OPT-86 kesäkilpailut – Kilpailutulokset + raportti

Raportti kesäkisoista 11.6.2022

Ratamotien pöytätennispyhätössä miteltiin pingiskauden päättäneet kesäkisat, pienen, mutta leppoisan porukan kesken. Kansainvälistä maustetta kisoihin toivat OPT:n venäläisvahvistukset sekä mukava edustus Pohjois-Ruotsista.

Aamupäivällä kisattiin kolmessa luokassa: Miesten kaksinpeli, 1600-luokka ja 1200-luokka.

Kahdessa alkupoolissa kisatussa MK:ssa ei isompia yllätyksiä nähty. Seuran päävalmentajana toimiva Vladimir Bril oli itseoikeutetusti mestari, vaikka leikittelikin isä-poika-finaalissa täydet viisi erää vuosimallia 2009 olevan Iaroslav Brillin (OPT-86) kanssa, joka pokkasi hopeaa. Pronssit menivät Ruotsiin Leif Cruukalle (Suomessa Halex) ja Hans Kentälle (Suomessa OPT-86). Muut oululaiset (Koponen, Seppälä, Vuoste) jäivät pooliin. Saman kohtalon kokivat Heikki Holopainen (JPT) ja Mikael Bäckman (Halex).

1600-luokka kisattiin myös kahdessa alkupoolissa. Semeihin tiensä selvittivät A-poolista koko päivän lupaavia otteita esittäneet OPT:n Kari Halavaara ja Juho Åvist. Poolivoitosta taistellessa Åvistilla oli jo matsipallo, mutta aivan ei vielä riittänyt. B-poolista semeihin menivät Roger Olofsson (Skellefteå) ja Juhani Luttunen (Nu-Se). Välierät menivät 3-0 erin Halavaaralle ja Olofssonille, mutta finaalista saatiinkin sitten kisojen kovin thrilleri. Olofsson paineli erin 2-0 karkuun, mutta Halavaara heräsi taisteluun mukaan kotiyleisön kannustamana ja selvitti puolen kymmentä matsipalloa kolmannessa erässä. Aikalisän aikana saadut voittavat tipsit seurakavereilta toi huiman 20-18 erävoiton ja loppu menikin selkeästi Halavaaran komennossa. Luokkavoitto Halavaaralle lukemin 3-2. Olofssonille hopeaa ja pronssit Åvistille ja Luttuselle.

Yhdistetty junnuluokka ja 1200-luokka tarjosi hyviä ja vaiherikkaita matseja kaikille osallistuneille ja etenkin mitaleista käytiin erävertailuun saakka mennyt taistelu. Kuuden pelaajan yksinkertaisessa poolissa mitellyssä luokassa KoKun Börje Ström oli viidellä voitollaan kiistaton mestari, mutta sijat 2-4 ratkaistiin tosiaan erävertailulla, pelien mennessä ristiin. Pisimmän korven veti OPT:n deffujunnu Konsta Niemelä, ennen kolmanneksi sijoittunutta OPT:n Daria Brilia ja neljänneksi tullutta Jussi Seppästä (OPT-86). Viidenneksi sijoittui Eetu Mäkelä ja kuudenneksi Aapo Åvist, molemmat OPT:n junioriosastolta.

Iltapäivässä kisattiin kahdessa luokassa: 1900 ja 1450

1900-luokassa tuli pari poisjääntiä, joten luokka pelattiin yhdessä viiden hengen poolissa. Alkusiidaukset pitivät lähes tulkoon paikkansa, sillä kärkikolmikko meni siidausten mukaan: Kultaa Iaroslav Bril, hopeaa Leif Cruuka, pronssia Marko Seppälä. Ainut yllätys nähtiin, kun Halavaara kaatoi Bäckmanin nousten neljänneksi.

1450-luokka käytiin kahdessa viiden hengen poolissa ja kisojen vetämisestä päävastuussa olleella Seppo Hiltusella oli pelisilmää laittaa molemmat poolit kahdelle pöydälle, jolloin kisat saatiin nätisti jo klo 17 pakettiin.

A-poolissa Haaparannan Mio Johansson voitti kaikki matsinsa ja eteni ykkösenä jatkoon. Kakkospaikasta käytiin kova taistelu, jossa näppyläspealisti Luttunen nousi esiin ja meni kakkosena jatkoon. B-poolissa Juho Åvist eteni voitosta voittoon kaataen poolin kärkimatsissa huikeassa viiden erän taistelussa Olofssonin viidennen erän jatkopalloilla.

Semeissä poolikakkoset yllättivät ja Luttunen nousi 0-2 sillasta 3-2 voittoon Åvistista. Olofsson tarvitsi myös täydet viisi erää voittaakseen Johanssonin. Ja myös finaalissa jauhettiin koko rahan edestä. Olofsson mestariksi erin 3-2 ja Luttuselle hopeaa. Pronssia siis Åvistille ja Johanssonille.

Kisojen tulokset kokonaisuudessaan löytyvät täältä: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/Tiedostot/HiltuSepp/Tulokset_kesäkisa_2022.xls

OPT kiittää osallistujia ja taustajoukkoja. Etenkin tuomariapua saatiin huoltajaosastolta, jolloin kisojen läpivientiä saatiin nopeutettua. Tervetuloa Ouluun kisaamaan jälleen heinäkuussa: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?p=33382

Teksti: Marko Seppälä

Linkki tiedostoon: Tulokset_kesäkisa_2022.xls

Vastaa