Tsemppiseurojen leiripäivät käynnistyvät

 

Tsemppiseurojen leiripäivät käynnistyvät

Liiton yhteistyö tsemppiseurojen kanssa ei rajoitu vain markkinointiyhteistyöhön. Nyt käynnistämme yhteiset leiripäivät. Kierros käynnistyy hiihtolomaviikolla länsirannalta. Ensimäinen pysähdys on 20.2 maanataina Turussa. Seuraavana on heti 21.2 Koski ja 22.2 Pori. Porvooseen Maratonin vieraaksi tullaan 11.3.  Pohjoisemmaksi Yliviskaan saavumme 8.-9.4. Ouluun ei vielä tarkkaa päivää ole sovittu, mutta eiköhän sinnekin vielä päästä.

Painopiste leiritapahtumissa ovat uudet pelurit.

Mailapelikiertue pysähtyi Tampereella

Mailapelikiertue pysähtyi Tampereella 9.-11.2.2017

Mailapelikiertue oli viime viikolla kolme päivää Tampereella. Ohjelmassa oli kaksi päivää lajikokeiluja lapsille. Tämän lisäksi tamperelaiset opettajat saivat myös ohjausta siihen miten lajeja voi kouluilla peluuttaa. Viimeisenä oli lauantaina perheille suunnattu kokeilupäivä. PT75:n puolesta kaikkina päivinä paikalla olivat Pekka Tennilä ja Jukka Nieminen.

Kiertueen edelliset ”pysäkit” ovat olleet: Turku, Pori, Kuopio, Oulu. Edessä ovat ainakin pääkupunkiseutu, Lahti ja Joensuu.

Tsekin junioriavoimet 8.-12.2.2017, Hodonin

Tsekin junioriavoimet 8.-12.2.2017, Hodonin

Yleissivu: http://www.ittf.com/tournament/2716/czech-junior-cadet-open-ittf-premium-junior-circuit/

Päivän ottelut (sunnuntai): http://old.ittf.com/competitions/test/matches_of_today.asp?FormName=Search&FormAction=search&table_from=1&table_to=19&date_from=2%2F12%2F2017&date_to=2%2F12%2F2017&p_assc=&Competition_ID=2716

Livestreamit:

Keskiviikko: https://youtu.be/fbI9f3Wqg94
Torstai: https://youtu.be/1h2bPE0iOPE
Perjantai: https://youtu.be/HunLVmdcEws
Lauantai: https://youtu.be/Vc1GoNZudBI
Sunnuntai: https://youtu.be/nSE03uuNGrY

Sunnuntain tuloksia: (Arttu consolationissa, Noah pääkaaviossa)

Andre Pierre Kases (AUT) – Arttu Pihkala 1-3
Arttu Pihkala – Dalibor Diko (SVK) 0-3
Pihkala/Steif – Kubik/Kulczycki (POL) 0-3
Noah Steif – Tiago Li (POR) 0-3

Lauantain tulokset:

Barish Moullet (SUI) – Noah Steif 1-3
Arttu Pihkala – Viacheslau Belakon (BLR) 3-0
Heorhi Kunats (BLR) – Noah Steif 0-3
Matteo Gualdi (ITA) – Arttu Pihkala 3-0
Myshaal Sabhi (FRA) – Noah Steif 3-1
Arttu Pihkala – Filip Borovnjak (CRO) 0-3

Lauantain nelinpelit:

Pihkala/Steif – Feraru/Tomica (ROU) 3-2

Perjantain joukkuetuloksia: (voiton tuoneet suluissa)

Junioripojat: Suomi – Norja 1-3 (Naumi)
Kadettipojat: Romania-B – Suomi 2-3 (Pihkala, Steif)
Junioritytöt: Slovakia A – Suomi/Ruotsi 3-0
Kadettipojat: Suomi – Itävalta 3-0 (Pihkala, Steif)
Junioritytöt: Unkari A – Suomi/Ruotsi 3-1 (Lundström)
Junioripojat: Saksa – Suomi 3-0
Kadettipojat: Suomi – Saksa A 1-3 (Pihkala/Steif)
Junioritytöt: Tshekki/Italia – Suomi/Ruotsi 1-3 (Lundström)

Torstain ottelut:

Junioreiden nelinpelin kvartta:
Miyamoto / Shinozuka (JPN) – Flemming / Naumi 3-1

Junioreiden consolationia:
Annika Lundström – Dalma Hasanova (BUL) 3-0
Veeti Valasti – Henrik Nilsen (NOR) 0-3
Annika Lundström – Gabriela Stepanova (CZE) 0-3
Mihai Zamfir (ROU) – Veikka Flemming 0-3
Alex Naumi – Iliyan Doychev (BUL) 3-1
Veikka Flemming – Ondrej Lapcik (CZE) 2-3
Alex Naumi – George Vrabie (ROU) 3-1
Michael Trink (AUT) – Alex Naumi 1-3
Ondrej Lapcik (CZE – Alex Naumi 2-3
Alex Naumi – Nicolas Burgos (CHI) 0-3 (junioripoikien consolationin loppuottelu)

Suomalaisten tuloksia keskiviikolta:

Vitor Amorim (POR) – Arttu Pihkala 3-0
Alex Naumi – Marco Cappuccio (ITA) 3-1
Veikka Flemming – Martin Radel (AUT) 2-3
Dragos Florin Oprea (ROU) – Veeti Valasti 3-0
Paul Mladin (ROU) – Noah Steif 3-1

Annika Lundström – Elda Sehic (BIH) 3-1
Arttu Pihkala – Alexios Koulouriotis (GRE) 3-2
Alex Naumi – Jan Zandecki (POL) 2-3
Artur Grela (POL) – Veikka Flemming 3-0
Veeti Valasti – Conor Gallagher (IRL) 1-3
Dimitrios Stamou (GRE) – Noah Steif 2-3
Annika Lundström – Kornelija Riliskyte (LTU) 2-3
Gabriele Piciulin (ITA) – Arttu Pihkala 1-3
Alex Naumi – Gabor Hogye (HUN) 2-3
Veikka Flemming – Hiroto Shinozuka (JPN) 1-3
Stefan Todorov (BUL) – Veeti Valasti 3-0
Christopher Wheeler (SCO) – Noah Steif 0-3
Annika Lundström – Taerim Kim (KOR) 2-3

Nelinpelit:

Mladin / Oprea (ROU) – Dziadek (POL) / Valasti 3-0
Flemming / Naumi – Burgos / Carrasco (CHI) 3-0
Radoi / Zamfir (ROU) – Pihkala / Steif 1-3
Flemming / Naumi – Juhasz / Molnar (HUN) 3-1
Pihkala / Steif – Grela / Nalepa (POL) 0-3
Lundström / Puchanova (SVK) – Fule / Gondor (HUN) 3-1
Lundström / Puchanova (SVK) – Blaskova / Plaian (CZE/ROU) 0-3

Junioreiden jatkocup:

Arttu Pihkala – Kay Stumper (GER) 1-4
Noah Steif – Chenxi Wang (AZE) 2-4

Kuvat: Arttu, Alex, Veikka, Veeti ja Annika ovat valmiina valloittamaan Tshekin junioripöydät

Tshekin Hodoninissa pelataan tällä viikolla Premium-luokan ITTF:n junioriavoimet. Suomea kisassa edustavat Arttu Pihkala, Noah Steif, Veikka Flemming, Alex Naumi, Veeti Valasti ja Annika Lundström. Kilpailut alkavat keskiviikkona klo 9.00 paikallista aikaa junioripoikien ja juniorityttöjen karsintapeleillä.

Aikataulu: http://dd7978b90kfgn.cloudfront.net/2016/12/general_schedule_czeopen.pdf

Arvontoja ei ole vielä suoritettu, ne ovat saatavilla huomenna.