Alex Naumi – Eslövs AI BTK – Pingisligan 2020/2021

Alex Naumi edusti Ruotsin pöytätenniksen pääsarjassa eli ”Pingisliganissa” viime kauden tapaan Eslövs AI BTK:ta. Joukkueen muut jäsenet olivat Truls Möregårdh, Robert Svensson, Daniel Kosiba, Nandor Ecseki ja Mathias Översjö.

Eslöv sijoittui runkosarjassa kolmanneksi, tippui välierissä otteluvoitoin 0-2 (3-4, 2-4) Halmstad BTK:lle sijoittuen lopulta sarjassa kolmanneksi.

”Kausi oli aika rikkonainen koronan ja omien selkävaivojen vuoksi. Nyt olisi ollut täydellinen aika treenata kovaa, mutta suunnitelmat menivät selän takia vähän läskiksi. Onneksi selkä alkaa tulla jo pikkuhiljaa kuntoon, vaikka ihan sataprosenttisessa kunnossa se ei vielä olekaan. Kesäkuun lopun ohjelmassa on EM-kisat Puolassa, mutta kesän pääpaino on laittaa kroppa kuntoon Tuomas Sallisen avustuksella lähinnä liikkuvuuden ja fysiikan osalta. Tämä auttaa varmasti kehittymään ja välttämään tulevaisuudessa loukkaantumisilta.”

Sarjataulukko ja otteluohjelma

Tulokset kierroksittain

Välierät

(2) 10.5.2021 klo 19.30 Eslövs AI BTK – Halmstad BTK 2-4

Halmstad eteni finaaliin Söderhamns UIF:ää vastaan, Eslöville Pingisliganin pronssia. Eslöv pelasi ottelun samalla kokoonpanolla kuin lauantain 3-4 -tappioon päättyneen ensimmäisen välierän, joten Alex seurasi joukkueensa otteita katsomosta käsin.

(1) 8.5.2021 Halmstad BTK – Eslövs AI BTK 4-3

Alex Naumi ei ollut tällä kertaa Eslövin pelaavassa kokoonpanossa. Halmstad johtaa välieräsarjaa 1-0. Loppuottelupaikkaan vaaditaan kaksi voittoa. Toinen välierä pelataan Eslövissä maanantaina 10. toukokuuta.

Toinen välieräpari Söderhamns UIF – Spårvägens BTK 2-0 (4-0, 4-2), Söderhamn loppuotteluun.

Runkosarja

12.4.2021 Eslövs AI BTK – Halmstad BTK 1-4

Naumi Alex – Ranefur Elias 0-3 (10-11, 10-11, 4-11)
Naumi Alex – Arvidsson Simon 0-3 (6-11, 9-11, 7-11)

Eslöv sijoittui runksarjassa kolmanneksi, Alex Naumi ottelusuhde 4 voittoa – 9 tappiota. Välieräparit: Söderhamn-Spårvägen ja Halmstad-Eslöv, ensimmäiset ottelut 4.5.2021.

8.4.2021 Lyckeby BTK – Eslövs AI BTK 1-4

Andersson Anton – Naumi Alex 3-0 (11-10, 11-8, 11-10)

Alex Naumi: ”Tiukka tappio harmittaa. Karverlla oli vähän inhottava pelityyli, mikä ei sopimut minulle ollenkaan. Oma peli meni muutenkin vähän ylös-alas, kroppakaan ei oikein toiminut. Pelistä jäi oaljon opittavaa itselle, mutta tärkein asia oli joukkueen 4-1 -voitto. ”

Eslöv jatkaa sarjassa toisena. Runkosarjan päätöskierroksella 12.4. Eslöv kohtaa kotona Halmstad BTK:n, panoksena ottelussa on kotietu semifinaaleihin.

5.4.2021 Eslövs AI BTK – Söderhamns UIF 4-2

Naumi Alex – Brodd Viktor 0-3 (6-11, 8-11, 6-11)
Naumi Alex – Sandström Per 3-2 (11-9, 7-11, 8-11, 11-10, 11-9)

Alex Naumi: ”Oli vähän vaikeuksia saada omaa peliä käyntiin. Olo oli hieman jäykkä ja hidas, mutta mukava oli saada toinen matsi kovan taistelun jälkeen kotiin. Myös joukkueelle oli tärkeä saada 4-2 -voitto, jolla vahvistettiin kakkospaikkaa sarjassa, mikä tietäisi kotietua semifinaaleihin.”

1.4.2021 Eslövs AI BTK – Spårvägens BTK 2-4

NAUMI Alex – FRIIS Martin 1-3 (10-11, 11-9, 8-11, 4-11)
NAUMI Alex – ANDERSSON Harald 2-3 (11-8, 5-11, 11-10, 5-11, 7-11)

Alex Naumi: ”Tosi harmittava tappio, kun peli olisi voinut kääntyä meille 4-2 (toisen ottelun viidennessä erässä johtoasema 5-3). Itse en voi tietenkään olla tyytyväinen kahteen tappioon, mutta peli tuntuu todella hyvällä siihen nähden mitä olen pystynyt harjoittelemaan. Ratkaisupalloissa näkyi pelaamattomuus. Positiivisin asia oli se, että selkä ei vaivannut peleissä oikeastaan ollenkaan.”

Eslövs jatkaa sarjassa toisena viisi pistettä Spårvägenin takana.

30.3.2021 klo 19.30 Falkenbergs BTK – Eslövs AI BTK 1-4

RINIOTIS  Anastasios (WR881) – NAUMI Alex (WR265) 2-3 (8-11, 7-11, 11-5, 11-6, 10-11). Alex Naumi palasi voitokkaasti pelikentille pitkän selän kuntoutusjakson jälkeen. Eslövs on nyt sarjassa toisena ja kohtaa torstaina kotihallissa kärkijoukkue Spårvägens BTK :n.

Alex Naumi: ”Oli kiva päästä taas pelaamaan pitkästä aikaa. Selkä alkaa pikku hiljaa tuntua paremmalta, vaikka ei ihan vielä 100 %:ssa kunnossa olekaan. Olen tosi tyytyväinen omaan peliin. Takana on pitkä tauko ja pystyn treenaamaan tällä hetkellä vain noin 30 % normaalista määrästä, niin siihen nähden tuntuu tosi hyvältä.”

23.3.2021 Eslövs AI BTK – Munkedals BTK 4 – 0

20.3.2021 BTK Kävlinge – Eslövs AI BTK 1 – 4

27.2.2021 Eslövs AI BTK – BTK Kävlinge 4-0

25.2.2021 Munkedals BTK – Eslövs AI BTK 0-4

23.2.2021 Halmstad BTK – Eslövs AI BTK 3-4

Alex kuntouttaa vielä selkäänsä, eikä ole toistaiseksi pelaavassa kokoonpanossa.

10.11.2020 Eslövs AI BTK – Lyckeby BTK 4-0

Alex Naumi ei ollut pelaavassa kokoonpanossa. Eslöv on neljän kierroksen jälkeen sarjassa kolmantena.

20.10.2020 Söderhamns UIF – Eslövs AI BTK 4-3

Alex Naumi hävisi molemmat kaksinpelinä, Viktor Broddille 3-1 (7-11, 11-7, 11-8, 11-9) ja Anton Hjortille 3-1 (11-5, 7-11, 11-6, 11-9).

– Koko joukkueelle jäi hieman huonot fiilikset, vaikka yksi sarjapiste kotiin tulikin. Eslöv lähtee voittamaan aina jokaista peliä, mutta nyt tuli toinen tappio putkeen. Myös oma esitykseni varsinkin toisessa pelissä oli vähän väkinäistä ja jännittynyttä.

6.10.2020 Spårvägens BTK – Eslövs AI BTK 4-2

Alex Naumi hävisi oman ottelunsa Martin Friisille niukasti 1-3 (10-11, 9-11, 11-8, 10-11).

22.9.2020 Eslövs AI BTK – Falkenbergs BTK 4-2

Alex Naumi nappasi Eslöville kaksi voittoa kaatamalla Charlie Widingin 3-1 ja An Shun erin 3-2 viidennen erän ”sudden death” pallolla.

Sarjataulukko ja tulokset

https://www.profixio.com/fx/serieoppsett.php?t=SBTF_SERIE_AVD11954&k=LS11954&p=1

Livelähetykset (39 SEK/kierros tai 49 SEK/kk)

https://solidsport.com/pingiskanalen/

 

1 thought on “Alex Naumi – Eslövs AI BTK – Pingisligan 2020/2021

Vastaa