Supernappulaleiri Oulussa 30.4. – 1.5.2022 – raportti

Korona-ajasta kärsinyt SPTL:n nappulaprojekti huipentui kauden 2021/2022 osalta Oulussa järjestettyyn Supernappulaleiriin johon kutsuttiin vuonna 2008 syntyneitä ja nuorempia maamme kärkipelaajia harjoittelemaan yhdessä. Leirille osallistuivat lopulta seuraavat pelaajat: Luka Oinas (OPT-86), Mia Kellow (TIP-70), Eetu Hyttinen (OPT-86), Jimi Koivumäki (TIP-70), Pyry Siven (YPTS), Otso Vahtola (Heitto), Niklas Karjalainen (OPT-86) ja Lenni Kemppainen (PT Jyväskylä). Valmentajina toimivat Vladimir Bril, Taneli Keinonen, Teemu Oinas ja Tatiana Poliakova. Leirillä sparreina toimivat Iaroslav Bril, Daria Bril ja Ella Kellow. Extraväriä lauantaina leirille toi Haaparannalta mukaan piipahtanut Ruotsin kadettien maajoukkueryhmän pelaaja Mark Usov. Kasassa oli siis varsin timanttinen kasa pelaajia.

Kuva: Leiriläiset yhteispotretissa

Leirin pingisohjelmasta vastasi Vladimir Bril. Lauantaina aamutreeni aloitettiin jalkatyö- ja tekniikkaharjoittelulla. Taneli ja Teemu vastasivat aamupäivällä pallolaatikkoharjoitteista. Aamupäivän päätti fyysinen harjoitus jonka suunnitteli ja toteutti Tatiana Poliakova.  Lounas syötiin paikallisessa hallin läheltä löytyvässä ravintolassa. Lauantain iltapäiväharjoitus oli suurimmaksi osaksi pallolaatikkoharjoittelua. ”Boksia” tarjosivat Vladi, Taneli, Teemu ja Tatiana. Pallolaatikossa keskityttiin jalkatyöhön ja lyöntien tekniseen laatuun. Iltapäiväharjoituksen jälkeen leiriläiset kyydittiin yhteisruokailuun jossa syötiin jälkiruoaksi vappujäätelöt.

Kuva: Pallolaatikko neljällä pöydällä yhtä aikaisesti

Lauantaina iltaharjoituksessa alkoi jo osalla pitkä päivä painamaan. Fokuksessa oli yksinomaan syöttö- ja syötönpalautusharjoittelu. Harjoituksesta noin puolet ajasta käytettiin Tatianan vetämänä fysiikkaharjoituksiin.

Sunnuntaina aamupäivällä keskityttiin pelinomaisiin harjoituksiin. Aamupäivän päätteeksi leiriläiset pääsivät pelaamaan erikoiseriä erikoissäännöillä. Lounasruoka toimitettiin kotikeittiö-Oinaksesta hallille, makaronilaatikko toimii aina. Hieman lyhyemmän tauon jälkeen pelattiin leirikilpailu. Leirikilpailussa kaikki 11 pelaajaa pelasivat kaikki kaikkia vastaan kaksi erää, jokaisesta voitetusta erästä sai yhden pisteen. Leirikilpailu oli paketissa 10min ennen leirin täyttä aikaa. Leirikisan tulokset löytyvät alapuolelta. Leirikilpailu onnistui erinomaisesti. Kaikki pelaajat pelasivat ”sata lasissa” ja ottivat harvinaisen hyvistä ja monipuolisista harjoitusvastustajista kaikki irti. Lopulta kaikki saivat palkinnoksi suut makeaksi ja toivon mukaan hyvän mielen kotimatkalle.

Kuva: Leirikilpailun tulokset

OPT-86 kiittää SPTL:ää leirin myöntämisestä Ouluun. Leirin paikaksi mietittiin aluksi Tanelin kanssa muutakin, mutta on kai se myönnettävä että Oulu oli nyt oikea paikka. Halli sallii sosiaalisen kanssakäymisen junioreiden kesken tavalla, jota ei monessa muussa paikassa voida toteuttaa. Leiriläiset ja valmentajat saivat kuulla hallin kaiuttimista tauoilla eräänkin kerran tämän ”leiribiisin” https://youtu.be/41nTnSnDapE

Nappulaleirit saavat kaudella 2022/2023 jatkoa, syksyllä leirit samaan tapaan ja keväällä mahdollisesti jotain muuta vastaavaa.

Vastaa