Hieno EPYG, väkevä Aaro Mäkelä

Nuoret (alle 23 vuotta) eurooppalaiset paraurheilijat kokoontuivat kesä-heinäkuun vaihteessa historian kuudensiin European Para Youth Gamesiin Pajulahden Urheiluopistoon. Lähellä Lahtea sijaitseva kilpailukeskus sijaitsee noin 120 km Helsingistä. Kisajärjestäjät voivat onnitella itseään, sillä kisojen ajankohtaan sattui Suomen kesän lämpimin viikko ja osanottajat saivat päivittäin nauttia jopa yli 30 asteen helteistä.

Pöytätennis oli yksi kisan kahdeksasta lajista. Noin 70 pöytätennispelaajaa muodosti merkittävän osan kisan yhteensä noin 450 urheilijasta. Kisassa pelattiin kaksinpelit ja joukkuekisa, johon oli mahdollista osallistua myös sekajoukkuein. Ehkä iloisin asia oli se, että ennen kisaa luokiteltiin lähes 20 uutta parapöytätennispelaajaa. Eurooppalainen pöytätennis on siis saamassa uusia nuoria parapelaajia!

Kisojen kaksinpelit aloitettiin perjantaina ja saatiin loppuun lauantaiaamuna. Sen jälkeen jatkettiin joukkuekisalla. Pelaajat ja kisaorganisaatio tekivät pyöreitä 12 tunnin työpäiviä ja kuudella kisapöydällä pelatut kamppailut pysyivät melko hyvin aikataulussa.

Otteluissa taistelu oli vähintään samanveroista, ellei jopa kovempaa kuin vammattomilla. Merkille pantavaa on myös, että pelaajat käyttäytyvät säännönmukaisesti poikkeuksellisen rehdisti.

Suomalaiset iloitsivat vasta 17-vuotiaan Aaro Mäkelän otteista. Nuori suomalainen sijoittui pronssille M6-luokassa ja johdatti islantilaisen Bjorgving Olafssonin (M7) kanssa kaksikon välieriin myös joukkuekisassa. Suomalainen pöytätennisväki seurasi Aaron taistelua striimin välityksellä.

– Melkein kaikki tiukat kamppailut kääntyivät nyt voitoksi ja nousin pari kertaa aika pahasta tilanteesta. Olen tyytyväinen, mutta vielä pitää harjoitella, jotta pääsen lähemmäksi luokkani kärkipelaajia, Mäkelä mietti pelien päätteeksi.

Aaro Mäkelän (oik.) ja Islannin Bjorgvin Olafssonin yhteistyö toimi mallikkaasti.

Pajulahti osoitti jälleen kerran, että se on loistava paikka isojen tapahtumien järjestämiseen. Ruoka on jokaisen mielestä maittavaa ja kaikki palvelut ovat keskeisesti yhdellä alueella. Pajulahti on paraurheilun olympiavalmennuskeskus Suomessa, joten myös esteettömyys on erinomaisella tasolla. Pajulahti isännöi myös syksyn ITTF Fa20 Finland Para Open 2022 -kisaa 9.-11. syyskuuta.

Kaikki kisan joukkuekisan tulokset: EPYG_Teams_final

Kaikki henkilökohtaisten luokkien tulokset: Results_EPYG2022_singles_saturday knockout

Vastaa