STARUMMER 6.5.2018 – Raportti

M-1150-luokan kärki oli hyvin nais/tyttö-pitoinen

Jo STARPRING-turnauksen aikana mutta myöhemminkin tuli pelaajilta viestiä,  että Helsinkiin olisi kiva saada yksi kilpailu vielä toukokuuksikin.  Kalenterissa oli sopivasti vapaata sunnuntaina 6.5., joten pakkohan se kilpailu oli järjestää. Kilpailukutsu tuli ulos tarkoituksella hieman myöhässä, ettei STARUMMER olisi kilpaillut osanottajista Oulun kisojen kanssa. Oikein mukavasti pelaajia silti paikalle tuli eli peruutusten jälkeen 51.  Heistä 10 oli naisia ja tyttöjä! Se teki mahdolliseksi pelata kisat kerrankin kunnon pooleina (viisi tai kuusi pelaajaa). Luokkia oli 150 pisteen välein alkaen M-700-luokasta, joten kaikille löytyi varmaan sopiva luokka.

Aikataulu oli viritetty äärimmilleen, jotta kisa loppuisi mahdollisimman aikaisin. Se ei sitten onnistunut, koska aamupäivällä aloitetut poolit ja jatko-ottelut eivät valmistuneetkaan ihan arvioidussa ajassa. Esimerkiksi miesten kaksinpelin neljän pelaajan pooli kesti ja kesti, kun siinä pelattiin kolme valtavan pitkää viisieräistä ottelua ja sen lisäksi kaksi neljäeräistä maratonottelua. Kaikki pöydät olivat kuitenkin koko ajan käytössä, joten ei viivästyminen johtunut siitä, ettei pelejä olisi saatu käyntiin.  Näin ollen viimeinen finaali eli M-1150 pääsi alkamaan vasta klo 18:15, kun arvioitu alkamisaika oli 16:40. Mutta mitäs siitä. Hauskaa oli! Tällä kertaa sai muuten pelata kahdessa samaan aikaan alkavassa luoakssa. Se aiheutti tietysti sen, että toisinaan poolien eteneminen pysähtyi jossakin kahdella pöydällä pelattavassa poolissa. Eli olihan niitä pöytiä joskus vähän tyhjänäkin.

Mukavaa oli, että kilpailijat auttoivat ystävällisesti kisajärjestelyissä.  Heli Mäkelä auttoi salin laittamisessa kuntoon aamulla, Spinnin tytöt Alisa ja Tamila Vlasova toimivat palkintoneitoina eli jakoivat palkinnot, Veikko Lamminsalo otti kuvat mitalisteista,  Toni Soine ja Jens Weckström auttoivat pyörittämään pooleja, joissa heidän nuoria pelaajiaan pelasi. Kiitos! Kiitos myös Viatcheslav Abramoville, joka toi Spinnistä neljä tyttöä kilpailuun.

Tässä pari videota kisan päättäneestä hienosta M-1150-luokan finaalista, jossa kohtasivat Tamila Vlasova ja Heli Mäkelä.

Tässä finaalin parhaat kohdat vielä erikseen:

M/N-12

Luokka M/N12 pelattiin yhtenä seitsemän pelaajan poolina. Yang Yixin voitti luokan puhtaalla pelillä eli kuudella voitolla. Vain sijoilla 5-7 pelattiin ristiin.

Kuvassa vasemmalta luokkavoittaja Yang Yixin, toiseksi tullut Olli Lukinmaa, nelonen Lucas Salo ja kolmonen Nuno Marttinen. Finalistien seura on PT Espoo ja kolmosten Maraton.

M-700

M-700-luokassa oli viisi pelaajaa ja se pelattiin tietysti yhtenä poolina. Amr Abdalla voitti puhtaalla pelillä häviten vain yhden erän. Lucas Salo sijoittui toiseksi.

Kuvassa vasemmalta voittaja Amr Abdalla PT Espoo, kakkonen Lucas Salo Maraton, kolmonen Eeli Lauritsalo Maraton ja nelonen (toinen kolmas palkinto) Julia Belov Por-83.

M-850

M-850-luokassa oli alunperin 10 pelaajaa kahdessa viiden pelaajan poolissa, mutta valitettavasti yksi pelaaja loukkaantui viime tipassa. PT Espoon taitava Yuri Afanassiev (2008!) voitti luokan kokien ainoan erätappionsa finaalissa GraPi:n Joona Sarlinia vastaan. Ykkössijoitettu pelaaja matkasi autolla 226 km Helsinkiin, hävisi kaksi ottelua neljän pelaajan poolissaan ja antoi kolmannessa ottelussaan wo:n, koska arveli varmaankin, ettei pääse jatkoon. Sitten hän ajoi takaisin 226 km kotiinsa. 

Kuvassa vasemmalta Yuri Afanassiev PT Espoo, kakkonen Joona Sarlin GraPi, kolmonen Joel Vilppula PT Espoo ja toinen kolmonen Lucas Salo Maraton.

Se oli muuten Lucas, joka taisi tuhota ykkössijoitetun päivän nousemalla poolin ensimmäisessä ottelussa häntä vastaan 3-2-voittoon oltuaan häviöllä erissä 0-2. Sitten kaksi erävoittoa kylmänviileästi 13-11 ja 12-10 ja vastustajan selkäranka sanoi ”naps”.

M-1000

M-1000-luokassa oli alunperin kaksi kuuden pelaajan poolia, mutta toinen pooli jäi viiden pelaajan pooliksi viime hetken poisjäännin vuoksi. Kummassakin poolissa kärkisijoitukset menivät sijoituksen mukaisesti. Toisessa semifinaalissa kohtasivat siskokset Alisa ja Tamila Vlasova. Alisa johti jo erin 2-1 ja hän hävisi kolmannen 11-13. Niin kakkossijoitettu Tamila meni finaaliin. Toisessa semifinaalissa ykkössijoitettu Heli Mäkelä joutui tiukoille Nuno Marttisen kanssa mutta voitti 3-1. Finaali oli yllättävän selkeä. Tamila voitti sen suoraan 3-0.

Kisavalokuvaaja Veikko Lamminsalo ei sitten ollut tarpeeksi tiukka ja vaatinut mitalisteja katsomaan ykköskameraan. 

Kuvassa vasemmalta luokkavoittaja Tamila Vlasova Spinni, kakkonen Heli Mäkelä MBF, kolmonen Alisa Vlasova Spinni ja toinen kolmonen Nuno Marttinen Maraton.

M-1150

M-1150-luokassa päästiin kahteen täyteen kuuden pelaajan pooliin. Poolissa A kärkisijoitetut kokivat kovia, kun ykköseksi nousi kolmossijoitettu Alisa Vlasova ja kakkoseksi viitossijoitettu Olli Lukinmaa. Tosin asiaan vaikutti se, että ykkössijoitettu Jere Santalahti joutui antamaan luovutuksen Alisalle jalan loukkaantumisen vuoksi. Mutta hänen olisi pitänyt voittaa Alisa 3-0 mennäkseen jatkoon. Ei niin helppo tehtävä! Poolin kakkossijoitettu, Atlaksen työjuhta Hannu Grönlund romahti peräti viidenneksi kahdella voitollaan.

Toisessa poolissa kaksi parhaaksi sijoitettua pitivät jatkopaikkansa, mutta kakkossijoitettu Tamila Vlasova voitti poolin kärkikamppailussa Heli Mäkelän ja nousi ykköseksi.

Semifinaalit olivat hurjaa vääntöä. Heli hävisi ensimmäisen erän Alisalle mutta nousi 3-1-voittoon. Neljäs 12-10. Tamila hävisi ensimmäisen erän Ollille ja voitti toisen 13-11 ja koko ottelun 3-1.

Heli johti finaalia erin 2-0, mutta Tamila nousi 3-2-voittoon upealla pelillä.

Kuvassa keskellä luokkavoittaja Tamila Vlasova Spinni, vasemmalla kakkonen Heli Mäkelä MBF ja oikealla kolmonen Alisa Vlasova Spinni. Toinen kolmonen Olli sai mitalinsa jo aiemmin.

Olli Lukinmaa PT Espoo sai pronssimitalinsa jo aiemmin:

M-1300

Markku Nuutinen voitti M-1300-luokan puhtaalla pelillä eli neljällä voitolla. Luokassa oli vain viisi pelaajaa, joten se pelattiin yhtenä poolina. Toiseksi sijoittuneen Yang Yixinin Nuutinen voitti viidennessä erässä 16-14!

Kuvassa vasemmalta kakkonen Yang Yixin PT Espoo, kolmonen Hannu Grönlund Atlas, voittaja Markku Nuutinen Atlas ja neljänneksi sijoittunut mutta myös pronssimitalisti Jere Santalahti TIP-70.

Ei kai Yang Yixinin kaulassa vaan roiku pronssimitali ja Jeren kaulassa hopeamitali? 

M-1450

M-1450-luokka pelattiin yhtenä kuuden pelaajan poolina. Välillä 1200-1500 taitaa olla pieni kuoppa kilpailuissa käyvien pelaajien määrissä? Ville Peltola oli vasta kolmossijoitettu, mutta hän otti ykköspalkinnon puhtaalla pelillä eli viidellä voitolla. Kuukauden pelaajaksi tänään valittu Vili Kinnunen hävisi vain Villelle ja otti hopeaa.

Ville ehti varmistaa ykköstilansa, kun muut vielä jatkoivat pelejään, joten tässä on vain hänen kuvansa, Muiden mitalistien kuva kommenteissa.

M-1450-voittaja Ville Peltola, PT Espoo:

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Vili Kinnunen TIP-70, kolmanneksi tullut Timo Akkanen Stara ja nelonen (myös pronssia) Nikolai Belov Por-83:

M-1600

M-1600-luokassa oli kuuden ja viiden pelaajan poolit. Kuuden pelaajan poolissa B pelattiin ennätysmäisen pahasti ristiin. Tämän pahemmin se ei enää oikein voi mennä (suluissa voittojen määrä):

1. Heljala Anni (3)
2. Berghäll Miika (3)
3. Hauhia Markku (3)
4. Akkanen Timo (2)
5. Kinnunen Vili (2)
6. Hynninen Antti (2)

Anni voitti toiset kaksi kolmen voiton pelaajaa mutta hävisi Kinnuselle ja Hynniselle. Kumpaakin vastaan 2-1-keula erissä ja sitten 9-11 viidennessä. Auts!

Jatko-otteluissa Miika Berghäll sai semifinaalissa luovutusvoiton Toivo Ridalista. Anni Heljala voitti Mika Heiskasen 3-1. Finaali oli hurja kamppailu. Viides erä 13-11 Miikalle!

Kuvassa Anni Heljala Por-83 (hopeaa) ja Miika Berghäll LPTS (lkultaa).

Mika Heiskanen TIP-70 sai pronssia:

Toivo Ridal PTS-60 joutui luovuttamaan semifinaalin, mutta hän nappasi kuitenkin toisen pronssimitalin:

M-1750

Myös M-1750-luokassa oli mukavasti kaksi kuuden pelaajan poolia. A-poolissa nelossijoitettu Anni Heljala yllätti nousemalla kakkoseksi. Hän voitti kakkossijoitetun Juhani Luttusen 3-2 (viides 15-13!) ja kolmossijoitetusta Toivo Ridalista tuli wo. Ykkössijoitetulle Petteri Vartiaiselle Anni hävisi – tietysti – erin 2-3 ja viides 10-12. Pooli oli kisajärjestäjän kannalta kaamea pooli. 14 pelattua ottelua ja peräti kahdeksan viisieräistä! Tuntui ettei pooli pääty milloinkaan.

B-poolissa vain ykkös- ja kakkossijoitetut vaihtoivat paikkaa, kun Mika Kettunen voitti Veikko Lamminsalon 3-0. Mika meni lopulta kultamitaliin saakka voittaen finaalissa Petteri Vartiaisen 3-0.

Kuvassa hopeamitalisti Petteri Vartiainen MBF (oikealla) ja Veikko Lamminsalo TIP-70 (pronssia). Voittaja Mika Kettunen katosi paikalta finaalin jälkeen, ja kuva jäi saamatta.

 

 

Anni Heljala Por-83 sijoittui kolmanneksi:

M-1900

M-1900-luokassa pelattiin kolmessa poolissa (4+4+5). Lisäksi jatkocupissa käytettiin lucky loser -arvontaa kisakuvaaja Veikko Lamminsalon ehdotuksesta. Eli kolmesta kolmosesta arvottin kaksi jatkoon, jotta saatiin täysi kahdeksan pelaajan jatkokaavio. No sehän meni sitten vähän huonosti, koska jatkoon arvottiin C-poolin nelonen, koska oli jäänyt mielikuva, että kolmonen jättää kisan kesken. Mutta eipä ollutkaan jättänyt. Joka tapauksessa olisi pitänyt suoraan jättää C-pooli väliin tässä ja valita kaksi käytettävissä ollutta kakkosta.

Lucky loserit eivät olleet enää lucky jatko-cupissa vaan jäivät ilman erävoittoja. Voittoon jyräsi vanha Starin kisojen jyrä Sami Järvinen. Hän voitti finaalissa seurakaverinsa Otto Boijen 3-0.

Kuvassa vasemmalta kolmonenViatcheslav Abramov Spinni (hävisi Samille semifinaalissa 1-3), kolmonen Kari Komu TIP-70 (hävisi Otolle semifinaalissa 1-3), kakkonen Otto Boije PT Espoo ja voittaja Sami Järvinen PT Espoo.

MK

Miesten kaksinpelissä oli vain yksi neljän pelaajan pooli, mutta se oli sitä sitkeämpi pooli. Kuudesta ottelusta kolme oli varmaan 60 minuutin viisieräisiä ja kaksi neljäeräistä. Kesti ja kesti! Ja kesti. Sami Järvinen kohosi kisojen kaksoisvoittajaksi nappaamalla kultaa puhtaalla pelillä eli kolmella voitolla.

Kuvassa vasemmalta nelonen ja pronssia Vahid Zafari PT Espoo, kolmonen Randar Rebane PTS-60, kakkonen Viatcheslav Abramov Spinni ja voittaja Sami Järvinen PT Espoo.

SE ON LOPPU NY!

 

Vastaa