Koronapäivitys ja onnittelut Mikalle

Äitienpäivän alla mailakättä polttaa jo kovasti, mutta edelleen meillä on valitettavan vähän uutta kerrottavaa koronatilanteesta. Tällä tietoa julkiset liikuntatilat avautuvat kesäkuun alussa, mutta se tuskin tarkoittaa sitä, että tilat olisivat ”vanhaan malliin” kaikkien vapaassa käytössä.

Tähän tilanteeseen liittyen olemme valmistelleet omaa ”koronaohjettamme” harjoittelun järjestämiseen. Julkaisemme sen todennäköisesti ensi viikolla, sen jälkeen kun Olympiakomitea  on julkaissut oman yleisohjeensa.

Edustustason pelaajille pyrimme saamaan pelimahdollisuuden jo ennen kesäkuun alkua. Varmaa se ei kuitenkaan ole, kuten ei oikein mikään juuri tällä tietoa. Tavoittelemme myös sitä, että Ruskeasuo esimerkiksi ei menisi perinteiseen tapaan kiinni juhannuksen jälkeen. Valmistelemme myös jo kilpailuja ja sarjatoimintaa koskevaa ohjeistusta, vaikka kauden alkamisesta on paha sanoa mitään varmaa.

Edelleen seuraamme ja noudatamme viranomaisten ja muiden virallisten tahojen ohjeita (esimerkiksi Valtioneuvosto ja Olympiakomitea). Ehkä tärkein ohje on kuitenkin – jos joku pelaamaan pääsee  – että harrastuksiin ei missään tapauksessa mennä sairaana, vaikka oireet lieviä olisivatkin.

Liiton henkilöstöstä Taneli ja Mika ovat sekä tehneet etätöitä että pitäneet hiukan vapaapäiviäkin. Molemmat ovat mm. tuottaneet uutta valmennusmateriaalia. Mattias piti ensin lomaa ja on ollut toukokuun lomautettuna. Lomautus katkeaa, jos salit kesäkuussa aukeavat. Taneli ja ehkä myös Mika pitävät vielä jonkin verran lomaakin.

Päivän iloinen uutinen oli se, että toiminnanjohtajamme Mika Räsänen sai aamupäivällä valmiiksi Valmennuksen erikoisammattitutkintonsa. Viimeisen näytön vastaanottanut Kisakallion Pulmu Puonti kehui vuolaasti Mikan opintoja ja eritoten kirjallista raporttia. Sen yksi osa on valmentajakoulutuksessamme suoraan hyödynnettävä modernin lyöntitekniikan opas, joka minunkin mielestäni on erinomainen tuotos.

Lämpimät onnittelut Mikalle!

Vastaa