Aihearkisto: Maajoukkue

Martti Autiosta ensimmäinen Vuoden Paravalmentaja

Viime marraskuussa parapöytätenniksen MM-hopeaa voittaneen Aino Tapolan valmentaja Martti Autio valittiin historian ensimmäiseksi Vuoden Paravalmentajaksi. Suomen Valmentajien alaisen Paravalmentajayhteisön myöntämä palkinto jaettiin lauantaina 13.5. Pajulahdessa Paravalmentajaseminaarin yhteydessä.

Vuoden Paravalmentajan valintaraadissa olivat mukana Tuomas Törrönen ja Katja Saarinen Paravalmentajayhteisöstä, Sari Tuunainen Suomen Valmentajista sekä Antti Latikka Paralympiakomitean urheilijavaliokunnan edustajana. Palkintoraati painotti perusteluissaan erityisesti Aution pitkää ja menestyksekästä uraa lajinsa parissa sekä työtä vaikeavammaisten urheilijoiden valmennuksen parissa. Raati nosti Aution ansioksi myös sen, että hän on vahvasti mukana paravalmennuksen kehittämisessä ja nostanut rohkeasti keskusteluun myös paravalmennuksen haasteita.

Martti Autio aloitti parapöytätenniksen parissa jo 1980-luvun alussa, kun moninkertainen paralympiamitalisti Matti Launonen pyysi häntä parapelaajien valmentajaksi. Autio suostui, mutta Siilinjärvellä asunut Launonen ei lopulta päässyt juurikaan nauttimaan Helsingissä operoineen valmentajan opeista. Aution valmennuksessa Launosen kilpakumppani Pekka Paalanko voitti maailmanmestaruuden 1982.

Vuosien 1974 ja 1979 pöytätenniksen kaksinpelin Suomen mestari valmensi parapelaajia muutaman vuoden ennen kuin siirtyi helmikuussa 1984 Pöytätennisliittoon vastaamaan veteraanien MM-kotikisaprojektista.

Paluu parapöytätennikseen tapahtui yli 30 vuotta myöhemmin, kun vuoden 2016 Rio de Janeiron paralympialaisten jälkeen 9-luokan konkaripelaaja Esa Miettinen kysyi Autiota valmentajakseen.

Miettinen asui Kuopiossa, joten hänen ja Aution välinen valmennussuhde oli viikonloppu- ja leiripainotteista. Helsingissä parapöytätennisuraansa viime vuosikymmenen lopulla aloitellut nuori Aino Tapola pyysi Autiota valmentajakseen ja taas hän suostui. Aution uran toinen parapöytätenniksen maajoukkueen päävalmentajajakso ajoittui vuosikymmenen taitteeseen Tapolan uran alkuvuosille. Tällä hetkellä Autio toimii Tapolan henkilökohtaisena valmentajana.

Tapola osoittautui erittäin kunniahimoiseksi pelaajaksi ja Autio innostui toden teolla. Tapola pelaa vaikeavammaisimpien pelaajien luokassa 1, joka on kansainvälisissä turnauksissa usein yhdistettynä hieman lievempivammaisten 2-luokan kanssa. Tämä ei ole Tapolaa ja Autiota lannistanut, vaan he pyrkivät maailman huipulle oli luokka yhdistetty tai ei.

Tapola sai paikan vuoden 2021 Tokion paralympialaisiin, jossa naisten luokat 1 ja 2 pelasivat yhdessä. Hänestä tuli Suomen parapöytätennishistorian ensimmäinen naispelaaja paralympialaisissa.

Marraskuussa 2022 Tapola saavutti uransa ensimmäisen MM-mitalin, hopeaa Espanjan Granadassa pelattujen maailmanmestaruuskilpailujen 1-luokassa. Suomen edellinen parapöytätenniksen henkilökohtainen MM-mitali oli Matti Launosen pronssi 20 vuoden takaa.

MM-kilpailujen finaalissa Tapola hävisi vielä 1-luokan kärkipelaajalle, Puolan Dorota Buclawille erin 1–3, mutta maaliskuussa 2023 Italian kansainvälisessä turnauksessa Tapola onnistui ensimmäistä kertaa urallaan kaatamaan puolalaisen erin 3–2 ja nappasi turnausvoiton.

Vuoden 2024 Pariisin paralympialaisissa naisten luokat 1 ja 2 ovat taas yhdessä, mutta Tapola ja Autio uskovat menestysmahdollisuuksiinsa siitä huolimatta. Helsingin Ruskeasuolla pitkiä päiviä viettävän kaksikon määrätietoinen työ tuottaa vääjäämättömästi tulosta.

Lähde: Paralympiakomitean tiedote

 

ITTF Slovenia Para Open 9.-13.5.2023

Aino Tapolalle hopeaa ja pronssia

Suomesta on mukana neljä pelaajaa 9.-13.5.2023 Laškossa järjestettävässä ITTF Slovenia Para Open -kisassa. Aino Tapola, Aaro Mäkelä sekä valmentaja Hannu Sihvo matkustivat kisapaikalle suoraan Montenegrosta. Kotimaasta Sloveniaan puolestaan lensivät Timo Natunen, Timo Averjanov sekä valmentajat Martti Autio ja Iivari Hartikainen.

Päävalmentaja Martti Aution yhteenveto kisoista

”Slovenian Open oli iso pöytätennistapahtuma, johon osallistui 53 maata ja yli 450 pelaajaa. Enemmänkin olisi ollut tulossa, jos olisi ollut mahdollista ottaa. Joissakin luokissa taso oli jopa kovempi kuin MM-kisoissa, sillä maarajoituksia osallistumisen suhteen ei ollut. Esimerkiksi Natusen 1-luokassa oli neljä kovaa korealaista.

Kisat menivät suomalaisten osalta aika mukavasti. Ainon luokassa oli mukana kaksi uutta kiinalaispelaaja sekä yksi vähemmän Euroopassa pelannut korealainen, jotka Aino voitti, mutta Buclaw oli loppuottelussa parempi. Varsinkin erien loput menivät selvästi vastustajalle. Kolmossijalla Aino osoitti olevansa myös hyvässä nelipelikunnossa.

Natusen Timo voitti kaksi peliä häntä maailmarankigissa yläpuolella olevia vastaan. Aaro sai kisoista hyvää kokemusta ja nappasikin pari erävoittoa ja pelasi muutenkin hyvin.”

Suomalaisottelut

WS Class 1

ti 9.5. TAPOLA A FIN vs. CHEN H CHN 3-0 (5,8,7)
ti 9.5. TAPOLA A FIN vs. SPEGEL J GER 3-0 (4,10,13)
ke 10.5. TAPOLA A FIN vs. KIM E KOR 3-0 (10,4,5)

Tapola lohkoykkösenä torstain välieriin.

to 11.5. SF MAO Lin CHN – TAPOLA Aino Sirri Maaria FIN 2-3 (4-11, 11-9, 8-11, 11-9, 4-11), Tapola loppuotteluun.

to 11.5. BUCLAW Dorota POL – TAPOLA A FIN 3-0 (11-8, 11-7, 11-9)

Tapolalle hopeaa, kisat jatkuvat vielä XD4-luokassa sekanelinpeleillä yhdessä espanjalaisen Miguel Angel Toledon kanssa.

  • Tapola ja Toledo etenivät lohkoykkösinä suoraan puolivälieriin, jonka he voittivat, mutta välierissä thaimaalaispari oli erin 3-1 vahvempi.

Tuloslinkki (XD4)


MS Class 1

ti 9.5. NAM K KOR vs. NATUNEN T FIN 3-0 (8,9,7)
ke 10.5. EBERHARDT F ARG vs. NATUNEN T FIN 0-3 (-5,-6,-8)

Natunen lohkokakkosena neljännesvälieriin.

ke 10.5. R16 NATUNEN Timo Kalevi FIN – FALCO Federico ITA 3-2 (11-6, 5-11, 9-11, 11-7, 11-5), Natunen puolivälieriin.

ke 10.5. QF KIM Hyeon Uk KOR – NATUNEN Timo Kalevi FIN 3-1 (6-11, 12-10, 11-4, 14-12)

Natusen kaksinpelit päättyivät puolivälieriin.


MS Class 6

ti 9.5. PINO LORCA M CHI vs. MAKELA A FIN 3-1 (-11,7,7,9)
ti 9.5. CHIHARA T JPN vs. MAKELA A FIN 3-1 (10,-12,9,7)
ke 10.5. ROSENMEIER P DEN vs. MAKELA A FIN 3-0 (4,6,3)

Mäkelän kaksinpelit päättyivät alkulohkoon, mutta kisat jatkuvat MD-luokassa nelinpeleillä australialaisen PROPERJOHN Lennard Properjohnin sekä XD14-luokassa sekanelinpeleillä yhdessä korealaisen Moon Sung Keumin kanssa.

  • Molemmissa luokissa parit jäivät voitoitta alkulohkoon.

MS Class 11

ti 9.5. VLASENKO V UKR vs. AVERJANOV T 3-0 (3,7,7)
ti 9.5. HARA H JPN vs. AVERJANOV T FIN 3-0 (6,5,4)
ke 10.5. VAN ACKER F BEL vs. AVERJANOV T FIN 3-0 (1, 3, 5)

Averjanovin kaksinpelit päättyivät alkulohkoon, mutta kisat jatkuvat MD22-luokassa nelipeleillä yhdessä ukrainalaisen Valerii Vlasenkon sekä XD22-luokan sekanelinpeleissä turkkilaisen Lara Samsunlun kanssa.

  • Molemmissa luokissa parit jäivät voitoitta alkulohkoon.

Seurantalinkit

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream T1 ja T2

Livestream muut pöydät

Kuvagalleria

 

WTT Youth Contender 10.-16.5.2023 Platja D’Aro, Espanja

Khosravi ja Lehtola 32 parhaan joukkoon

Sam Khosravi (U19), Aleksi Räsänen (U19), Leon Viherlaiho (U19/U17) ja Lassi Lehtola (U17/U15) pelaavat 10.-16. toukokuuta Espanjan Platja D’Arossa järjestettävässä WTT Youth Contender -kisassa. Joukkueen valmennuksesta vastaa Mika Räsänen (kommentit).

Suomalaisottelut

U19 Groups

to 11.5. Samuel PALUSEK SVK – Leon VIHERLAIHO FIN 3-1 (6-11, 11-5, 11-7, 11-3)
to 11.5. Daniel BERZOSA ESP – Sam KHOSRAVI FIN 3-0 (11-9, 11-8, 11-6)
to 11.5. Miguel PANTOJA ESP – Aleksi RASANEN FIN 3-0 (11-8, 11-2, 11-9)
to 11.5. Sam KHOSRAVI FIN – Adam James DENNISON ENG 3-0 (11-9, 11-5. 13-11)
to 11.5. Numa Marlon ULRICH SUI – Leon VIHERLAIHO FIN 3-1 (11-2, 11-13, 11-4, 11-5)
to 11.5. Aleksi RASANEN FIN – Cristian DELAGDO COL 3-0 (11-7, 11-8, 11-7)

U19 WR: Berzosa 32, Palusek 41, Pantoja 66, Ulrich 163, Räsänen 180, Khosravi 203, Dennison 495, Viherlaiho 795, Delagdo 1310

Khosravi ja Räsänen perjantaina pelattavaan 64 pelaaja pääkaavioon, Viherlaihon U19-kaksinpelit päättyivät alkulohkoon.

”Kolme suomalaista pääkaavioon. Leonille vastustajat oli vanhemmassa ikäluokassa vielä liian vahvoja mutta erävoitot molemmissa peleissä. Lassi (U15) sekä Aleksi ja Sam (U19) jatkoon lohkokakkosina perusvarmoilla voitoilla. Lohkojen kärkisijoitettuja vastaan kaikilla peli oli pientä hakemista ja helppoja virheitä tuli liikaa.”

pe 12.5. R64 Sam KHOSRAVI FIN – Giacomo IZZO ITA 3-0 (11-8, 11-8, 11-6)
pe 12.5. R64 Joseph HUNTER ENG – Aleksi RASANEN FIN 3-1 (11-5, 6-11, 8-11, 8-11)

Khosravi 32 parhaan joukkoon, Räsäsen pelit päättyivät pääkaavion ensimmäiselle kierrokselle.

pe 12.5. R32 Sam KHOSRAVI FIN – LEE Hoyun KOR 3-0 (2-11, 5-11, 9-11)

Khosravin pelit päättyivät pääkaavion toiselle kierrokselle.

U19 WR: Lee 22, Izzo 166, Räsänen 180, Khosravi 203, Hunter 246

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Suomen Pöytätennisliitto (@pingisliitto) jakama julkaisu

U15 Groups

to 11.5. KUO Guan-Hong TPE – Lassi LEHTOLA FIN 3-0 (11-2, 11-3, 11-6)
to 11.5. Lassi LEHTOLA FIN – Lucas ADAO POR 3-1 (11-7, 11-7, 7-11, 11-4)

Lehtola lohkokakkosena perjantaina pelattavaan 46 pelaajan pääkaavioon.

pe 12.5. R64 Lassi LEHTOLA FIN – Benjamin GIRLINGER AUT 3-0 (11-8, 11-9, 11-2)

Lehtola 32 parhaan joukkoon.

pe 12.5. R32 Yehor BORSHCHEVSKYI UKR – Lassi LEHTOLA FIN 3-1 (7-11, 11-8, 15-13, 11-9)

Lehtolan U15-kaksinpelit päättyivät pääkaavion toiselle kierrokselle.

U15 WR: Kuo 7, Borschevskyi 37, Girlinger 55, Lehtola 161, Adao 216

”Lassille maukas revanssi todella hyvällä pelillä itävaltalaisesta, jolle hävisi U17-luokassa. Myös toinen peli oli täysin voitettavissa- pari eräpalloa kolmannessa ja hyvä johto neljännessä valitettavasti menivät vastustajalle.”

Aleksilta erittäin hyvä eka erä, mutta ottelun edetessä pelasi taktisesti hieman liikaa englantilaisen vahvuuksille. Samilta tasapainoinen ja hyvä suoritus ensimmäisessä ottelussa, parasta peliä näissä kisoissa. Korealainen oli liian kova vastus tällä kertaa.

Kaikille pelaajillemme pääkaaviopaikkoja ja kokonaisuutena ihan hyvä kisa kovatasoisessa seurassa mutta loistosuoritukset jäivät puuttumaan. Aasialaiset ja romanialaiset pelaajat ovat esittäneet kisoissa todella vahvaa peliä.”

Seurantalinkit

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream T1-T3

Kuvagalleria


U17 Groups

ke 10.5. Connor GREEN ENG – Lassi LEHTOLA FIN 3-0 (13-11, 11-5, 11-6)
ke 10.5. Abdulla MAMAY KAZ – Leon VIHERLAIHO FIN 0-3 (7-11, 6-11, 10-12)
ke 10.5. Benjamin GIRLINGER AUT – Lassi LEHTOLA FIN 3-2 (3-11. 11-6, 11-9, 9-11, 12-10)
ke 10.5. Abishek VEPA SUI – Leon VIHERLAIHO FIN 3-0 (11-6, 11-3, 11-4)

U17 WR: Green 24, Mamay 57, Vepa 131, Girlinger 156, Lehtola 339, Viherlaiho 573

Viherlaiho lohkokakkosena keskiviikkona alkavaan 64 pelaajan pääkaavioon, Lehtolan pelit U17-luokassa päättyivät alkulohkoon.

”Lassilla peli ailahtelee vielä liikaa, hetkittäin erittäin hyvää peliä. Toisessa ottelussa viidennen erän 8-2 johto kääntyi valitettavasti häviöksi ja pelit päättyivät alkulohkoon. Leonilta hyvä ensimmäinen peli, toisessa peli oli hermostunutta. Kuitenkin jatkoon lohkokakkosena.”

ke 10.5. R64 Friedrich KUHN VON BURGSDORFF GER – Leon VIHERLAIHO FIN 3-0 (11-6,12-10, 11-5)

”Saksalainen (WR92) oli varmempi, tiukka toinen erä olisi pitänyt napata, jotta Leon olisi päässyt peliin mukaan.”

Seurantalinkit

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream T1-T3

Kuvagalleria

 

EM-karsinnat 5.-7.5.2023: Suomen miehet EM-kisoihin – Wales naisia vahvempi ratkaisuottelussa

Suomen miesjoukkue varmisti lauantaina paikan syyskuussa Malmössä, Ruotsissa pelattaviin pöytätenniksen EM-joukkuekisoihin voittomalla alkulohkon päätösottelussaan Liettuan lukemin 3-1. Naisjoukkue hävisi sunnuntain ratkaisuottelussa Walesille 1-3 ja jäi näin ulos lopputurnauksesta.

Miesten nelikon Osijekissa, Kroatiassa järjestetyissä karsinnoissa muodostivat Benedek Oláh, Alex Naumi, Aleksi Räsänen ja Sam Khosravi. Joukkueen valmennuksesta vastasi Mattias Bergkvist.

– Tiukka matsi, mutta voitto ja EM-paikka tulivat – se on tarkeintä. Penan (Oláh) ja Alexin (Naumi) fokus ja keskittyminen olivat tänään huippuluokkaa. Olemme valmiita Ruotsin lopputurnaukseen, Bergkvist iloitsi.

Suomen naiset laittoivat Walesille hyvin hanttiin, mutta vastustaja vei ratkaisuottelun ja samalla EM-paikan nimiinsä voitoin 3-1. Naisten karsintaturnauksen ainoan voiton Suomelle pelasi Ramona Betz joukkueen ottelusuhteen ollessa 1-9 (6-29). Suomen joukkueessa pelasivat myös Marina Donner ja Aleksandra Titievskaja, joukkuetta valmensi Johanna Kaimio.

– Tavoite jäi saavuttamatta. Harmittaa koko joukkueen puolesta. Kaikkien pelissä näkyi hermostuneisuutta. Peli oli epävarmaa ja terävyys puuttui omasta pelistä. Ennen ottelua tahtotila oli hyvä, mutta tänään ei pystytty horjuttamaan vastustajan peliä, Kaimio summasi karsinnat.

EM-lopputurnaus järjestetään 10.-17. syyskuuta. Mukana on sekä miehissä että naisissa 24 maata.

su 7.5. klo 13.30 lohkokolmosten välierät (N), voittajat EM-kisoihin

Wales – Suomi 3-1
Hollanti – Liettua 3-1


la 6.5. Suomi – Liettua (M) 3-1

Mattias Bergkvist: ”Tiukka matsi, mutta voitto ja EM-paikka tulivat – se on tarkeintä. Penan ja Alexin fokus ja keskittyminen olivat tänään huippuluokkaa. Olemme valmiita Ruotsin lopputurnaukseen.”

la 6.5. Kreikka – Suomi (N) 3-0

Tarkemmat tulokset

Livestream T1-T3

Kuvagalleria


Suomella tappiollinen avauspäivä Kroatiassa

pe 5.5. Italia – Suomi (N) 3-0

Italia varmisti EM-paikan voittamalla molemmat alkulohkon ottelunsa. Toisesta suorasta paikasta pelaavat lauantaina Suomi ja Kreikka, lohkokolmoset jatkokarsintaan.

Johanna Kaimio: ”Italia oli tänään liian kova meille. He olivat edellä vähän kaikessa – vaikeat syötöt ja palloissa enemmän laatua. Kaikki kuitenkin taistelivat hyvin loppuun asti. Lauantaina jatkuu Kreikkaa vastaan ja odotan siitä tasaisempaa ottelua.”

pe 5.5. Puola – Suomi (M) 3-0

Puola varmisti EM-paikan voittamalla molemmat alkulohkon ottelunsa. Toisesta suorasta paikasta pelaavat lauantaina Suomi ja Liettua, lohkokolmoset jatkokarsintaan.

Mattias Bergkvist: ”Alex pelasi hyvin tuoretta U21 Euroopan mestaria vastaan. Neljännen erän johtoasemassa 2-1 (9-8) hänellä oli saumat jopa voittoon. Puolan kahden muun pelaajien taso oli vielä liikaa Aleksille ja Samille.”

Lohkojen kaksi parasta maata suoraan EM-kisoihin, lohkokolmoset pelaavat kahdesta naisten ja yhdestä miesten kisapaikasta. Jokaiseen otteluun nimetään kolme pelaajaa. Ottelun voittaminen vaatii kolmen ”paras viidestä erästä” pelattavan kaksinpelinpelin voittamista. Pelijärjestys: A1-B2, A2-B1, A3-B3, A1-B1, A2-B2 (A=kotijoukkue, B=vierasjoukkue).

Tarkemmat tulokset

Livestream T1-T3

Kuvagalleria


4.5.2023

Suomen miehillä selkeä tavoite – naiset yllätysvalmiina

Viimeiset paikat syyskuussa Malmössä, Ruotsissa pelattaviin pöytätenniksen EM-joukkuekisoihin jaetaan viikonloppuna Kroatian Osijekissa. Näistä paikoista ovat taistelemassa myös Suomen mies- ja naisjoukkueet.

Miesten nelikon Kroatiassa muodostavat Benedek Oláh, Alex Naumi, Aleksi Räsänen ja Sam Khosravi. Karsintojen viimeisessä vaiheessa 17 miesjoukkuetta on jaettu viiteen alkulohkoon. Jokaisen lohkon kaksi parasta maata saa EM-paikan. Lisäksi lohkokolmoset pelaavat yhdestä kisapaikasta. Suomen miesten alkulohkovastustajat ovat Puola ja Liettua.

– Puola on lohkon ennakkosuosikki, varsinkin heidän ykkösnyrkkinsä on todella kova. Normaaliesityksellä meidän pitäisi kyllä voittaa Liettua – toivottavasti myös teemme sen. ”Pena” on todella hyvässä kunnossa ja Alex valmistautui karsintoihin Ruotsin liigan finaaleissa. Nuorisokaksikolle tämä on hyvä näytön paikka. päävalmentaja Mattias Bergkvist sanoo.

Naumin kausi päättyi myöhään keskiviikkoiltana Pingisliganin hopeaan, kun Söderhamns UIF kaatoi myös toisessa loppuottelussa Eslövs AI BTK:n niukasti 4-3.

Suomen naisten joukkueessa pelaavat Marina Donner, Aleksandra Titievskaja ja Ramona Betz. Naisten turnauksessa 14 maata on jaettu neljään alkulohkoon, joista jokaisesta kaksi parasta saa suoran EM-paikan. Lisäksi lohkokolmoset pelaavat kahdesta viimeisestä kisapaikasta. Suomen naisten kanssa samaan alkulohkoon on arvottu Italia ja Kreikka.

– Tämä on naisten maajoukkueen kevätkauden päätavoite. Maailmanrankingin mukaan olemme haastajia, mutta kaikki on mahdollista. Italia on lohkon ennakkosuosikki, myös Kreikka kova ja tasainen joukkue. Yhteisiä treenejä on ollut vähän, koska Aleksandra asuu ja harjoittelee Englannissa ja Ramona Saksassa. Marina on valmistautunut tulevaan koitokseen Ahvenanmaalla, Helsingissä ja Tukholmassa. Toivon, että kaikki pystyvät esittämään tämän kauden parasta peliä ja pystyisimme kamppailemaan tosissaan EM paikasta, naisten valmentaja Johanna Kaimio ennakoi.

 

ITTF Montenegro Para Championships 4.-7.5.2023

Tapola pronssille Montenegrossa – Mäkeläkin pääsi voiton makuun

Aino Tapola ja Aaro Mäkelä ovat mukana viikonloppuna Podgoricassa järjestettävässä ITTF Montenegro Para Championship -kisassa. Molemmilla ovat ohjelmassa sekä kaksin- että nelinpelit.

WS Class 1-2 Groups

to 4.5. LIU J CHN vs. TAPOLA A FIN 3-0 (9,8,7)
pe 5.5. TAPOLA A FIN vs. MAO L CHN 3-0 (3,1,7)

Tapola lohkokakkosena välieriin.

SF pe 5.5. DA SILVA OLIVEIRA Catia Christina BRA – TAPOLA Aino Sirri Maaria FIN 3-2 (6-11, 10-12, 13-11, 11-6, 11-8).

Tapola sijoittui yhdistetyssä 1-2 -luokassa jaetulle pronssille.

MS Class 6 Groups

to 4.5. HERRAULT E FRA vs. MAKELA A FIN 3-1 (-4,8,8,8)
to 4.5. MAKELA A FIN vs. PODBICANIN H SRB 3-0 (3,3,6)
to 4.5. CHEN C CHN vs. MAKELA A FIN 3-0 (5,7,8)

Mäkelä sijoittui alkulohkossaan kolmanneksi ja putosi jatkopeleistä.

Tapola pelaa XD4-luokan sekanelinpeliä Romain Simonin (GBR) kanssa, Mäkelä puolestaan MD14-luokan nelinpeliä Trevor Hirthin (AUS) kanssa.

XD4 Groups

la 6.5. WANG Z/YANG Z vs. SIMON R/TAPOLA A 3-2 (-6,10,-9,7,9)
su 7.5. SIMON R/TAPOLA A vs. IMAKOV M/MAO L 3-0 (1,2,5)
su 7.5. KAZIYEV Y/CHEN H vs. SIMON R/TAPOLA A 0-3 (-9,-6,-5)

Tapola ja Simon sijoittuivat XD4-luokan sekanelinpelissä hopealle.

MD14 Groups

la 6.5. MONTANUS J/EIER D vs. HIRTH T/MAKELA A 3-0 (6,9,3)
la 6.5. HIRTH T/MAKELA A vs. PELLISSIER N/PROPERJOHN L 0-3 (-10,-10,-9)
la 6.5. TORRES OROSTICA I/PINO LORCA M vs. HIRTH T/MAKELA A 3-0 (7,7,6)

Mäkelän ja Hirthin MD14-luokan nelinpelit päättyivät alkulohkoon.

Kisasivusto

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream T5 ja T6

 

WTT Youth Contender 17.-23.4.2023, Belgia ja Ranska

Leon Viherlaiho on mukana 17.-23. huhtikuuta Belgian Spassa ja Ranskan Metzissä järjestettävissä WTT Youth Contender -kisoissa, molemmissa sekä U17- että U19-luokissa.

Ranska U19 Groups

22.4. Celian BESNIER FRA – Leon VIHERLAIHO FIN 3-0 (11-7, 11-3, 11-9)
22.4. Jeremy CEDENO ECU – Leon VIHERLAIHO FIN 3-0 (11-6, 12-10, 11-6)

Viherlaihon U19-kaksinpelit päättyivät alkaulohkoon.

U19 WR: Besnier 79, Cedeno 177, Viherlaiho 1121

Ranska U17 Groups

21.4. KANG Youde CHN – Leon VIHERLAIHO FIN 3-0 (11-6, 11-8, 11-6)
21.4. Ralph PATTISON ENG – Leon VIHERLAIHO FIN 3-1 (6-11, 11-7, 11-9, 11-2)

Viherlaihon U17-kaksinpelit päättyivät alkulohkoon.

U17 WR: Kang 78, Pattison 141, Viherlaiho 837

Seurantalinkit

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream T1 ja T2

Kuvagalleria


Viherlaiho jäi erävoiton päähän jatkopaikasta

Belgia U19 Groups

18.4. Rafael CABRERA DOM – Leon VIHERLAIHO FIN 3-0 (11-3, 11-5, 11-2)
18.4. klo Luis KRAUS GER – Leon VIHERLAIHO FIN 3-1 (6-11, 11-7, 11-9, 11-2)

Viherlaihon U19-kaksinpelit päättyivät alkulohkoon.

U19 WR: Cabrera 89, Kraus 124, Viherlaiho 1119.

Belgia U17 Groups

17.4. WEN Ruibo CHN – Leon VIHERLAIHO FIN 3-0 (11-3, 11-4, 11-4)
17.4. Martin FROSETH NOR – Leon VIHERLAIHO FIN 3-2 (11-5, 8-11, 11-7, 6-11, 11-4)

Viherlaiho jäi erävoiton päähän pääkaaviopaikasta, U17-kaksinpelit päättyivät alkulohkoon.

U17 WR: Wen 69, Froseth 160, Viherlaiho 835.

Seurantalinkit

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream T1

Kuvagalleria

 

EM-joukkuekisojen karsinnat, 5.-7.5.2023, Osijek, Kroatia – Suomen joukkueet nimetty

Suomen mies- ja naisjoukkueet pelaavat toukokuun alussa Kroatiassa paikoista syyskuussa Malmössä järjestettävään EM-lopputurnaukseen.

Toisen vaiheen karsinnoissa on jaossa 11 lopputurnauspaikkaa miehille, naiset kisaavat 10 jäljellä olevasta kisapaikasta. Suomen miesten alkulohkovastustajat ovat Puola ja Liettua, naiset pelaavat Italiaa ja Kreikkaa vastaan. Jokaisen lohkon kaksi parasta maata saa kisapaikan. lisäksi lohkokolmosten kesken ratkotaan miehissä yksi ja naisissa kaksi EM-paikkaa.

Suomen joukkueet

Miehet: Benedek Oláh, Alex Naumi, Aleksi Räsänen, Sam Khosravi, valmentaja Mattias Bergkvist.

Naiset: Marina Donner, Aleksandra Titievskaja, Ramona Betz, valmentaja Johanna Kaimio.

EM-lopputurnaukseen selviytyneet maat

Miehet: Ruotsi (järjestäjä), Saksa (hallitseva EM), Belgia, Tanska, Ranska, Itävalta, Kroatia, Tshekki, Romania, Portugali, Englanti, Slovakia ja Slovenia (A-ryhmän lohkovoittajat ja -kakkoset).

Naiset: Ruotsi (järjestäjä), Saksa (hallitseva EM), Romania, Portugali, Ranska, Luxemburg, Unkari, Tshekki, Slovakia, Serbia, Ukraina, Slovenia, Puola ja Espanja (A-ryhmän lohkovoittajat ja -kakkoset).

EM-karsintojen kisasivusto

EM-lopputurnauksn kisasivusto

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Suomen Pöytätennisliitto (@pingisliitto) jakama julkaisu

 

ITTF:n maailmanrankingiin uudistuksia

Kansainvälisen pöytätennisliiton maailmanrankingiin tulee vuoden 2023 aikana useampia isompia muutoksia, kun vuosina 2021-22 ansaitut pisteet jäävät vaiheittain pois listoilta.

Huhtikuun ensimmäiseltä rankinglistalta on jo poistettu mm. Tokion olympialaisten sekä osa loppuvuoden 2021 pisteistä. Benedek Oláhin sijoitus tuoreimmalla listalla on 68:s eli kahdeksan sijaa alempi kuin maaliskuussa. Syynä tähän on syyskuun 2021 Doha kisojen puolivälieräpisteiden poistuminen laskuista.

Seuraavat isommat päivitykset maailmanrankingiin tehdään 23. toukokuuta ja 4. heinäkuuta, jolloin listoilta poistuvat loput vuoden 2021 sekä osa alkuvuoden 2022 pisteistä. Jatkossa rankingiin lasketaan kahdeksan parhaan kisan pisteet 12 edellisen kuukauden ajalta. Pariisin olympiaranking sulkeutuu 18.6.2024.

Benedek Oláhilla kevään ohjelmassa ovat vielä Ranskan liigan viimeiset runkosarjan ottelut ja mahdolliset pudotuspelit sekä 20.-28, toukokuuta Durbanissa, Etelä-Afrikassa pelattavat henkilökohtaiset MM-kisat.

Sekä Suomen miehet ja että naiset pelaavat toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Kroatian Osijekissa paikoista syyskuussa Malmössä, Ruotsissa järjestettävään EM-joukkuekisan lopputurnaukseen. Kroatiassa miesten jäljellä olevista 11 paikasta taistelee 17 maata, naisilla vastaava suhde on 10/14.

ITTF:n rankingit

https://www.ittf.com/rankings/

Pariisin olympiakarsintasysteemi

Rankingpisteet

 

WTT Youth Contender 27.3.-2.4.2023 Wladyslawowo, Puola

Lehtola 32 parhaan joukkoon Puolassa

Lassi Lehtola (kuvassa), Sam Khosravi ja Aleksi Räsänen ovat mukana maalis-huhtikuun vaihteessa Puolan Wladyslawowossa järjestettävässä WTT Youth Contender -kisassa. Joukkuetta valmentaa Matias Bergkvist.

su 2.4. U15 Boys Singles – Draw

R64 Lassi LEHTOLA FIN – Oleg STEFANOWICZ POL 3-1 (11-8, 11-9, 11-13, 11-5)
R32 Kacper PIWOWAR ENG – Lassi LEHTOLA FIN 3-1 (9-11, 11-7, 11-9, 11-5)

Lehtolan pelit päättyivät pääkaavion toiselle kierrokselle.

U15 WR: Stefanowicz 76, Piwowar 102, Lehtola 301.

– Puolassa oli mukana sekä juniorien että kadettien maailman kärki. Kiina on edelleen paras maa U15-pojissa – täällä sijat 1-4. Lassi pelasi hyvin ja voitti pääkaaviossa puolalaisen puolustuspelaajan, päävalmentaja Mattias Bergkvist summasi.

su 2.4. U19 Boys Singles – Draw

R64 Simon BELIK CZE – Aleksi RASANEN FIN 3-0 (11-6, 11-8, 11-4)

Räsäsen pelit päättyivät pääkaavion ensimmäiselle kierrokselle.

U19 WR: Belik 47, Räsänen 129.

– Belikiä vastaan Aleksilla oli ongelmia syöttönsä kanssa. Kokonaisuutena olemme tyytyväisiä, sillä olimme tässä turnauksessa samalla tasolla kuin Ruotsin maajoukkue. Tarvitsemme vain lisää pelaajia tälle tasolle ja lisää tällaisia otteluita. Myös tappiopelit maailman huippuja vastaan opettavat meille paljon, Bergkvist totesi.

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream T1 ja T2

Kuvagalleria


la 1.4. U15 Boys Singles – Groups

Mateusz SAKOWICZ POL – Lassi LEHTOLA FIN 3-0 (11-9, 11-9, 17-15)
Lassi LEHTOLA FIN – Nir ENGLER ISR 3-0 (11-5, 12-10, 11-5)

Lehtola lohkokakkosena sunnuntaina pelattavaan 64 pelaajan pääkaavioon.

U15 WR: Sakowich 30, Lehtola 302, Engler 593.

– Lassille suhteellisen helppo voitto ja pääkaaviopaikka, vaikka puolalaisvastustajakin oli ihan voitettavissa. Päivän arvosanaksi 7/10, päävalmentaja Mattias Bergkvist summasi.

la 1.4. U19 Boys Singles – Groups

Aleksi RASANEN FIN – Danyang SHI KAZ 3-2 (12-10, 8-11, 11-4, 6-11, 11-9)
Aleksi RASANEN FIN – Benjamin PIGGOTT ENG 3-2 (7-11, 11-6, 11-9, 4-11, 11-9)
Damian FLORO SVK – Sam KHOSRAVI FIN 3-2 (11-8, 8-11, 11-8, 7-11, 11-7)
Sam KHOSRAVI FIN – Aleksander MAJCHRZAK POL 0-3 (7-11, 9-11, 4-11)
Aleksi RASANEN FIN – WEN Ruibo CHN 0-3 (8-11, 5-11, 12-14)

Räsänen lohkokakkosena sunnuntaina pelattavaan 64 pelaajan pääkaavioon. Khosravin pelit päättyivät lohkovaiheeseen.

U19 WR: Floro 129, Räsänen 132, Khosravi 140, Piggot 146, Shi -, Majchrzak -, Wen -.

– Aleksi selvitti kaksi avausvastustajaansa keskinkertaisella pelillä. Kovaa kiinalaista vastaan hän pelasi hyvin – löi kovaa, eikä tehnyt virheitä. Sam hävisi tiukan avausottelunsa, mutta puolalainen oli selkeästi parempi, Bergkvist kertoi.

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream

Kuvagalleria


Lassi Lehtola pääkaavioon U17-luokassa

pe 31.3. U17 Boys Singles – Groups and Draw

Connor GREEN ENG – Lassi LEHTOLA FIN 3-0 (11-6, 11-2, 11-3)
WONG Wan Hei HKG – Lassi LEHTOLA FIN 0-3 (8-11, 8-11, 9-11)

Lehtola lohkokakkosena 64 pelaajan pääkaavioon. U17 WR: Kurmangaliyev 5, Green 41, Wong 329, Lehtola 549.

R64 Alan KURMANGALIYEV KAZ – Lassi LEHTOLA FIN 3-0 (11-5, 11-8, 11-5). Lehtolan pelit U17-luokassa päättyivät pääkaavion ensimmäiselle kierrokselle.

– Lassin aloitus oli vaisu, mutta palaverin ja hyvän lämmittelyn jälkeen hän pelasi uransa parhaan kansainvälisen ottelun ja voitti hongkongilaisen vastustajansa. Pääkaavion ensimmäisellä kierroksella vastus oli ikäluokkansa maailman huippu, mutta hyvin Lassi taisteli ja varsinkin toinen erä oli tasainen. Koko päivästä arvosana 8/10, päävalmentaja Mattias Bergkvist viestitti.

Ohjelma ja tulokset (aikaero 1 h)

Livestream

Kuvagalleria