joonas Kivimäki tuomaroi ja Tomokazu Harimoto tuulettaa voitettua pistettä
IPT-94, kansalliset (B) – Arvonnat
Linkki tiedostoon: IPT-94, kansalliset (B).xls
Junioreiden TOP – Kilpailukutsut
Kilpailut järjestetään suunniteldusti, ilmoittautumisaikaa on jatkettu torstaihin asti.
Viimeinen ilmoittautumispäivä: torstai 18.10.2018
Kilpailuun voivat osallistua kaikki juniorit (syntyneet 2001 tai myöhemmin), pelijärjestelmä takaa kaikille runsaasti tasaisia otteluita menestyksestä riippumatta, joten kaikki juniorit mukaan kisoihin.
Linkki tiedostoon: Junioreiden_TOP_kutsu_syksy_2018.pdf
Pöytätenniksen lajiosa Kisakalliossa 10.-11.11.2018-vielä voi ilmoittautua
PÖYTÄTENNIKSEN LAJIOSA VOK-1 TASO
Ilmoittautumiseen saatu hieman lisäaikaa. Viimeinen ilmoittautumispäivä 26.10.2018
Pöytätennisliitto järjestää valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen VOK-1 tason lajiosan Kisakalliossa.
Tason 1 koulutukseen kuuluu lajiosan lisäksi aluejärjestöjen pitämää koulutusta, itsenäistä työtä ja näyttö. Koulutuksen ohjeellinen kokonaiskesto on 50 tuntia.
Koulutus sopii jo valmennustoiminnassa mukana oleville. Tämä koulutus sopii myös ilman valmennuskokemusta oleville, vaikkapa junioripelaajien vanhemmille.
Koulutus: Pöytätenniksen VOK-1 tason lajiosa
Aika: 10.-11.11.2018
Paikka: Kisakallion urheiluopisto( Kisakalliontie 284, Lohja)
Kouluttajat: Taneli Keinonen
Koulutuksen tavoite: Koulutuksen jälkeen valmentajalla on perustaidot yksittäisen harjoituskerran vetämiseen.
Alustava aikataulu ja ohjelma
Lauantaina
10.00-13.00 Pöytätenniksen lajiharjoittelu / Luokka
14.00-17.00 Tekniikan opettaminen+perustekniikka / Sali
18.00-20.00 Tekniikan opettaminen+perustekniikka / Sali
Sunnuntai
9.00-10.00 Harjoituskerrat eri tason pelaajille/ Luokka
10.00-12.00 Harjoitusten vetäminen /Sali
13.00-14.00 Yhteenveto ja koulutuksen jatko/Sali
Koulutuksen hinta 90 e. Ohjelman+majoituksen+ruokailut
Ilmoittautumiset viimeistään 26.10.2018.
Koulutus järjestetään jos osallistujia on vähintään 8.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset Taneli Keinonen
info@sptl.fi, 0505285861
4-divisioona 1/2 V-S ja Itä-Suomi – Tiedosto
Linkki tiedostoon: 5 V-S turnaus Koskella_17_181118.pdf
Varsinais-Suomen 4- ja 5-divisioonan lohkojaot ja pelipaikat
4VS-A
http://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=4VS-A&kausi=1819
Pelataan Turun Alfa-Hallissa 17.-18.11.2018
4VS-B
http://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=4VS-B&kausi=1819
Pelataan Paraisilla 17.-18.11.2018
Nelosen alkulohkoista kolme parasta ylempään jatkosarjaan ja keväällä kaksi parasta kolmoseen.
Nelosen alemmasta jatkosarjasta neljä tippuu viitoseen.
5VS
http://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=22&lohko=5VS&kausi=1819
Pelataan Koskella 17.-18.11.2018. Kaksinkertainen sarja.
Kevään pelipäivää ei ole vielä päätetty, joten nyt sarjaohjelmassa näkyvä 20.-21.4.2019 ei pidä paikkkaansa.
Sarjaohjelmaa ei vain voinut tehdä ilman jotain päiväystä.
Kaksi parasta neloseen.
Tarkistakaa että seuranne on mukana ja jos jostain hyvästä syystä pitäisi nelosessa vaihtaa toiseen lohkoon, niin ottakaan yhteyttä mahdollisimman nopeasti.
Kaikissa lohkoissa on myös yksi vapaa paikka, joten jos haluaa mukaan, niin vielä pääsee, kun ottaa nopeasti yhteyttä.
Kysymykset jori.haataja@saunalahti.fi
Suora PingisTV-lähetys Espoon syyskisoista
Lauantain lähetys:
Tulokset: http://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=7341&KilpailuID=1372
Klo 9.00 M-2200, MJ-14 GP, Jun-1000
Klo 12.00 MK GP, M-1800, M-1400
Klo 14.30 M-900
Klo 16.30 M-2000, M-1600, M-1200
Sunnuntain lähetys:
Tulokset: http://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=7341&KilpailuID=1372
Klo 9.00 MK, Juniori-rating, Pingiskoulu
Klo 12.30 M-1900, M-1500, MJ-17 GP, Juniorit-1200
Klo 14.30 M-1000
Klo 16.30 M-1700, M-1300
PT Espoon syyskisat GP (Valio) – Tulokset
Tulokset täydentyvät pokaalituloksiin sitä mukaan, kun luokat saadaan pelattua
Näytä viralliset kilpailutulokset:
Pingiskoulun tulokset: Pingiskoulu-luokan tulokset