Aihearkisto: Harrastetoiminta

Porin treenisalille virallinen lattia

Puolitoista vuotta urheilutalon lisäksi seuran aktiivien treenitilana toiminut kahden pöydän 24/7 -sali on saanut uuden virallisen pöytätennislattian. ”Tästä eteenpäin ei luistella, vaan askelletaan oikein käyttäen lattian kitka hyväksi eteenpäin suuntautuvassa vartalon liikkeessä”, toteaa seuran valmennusvastaava Jorce Lahtinen.

Musta lattia on siitä hyvä, että pöly näkyy helposti ja toivottavasti muistuttaa pelaajia imuroimaan ahkerasti tarpeen mukaan 🙂

Vaikka lattia hyödyttää eniten kilpapelaajia, se on huomattavasti parempi aivan kaikille kuin vanha muovimatto. Lattia tilattiin Kiinasta Enlio Sportsilta, jossa tilan mittojen perusteella tehtiin pohjakuva ja lähetettiin oikean pituiset mattorullat leikkuuohjeineen. Koko prosessi hoitui Enlion edustajan Mia Wangin kanssa kätevästi Whatsapilla. Lasku tuli sähköpostiin ja maksu onnistui kansainvälisenä tilisiirtona ilman lisäkuluja. Seuralle jäi Enlio Sportsista erittäin positiivinen kuva heidän palveltuaan maakunnan pikkuseuran pientä tilausta samanlaisella paneutumisella kuin asiakasta, joka tilaa mattoa tuhansia neliöitä.

85 neliömetriä lattiaa toimitettuna perille kustansi 1500 euroa. Summa jakaantui melko tasan itse tuotteen ja kuljetuksen välillä. Kallis kuljetus? Ei, erityisesti koska toimitusehtona oli DDP (delivered duty paid). Koskaan en suosittele tilaamaan mitään tavaraa muulla toimitusehdolla, ellei tilaajalla ole kokemusta verojen ja tullien maksusta sekä tarvittaessa järjestellä vakuutuksia ja kuljetuksia satamista perille. Kustannuksista puhumattakaan. Ensimmäinen tarjous oli nimittäin toimitusehdoilla FOB China port tai CPT Finland port, joita suosittelen välttämään. Erityisesti nykyaikana on tärkeää, että kuljetus ja vakuutus ovat toimittajan vastuulla lopulliseen määräpaikkaan asti. Näin ei tarvitse miettiä ovatko mattorullat merirosvoilla, Hormuzinsalmen pohjassa, jumissa Suezilla tai laivassa, jota ei päästetä Itämerelle pakotteiden takia. Tai muuten vain vahingoittuneet kuljetuksessa.

Toimitusaika-arvio maksusta oli noin 3 kuukautta, eli kärsimättömän ihmisen homma tämä ei ollut. Tämän toimituksen kanssa kesti tasan se 3 kuukautta, joten arviossa pysyttiin. Sitten päästiinkin suunnittelemaan asennusta. Siihen tarvitaan ainakin pari remontti- tai rakennushommia osaavaa tyyppiä sekä voimamies ja yleismies. Onneksi meidän seurasta sellaiset löytyivät. Konsta järjesti asiat ja siivosi paikat valmiiksi asennusporukalle Nikolai, Jaakko ja Marko. Maton levityksessä meni jokunen tunti ja yön yli annettiin muotoutua. Sen jälkeen tarkkuusleikkuu ja kaksipuoliset teipit alapintaan saumoihin ja jälleen annettiin olla yön yli. Lopuksi ”hitsattiin” saumat eräänlaisella kuumaliimatahnalla, jossa laite poltti maton reunat kiinni ja syötti tarvittaessa hieman sauma-ainetta väleihin. Hommaa harjoiteltiin jämäpaloilla etukäteen, jotta uskallettiin tehdä sekin itse. Yön yli kuivuminen ja sen jälkeen piti vielä lattia puhdistaa, laittaa jalkalistat paikoilleen ja kantaa tavarat sisään.

Saumausaine ja maalarinteippi maksoivat vielä muutaman kympin tuon 1500 euron päälle. Seura kiittää talkooporukan lisäksi Vuorineuvos Erik Rosenlewin säätiötä, joka antoi projektiin avustusta 1000 euroa.

Harjoitukset voivat jatkua!

Konsta Ojanen, POR-83, talous- ja markkinointivastaava

(Jos joku seura suunnittelee lattiaprojektia, niin allekirjoittaneeseen voi ottaa yhteyttä vinkkien kysymiseksi)

Tästä oli asennusporukan hyvä aloittaa. Mattorullat, sauma-aine ja teipit olivat saapuneet ehjinä perille luvatussa ajassa.
Olimme tehneet pohjakuvan mitoilla, jotka oli otettu laserilla. Enliossa lisättin kuvaan leikkuuohjeet ja rulliin oli merkitty selkeästi niiden numerot.
Tässä oli sitten se tärkein porukka, varsinaisen asennuksen suorittanut tiimi: Marko, Nikolai ja Jaakko!

Keravan aloittelijakisojen tulokset viime lauantailta

Iso kiitos kaikille viime lauantain Keravan aloittelijakisoihin osallistuneille pelaajille ja huoltajille. Kisat onnistuivat, ainakin järjestäjien mielestä, taas tosi hyvin ja pelaajat tuntuivat nauttivan pingiksen peluusta ja kilpailemisesta.
 
Tässä löytyvät kisojen tulokset sekä keskeisiä pelaajien nimiä tulevaisuuden suomalaisen kilpapingiksen osalta.
 
Yt,
 
Tapio Passinen, PTS Sherwood ja Matti Vainio, MBF
 
Loader Loading...
EAD Logo Taking too long?

Reload Reload document
| Open Open in new tab
 

Viimeiset hetket ilmoittautua Keravan aloittelijakisoihin la 25.4.2026!!!

Nyt alkaa olla viimeinen hetki jättää viime tippaan ilmoitautuminen PTS Sherwoodin ja MBF:n järjestämiin Keravalla lauantaina 25.4.2026 järjestettäviin aloittelijakisoihin. Ilmoittautumisaikaa on jatkettu parilla päivällä ja ilmoittautumisen takaraja on sunnuntai 19.4. klo 22:00 mennessä.

Nyt kannattaa ilmoittautua ettei tarvitse sitten ensi viikolla katua!

Loader Loading...
EAD Logo Taking too long?

Reload Reload document
| Open Open in new tab

Keravan aloittelijakisat – Kilpailukutsu

Lauantaina 25.4.2026 pelataan taas pingiksen aloittelijakisat Keravalla tutussa paikassa ja tutulla formaatilla. Kisat järjestävät PTS Sherwood ja MBF.
 
Liitteen kisakutsussa tarkemmat tiedot.
 
Muistakaa ilmoittautua ajoissa. Tälläkin kertaa paikkoja kisaan on rajallinen määrä eli vain noin 50 nopeinta ilmoittautujaa pääsee mukaan.
Loader Loading...
EAD Logo Taking too long?

Reload Reload document
| Open Open in new tab

Välituntipingis käynnistyy marraskuussa

Suomen Pöytätennisliiton yksi kärkihankkeista eli välituntipingis käynnistyy toden teolla marraskuussa.

Tarkoituksena on pelata kouluilla ”kymmenen välitunnin kilpailuja”. Yhteen kilpailuun voi osallistua noin kymmenen pelaajaa. Pelimuotona on hallitsijapeli, jossa jokaisen pallon jälkeen pelipari vaihtuu. 

Mikä on tämän toiminnan tarkoitus? Viime vuosien aikana yksittäisistä lajiesittelypäivistä on tullut entistä vähemmän uusia lajin harrastajia. Tämä sama ongelma on ollut myös muilla lajeilla. Meidän vahvuutemme on, että pöytätennistä pelataan jo nyt kouluissa välituntisin. Haluamme päästä kiinni tähän toimintaan ja tuoda siihen mukavan ja innostavan lisän. Yksittäisistä kouluesittelyistä siirrymme siis jatkuvan ja pysyvän pelaamisen tukemiseen. Tarkoitus on siirtyä kymmenistä vierailukouluista useisiin satoihin kouluihin, joissa olisi pysyvää pelaamista.

Rakennamme myös yhteyttä kouluihin. Pelien jälkeen koulut laittavat tulokset Pöytätennisliittoon, josta heille lähtee Stigan palkintopaketti. Näin saamme yhteyden pingistä pelaaviin kouluihin. Saman paikkakunnan koulujen välituntipelaajat voidaan sitten kutsua vaikkapa seuran harjoituksiin tai aloittelijakilpailuihin.

Tätä välituntipelaamista myydään kouluille niin valtakunnallisesti kuin paikkakunnittain. Tehokkainta on kuitenkin kohdennettu mainonta. Jos siis tiedätte omalla paikkakunnallanne kouluja tai opettajia, jotka voisivat olla tästä kiinnostuneita, niin vinkatkaa minulle niin laitan heille viestiä.

Lisätietoja välituntipingiksestä saat SPTL:n etusivun bannerista. Sieltä löydät myös tulostettavat materiaalit, joita voit hyödyntää vapaasti myös seuratoiminnassa.

Taneli Keinonen
taneli.keinonen@sptl.fi
050 5285861

 

Keravan aloittelijakisat 15.11.2025 – Kilpailukutsut

Enää pieni hetki aikaa jättää ilmoittautuminen viime tippaan lasten ja aikuisten aloittelijakisoihin Keravalla 15.11.2025!!! 

PTS Sherwood järjestää yhdessä MBF:n kanssa lasten ja aikuisten perinteikkäät ja legendaariset starttikisat Keravalla lauantaina 15.11.2025. Kisoissa pelataan niin lasten kuin myös aikuisaloittelijoiden luokkia. Lapsille järjestetään luokat ikäluokkien mukaisesti eli tarjolla on saman ikäisiä pelikavereita. Tytöille, mutta myös naisille pyritään järjestämään omat luokat jos osallistujamäärä sen mahdollistaa. Ja menestynein lasten seura kuittaa Sherwoodin Junnu Cup kiertopokaaliin palkintokaappiinsa tuleviksi kuukausiksi. Tarkemmat tiedot kisakutsussa. 

Näistä kisoista on saanut alkunsa usean nykyisen kilpajunnun peliura, mikä on järjestäjien puolesta havaittu ilolla viime kuukausina erilaisissa kansallisissa kisoissa ja Suomen mestaruuskisoissa.

Tervetuloa Keravalle lauantaina 15.11.2025 Kalevan koululle.

Nyt heti ilmoittautumaan. Ilmoittautuminen menee umpeen torstaina 6.11.2025 klo 22:00 ja sen jälkeen kisoihin ei pääse enää mukaan.

Ja aikuiset myös rohkeasti mukaan pelaamaan!

Nämä ovat tulevaisuuden pingis-Suomen tärkeimmät kisat. 

Ystävällisin terveisin,

PTS Sherwood ja MBF 

Linkki tiedostoon: Kilpailukutsu aloittelijakisa PTS Sherwood ja MBF 15.11.2025.pdf

Lasten, nuorten ja aikuisten aloittelijakisat Keravalla lauantaina 17.5.2025

Huom kaikki lasten, nuorten ja aikuisten aloittelijakisoja kaipaavat. Enää muutama päivä aikaa jättää ilmoittautuminen viime tippaan. Kisat pelataan Keravalla lauantaina 17.5.205 vanhaan tapaan. Ilmoittautumiset tulee tehdä viimeistään keskiviikkoon 7.5.2025 klo 22:00 mennessä. Kisoihin otetaan mukaan vain 60 ensimmäiseksi ilmoittautunutta lasta, nuorta ja aikuista.

Loader Loading...
EAD Logo Taking too long?

Reload Reload document
| Open Open in new tab

 

 

Energinen naisleiripäivä Porissa

Pöytätennis Porilaisiin on parin viime  vuoden aikana liittynyt ilahduttavan monta naisjäsentä. Joukossa on pari junioripelaajan äitiä, mutta muutakin reittiä seuraan löytäneitä on.

POR-83 naisleiri 6.4.2025
POR-83:n naisleiri oli ainakin osallistujien lukumäärällä mitattuna täysi kymppi!

Porissa järjestettiin sunnuntaina 6.4. naisleiripäivä Johanna Kaimion johdolla. Yhtä vajaa kaikki seuran naisjäsenet pääsivät paikalle ja pari oli ottanut kaverinkin mukaan tutustumaan lajiin ja seuraan. Johannan johdolla käytiin läpi perustekniikoita, joilla peliin saadaan lisää varmuutta ja onnistumisen kokemuksia. Tällä hetkellä seuran naisten joukossa on kaksi lisenssipelaajaa (Julia Belov (B) ja Heidi Kaimio (V)). Muista leiriläisistä osa on kuitenkin jo pelannut turnausten harrastesarjoissa.

Tasan viikon kuluttua Porissa on seuraturnaus, jossa luokkina ovat MK, NK, harrastelijat, juniorit, seniorit ja nelinpeli. Kaikki luokat eivät välttämättä toteudu, mutta niistä pelaajat siirretään harrastelijoihin, jolloin kaikki pääsevät pelaamaan. MK:n voittaja saa seuramestarin arvomerkit eli pokaalin ja mitalin haltuunsa seuraavan vuoden ajaksi. Myös naisleiriläisistä jokunen on jo ilmoittautunut mukaan.

Ainoa pieni takaisku leirillä oli, että urheilutalossa oleva robotti ei milään suostunut juuri tänään toimimaan. Viime viikolla tunnin koekäyttö harkoissa sujui ongelmitta. Mutta siihen on totuttu ja ilmankin pärjättiin.

Leiripäivää jatkettiin vielä ravintolassa, jossa pingiksestä päästiin juttelemaan vapaamuotoisemmin. Juttua riittikin lähes yhtä pitkään kuin treeniä! Kaikki olivat oikein tyytyväisiä valmennukseen ja totesivat sen olevan erittäin tarpeellista myös harrastepelaajalle (tämä tieto tuli ravintolasta Hannan mukana minulle kotiin). Tämä päivä oli hyvä päänavaus seuran naistoiminnalle, joka muotoutuu tarpeen mukaan halutunlaiseksi. Pääasia tietenkin on, että saamme nauttia naispelureiden seurasta urheilutalon yhteisissä viikkoharjoituksissamme.

Käypä tykkäämässä ja katsomassa lisäkuvat myös POR-83:n Facebook-julkaisusta naisleiripäivästä!

Konsta Ojanen, POR-83

Lasten ja aikuisten aloittelijakisat 17.5.2025

PTS Sherwood ja MBF järjestävät aloittelevien lasten ja aikuisten pingiskisat Keravalla la 17.5.2025 – ilmoittaudu 7.5.2025 mennessä

Huom kaikki aloittelijakisoja kaipaavat!!! Enää muutama päivä aikaa jättää ilmoittautuminen viime tippaan lasten, nuorten ja aikuisten aloittelijoiden pöytätenniskisoihin. Kisat järjestetään Keravalla vanhaan tapaan. Otamme tällä kertaa mukaan vain 60 ensimmäiseksi ilmoittautunutta lasta ja aikuista. Ilmoittautumiset keskiviikkoon 7.5.2025 klo 22:00 mennessä.

Tervetuloa Keravalle la 17.5.2025 PTS Sherwoodin ja MBF:n puolesta!!!

Linkki tiedostoon: Kilpailukutsu aloittelijakisa PTS Sherwood 17.5.2025.pdf