Kaikki kirjoittajan Henri Pelkonen artikkelit

Muistutus: Pöytätennisliitto on sitoutunut urheiluyhteisön reilun pelin periaatteisiin

 
Suomen Pöytätennisliitto (SPTL) muistuttaa, että liitto on sitoutunut noudattamaan urheiluyhteisön yhteisiä reilun pelin periaatteita, jotka sisältävät tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja turvallista toimintaympäristöä koskevia linjauksia.
 
SPTL painottaa, että mikäli pöytätennisyhteisön sisällä tai sen ulkopuolella esitetään näkemyksiä, jotka ovat ristiriidassa näiden linjausten kanssa, ne eivät missään tilanteessa edusta liiton virallista kantaa. Liiton linja on selkeä: tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet ovat erottamaton osa kaikkea sen toimintaa.
 
 
SPTL:n hallitus

SM-viikko 15.-17.8. – MBF ja PT Espoo joukkuemestareiksi

Pöytätennis oli ensimmäistä kertaa mukana monilajisella SM-viikolla, jossa kilpailtiin viikonlopun aikana peräti 24 urheilulajin SM-mitaleista. Miehissä mestaruuden vei PT Espoo ennen Juho Kahloksen johdolla loistanutta Smashiä. Naisissa mestariksi kruunattiin MBF tiukan finaalin jälkeen. Hopeaa PT Espoolle. 

Miesten joukkuefinaali on katsottavissa selostettuna YLE Areenassa toisesta pelistä alkaen. Jälkilähetys tulee YLE TV2:ssa klo 18.30-19.30.

Linkit Ylen lähetyksiin

su klo 14.40 Yle Areena LIVE

su klo 18.30 Yle TV2 jälkilähetys

Sunnuntain tulokset

10:00: Miesten välierä: PT Espoo – KoKa 3-1 

Soine T. / Hakaste L. – Vesalainen R. / Vesalainen M. 3-2
Aleksi Räsänen – Alex Naumi 2-3
Lauri Hakaste – Rasmus Vesalainen 3-1
Aleksi Räsänen – Matias Vesalainen 3-0

10.00: Miesten välierä: PT-75 – Smash 2-3

Tennilä O. / Koivumäki J. – Kahlos J. / Mäkinen A. 3-2
Riku Autio – Long Nguyen 1-3
Otto Tennilä – Juho Kahlos 2-3
Riku Autio – Anton Mäkinen 3-0
Jimi Koivumäki – Long Nguyen 0-3

13:00 Naisten finaali: MBF – PT Espoo 3-1

Marina Donner – Larisa Titievskaja 3-0
Ildiko Kadar – Aleksandra Titievskaja 0-3
Kadar / Donner – Titievskaja / Levkina 3-2
Marina Donner – Aleksandra Titievskaja 3-1

14.15 Miesten finaali: PT Espoo – Smash 3-1

Soine T. / Hakaste L. – Mäkinen A. / Kahlos J. 3-0
Aleksi Räsänen – Long Nguyen 3-0
Lauri Hakaste – Juho Kahlos 1-3
Aleksi Räsänen – Anton Mäkinen 3-0

Lauantain ja perjantain tulokset:

Para-SM 15.8.

Elokuun kansalliset 15.8.

Joukkue-SM 16.-17.8.

Yleisinfo

SAAPUMINEN
Kameleonten-halli sijaitsee osoitteessa Monikonkatu 8. Halli on Leppävaaran yleisurheilustadionin vieressä. Sisäänkäynti on stadionia vastapäätä.
 
Kiekollisia parkkipaikkoja löytyy Kelloseppäkoulun ja Laurean pysäköintialueilta. Alueen invapysäköintipaikat ovat normaalisti käytössä lukuun ottamatta Kameleontenin edessä olevia invapaikkoja.
 
Kameleonteniin sisään saapumisen jälkeen pingishalli löytyy yleisurheilun sisähallin toisesta kulmasta, jonne johtaa harmaa kävelymatto. Hallin ovella lukee isolla S2.

Para-SM, pe 15.8.

ARVONNAT

Arvonta

AIKATAULU

9.30-11.00: Lämmittelyaika
11.00-13.30: Kävelevien poolit
13.30-14.00: Kävelevien välierät
14.00-16.00: Nelinpeli
16.10-16.30: Kävelevien finaali
16.30-16.55: Istuvien finaali (Aino Tapola – Timo Natunen)
16:55: Palkintojen jako (palkinnot jakaa Olympiakomitean uusi huippu-urheilujohtaja Janne Hänninen)

Kutsu: ParaSM_Kutsu.pdf

Kansalliset, pe 15.8.

ARVONNAT

Kilpailupaikalla klo 16.30.

AIKATAULU

16.30-17.30: Lämmittelyaika
17:30-20.30: Poolit
20.30-22.00: Jatkopelit

Kaikki luokat (MK, NK, M-1800, M-1300 ja aloittelijat) aloittavat klo 17.30. Luokat pelataan 4-5 pelaajan pooleissa.

Kutsu: ElokuunKansalliset_Kutsu.pdf

Joukkue-SM, la-su 16.-17.8.

ARVONNAT

Miesten joukkuekisan arvonta

Naisten joukkuekisan arvonta

Naisissa TIP-70 2 jää pois turnauksesta.

PELISÄÄNNÖT JA OTTELUJÄRJESTYS
 
Naisissa pelataan perinteisellä tavalla: A-X, B-Y, nelinpeli, A-Y, B-X. Ottelussa saa käyttää 2-4 pelaajaa.
 
Miehissä käytössä on Pariisin olympialaisten ottelujärjestys:  BC-YZ (nelinpeli), A-X, C-Z, A-Y, B-X.
 
Miehet voivat pelata myös kahdella pelaajalla. Mikäli vastustajalla on täydet kolme pelaajaa, vajaalla pelaavan pitää täyttää paikat BC tai YZ. Mikäli molemmat joukkueet pelaavat kahdella pelaajalla, pitää täyttää paikat AB ja XY.
 
Joukkueottelut pelataan uuden tavan mukaisesti niin, että lopuksi neljän poolissa kohtaavat poolin kakkos- ja kolmossijoitetut. 
 
Ottelujärjestys (4 pooli)
1-3
2-4
1-2
3-4
1-4
2-3
 
Ottelujärjestys (3 pooli)
1-3
1-2
2-3
 

AIKATAULU

Lauantai

8.00-10.00: Lämmittelyaika
10:00-16.00: Poolit
16:00-21:00 Consolation (poolien kaksi parasta cupiin, loput consolationiin)
16.00-18.00: Naisten puolivälierät
17:00-19:00: Miesten puolivälierät
18:00-20:00 Naisten välierät

Sunnuntai

8.00-10:00: Lämmittelyaika
10.00-12.30: Miesten välierät
11.30-14.00: Naisten finaali (lämmittelyaika 9.30-11.30)
14.15-: Miesten finaali

Miesten joukkuefinaali näytetään suorana YLE Areenassa sunnuntaina alkaen klo 14.40 ja jälkilähetyksenä YLE TV2:lla klo 18.30-19.30. Miesten ja naisten Suomen mestareille 300 euron palkinto.

Kutsu: JoukkueSM_Kutsu.pdf

 

LIVE-tulos: Pöytä 5

 

Joukkue-SM:n ennakko – Suomen parhaat ottavat Naumin ja Donnerin johdolla mittaa toisistaan SM-viikolla

Viikonloppuna pelataan harvinaisen kovatasoinen joukkue-SM. Mukana on koko Suomen parhaimmisto Pentti Oláhia ja Ramona Betziä lukuun ottamatta.

Miehissä joukkuekilpailussa käytetään Pariisin olympialaisista tuttua formaattia. Joukkueottelu alkaa nelinpelillä, jota seuraa ykköspelaajien kaksinpeli. Tämän jälkeen pelataan vielä 1-3 kaksinpeliä, kunnes toinen joukkue on napannut kolme voittoa.

Naisissa pelataan perinteisesti kahden hengen joukkueilla. Ottelu sisältää yhden nelinpelin sekä neljä kaksinpeliä.

MIESTEN JOUKKUEKILPAILU

Ennakkosuosikit: PT 75, Kosken Kaiku ja PT Espoo

Hallitseva Mestaruussarjan mestari PT 75 Tampereelta on vahva ehdokas mestariksi Pongfinity-tähti Otto Tennilän johdolla. Vahvaa joukkuetta täydentävät kokeneet Riku Autio ja Aki Kontala sekä kesän siirtoikkunassa Tampereelle siirtynyt juniorilupaus Jimi Koivumäki.

Alex Naumi

Kosken Kaiun ykkösnimenä häärii intin vihreistä saapuva Alex Naumi. Kovan joukkueen täydentävät Vesalaisen veljekset ja Esa Kanasuo, joista erityisesti Matias Vesalainen oli keväällä todella kovassa vireessä.

Kotiseura PT Espoo on myös valmis mestariksi Ruotsiin pingiksen perässä muuttanut Aleksi Räsänen ykköspelaajanaan. Tasaisen vahvassa joukkueessa pelaavat myös Arttu Pihkala, Lauri Hakaste, Mika Räsänen ja Toni Soine.

Aleksi Räsänen

Etukäteiskertoimissa kolme edellistä joukkuetta ovat hyvin tasaisia, mutta Kosken Kaiku ottaa niukasti suosikin viitan.

Suurimmat haastajat: OPT-86 ja Smash

Hallitseva joukkuekilpailun Suomen mestari OPT-86 on tänäkin vuonna vahvasti tyrkyllä mitaleile. Kolmen pelaajan miehistöllä matkalla oleva joukkue Matias Ojala, Vladimir Bril ja Mika Sorvisto saapuu Espooseen varmasti hyvässä vireessä.

Kesän siirtomarkkinoilla SM-pronssimies Juho Kahloksella vahvistunut Helsingin Smash on valmis haastamaan kärkiporukat. Ennen kaikkea Kahlos ja Hoang Long pystyvät yllättämään turnauksessa kenet tahansa. Mika Rauvola ja Anton Mäkinen antavat tulitukea.

NAISTEN JOUKKUEKILPAILU

Ennakkosuosikki: MBF

Naisten joukkuekilpailuun löytyy miesten sarjaa selvempi ennakkosuosikki. Hallitseva naisten kaksinpelin Suomen mestari ja rankingykkönen Marina Donner saapuu joukkue-SM:ään suoraan Laosin WTT Feeder -kilpailusta. Toisena pelaajana mukana oleva Ildiko Kadar on ratingpisteillään kakkospelaajista kovin. MBF:n haastaminen vaatii muilta joukkueilta venymistä.

Marina Donner

Haastajat: PT Jyväskylä, PT Espoo ja PT 75

Jyväskylä nappasi keväällä naisten Mestaruussarjan mestaruuden. Keski-Suomen ylpeyden ulkomaalaiset korvaa elokuun alussa Jyväskylään Espoosta siirtynyt Alexandra Seppänen  Maajoukkuepelaaja ja Suomen rankingin kakkonen Maria Girlea on edelleen joukkueen ykköstähti.

Maria Girlea

PT Espoon joukkue sisältää äiti-tytärvoimaa Aleksandra ja Larisa Titievskajan muodossa. Polina Levkina täydentää kotijoukkueen, joka lähtee varmasti turnaukseen ainoastaan kultamitali mielessään.

Tampereen PT 75 on SM-viikolla mukana peräti neljän pelaajan voimin. Joukkue voi iskeä pöytään ykköspelaajaksi SM-pronssinainen Jannika Oksasen. Nelinpelin erikoisnaiset Anne Stenberg ja Oksana Ruotsalainen mahdollistavat joukkueelle monenlaisia variaatioita. Joukkueen täydentää Porin kasvatti Anni Heljala.

PÄÄKAAVION AIKATAULU

Lauantai

10:00-16.00: Miesten ja naisten poolit
16.00-18.00: Naisten puolivälierät
17:00-19:00: Miesten puolivälierät
18:00-20:00 Naisten välierät

Sunnuntai

10.00-12.30: Miesten välierät
11.30-14.00: Naisten finaali
14.15-: Miesten finaali

ARVONNAT

Miesten joukkuekisan arvonta

Naisten joukkuekisan arvonta

Liittohallituksen syyskauden ensimmäisestä kokouksesta

Maanantaina 11.8. olleessa syyskauden ensimmäisessä kokouksessa käsiteltiin ajankohtaisia asioita, liiton taloustilannetta, huippu-urheilun kehittämistä sekä tulevia tapahtumia.

Juniorimaajoukkueilla on ollut aktiivinen kesä, johon on sisältynyt muun muassa osallistuminen NETU- ja EM-kilpailuihin sekä Euroopan nuorten olympiafestivaaleille. NETU-kilpailuista Suomi saavutti kaksi hopeamitalia, mutta EM-kilpailut sujuivat ehkä hieman odotuksia huonommin.

Hallitus keskusteli maajoukkuetoimintaan liittyen ja liiton strategiaan peilaten myös laajemmin huippu-urheilunäkökulmasta. Samalla sovittiin tuosta näkökulmasta toteutettavasta erityisestä pohdintaprosessista.

Talouskatsauksen aluksi todettiin opetus- ja kulttuuriministeriön myöntäneen liitolle 40 000 euron avustuksen uusien tyttöryhmien perustamiseksi ja pöytätennisaiheisen materiaalin tuottamiseksi useilla eri kielillä maahanmuuttajien tarpeet huomioon ottaen. Kokonaisuudessaan kuluvan vuoden taloudellisen tuloksen arvioidaan olevan korkeintaan 10 000 euroa tappiollinen. Toisaalta tulos voi myös olla huomattavasti parempi etenkin, jos joulukuun alussa järjestettävään Finlandia Openiin osallistuu ulkomaisia pelaajia vähintään yhtä paljon kuin viime vuonna.

Kesän aikana tehdyn IT-kehittämistyön ansiosta WebWelho-kilpailunveto-ohjelman todettiin olevan lähiaikoina käyttövalmiina kaikille kisajärjestäjille. Hallitus pohtii syksyn aikana keinoja, jotka edistävät ko. ohjelman käyttöön ottamista mahdollisimman nopeasti ja laajasti.

Liiton viestinnän osalta keskusteltiin erityisesti Pöytätennis-lehden tulevaisuudesta ja sen merkityksestä suhteessa muuhun, etenkin sosiaalisen median eri kanavilla toteutettavaan viestintään. Lehden tulevaisuudesta ja siihen liittyvistä viestintäasioista hallitus linjaa omalta osaltaan, kun se päättää ensi vuoden toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta.

Hallitus myös päätti, että Venäjällä asuvat pelaajat eivät toistaiseksi voi osallistua liiton alaisiin kilpailuihin tai sarjoihin.

Lisäksi hallitus keskusteli muun muassa pöytätenniksen tiimoilta sosiaalisessa mediassa julkaistujen kirjoitusten aiheuttamista reaktioista ja junioreiden SM-kilpailujen aikatauluhaasteista.

Seuraavat kokoukset pidetään 7.9. Sporttitalolla Helsingissä ja 6.10. tämänkertaisen kokouksen tapaan Teamsissa.

Teksti: Mika Pyykkö, puheenjohtaja

Elokuun kansalliset 15.8., Espoo – kilpailukutsu

Pöytätennis on ensimmäistä kertaa mukana monilajisella SM-viikolla, jossa kilpaillaan 14.-17.8. peräti 24 urheilulajin SM-mitaleista.  Pöytätenniksen osalta pelataan parapelaajien ja joukkueiden SM-mitaleista Espoon Kameleonten-hallissa. Samassa paikassa järjestetään myös kaikille avoimet kansalliset kilpailut pe 15.8. klo 17.30. Tule osaksi historiallista tapahtumaa!

Lisätiedot SM-viikosta: Tapahtumasivusto

Kutsu ja ilmoittautumiset: ElokuunKansalliset_Kutsu.pdf

Euroopan nuorten olympiafestivaalit 20.-26.7. – Kaksi hienoa voittoa eivät tuoneet Jimille jatkopaikkaa


Keskiviikko 23.7. 

Amant Sejdiu (KOS) – Jimi Koivumäki (FIN) 0-3 (1-11, 7-11, 7-11)
Carlos Goncalves (POR) – Jimi Koivumäki (FIN), 2-3 (7-11, 11-9, 10-12, 11-7, 6-11)

Jimi nappasi hienot kaksi voittoa päivän peleistä, mutta valitettavasti erävertailusta jatkoon israelilainen ja portugalilainen. Turnauksen nuorimmalta pelaajalta kuitenkin vahva esitys!


Tiistai 22.7.

Yali Mor (ISR) – Jimi Koivumäki (FIN) 3-0 (11-5, 11-3, 11-5)

Koivumäen alkulohko-ottelut jatkuvat keskiviikkona. Vastassa ovat kosovolainen Amant Sejdiu (klo 12.30, T2) ja portugalilainen Carlos Goncalves (klo 19.10, T1). 

Valmentaja Mika Räsäsen kommentit:

Kisat avattu. Israelilainen Yali Mor oli vahva ja vei peliä alusta asti. Pari vuotta vanhempi vastustaja löi lyöntejä lujaa ja tarkasti, eikä Jimi oikein päässyt pelaamaan missään vaiheessa omilla vahvuuksilla. Huomenna lähdetään taistelemaan Kosovon ja Portugalin pelaajia vastaan.

 


Euroopan nuorten olympiafestivaalit ovat Euroopan Olympiakomiteoiden luoma ja Kansainvälisen Olympiakomitean suojeluksessa järjestettävä kilpailutapahtuma 14–18-vuotiaille eurooppalaisille nuorille urheilijoille. Kisat järjestetään joka toinen vuosi sekä kesä- että talvilajeissa.

Suomen joukkueessa Skopjen EYOF-kisoissa kilpailee kaikkiaan 82 urheilijaa. Suomalaisia kilpailee yleisurheilussa, koskipujottelussa, koripallossa, maantiepyöräilyssä, maastopyöräilyssä, judossa, uinnissa, ampumaurheilussa, pöytätenniksessä, taekwondossa, lentopallossa ja voimistelussa.

Pöytätenniksessä pelataan 2009-2011-vuotiaiden ikäluokissa. Suomea kisoissa edustaa Jimi Koivumäki (s. 2011) valmentajanaan Mika Räsänen. Pöytätenniksessä pelit alkavat ti 22.7. 

Jimin ottelut (Group 1)

Ti 22.7.
Yali Mor (ISR) – Jimi Koivumäki (FIN) 3-0 (11-5, 11-3, 11-5)

Ke 23.7.
Amant Sejdiu (KOS) – Jimi Koivumäki (FIN), klo 12.30, T2
Carlos Goncalves (POR) – Jimi Koivumäki (FIN), klo 19.10, T1

LIVE-lähetykset tapahtumasta:

https://eoctv.org/live/

Poikien kaksinpelin arvonta

Joel ja Kamilla ITTF Hopes -leirillä

Joukko Euroopan nuoria lupauksia suuntasi kesäkuun viimeisellä viikolla ITTFn järjestämälle Hopes leirille Portugalin Portoon.

Mukana oli 16 poikaa ja 10 tyttöä Moldovasta, Ruotsista, Hollannista, Montenegrosta, Latviasta, Suomesta, Italiasta, Israelista, Bulgariasta, Portugalista, Tsekeistä, Romaniasta, Englannista ja Pohjois Makedoniasta.Suomesta oppia hakemaan lähtivät Kamilla Kadar ja Joel Koivumäki.

Helteisissä olosuhteissa järjestettiin harjoituksia 2-3 kertaa (5-8 tuntia) päivässä. Valmentajina toimivat pääasiassa Portugalin valmentajat Pedro Oliveiran johdolla sekä ETTUn Zvonimir Korenic. Oppeja saatiin uusien kuvioiden ja pallolaatikossa hiottujen tekniikkaoppien lisäksi myös valmentajille järjestetyn mielenkiintoisen luennon ”from talent to excellence: development strategies and high performance in table tennis” muodossa.

Leirin lopussa järjestettiin pelaajille perinteinen leirikilpailu, jossa päästiin mittaamaan tasoa muiden maiden ikätovereita vastaan.

Kamillan ja Joelin mielestä leirin parasta antia olivat uudet ystävät, kivat valmentajat ja puiston jätskit.

 

Hurricane Snakesista liiton pohjoisin jäsenseura

Pöytätennisliiton hallitus hyväksyi maanantaisessa hallituksen kokouksessa uuden jäsenseuran. Hurricane Snakes on inarilainen seura, josta tulee samalla suomalaisen pöytätenniksen pohjoisin seura. Uuden seuran pelaajat tulevat entisestä Liikunnan Riemun joukkueesta. Pelaajat edustivat edelliset viisi kautta Pöytätennis Jyväskylää.

  • Halusimme jatkaa pelaamista samassa sarjajoukkueessa. Koska kaikki meistä asuvat nykyisin eri puolella Suomea, halusimme perustaa oman seuran, kertoo seuran perustaja ja liiton toiminnanjohtaja Henri Pelkonen.

Inari valikoitui seuran paikkakunnaksi, koska siellä ei ollut entuudestaan pöytätennisseuraa ja yksi Riemun joukkueen entinen pelaaja asuu Ivalossa.

Alkuvaiheessa seuraan ei oteta mukaan uusia pelaajia. Ajatuksena on kuitenkin testata tulevaisuudessa junioritoimintaa Inarissa liiton kehitteillä olevalla etävalmennuskonseptilla.

  • Tämä on liiton näkökulmasta hyvä ”koelaboratorio” uudenlaisen seuratoiminnan järjestämiseen. Ensi kausi mennään vain edustusjoukkueella, mutta syksyllä 2026 on tarkoitus testata etävalmennusta Inarissa.    

Tulevan kauden Snakes pääsee aloittamaan suoraan 2.-divisioonasta, jonne se perii paikan Pöytätennis Jyväskylältä.

  • Tavoitteena on olla ensi kaudella Lapin paras joukkue. Kakkoseen nousseen Rovaniemen edustusjoukkueen kanssa saadaan varmasti tiukka vääntö ”Lapin mestaruudesta” aikaiseksi!

Hurricane Snakes nimi kumpuaa vastustajia kiusaavista snake-lyönneistä, joissa pallo lähtee eri suuntaan kuin vastustaja ajattelee.

  • Toni ja Topi viljelevät noita aika tiuhaan. Itsellä on nyt kesä aikaa hioa omat snaket kuntoon, toiminnanjohtaja Pelkonen päättää.   

Snakesin edustusjoukkue: Topi Hirvonen, Henri Pelkonen ja Toni Ruokanen.