Linkki tiedostoon: Kosken malja_Kilpailukutsu_2022_final.pdf
Aihearkisto: Kilpailut
OPT-86 Itsenäisyyspäivän kilpailut – Kilpailutulokset + raportti
Ohessa OPT-86:n Itsenäisyyspäivän kilpailujen tulokset. Päivän kohokohta oli junioriluokkien runsas osanotto ja tasaiset koitokset.
Tulokset: OPT-86_Itsenäisyyspäivän_kilpailut_6.12.2021_Ottelukaaviot.xls
OPT-86:n Itsenäisyyspäivän kilpailujen maanantainen ajankohta ei osoittautunut parhaaksi mahdolliseksi aikuispelaajien osalta, eikä myöskään niiden jotka pelasivat kaksi päivää nelosdivisioonan turnausta lauantaina ja sunnuntaina samassa hallissa. Syy kilpailujen järjestämiseen kävi kuitenkin selväksi kello 10.00 kun 22 junioripelaajaa aloittivat pelit kahdessa eri tasoluokassa. Ykköskategoriaan pääsivät pelaajat jotka olivat pelanneet pingistä noin vuoden tai enemmän, kakkoskategoriassa olivat tänä syksynä pingiskoulun harjoituksissa esiintyneet pelaajat. Ykköskategoriassa pelasi 10 junioria ja kakkoskategoriassa 12 junioria. Kilpailut olivat lähes täysin Oulu – Haukipudas miehitetyt, poikkeuksen teki YPTS:n uusi tyttöpelaaja Cecilia Tenkula joka pärjäsikin kilpailuissa erittäin hienosti.
Aamupäivän pelit
Aamupäivällä pelattiin kaksi junioriluokkaa. Tarkoituksena oli pelata myös aikuispelaajille ja ns. paremmille junioreille suunnattu PKO-luokka, mutta se kutistui lopulta viime hetken runsaiden poisjääntien johdista seitsemän pelaajan poolipeleiksi. Pelit kuitenkin pelattiin ja voittajaksi pelasi, tottakai, OPT-86:n Lasse Vimpari. Kakkoseksi Heiton Sisu Vahtola ja kolmoseksi saman seuran Jukka-Pekka Salminen. J-P:tä kolmossijasta ahdisteli viidenteen erään asti hienosti peliään eteenpäin vienyt Juho Åvist. Niklas Karjalainen ja Otso Vahtola pääsivät Juho lisäksi myös kahteen voittoon ristiin pelaten. Tommi Kuljulle pelit olivat opintomatka taitavampien pelaajien kierteisiin ja kaarteisiin.
Junioriluokka 1:ssä päädyttiin pelaamaan kaksi viiden pelaajan poolia ja sen jälkeen pelattiin vielä ottelut kaikista sijoituksista. OPT-86:n Kaarlo Lampinen oli isäntä talossa vieden poolivoiton A-poolissa, Luo (Jessica) Jiaqi laittoi kuitenkin pelin todella tiukaksi taipuen vasta viiden erän taiston jälkeen kakkoseksi. Aapo Åvist A-poolin kolmoseksi voitoilla Ronny Puikkosesta ja Iiro Hyttisestä. B-poolissa ykkössijoitettu Otto Ruonaniemi joutui luovuttamaan ykköspaikan OPT-86:n deffukoulussa aloittaneen Konsta Niemelän peliesityksille. Kolmanneksi tässä tasaisessa poolissa Niilo Perkkiö ennen Zhu Xiweniä ja Petrus Alataloa. Junioreiden 1-luokan sijoitusmatseissa finaalissa Kaarlo piti Konstan kierot kierteet näpeissään ja voitti tiukan matsin 3-1. Pronssipelissä Jessica oli Ottoa terävämpi erin 3-1. Aapo Åvistille, Zhu Xiwenille ja Petrus Alatalolle loput voitot sijoituspeleissä.
Junioriluokka 2:ssa (pingiskoululuokka) pelattiin kaksi kuuden pelaajan poolia. Luokan läpivetämiseksi tarvittiin hieman aikuisapuja OPT-86:n valmennustiimistä ja pelaajien vanhemmista. Kiitos siis tässä vaiheessa kaikille luokan mahdollistaneille, te tiedätte keitä olette. Pooleihin jako onnistui erittäin hyvin. A-poolissa YPTS:n Cecilia Tenkula taipui pooliykköselle Kasper Pyörälälle 3-0 ja hävisi myös viiden erän supertiukan trillerin Anton Koskelle. A-poolin alakolmikko Viljami Jussila, Aleksi Jokikokko (s. 2015!!!) ja Touko Kemppainen oli erittäin tasavahva. B-poolissa luokan ehkä pienoinen ennakkosuosikki Eetu Mäkelä oli vahva voittaen kaikki pelinsä puhtaasti. Kakkoseksi pelasi Niko Tamas joka oli tiukilla neljänneksi pelannutta Unto Parkkista vastaan. Kolmoseksi väliin kiilasi Sofia Jokikokko (s. 2014!!!). Viidenneksi Emil Oikarainen ennen Liana Mazedia. 2-junioriluokassa pelattiin myös sijoitusmatsit joissa nähtiin erittäin tasaisia koitoksia. Finaalissa Kasper Pyörälä nappasi luokkavoiton viidennen erän jatkopalloilla Eetu Mäkelän kustannuksella. Pronssimatsissa Niko Tamas nappasi 3-2 (viimeinen 11-9) voiton Anton Koskesta. Ottelun jännitystä kuvaa se että viimeisistä neljästä pisteestä kolme oli syöttövirheitä. YPTS:n Cecilia Tenkula nappasi kolmanneksi sijoittuneiden pelissä voiton tyttökoitoksessa Sofia Jokikokosta 3-0. Unto Parkkiselle 3-0 voitto Viljami Jussilasta nelosten kohtaamisessa. Vitosten kohtaamisessa nähtiin myös huikean tasainen taisto kun Aleksi Jokikokko nappasi voiton 3-2 (viimeinen 11-9). Kuutosten pelissä Touko Kemppaiselle voitto Liana Mazedista 3-0. Erittäin hieno kilpailuluokka, 12 pelaajasta vain kahdella oli lisenssi ennen tätä turnausta. Pallot olivat paikoin myös oikein tasokkaita. Tulevaisuus näyttää valoisalta kun harjoituksissa vain maltetaan käydä.
Iltapäivän pelit
Iltapäivälle suunniteltu tasoitusluokka alkoi jo tunnin etuajassa ja siihen osallistui vain kuusi pelaajaa. Pienen haastattelun jälkeen päädyttiin pelaamaan kuuden pelaajan pooli ja rahat jaettiin kutsussa mainitulla tavalla. Voittoon pelasi puhtaalla pelillä OPT-86:n Niklas Karjalainen. Niklas voitti lohkon finaaliottelussa Otso Vahtolan tiukasti 3-2, jos Otso olisi voittanut, niin Otso olisi käärinyt voittorahat itselleen. Nyt Otso jäi rahoitta ja kakkosrahat keräsi isoveli Sisu Vahtola. Tästä varmasti keskustellaan kotona illalla 🙂
OPT-86 kiittää kaikkia pelaajia ja taustajoukkoja. Seuraavan kerran Ratamotiellä pelataan kilpailut lauantaina 8.1.2022.
OPT-86 Itsenäisyyspäivän kilpailut ma 6.12.2021 – info
Tervetuloa jälleen Ratamotien pöytätennishallille pelaamaan OPT-86:n Itsenäisyyspäivän kilpailuihin. Ilmoittautuneita pelaajia on nyt 34kpl.
Kisojen kohdalla ilahduttavaa on Junioriluokka 2:n osallistujamäärä, rajana luokkaan mukaan pääsemiseksi on se että pelaaja on ollut mukana pingiskoulussa syksyllä 2021. Oulusta mukana on 8 junioria ja Ylivieskasta yksi. Myös Junioriluokka 1:n osallistujamäärä 11 junioria on varsin hyvä.
PKO-luokka muutettaneen pooliluokaksi, pelataan joko yksi iso pooli tai kaksi poolia + yksi sijoitusottelu. Päätös tehdään pelipäivän aamuna.
Järjestämme kilpailuissa pienimuotoisen kahvion. Kilpailut alkavat klo 10.00 ja ovet aukeavat viimeistään klo 9.00. Alla on pelaajamäärät luokittain, tilanne 5.12. klo 19.25:
Klo 10.00
PKO-luokka, 11 pelaajaa
Junioriluokka 1, 11 pelaajaa
Junioriluokka 2 (syksyllä 2021 pingiskoulussa harjoitelleet), 11 pelaajaa
n. klo 15.00 (aloitetaan aiemmin mikäli aamun aikataulu sen sallii)
Tasoitusluokka, 10 pelaajaa
Kutsu: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/Tiedostot/OinasTeem/OPT-86%20Itsen%C3%A4isyysp%C3%A4iv%C3%A4n%20kilpailut%206.12.2021.pdf
Ilmoittautuminen: https://bit.ly/3BwQjiv
Ilmoittautuneet: https://bit.ly/3GCpEo3
Finlandia Open 2021 – kisaraportti ja suomalaissijoitukset
Suomalaiset jäivät välieriin – Enzo Angles ja Men Shuohan mestareiksi
Sekä Benedek Oláh että Alex Naumi joutuivat nöyrtymään kamppailussaan pöytätenniksen Finlandia Openin finaalipaikasta.
Oláh hävisi Ranskan Enzo Anglesille 3-4 ja Naumi Portugalin Joao Geraldolle 2-4. Kotimaisittain hetki oli kuitenkin hieno, sillä ensimmäistä kertaa kisan 40-vuotisessa historiassa kaksi suomalaispelaajaa oli taistelemassa luokkavoitosta.
Loppuottelussa tapahtui melkoinen ihme, kun portugalilainen Geraldo johti ratkaisevaa seitsemättä erää jo 10-3. Jo Oláhia vastaan hyvää hermojen hallintaa osoittanut Angles nappasi kuitenkin rohkealla pelillä peräti yhdeksän pistettä peräjälkeen ja voitti erän 12-10. Tyypertynyt Geraldo ei tuntunut ymmärtävän tapahtunutta vielä palkintokorokkeellakaan.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Naisten kisan loppuottelussa Hollannin Men Shuohan kukisti Venäjän Valeria Kotcyurin 4-1.
Oláhilla on mitä parhaimmat mahdollisuudet loppuotteluun, sillä hän johti välieräottelua vielä 9-7 ratkaisevassa seitsemännessä erässä. Ranskalainen tuli lopussa kuitenkin ohi. Oláh paransi otteitaan ottelun kuluessa koko ajan, sillä hän oli häviöllä ottelua jo 0-3.
– Nyt oli oikeastaan ensimmäistä kertaa tässä kisassa vastassa kova pelaaja. Ranskalaisella on hankala syöttö, johon en oikein saanut tuntumaa. Ja kun en ole pystynyt harjoittelemaan kunnolla kuukauteen, tuntuma oli välillä hakusessa. Yritin vain pelata koko ajan rennosti, sillä täysillä yrittäessä peli ei jotenkin pysynyt kasassa, Oláh jutteli pelin jälkeen.
Naumi puolestaan johti Geraldoa jo 2-0. Kokenut portugalilainen luotti kuitenkin varmuuteensa ja nousi väkisin voittoon. Kaikki erät olivat tiukkoja, mutta viimeiset pisteet kääntyivät Geraldolle.
– Olen kyllä tosi tyytyväinen peleihini tässä turnauksessa. Rystykin alkoi toimia, kun sitä todella tarvittiin. Nyt tuntuu, että pystyin pelaamaan sitä peliä, jota mielestäni osaan. Peli on uudella tasolla, vaikka pari tiukkaa erää jäi vielä välierässä nappaamatta, miesten kisan suurin yllättäjä Naumi arvioi.
Koska Finlandia Openissa pelataan jokaisesta sijasta, suomalaiset voittivat välierätappionsa jälkeen molemmat yhden pelin ja kohtasivat toisensa lopulta ottelussa kisan kolmannesta sijasta. Oláh osoitti edelleen olevansa isäntä talossa ja vei ottelun 3-1.
Miesten kaksinpelin pronssiottelu
Miesten kaksinpelin suomalaissijoitukset
3. Benedek Oláh
4. Alex Naumi
39. Miikka O´Connor
48. Sam Khosravi
49. Lauri Laane
58. Aleksi Mustonen
65. Samuli Soine
79. Juhana Tuuttila
82. Aleksi Räsänen
84. Arttu Pihkala
85. Lauri Hakaste
Naisten kaksinpelin suomalaissijoitukset:
39. Maria Girlea
43. Aleksandra Titievskaja
46. Ella Kellow
49. Anna Kirichenko
50. Ramona Betz
59. Jannika Oksanen
65. Marina Donner
MF Enzo ANGLES FRA (190) – Joao GERALDO POR (83) 4-3 (3-11, 9-11, 4-11, 15-13, 16-14, 12-10)
WF Valeria KOTCYUR RUS (568) – Shuohan MEN NED (-) 2-4 11-6, 5-11, 3-11, 8-11, 11-6, 7-11)
M3-4 Benedek OLAH FIN (76) – Alex NAUMI FIN (269) 3-1 (11-2, 11-5, 8-11, 11-2)
W3-4 Yana NOSKOVA RUS (57) – Solomiya BRATEYKO UKR 1-3 (11-9, 7-11, 10-12, 8-11)
MSF Benedek OLAH FIN (76) – Enzo ANGLES FRA (190) 3-4 (4-11, 9-11, 6-11, 11-6, 11-7, 11-9, 10-12)
MSF Alex NAUMI FIN (269) – Joao GERALDO POR (83) 2-4 (13-11, 11-6, 5-11, 9-11, 8-11, 9-11)
WSF Yana NOSKOVA RUS (57) – Valeria KOTCYUR RUS (568) 0-4 (5-11, 8-11, 9-11, 7-11)
WSF Shuohan MEN NED (-) – Solomiya BRATEYKO UKR (188) 4-0 (11-8, 11-8, 11-7, 11-9)
Sunnuntain pelit (T1)
Palkintopotretit
Lauantai 4.12. – Oláh ja Naumi edelleen voittojen tiellä
Kisakallion Urheiluopistolla, Lohjalla iskettävän pöytätenniksen kansainvälisen Finlandia Openin kaksinpelien välieräparit saatiin selville lauantaina.
Miesten kaksinpelin ykkössijoitettu Benedek Oláh jatkoi lauantaina mainioita otteitaan. Oláh voitti päivän molemmat ottelunsa puhtaasti 3-0 ja eteni sunnuntain välierävaiheeseen. Sunnuntaina ensimmäinen vastustaja on ranskalainen Enzo Angles. Myös Alex Naumi on samassa vaiheessa voitettuaan lauantain molemmat pelinsä.
Aamupäivän kamppailussaan seinäjokinen Oláh kohtasi Sveitsin Elias Hardmeierin, joka pystyi vain ajoittaiseen kiusaamiseen. Iltapäivän kamppailussa vastaan asettui toinen sveitsiläinen Loic Stoll, jolla oli vielä vähemmän annettavaa. Oláh suorastaan murjoi alakierteellä puolustavan sveitsiläisen pelin.
– Näitä pelejä kannattaa voittaa 3-0 niin ei väsy liikaa. Puolustaja Stoll oli kyllä melkein tykinruokaa, siksi hyvin peli kulki. Se oli oikeastaan erinomaista verryttelyä ja tuntuman hakua huomisiin mitalipeleihin, Oláh arvioi lauantain esityksiään.
Myös Alex Naumi pelasi lauantaina hyvin ja voitti ensimmäistä kertaa urallaan Sveitsin Pedro Osiron. Tiukka kamppailu päättyi 3-2, vaikka koskelaisella oli kaikki mahdollisuudet 3-0 voittoonkin. Iltapäivän ottelussa vastaan asettui Iranin taitava Amir Hossein Hodaei, luokan välieräsijoitettu.
Naumi ei hätkähtänyt maailmanlistalla yli 100 sijaa korkeammalla olevan iranilaisen (159.) aktiivista hyökkäyspeliä vaan voitti ottelun tiukoista eristä huolimatta 3-0. Näin Suomella on kaksi miespelaajaa sunnuntain mitalipeleissä. Naumin vastustaja on Portugalin Joao Geraldo, joka on Oláhin jälkeen luokan kakkossijoitettu.
– Vanhaa Eslövin kämppäkaveriani Osiroa vastaan sain lopulta voiton, vaikka kieltämättä olin aika hermostunut joka kerta ratkaisupallojen koittaessa. Iranilaista vastaan pelasin kyllä ihan parasta peliäni. Etenkin syöttötuntuma on nyt todella hyvä.
Muiden suomalaisten lopulliset sijoitukset:
39. Miikka O´Connor
48. Sam Khosravi
(51. Lauri Laane)
58. Aleksi Mustonen
65. Samuli Soine
79. Juhana Tuuttila
82. Aleksi Räsänen
84. Arttu Pihkala
85. Lauri Hakaste
Naisten kaksinpelin lopulliset suomalaissijoitukset:
39. Maria Girlea
43. Aleksandra Titievskaja
46. Ella Kellow
49. Anna Kirichenko
50. Ramona Betz
59. Jannika Oksanen
65. Marina Donner
Finlandia Openissa on mukana kaikkiaan 153 pelaajaa 28 eri maasta. Neljän päivän aikana pelataan kaikkiaan 652 ottelua.
Perjantai 3.12. – naisten ja miesten kaksinpelit: Oláh ja Naumi taistelevat kisan voitosta
Finlandia Openin miesten ja naisten kaksinpelit käynnistyivät perjantaina Kisakalliossa. Miesten ykkössijoitetun Benedek Oláhin lisäksi suomalaisista kaksinpeliin lähtivät Lauri Hakaste, Sam Khosravi, Aleksi Mustonen, Alex Naumi, Miikka O´Connor, Arttu Pihkala, Aleksi Räsänen, Samuli Soine ja Juhana Tuuttila. Naisten kaksinpeliin starttasivat maajoukkuedebyyttinsä tehneen Marina Donnerin lisäksi Ramona Betz, Maria Girlea, Ella Kellow, Anna Kirichenko, Jannika Oksanen sekä Aleksandra Titievskaja.
Oláh, Naumi ja Khosravi saivat ensimmäisen kierroksen vapaaksi ja voittivat sen jälkeen toisen kierroksen pelinsä. Khosravin voittolistalle osui tuttu mies, sillä hän kukisti Lauri Laanen. Muidenkin suomalaisten avauskierros oli vapaa, mutta he kärsivät ensimmäisen tappionsa heti toisen kierroksen otteluissaan.
Kolmannella kierroksella Oláh kukisti vaivatta 3-0 Valko-Venäjän Heorhi Kunatsin. Näin hän jatkaa edelleen taistelua kisan voitosta. Samoin tekee Naumi, joka kolmannen kerroksen ottelussaan löi Norjan Sigurd Sörheimin selvästi 3-0. Samat pelaajat kohtasivat myös torstaina alle 21-vuotiaiden luokassa ja silloinkin suomalainen oli parempi.
Sen sijaan Khosravi kohtasi kolmannella kierroksella parempansa, kun luokan kolmossijoitettu, iranilainen Amir Hossein Hodaei oli suomalaista 3-0 erin parempi. Kahdessa ensimmäisessä erässä Sam taisteli kuitenkin hyvin. Vastassa oli ”lähes maanmies”, sillä Samin isä on syntynyt Iranissa.
Naisten kisassa ensimmäisen kierroksen ottelunsa hävinnyttä Donneria lukuun ottamatta muut suomalaisnaiset saivat paikan suoraan toisella kierroksella. Näissä otteluissa voittoon pystyi vain Maria Girlea, joka kukisti Venäjän Anastasiia Itkinan. Seuraavalla kierroksella Eestin Airi Aavamerin hankala peli on kuitenkin Marialle liikaa.
Finlandia Open pelataan perinteisesti ”progressive knock out” -menetelmällä, jossa pelit jatkuvat tappioista huolimatta. Etenkin ulkomaalaiset valmentajat pitävät kisasta, jossa pelaajat saavat useampia kansainvälisiä pelejä.
Kisan järjestäminen on ollut tänä vuonna erityisen haasteellista, kun neuvottelut ITTF:n kanssa ovat olleet vaikeita. Hankaluudet ovat jatkuneet vielä kisapaikallakin, sillä Finlandia Open on virallinen rankingkisa. Niinpä paikalla on esimerkiksi useamman henkilön striimausryhmä sekä ulkomailta tulevat kilpailujohtaja ja kaksi ylituomaria. Vahvasta miehityksestä huolimatta he eivät saaneet avauspäivänä striimausta toimimaan lainkaan ja ”on line” -tulospalvelunkin vain ontuen. Meillä kisaisäntinä ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa näihin asioihin, mutta toki olisimme itse esimerkiksi striimauksen järjestäneet, jos sen järjestäminen olisi ollut omissa käsissämme.
Torstai 2.12. – U21 kaksinpelit
Finlandia Open avattiin torstaina alle 21-vuotiaiden luokilla, jotka pelattiin suorina cupeina. Suomalaisista mukana olivat Ramona Betz, Maria Girlea, Ella Kellow ja Aleksandra Titievskaja sekä Sam Khosravi, Alex Naumi, Arttu Pihkala, Aleksi Räsänen ja Juhana Tuuttila.
Naisissa Ella Kellow oli ainoa suomalainen, jolle osui peli avauskierroksella. Kellow hävisi mukavan taistelun jälkeen Englannin Charlotte Bardsleylle 1-3. Titievskaja ja Girlea saivat ensin vapaakierroksen ja kärsivät sitten niukat 2-3 tappiot. Girlea hävisi Englannin Mari Baldwinille ja Titievskaja lopulta pronssille asti pelanneelle Ukrainan Iolanta Yevtodiille (5. erä 9-11!). Myös Betz pääsi suoraan toiselle kierrokselle ja voitti sitten Sveitsin Nina Tulliin 3-0. 16 parhaan joukossa vastaan asettui Liettuan hankalatyylinen Marija Mikalauskyte, joka ”hämärän” rystykuminsa turvin voitti ottelun 3-1.
– Minulla oli kaikki mahdollisuudet voittoon, Betz harmitteli.
Miesten puolella Räsänen hävisi ensimmäisellä kierroksella Ruotsin Daniel Lindsölle 0-3 ja Tuuttila samoin lukemin Puolan Matyas Lebedalle. Pihkala löi 3-1 Englannin Maxin Stevensin, mutta hävisi sitten olkapäätään valitellen Denis Dorcesculle 0-3.
Khosravi kukisti avauspelissään Ruotsin Theodor Sundinin 3-1 ja perään Räsäsen kukistaneen Lindsön 3-2. 16 parhaan joukossa Norjan Sigurd Sörheim oli 3-0 lukemin parempi. Sam pelasi kuitenkin mainiosti ja etenkin voitto Ruotsin 18-vuotiaiden mestarista Lindsösta oli makea.
Pari viikkoa Stigan uudella ”kuutiomailalla” pelannut Naumi sai ensin vapaakierroksen ja kukisti sitten Espanjan Angel Ayusonin 3-2 nihkeällä pelillä. Samoin lukemin kaatui myös Tanskan Theo Dykjär. Puolivälierässä Khosravin kukistanut norjalainen Sörheim sai kyytiä 3-1 lukemin.
Välierässä Alex paransi huomattavasti peliään ja löi Ukrainan Anton Limonovin suoraan 3-0. Alex voitti avauserän jatkopalloilla ja sen jälkeen Ukrainan maajoukkuemiehen pelihuumori katosi. Loppuottelussa kakkossijoitettu Alex kohtasi ykkössijoitetun iranilaisen Amin Ahmadianin. Vasenkätinen Naumi ei saanut oikeakätisen iranilaisen peliin kunnon otetta missään vaiheessa ja ottelu päättyi jälkimmäisen selvähköön 3-0 voittoon.
– Välieräpeli oli hyvä, mutta finaalissa olin liian epävarma. Päivä alkoi kuitenkin niin vaatimattomasti, että kai tähän lopulta ihan tyytyväinen pitää olla, Naumi arvioi taiston tauottua.
Lopputulokset
U21-naiset
- Leili Mostafavi Ranska 5-11, 13-11, 13-11, 11-9
- Men Shuohan Hollanti
- Kornelija Riliskyte Liettua ja Iolanta Yevtodi Ukraina
U21-miehet
- Amin Ahmadian Iran 11-8, 11-9, 11-7
- Alex Naumi Suomi
- Anton Limonov Ukraina ja Mikhail Tsyhanouski Valko-Venäjä
U21 miehet suomalaissijoitukset
- Alex Naumi 2.
- Sam Khosravi R16
- Arttu Pihkala R32
- Aleksi Räsänen R64
- Juhana Tuuttila R64
U21-miesten loppuottelu AHMADIAN Amin IRI – NAUMI Alex FIN 3-0
U21 naiset suomalaissijoitukset
- Ramona Betz R16
- Maria Girlea R32
- Aleksandra Titievskaja R32
- Ella Kellow R64
U21-naisten loppuottelu: MOSTAFAVI Leili FRA – MEN Shuohan NED 3-1
Kaikki tulokset
https://www.ittf.com/tournament/5328/2021/2021-ittf-finlandia-open/
Jyväskylä Open – Kilpailukutsut
Jyväskylä Open lähestyy, mutta vielä mahtuu mukaan! Maanantaina on viimeinen ilmoittautumispäivä, mutta kisat saattavat täyttyä jo ennen sitä, joten laita ilmoittautuminen heti. Esimerkiksi lauantain iltapäiväluokkaan on enää 10 paikkaa jäljellä!
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: JyväskyläOpen_Kisakutsu.pdf
P.S. Kisoissa otamme koronatilanteen vakavasti huomioon ja suositamme vahvasti maskien käyttöä.
TOP-16 finaali 18.12.2021: osallistujat
TOP-16 lopputurnaus 18.12.2021: viimeinen ilmoittautumispäivä on 30.11.
Paljon ilmoittautumisia puuttuu edelleen! Takaraja on 30.11.2021. Myös ilmoitus siitä, ettei osallistu, tulee tehdä ilmoittautumislomakkeella. Ilmoittautumisvelvollisuus koskee myös varamiehiä. Huomioikaa myös palkinnot: 1. 1000 €, 2. 600 € ja 3. & 4. 200 €.
Kilpailukutsu sisältää myös kuvauksen pelijärjestelmästä sekä kierroskohtaisen aikataulun. Pelit aloitetaan lauantaina 18.12.2021 klo 11 alkupooleilla.
Tervetuloa – myös katsomaan!
6-divisioona V-S alkulohko – Tiedosto
Linkki tiedostoon: 6 alkusarja Koskella_041221.pdf
Parapöytätenniksen SM – Kilpailutulokset
Linkki tiedostoon: Parapöytätenniksen SM 2021 tulokset.xlsx
Junioreiden TOP (B) – Kilpailutulokset + raportti
Linkki tiedostoon: Junnu TOP2021.xlsx
Junioreiden TOP raportti (Teemu Oinas)
Yleistä
Junioreiden TOP -kilpailuun osallistui lopulta tasan 20 pelaajaa. Määrä on matala, mutta kuvastaa totuuden nimissä osaltaan ohutta seuratyötä, jota isossa kuvassa Suomessa tällä hetkellä tehdään. Suunta on kuitenkin onneksi ylöspäin ja tämmöinen pöytärajoitukseltaan maksimissaan 48 pelaajan kilpailu pitäisi tulla suhteellisen täyteen aika pienellä ryhtiliikkeellä. Kilpailun pelisysteemi on loistava, runsaasti pelejä ja kaikki sijat ratkaistaan. Kaikki saavat tasaisia otteluita. Junioreiden TOP -kilpailuista tehdään jatkossa syyskauden tärkein juniorikilpailu. Keväällä pelataan SM-kilpailut ja syksyllä ratkotaan paremmuudet tässä TOP-kilpailussa. Kilpailuvaliokunta teki kilpailujen palkintoihin 1000€ lisäbudjetin, jolla hankittiin kiertopalkinnot ja tavarapalkintoja. Nyt tarvitaan enää junioriseurat mukaan talkoisiin. Ensi kauden kalenterista kilpailulle katsotaan hyvä paikka ja se yhdistetään jälleen juniorileiriin ja valmentajapäivään.
Karsinnat
Kilpailun neljä selkeästi tasoltaan parasta pelaajaa jätettiin karsintapoolien ulkopuolelle. Maria Girlea, Leonid Pullinen, Henri Kujala ja Lassi Lehtola tulivat kilpailuun mukaan vasta karsintojen jälkeen. Loput 16 pelaajaa jaettiin neljään pooliin josta lohkovoittajat selviytyivät kahdeksan pelaajan finaalipooliin. A-poolissa Vincent Joki menetti yhden erän Henrik Vuotille klaaraten itselleen finaalipoolipaikan. B-poolissa Aleksandra Seppänen teki selvää jälkeä puhtaalla 3-0 sarjalla. C-poolissa Luka Oinas menetti yhdet erät Andreas Köhlerille ja Otto Suokakselle. D-poolissa Emil Takalo menetti kaksi erää ilahduttavan pirteästi koko päivän esiintyneelle Jimi Koivumäelle ja yhden erän Nuno Marttiselle.
Finaalipooli
Finaalipoolissa neljä parasta pitivät selkesti pintansa lohkovoittajia vastaan. Ainoastaan Aleksandra Seppänen onnistui viemään yhden erän Henri Kujalalta. Kärjen nelikko pelasi toisiaan vastaan odotetun tasaisesti. Leonid Pullinen pelasi voittoon lopulta puhtaalla pelillä. Viidenteen erään Leonid ajautui vain Henri Kujalan kanssa. Kakkoseksi pelasi Maria Girlea, joka oli marssinut voitosta voittoon ennen lohkon päätöspeliä Leonidia vastaan. Lassi Lehtolaa vastaan tosin Maria oli tarvinnut täydet viisi erää. Leonid pelasi ”finaalipelin” upeasti ja turhautti Marian pelin 3-1 voitolla. Henri Kujala ratkaisi kolmossijansa nousemalla 0-2 erätappiotilanteesta tiukkaan 3-2 voittoon Lassi Lehtolasta. Kärkinelikko oli tasainen, voitot on pienistä asioista kiinni. Paljon ratkaistiin henkisellä puolella jossa Leonid oli tänään terävänä.
Finaalipoolin alanelikko pelasi myös keskenään tasaisesti ja myös ristiin. Vincent Joki voitti Luka Oinaksen ja Emil Takalon tiukoissa taistoissa, mutta hävisi Aleksandra Seppäselle. Aleksandralle tämä jäi ainoaksi voitoksi kun oululaiset onnistuivat hänet voittamaan. Oululaisten keskinäisen väsyneiden pelaajien väännön vei Luka Oinas. Näin Vincent viides, Luka kuudes, Emil seitsemäs ja Aleksandra kahdeksas. Tämä nelikko pelasi keskinäisissä peleissään tiukasti mukavan näköistä hyökkäyspeliä ja pyrkivät samaan rohkeasti myös kärkinelikkoa vastaan.
Sijoituspelit
Karsintapoolien sijoille 2-4 sijoittuneet pelaajat jaettiin aluksi kahteen kuuden pelaajan lohkoon. A-lohkon vei puhtaalla pelillä Henrik Vuoti. Kakkoseksi keskinäisellä voitolla Sonja Ylinen ja kolmoseksi Henrik Vuotin yllättävän ahtaalle laittanut Jimi Koivumäki. Tea Stråhlman kahdella voitolla neljäs ja Eetu Hyttinen viides keskinäisellä voitolla Otto Suokaksesta. Otto onnistui lohkossa ottamaan ison yllätysvoiton Sonja Ylisestä. B-lohkossa Andreas Köhler nappasi puhtaan saldon. Toiseksi Lenni Perkkiö ja kolmanneksi Niklas Karjalainen. Nuno Marttinen joutui taipumaan neljänneksi. Arto Ojanen viides ennen Niko Kohosta. Tässä lohkossa Andreaksen peli oli selvästi mennyt eteenpäin alkusyksyn peleistä.
Lopuksi pelattiin vielä sijoitusotteluita sijoista 9-20. Henrik Vuoti oli kisan selkeä yhdeksäs. Jimi Koivumäki pelasi hienosti sijalle 14. Otto Suokas paransi loppua kohti ja nappasi sijan 17.
Kaikki juniorit saivat kilpailussa 10 ottelua, paitsi neljä kärkijunioria jotka selvisivät seitsemällä. Pelisysteemi toimi erittäin hyvin, ja toimii varmasti hyvin myös isommalla pelaajamäärällä. Tehdään tästä yhdessä jatkossa juniori SM:ien tapainen tapahtuma, johon juniorit kerääntyvät ympäri maan ratkomaan paremmuuksiaan.
Palkitut
Kilpailussa palkittiin kokonaiskilpailun kolme parasta sekä paras junioripoika ja -tyttö, paras kadettipoika ja -tyttö sekä paras nappulapoika ja -tyttö. Lisäksi kisadirektoraatti valitsi parhaan tsempparin.
Kilpailun kolme parasta:
1. Leonid Pullinen
2. Maria Girlea
3. Henri Kujala
Kilpailun paras junioripoika: Leonid Pullinen
Kilpailun paras juniorityttö: Maria Girlea
Kilpailun paras kadettipoika: Lassi Lehtola
Kilpailun paras kadettityttö: Sonja Ylinen
Kilpailun paras nappulapoika: Luka Oinas
Kilpailun paras nappulatyttö: Tea Stråhlman
Kilpailun tsemppari: Emil Takalo