Tiedotusterveisiä

Liittohallitus kokoontui kesätauon jälkeen tiistaina. Paikalla olivat kaikki jäsenet sekä Mika ja Taneli. Kokousrutiinien jälkeen aloitimme tutusti valiokuntien ajankohtaisilla asioilla.

Työvaliokunta on pitänyt kesän aikana tapaamisia vähän eri miehityksillä. Puheenaiheita ovat olleet kesä-heinäkuussa pelattu EPYG, syksyn Finland Para Open sekä perinteinen Finlandia Open, joista kaikista lisää tuonnempana. Lisäksi on rustailtu OKM-hakemuksia, joskin toimiston miehet ovat näissä ottaneet ison roolin.

Seuravaliokunta piti kesällä yhden kokouksen, jossa se puheenjohtaja Tero Naumin mukaan mietti ennen muuta Seurapäivien ajankohtaa. Alustava suunnitelmahan osui parakisamme päälle. Nyt se on päätetty pitää seuratapaamisena EM-karsinnan yhteydessä 15. lokakuuta. ”Seurakonsultti” Mikko Mäntylä puhuu seuratoiminnan rahoituksesta, minkä ohella aiheina ovat junnutoiminnan kehittäminen, Pongfinity Pingiskoulu, Jyväskylän halliprojekti ja mahdollisesti myös Nappulaleiritys.

Kilpailuvaliokunnan Teemu Oinas kertoi, että kalenteri alkaa olla kunnossa ja että sarjaohjelmat on myös isolta osin tehty. SM-kutsujakin on liiton sivuille ilmestynyt. Uusien lisenssien maksujärjestelmä on kunnossa. Tosin Sporttiturvavakuutusta ei nyt ole mahdollista ottaa, sillä Pohjola otti meihin asiasta yhteyttä kovin myöhään. Tällä kaudella pelaajien vakuutusturva on siis muiden vakuutusten varassa. GP-sarjaakin ollaan kehittämässä.

Sääntö- ja tuomarivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Arenius on saanut valmiiksi kuluvan kauden sääntömuutokset sisältävän dokumentin, joka tulee piakkoin myös liiton sivuille. Mailan kumien värisääntö muuttui jo 1.10.2021, mutta tuli vasta nyt kirjatuksi sääntökirjaan. Kevään liittokokouksen päätöksien mukaisesti ”mestiksen pelijärjestelmä tuli nyt kaikkiin turnauslohkoihin ja Nappuloiden SM-kisassa voi nyt tasata lohkoja arvonnan jälkeen. Arvontasäännöissä tehtiin parissa kohdin tekninen korjaus ja nyt puhutaan ratingpisteistä ratingsijan sijaan. Suomessa vakituisesti asuvien ulkomaalaisten pelaamista sarjoissa helpotettiin. Sarjoista luopumiseen tehtiin lisää selvennyksiä (Huom! tällä kaudella ei ole mitään ”koronahelpotuksia”, vaan ottelut on pelattava).

Mika Räsänen ja Sonja Grefberg raportoivat Huippu-urheiluvaliokunnan asioista: juniori- ja seniori-NETU sekä JEM ja EM on pelattu. Aleksi ja Sam olivat JEM-nelinpelissä 16 parhaan joukossa, mutta muilta osin kesä meni ehkä vähän alakanttiin. Pasi Valasti oli hyvä EM-kisan TV-lähetyksissä, tuumivat kaikki. Kesällä on ollut myös WTT-kisoja, minkä lisäksi Luka Oinas ja Jimi Koivumäki olivat Unkarissa leirillä ja ovat menossa Eurominichampsiin Ranskaan. Alex Naumi menee Euroopan U21-kisoihin Romaniaan. WTT:ssä kustannukset ovat ongelmallisen korkeat, mikä tarkoittaa rahanmenoa niin liitolle kuin pelaajille ja taustavoimillekin omavastuuosuuksina. Kaikkien Euroopan maiden valmentajat antoivat EM-kisoissa murskaavaa kritiikkiä WTT:lle ja toivoivat Euroopan omaa kiertuetta. Ensi vuoden alussa ilmestyy Euroopan oma rankinglista.

Jyrki Nummenmaan kertoi Veteraanivaliokunnan asioissa, että perinteinen Viro-ottelu pelataan Haapsalussa. Kesällä 2023 on Veteraani-EM Norjassa, liiton toimistossakin on asiaa koskevia esitteitä. Tammikuussa on MM-kisat Omanissa ja ensi kesänä myös  Euroopan Masters -kisat Tampereella. Marina Donner on N40 mestari Riminin EM-kisoista ja Jouko Manni MN70 -luokan hopeamitalisti. Lisäksi Lauri Laane sai pronssia M40-luokassa.

Valmennusvaliokunnassa on käyty vilkasta verkkokeskustelua, raportoi Mika Räsänen. Etävalmentajaillan ajankohtaa ja aihettakin on haettu. Mika Sorvosto suoritti korkean tason valmentajatutkinnon Ruotsissa ja Pajulahti haluaisi pilotoida kanssamme valmennuksen verkkokursseja. Mietimme myös ”Suomen NETU Superweekiä” kesälle 2023.

Paravaliokunnan Hannu Sihvo kertoi, että leireilty on niin kesä- kuin elokuussakin. Aino Tapola ja Timo Natunen olivat elokuussa Ostravassa kisoissa ja Aino voitti oman luokkansa Timon ollessa vastaavasti kolmas. Timolle tehtiin villikorttianomus Granadan MM-kisaan marraskuussa, sillä hän oli lopulta ensimmäinen kisoista ulosjäänyt. Hannu oli Tulevaisuuden tähdet -leirillä Aaron kanssa. Syksyn aikana Ainolla on kaksi kansainvälistä leiriä, ja EPYGissä hyvin pelannut Aaro Mäkeläkin saattaa tulla niistä jälkimmäiseen. Ennen MM-kisoja kalenterissa on vain oma parakisamme.

Kimmo Pihkala totesi,että IT-valiokunnassa on tehty ylläpitotyötä: kausi on vaihdettu, lisenssejä voi maksaa jne. Ja nyt liiton sivuilla näkyy taas enemmän vanhoja artikkeleita historiasta. Kisavetosovellus on sekin edennyt, joskin edelleen aika vaatimatonta vauhtia. Se ei ole vielä testattavissa. Jyri Nummenmaa uskoo kuitenkin, että se valmistuu tämän kauden aikana.

Kansainvälisissä asioissa Sonja Grefberg kertoi, että ETTU:n kongressi oli viime lauantaina eikä venäläisestä puheenjohtajasta Igor Levitinistä puhuttu mitään. Pekka Kolppanen valittiin ETTU:n Board of Appealiin eli valituslautakuntaan. Isot onnittelut tästä Pekalle. NETU kokoontui kesän aikana kahdesti. Sekä ETTU:n kongressista että NETU-kokouksista on allekirjoittaneen erilliset raportit liiton sivuilla. EM-kisoissa valmentajat olivat erittäin tyytymättömiä Kiinan  MM-kisojen kalleuteen.

Liitolla on kauden aikana kolme kansainvälistä tapahtumaa. Ensimmäinen niistä eli EPYG sujui hyvin ja Pajulahdelta saamme järjestelyistä korvauksen liitolle. Sonja kertoi, että myös Finland Para Open alkaa olla aika hyvällä mallilla, kun mukana on yli 140 pelaajaa 29 maasta. Yhteensä noin 270-280 ihmistä on tulossa Pajulahteen. Tuomarit saatavat olla jonkinmoinen ongelma. Nyt on seuraväellä paikka auttaa liittoa, kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Taneli Keinoseen.

Perinteisen Finlandia Openin tilannetta on pyöritelty pitkin syksyä WTT:n kanssa. Tänä vuonna se ei vain onnistu. Meillä on hallivaikeuksiakin, kun Vantaa peräytyi hankkeesta ja Ruskeasuolta ei alasalia enää oikein saa. Harmi! Sen sijaan järjestämme 15.-16. lokakuuta Ruskeasuolla EM-karsinnan (Qualification Stage 1), jossa miehemme kohtaavat Latvian ja Montenegron ja naisemme Kroatian ja Norjan.

Mika raportoi liiton taloustilanteesta ja totesi ensin, että teimme kaksi erityistukihakemusta OKM:lle.  Korona-avustusta saimme 11 000 € sekä valmennustoiminnan kehittäminen koronan jälkeen 23000 €. Hyvä Taneli ja Mika! Heinäkuun lopun tilanteessa olemme aika hyvin budjetissa ja viime vuotta paremmassa tilanteessa. Para-FO tulos voi olla melko hyvä ja lisenssi- ja sarjamaksut tulossa. Toki meillä on paljon kulujakin.

Syyskokouksen ajankohtaa emme vielä lyöneet lukkoon, mutta marraskuun loppuun mennessä se on pidettävä. Edessä ovat mm. puheenjohtaja- ja varapuheenjohtajavaalit, minkä lisäksi puolet hallituksesta on erovuorossa. Henkilövalintojen lisäksi syyskokous päättää ensi vuoden budjetista ja toimintasuunnitelmasta.

Vielä totesimme, että SPTL avustaa ETTU:n keräyksen kautta Ukrainan pöytätennistä 500 eurolla. Seuraava Pöytätennislehti on tulossa lokakuussa ja juttuehdotusten pitäisi olla sisällä syyskuun aikana. Siinä kenttäväelle paikka aktivoitua! Toistaiseksi juttuja on aika niukalti.

Taneli Keinonen tekee syksyn aikana valmennustöitä PT Espoolle neljä tuntia maanantaisin ja TIP-70:lle tiistaisin sekä valmennus- että hallintotöitä. Luonnollisesti seurat maksavat liitolle tästä korvauksen.

Liittohallitus kokoontuu seuraavan kerran 27. syyskuuta.

Vastaa