Aihearkisto: Kansainväliset kilpailut

EM-kilpailut 2018 Alicante, Espanja – mitalistit

EM-kilpailut Alicante, Espanja – mitalistit

Miesten kaksinpelin valloitti peräti seitsemännen kerran urallaan Saksan 37-vuotias Timo Boll. Loppuottelussa Ovidiu Ionescun voimapeli lakkasi toimimasta toisessa erässä ja Boll käänsi ottelun itselleen. Pronssimitalit myös Ruotsiin Kristian Karlssonille sekä Patrick Franziskalle jolla oli seitsemännessä erässä jo 7-3 johto Timo Bollia vastaan, ei riittänyt.

Miesten kaksinpeli
1. Timo Boll (GER) 4-1 (6-11, 11-7, 11-9, 11-6, 11-5)
2. Ovidiu Ionescu (ROU)
3. Patrick Franziska (GER)
3. Kristian Karlsson (SWE)

Naisten kaksinpelin loppuottelussa nähtiin harvinainen käänne toisen erän lopussa kun ottelu siirtyi lyöntilaskentaan. Siihen asti ottelua hallinnut Margaryta Pesotska onnistui vielä puristamaan itselleen toisen erän mutta sen jälkeen kiinalaissyntyisen Li Qianin puolustusmuuri ja tehokkaat hyökkäykset olivat liikaa. Puolaan myös pronssia Katarzyna Grzybowska-Francille sekä kisan ainoalle kolmoismitalistille itävallan Sofia Polcanovalle.

Naisten kaksinpeli
1. Li Qian (POL) 4-2 (8-11, 10-12, 11-6, 11-6, 11-2, 11-2)
2. Margaryta Pesotska (UKR)
3. Katarzyna Grzybowska-Franc (POL)
3. Sofia Polcanova (AUT)

Miesten nelinpelin loppuottelussa kokemus oli valttia kun 39-vuotias Robert Gardos sekoitti nuoret 27-vuotiaat ruotsalaiset loppuottelussa. Kultamitali oli voittajaparille jo uran toinen EM-kilpailuissa.

Miesten nelinpeli
1. Daniel Habesohn / Robert Gardos (AUT) 4-1 (11-9, 6-11, 11-4, 11-9, 11-9)
2. Mattias Falck / Kristian Karlsson (SWE)
3. Patrick Franziska / Jonathan Groth (GER/DEN)
3. Ruwen Filus / Ricardo Walther (GER)

Naisten nelinpelin loppuottelussa mentiin pitkän kaavan mukaan, Nina Mittelham ja aiemmin Kristin Seibereiseninä tunnettu Lang ratkaisivat kultamitalit itselleen seitsemännen erän jatkopalloilla. Lang voitti saman luokan vuonna 2016 Sabine Winterin kanssa.

Naisten nelinpeli
1. Nina Mittelham / Kristin Lang (GER) 4-3 (12-10, 8-11, 6-11, 11-4, 9-11, 11-7, 14-12)
2. Sofia Polcanova / Yana Noskova (AUT/RUS)
3. Ni Xia Lian / Sarah De Nutte (LUX)
3. Matilda Ekholm / Georgina Pota (SWE/HUN)

Kisan ainoa paras viidestä pelattu luokka toi kultamitalit puolustuspeliparille Ruwen Filus / Han Ying. Pronssimitalisteista on poimittava nelikymppiset Aleksandar Karakasevic ja Ruta Paskauskiene. Karakasevicille ei sentään viidettä sekanelinpelin kultamitalia irronnut mutta pronssia sentään. Kokemus oli valttia.

Sekanelinpeli
1. Ruwen Filus / Han Ying (GER) 3-2 (11-7, 9-11, 11-4, 9-11, 11-8)
2. Stefan Fegerl / Sofia Polcanova (AUT)
3. Aleksandar Karakasevic / Ruta Paskauskiene (SRB/LTU)
3. Patrick Franziska / Petrissa Solja (GER)

EM-kilpailut 18.-23.9. Alicante, Espanja – Olahille karsiutuminen tiukassa ottelussa

Benedek Olah on hävinnyt ukrainalaiselle Kou Leille EM-kilpailuiden 2. kierroksen ottelunsa erälukemin 2-4. Olah aloitti hieman hitaasti ja ukrainalainen vei ensimmäisen erän, toinenkin erä oli menossa selvästi Koulle mutta Olah nousi taisteluun jatkopalloilla, erä lopulta kuitenkin Koulle. Kolmannessa erässä Olah jyräsi mutta neljännen erän loppupuolella ote hieman katosi ja Kou karkasi 3-1 eräjohtoon. Olah oli jo 7-3 ja 10-7 häviöllä viidettä erää mutta nousi upealla ja tarkalla pelillä erävoittoon. Kuudennessa erässä Olahille oli hyvä ote ja lopulta myös neljä eräpalloa seitsemänteen erään, mutta tiukoissa tilanteissa Kou oli hieman parempi ja nappasi jatkopaikan turnauksessa. Olahin turnaus päättyi ja lopullinen sijoitus oli 32 parhaan pelaajan joukossa.

Perjantain ottelut:

Benedek Olah – Kou Lei (UKR, WR 33) 2-4 (7-11, 11-13, 11-5, 7-11, 12-10, 12-14) Tallenne: https://www.laola1.tv/en-int/video/ms-kou-lei-ukr-olah-benedek-fin-len

Benedek Olah kohtaa ukrainalaisen Kou Lein tänä iltana EM-kilpailuiden 2. kierroksen ottelussa. Panoksena on paikka 16 parhaan pelaajan joukossa. Koun maailmanlistan ranking on 33. ja Olahilla se on 92. Olah ja Kou ovat kohdanneet kaksi kertaa ja voitot ovat 1-1. Viimeisimmän kohtaamisen vei nimiinsä Kou tiukasti erin 4-3, nyt Olahilla on revanssin paikka. ”Kaksi voittoa vielä, tai mielellään kolme”, kommentoi Olah eilistä 4-3 voittoaan Tristan Floresta. Itseluottamus on nyt korkealla.

Linkki kaavioon: https://bornanblob.blob.core.windows.net/ittf-web-results/html/TTE2885/brackets.html

Benedek Olah on voittanut äärimmäisen tiukasti ranskalaisen Tristan Floren pöytätenniksen EM-kilpailuiden 1.kierroksella lukemin 4-3. Ratkaiseva seitsemäs erä pelattiin jatkopalloilla. Olah on nyt 32 parhaan joukossa kilpailuissa. Olah kohtaa toisella kierroksella ukrainalaisen Kou Lein joka voitti omassa ottelussaan italialaisen Niagol Stoyanovin erin 4-0. Ottelu pelataan perjantaina klo 19.20. Pelipöytä ilmoitetaan myöhemmin.

Nelinpelissä Olah parinaan belgialainen Robin Devos karsiutuivat pääkaavion avauskierroksella unkarilaisparille Ecseki / Szudi erin 2-4.

Torstain ottelut:

Miesten kaksinpelin pääkaavio 1.kierros
Benedek Olah – Tristan Flore (FRA) 4-3 (11-3, 2-11, 11-6, 9-11, 11-9, 7-11, 14-12)

Miesten nelinpelin pääkaavio 1.kierros
Benedek Olah / Robin Devos (BEL) – Nandor Ecseki / Adam Szudi (HUN) 2-4 (5-11, 6-11, 12-10, 8-11, 11-4, 2-11)

Benedek Olah selvitti tiensä vakuuttavalla tavalla pääkaavioon voittamalla luxemburgilaisen Luka Mladenovicin puhtaasti erin 4-0. Toisessa erässä oli hieman vaikeampi hetki mutta sen selvitettyään Olah marssi voittoon ja 64 parhaan joukkoon. Anna Kirichenko koki itävaltalaisen Amelie Soljan hankalan pelityylin liian vaikeaksi ja hävisi 0-4. Annalla oli kolmannessa erässä neljä eräpalloa mutta Amelie selvitti ne, Anna pelasi tuossa erässä ihan loppua lukuun ottamatta hienosti. Alex Naumi ei pystynyt äärimmäisen kokenutta kreikkalaista Kalinikos Kreangaa vastaan enää ihmetekoihin. Naisten nelinpelissä Anna Kirichenko tippui viisieräisessä liettualaisparille Paskauskiene / Stuckyte, varsin hyvä suoritus silti koska Ruta Paskauskiene on urallaan jopa voittanut Euroopan Mestaruuden. Naumin nelinpeliurakka päättyi myös tappioon, erävoitto maailmanlistan 33. Kou Leista ja Viktor Yefimovista on silti ihan OK suoritus.

Päivän päätti suomalaisittain iloisesti, kukas muukaan kuin Benedek Olah. Olah yhdessä nelinpeliparinsa Robin Devosin kanssa selvittivät tiensä 3-0 voitolla ukrainalaisparista nelinpelin pääkaavioon 32 parhaan joukkoon.

Keskiviikon ottelut:

Alex Naumi / Anna Kirichenko – Wang Yang / Eva Odorova (SVK) 1-3 (5-11, 11-9, 11-13, 6-11)
Anna Kirichenko – Amelie Solja (AUT) 0-4 (6-11, 6-11, 10-12, 4-11) Tallenne: https://www.laola1.tv/en-int/video/ws-solja-amelie-aut-kirichenko-anna-fin-len
Benedek Olah – Luka Mladenovic (LUX) 4-0 (11-4, 13-11, 11-5, 11-7) Tallenne: https://www.laola1.tv/en-int/video/ms-olah-benedek-fin-mladenovic-luka-lux-len
Alex Naumi – Kalinikos Kreanga (GRE) 0-4 (6-11, 4-11, 6-11, 8-11)
Anna Kirichenko / Emina Hadziahmetivoc (BIH) – Ruta Paskauskiene / Egle Stuckyte (LTU) 2-3 (3-11, 13-11, 9-11, 12-10, 4-11)
Alex Naumi / Filip Radovic (MNE) – Kou Lei / Viktor Yefimov 1-3 (6-11, 11-7, 4-11, 8-11)
Benedek Olah / Robin Devos (BEL) – Yevhen Pryshchepa / Yaroslav Zhmudenko (UKR) 3-0 (11-9, 12-10, 11-9)

Tiistain ottelut:

Benedek Olah selvitti tiistain ottelunsa ongelmitta. ”Pelini tuntui jopa yllättävän hyvältä”, kuului Olahin kommentti. Etenkin Shamrukin voittaminen selvästi 4-0 on hyvä suoritus. Keskiviikkona Olah pelaa lohkon voitosta Luka Mladenovicia vastaan. Päivän suomalaisvenymisestä vastasi nuori lupaus Alex Naumi joka taisteli unkarilaista maailmanlistan sijan 104. Bence Majorosta vastaan täydet seitsemän erää. Kaksi jatkopalloilla hävittyä erää jäivät harmittamaan, suurylllätys oli lähellä mutta nyt jatkopaikka jäi niukasti vielä haaveeksi. Anna Kirichenkon avausvastustaja oli puolustuspelaaja Nikitchanka. Tämän tyylin pelaajat ovat olleet Kirichenkolle hankalia ja niin kävi nytkin. Jatkopaikkaa havitellakseen Kirichenko tarvitsee keskiviikkona selvän voiton lohkon ykköspelaaja Amelie Soljasta jolla on lähes vastaava pelityyli kuin Nikitchankalla.

Sekanelinpelissä Naumi / Kirichenko selvittivät illan avauskierroksen ja pelaavat toisen kierroksen ottelunsa keskiviikkoaamuna.

Päävalmentaja Mattias Bergkvistin kommentit pelaajistamme ja heidän arvonnoistaan turnauksen avausaamuna: ”Annalla on vaikea arvonta, samassa lohkossa kaksi todella hyvää pelaajaa. Molemmat näistä pelaavat puolustustyylillä. Alexilla arpa on vieläkin kovempi. Penan arpa on OK ja normaalilla suorituksella ei pitäisi olla ongelmia.”

Anna Kirichenko – Alina Nikitchanka (BLR) 0-4 (5-11, 6-11, 3-11, 6-11) Nauhoite: https://www.laola1.tv/en-int/video/ws-kirichenko-anna-fin-nikitchanka-alina-blr-len
Benedek Olah – Alexander Gillen (IRL) 4-0 (11-4, 11-6, 11-8, 11-6)
Alex Naumi – Diogo Carvalho (POR) 1-4 (11-9, 9-11, 5-11, 8-11, 8-11)
Anna Kirichenko – Solja Djurhuus (FRO) 4-0 (11-8, 11-1, 11-5, 11-1)
Benedek Olah – Gleb Shamruk (BLR) 4-0 (11-6, 11-6, 11-7, 11-8)
Alex Naumi – Bence Majoros (HUN) 3-4 (11-13, 8-11, 11-4, 11-4, 11-13, 11-6, 6-11)
Alex Naumi / Anna Kirichenko – Yaser Razouk / Lucy Elliott (SCO) 3-1 (11-7, 8-11, 11-4, 11-6)

Pöytätenniksen kaksin- ja nelinpelien EM-kilpailut pelataan 18.-23.9.2018 Espanjan Alicantessa. Kilpailuissa Suomea edustavat Benedek Olah, Alex Naumi ja Anna Kirichenko. Arvonnat suoritetaan sunnuntaina 16.9. klo 19.00 Suomen aikaa. Kilpailuiden 32 rankingin perusteella parasta pelaajaa sijoitetaan kaksinpeleissä suoraan pääkaavioon. Loput 32 pelaajaa selviävät karsintapooleista joissa jokaisessa on vähintään neljä pelaajaa. Nelinpeleissä 16 parasta paria pääsee suoraan pääkaavioon, loput 16 paria selviävät cup-muotoisessa karsinnassa.

Turnauksen yleissivut:
http://ettc2018.com/
https://www.ettu.org/en/events/ittf-european-individual-championships-/
Livelähetykset: https://www.laola1.tv/en-int/channel/ettu-european-championships
Karsintalohkojen arvonnat ja tulokset: https://bornanblob.blob.core.windows.net/ittf-web-results/html/TTE2885/groups.html
Aikataulu: https://bornanblob.blob.core.windows.net/ittf-web-results/html/TTE2885/results.html
Cup-vaiheen arvonnat ja tulokset: https://bornanblob.blob.core.windows.net/ittf-web-results/html/TTE2885/brackets.html

Veteraanien NETU 7.-9.9.2018 Uppsala, Ruotsi – Merimaa ja Manni kultamitalisteiksi

Kilpailut päättyivät tänään sunnuntaina ja kisoista tuotiin runsaasti mitalisijoituksia myös Suomeen. Kultamitaleihin ylsivät Kai Merimaa 80-vuotiaissa ja Jouko Manni yhdessä virolaisparinsa kanssa 60-vuotiaiden sekanelinpelissä. Alla suomalaismitalistit:

M50
3. Jorma Lahtinen
M65
3. Jouko Manni
M70
3. Matti Lappalainen
M80
1. Kai Merimaa
MN70
2. Kari Lehtonen / Seppo Reiman
3. Matti Lappalainen / Håkan Nyberg
3. Antti Kirveskari / Jukka Leino
MN80
3. Ingvar Söderström / Kai Merimaa
MX60
1. Elle Öun / Jouko Manni

Kilpailujen arvonnat ja tulokset: http://resultat.ondata.se/000523/

Kilpailujen yleissivu: http://en.netu2018uppsala.se/

ITTF Tshekin avoimet Olomouc 21.-26.8.2018 – Kirichenko ja Oksanen karsiutuivat

Anna Kirichenko ja Jannika Oksanen pelaavat Tshekin Olomoucissa pelattavassa ITTF World Tourin osakilpailussa alkavalla viikolla. Cup-muotoisena pelattava karsinta alkaa tiistaina.

Naisten karsintaa:
Anna Kirichenko – Wang Yidi (CHN) 0-4 (4-11, 6-11, 1-11, 4-11)
Jannika Oksanen – Wan Yuan (GER) 0-4 (4-11, 7-11, 6-11, 4-11)

Kirichenkon vastustaja Wang Yidi pelasi sunnuntaina Unkarin ITTF turnauksen loppuottelussa häviten Ding Ningille erin 3-4. Johtuen järjestäjät yllättäneestä suuresta osallistujamäärästä turnaus pelattiin suoraan cup-muotoisena ja nelinpelin sekä 21-vuotiaiden luokan osallistujamääriä rajoitettiin selvästi. Kirichenkon ja Oksasen turnaus päättyi jo avauspäivänä.

Yleissivu: https://www.ittf.com/tournament/2821/2018/2018-ittf-world-tour-czech-open/

Olympiakomitean tiedote: Annika Lundströmin paikka YOG-kisoissa vahvistettu

SUOMEN OLYMPIAKOMITEA

Tiedote 15.8.2018

Nuorten olympialaiset Buenos Airesissa 6.-18.10.

24 URHEILIJAA NIMETTIIN SUOMEN NUORTEN OLYMPIAJOUKKUEESEEN

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on valinnut joukkueen edustamaan Suomea Argentiinassa järjestettäviin nuorten kesäolympialaisiin (Youth Olympic Games, YOG).

Suomea edustaa 24 urheilijaa 8 lajissa. Nuorten olympialaisissa kilpaillaan 32 lajissa ja kisoihin odotetaan noin 4 000 urheilijaa yli 200 maasta. Vuoden 2018 YOG-kisoihin voivat osallistua lajista riippuen 15-18 -vuotiaat urheilijat.

Nuorten olympiajoukkueen johtaja Leena Paavolainen kertoo, että odotettavissa on upea urheilutapahtuma ja unohtumaton kokemus nuorille urheilijoille.

-Kilpailutapahtumien ohella nuorten olympialaisissa on laaja urheilijaksi kasvamisen ohjelma, johon kaikki kisoissa olevat urheilijat osallistuvat. Kisat korostavat erinomaisella tavalla urheilun monipuolisia ulottuvuuksia, sosiaalisuutta ja yhteisöllisyyttä huipputason kilpailutapahtumien lisäksi.

-YOG-kisat ovat tärkeä osa Huippu-urheiluyksikön lajien kehittämis- ja tukikokonaisuutta, ja näiden kisojen kautta tuetaan potentiaalisimpien nuorten urheilijoiden matkaa kohti olympialaisia ja muita aikuisten arvokilpailuja, Paavolainen sanoo.

Paavolainen toteaa, YOG-kisojen valinnat perustuvat kansainvälisiin lajikohtaisiin kriteereihin ja Huippu-urheiluyksikön omiin valintakriteereihin.

-Valintoja on valmisteltu yhteistyössä lajiliittojen kanssa. Valitsimme kisoihin ensisijaisesti ne urheilijat, jotka ovat saavuttaneet henkilökohtaisen paikan tai maakohtaisen kiintiöpaikan kisoihin, Paavolainen kertoo.

Lisätiedot: Suomen Olympiakomitea, Huippu-urheiluyksikkö, Leena Paavolainen, 040 0229652.

Nuorten kesäolympialaiset, Buenos Aires, Argentiina, 6.-18.10.2018

Suomen joukkue:

Ammunta (1):
Viivi Kemppi, Myllykosken Ampujat.
Valmentaja: Marjo Yli-Kiikka.

Golf (2):

Eemil Alajärvi, Aurinko Golf, Naantali,
Elina Saksa, Aura Golf, Turku.

Valmentaja: Harri Marjala.

Pöytätennis (1):

Annika Lundström, HIK Pingis, Hanko.
Valmentaja: Anders Lundström.

Rytminen voimistelu (1):

Aurora Arvelo, Olarin Voimistelijat, Espoo.
Valmentaja: Larisa Gryadunova.

Telinevoimistelu (1):

Ada Hautala, Oulun Pyrintö.
Valmentaja: Pauliina Savola.

Uimahypyt (1):

Ronja Rundgren, Vantaa Diving.
Valmentaja: Taina Karvonen.

Uinti (4):

Alexey Belfer, Orca, Helsinki,
Nea-Amanda Heinola, Nummelan Kisaajat,
Roni Kallström, Cetus, Espoo,
Laura Lahtinen, Helsingfors Simsällskap.
Valmentaja: Marjoona Teljo.

Yleisurheilu (13):

100 m: Johanna Kylmänen, Raision Kuula.
800 m: Alisa Virtanen, Jyväskylän Kenttäurheilijat.
1 500 m: Nathalie Blomqvist, IK Falken, Pedersöre.
3 000 m: Julius Mäkinen, Tampereen Pyrintö.
400 m aj: Kia Laisi, Espoon Tapiot.
2 000 m ej: Eemil Helander, Jyväskylän Kenttäurheilijat.
2 000 m ej: Pinja Kotinurmi, Lahden Ahkera.
Korkeus: Jessica Kähärä, Mikkelin Kilpa-Veikot.
Korkeus: Arttu Mattila, Äänekosken Urheilijat.
Moukari: Sara Killinen, Lapuan Virkiä.
Moukari: Oskari Lahtinen, Noormarkun Nopsa, Pori.
Keihäs: Minna Hollanti, Gamlakarleby Idrottsförening.
Keihäs: Topias Laine, Helsingin Kisa-Veikot.

Valmentajat:

Mikaela Ingberg, heitot,
Juha Isolehto, hypyt,
Ari Kylmänen, juoksu/pika- ja keskimatkat,
Ari Nummela, juoksu/kestävyysmatkat.

Yleisjohto:

Leena Paavolainen, joukkueen johtaja,
Peter Brüll, joukkueen apulaisjohtaja,
Tiina Rautiainen, fysioterapeutti,
Katja Volkova, joukkueen urheilijalähettiläs,
Tea Naskali, joukkueen assistentti ja toimistopäällikkö.

Asarel Bulgaria Open, Panagyurishte 14.-19.8.2018 – Olahille tiukka karsiutuminen nelinpelissä

16.8.2018 klo 14.55
Olah ja Devos taipuivat vasta ratkaisevassa viidennessä erässä nelinpelin ykkössijoitetuille Japanin Morizonolle ja Oshimalle. Olahin turnaus päättyi.

Nelinpelin pääkaavion 1.kierros
Olah / Devos (BEL) – Morizono / Oshima (JPN) 2-3 (12-10, 4-11, 8-11, 11-7, 6-11) Ottelutallenne: https://tv.ittf.com/video/morizono-masataka-oshima-yuya-olah-benedek-devos-robin/1300750

15.8.2018 klo 20.30
Benedek Olah tippui jatkosta Bulgarian turnauksessa 0-4 tappiolla slovenialaiselle Darko Jorgicille. Olahilla oli mahdollisuutensa parin ensimmäisen erän aikana mutta tiukat erien loput kääntyivät Jorgicille. Olahin pelit jatkuvat huomenna nelinpelissä. Ottelutallenne: https://tv.ittf.com/video/jorgic-darko-olah-benedek/1300406

Jatkokarsinnan 2.kierrosta: (voittaja pääkaavioon)
Benedek Olah – Darko Jorgic (SLO) 0-4 (9-11, 12-14, 8-11, 6-11)

15.8.2018 klo 14.00
Olah suoraan jatkokarsinnan 2.kierrokselle. Karsinnan 2.kierroksella vastaan tulee Slovenian nouseva tähtipelaaja Darko Jorgic.

Olahin kommentit ottelusta Broddia vastaan: ”Ottelu oli odotetun tiukka. Aiemmin olen hävinnyt enemmän kuin voittanut häntä vastaan joten olen iloinen voitosta. Viime vuonna olin sijoitettu suoraan paperille joten minulla on runsaasti rankingpisteitä puolustettavana täältä. Olisin tyytyväinen 16 parhaan joukkoon pääsystä.”

Nelinpelin karsinnan 2.kierros
Olah / Devos (BEL) – Lind / Rasmussen (DEN) 3-2 (9-11, 11-5, 16-18, 11-5, 11-7)

Olah ja Devos nelinpelin pääkaavioon jossa vastaan asettuu ykkössijoitettu pari Morizono / Oshima (JPN).

15.8.2018 klo 11.45
Kaksinpelin karsintaa:
Olah – Brodd 4-1 (11-6, 4-11, 11-7, 11-9, 11-5)
Olah – Maze 4-0 (WO.)
Brodd – Maze 2-1 (11-4, 5-11, 11-3, rtd.)

Michael Maze luovutti aamuottelunsa Victor Broddia vastaan neljännen erän alussa ja luovutti myös Olahia vastaan. Olah voitti Broddin selkeästi erin 4-1 ja jatkaa jatkokarsintaan. Jatkokarsinnassa on kaksi kierrosta, ensimmäinen klo 16.00 ja toinen klo 19.00 ja 19.50. Karsinnan arvonta ei ole vielä selvillä.

Nelinpelin karsinnan 1.kierros
Olah / Devos (BEL) – Brodd / Ranefur (SWE) 3-1 (2-11, 11-5, 11-6, 11-9)
Ottelutallenne: https://tv.ittf.com/video/olah-benedek-devos-robin-brodd-viktor-ranefur-elias/1299820

Olahin ensimmäinen nelinpeli sujui mallikkaasti Devosin kanssa, toisella karsintakierroksella vastassa on tanskalaispari.

Benedek Olah jatkaa ITTF maailmankiertueella seuraavaksi Bulgariaan jossa alkaa huomenna tiistaina karsinta torstaina starttaavaan pääsarjaan. Olah matkustaa Nigeriasta Istanbulin ja Sofian kautta turnauspaikalle. Olah on arvottu kaksinpelin karsinnassa samaan lohkoon Ruotsin Viktor Broddin ja Tanskan lajilegenda Michael Mazen kanssa. Molemmat vastustajat ovat vasenkätisiä ja etenkin Maze on ilmoittanut paluunsa yhteydessä tavoitteekseen Tokion olympialaiset Olahin tapaan.

Livelähetys: https://www.ittf.com/itTV/
Karsinnan arvonta: https://bornanblob.blob.core.windows.net/ittf-web-results/html/TTE2820/groups.html
Yleissivu: https://www.ittf.com/tournament/2820/2018/2018-ittf-world-tour-bulgaria-open/

ITTF Nigerian avoimet 8.-12.8.2018, Olahille tappio nelinpelifinaalissa

12.8.2018 klo 18.10
Nelinpelin loppuottelu
Olah / Lakatos (HUN) – Robinot / Seyfried (FRA) 1-3 (3-11, 7-11, 11-5, 6-11)
Ottelutallenne: https://tv.ittf.com/video/robinot-alexandre-seyfried-joe-olah-benedek-lakatos-tamas/1298756

Huono startti nelinpeliin kostautui Olahille ja Lakatosille ranskalaisparia vastaan. Kaksi ensimmäistä erää menivät suhteellisen helposti vastustajille. Kolmannessa erässä ottelu kääntyi mutta neljännessä erässä vastustajat olivat jälleen parempia.

Olahin kommentit eilisestä kaksinpelin tappio-ottelusta: ”Vaikea peli. Vastustaja ansaitsi voiton kun oma rohkeuteni ei riittänyt ja vastustaja sai kovan itseluottamuksen päälle.”

Olah pelaa seuraavan kerran heti ensi viikolla pelattavassa Bulgarian ITTF-turnauksessa.

11.8.2018 klo 23.15
Kaksinpelin puolivälierä
Benedek Olah – Supanut Wisutmaythangkoon (THA) 3-4 (12-10, 7-11, 9-11, 11-8, 8-11, 11-5, 9-11)
Nelinpelin välierä
Olah / Lakatos (HUN) – Cifuentes / Monteiro (ARG/BRA) 3-0 (11-8, 11-4, 12-10)

 

11.8.2018 klo 18.15
Kaksinpelin neljännesvälierä
Benedek Olah – Segun Toriola (NGR) 4-0 (11-2, 11-7, 11-3, 11-8)
Nelinpelin puolivälierä
Olah / Lakatos (HUN) – Hassan / Jamiu (NGR) 3-0 (11-7, 11-7, 11-6)

11.8.2018 klo 12.35
Nelinpelin 1.kierrosta
Olah / Lakatos (HUN) – Oostwouder / Tromer (NED) 3-0 (11-8, 15-13, 11-9)

11.8.2018 klo 10.15
Olahin kommentit eiliseltä: ”Vastustajan 9-3 seitsemännen erän johdosta huolimatta onnistuin nousemaan hirvittävällä tsempillä 11-9 voittoon. Tatsin ja liikkumisen kanssa vielä isoja vaikeuksia. Tämän päivän peleihin lyhyiden yöunien kautta vielä kovemmalla tsempillä!”

10.8.2018 klo 23.45
Kaksinpelin 2.kierrosta
Benedek Olah – Miad Lotfijanabadi (IRI) 4-3 (11-8, 8-11, 9-11, 11-8, 4-11, 11-8, 11-9)

10.8.2018 klo 20.00
Kaksinpelin 1.kierrosta
Benedek Olah – Emmanuel Augustine (NGR) 4-1 (11-6, 11-7, 9-11, 11-3, 11-4)

10.8.2018 klo 8.30
Benedek Olah kohtaa kaksinpelin avauskierroksella isäntämaan Emmanuel Augustinen. Ottelu alkaa tänään klo 15.45 Suomen aikaa. Ottelu ei ole livetarjonnassa. Toisen kierroksen ottelu on vuorossa kello 21.35 ja sitäkään ei livepöydiltä nähdä. Nelinpelin Olah ja Lakatos aloittavat lauantai-aamuna kello 11.35.


ITTF:n Nigerian avoimet pelataan tuttuun tapaan elokuun alkupuolella. Kilpailun vuonna 2016 voittanut Benedek Olah matkustaa tänäkin vuonna Nigeriaan pelaamaan voitosta. Kilpailuun osallistuu tänä vuonna mm. kolme kiinalaista miespelaajaa, tanskalaislegenda Michael Maze, neljä kovaa ranskalaispelaajaa, kaikki kovat afrikkalaispelaajat sekä useita muitakin eurooppalaisia huippupelaajia. Kisaan osallistuu luonnollisesti myös runsas määrä isäntämaan pelaajia, näistä yksi nimi on tuttu Suomenkin kisapöydiltä muutaman vuoden takaa, Ismaila Akindiya.

”Kova harjoitusputki ollut nyt päällä viimeiset neljä viikkoa ja tekee mieli jo mennä kilpailemaan. Tänä kesänä on käyty henkilökohtaisesti kovimmat valmistautumisleirit moneen vuoteen, ei ole ollut helppoa. Syyskuun jälkipuoliskolla Espanjan Alicantessa pelattavat EM-kilpailut ovat lähiaikojen ykköstavoite. Nigerian kilpailun osalta mitalisijoitus ja yksi kova listavoitto tai voitto kiinalaisesta pelaajasta tyydyttäisi. Nelinpelissä pyritään myös Lakatoksen kanssa mitaleille”, kommentoi Olah.

Olah on maailmanlistasijoituksellaan 89. kilpailun kolmossijoitettu ja aloittaa pelinsä suoraan pääkaaviosta perjantaina. Ykkössijoitettu on isäntämaan Quadri Aruna (20). Olah pelaa turnauksessa poikkeuksellisesti myös nelinpelin, parina on unkarilainen Tamas Lakatos.

Yleissivu: https://www.ittf.com/ittf-challenge-series/2018-ittf-challenge-series/events/
Livelähetys pöydältä 1: https://tv.ittf.com/

Junioreiden EM, Cluj-Napoca, Romania 15.-24.7.2018 – Naumi ja Lundström 32 parhaan joukkoon

24.7. (TO)

Kilpailujen mitalipelit pelattiin tänään tiistaina. Alla mitalistit ja loppuotteluiden tulokset.

Junioripojat
1. Ioannis Sgouropoulos (GRE) 4-3 (9-11, 8-11, 11-2, 9-11, 11-8, 11-5, 11-7)
2. Truls Möregårdh (SWE)
3. Maksim Grebnev (RUS)
3. Rares Sipos (ROU)

Junioritytöt
1. Ning Jing (AZE) 4-0 (11-7, 11-8, 11-4, 11-7)
2. Tania Plaian (ROU)
3. Christina Källberg (SWE)
3. Ekaterina Zironova (RUS)

Kadettipojat
1. Maciej Kubik (POL) 4-1 (10-12, 11-6, 11-5, 11-9, 11-1)
2. Myshaal Sabhi (FRA)
3. Simon Belik (CZE)
3. Mike Hollo (GER)

Kadettitytöt
1. Elena Zaharia (ROU) 4-2 (7-11, 7-11, 12-10, 11-9, 13-11, 11-6)
2. Elizabet Abraamian (RUS)
3. Rebecca Muskantor (SWE)
3. Prithika Pavade (FRA)

Junioripoikien nelinpeli
1. Katsman / Grebnev (RUS) 3-2 (10-12, 11-9, 11-6, 2-11, 11-7)
2. Yang / Yu (AZE)
3. Sipos / Oprea (ROU)
3. Pletea / Bertrand (ROU/FRA)

Juniorityttöjen nelinpeli
1. Kolish / Gauthier (RUS/FRA) 3-1 (8-11, 11-9, 11-6, 11-6)
2. Ning / Chen (AZE)
3. Surjan / Jokic (SRB)
3. Plaian / Zironova (ROU/RUS)

Kadettipoikien nelinpeli
1. Kubik / Ban (POL/CRO) 3-1 (11-5, 4-11, 11-7, 11-6)
2. Tomica / Movileanu (ROU)
3. Klajber / Delincak (SVK)
3. Sabhi / Rakotoarimanana (FRA)

Kadettityttöjen nelinpeli
1. Pavade / Chomis (FRA) 3-1 (6-11, 14-12, 11-7, 11-5)
2. Abraamian / Tentser (RUS)
3. Arapovic / Zaderova (CRO/CZE)
3. Tominjak / Bezeg (SRB)

23.7. (TO)

Kilpailuiden viimeinen suomalaisottelu on pelattu tänään, Aleksandralle tappio consolationissa. Loppuottelut pelataan huomenna tiistaina.

Kadettityttöjen consolation
2.kierros
Musajeva (LAT) – Titievskaja 3-1 (12-10, 3-11, 11-8, 11-3)

22.7. (EH)

Alex ja Annika jäivät 32 parhaan joukkoon JEM-pöydillä. Illalla pelatuissa otteluissa Alex hävisi Ranskan Jules Rollandille 1-4 ja Annika Slovakian Tatjana Kukulkovalle 0-4. Molemmista ottelusta voi rehdisti todeta, että vastustaja oli tällä kertaa parempi. Varsinkin Rolland aloitti Alexia vastaan hurjasti. Alex vei väkisin neljännen erän, mutta viides alkoi taas huonosti. ”Saldoksi jäi yksi ässäsyöttö ja pari mukavaa soria. En ole pitkään ollut yhtä paljon altavastaajana kuin nyt parissa ensimmäisessä erässä”, Alex kommentoi rehdisti.

Annika tunsi itsensä hiukan huonovointiseksi ennen peliä, mutta taisteli Alexin tavoin minkä pystyi. ”Nyt on vain sanottava, että vastustaja oli parempi”, arvioi päävalmentaja Mattias Bergkvist. Kaksi pelaajaa 32 parhaan joukossa Euroopassa – huonomminkin olisi voinut mennä!

Tulokset

Junioripoikien kaksinpeli
3.kierros Peko (SVK) – Naumi 0-4 (8-11, 2-11, 2-11, 5-11)
4.kierros Naumi – Rolland (FRA) 1-4 (1-11, 1-11, 7-11, 11-8, 3-11)

Juniorityttöjen kaksinpeli
3.kierros Yepifantseva (UKR) – Lundström 1-4 (6-11, 3-11, 11-8, 8-11, 6-11)
4.kierros Kukulkova (SVK) – Lundström 4-0 (11-9, 11-4, 11-9, 11-7)

Junioripoikien consolation
1.kierros Rafayelyan (ARM) – Moradabbasi 0-3 (6-11, 6-11, 10-12)
2.kierros Moradabbasi – Ivarsson (ISL) 3-0 (11-7, 11-6, 14-12)
2.kierros Volin (RUS) – Pihkala 3-0 (11-7, 11-8, 11-7)
3.kierros Bako (CZE) – Moradabbasi 0-3 (8-11, 8-11, 7-11)

Kadettityttöjen consolation
1.kierros Fotiadou (GRE) – Titievskaja 1-3 (5-11, 9-11, 11-3, 8-11)

Maanantaina pelejään kilpailuissa jatkaa vielä Aleksandra kadettityttöjen consolationissa. Pedram joutuu lentoaikataulujen vuoksi jättämään consolationin kesken.


Alex ja Annika jatkavat 32 parhaan joukossa JEM:ssä. Illalla klo 20.15 Alex kohtaa Ranskan Jules Rollandin ja Annika Slovakian Tatjana Kukulkovan. 64:n joukossa Alex löi Slovakian Stefan Pekon 4-0 mainiolla esityksellä. – Välillä tuntui, että saan lyöntipaikan aina kun haluan, mainiota lyhyttä syötönpalautuspeliä esittänyt Alex tuumi. Annikan taistelu näkyi piippuhyllylle asti ja Ukrainan Anastasiya Jepifantseva kukistui 4-1. Pappa-Anders totesi, että vastustaja oli skoutattu huolella ja vedot suunnattiin kämmenpuolelle.

21.7. (TO)

Päivän suomalaisotteluiden tulokset alla. Alex Naumi jatkaa kaksinpelissä sunnuntain peleihin. Aleksandra Titievskaja tipahti tiukassa 4-3 tappio-ottelussa jatkosta. Annika Lundström aloittaa kaksinpelinsä huomenna. Muiden pelaajien osalta consolationin pelit alkavat sunnuntai-aamuna.

Junioripoikien kaksinpeli
2.kierros Pihkala – Meng (GER) 1-4 (11-6, 4-11, 6-11, 4-11, 6-11)
2.kierros Naumi – Andersen (DEN) 4-1 (13-11, 11-8, 7-11, 11-9, 13-11)

Kadettityttöjen kaksinpeli
1.kierros Cosic (BIH) – Titievskaja 4-3 (7-11, 6-11, 11-5, 11-7, 11-9, 8-11, 11-3)

Junioripoikien nelinpeli
1.kierros Naumi / Pihkala – Jakelic / Tica (CRO) 2-3 (11-9, 11-9, 9-11, 6-11, 8-11)

Juniorityttöjen nelinpeli
1.kierros Garayeva / Zhou (AZE) – Lundström / Vukelic (CRO) 3-1 (11-7, 11-6, 7-11, 11-3)
1.kierros Szymczak / Labosova (POL/SVK) – Grigorjan (EST) / Eriksson 3-0 (11-9, 11-6, 11-1)

Kadettityttöjen nelinpeli
1.kierros Titievskaja / Hovden (NOR) – Melnikova / Reinol (EST) 0-3 (8-11, 8-11, 5-11)

20.7. (TO)

Kaksinpelien ja nelinpelien tuloksia. Pelit jatkuvat huomenaamulla.

Junioreiden sekanelinpeli
1.kierros Aguiar / Poncin (LUX) – Pihkala / Titievskaja 1-3 (11-8, 7-11, 9-11, 6-11)
1.kierros Moradabbasi / Eriksson – Strogov / Grigorjan (EST) 0-3 (8-11, 8-11, 7-11)
2.kierros Tica / Vukelic (CRO) – Naumi / Lundström 3-0 (12-10, 11-4, 11-9)
2.kierros Limonov / Prykhodko (UKR) – Pihkala / Titievskaja 3-0 (11-6, 11-3, 11-7)

Junioripoikien nelinpeli
1.kierros Moradabbasi / Buringrud-Langen (NOR) – Bajwa / Curry (SCO) 2-3 (12-10, 12-14, 6-11, 11-8, 8-11)

Junioripoikien kaksinpeli
1.kierros Moradabbasi – Mihailovic (BIH) 2-4 (10-12, 11-9, 9-11, 6-11, 12-10, 7-11)
1.kierros Pihkala – Morton (SCO) 4-0 (11-8, 11-8, 11-6, 11-6)

Juniorityttöjen kaksinpeli
1.kierros Hasecic (BIH) – Eriksson 4-1 (10-12, 11-9, 11-5, 11-8, 11-8)

Tuloksia: https://www.ettu.org/en/events/european-youth-championships/draws–amp–results/
Livelähetykset: https://www.laola1.tv/en-int/channel/ettu-european-youth-championships

Joukkuekilpailuiden loppuotteluun ja pronssiotteluun selvinneet maat alla.

Junioripojat:
1. Ranska 3-1
2. Venäjä
3. Romania 3-1
4. Saksa

Junioritytöt:
1. Azerbaidzhan 3-2
2. Venäjä
3. Romania 3-1
4. Ranska

Kadettipojat:
1. Ranska 3-0
2. Belgia
3. Saksa 3-0
4. Slovakia

Kadettitytöt:
1. Romania 3-2
2. Venäjä
3. Saksa 3-2
4. Liettua


19.7 (MR)
Joukkuekilpailun viimeisenä päivänä pelejä oli jäljellä vielä kadettipojilla sekä junioritytöillä.

Kadettipojat kohtasivat viimeisessä pelissä toistamiseen Viron, jolle hävisivät alkulohkossa 2-3. Molemmat pojat ottivat ottelussa revanssin vastustajista, joille ensimmäisen kerran kisoissa kohdatessaan katkerasti hävisivät. Kun myös nelinpeli tuli Suomelle, päättivät kadetit kisansa 3-0 voittoon.
Suomi-Viro
RASANEN, Aleksi – FARFOROVSKI, Arseni 11-7,11-5,11-6
KHOSRAVI, Sam – MOOS, Madis 12-10,11-3,5-11,9-11,13-11
RASANEN, Aleksi /KHOSRAVI, Sam – FARFOROVSKI, Arseni/MOOS, Madis  11-9,11-7,11-6

Junioritytöt pelasivat päätöspäivänä vielä kaksi ottelua.
Aamun ensimmäisessä pelissä vastassa oli Liettua. Annika Lundstöm oli liikkeellä jälleen hyvällä sykkeellä ja otti kaksi voittoa. Sofien ja Aleksandran hävittyä pelinsä erin 1-3, mentiin jälleen kerran ratkaisevaan viidenteen otteluun. Sofie Eriksson esitti ehkä kisojen tähän mennessä parasta peliään ja otti tasaisen ottelun lopulta erin 3-2, samalla kokonaisvoitto Suomelle samoin lukemin.
Toisessa pelissä Suomen tytöt kohtasivat Kreikan. Tässäkin pelissä pelattiin kaikki viisi kaksinpeliä Annikan ja Aleksandran ottaessa yhdet voitot. Viimeisessä kaksinpelissä Sofielle tällä kertaa kuitenkin tappio erin 2-3.
Suomi-Liettua
LUNDSTROM, Annika – SCIGLAITE, Kornelija                            11-8,11-6,9-11,11-5
ERIKSSON, Sofie- MELAIKAITE, Auguste 8-11,8-11,11-7,10-12
TITIEVSKAJA, Aleksandra – SATKEVICIUTE, Erika 11-6,5-11,8-11,8-11
LUNDSTROM, Annika – MELAIKAITE, Auguste 12-10,8-11,11-8,11-6
ERIKSSON, Sofie – SCIGLAITE, Kornelija 4-11,11-8,13-11,8-11,11-8
Suomi-Kreikka
LUNDSTROM, Annika TERPOU, Elisavet 11-8,11-5,11-7
ERIKSSON, Sofie – GERASIMATOU, Ioanna 4-11,9-11,7-11
TITIEVSKAJA, Aleksandra – VASILEIADOU, Theodora 12-10,8-11,11-9,11-9
LUNDSTROM, Annika – GERASIMATOU, Ioanna 5-11,3-11,18-16,5-11
ERIKSSON, Sofie – TERPOU, Elisavet 11-8,8-11,5-11,12-10,7-11

Joukkuekilpailut päättyivät ja Suomen joukkueista parhaalle sijalle tulivat junioritytöt, 26. Junioripoikien sijoitus 33 ja kadettipoikien 36. Parempiin sijoituksiin kaikilla joukkueilla oli mahdollisuudet, mutta useita tasaisia pelejä kääntyi vastustajille. Toisaalta selkeästi korkeammalle sijoittuminen olisi jo vaatinut melko täydellisiä onnistumisia. Junioripojilla Tanskan ja/tai Itävallan voitot alkulohkossa olisivat ehkä olleet mahdollisia kaikkien pelaajien onnistuessa. Kadettipoikien alkulohkossa Slovenia ja Englanti olivat vielä liian vahvoja nuorille pelaajille. Junioritytöt ottivat alkulohkossa tärkeät kaksi voittoa Sveitsistä sekä Makedoniasta ja voitto myös Bulgariasta oli lähellä. Lohkon voittokaan ei olisi kuitenkaan taannut tytöille sijoitusta korkeammille sijoille kuin nyt, mutta joukkue olisi päässyt pelaamaan karsintaottelut pääsystä 16 parhaan joukkoon. Bulgaria sijoittui lopulta muutaman sijan Suomen edelle.

Kisat jatkuvat henkilökohtaisilla luokilla, joihin kadettipojat eivät osallistu.


18.7 (MR)
Kadettipojat
(Sam Khosravi, Aleksi Räsänen) ottivat kolmen peräkkäisen 2-3 tappion jälkeen voiton Maltasta lukemin 3-0. Molemmat pojat voittivat omat kaksinpelinsä 3-1, nelinpeli tuli Suomelle samoin lukemin. Ottelussa Suomi oli parempi mutta Maltan pojat osoittivat omalla pelaamisellaan, että nykyisin EM-kisoissa ei ole mukana yhtään selkeästi heikkoa maata.
Toisessa pelissä kadettipojat kohtasivat Luxemburgin, joka oli etukäteen ehkä pieni suosikki. Suomi siirtyi jälleen nelinpelin jälkeen 2-1 johtoon, mutta valitettavasti surullinen tiukkojen häviöiden saldo sai jatkoa, kun kaksi viimeistä kaksinpeliä menivät vastustajille. Huomenna on viimeinen joukkuepeli Viroa vastaan.
Malta-Suomi
VELLA, James – RASANEN, Aleksi  10-12,11-9,4-11,9-11
PULI, Conrad – KHOSRAVI, Sam 7-11,3-11,11-7,8-11
VELLA, James /PULI, Conrad- RASANEN, Aleksi/KHOSRAVI, Sam 8-11,11-8,7-11,9-11
Suomi-Luxemburg
KHOSRAVI, Sam – VAN DESSEL, Mael 11-7,10-12,11-5,11-2
RASANEN, Aleksi – MIKALAUSKAS, Karolis 7-11,12-10,4-11,11-9,7-11
KHOSRAVI, Sam/RASANEN, Aleksi – MIKALAUSKAS, Karolis /SCHOLTES, Tom 11-4,6-11,7-11,11-4,11-8
KHOSRAVI, Sam – MIKALAUSKAS, Karolis 9-11,3-11,8-11
RASANEN, Aleksi – VAN DESSEL, Mael 11-9,3-11,10-12,13-15

Junioripojilla (Alex Naumi, Pedram Moradabbasi, Arttu Pihkala) oli ohjelmassa kolme joukkuepeliä. Aamun avausottelussa vastassa oli Israel. Alex otti pelissä yhden voiton mutta kun Israelin ykköspelaajana häärineen puolustuspelaajan kierteet olivat tällä kertaa liian vaikeita Pedramille sekä Alexille ja Arttu hävisi oman pelinsä harmittavasti viidennen jatkopalloilla, voitti Israel lukemin 1-3.
Toinen peli Hollantia vastaan oli myös tiukkaa vääntöä. Alex otti kaksi voittoa ja ajoittain peli kulki todella mallikkaasti. Pedramin ja Artun hävittyä omat tasaiset pelinsä, mentiin viimeiseen kaksinpeliin. Siinä Pedram kuittasi Suomelle kolmannen otteluvoiton tiukan viisieräisen jälkeen.
Päivän ja samalla junioripoikien koko joukkuekilpailun viimeisessä pelissä vastustajaksi tuli Kypros. Jokainen Suomen pelaajista hoiteli pelinsä helpohkosti, joten Suomelle 3-0 voitto.
Israel-Suomi
KOUCHLY, Guy – MORADABBASI, Pedram 11-6, 12-10,11-8
OREN, Dor – NAUMI, Alex 9-11,5-11,3-11
KARMAZIN, Yaniv- PIHKALA, Arttu 11-8,5-11,11-13,11-3,14-12
KOUCHLY, Guy – NAUMI, Alex 11-8,12-10,3-11,11-9
Hollanti-Suomi
BAART, Thomas – MORADABBASI, Pedram 11-13,11-7,7-11,11-8,13-11
GRAS, Tim – NAUMI, Alex 12-10,3-11,9-11,6-11
HULSHOF, Lode – PIHKALA, Arttu 13-11,5-11,11-3,11-7
BAART, Thomas – NAUMI, Alex 3-11,5-11,11-9,2-11
GRAS, Tim – MORADABBASI, Pedram 5-11,2-11,11-8,12-10,7-11
Kypros-Suomi
SAVVA, Christos – MORADABBASI, Pedram 8-11,9-11,11-3,6-11
ELIA, Iosif – NAUMI, Alex 6-11,11-13,2-11
GEORGIOU, Stylianos – PIHKALA, Arttu 6-11,8-11,7-11

Junioritytöt (Annika Lundström, Sofie Eriksson, Aleksandra Titievskaja) lähtivät haastamaan päivän ainoassa ottelussaan Ruotsin. Ottelu lähti käyntiin Annikan voitolla avauspelissä. Tämän jälkeen Suomelle ei kuitenkaan tullut voittoja, joten ottelu Ruotsille 1-3. Juniorityttöjen viimeinen peli huomenna on Liettuaa vastaan
Suomi-Ruotsi
LUNDSTROM, Annika – EDVINSSON, Jennie  11-8,11-7,11-2
ERIKSSON, Sofie – KALLBERG, Christina 6-11,7-11,8-11
TITIEVSKAJA, Aleksandra- ROOSE, Alma 10-12,11-8,6-11,5-11
LUNDSTROM, Annika – KALLBERG, Christina 3-11,3-11,6-11


17.7(MR)
Junioripojille päivän ainoa voitto

Junioripojat ottivat joukkuekilpailun kolmannen päivän ainoan suomalaisvoiton Virosta. Pedram, Arttu ja Alex  ottivat voiton mieheen. Alexin kärsittyä yllättäen tappion ensimmäisessä pelissään tiukasti erin 2-3, oli lopputulos Suomelle 3-1. Junioripoikien pelit jatkuvat Israelia vastaan.
Suomi-Viro
NAUMI, Alex – VUHKA, Maksim 11-5,8-11,11-5,9-11,10-12
MORADABBASI, Pedram – STROGOV, Stanislav 11-8,7-11,11-3,11-7
PIHKALA, Arttu – LUUK, Mart 11-5,10-12,12-10,7-11,11-3
NAUMI, Alex – STROGOV, Stanislav 11-13,11-7,11-8,16-14

Kadettipoikien päivä oli tiukkojen tappioiden täyttämä. Ensimmäisessä pelissä Georgiaa vastaan 2-1 kokonaisjohto kääntyi vastustajille, kun ensin Aleksi hävisi pelinsä viidennessä erässä 9-11 ja viimeisessä ottelussa Sam omansa viidennen erän 11-13.
Myös toisessa pelissä Latviaa vastaan Suomi meni Samin ja nelinpelin voitoilla 2-1 johtoon. Tämän jälkeen kuitenkin taas kaksi peräkkäistä häviötä, Sam 0-3 ja Aleksi 2-3. Huomenna pelit jatkuvat Maltaa vastaan.
Georgia-Suomi
LIPARTIA, Giorgi – KHOSRAVI, Sam 8-11,11-8,7-11,8-11
KOBALIA, Tsotne – RASANEN, Aleksi 11-9,13-11,11-9
LIPARTIA, Giorgi / KOBALIA, Tsotne – KHOSRAVI, Sam/ RASANEN, Aleksi 9-11,11-3,11-8,7-11,8-11
LIPARTIA, Giorgi – RASANEN, Aleksi 11-5,11-7,4-11,7-11,11-9
KOBALIA, Tsotne- KHOSRAVI, Sam 12-10,11-8,5-11,5-11,13-11
Suomi-Latvia
KHOSRAVI, Sam -VASILJEVS, Deniss 7-11,11-9,11-6,16-18,11-5
RASANEN, Aleksi – KOGANS, Daniels 10-12,10-12,5-11
RASANEN, Aleksi/ KHOSRAVI, Sam- KOGANS, Daniels/VASILJEVS, Deniss  11-6,8-11,11-8,8-11,11-7
KHOSRAVI, Sam – KOGANS, Daniels 10-12,4-11,6-11
RASANEN, Aleksi – VASILJEVS, Deniss 11-4,9-11,11-13,12-10,6-11

Junioritytöt pelasivat päivän ainoan ottelunsa Luxemburgia vastaan. Peli eteni viimeiseen otteluun Annikan voitettua molemmat kaksinpelinsä, toinen peleistä tuli tiukasti 3-2. Ratkaisupelissä Aleksandralla oli ihan hyvät mahdollisuudet, mutta neljännen erän 10-6 johto lipsahti vastustajalle ja koko ottelu Luxemburgille 3-2. Huomenna vastassa Ruotsi.
Suomi – Luxemburg
LUNDSTROM, Annika – GALES, Larissa 11-6,11-5,11-5
TITIEVSKAJA, Aleksandra – GREIN, Lena 13-15,4-11,9-11
ERIKSSON, Sofie – PONCIN, Julie 8-11,6-11,7-11
LUNDSTROM, Annika – GREIN, Lena 11-6,10-12,7-11,12-10,11-8
TITIEVSKAJA, Aleksandra – GALES, Larissa 11-4,3-11,9-11,10-12


päivitys 16.7(MR)
Suomen joukkueilla synkkä toinen pelipäivä

Toinen pelipäivä sujui Suomen joukkueilta melko alavireisesti. Hyvistä mahdollisuuksista huolimatta yksikään joukkue ei saavuttanut voittoja.

Junioritytöt ratkoivat lohkon ykköspaikan Bulgariaa vastaan. Etukäteen Suomen mahdollisuudet  ottelussa olivat vähintäänkin kohtalaiset. Peli eteni tasaisesti Aleksandran hävittyä avausottelun ja Annikan tasoitettua tilanteen. Kolmas peli oli Suomen kannalta melko ratkaiseva, kun Sofie hävisi tiukasti 2-3. Kun vielä ykköspelaajien kohtaamisessa Annika ei saanut parastaan irti, vei Bulgaria pelin lukemin 1-3. Junioritytöt pelaavat jatkossa sijoista 17-28, vastustajat selviävät todennäköisesti vasta tiistaina.
Bulgaria-Suomi 1-3
ILIEVA, Ivet – TITIEVSKAJA, Aleksandra 11-5,11-4,11-4
HRISTOVA, Kalina – LUNDSTROM, Annika 6-11,8-11,13-11,3-11
ANDRONOVA, Miroslava – ERIKSSON, Sofie 11-8,8-11,11-3,8-11,11-7
ILIEVA, Ivet – LUNDSTROM, Annika 12-10,12-10,4-11,11-3

Junioripoikien ensimmäinen peli oli toista lohkossa ilman tappioita ollutta joukkuetta Tanskaa vastaan. Suomen ainoan voiton toi Alex tiukasti erin 3-2, muut pelit yllättävänkin selkeästi 0-3 tanskalaisille.
Lohkon päätöspelissä pelattiin vielä kakkospaikasta Itävaltaa vastaan. Ottelu eteni melko samalla kaavalla kuin Tanskaa vastaan Alexin ottaessa yhden tiukan voiton. 1-2 tilanteessa joukkueiden ykköspelaajien kohtaamisessa Alex pelasi ajoittain todella hyvin ja oli lähellä viedä kokonaispelin ratkaisevaan taistoon,  mutta lopputulos harmittavasti  itävaltalaiselle viidessä erässä. Junioripojat pelaavat jatkossa sijoista 29-42. Seuraavan vaiheen lohkossa ovat Viro ja Israel.
Tanska -Suomi 3-1
CHRISTENSEN, Thor – MORADABBASI, Pedram 11-7,14-12,13-11
ANDERSEN, Martin – NAUMI, Alex 10-12,11-8,6-11,11-7,8-11
SIMONSEN, Daniel – PIHKALA, Arttu 11-7,11-9,11-5
CHRISTENSEN, Thor – NAUMI, Alex 11-6,11-9,11-6
Itävalta-Suomi 3-1
KOLODZIEJCZYK, Maciej – MORADABBASI, Pedram 11-7,11-5,11-3
ZILLER, Thomas – NAUMI, Alex 8-11,6-11,12-10,11-9,3-11
PROMBERGER, Jonas – PIHKALA, Arttu 17-15,11-6,11-6,
KOLODZIEJCZYK, Maciej – NAUMI, Alex 11-4,6-11,11-7,7-11,11-9

Kadettipojat aloittivat päivän hyvätasoista Englantia vastaan. Kohtalaisesta taistelusta huolimatta kaikki pelit Englannille erin 1-3 ja kokonaisottelu lukemin 0-3.
Alkulohkon viimeinen ottelu oli Viroa vastaan, jonka pojat voittivat muutama viikko sitten NETU-kilpailun finaalissa 3-0. Lähtö oli jälleen hyvä, kun Aleksi voitti ensimmäisen pelin 3-1 ja Sam jatkoi samoin lukemin toisessa. Nelinpelissä keskittyminen ei ollut aivan parhaalla mahdollisella tasolla, ja tämän jälkeen Viro käänsi kaikki loput pelit sekä kokonaisottelun itselleen. Kadettipoikien pelit jatkuvat sijoista 29-38, seuraavassa lohkossa vastassa ovat Georgia, Latvia ja Malta.
Suomi-Englanti 0-3
RASANEN, Aleksi – WEATHERBY, Joshua 11-9,7-11,5-11,6-11
KHOSRAVI, Sam – HUSSAIN, Amirul 13-11,6-11,11-13,5-11
RASANEN, Aleksi/KHOSRAVI, Sam – WEATHERBY, Joshua/ PRICE, Louis 12-10,9-11,7-11,10-12
Viro – Suomi 3-2
MOOS, Madis – RASANEN, Aleksi 12-14,11-13,11-8,11-13
FARFOROVSKI, Arseni – KHOSRAVI, Sam 11-7,8-11,11-13,6-11
MOOS, Madis/ FARFOROVSKI, Arseni – RASANEN, Aleksi/ KHOSRAVI, Sam 11-9,11-8,9-11,11-2
MOOS, Madis – KHOSRAVI, Sam 11-4,12-10,5-11,11-9
FARFOROVSKI, Arseni – RASANEN, Aleksi 11-6,14-12,6-11,11-7


päivitys 15.7(MR)
Juniorijoukkueet voitokkaita avauspäivänä

Suomen juniorityttöjen ja junioripoikien joukkueet voittivat molemmat avauspäivän ottelunsa.
Junioritytöt (Annika Lundström, Sofie Eriksson, Aleksandra Titievskaja) avasivat suomalaisten kilpailut selkeällä 3-0 voitolla Makedoniasta.
Iltaottelussa vastaan asettui Sveitsi, jonka Suomi voitti 3-1. Annika Lundström esitti todella vahvaa peliä voittamalla pelinsä ilman erätappioita. Sofie Eriksson ei saanut peliään käyntiin oikein missään vaiheessa mutta Aleksandra Titievskaja hoiti Suomelle kolmannen tarvittavan voiton. Lohkovoitto ratkaistaan maanantaina Bulgariaa vastaan.
Suomi-Makedonia 3-0
LUNDSTROM, Annika – DIMITRIEVSKA, Iva 11-8, 11-5,11-7
ERIKSSON, Sofie – STOJANOVSKA, Ana 11-8,11-2,11-7
TITIEVSKAJA, Aleksandra – MIHAJLOVSKA, Bojana 11-8,11-8,9-11,13-11
Suomi-Sveitsi 3-1
LUNDSTROM, Annika – MAURER, Ludivine 11-2,11-5,11-9
ERIKSSON, Sofie – CREDARO, Céline 5-11,7-11,5-11
TITIEVSKAJA, Aleksandra – DOUTAZ, Fanny 11-5,11-9,11-9
LUNDSTROM, Annika – CREDARO, Céline 11-3,11-5,11-4

Junioripojat (Alex Naumi, Pedram Moradabbasi, Arttu Pihkala)voittivat avausottelussa Armenian 3-0. Artulla oli ensimmäisessä pelissä pieniä kännistymisvaikeuksia, kaksi muuta peliä tulivat Suomelle melko helposti.
Toisessa ottelussa Walesia vastaan oli sama sävel, selkeä 3-0 Suomelle Pedramin kärsiessä ottelun ainoan erätappion. Maanantaina on vielä vuorossa kaksi ottelua ja vastus kovenee kun vastaan tulevat Tanska ja Itävalta.
Armenia-Suomi 0-3
RAFAYELYAN, Edgar – PIHKALA, Arttu 11-8,10-12,9-11,7-11
HOVHANNISYAN, Melkon – NAUMI, Alex 8-11,7-11,7-11
VASILYAN, Avet – MORADABBASI, Pedram 3-11,6-11,10-12
Wales- Suomi 0-3
STACEY, Joshua- MORADABBASI, Pedram 8-11,10-12,11-6,8-11
AL-DAHIRI, Alyameen – NAUMI, Alex 1-11,5-11,8-11
WATSON, Benedict- PIHKALA, Arttu 5-11,5-11,5-11

Kadettipojat (Sam Khosravi, Aleksi Räsänen) hävisivät peliuriensa EM-avausottelun lohkon ykkössijoitetulle Slovenialle 0-3. Aleksin 6-1 johto erätilanteessa 1-1 suli käsiin, eikä Sam onnistunut kääntämään paria tasaista erää itselleen. Maanantaina pelit jatkuvat Englantia ja Viroa vastaan.
Suomi-Slovenia 0-3
RASANEN, Aleksi – GODEC, Aljaz 6-11,11-7,9-11,5-11
KHOSRAVI, Sam –  OMERZEL, Mitja 9-11,3-11,9-11
RASANEN, Aleksi/KHOSRAVI, Sam – OMERZEL, Mitja/ZIGON, Ziga 7-11,6-11,11-13

 


Junioreiden EM pelataan tänä kesänä Romanian Cluj-Napocassa. Kisoihin valittiin joukkueet junioripoikien, juniorityttöjen ja kadettipoikien luokkiin. Kadettipojat pelaavat kisoissa vain joukkuekilpailun (15.-19.7), juniorityttöjen joukkueeseen valittu Aleksandra Titievskaja pelaa henkilökohtaiset luokat kadettityttöjen luokassa.

Suomen joukkueiden alkulohkot:
Junioripojat: Itävalta, Suomi Tanska, Wales, Armenia.
Junioritytöt: Suomi, Bulgaria, Sveitsi, Makedonia.
Kadettipojat: Slovenia, Englanti, Viro, Suomi

Livelähetys kahdelta pöydältä: https://www.laola1.tv/en-int/home/

Yleissivu: https://www.ettu.org/en/events/european-youth-championships/general-information/

Junioreiden NETU, Haapsalu 26.-28.6.2018: Naumi ja Khosravi mestaruuksiin, Räsänen kolmas. Joukkueesta Suomeen kaksi kultaa ja pronssi


Kuvat: Alex Naumi, junioripoikien NETU mestari

Alex Naumi ylsi henkilökohtaiseen junioripoikien NETU-mestaruuteen. Finaalissa kaatui erin 3-1 Norjan Borgar Haug. Sam Khosravi teki saman tempun kadettipojissa. Sam sai revanssin finaalissa Viron Pukkista jolle hävisi joukkuekisassa 3-0. Aleksi Räsänen oli kolmas, hävisi semifinaalissa Pukkille, jonka vielä joukkuekisassa voitti. Muut suomalaiset: Aleksandra Titievskaja kadettitytöissä 9., Sofie Eriksson junnutytöissä 6. Anni Heljala junnutytöissä 8. Arttu Pihkala junnupojissa 6. Veeti Valasti 15. Joonatan Khosravi 16. Juhana Tuuttila 18. Joonas Kylliö kadettipojissa 10. Sam Li 11.


Alex Naumi on edennyt junioripoikien semifinaaliin, Sam Khosravi ja Aleksi Räsänen tekivät saman tempun kadettipojissa, nämä ottelut pelataan huomenna. Kaksinpeli pelataan progressive knock out systeemillä, joten kaikilla jatkuu pelit vielä myös huomenna torstaina.


Junioripojat (Alex Naumi, Arttu Pihkala ja Veeti Valasti) ja kadettipojat (Sam Khosravi, Aleksi Räsänen) ylsivät NETU-mestaruuteen, junioritytöt (Sofie Eriksson, Aleksandra Titievskaja ja Anni Heljala) sijoittuivat kolmanneksi. Alex Naumi on voittanut junioripojissa kaikki pelit, vaikka oli Viroa vastaan semifinaalissa lähellä häviötä. Viron pelaajalla oli ottelupallo, jolla Viro olisi mennyt finaaliin. Loppuottelussa kaatui Norja lukemin 3-1. Semifinaalissa ja finaalissa Suomen kolmannen voittopisteen toi Arttu Pihkala.

Kadettipojat voittivat finaalissa Viron helposti, vastustajan ykköspelaajalla oli jotain vaivoja. Semifinaalissa kadettipojille hieno 3-2 voitto Liettuasta. Parasta kadettien suorituksessa oli, että molemmat pelaajat venyivät tarvittaessa. Eilen Sam Khosravi otti kaksi voittoa Latviaa vastaan, tänään Aleksi Räsänen samoin Liettuaa vastaan.

Junioritytöt voittivat aamun ensimmäisessä pelissä tiukasti 3-2 Norjan kakkosjoukkueen. Voitolla varmistui kisan pronssimitalit. Päivän toisessa pelissä Norja 1 oli parempi lukemin 3-0.


Junioripoikien ykkösjoukkue lohkovoitolla semifinaaliin, lohkon voitto ratkesi tiukassa ottelussa Norjan kakkosjoukkuetta vastaan lukemin 3-2. Semifinaalissa vastassa Viro. Junioritytöt ovat vielä mitalissa kiinni kuuden joukkueen lohkossa. Kadettipoikien ykkösjoukkue semifinaaliin lohkon kakkosena heikosta alusta huolimatta. Semifinaalissa vastassa Liettua. Semifinaalit pelataan keskiviikkona klo 9 alkaen.


Informaatiota kilpailusta Viron liiton sivuilta: http://www.lauatennis.ee/web/node/1705
Livelähetykset: http://otse.minurada.ee/
Joukkuekilpailujen kokoonpanot: http://www.lauatennis.ee/web/sites/default/files/2011-2012/NETU%20Youth%202018%20Participants%20%281%29.xlsx

Tiistaina pelataan joukkuekilpailuja, keskiviikkona joukkuekilpailujen mitalipelit ja aloitetaan kaksinpelit. Torstaina on vuorossa loput kaksinpelit.


Junioreiden NETU-kilpailu järjestetään Viron Haapsalussa 26.-28.6. Huippu-urheiluvaliokunta on päättänyt lähettää kisoihin pelaajia junioripoikien, juniorityttöjen ja kadettipoikien luokkiin. Kisoissa pelataan henkilökohtaiset luokat sekä joukkuekilpailu.

Seuraavilla pelaajilla on mahdollisuus osallistua kisaan:
Junioripojat: Alex Naumi, Pedram Moradabbasi, Arttu Pihkala, Matias Ojala, Noah Steif, Veeti Valasti, Juhana Tuuttila, Joonatan Khosravi
Junioritytöt: Annika Lundström, Sofie Eriksson, Aleksandra Titievskaja, Anni Heljala
Kadettipojat: Sam Khosravi, Aleksi Räsänen, Joonas Kylliö, Lauri Hakaste, Sam Li