Kevään startti 14-15.1.2023 – Raportti

Raportti on nyt valmis. Tai ainakin pää on tyhjä siltä osin, mitä tähän voisi vielä kirjoittaa.
Muistakaa otteluvideot! Ne ovat nyt YouTubessa paitsi pientä pätkää pöytien 9-12 sunnuntain peleistä.

Nelinpeli oli ohjelmassa monen vuoden tauon jälkeen. Kahdessa eri sarjassa pelasi 20 paria. Toinen ylemmän sarjan (vasemmalla) kolmosista puuttuu kuvasta.

Videot kilpailuista

Kilpailuvideot tulevat YouTube-kanavalleni sitä mukaa, kun niitä ehtii käsitellä. Videota on paljon eli noin 450 GB.

YouTube-kanavan osoite:

https://www.youtube.com/@ArtoLuukkainen

Kilpailustriimivideoiden tuottaminen on raskasta puuhaa. Kevään startin lauantain pöytien 1-4-videota tietokone ja YouTube raksuttivat 40-50 tuntia. Pöytien 5-8 striimin julkaiseminen epäonnistui, kun 30 tunnin jälkeen YouTube ilmoitti, että se on liian pitkä. 😡 Olin unohtanut katsoa, että video on 12 tuntia ja 40 minuuttia pitkä mutta maksimipituus on 12 tuntia. Ei auta kuin jakaa kahteen osaan, mikä on taas raskas operaatio.

Valitettavasti sunnuntainen video pöytien 9-12 otteluista epäonnistui valtaosin. Muistikortin tyhjentäminen lauantaisista videoista oli epäonnistunut jostakin syystä, jonka vuoksi muistikortti täyttyi ja alkoivat ongelmat. Mutta pieni videopätkä on kuitenkin tulossa.

Raskasta oli mutta hyvinhän se lopulta sujui!

Erittäin raskas mutta muuten hieno Starin Kevään startti on onnistuneesti takana. Itseltäni se vei niin voimat, että piti olla kilpailun jälkeen vuoteessa 22 tuntia ennen kuin olo oli palautunut esim. päänsäryn vuoksi ennalleen. Kuten useimmat varmaan jo tietävät, tämän kilpailun järjestäminen muuttui tavallistakin rankemmaksi, koska pelaajia oli liikaa. Siinähän kävi niin, että Kosken Maljan sunnuntaina listalle paukahti 74 nimeä, mutta olin samaan aikaan itse pelaamassa tai matkalla. En siten pystynyt valvomaan  tilannetta. Maanantaina oli sitten äärimmäisen vaikeaa pudottaa porukkaa pois. Yritin mutta aina olisi jotain ikävää ollut tuloksena. Päätin ottaa kaikki mukaan laskettuani, että selvitään, jos lauantaina pelataan kolmen pooleilla. Ei koskaan ennen ole tapahtunut tällaista ilmoittautumisten loppuruuhkaa! Ilmoittautuneiden pelaajien määrä on pyörinyt tasaisesti noin 100 pelaajan kieppeillä. Nyt mukaan tuli kuitenkin paljon uusia pelaajia.

Niinpä siinä sitten kävi niin, että myöhempien poisjääntien jälkeenkin mukana oli 132 pelaajaa. Paljon enemmänkin halusi tulla sunnuntain jälkeen,  mutta heille piti sanoa ei. Startteja oli 159 + 99 = 258. Eri seuroja oli 29. Lauantai oli tuttuun tyyliin selkeä ykköspäivä. Silloin pelattiin 274 ottelua, joista pooleissa 181 ja jatkokaavioissa 93. Yhteensä piti siis kuuluttaa erikseen 93 ottelua ja järjestää niihin myös tuomari. Ei helppo homma ollenkaan! Kello 9:n ja kello 13:n ryhmissä pelattiin 230 ottelua ja se ei onnistunut ennen klo 17:n ryhmän eli nelinpeliryhmän alkua.  Se valitettavasti haittasi nelinpeliluokkien järjestämistä. Erityisesti Tapio Passinen uurasti aikataulun hankaloittamiseksi voittamalla M-1600-luokan ja olemalla finaalissa myös M-1800:ssa! 😄 Ei vaan: jättitunnustus Tapiolle hienoista peleistä! Sunnuntaina pelattiin 212 ottelua,  joista pooleissa 171 ja jatkokaavioissa 37. Yhteensä siis 485 ottelun kilpailut.

Siitä seurasi paljon huonoa, että pelaajia oli liian paljon erityisesti lauantaina. Kaikki kaksinpeliluokat oli pakko pelata kolmen pooleina, jolloin samalle pöydälle kahden tunnin jaksoon sai mahtumaan kaksi kolmen pelaajan poolia eli kuusi pelaajaa sen sijaan, että siinä olisi ollut yksi neljän pelaajan pooli. Ei tämä ollut ollenkaan kivaa, koska kolmanneksi jäänyt sai vain kaksi ottelua. Huono juttu erityisesti M-800-luokassa. Pooleista meni toki kaksi parasta jatkoon, joten kaksi parasta saivat edes kolme ottelua vähintään. Tavoitteenahan on pitää poolien peruskokona neljää ja alemmissa sarjoissa jopa viittä.  Nyt siihen ei vaan ollut mitään mahdollisuuksia.

Toinen huono puoli asiassa oli se, että jatkokaaviot olivat suuria. Erityisesti M-1600-luokan 18 pelaajan ja M-1800-luokan 20 pelaajan jatkokaaviot olivat kova pala vetää. Tuntui siltä,  että ne eivät lopu koskaan kaiken muun keskellä. Tuomareita piti järjestää pelkästään näihin jatkokaavioihin 36 kpl ja se merkitsi sitä, että turhan monta kertaa (myös sunnuntaina) sain kuulla selityksen ”mulla olis vähän  kiire koska tärkeätä muuta menoa ” tai ”olin juuri lähdössä”. Kilpailukutsussa kuitenkin lukee ”Cup-otteluissa jokainen pelaaja on velvollinen toimimaan tuomarina kerta/luokka”. On ehkä laitettava ilmoittautumislomakkeelle pakollisesti ruksattava kohta, jossa vahvistetaan, että tuo asia on tiedossa ja että pelaaja aikoo noudattaa sitä. Edes se ei poista tuomarointivelvollisuutta, että on tuominnut poolivaiheessa jonkin ylimääräisen ottelun. Ei vaan ole muita tuomareita käytössä kuin osallistuvat pelaajat!

Kolmas huono puoli oli se, että oli hyvin vaikeaa löytää aikaa ystävälliseen kommunikointiin osanottajien kanssa eli tärkeä sosiaalinen puoli jäi vähälle. Lähes minuutista minuuttiin olisi pitänyt tehdä enemmän työtä kuin mitä ehti tehdä vaikka toími 100 % teholla. Anteeksi siis jälleen, jos erehdyin joskus vaikuttamaan töykeältä, mutta kun katastrofi oli vaan päällä koko ajan! 😩

Neljäs huono puoli oli se, että tällainen on vähän liian raskasta itselleni. Kilpailujen aikana ei mitään ongelmia, mutta sen jälkeen tilanne on eri.

Siksi jatkossa on tarkoitus noudattaa kilpailun maksimiosanottajamäärää. Se ei välttämättä ole 48 (4 x pöytien määrä) mutta ainakin sellainen määrä luvataan ottaa. Viiden pooleillahan määrä voi nousta jopa 60:een periaatteessa, mutta silloin pooleja/luokka voisi olla vain kaksi, jotta jatko-ottelut ehditään pelata neljän tunnin ryhmän aikana. Pitää myös katsoa, ettei mihinkään luokkaan tule yli 16 pelaajaa (4×4), koska muuten on vaikea saada luokka pelatuksi neljässä tunnissa. Mutta emmehän tiedä, jatkuuko tällainen pöytätennishurmos vielä seuraavissakin kisoissa!

Naisten ja tyttöjen määrä

Naisia ja tyttöjä oli mukana 22 eli 16,7 % pelaajista.

Suurimmat seurat

PT Espoosta oli peräti 25 pelaajaa! Todella upea määrä. TIP-70 paransi myös osallistujamääräänsä. Nyt 19 pelaajaa. PTS Sherwood nousee kärkeä kohti kohinalla. Peräti kahdeksan pelaajaa! Myös MBF pitää mainita. Mukavat yhdeksän pelaajaa. Mutta Wega suorastaan räväytti! Suurin lukema ikiaikoihin eli seitsemän pelaajaa Pekka Kolppasen johdolla. Helsinkiläisseurojen pelaajien määrä oli jo 24 eli selvästi parempi kuin STARXMASin 17.

Tässä seurojen TOP-6 osanottajamäärän mukaan:

Kauden menestynein pelaaja

Alla olevassa taulukossa on kärjen tilanne viiden osakilpailun jälkeen. Pisteille on päässyt jo 200 pelaajaa! Kevään startti lisäsi määrää peräti 42 pelaajalla. Kärkikaksikko piti paikkansa, vaikka Otto Suokas joutuikin jäämään lopulta kisoista pois. Joonas Kokko nousi pykälän verran ja on nyt kolmantena. Markku Hauhia nousi jakamaan neljättä paikkaa Aleksi Ikolan kanssa. Jimi Koivumäki nousi 12 sijaa sijalle 7. Timo Averjanov teki vastaavan loikan sijalta 20 sijalle 9. PTS Sherwood hallitsee vahvasti sijoja 10 ja 11. Ella Kellow nousi TOP-20:een.

Täydellinen tilasto on nähtävissä tämän linkin takaa.

Parhaat seurat

PT Espoo valtasi mitalitilaston ykkössijan takaisin TIP-70:ltä, joka piti sitä paikkaa STARXMASissa. Viron Maardu oli toiseksi paras seura. Myös Suomessa Staria edustava Alina Jagnenkova on luonnollisesti tässä pantu Maardun riveihin. TIP-70 putosi kolmanneksi. PTS Sherwood oli  jo kolmanneksi paras suomalaisseura. Lappeenrannan LrTU oli tilaston viides. Ensimmäistä kertaa mukana ollut Boom jakoi kuudennen sijan Wegan kanssa. Palkinnoille pääsi peräti 21 eri seuran pelaajia. Helsinkiläismenestys 2-2-6 oli lähes sama kuin STARXMASin 2-2-7.

Junioreiden osuus ei parantunut edellisestä

Juniori-ikäisiä (2004 ja nuoremmat) oli mukana 41 kappaletta eli noin 31 % pelaajista. Sama osuus kuin STARXMASissa.

Viikonlopun ilonaiheet toimitsijanpöydältä nähtynä

Tosi vähän ehti pelejä katsoa kilpailujen vetämisen ohessa, mutta jotain sentään näin.

Vincent Joen erinomaisen viihdyttävä hyökkäyspeli. Matkalla mestaruussarjaan? Vinski is back!öttö

Jimi Koivumäen voitti Alina Jagnenkovasta oli hienoa nähtävää ihan riippumatta siitä, oliko Jagnenkova vielä kylmän kankea vai ei. Esim. rysty ja syöttö toimi vahvasti. Mutta onpa mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu, kun he kohtaavat seuraavan kerran!

Jimi Koivumäen ja Vincent Joen ottelu M-1900:ssa.

Eleonoora Roosioksin uran ensimmäinen luokkavoitto.

Mats Hollmeruksen jäähyväiset Starin kisojen M-1100-luokille komealla luokkavoitolla!

Oliver Kaskaman vahva peli. Lappeenrantaan M-900-luokan voitto ja toinen sija M-1000:ssa. Jussi Hagman vei lisäksi yhden kakkos- ja yhden kolmossijan Lappeenrantaan. Hienoa!

Elina Veidenbaumin kehittyminen. Hyvällä pelillä M-1200-luokan finaalissa ja siellä tiukka tappio vaikkakin 0-3 seurakaverille Timo Averjanoville.

Tapio Passisen vahva Star-vire. M-1600:n voitto ja kakkostila M-1800:ssa. Luulisi, että hän ei pelaa vähään aikaan M-1600:ssa!

PTS Sherwoodin parin Janne Hietalahti/Markus Strandström  riemuvoitto PT Espoon tytöistä Yang Yixin/Sonja Ylinen, joilla oli 870 ratingpistettä enemmän. Tätä voittoa juhlittiin!

Paljon muutakin merkille pantavaa tapahtui, mutta nämä tulivat nyt mieleen!

Pekka Kolppanen!

Jos olisi pitänyt veikata, kuka harvinainen vieras osallistuu kisoihin, en olisi osannut veikata Pekka Kolppasta. Itse asiassa luulin, että hän ei ole koskaan osallistunut Starin kilpailuihin, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Niin Jukka Heinonen kuin Pekka itse muistivat, että hän osallistui Starin Syksyn starttiin joskus. Niinpä hänen nimensä löytyikin 7.9.2008 kisojen osallistujalistasta. Silloin kilpailu pelattiin yhtenä isona Eesti-systeeminä. Ensimmäisessä ottelussaan Pekka selvitti Pasi Supperin alatilanteesta 1-2. Viides 15-13. Tappiot Sami Järviselle ja Pentti Naulapäälle johdattivat hänet sitten sijalle 17. Hyvin on Pekka harjoitellut! Vuoden 2008 17. sija muuttui 15 vuodessa jaetuksi kolmanneksi sijaksi!

Ratingin nostajien TOP-20

Seuraavassa taulukossa on annettu 20 eniten kahden päivän aikana ratingpisteitä kerännyttä pelaajaa:

Valtaosa maksoi jälleen pankkiin

Kun poistetaan käteisellä maksanut Maardun joukkue, 75,9 % maksoi osallistumismaksunsa pankkiin viimeistään viikon sisään kilpailujen jälkeen. Kyseessä ilmeisesti jonkinlainen luonnonvakio, koska lukema oli 75,0 % STARVEMBERissä. Siten vain 30 pelaajaa maksoi käteisellä paikan päällä. Keskeytyksiä maksamisen vuoksi tuli siis vähän.

Maardu oli jälleen täällä

Nyt ei ole valitettavasti tarjolla ryhmäkuvaa Maardun joukkueesta, joka vieraili kisoissa. Tällä kertaa myös päävalmentaja Marina Verengof pelasi osallistumalla naisten kaksinpeliin. Yhteensä pelaajia  oli yhdeksän. Sen lisäksi joukkueessa oli vain valmentajan rooliin tyytynyt Ksenija Bragina.

Ohjelmamuutokset

M-1600 siirrettiin yleisön pyynnöstä alkamaan klo 09:00 ja se saikin heti suuren suosion. Toinen yleisön toiveesta tehty muutos oli nelinpelien ottaminen ohjelmaan. Se  oli todella onnistunut muutos, kuten nelinpelien raporteista selviää. Ehdotettiin myös MK-50-luokkaa. Se jäi kuitenkin vielä pois STARPRING:in ohjelmasta, vaikka lauantai-iltana voisi ollakin tilaa sille. No, ehtii sen vielä lisätä…

Lopuksi

Olipas jälleen mukava viikonloppu! Hyvää mieltä, huumoria ja kivoja pelejä oli tarjolla kaikille siitä huolimatta, että väkeä oli liikaa. Uudet juniorit ja uudet aikuispelaajat ilahduttivat jälleen. Pöytätennisinnostus tuntuu olevan noususuunnassa Suomessa!

Lämpimät kiitokset kaikille! Tervetuloa STARPRINGiin!

MK

Valitettavasti luokka supistui kahdeksan pelaajan luokaksi erinäisten syiden vuoksi.  Tai vielä kello yhdeksän pelaajia oli yhdeksän, mutta kahdeksan paikalla ollutta pelaajaa arvottiin uudelleen kahteen neljän pelaajan pooliin, kun ykkössijoitettua ei näkynyt. Myöhemmin selvisi, että häneltä oli tullut email puolen tunnin myöhästymisestä, mutta eípä niitä emaileja ehdi lukea, kun kisa on käynnistymässä. Sattui olemaan alkuperäinen poolijako 4+5, joka olisi poisjäämisen ansiosta muuttunut 3+5:ksi. Mahdotonta.

A-poolissa Meelis Kärner oli selvä ykkönen ja menetti vain kaksi erää. Toiseksi sijoitettu Ella Kellow luuli pelinsä jo pelatuksi hävittyään mainiossa vireessä olleelle Vincent Joelle 2-1-keulan jälkeen 2-3. Mutta siinähän kävi sitten niin, että Kellow, Joki ja Vesa Lappi pelasivat ristiin ja Kellow nousi eräsuhteilla poolikakkoseksi!

B-poolissa sitten jysähti! Ykkössijoitettu Alina Jagnenkova kiirehti pöydän ääreen suoraan laivalta ja peliin Jimi Koivumäkeä vastaan. Minuutti 45 sekuntia lämmittelylyöntiä ja sitten menoksi. Siitä huolimatta vedonlyöntikerroin olisi ollut Jagnenkovan puolella mutta Koivumäki yltyi valtavan upeaan peliin, joka taisi vähän kipsauttaa alussa vähän kylmänkankeankin Jagnenkovan. Vaikka hän lämpenikin ja teki kaikkensa. Koivumäki käänsi tärkeän kolmannen erän 13-11-voitoksi alatilanteesta 9-10 ja näin varmisti puhtaan 3-0 -voittonsa. Jos olisi mennyt neljänteen erään, kuka tietää, miten siinä olisi käynyt!

Jagnenkovan kohtaloksi tuli sitten 1-3 -tappio Pekka Kolppaselle. Ei auttanut voitto Jouko Mikkolasta, josta ei tällä kertaa ollut ristiinpelaajaksi. Niinpä poolista jatkoon ykkösenä Kolppanen ja kakkosena Koivumäki.

Semifinaaleissa Kärner voitti Koivumäen lopulta selkeillä pisteillä 3-1.  Kellow puolestaan pyöritteli Kolppasen 3-0. Finaali oli todellä kovaa taistelua Kellowin noustessa 0-2-alatilanteesta 2-2:een mutta viides Kärnerille 11-7.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittuinut Ella Kellow (OPT-86), luokkavoittaja Meelis Kärner (PT Espoo), kolmanneksi sijoittuneet Pekka Kolppanen (Wega) ja Jimi Koivumäki (TIP-70).

NK

Naisten kaksinpeli tuotti taas vähän huolta. Montako suomalaista saadaan Maardun kahden pelaajan vastukseksi? Luokassa oli alunperin yhdeksän pelaajaa, joista kaksi peruutti osallistumisensa tähän luokkaan (toinen tosin maardulainen) ja kaksi oli toipumassa sairaudesta. Jäljellä olevista kolme oli poistumassa jossain vaiheessa. Ohjelmatoimistossa oli täysi härdeli luokan pelastamiseksi! Mutta lopulta saatiin mukava viiden pelaajan pooli.

Kaikki muut ottelut menivät ratingin mukaan, mutta Ella Kellow voitti Marina Verengofin 3-0, jolla oli 36 pistettä enemmän ratingia. Alexandra Seppänen varmisti itselleen kolmannen palkinnon voittamalla Eleonoora Roosioksin 3-1, viides 12-10. Verengof johti Jagnenkovia erin 2-0, mutta Jagnenkov nousi 3-2-voittoon. Hieman outo ottelu, kun se oli valmentajan ja valmennettavan välinen.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Ella Kellow (OPT-86), luokkavoittaja Alina Jagnenkova (Maardu LTK,  Viro, mutta Suomessa myös Star), klmanneksi sijoittuneet Marina Verengof (Maardu LTK,  Viro) ja Alexandra Seppänen (TIP-70).

M-2100

Alunperin luokassa piti olla 15 pelaajaa, joten viisi kolmen pelaajan poolia. Valitettavasti yksi pelaaja jäi pois ilmoittamatta, joten yhdessä poolissa oli vain kaksi pelaajaa. Se on aina ikävä juttu.

Ainoa ratingyllätys pooleissa oli Toni Ruokasen (1829) 3-0 voitto Jimi Koivumäestä (1859) E-poolissa.

Ruokanen koki sitten jatkokaaviossa heti yllätystappion 16:n joukossa, kun Vincent Joki (1748) oli parempi 3-1.

Kvartat olivat täynnä kovaa taistelua ja draamaa! Kolme viisieräistä ja yksi neljäeräinen. Jimi Koivumäellä oli 9-8-keula viidennessä Andrei Räisästä vastaan mutta 9-11. Ehkä pieni kipsi iski lopussa. Elmo Räsänen nousi 1-2-tappioasemasta 3-2-voittoon Vesa Lappia vastaan. Jouko Mikkola johti 2-0 Vincent Jokea vastaan, mutta viidenteenhän se meni. Se oli sitten tosin selvä.  Ella Kellow selvisi 3-1-voitolla Heikki Kettusesta.

Semifinaaleissa Elmo Räsäsellä oli jo vähän kiire Omanin lentokoneeseen ja veteraarien MM-kilpailuihin,  joten odotettu viisieräinen 40 minuutin semifinaali Andrei Räisästä vastaan supistuikin neljäeräiseksi. Räisänen finaaliin 3-1. Toisaalla Kellow selvitti Mikkolan 3-0.

Finaalissa Kellow vei ensimmäisen erän, mutta sen jälkeen Räisänen nosteli itsensä luokkavoittoon 3-1. Kellow otti kisoissa kolme kakkospalkintoa, kuten tästä ja kahdesta edellisestä luokkaraportista näemme.

Äh, pelaajat ovat väärässä järjestyksessä kuvassa! Vasemmalta kolmanneksi sijoittunut Jouko Mikkola (PT-Helsinki), luokkavoittaja Andrei Räisänen (MBF) ja toiseksi sijoittunut Ella Kellow (OPT-86).

Toinen kolmanneksi sijoittunut Elmo Räsänen (BF-78) kiirehti lentokentälle ja sai palkintonsa ennen palkintojenjakoa:

M-1900

Luokan 17 pelaajaa jaettiin pooleihin näin: 4+4+4+5.

Vain yhdessä poolissa poolin kärkikaksikko meni ratingin mukaisesti.  Sen ihmeen tekivät C-poolin Vesa Lappi ja Joonas Kokko, kun Lappi selvitti Kokon 3-1. Tosin sijoilla 3-4 tapahtui pieni yllätys, kun Polina Staroverova (1402) voitti Alexandra Seppäsen (1489) 3-1. A-poolissa Onni Farin (1340) nousi nelossijoitetun paikalta poolikakkoseksi. Hän voitti Gerrit Hallmägin (arvio rating 1700) ja Leevi Hyytiäisen (1716) 3-1. B-poolissa Andreas Köhler (1580) nousi poolikakkoseksi voittamalla Evgenii Kaliaginin (1708) 3-1. Ehkä Kaliaginin rating on liian korkea tai Maardun Vitali Osmuškinin (1200) rating liian matala, mutta Kaliagin hävisi myös Osmuškinille. D-poolissa kärkikaksikko vaihtoi paikkaa, mutta se ei ollut kummoinenkaan yllätys, koska piste-eroa oli vain neljä. Janne Relander (1744) siis voitti Vincent Joen (1748) 3-1. Alemmilla sijoilla Olli Julin (1422) sai maukkaan voiton Aaro Mäkelästä (1609).

Kahdeksan pelaajan jatkokaavion kvartoista selkeästi mielenkiintoisin oli Jimi Koivumäen ja Vincent Joen kohtaaminen. Se oli vallan hurjaa hyökkäystaistelua ainakin sen perusteella, mitä ehdin vilkaisemaan kisakiireideni keskeltä.  Koivumäki johti 2-0, Joki tasoitti 2-2:een. Viidennen erän tässä tippiläisten sisäisessä kamppailussa vei sitten Koivumäki 11-8.

Seuraavaksi oli vuorossa viisieräiset semiväännöt. Janne Relander (1744) pudotti ykkössijoitetun Jouko Mikkolan (1889) 3-2 ja viides tietysti 11-9. Mikkola johti sitä jo 8-4, mutta Relander vei seuraavat kuusi palloa ihan 6-0. Toisessa semifinaalissa Koivumäki eteni jo 2-1-eräjohtoon, mutta sen jälkeen hänen pelinsä vähän mureni tai Lapin betonoitui (videolta nähtynä). Seuraavat erät Lapille 11-5, 11-5. Pieni ratingyllätys, koska Lappi 1809 ja Koivumäki 1859.

Finaalia hallitsi Relander, joka voitti Lapin 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Vesa Lappi (Wega), luokkavoittaja Janne Relander (KoKa), kolmanneksi sijoittuneet Jimi Koivumäki (TIP-70) ja Jouko Mikkola (PT-Helsinki).

M-1800

Kauhea määrä eli 30 pelaajaa oli alunperin mukana eli 10 kolmen pelaajan poolia tällä kertaa. Mutta sitten kaksi pelaajaa jäi pois niin, ettei uutta arvontaa voinut tehdä, ja yksi loukkaantui 2100-luokassa. Valitettavasti siten syntyi kolme kahden pelaajan ”poolia” mutta sille ei vaan voinut enää mitään.

D-poolissa oli jo tulevien tapahtumien kaukaista kuminaa havaittavissa, kun Tapio Passinen (1549) voitti Kimmo Lehtosen (1734) 3-1. Lehtonenkaan ei ole usein osallistunut Starin kilpailuihin viimeisten vuosikymmenten aikana, jos oikein muistan. Joten tervetuloa vaan ja kiitos pelaaja-agentti Lappi! Korjaus: Lehtonen on osallistunut lähivuosina ainakin kahteen Starin kilpailuun: STARXMAS 2019 ja Syksyn startti 2020. F-poolissa Andreas Köhler (1580) vei poolin ykköspaikan Gerritt Hallmägiltä (1700 arviolta) 3-0-voitollaan.

Jatkokaaviossa Pertti Kainulainen (1556) eteni kvarttoihin 3-1-voitollaan Otto Boijesta (1644).

Semifinaaleissa sitten tapahtui. Tapio Passinen pudotti ykkössijoitetun Rauli Franssilan (1766) murskasti 3-0 (9,2,5!). Niukasti kolmossijoitettu Joonas Kokko (1736) puolestaan putosi Kimmo Lehtoselle (1734), joka nousi 1-2-alatilanteesta 3-2-voittoon.

Näin finaalissa kohtasivat uudelleen kahden pelaajan D-poolin pelaajat. Tällä kertaa Kimmo Lehtonen oli päässyt jo täyteen vireeseen ja voitti 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Tapio Passinen (PTS Sherwood), luokkavoittaja Kimmo Lehtonen (Wega), kolmanneksi sijoittuneet Rauli Franssila (Wega) ja Joonas Kokko (PT Espoo).

M-1600

Pelottavan iso oli tämäkin luokka. Kahden kisa-aikaisen poisjäännin jälkeenkin 26 pelaajaa! Luokan suosioon vaikutti kyllä se, että se siirrettiin yleisön pyynnöstä iltavuorosta aamuvuoroon. Ennen poisjääntejä poolijako oli 8×3 + 4 mutta muuttui poolijaoksi 2 + 8×3.

B-poolissa Mia Kellow (1397) nousi poolikakkoseksi voittamalla Arto Kankaan (1436) 3-1. Kahden pelaajan E-poolissa Onni Farin (1340) otti pooliykkösen paikan lyömällä Olli Kolin (1458) 3-1. G-poolissa Jiri Kuronen (1462) vei pooliykkösen paikan Jyri Nybergiltä (1504). Tietysti 3-1. Muuten poolit menivät ratingin mukaan.

Jatkokaaviossa Olli Koli nappasi pari yllätysvoittoa ja meni semifinaaleihin. Kai Tammela (1471) kaatui 3-1 ja seurakaveri ja luokan ykkössijoitettu Mergim Kelmendi (1592)  3-2. Viides 11-9. Toisessa neljänneksessä Mia Kellow nappasi toisen yllätysvoittonsa, kun Jiri Kuronen kaatui 3-1. Sitten matka katkesi kuulemma loistavaan otteluun Tapio Passista vastaan. Passinen kertoi olleensa suurissa vaikeuksissa mutta voitti 3-1 (6,10,-10,10). Näin Passinen semifinaaleissa. Kolmannen neljänneksen finaali oli hurja ottelu. Siinä Pertti Kainulainen voitti Jyrki Virtasen sinänsä ratingin mukaisesti, mutta vaikeaa se oli. Virtanen johti erin 2-0: -10,-3,10,9,12. Näin Kainulainen semifinaaleihin. Neljäs neljännes oli selkeä. Sen finaalissa Edsel Camantique voitti Timo Akkasen 3-0 ja meni semifinaaleihin.

Semifinaalit Passinen – Koli ja Camantique – Kainulainen olivat selvät: 3-0 ja 3-0 ensin mainituille. Finaali oli sitten tiukkaa vääntöä, mutta Passinen sen rouhi 3-2.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Edsel Camantique (Atlas), luokkavoittaja Tapio Passinen (PTS Sherwood), kolmanneksi sijoittuneet Pertti Kainulainen (PT Espoo) ja Olli Koli (TuPy).

M-1500

Yhden poisjäännin jälkeen luokassa oli 17 pelaajaa. Poolijako 3+3+3+4+4.

B-poolissa Vitali Osmuškin (1200) nousi kolmossijalta pooliykköseksi voittamalla Esa Ahteen (1431) ja Markku Hauhian (1318). Hänen ratingiaan pitää ehkä tarkistaa. C-poolissa Rasmus Volotinen (1119) ja Julia Bragina (1190) pelasivat ensimmäisen kahdest hurjasta viisieräisestään. Nyt Bragina johti 2-1, mutta Volotinen nousi 3-2-voittoon. D-poolissa Aleksandr Jevstafiadi (1000) voitti Pascal Gauthierin (1344) ja Elina Veidenbaumin (1135) ja nappasi poolikakkosen paikan. Ehkäpä hänenkin ratingiaan pitää vähän tarkistaa. Hän johti myös pooliykköstä Peter Erikssonia (1410) erin 2-1.

Jatkokaaviossa Esa Ahde palasi taistelemaan palkinnoista pudottamalla ykkössijoitetun Volodymyr Lutsenkon (1436) suoraan 3-0. Olli Julin voitti kvartassa Jevstafiadin 3-1.  Eleonoora Roosioks voitti kvartassa Peter Erikssonin 3-1, mutta heillä molemmillahan oli samat ratingit eli 1410.  Ilari Sell lopetti Osmuškinin etenemisen 3-0 ja otti kakkossijoitetun paikan häneltä.

Kumpikaan kahdesta kärkisijoituksen vallanneesta ei päässyt finaaliin. Olli Julin pudotti Esa Ahteen ja Eleonoora Roosioks llari Sellin. Finaali oli huikea, Julin vei kaksi ensimmäistä erää 14-12 ja 14-12. Sitten Roosioks sai pelin rullaamaan ja vei kolme seuraavaa erää 5,7,7. Näin hän voitti peliuransa ensimmäisen ykköspalkinnon!

Luokka oli PT Espoon hallintaa. Kolme pelaajaa palkinnoilla!

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Olli Julin (Boom),  luokkavoittaja Eleonoora Roosioks (PT Espoo), kolmanneksi sijoittuneet Ilari Sell (PT Espoo) ja Esa Ahde (PT Espoo).

M-1400

Tähänkin luokkaan tuli 19 pelaajaa. Valitettavasti vain yksi neljän pooli ja viisi kolmen poolia.

A-poolissa Ilkka Marttinen (1069) nousi kakkoseksi voittamalla Pauli Hellbergin (1138). Pooliykkönen Pascal Gauthierille hän hävisi viidennessä 10-12. C-poolissa William Nguyen (1096) nappasi poolikakkosen paikan Hegert Lahtilta (1153) 3-0-voitollaan. D-poolissa pelattiin ristiin. Kolmossijoitettu Max Koso (1038) nousi ykköseksi eräsuhteilla. Hän voitti Aleksej Kolgan (1252) 3-0. Kolga puolestaan yllätti Sami Koivumäen (1292) 3-2.

Kvartoissa Mauri Hahtomaa (1135) meni semifinaaleihin yllättämällä luokan ykkössijoitetun Gauthierin (1344) 3-2 oltuaan erin 0-2 tappiolla.

Semifinaalit olivat viisieräisiä. Finaaliin menivät luokan kakkos- ja kolmossijoitetut eli Markku Hauhia ja Timo Myllykangas.  Finaalissa kolmossijoitettu Hauhia sitten voitti kakkossijoitetun Myllykankaan 3-1.

Kuvassa vasemmalta luokkavoittaja Markku Hauhia (Pa-Po), kolmanneksi sijoittunut Pauliina Niskanen (HäKi) ja toinen kolmanneksi sijoittunut Mauri Hahtomaa (Smash). Toiseksi sijoittunut Timo Myllykangas (TIP-70) oli jo ehtinyt poistua välittömästi finaalin jälkeen.

M-1300

Oli mukavaa, että sunnuntaina tämän luokan 17 pelaajaa voitiin jakaa pooleihin 4+4+4+5 kolmen pelaajan poolien sijaan.

B-poolissa tapahtui niin, että Aleksandr Jevstafiadi (1000) hävisi Elina Veidenbaumille, joka jäi sitten poolissa neljänneksi, mutta Jevstafiadi nousi pooliykköseksi. Muita varsinaisia yllätyksiä ei tapahtunut, kun ratingit olivat hyvin lähellä toisiaan. Jännittävin ja eniten kannustusta herättänyt ottelu taisi olla  se, kun Jaimielee  Enriquez hävisi viidennessä niukasti Erkki Virralle oltuun jo 0-2-tappiolla. Sitten 13-11 ja 12-10! Mutta viides Virralle 11-8.

Jatkokaavion kvartassa kohtasivart seurakaverukset eli luokan ykkössijoitettu Sami Koivumäki (1292) ja Timo Averjanov (1175). Averjanov voitti erin 3-1. Rasmus Volotisen (1119) ja Julia Braginan (1190) kvartta oli suurta draamaa. Volotisella oli jo yksi 3-2-voitto olla aamuryhmästä. Nyt Bragina johti erin 2-0, mutta sitten seurasi kolme tuskaista erää: 10-12, 10-12, 11-13. Se söi pelihuumorin aika tyhjiin.

Semifinaaleissa oli sitten Volotisen vuoro hävitä 2-0-eräjohdosta. Jevstafiadi oli sen jälkeen ylivoimainen: 11-4, 11-2, 11-4. Averjanov oli puolestaan ylivoimainen luokan kakkossijoitettua Bernd Güntheria (1233) vastaan: 11-3, 11-3, 11-1.  Luokkavoitto meni kuitenkin Jevstafiadille, joka voitti Averjanovin finaalissa 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Timo Averjanov (TIP-70), luokkavoittaja Aleksandr Jevstafiadi (Maardu LTK, Viro) ja kolmanneksi sijoittunut Bernd Günther (PT Espoo).

Rasmus Volotinen (PT Espoo) sai kolmannen palkintonsa jo ennen palkintojenjakoa.

M-1200

Vaikka 1200 pelattiin kolmen poolien lauantaina, 11 pelaajaa piti jakaa pooleihin mukavasti 3+4+4.

B-poolissa Roman Tamilin (921) nousi poolikakkoseksi voittamalla Jaimielee  Enriquezin (1067) 3-1. C-poolissa pelattiin ristiin kakkospaikasta taisteltaessa, mutta eräsuhteet saivat pelaajat ratingin mukaiseen järjestykseen. Jussi Hagman (901) yllätti Rasmus Volotisen (1119) 3-1 ja Marcin Dabrowski (ei ratingia) Hagmanin 3-2 (viides 13-11). Volotinen poolikakkoseksi erillä 4-3. Elina Veidenbaum piti ykköspaikkansa voittamalla Volotisen  ankarassa ottelussa viidennessä 11-9.

Jatkokaaviossa Tamilin yllätti Volotisen 3-1 ja meni semifinaaleihin.  Veidenbaum puolestaan väänsi viisi erää Tea Stråhlmania vastaan ennen kuin voitto heltisi. Stråhlman johti erin 2-0.

Semifinaaleissa Averjanov voitti tasaisessa kamppailussa Tamilinin 3-1. Luokan kolmossijoitetulla Veidenbaumilla oli omasssa semifinaalissaan vielä tiukempaa kakkossijoitetun Hegert Lahtin kanssa (2,14,-6,10).

Averjanov nousi luokkavoittajaksi TIP-70:n sisäisessä finaalissa,  kun hän löi Veidenbaumin suoraan 3-0 (11,11,9).

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Elina Veidenbaum (TIP-70), luokkavoittaja Timo Averjanov (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Roman Tamilin (PT Espoo) ja Hegert Laht (Smash).

M-1100

10 osallistujaa oli helppo jakaa kahteen viiden pelaajan pooliin. Kummassakin poolissa pelattiin pääpiirteittäin ratingin mukaisesti. A-poolissa kuitenkin Ilya Grokhotov (750) voitti AKu Kauran (765) 3-2 (viides 11-9) ja otti kolmannen paikan. Sillä ei kuitenkaan päässyt jatkoon.  B-poolissa kolme viimeistä pelasivat ristiin. Oliver Kaskama (796) hävisi Martti Kankaalle (732) viidennessä 11-13. Juuso Anttila (760) hävisi Kaskamalle mutta voitti Kankaan. Tietysti viisi erää ja viides 11-9.

Ykkössijoitettu Mats Hollmerus jyräsi luokkavoittoon. Lappeenrannan Jussi Hagman otti kuitenkin erän häneltä. Hagman oli sitä ennen yllättänyt semifinaalissa kakkossijoitetun Jaimielee Enriquezin 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Jussi Hagman (LrTU), luokkavoittaja Mats Hollmerus (BF-78), kolmanneksi sijoittuneet Arto Koponen (Atlas) ja Jaimielee Enriquez (TIP-70).

M-1000

Iso oli tämäkin luokka: 20 pelaajaa. Siispä 4×3 +2×4 -poolit.

E-poolissa Niko Lehtosaari (887), Oliver Kaskama (796) ja Marcin Dabrowski (ei ratingia) pelasivat ristiin. Kaskama voitto Lehtosaaren 3-2 (viides EI 11-9 vaan 11-4!) ja Dabrowski Kaskaman 3-2.

12 pelaajan jatkokaaviota pelattiin aika kauan. Ykkössijoitettu Jukka Filen koki kovia jo kvartassa ja putosi Oliver Kaskamalle 2-1 -eräjohdon jälkeen 2-3. Viitossijoitettu Niko Lehtosaari meni semifinaaleihin voittamalla nelossijoitettu Vladimir Lopatinskin 3-1, mutta he olivat muutaman pisteen sisällä.

Lappeenrantalaissemifinaalissa Kaskama voitti Jussi Hagmanin (901), joka oli luokan kolmossijoitettu.  Kakkossijoitettu Janne Hietalahti piti pintansa semifinaalissa ja löi Lehtosaaren suoraan 3-0.  Samalla vauhdilla hän voitti finaalissa myös Kaskaman 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Oliver Kaskama (LrTU),  luokkavoittaja Janne Hietalahti (PTS Sherwood), kolmanneksi sijoittuneet Jussi Hagman (LrTU) ja Niko Lehtosaari (TIP-70).

M-900

Tässä luokassa oli 14 pelaajaa. Poolit 4+5+5.

Juri Urmaste (700) nousi nelossijoitetun paikalta A-poolin ykköseksi voittamalla kaikki kolme otteluaan. Ehkä hänenkin ratingiaan pitäisi tarkistaa, koska hän voitti kolme yli 700-pelaajaa. B-poolissa Risto Majoinen (716) voitti poolinsa puhtaalla pelillä vaikka oli poolin nelossijoitettu. Iina  Hietalahti nousi poolikakkoseksi kolmossijoitetun paikaltaan. C-poolissa Elizaveta Vostsina (700) nousi pooliykköseksi viitossijoitetun paikaltaan vaikka hävisikin Martti Kankaalle. Juuso Anttila vei toisen jatkopaikan poolin ykkössijoitetulta Aku Kauralta 3-1-voitollaan.

Jatkokaavion suhteen tapahtui pieni virhe. Luokan uudelleen arvonnan jälkeen jatkokaaviota olisi pitänyt muuttaa, mutta sitä ennen ehdittiin pelata yksi jatkopeli eli Juri  Urmasteen  ja Iina Hietalahden välinen. Kun virhe havaittiin, Iina oli jo poistunut paikalta.

Vostsinan tie katkesi kvarttoihin, kun Oliver Kaskama voitti hänet puhtaasti 3-0.  Finaalissa Kaskama voitti myös Juri Urmasten 3-0. Kaksi ensimmäistä erää olivat tiukkoja: 16-14, 12-10.

Kuvassa vasemmalta toiseksi tullut Juri Urmaste (Maardu LTK, Viro), luokkavoittaja OIiver Kaskama (LrTU) ja kolmanneksi sijoittunut Risto Majoinen (NuPS). Toinen kolmanneksi sijoittunut Juuso Anttila (PT Espoo) ei varmaan tiennyt olleensa palkinnoilla ja poistui paikalta ennen palkintojenjakoa.

M-800

Tähän lauantain pääluokkaan osallistui 21 pelaajaa. Heidät jaettiin seitsemään kolmen pelaajaan pooliin.

Poolien pelejä on taas turha käydä sen tarkemmin läpi, koska ratingien erot olivat pienet. Mutta kaksi tapausta pitää nostaa esiin. Kamilla Kadar voitti sekä luokan kolmossijoitetun Juuso Anttilan 3-1 että Reino Ratilaisen 3-0. Aiemmin tässä oli maininta, että ne olisivat olleet hänen ensimmäiset voittonsa, mutta näinhän ei ollut, koska ensimmäiset voitot tulivat jo PT Espoon kilpailuissa. G-poolissa Lars-Wilmer Stråhlman otti poolin ykköspaikan voittamalla Iina Hietalahden 3-2.

Ohhoh. Jatkokaaviossa oli A1 ja A2 menneet B1:n ja B2:n paikoilla ja päinvastoin. Mutta siitä ei ollut haittaa eikä jatkokaavio ollut ”väärä”.

Jatkokaaviossa luokan kakkossijoitettu Aku Kaura putosi jo kvartassa häviämällä Niko Kohoselle 0-3.  Ykkössijoitettu Joel Koivumäki puolestaan hävisi kvartassa Risto Majoiselle 1-3. Kolmossijoitetun paikan vallannut Kamilla Kadar hävisi 16:n joukossa Heikki Siltaselle 0-3. Nelossijoitettu Pontus Claesson hävisi 16:n joukossa Juuso Anttilalle (alkuperäinen kolmossijoitettu) 0-3.  Huonosti siis meni kärkisijoitetuilla paitsi että Anttila pääsi poolikemmahduksen jälkeen kahdeksan  parhaan joukkoon.

Lars-Wilmer Stråhlman nousi luokkavoittajaksi, kun hän voitti finaalissa Sami Salosen 3-1.

Tässä palkintojenjakokuvassa oli vaikea saada pelaajien katsekontaktia, kun kameroita oli niin paljon. Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Sami Salonen (LPTS), luokkavoittaja Lars-Wilmer Stråhlman (PT Espoo), kolmanneksi sijoittuneet Risto Majoinen (NuPS) ja Niko Kohonen (PT Espoo).

M-700

Sopivasti 10 pelaajaa, joten kaksi viiden pelaajan poolia. Sillä tavalla voitiin myös pelata koko ajan, vaikka Maardun joukkue tulikin myöhässä.

Juri Urmaste voitti kaikki A-poolin neljä otteluaan 3-0.  Toiseksi sijoittui Boomin uusi pelaaja Antti Siltanen, joka hävisi vain Urmastelle. Muut kolme pelasivat ristiin 14 erän jälkeen. Luka Lehtosaari nousi kolmanneksi parhaalla eräsuhteellaan. Valitettavasti vain kaksi pääsi jatkoon tällä kertaa.

Elizaveta Vostsina teki B-poolissa saman kuin Urmaste A-poolissa eli voitti kaikki neljä otteluaan. TIP-70:n uusi pelaaja Piitus Laakkonen pani hänet kuitenkin lujille ja johti jopa erin 2-1. Mutta viides 11-8 Vostsinalle. Toiseksi jatkoon menijäksi tuli Heikki Siltanen, joka joutui käymään kovan kamppailun jatkopaikasta toisen TIP-70:n uuden pelaajan eli Vanttu Leppäsen kanssa. Leppänen johti erin 2-1 mutta viides 11-8 Siltaselle.

Semifinaalit olivat Boom – Maardu maaottelu. Boom voitti lukemin 2-1. Ensimmäisessä semifinaalissa Heikki Siltanen voitti suoraan 3-0 omaa pooliaan hallinneen Urmasten. Hänen finaalivastustajakseen tuli Vostsina, joka voitti Antti Siltasen 3-0, mutta erät olivat tiukat: 12-10, 12-10, 13-11. Urmastelle tämä oli tällä erää viimeinen M-700-luokan kilpailu Suomessa, koska hänen Suomen ratinginsa on tämän jälkeen 750. Se perustuu hänen menestymiseensä myös M-900-luokassa.

Boom ratkaisi maaottelun voiton, kun H Siltanen jyräsi Vostsinan finaalissa puhtaasti 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Elizaveta Vostsina (Maardu LTK, Viro), luokkavoittaja Heikki Siltanen (Boom), kolmanneksi sijoittuneet Juri Urmaste (Maardu LTK, Viro) ja Antti Siltanen (Boom).

MN

Nelinpeliin ilmoittautui ilahduttavasti 20 paria eli 40 pelaajaa. Selvästikin tälla hieman kevyemmällä pelimuodolla on kysyntää. Kisajärjestäjänä voin todeta, että tällaisella määrällä sali ei mene ”hukkaan”, kun se varataan nelinpelien käyttöön. Tuo 40 vastaa kymmenellä pöydällä neljän poolia. Ainakin on näin, jos jokainen osallistuja maksaa kaksinpelin hinnan alennushinnan sijaan. Ajattelin, ettei se ole muutamasta eurosta kiinni.

Parit jaettiin niin, että kahdeksan parasta pelasi yleisen luokan nelinpelin ilman ratingrajaa ja muut 12 pelasivat MN-2800:n eli pelaajien ratingin summa oli korkeintaan 2800.

Kummassakin neljän parin poolissa pelattiin ristiin. Yksi pari jäi voitoitta ja muut parit saivat kaksi voittoa.

A-poolissa neljänneksi sijoitettu jäi voitoitta. Parin Kainulainen Pertti/Kangas Arto rahkeet riittivät vain kahteen erävoittoon tällä kertaa. Ensin Chonwachirathanin Suphanat/Koivumäki Sami (3165) hävisi parille Sell Ilari/Koivumäki Jimi (3150) 1-3 ja oli tippumassa jatkosta. Mutta sitten Chonwachirathanin Suphanat/Koivumäki Sami voitti ykkössijoitetun parin Franssila Rauli/Järvinen Markku (3426) 3-0! Kun Franssila Rauli/Järvinen Markku oli voittanut parin Sell Ilari/Koivumäki Jimi vain 3-1, se putosi jatkosta erillä 3-4.  Ykkösenä meni jatkoon Chonwachirathanin Suphanat/Koivumäki Sami ja kakkosena Sell Ilari/Koivumäki Jimi.

B-poolissa koettiin sitten sellainen yllätys, että poolin ykkössijoitettu pari Köhler Andreas/Mäkelä Aaro (3189) jäi voitoitta ja putosi jatkosta! Poolin nelossijoitettu pari Passinen Tapio/Nyberg Jyri (3053) voitti kakkossijoitetun parin Julin Jukka/Julin Olli (3170) 3-2 (viides 11-9) mutta hävisi parille Kokko Joonas/Farin Onni (3076) 2-3 (viides 8-11). Erät 5-5 riittivät kuitenkin kakkospaikkaan. Julinit voittivat Kokko/Farinin 3-1, ja se tuotti erät 5-4 ja poolin ykköspaikan. Kokko/Farin putosi jatkosta erillä 4-5.

Semifinaaleissa tapahtui hyvin lievä (piste-eroa 20) yllätys, kun Sell Ilari/Koivumäki Jimi voitti Julinit 3-0. Kun Chonwachirathanin Suphanat/Koivumäki Sami voitti PTS Sherwoodin voimaparin Passinen Tapio/Nyberg Jyri 3-1, finaalista tuli A-poolin juhlaa ja sen finaalin uusinta.

Finaali oli hurja taistelu, jossa draamaa ja tunnetta riitti. Sell/Koivumäki J johti erin 2-1, mutta viimeiset kaksi erää olivat jännittäviä: 11-13, 14-12. Näin ykköspalkinto parille Sell Ilari/Koivumäki Jimi.

Korjaus: Ainakin STARXMAS 17.12.2016 -kisassa oli Nelinpeli-rating -luokka, johon saattoi kuka tahansa ilmoittautua. Mutta varsinaista ”MN”-luokkaa ei varmaan ole ollut 1976-kisojen jälkeen.

Tämä oli muuten mitä todennäköisimmin ensimmäinen yleisen sarjan miesten nelinpelin Starin kansallisissa seuran ensimmäisten kansallisten kilpailujen 30.10.1976 jälkeen. Sen jälkeen nelinpeli oli kyllä pm-kilpailujen ohjelmassa. Se oli myös parin kilpailun kutsussa, mutta luokkaan ei ilmeisesti tullut riittävästi osallistujia. BC-nelinpeliä ja vastaavia on kyllä järjestetty. Alla sen edellisen nelinpelin tulokset:

Alemmassa nelinpeliluokassa tapahtui sellainen sähläys, että Timo Averjanov/Vladimir Lopatinski puuttui arvonnasta. Se johtui siitä, että kumpikaan ei ollut ilmoittautunut luokkaan ruksaamalla jonkin nelinpeliluokan ilmoittautumiskaavakkeella.  OIi vain maininta ”Terveisiä kilpailun järjestäjille” -kentässä, että haluaisi pelata, jos pari löytyy. No niinpä tämä pari laitettiin yhteen, mutta siltikin se ruksi puuttui. He jäivät pois nelinpeliluokkiin ilmoitautuneiden joukosta, koska asia jäi minun ulkomuistini varaan. SIihen ei saa koskaan luottaa. Pitää aina valita se luokka ilmoittautumiskaavakkeella, missä haluaa pelata. Ne ”Terveisiä kilpailun järjestäjille” -kentän toiveet helposti unohtuvat kiireessä. Ilmoittautuneiden pelaajien lista oli kuitenkin jo alkuviikosta SPTL:n sivuilla. Siitä olisi kumpikin voinut huomata, että puuttuu ruksi nelinpelin kohdalta. Sen jälkeen olisi voinut kysyä, miksei ole mukana. Jokaisen pitää aina tarkistaa, että  omat ilmoittautumiset on merkitty oikein. Lopatinski oli paikalla vielä pari tuntia ennen luokan alkua, koska pelasi M-1000-luokan. Hän lähti kuitenkin kotiin sen jälkeen kysymättä nelinpelistä mitään.  Onneksi Alexandra Seppänen suostui kuitenkin pelaamaan pikakomennuksella Timo Averjanovin kanssa nelinpelin. Sijoitus meni vähän väärin, kun heidät lisättiin kolmen pelaajan pooliin, mutta sellaista tapahtuu, kun arvontoja korjataan kovalla kiireellä kilpailun aikana.

Kuvassa vasemmalta toiseksi tullut pari Sami Koivumäki/Suphanat Chonwachirathanin (TIP-70), luokkavoittajat Ilari Sell/Jimi Koivumäki (PT Espoo/TIP-70) ja kolmanneksi sijoittunut pari Jyri Nyberg/Tapio Passinen (PTS Sherwood).

Toinen kolmanneksi sijoittunut pari Jukka Julin/Olli Julin (Boom) sai mitalinsa seuraavana päivänä Olli Julinin hakemana.

MN-2800

Tähän alempaan nelinpeliluokkaan osallistui 12 paria. Haaveena oli useampikin alempi nelinpeliluokka, mutta ne olisivat jääneet liian pieniksi. Sen sijaan oli tarkoitus pelata ylimääräisiä sijoitusotteluita, jotta oltaisiin saatu 2400/2000/1600-luokkien parhaat esille, koska mitalitkin oli valmiina. Siitä piti sitten luopua, koska aikataulu oli myöhässä. Aiemmat luokat eivät päättyneet klo 17 mennessä.

Parit jaettiin kolmeen neljän parin pooliin.

A-poolin dramaattisin ottelu oli parin Kadar Levente/Kadar Kamilla (1972) voitto parista Anttila Juuso/Ranta Mikko (1743). Ottelu päättyi Kadarien voittoon viidennessä 11-9, mutta meni ihan sijoituksen mukaisesti.

B-poolin ykkössijoitettu pari Räisänen Andrei/Räisänen Sofia (2640) tippui jatkosta katkerien vaiheiden jälkeen. Jokitulppo Raimo/Salonen Sami (1555) kaatui sentään 3-1, mutta ratkaiseva ottelu kakkospaikkaa ajatellen päättyi 1-3-tappioon Sherwoodin yllättäjäparille Hietalahti Janne/Strandström Markus (1716). Poolin ykköspaikan valtasi virolaispari Jõelaid Margus/Hallmägi Gerrit (ei oikeaa ratingia käytössä).

C-poolissa Averjanov Timo/Seppänen Alexandra (2664) valtasi ykköspaikan, mutta poolifinaali paria Yang Yixin/Ylinen Sonja vastaan ei ollut helppo: 3-2. Kolmannesta sijasta käytiin hurja kamppailu. Hietalahti Iina/Patosalmi Jussi (1435) voitti parin Grönlund Hannu/Kangas Martti viidennessä 17-15!

PTS Sherwood täräytti jatkopaikan kvartassa todella suuresti. Hietalahti Janne/Strandström Markus (1716) voitti parin Yang Yixin/Ylinen Sonja (2586),  jolla oli siis peräti 870 pistettä enemmän ratingia. PT Espoon tytöt veivät ensimmäisen erän 11-5, mutta sitten alkoi Sherwoodin tulitus: 11-5, 13-11, 11-6. Nelinpeli on mielenkiintoinen luokka. Parin vahvuus ei tule suoraan pelaajien ratingeista. Sherwoodin yllätykset loppuivat kuitenkin semifinaaliin, jossa luokan ykkössijoitettu pari Akkanen Timo/Nykänen Markku (2718) oli parempi 3-1. Toisessa semifinaalissa Jõelaid Margus/Hallmägi Gerrit voitti parin Averjanov Timo/Seppänen Alexandra 3-0.

Finaali oli jopa tunteita nostattava. Akkanen/Nykänen johti jo erin 2-0, mutta Jõelaid/Hallmägi nousi 3-2-voittoon. Jotain käminääkin oli ottelun loppuhetkillä.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut pari Markku Nykänen/Timo Akkanen (Atlas/Stara), luokkavoittaja Margus Jõelaid/Gerrit Hallmägi (Maardu LTK/Keila LTK), kolmanneksi sijoittuneet Janne Hietalahti/Markus Strandström (PTS Sherwood) ja Alexandra Seppänen/Timo Averjanov (TIP-70). Sherwoodin pari sai itse asiassa MN-2400-luokan kultaiset mitalit, koska oli paras pari siinä ryhmässä ja MN-2800-pronsseja oli vain yhdet.

 

3 thoughts on “Kevään startti 14-15.1.2023 – Raportti

  1. Täytyy yhtyä tuohon pelaajien häipymiseen hallilta heti oman viimeisen pelinsä jälkeen. Ikuisuusongelma vaikka se lukee meidänkin kisakutsussa. Lauantaina Oulussa tuomarit viimeisen ryhmän jatkopeleihin riitti juuri ja juuri ja osa häipyi paikalta ennenkuin ehdin osoittaa tuomaritehtävän. Osa pelaajista sitten puolestaan oma-aloitteisesti tuli kysymään tuomaritehtävää ja saivatkin sen sitten heti. Oma-aloitteisuudella siis voi tehdä hyvän mielen sekä kisajärjestäjälle ja myös päästä itse nopeammin lähtemään kotiin.

    1. Tuo nopea häipyminen salista viisi sekuntia oman viimeisen pelin päättymisen jälkeen jaksaa ihmetyttää. Ruskeasuolla se juoksu tehdään lähes poikkeuksetta toiselta puolelta salia kuin toimitsijapöytä, jonka edestä harvoin juostaan. Jokainen juoksija myös tietää tuomarisysteemin. Siksipä se juoksu tehdäänkin toiselta puolelta salia. Mutta niitä hyviä tapauksiahan riittää, jotka tulevat kysymään tuomaritehtävää ennen lähtöään. Puhumattakaan niistä, jotka ottavat ystävällisesti ylimääräisiä tuomaritehtäviä vastaan tai jopa tulevat itse tarjoutumaan tuomariksi vaikka velvollisuutta ei olisikaan.

      Jos tuomaritehtävän odottaminen kestäisi yli 30 minuuttia, saa tietysti lähteä. Ei paikalle tarvitse jäädä odottelemaan pitkiä aikoja.

  2. Kova kisanvetosuoritus jälleen Raalan Teräsmieheltä! Ainoa keino tuon karkuunjuoksun välttämiseen taitaa olla, että kisamaksussa olisi jokin pantti esim. 5 e, jonka saa takaisin suorittamalla tuon tuomaritehtävän. Toki kaikille ei tuomaritehtävää aina tule niin käytäntö aiheuttanisi hieman härdelliä tuomaripöydän äärelle.

Vastaa