Syksyn startti 3-4.9.2022 – Raportti

M-1700-finaali menossa Jimi Koivumäen ja Miika Berghällin välillä

Starin Syksyn startti avasi pääkaupunkiseudun kilpailukauden heti syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Vaikka samaan aikaan oli Suomen ja Viron veteraanimaaottelu, laskin, että korkeintaan kolme pelaajaa olisi saatu siitä ryhmästä  mukaan. Siinä mielessä ei siis päällekkäisyyttä. Kuten useimmat huomasivat, ilmoittautumisia ei alkanut heti tulla, vaan niiden määrä pysyi sinnikkäästi 20 pelaajan tuntumassa. Mutta parin viimeisen  päivän aikana ilmoittautumisia sitten ropisi ja vielä viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeenkin. Niinpä lopulta mukana oli poisjääntien jälkeen todella mukavat 85 pelaajaa 21 eri seurasta. Startteja oli 176. Vuosi sitten lukemat olivat 93/192 ja vuonna 2020 105/205.

Koska pelaajia ei ollut täyttä määrää, kaikki luokat pyrittiin pelaamaan isoilla 5-6 pelaajan pooleilla. Oli jopa yksi seitsemän pelaajan pooli. Näin jokainen pääsi pelaamaan paljon otteluita. Siinä oli sitten se riski, että luokka ei ehtinyt päättyä ennen seuraavaa ryhmää, jos tuli peräkanaa pitkiä pelejä. Näin kävi lauantaiaamun M-800-luokan kanssa. Siinä tehtiin sellainen improvisoitu ratkaisu, että kahdesta kuuden pelaajan poolista pääsi kummastakin neljä pelaajaa jatkopeleihin. Aikataulun mukaan sellaiseen oli hyvin aikaa. Toinen pooli päättyikin ajoissa, mutta se toinen kesti ja kesti. Myös jatkopelit kestivät ja kestivät. Syynä tähän oli se, että Aku Kaura oli oikea iskurityöläinen ja pelasi poolissa neljä piiiitkäää viisieräistä ottelua peräkkäin. Sen jälkeen vielä jatkocupissa tuli yksi neljäeräinen ja yksi viisieräinen, kunnes finaali oli viimein 0-3. Ei siis kuusi viisieräistä peräkkäin kuten kilpailun aikana ehdin mainostaa. Se olisi ollut ainakin kaikkien aikojen ennätys perättäisissä viisieräisissä! Noissa kuudessa ottelussa Kaura pelasi 557 pistettä päästen niukasti voitolle 281-276. Yksistään nuo ottelut veivät arviolta 2,5 tuntia neljän tunnin ryhmäajasta! Niin siinä sitten kävi, että jatko-otteluita pelattiin vielä kauan seuraavan ryhmän aikana, mikä aiheutti aikatauluun häiriöitä vielä iltaryhmässäkin. Mutta saipa HäKin Kaura liikuntaa koko rahalla! 😄 Joka tapauksessa tuo improvisointi tuotti mukavan huipentuman luokalle.

Kauden menestynein pelaaja

Jos todella tehdään niin, että kauden päätteeksi palkitaan menestynein Starin kisojen pelaaja, TOP-17 on nyt:

Syksyn startin NK ei ole mukana, koska se oli sellainen  improvisoitu luokka.

Pisteethän menevät näin (ainakin tällä hetkellä):

1 sija 10 pistettä
2. sija 6 pistettä
3-4. sijat 4 pistettä
5-8. sijat 2 pistettä
9-16. sijat 1 pistettä

Ratingin nostajien TOP-10

Seuraavassa taulukossa on annettu 20 eniten kahden päivän aikana ratingiaan nostanutta pelaajaa ratingpisteiden nousun mukaisessa järjestyksessä:

MK

Miesten kaksinpelissä pelattiin tällä kertaa vain kunniasta ja pokaaleista. Mukana oli kuusi pelaajaa, joista kaksi oli yli 2000 pisteen pelaajaa: Lassi Lehtola ja Leonid Pullinen. He myös  veivät kaksi kärkipaikkaa yhtenä poolina pelatussa luokassa. Ainoat yllätykset ja ratingmielessä hyvin lievät sellaiset olivat Leon Viherlaihon (1708) ja Aleksi Ikolan (1661) voitot Vincent Joesta (1734).

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Leonid Pullinen (TIP-70), luokkavoittaja Lassi Lehtola (PT Espoo), kolmanneksi sijoittuneet Leon Viherlaiho (PT Espoo) ja Andrei Räisänen (MBF). Edessä palkintoneito Kamilla Kadar!

NK

Tämä luokka pelattiin improvisoiden, koska pokaalit joka tapauksessa oli tehty palkintoliikkeen kanssa tapahtuneen väärinymmärryksen vuoksi. Elina Veidenbaum ja Jaimielee Enriquez pelasivat erinomaisen suoran finaalin, jonka Veidenbaum voitti kovan taistelun jälkeen 3-1 (10,-10,11,7).

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Jaimielee Enriquez (TIP-70) ja luokkavoittaja Elina Veidenbaum (TIP-70).

M-2100

Tässä luokassa oli kahdeksan pelaajaa. Siten kaksi neljän pelaajan poolia.  A-poolissa pakka meni sekaisin, kun sekä Toni Ruokanen (1869) että Leon Viherlaiho (1708) voittivat ykkössijoitetun Leonid Pullisen (2027). B-poolissa Aleksi Ikola (1661) nousi poolikakkoseksi voittamalla Vincent Joen (1734).

Viherlaiho nousi lopulta luokkavoittoon asti voittamalla pitkissä viisieräisissä sekä Joonatan Khosravin että Ikolan.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Aleksi Ikola (KoKu), luokkavoittaja Leon Viherlaiho (PT Espoo), kolmanneksi sijoittuneet Toni Ruokanen (PT Jyväskylä) ja Joonatan Khosravi (Pars):

M-1800

Alun perin mukana oli 20 pelaajaa jaettuna neljään viiden pelaajan pooliin, mutta ykkössijoitettu Jesse Ikola joutui jäämään pois eli jäljelle jäi 19 pelaajaa.

A-poolissa Pertti Kainulainen (1519) nousi poolikakkoseksi yllättämällä Mergim Kelmendin (1595). B-poolissa Suphanat Chonwachirathanin (1582) nousi kolmannelta sijalta ykköseksi voittamalla Otto Boijen (1710) ja Ville Husun (1652). Myös Toivo Ridal (1396) ehti voittaa Boijen, ennen kuin tämä luovutti kahden ottelun jälkeen loput ottelut. C-poolissa Miika Berghäll (1569) nousi poolikakkoseksi voittamalla Ibrahim Senin (1659). Tosin Berghäll myös hävisi kiharaisessa poolissa Pentti Eerolalle (1448). D-poolissa ykkössijoitettu Leevi Hyytiäinen (1686) hävisi kaikki neljä otteluaan, joita on turha luetella. Aleksi Ikola (1661) nousi pooliykköseksi ja kakkospaikan otti Jari Käki (1495) voittamalla Andreas Köhlerin (1581).

Finaalikaaviossa Aleksi Ikola nousi luokkavoittajaksi, mikä ei ollut yllätys, koska hänen ratinginsa oli toiseksi korkein jäljellä olevien ratingista. Leon Viherlaiholla oli korkeampi, mutta hän hävisi semifinaalinsa Kimmo Pohjoselle, jonka pelityyli oli yllätys.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Kimmo Pohjonen (Stara), luokkavoittaja Aleksi Ikola (KoKu) ja kolmanneksi sijoittunut Suphanat Chonwachirathanin (TIP-70):

Leon Viherlaiho (PT Espoo) sijoittui myös kolmanneksi mutta sai palkintonsa jo ennen palkintojenjakoa:

M-1700

Luokassa oli 16 pelaajaa, joita ei jaettu pooleihin 4×4 vaan 5+5+6. Aaro Mäkelä (1469) pelasi hienosti B-poolissa ja voitti nelossijoitettuna ykkössijoitetun Hannu Tolvasen (1583) 3-1 ja kakkossijoitetun Miika Berghällin (1569) 3-0.  Hän nousi siten pooliykköseksi vaikka hävisikin John Enriquezille. Miika Berghäll oli poolikakkonen. Myös C-poolissa nelossijoitettu nousi jatkopaikoille eli poolikakkoseksi, kun Arttu Pöri (1435) voitti Andreas Köhlerin (1581) ja Christian Kleinin (1489).

Jatkokaaviossa TIP-70:n pelaajat Jimi Koivumäki ja Suphanat Chonwachirathanin pelasivat hurjan kvartan. Chonwachirathanin eteni jo 2-0 ja 5-2 – johtoon ja johti neljättäkin erää, mutta Koivumäki pelasi määrätietoista hyökkäyspeliä ja nousi 3-2-voittoon. Chonwachirathanin jäi johtoasemansa jälkeen liian passiiviseksi. Toisessa semifinaalissa Miika Berghäll löi koko viikonlopun hyvin pelanneen Aleksi Ikolan 3-2.  Sunnuntain päättäneessä finaalissa Berghäll oli alussa hyvässä vedossa ja johti ensimmäistä erää jo 9-2 ja vei myös erän. Sen jälkeen Koivumäen varma hyökkäyspeli alkoi purra ja hän nappasi M-1700-luokan voiton 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Miika Berghäll (LPTS) ja tuleva LPTS:n naistähti, luokkavoittaja Jimi Koivumäki (TIP-70) ja kolmanneksi sijoittunut Aaro Mäkelä (PT Espoo):

Aleksi Ikola (KoKu) sai kolmannen palkintonsa jo aiemmin:

M-1600

Pelaajia oli 10, jotka jaettiin kahteen viiden pelaajan pooliin. Luokan ykkössijoitettu Mergim Kelmendi jäi omassa A-poolissaan yllättäen vain yhteen voittoon. Jääköön luettelematta kolme yllätystulosta. Pooliykköseksi nousi puhtaalla pelillä Jimi Koivumäki ja kakkoseksi nelossijoitettu Pentti Eerola. B-poolissa kakkossijoitettu Pertti Kainulainen (1519) hävisi sekä Esa Ahteelle (1427) että Jari Käelle (1495). Kakkossija meni Käelle.

Jatkokaaviossa Jari Käki aiheutti melkomoisen yllätyksen pudottamalla kovassa semifinaalissa Jimi Koivumäen 3-2. Luokkavoitto meni Miika Berghällille, joka voitti Käen 3-2 oltuaan häviöllä erissä 0-2.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Jari KäKi (SS), luokkavoittaja Miika Berghäll (LPTS), kolmanneksi sijoittuneet Jimi Koivumäki (TIP-70) ja Pentti Eerola (SS).

M-1500

Myös tässä luokassa oli 10 pelaajaa, joten oli kaksi viiden pelaajan poolia.

Pate Ikola (1287) oli A-poolin sankari. Nelossijoitetun paikalta eräsuhteiden avulla poolikakkoseksi ja jatkoon! Asian ratkaisi voitto John Enriquezista,  jonka arvioitu rating oli 1500. Ikola voitti myös 100 pistettä korkeammalla olevan Levente Kadarin (1378). B-poolissa Petri Rantanen (1455) hävisi Markku Hauhialle (1298) mutta meni silti jatkoon poolikakkosena.

Pooliykköset kohtasivat jatkokaavion finaalissa. Siinä John Enriquez voitti selvin lukemin 3-0 Christian Kleinin.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Christian Klein (PT Espoo), luokkavoittaja John Enriquez (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Pate Ikola (KoKu) ja Petri Rantanen (Atlas). Edessä palkintoneidot Kamilla ja Sofia.

M-1400

Tässä kilpailujen toiseksi suurimmassa luokassa oli 18 osallistujaa. Jako oli 4+4+5+5+5. Pooleissa oli liikaa yllätyksiä lueteltavaksi eli 14 kpl. Ratingmielessä suurin yllätys (piste-ero 235) oli Lenni Kemppaisen (997) voitto Jouni Pajusesta (1232).

Otto Suokas otti A-poolin ykköspaikan nelossijoitettuna ja Joonas Kokko B-poolin ykköspaikan kolmossijoitettuna. Niinpä he menivät myös jatkokaavion finaaliin asti, koska sinne oli näiden poolien ykköset sijoitettu. Finaalissa Kokko oli parempi 3-0.

Palkintojenjaossa nähtiin pelkästään nuorta voimaa. Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Otto Suokas (PT Espoo), luokkavoittaja Joonas Kokko (PT Espoo), kolmanneksi sijoittuneet Olli Koli (TuPy) ja Sisu Sammalkorpi (MBF).

M-1350

Ilahduttavasti lauantai-iltana tätä luokkaa lähti pelaamaan 13 pelaajaa klo 17:00. Kaukaiselta tuntuvat ne ajat, kun kilpailujen aikatauluun oli lähes mahdotonta laittaa joku luokka alkamaan klo 16:00. Kovaa teki joskus jopa klo 15:00. ”Ei kukaan halua pelata illalla” oli yleinen asenne. Onneksi tämä on muuttunut.

Pelaajat jaettiin pooleihin 4+4+5. A-lohkossa Mia Kellow (1149) voitti Pate Ikolan (1287) ja vei tältä pooliykkösen paikan. B-poolissa Pascal Gauthier (1135) nousi kolmossijalta ykköseksi. Pienet rating-voitot Aleksej Kolgasta (1240) ja Sisu Sammalkorvesta (1160). Muut kolme pelasivat ristiin ja kuten useimmiten tapahtuu, erässuhteet vastasivat suoraan ratingjärjestystä. Siten Sammalkorpi poolikakkosena jatkoon. C-poolissa Timo Averjanov nousi pooliykköseksi, kun ykkössijoitettu Jouni Pajunen (1232) hävisi sekä Erkki Virralle (1123) että Otta Suokkaalle (1001). Erkki Virta kakkosena jatkoon.

Timo Averjanov voitti jatkokaaviolla kvartassa Pate Ikolan hurjassa ottelussa 3-2 ja sai sen jälkeen Pascal Gauthierista wo:n semissä. Toiselta puolelta finaaliin tuli Erkki Virta, joka voitti Averjanovin poolipelin uusinnassa 3-1. Näiden kahden Virta-Averjanov -ottelun erät menivät tasan 4-4, mutta Virta voitti yhteispisteissä 74-72.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Timo Averjanov (TIP-70), luokkavoittaja Erkki Virta (MBF) ja kolmanneksi sijoittunut Mia Kellow (TIP-70):

Kuvassa toinen kolmanneksi sijoittunut Pascal Gauthier (Smash), joka joutui antamaan wo:n semifinaalissa:

M-1300

Luokan 16 pelaajaa jaettiin pooleihin näin: 5+5+6. Tosin kuuden pelaajan pooli muuttui viiden pelaajan pooliksi, kun yksi pelaaja jäi pois lauantain otteluiden rasittamana. A-poolissa ykkönen vaihtui, kun Sisu Sammalkorpi (1160) yllätti Markku Hauhian (1298). B-poolissa Lenni Kemppainen (997) nappasi voiton Timo Averjanovista (1228), mutta silti Averjanov piti poolikakkosen paikkansa. C-poolissa Joonas Kokko (1144) nousu kolmossijoitetun paikalta pooliykköseksi voittamalla Sami Koivumäen (1269) ja André Küüsvekin (1196).  Koivumäki putosi vallan jatkosta häviämällä myös Küüsvekille.

Jatkokaavio oli Pate Ikolan juhlaa. Finaalissa kaatui Sisu Sammalkorpi 3-0. Jatkokaavion ainoa todella tiukka ottelu oli kvartta, jossa Averjanov voitti Küüsvekin viidennessä 11-9.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Sisu Sammalkorpi (MBF), luokkavoittaja Pate Ikola (KoKu) ja kolmanneksi tullut Joonas Kokko (PT Espoo):

Toinen kolmanneksi tullut Timo Averjanov (TIP-70) sai palkintonsa jo aiemmin:

M-1200

Tässä luokassa oli yhden poisjäännin jälkeen yksi neljän ja yksi viiden pelaajan pooli eli yhdeksän pelaajaa. A-poolissa kärkikaksikon järjestys vaihtui, kun Joonas Kokko (1144) voitti André Küüsvekin (1196) 3-0. B-poolissa Otto Suokas (1001) voitti Sisu Sammalkorven (1160) oltuaan erissä 0-2 tappiolla ja nousi kakkoseksi. Ykkössijoitettu Sammalkorpi putosi jatkosta hävittyään myös Pauli Hellbergille, joka oli niukasti kakkossijoitettu.

Joonas Kokko voitti jatkokaavion semifinaalissa seurakaverinsa Otto Suokkaan 3-0 ja finaalissa jälleen André Küüsvekin pitkässä viisieräisessä (12-10 viides). Juuri lyhyempi ei ollut Pauli Hellbergin ja Küüsvekin semifinaali (2-3).

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut André Küüsvek (Smash), luokkavoittaja Joonas Kokko (PT Espoo), kolmanneksi sijoittuneet Pauli Hellberg (TIP-70) ja Otto Suokas (PT Espoo).

M-1100

Luokka pelattiin lopulta yhtenä kuuden pelaajan poolina, jonka seitsemäs pelaaja jäi pois. Pelit menivät ratingin mukaan, mutta tuleva luokkavoittaja Markku Merta oli vaikeuksissa ensimmäisessä ottelussaan Jaimielee Enriquezia vastaan. Oli erin 0-2 tappiolla ja tappiolla kai myös seuraavissa kolmessa erässä, jotka voitti 12-10, 11-9, 11-9.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoitunut Elina Veidenbaum (TIP-70), luokkavoittaja Markku Merta (Smash), kolmanneksi tulleet Mirko Paloniemi (NuPS) ja Jaimielee Enriquez (TIP-70).

M-1000

14 pelaajaa jaettiin pooleihin 4+5+5. Yllätysvoittoja on turha luetella, mutta A-poolissa  Roman Tamilin nousi kolmossijoitettuna pooliykköseksi. C-poolissa Martti Kangas nousi nelossijoitettuna poolikakkoseksi. Jatkokaaviossa nähtiin vain yksi tiukka ottelu. Siinä Elina Veidenbaum lopulta väänsi voiton Jukka FIlenistä viidennessä 11-9. William Nguyen oli luokan selvä voittaja. Kuudessa ottelussa vain yksi erätappio ja finaali oli 3-0 Tamilinia vastaan.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Roman Tamilin (PT Espoo), luokkavoittaja William Nguyen (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Elina Veidenbaum (TIP-70) ja Martti Kangas (PeTo).

M-900

Jälleen kaksi viiden pelaajan poolia. Merkittävin tapahtuma pooleissa oli ehkä se, että 10-vuotias Jaimielee Enriquez nousi A-poolin kakkoseksi. Hän hävisi vain Elina Vedenbaumille, jonka hän kohtasi uudelleen finaalissa. Jälleen oli Vedenbaum vahvempi 3-0. Tiukin jatkokaavion peli oli  Enriquezin semifinaalivoitto B-poolin ykkösestä Mirko Paloniemestä. Huikea ottelu päättyi viidennessä 11-9 Enriquezille.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Jaimielee Enriquez (TIP-70), luokkavoittaja Elina Vedenbaum (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Mirko Paloniemi (NuPS) ja Hannu Grönlund (Atlas).

M-800

Mukana oli 12 pelaajaa, jotka jaettiin kahteen kuuden pelaajan pooliin. Koska siinä vaiheessa aikataulu tuntui lupaavalta, tehtiin kesken luokan päätös, että kummastakin poolista pääsee peräti neljä pelaajaa jatkokaavioon. Myöhemmin tämä aiheutti suurta hämminkiä kilpailun aikataulussa melkeinpä lauantai-iltaa myöten. Aikatauluun vaikutti sekin, että B-poolissa pelattiin viisi pitkänpitkää viisieräistä ottelua, joista neljässä oli mukana Aku Kaura. HäKi taistelee koko rahalla!

Jatkokaavio oli kova poolikakkosille, sillä sekä Joel Koivumäki että Niko Lehtosaari jäivät semifinaalien ulkopuolelle. Sitten pooliykköset Janne Hietalahti ja Raimo Jokitulppo putosivat semifinaaleissa! Finaalissa poolikolmonen Jaimielee Enriquez voitti toisen poolikolmosen Aku Kauran 3-0, vaikka Kaura johti toista erää 9-5. Sen jälkeen pisteet 6-0 Enriquezille.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Aku Kaura (HäKi), luokkavoittaja Jaimielee Enriquez (TIP-70) ja kolmanneksi sijoittunut Raimo Jokitulppo (LPTS).

Toinen kolmanneksi sijoittunut Janne Hietalahti (PTS Sherwood) sai palkintonsa jo ennen palkintojenjakoa.

M-700

Valitettavasti tähän perinteiseen kisojen ”pääluokkaan” ei oikein riittänyt osallistujia tällä kertaa. Lopulta kuitenkin koossa oli neljä pelaajaa,  jotka pelasivat mukavan poolin. Olen varma, että seuraavalla kerralla 700-osanottajia on enemmän!

Kuvassa vasemmalta toiseksi tullut Daniel Ilvonen (PTS Sherwood), luokkavoittaja Juuso Anttila (PT Espoo), kolmanneksi sijoittunut Reino Ratilainen (PTS Sherwood) ja neljänneksi sijoittunut mutta myös kolmas palkinto Kamilla Kadar (MBF).

 

Vastaa