Benedek Oláh sinetöi joukkueensa voiton Ranskassa

Benedek Oláhin mainiot otteet pöytätenniksen Ranskan Pro A -liigassa saivat jatkoa tiistaina, kun Oláhin edustama Jura Morez TT haki Istresistä puhtaan 0-3 -vierasvoiton.

Tokion olympiakisoihin tähtäävä Oláh sinetöi joukkueensa täyden pistepotin kaatamalla kaksi sijaa maailman rankingissa alapuolella olevan Eric Joutin 3-1 (11-6, 11-7, 9-11, 11-5).

– Huomaa, että olen harjoitellut pelkkiä syöttöjä joka päivä vähintään puoli tuntia. En tehnyt pelissä ainuttakaan syöttövirhettä pituudessa, korkeudessa ja kierteessä – kaikki meni juuri niin kuin halusin. Myös kämmenlyöntini oli yllättävän hyvä, vaikka siltä se ei ole viime aikoina tuntunut. Jotenkin ne pallot vaan löysivät pöytään, Oláh iloitsi.

Suomalaisvirtuoosin pelin ainoa vähän heikompi hetki oli kolmannen erän lopussa, jota hän johti vielä 8-6.

– Peli olisi pitänyt päättyä 3-0, mutta keskittyminen herpaantui muutamaksi minuutiksi, ja siinä meni erävoitto. Muuten olen tosi iloinen pelistä, Seinäjoen Sisun mies summasi.

Tiistain pelien jälkeen Jura Morez TT jatkaa liigassa toisena vain pisteen päässä ottelun enemmän pelanneesta Les Loups D’Angersista.

Euroopan olympiakarsinnat isketään 10.-14. helmikuuta Portugalissa. Lissabonista paikan Tokioon saa 5 parasta mies- ja 4 parasta naispelaajaa.

Ranskan Pro A -liiga

http://www.fftt.com/pro/index.php?job=division&id=proam

Olympiakarsinnat

https://www.ettu.org/en/events/european-olympic-singles-qualification/general-information/

 

Vastaa