Kaikki kirjoittajan Taneli Keinonen artikkelit

Uudistuneelle Mailapelit.fi-sivustolle varhaiskasvatuksen opetusmateriaalia

Uudistuneelle Mailapelit.fi-sivustolle varhaiskasvatuksen opetusmateriaalia – vantaalaiset eskarit videoiden tähtinä

Uudistuneelle Mailapelit.fi-sivustolle on kuvattu 34 vauhdikasta opetusvideota varhaiskasvatusikäisten lasten sekä pienten koululaisten mailapeli- ja palloilutaitojen harjoittelemiseen niin päiväkodeissa ja kouluissa kuin kotonakin. Lisäksi sivustolta löytyvät nyt tiedot mailapelien välineistä kouluille ja päiväkodeille. Tavoitteena on edistää ja ohjeistaa mailapelien kokeilemista kaiken ikäisten, myös pienempien, lasten kanssa.

Materiaali on tehty lähinnä koulujen ja päiväkotien käyttöön, mutta myös seurojen ohjaajat löytävät täältä ohjeita omaan toimintaan.

Suomen pöytätennis-, sulkapallo-, squash- ja tennisliittojen Mailapelit varhaiskasvatuksen ja koulupäivän liikunnallistamisen tukena -hanke sekä Vantaan Leikkien liikkumaan -varhaiskasvatushanke yhdistivät voimansa marraskuisessa videointiprojektissa, johon osallistui yhteensä 18 esikoululaista Päiväkummun ja Koskimyllyn päiväkodeista. Sulkapalloliiton syksyn 2016 viestintäharjoittelija Petri Hautalan kuvaamat videot julkaistiin niillä esiintyville pienille pelaajatähdille tiistaina 28.2.2017. Eskarit pääsivät samalla myös testaamaan pelitaitojaan, jotka näyttivät olevan hyvin tallella. Nyt varhaiskasvatuksen mailapelivideoita pääsevät ihastelemaan kaikki muutkin.

Kiitokseksi osallistumisesta videointiprojektiin päiväkodit saivat pelivälineitä, jotka ovat päässeet nopeasti tositoimiin. ”Pingismailat ovat meillä olleet kovassa käytössä, kuten myös muutama päivä sitten saapuneet miniverkot. Eskarit jaksavat touhuta niiden kanssa todella pitkään, sillä verkko tarjoaa sopivasti haastetta: onnistuuko lyönti verkon yli? Erittäin nopeasti huomaa myös, kuinka lasten taidot kehittyvät!” kertoo Henna Ikonen Päiväkummun päiväkodilta.

Vinkkejä niin päiväkoti- kuin kouluikäisten lasten kanssa pelailuun sopivista harjoitteista sekä välineistä löydät sivulta www.mailapelit.fi.

Lisää aiheesta: Mailapelikoordinaattori Maria Hokkanen, maria.hokkanen[a]mailapelit.fi, 050 322 5488

Mailapelien lajiliittojen kouluyhteistyö Facebookissa: www.facebook.com/mailapelit.fi/

Vantaan Leikkien liikkumaan -hankkeen juttu videoinnista: http://leikkienliikkumaan.blogspot.fi/2016/12/mailapeli-ideoiden-videointi.html

 

Mailapelien kouluyhteistyöhankkeelle jatkovuosi

Mailapelien kouluyhteistyöhankkeelle jatkovuosi

Tennis-, sulkapallo-, squash-, pöytätennis- ja racketlonliittojen Mailapelit varhaiskasvatuksen ja koulupäivän liikunnallistamisen tukena -hanke saa jatkoa lukuvuodelle 2017–2018. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt vuonna 2016 käynnistyneen hankkeen jatkamiseen 50 000 euron avustuksen liikunnallisen elämäntavan edistämisen valtakunnallisessa hankehaussa.

Hanke kehittää, kasvattaa ja yhtenäistää tenniksen, sulkapallon, squashin ja pöytätenniksen lajiliittojen kouluihin ja päiväkoteihin kohdistuvaa toimintaa. Lajien pelaamista kouluilla ja päiväkodeilla tehostetaan tapahtumien ja lajiesittelyiden kautta sekä opettajia kouluttamalla ja opetusmateriaalia valmistamalla. Tavoitteena on tuoda vahvasti samoihin perustaitoihin perustuvat mailapelit lasten liikuttamisen avuksi ja lisätä samalla yhteistyötä koulujen ja seurojen sekä eri mailapelien seurojen välillä.

Ensimmäisen vuoden aikana toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Tapahtumat ja opettajankoulutukset on otettu ilolla vastaan. Tilausta etenkin varhaiskasvatus- ja alakouluikäisten lasten pelaamista mallittaville tapahtumille ja koulutuksille on riittänyt. Hankeen mailapelikiertue on vieraillut Turussa, Porissa, Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella, joissa kiertueen mailapelitapahtumiin on osallistunut yli 3000 lasta ja 500 opettajaa ja vanhempaa. Lisäksi tenniksen, sulkapallon, squashin ja pingiksen koulukäyttöön on liittojen järjestämissä ilmaisissa koulutuksissa tutustunut 250 opettajaa ja opettajaksi opiskelevaa. Toimintaa järjestämässä on lajiliittojen mukana ollut 24 mailapeliseuraa.

Keväällä 2017 mailapelien yhteisiä tapahtumia järjestetään vielä Lahdessa, Joensuussa, Espoossa, Vantaalla sekä Helsingissä. Yhteisen kiertueen lisäksi jokainen lajiliitto organisoi omat koulukiertueensa, joissa lapsille tarjotaan mahdollisuus tutustua lajeihin koulun tiloissa tai mailapelihalleilla. Päiväkoti- ja koululaistapahtumien tavoitteena on lisätä paitsi liikkumista ja harrastamista myös havainnollistaa, kuinka helpoilla harjoitteilla ja lapsille suunnitelluilla välineillä pelaaminen onnistuu tilassa kuin tilassa ja kehittää lasten perusliikuntataitoja hauskalla ja motivoivalla tavalla. Mailapeleistä saakin oivaa lisäohjelmaa niin väli- kuin liikuntatunneille!

Jatkossa koulu-, päiväkoti- ja perhetapahtumia laajennetaan ja lisätään. Tavoitteena on löytää kestävät toimintamallit, joilla mailapelit olisivat mukana koulujen ja kuntien tapahtumakalenterissa ja arjessa aiempaa kattavammin ja säännöllisemmin. Opettajankoulutuksia jatketaan ja seurayhteistyötä tiivistetään ja kehitetään.

Kiitos kaikille toimitaan osallistuneille. Pelit jatkuvat, kentällä nähdään!

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote myönnetyistä tuista:

www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2017/02/liikunnallinen_elamantapa_2017.html

Mailapelien opetusmateriaali: www.mailapelit.fi

Mailapelien yhteishanke facebookissa: www.facebook.com/mailapelit.fi/

Lisätiedot:

Mailapelikoordinaattori Maria Hokkanen, maria.hokkanen[a]mailapelit.fi, 050 322 5488

Suomen Pöytätennisliitto: Kenttäpäällikkö Taneli Keinonen, taneli.keinonen[a]sptl.fi

Suomen Sulkapalloliitto: Nuorisopäällikkö Tommi Saksa, tommi.saksa[a]sulkapallo.fi

Suomen Tennisliitto: Seurapalvelupäällikkö Henrik Zilliacus, henrik.zilliacus[a]tennis.fi

Suomen Squashliitto: Kouluttaja Markku Hyrske, markkuhyrske[a]gmail.com

Mailapelien valmentajakoulutus Pajulahdessa

Mailapelien valmentajakoulutus Pajulahdessa

Mikä tunnelma koulutuksesta jäi asteekolla 1-5? Vastaan, että 5. Mikä oli oma tsemppi ja suoritus  koulutuksen aikana? Sanoisin, että 4. Miksi annat itsellesi 4? Hyvää asiaa oli niin runsaasti, että välillä pääsi keskittyminen karkaamaan, siitä yksi miinus itselle. Uskon, että moni muukin päätyi varmaan samoihin arvosanoihin omassa itsearvioinnissa.

Mailapeliliitot järjestivät ensimmäisen yhteisen VOK 2-tason koulutuksen 24.-26.2 Pajulahdessa. Päävastuun koulutuksesta kantoivat Kristiina Danskanen (sulkapallo) ja Harri Suutarinen (tennis). Kummankin panoksessa huokui osaaminen, ammattitaito ja innostuneisuus. Tässä vielä pöytätennisporukan kiitos hyvästä koulutuksesta.

Koulutuksesta kirjoittaan vielä kurssiraportti mutta seuraavassa joitain yksittäisiä  mietteitä:

-Liiketaitoharjoittelu:vain taitava liikuja voi olla taitava pelaaja

-”Peli vie” luo harjoitus joka houkuttelee oikeaan suuntaan. Luota pelaamisen viehätykseen.

-Valmentaja luo tilaisuuksia, jossa pelaaja voi itse oppia ja ymmärtään.

-Valmennustapahtumassa : ilo-innostus-tekeminen

-Ohjaa miksi kysymyksillä (pelaaja ei saa valmiita vastauksia)

-Tekniikkan ohjauksen perusteet taktiikasta. Valmentaja ja pelaaja yrittävät löytää vastausta miksi kysymysten avulla. Oikeaa tekniikkaa ei siis opetat niin, että se vaan on nyt näin koska osaava valmentaja sanoo. Näin syntyy ymmärrys tekniikasta.

-Valmentaja ihmettelee ja tuskailee kuinka tyhmästi pelaaja pelaa. Tällöin tulee kysyä, että kukakohan hänet on opettanut.

-Monipuolinen harjoittelu luo monipuolisen pelaajan.

-Tylsän ei kehittävän hölköttelyalkujumpan sijaan voimme tehdä motorisesti  kehittäviä sekä fyysisiä valmiuksia monipuolisesti parantavia ja samalla hauskoja harjoitteita, joissa myös alkulämmittely tulee hoidettua. Näihin saimme hienon työkalupankin.

Tässä muutama lyhyt miete heti kurssin jälkeisenä aamuna.

 

VOK 2 koulutus Pajulahdessa

VOK 2-mailapelien yhteinen koulutus

Perjantaina käynnistyy VOK 2 tason koulutus mailapelien yhteisellä viikonlopulla.

Pingisväestä mukana:

Samuli Soine, Toni Soine,Riku Anttila, Raimo Jokitulppo, Tero Penttilä, Jens Weckström ja Taneli Keinonen.

Raporttia ensi viikolla!

 

Tsemppiseurojen leiripäivät

Tsemppiseurojen leiripäivät

Etelän hiihtolomien alkuun pidimme yhdessä seurojen kanssa lyhyet leirit. Maanataina oli illan pituinen pysähdys Turussa, jossa Tero Penttilä suoritti loppuun VOK 1 tason tekemällä näytön. Hienostihan se meni, joten taas uusi VOK 1 valmentaja oli saanut opinnot kasaan -onnittelut.

Tiistaina pelasimme kaksi harjoitusta Koskella ja sama kahden harjoituksen päivä oli keskiviikkona Porissa (kuva). Ensimmäinen harjoitus oli kumallakin paikkakunnalla perustekniikkaa pallolaatikkoharjoituksen muodossa. Toinen harjoitus oli sitten perinteinen pareittain.

Hiihtolomalla pidettävien seurapäivien ongelma on, että osalla muuten osallistuvista oli varattuja reissuja. Toisaalta positiivista oli kahdet harjoitukset ja yhteinen ruokailu, joka tuo aina kivan lisän.

Tsemppiseurojen leiripäivät käynnistyvät

 

Tsemppiseurojen leiripäivät käynnistyvät

Liiton yhteistyö tsemppiseurojen kanssa ei rajoitu vain markkinointiyhteistyöhön. Nyt käynnistämme yhteiset leiripäivät. Kierros käynnistyy hiihtolomaviikolla länsirannalta. Ensimäinen pysähdys on 20.2 maanataina Turussa. Seuraavana on heti 21.2 Koski ja 22.2 Pori. Porvooseen Maratonin vieraaksi tullaan 11.3.  Pohjoisemmaksi Yliviskaan saavumme 8.-9.4. Ouluun ei vielä tarkkaa päivää ole sovittu, mutta eiköhän sinnekin vielä päästä.

Painopiste leiritapahtumissa ovat uudet pelurit.

Mailapelikiertue pysähtyi Tampereella

Mailapelikiertue pysähtyi Tampereella 9.-11.2.2017

Mailapelikiertue oli viime viikolla kolme päivää Tampereella. Ohjelmassa oli kaksi päivää lajikokeiluja lapsille. Tämän lisäksi tamperelaiset opettajat saivat myös ohjausta siihen miten lajeja voi kouluilla peluuttaa. Viimeisenä oli lauantaina perheille suunnattu kokeilupäivä. PT75:n puolesta kaikkina päivinä paikalla olivat Pekka Tennilä ja Jukka Nieminen.

Kiertueen edelliset ”pysäkit” ovat olleet: Turku, Pori, Kuopio, Oulu. Edessä ovat ainakin pääkupunkiseutu, Lahti ja Joensuu.

Kosken kesäleiri täyttymässä-ilmoittaudu nyt!

Kosken kesäleiri  12.-16.6.2017

Jos haluat harjoitella kesällä pöytätennistä, niin nyt kannattaa ilmoittautua mukaan perinteiselle kesäleirille Koskella. Meillä on jo nyt runsaasti ilmoittautumisia, joten älä jätä ilmoittautumista kevääseen! Leiripaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Tarkemman tiedon tapahtumasta:

Pöytätennisliitto järjestää perinteisen juniorileirin Koskella 12.-16.6.2017.Leiri on tarkoitettu kaikille seuroissa pelaaville nuorille. Harjoittelu tapahtuu tasoryhmissä, joten kaiken tasoiset pelaajat voivat osallistua ja saavat hyvää harjoitusta.

Varsinainen leiri alkaa maanantaina 12.6.2017 aamiaisella. Leirille voi saapua jo sunnuntaina 11.6 illalla kello 19.00 jälkeen majoittumaan (suositeltavaa). Maanantai aamulla ensimmäinen harjoitus kello 9.00. Leiri päättyy perjantaina 16.6.2017 lounaaseen eli noin kello 12.00.

Valmentajat: Pöytätennisliiton valmentajat

Paikka: Lampitie 3

Ohjelmassa on luonnollisesti runsaasti paljon pöytätennistä, mutta myös muuta liikuntaa. Ota siis ulkoliikuntavarusteet mukaan kuten myös uintivarustus.

Majoittuminen koululuokissa eli ota makuupussi ja patja mukaasi.

Jokainen vastaa omista vakuutuksistaanLeirin hintaan (175e)kuuluu majoituksen ja valmennuksen lisäksi aamupala, lounas ja päivällinen. Iltapalasta jokainen vastaa itse. Ilmoittakaa ilmoittautuessa mahdolliset ruoka-allergiat

Ilmoittautumiset Taneli Keinoselle (taneli.keinonen@sptl.fi tai info@sptl.fi) kerro samalla paitakokosi (XS,S,M jne.) leiripaitaasi varten.

 VIIMEINEN ILMOITTAUTUMISPÄIVÄ 23.5.2017. Leirille otetaan 40 osallistujaa ja leiripaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

 

 

Tsemppiseura TuPy:n kouluvierailut

Tsemppiseura TuPy:n kouluvierailut

Paras aika uusien pelaajien mukaanottamisessa on varmasti syksy, mutta mikään ei estä muulloinkin käynnistämästä toimintaa. TuPy:n kanssa teimmekin kahtena päivänä kouluesittelyt Turussa.  Kummatkin koulut olivat lähellä Alfa-hallia ja kouluilla oli omat pöydät. Kuvassa olevalla Suikkilan koululla pöytiä oli jopa seitsämän.

Kiitoksia Jari Heikkilälle, joka oli mukana kummatkin päivät pelaamassa lasten kanssa.

Myös muut kuin tsemppiseurat voivat olla yhteydessä. Pistetään teille käyntiin myös uusien pelaajien porukka.

Jens Weckström ensimmäinen VOK1 valmentaja

Jens Weckström ensimmäinen VOK1 valmentaja

Pöytätennisliitto käynnisti keväällä 2016 VOK-koulutuksen pitämällä ensimmäisen lajiosan. Toinen lajiosa pidettiin syksyllä Oulussa. Lajiosien lisäksi koulutukseen kuulu liikunnan aluejärjestöjen pitämät yleisosat. Koulutuksen viimeistelee ”näyttökoe”, joka on omalle valmennusryhmälle vedetty harjoituskerta ja siitä saatu palaute. Koulutuksen ohjeellinen kesto on yhteensä 50 tuntia. Koulutuksiin on osallistunut mukavasti osallistujia. Jens Weckströmillä on kuitenkin kunnia olla ensimmäine, joka suorittanut kaikki osat. Viimeinen osa oli 20.1 pejantaina pidetty näyttö.

Onnittelut siis Jens Weckströmille niin kurssin suorittamisesta kuin porvoolaisen pingiksen herättämisestä henkiin.