Linkki tiedostoon: BCSM_Lauantai.xls
Starin Suuri Helsinki – Lappeenranta – Tampere -kiertomatka 19-20.10.
Jos kilpailuinnon henget sen suovat ja kisoissa on riittävästi osallistujia, teen oheisen suuren kiertomatkan kahden Staria Suomessa edustavan tytön kanssa. Toinen heistä voitti Stiga Maljassa naisten kaksinpelin, joten tasoakin löytyy! Matka tapahtuu junalla. Suosittelen samaa kiertomatkaa muillekin pääkaupunkiseudun pelaajille ja muut saavat tehdä matkat omia reittejään noudattaen!
Eli tarkoitus olisi mennä lauantaiksi 19.10. pelaamaan LrTU:n 90-vuotisjuhlakilpailuihin. Minusta kaikkien kynnelle kykenevien ”velvollisuus” on osallistua näihin kisoihin auttaaksemme Lappeenrannan palaamaan jälleen kilpailukartalle pitkän tauon jälkeen. Aikanaanhan siellä järjestettiin tähän aikaan vuosittain hyvät kilpailut, joissa oli paljon osallistujia. Olisi hienoa, että Itä-Suomessakin olisi kilpailut vuosittain ja että sinne tultaisiin kauempaakin. Paikallisin voimin ei kisoja kyllä vielä synny. Kuten olemme saaneet kuulla, Lappeenrannan väki tekee kaikkensa, että kilpailuista tulee hienot hienossa ympäristössä. Ja tarjoaahan Lappeenranta uutta eksotiikkaakin pelaajille tuomalla uuden kaupungin perinteisten kisakaupunkien rinnalle.
Joten kaikki nyt vaan Lappeenrantaan! Tehdään sinne yhdessä hyvät kilpailut! Star on ainakin mukana kolmen pelaajan voimin (enempään ei nyt ollut mahdollisuuksia) edellyttäen, että em. kilpailuinnon henget ovat suosiollisia ja kisoista tulee tarpeeksi suuret.
Lappeenrannasta Starin vankkurien matka jatkuu lauantai-iltana Tampereelle, jossa sunnuntaina 20.10. osallistumme PT 75:n kilpailuihin. Sinnehän on jo monen vuoden ajan tullut reippaasti osallistujia, joten tarjolla on varmasti mukavat kilpailut.
Tervetuloa kaikille myös PT 75:n kisoihin Starin kolmen pelaajan joukkueen seuraksi!
Kutsu – 3F-divariturnaus Tampereella 12.-13.10.2019
Tampereen Pöytätennisseura PT 75 ry järjestää III-divisioonan F-lohkon turnauksen lauantaina ja sunnuntaina 12.-13.10.2019
Pelipaikkana toimii Näsijärvenkatu 8:ssa sijaitseva maanalainen urheilupyhättö Nääshalli. Hallin edessä on maksullinen parkkipaikka lauantaina klo 18.00 asti (sunnuntaina ilmainen). Nääshallin vierestä löytyy ilmaisia parkkipaikkoja Kortelahden satamasta (2 h) ja rantatieltä (4 h) molempina päivinä. Hallilta löytyy kahviautomaatti ja ruokailupaikat Tampereen keskustassa.
Lauantaina halli aukeaa klo 9.00 ja pelien aloitus klo 9.30.
Sunnuntaina halli aukeaa klo 10.00 ja pelien aloitus klo 10.30.
Turnauksen pelipallona on Nittaku Premium. PT 75 tarjoaa pelipallot. Tuomareina toimivat vapaat pelaajat.
Seuraavat joukkueet ovat mukana:
Halex 2
Halex 3
IPT-94 2
LPTS 4
PT 75 4
PT 75 5
Riemu
Vire
Sarjaohjelma löytyy SPTL:n sivuilta. Kierrokset 1-4 pelataan lauantaina ja 5-7 sunnuntaina. Otteluohjelmasta poikkeaminen vain molempien joukkueiden suostumuksella.
Lisätietoja: Jarmo Pautamo puh. 045 268 5364
TERVETULOA TAMPEREELLE!
PingisTV:BC-SM kilpailu Päivä 2.
Pöytätenniksen BC-SM kilpailu 6.10.2019 Päivä 2/2
Helsingin Ruskeasuolla
Klo 9:00 1700-kaksinpeli, finaali 10:30
Klo 11:00 1700-nelinpeli, finaali 12:10
Klo 12:50 1900 kaksinpeli, finaali 15:10
Klo 15:50 1900 nelinpeli, finaali 17:00
28.-29.9.2019 pelattujen kilpailujen ratingit
3535_OPT-86_n_juniori_ja_ratingkilpailu
Sarjassa on mukana myös sunnuntain ottelut, koska pidettiin turnaus. Tosin ottelujen päiväykset on laitettu 25-26.9, koska lisenssijärjestelmässä oli virhe, missä lisenssit eivät olleet voimassa viikonloppuna.
3538 Stiga-malja GP su on 5.10.2019 leikkuripäivän tiedosto.
Kysymykset ja korjaukset
jori.haataja@saunalahti.fi
Kutsu – Divisioonan 3D turnaus Helsingissä 12-13.10.2019
Divisioonan 3D turnaus Helsingissä 12-13.10.2019
(Uudelleen paljaana tekstinä, kun upotettu PDF-tiedosto ei tahdo näkyä-)
Pöytätennisseura Star järjestää 3D-divisioonan turnauksen Ruskeasuon liikuntahallissa osoitteessa Ratsastie 10, Helsinki.
Aloitamme sekä lauantaina että sunnuntaina klo 10.00. Sali aukeaa ainakin tuntia ennen.
Kukin ottelu pelataan kahdella pöydällä. Nelinpelin jälkeen pelataan yhdellä pöydällä, jos toinen joukkue niin vaatii. Kunkin kierroksen kaikki ottelut aloitetaan samanaikaisesti lukuun ottamatta mahdollisesti päivän viimeistä kierrosta.
Pelipallona on Nittaku Premium. Jos yksikin joukkue ilmoittaa viimeistään viikkoa ennen turnausta, että näiden pallojen hankkiminen on ongelma, järjestäjä tarjoaa pallot.
Käytämme tuomareita otteluissa. Kumpikin joukkue asettaa otteluun yhden tuomarin vapaista pelaajista tai muista henkilöistä.
Toivomme, että kaikki joukkueet tulevat hyvällä urheiluhengellä turnaukseen ja harjoittelevat syötön, jossa heitto on ainakin 16 cm korkea eikä heitto suuntaudu taaksepäin. Jos tämä on tekninen ongelma, aikaa oikean syötön opetteluun on vielä 2,5 viikkoa. Tämä on yleinen toivomus, eikä kohdistu kehenkään henkilökohtaisesti.
Seuraavat joukkueet ovat mukana:
Atlas
HIK 3
MBF 8
PT Espoo 8
PT-Helsinki 4
Star
Star 2
HäKi
Sarjaohjelma löytyy SPTL:n sivuilta. Kaikki ottelut pelataan turnauksessa.
Lisätietoja:
Arto Luukkainen
Puhelin: 040 506 6944
email: arto_luukkainen@elisanet.fi
Turun poolikisat, TuPy (B) – Kilpailukutsut
Linkki tiedostoon: Kilpailukutsu Turun Poolikisat 2019 v2.pdf
PingisTV:BC-SM kilpailu Päivä 1.
Pöytätenniksen BC-SM kilpailut 5.10.2019 Päivä 1/2
Helsingin Ruskeasuolla
Klo 9:00 1700-kaksinpelin poolit
Klo 11:15 1700-nelinpelin poolit
Klo 13:30 1900 kaksinpelin poolit
Klo 17:15 1900 nelinpelin poolit
Klo 16:00 1700 kaksinpelin ensimmäinen cup kierros (7 peliä)
Klo 16:20 1700 kaksinpelin ensimmäinen cup kierros (7 peliä)
Klo 16:40 1700 nelinpelin ensimmäinen cup kierros (6 peliä)
Klo 17:00 1900 kaksinpelin ensimmäinen cup kierros (4 peliä)
Klo 19:30 1900 nelinpelin ensimmäinen cup kierros (6 peliä)
ITTF Junior Circuit, Slovenia 2.-6.10.2019 – Ramona Betz
Ramona Betz edustaa ainoana pelaajana Suomea Sloveniassa pelattavassa ITTF:n junioriturnauksessa. Ramona teki debyyttinsä kesällä NETU-turnauksessa. Ramona asuu ja harjoittelee Saksassa.
Joukkueiden semifinaalissa Ramona hävisi oman ottelunsa 0-3 ja samoin kävi joukkueelle.
Ottelut 3.10. (joukkuekilpailun semifinaali)
Ramona Betz – Linda Zaderova (CZE) 0-3 (7-11, 7-11, 8-11)
Ramona Betz pelasi joukkuekilpailussa italialaisen ja romanialaisen pelaajan kanssa. Ramona ja joukkue voitti kaikki kolme otteluaan alkulohkossa ja pelaa tänään joukkuekisan semifinaalissa Tshekin ja Hong Kongin pelaajista muodostettua joukkuetta vastaan. Kaksinpeli alkaa perjantaina, Ramona kohtaa alkulohkossa Giulia Takahashin (BRA) ja Biazka Harkain (SLO).
Ottelut 2.10. (joukkuekilpailun alkulohkot)
Ramona Betz – Hanna Loncarevic (CRO) 3-1 (6-11, 11-7, 11-8, 12-10)
Ramona Betz – Kalina Hristova (BUL) 3-1 (13-15, 11-8, 11-9, 11-7)
Ramona Betz – Tjasa Novak (SLO) 3-0 (11-3, 11-8, 11-4)
Turnaus käynnistyy junioreiden osalta keskiviikkona joukkuekisalla. Ramona pelaa kaksinpelien lisäksi joukkuekilpailun Romania/Italia/Suomi-yhdistelmäjoukkueessa.
Yleissivu: https://www.ittf.com/tournament/5050/2019/slovenia-junior-cadet-open-ittf-junior-circuit/
LrTU 90-vuotiskilpailut (B) – Kilpailukutsut
Linkki tiedostoon: lertukisat loka19.docx