Valmennuksen verkkokurssit on avattu

SPTL on yhdessä Liikuntakeskus Pajulahden kanssa rakentanut kolme eri valmennuksen verkkokurssia, jotka pohjaavat viime vuosina ilmestyneisiin lajioppaisiimme. Aiheet ovat seuravalmentajana toimiminen, moderni lyöntitekniikka ja pöytätennispelaajan fyysisten ominaisuuksien kehittäminen. Olemme tässä asiassa ensimmäisten joukossa, sillä monellakaan lajiliitolla ei valmennuksen verkkokoulutuksia vielä ole.

Kukin kurssi tarkoittaa kurssimateriaaliin ja mahdolliseen oheismateriaaliin perehtymistä ja sen jälkeen monivalintakysymyksiin ja tehtäviin vastaamista. Kursseihin kuuluu myös lähijakso. Opiskelu on joustavaa, sillä sen voi toteuttaa itselleen parhaiten sopivana ajankohtana.

Kukin kurssi on hinnoiteltu erikseen (60, 80 ja 100 €). Omalta seuralta tai kotikunnalta kannattaa kysyä sen korvaamisesta. Suosittelemme koulutuksia kaikille valmennuksesta kiinnostuneille pöytätennisihmisille. Mukaan voi tulla, vaikka olisi kiinnostunut vain oman pelinsä kehittämisestä. Kokeneetkin pelaajat oppivat esimerkiksi fyysisten ominaisuuksien kehittämisestä varmasti uutta.

Lisätietoja saat esimerkiksi alla olevasta videosta. Kustakin kurssista on lisäksi tarkempi esittelynsä Pajulahden verkkokaupan sivuilla.

Fysisten ominaisuuksien kehittäminen täällä: https://kauppa.pajulahti.com/tuote/poytatennispelaajan-fysiikkavalmennus

Ja seuravalmentaja ja perustekniikka täällä:
https://kauppa.pajulahti.com/tuote/poytatennisvalmentajana_toimiminen_verkkokoulutus/

Huom! Tämä kurssi sopii mainiosti myös aikusipelaajia valmentaville henkilöille!

Moderni pöytätennistekniikka löytyy täältä:
https://kauppa.pajulahti.com/tuote/verkkokoulutus-kilpa-ja-huippupoytatenniksen-tekniikasta-ja-valmennuksesta

Kurssit ostetaan Pajulahden verkkokaupasta ja maksun jälkeen saat käyttäjätunnuksen ja salasanan Pajulahden verkko-oppimisympäristöön eli Pajukkoon.

Vastaa