Talvikilpailut, OPT-86 (B) – Kilpailutulokset ja raportti

OPT-86:n talvikilpailuihin Ratamotien hallille kokoontui hieno määrä pelaajia. Järjestäjä oli erityisin ilahtunut KuPTS:n panoksesta. Juha Kulju toimi kuljettajana viidelle pelaajalle (näistä neljä junioreita) tuoden hienoa väriä ja vaihtelua kilpailuidemme normaaliin osallistujiin. Kuopion porukka yöpyi hallilla, tätä vaihtoehtoa suosittelemme muillekin kun Oulun reissu on pohdinnassa. Kilpailuissa pelattiin myös ensimmäistä kertaa oululaisen pöytätenniksen historiassa juniorityttöjen oma luokka. Tämän mahdollisti syksyn 2022 pingiskoulu johon vihdoinkin olemme saaneet runsaasti tyttöjä mukaan. Pyrimme tekemään tästä tyttöjen luokasta perinteen. Seuraava tyttöjen luokka on ohjelmassa maaliskuun kilpailuissamme.

Aamupäivän luokkina olivat M-1900, M-1450 ja junioriluokat. M-1900:ssa ykköspalkinto 100€ lahjakortti S-ryhmän kauppoihin oli houkutellut paikalle ihan varteenotettavan  13 pelaajan joukon. A-lohkon hoiti nimiinsä ykkössijoitettu KoKu:n Aleksi Ikola, mutta ei todellakaan helposti. Lohkon nelospelaaja OPT-86:n Niklas Karjalainen kaatui vasta viidennen jatkoilla, ja Niklaksella oli ainakin yksi ottelupallokin. Aleksi sai tehdä myös täyden päivätyön lohkossa kakkoseksi pelannutta OPT-86:n Hannu Vuostetta vastaan, 3-2 Aleksille. Lohkon kolmoseksi YNM:n Oskari Honkavaara joka nousi 0-2 erätilanteesta voittoon Niklasta vastaan. B-lohkossa Nu-Se:n Elmo Salmela nappasi lohkon ykköspaikan OPT-86:n Marko Seppälältä. Marko ehti jo tuulettamaan voittoa viidennessä 10-9 tilanteessa mutta niin vain Elmon blokki tipahti pöydän kulmaukseen. Lohkon kolmoseksi OPT-86:n Touko Laine joka nappasi erät Elmolta ja Markolta ja voitti Heiton J-P Salmisen erin 3-1. C-poolissa OPT-86:n Luka Oinas isännöi vahvasti voittamalla kaikki pelinsä 3-0. Kakkoseksi pelasi hienon paluun aktiiviseen kisatoimintaan tehnyt OPT-86:n Terho Jylhälehto. Kolmoseksi OPT-86:n mailapelitaituri Joel Pennanen ja neloseksi KePts:n Jere Jakku ennen KuPTS:n Juha Kuljua. Tässä lohkossa ei nähty yhtään viisieräistä ottelua. M-1900 luokan jatkokaaviossa puolivälierissä Marko Seppälä raivasi Terho Jylhälehdon tieltään tiukasti erin 3-2. Luka Oinas joutui tunnustamaan kokeneen Hannu Vuosteen paremmakseen erin 3-1. Lukan pyörremyrskyalun jälkeen Hannu onnistui kääntämään matsin kulun hyvällä taktisella pelillä. Semifinaaleissa Aleksi Ikola oli iskussa voittaen Markon puhtaasti erin 3-0. Toisessa semifinaalissa Elmo Salmela oli niukasti erin 3-2 Hannu Vuostetta terävämpi. Loppuottelu oli tasainen taisto jonka ratkaisupisteissä Elmo oli Aleksiä tarkempi. Elmo Salmelalle luokkavoitto Nurmekseen erin 3-1.

Kuva: M-1900 palkitut

Aamupäivän M-1450 luokkaan osallistui 14 pelaajaa. A-lohkossa OPT-86:n Juho Åvist väänsi voitot viidennessä OPT-86:n Vitali Trofimovista ja KePts:n Aleksi Turpeisesta. KuPTS:n vaikeatyylinen vasuri Ville Hyvärinen nappasi lohkon kakkospaikan Aleksilta 3-0 voitolla. Liekö Ville ihan sattumalta nähnyt Miko Haaralan pelaamista joskus kun pelissä on paljon samaa. B-lohko alkoi yllätyksellä kun OPT-86:n Jiaqi (Jessica) Luo onnistui voittamaan YPTS:n Pyry Sivenin viisieräisessä. Pyry kuitenkin klaarasi itsensä tästä vielä lohkoykköseksi voittamalla loput pelinsä. OPT-86:n lohkossa loplta kakkoseksi sijoittunut Tapio Tuuttila kuitenkin nöyrtyi Ylivieskan nuorelle miehelle vasta viisieräisessä. Heiton Otso Vahtola ja Jessica jäivät sijoille 3. ja 4. kahdella voitolla. OPT-86:n Pekka ”Anninveli” Komulainen oli ensimmäisessä kilpailuissaan piiiiitkään aikaan ja onnistui nappaamaan tästä lohkosta erävoitot Otsolta ja Tapiolta. Hymy näytti Pekan kasvoilla tappioista huolimatta säilyvän. C-lohkossa nähtiin myös ratingyllätyksiä kun OPT-86:n Daria Bril jyräsi lohkovoittoon vain yhden erätappion rasittamana. Tasaisessa lohkossa kakkoseksi nousi OPT-86:n vuonna 2012 syntynyt Eetu Mäkelä jonka 3-2 voitto lohkon avausottelussa KoKu:n Pate Ikolaa vastaan osoittautui lopulta ratkaisevaksi. Nu-Se:n Seppo Salmelalle ja OPT-86:n Lenni Perkkiölle lohkosta molemmille yhdet lohdutusvoitot. Jatkokaavion puolivälierissä Tapio Tuuttila onnistui (vielä) voittamaan Eetun tiukasti erin 3-1. Toisessa puolivälierässä Ville Hyvärisen vaikea tyyli oli Daria Brilille liian vaikea erin 3-0. Semifinaalit menivät hieman yllättäen molemmat erin 3-0. Juho Åvist ei antanut Tapsan altsun purra ja Villen tyyli oli liian vaikea myös Pyry Sivenille. Loppuottelussa Juho toisti alkulohkon tuloksen voittamalla Villen 3-0.

Kuva: M-1450 palkitut

Aamun kohokohtia olivat tietysti junioriluokat. Pojat pelasivat omassaan ja tytöt omassaan. Ratkaisu oli erittäin toimiva. Poikien junioriluokka pelattiin kahdessa kuuden pelaajan poolissa ja tyttöjen luokka omassa kuuden pelaajan poolissaan. Pojissa OPT-86:n Konsta Niemelä vei luokan mestaruuden häviämättä peliäkään. Loppuottelu oli hieno Oulu vs. Kuopio kannustusnäytelmä kun vastassa oli KuPTS:n Samu Niskanen. Lopputulos Konstalle finaalissa erin 3-2. Alkulohkossa Konsta oli voittanut vastaavan kohtaamisen erin 3-0.

Kuva: Poikien junioriluokan loppuottelun tunnelmaa

Junioripoikien alkupooleissa väännettiin tosissaan mitalisijoituksista. OPT-86:n Kaarlo Lampinen voitti OPT-86:n Aapo Åvistin napaten lohkon ykkössijan. KuPTS:n Noel Kokkonen voitti Kaarlon 3-0 mutta hävisi seurakaverilleen Konsta Leppäselle tiukan viisieräisen. Aapo puolestaan voitti Konstan viidennen erän jatkopalloilla ja Noelin viidennessä. Matsit oikein kunnolla ristiin ja lopulta OPT-86:n parivaljakko semifinaaleihin.

Kuva: Junioripoikien luokan palkitut

Juniorityttöjen luokassa kaikki tytöt pelasivat toisiaan vastaan. Ottelut menivät hienosti ristiin ja ottelutuloksista oli lopulta aika paljon epäselvyyksiä jälkikäteen. Palkinnot jouduttiin jakamaan ilman täyttä varmuutta oikeista tuloksista ja lopulta väärinhän se meni. Streamilta suoritettiin tarkistus ja tulokset korjattiin oikeaksi sunnuntai-aamuna. Tytöt myös pelasivat omatoimisesti osan otteluista paras kolmesta, nämä ottelut pelattiin loppuun hieman jälkikäteen loppuun ja se oli omiaan sotkemaan tiedot oikeista tuloksista. Järjestäjä ottaa toki vastuun näistä ja on jatkossa tarkempi ohjeistuksissa.

Kuva: Juniorityttöjen tuloksien selvitystyö käynnissä

Tyttöjen pelit olivat varsin tasaisia ja pelejä pelattiin hieman ristiin. Ykköseksi pelasi OPT-86:n Taisiia Bril (palkintokuvassa pronssilla) ja kakkoseksi OPT-86:n Arina Bril (palkintokuvassa voittajana). Kolmoseksi OPT-86:n Jiali Lu (palkintokuvassa hopealla) keskinäisten otteluiden eräsuhteilla. Neloseksi OPT-86:n Oona Posio (palkintokuvassa pronssilla). Viides oli OPT-86:n Aradhana Sudhir ja kuudes OPT-86:n Ella ”markontyttö” Seppälä. Tästä tyttöporukasta kuulemme vielä, harjoituksissa on ollut sen verran hyvä ja iloinen tekemisen meininki. Harjoituksissa on vielä muutamia tyttöjä lisää joiden toivotaan osallistuvan kilpailuihin maaliskuussa.

Kuva: Tyttöjen junioriluokan palkitut

Iltapäivän ohjelmassa oli miesten kaksinpeli, M-1500 ja M-1000 luokat. MK pelattiin seitsemän pelaajan kesken. Kolmen pelaajan A-poolin pelit kestivät yhtä kauan kuin neljän pelaajan B-poolin pelit. A-poolissa kaikki pelit pitkiä viisieräisiä. Lohkovoittoon lopulta OPT-86:n Lasse Vimpari. Lohkokakkoseksi kairasi OPT-86:n Terho Jylhälehto ennen Nu-Se:n Elmo Salmelaa. B-poolissa Luka Oinas nappasi lohkon ykkössijan KoKu:n Aleksi Ikolalta. Lukan ja Aleksin poolikohtaaminen oli huikean tasokas ottelu jossa Luka oli viidennessä erässä vahvempi nousten pieneltä takamatkalta voittoon. OPT-86:n Joel Pennanen ahdisti Aleksin viidenteen erään jossa Aleksi oli kuitenkin lopulta selvästi parempi. YNM:n Oskari Honkavaaralle jäi käteen tässä lohkossa vain yksi erävoitto Joelista. MK:n semifinaaleissa pelattiin jälleen pitkän kaavan mukaan. Lasse vaikutti jo olevan matkalla finaaliin, mutta Aleksi oli eri mieltä. Kolme erävoittoa putkeen Lassea vastaan ja viimeinen 11-9. Toisessa semifinaalissa Terholla oli jo tiukka ote Lukasta (2-1 eräjohto ja 9-6 piikki) mutta niin vain nuorimies sujahti epätoivon partaalta takaa ohi ja finaaliin erin 3-2. Loppuottelusta ei saatu enää niin tasokasta. Väsyneiden nuorten kohtaamisessa Luka oli 3-0 terävämpi. Aleksin taistelutahto romahti ensimmäisen erän jatkopallotappioon. 11-vuotialle Lukalle siis uran ensimmäinen voitto MK:ssa, ehkä ei viimeinen?

Kuva: Miesten kaksinpelin palkitut

Kilpailujen suurimman luokan eli M-1500 luokan voittoa lähti tavoittelemaan 18 pelaajaa. A-poolin nappasi nimiinsä luokan ykkössijoitettu OPT-86:n Touko Laine. Lohkon kakkoseksi KePts:n Jere Jakku ääriniukasti viidennen jatkopalloilla OPT-86:n Vitali Trofimovia vastaan. Vitali onnistui voittamaan viidennessä Nu-Se:n Seppo Salmelan ja oli lohkon kolmas. B-poolissa ykkösnimi OPT-86:n Juho Åvist oli voittamaton. KuPTS:n Ville Hyvärinen nappasi kakkospaikan Heiton Otso Vahtolalta erin 3-0. OPT-86:n Pekka Komulaiselle jäi tästä lohkosta käteen lähinnä kokemusta. C-lohkossa kärkisijoitettu OPT-86:n Niklas Karjalainen taisteli voitot viisieräisistä OPT-86:n Eetu Mäkelää ja KuPTS:n Juha Kuljua vastaan ja oli lohkon ykkönen. Kakkoseksi pelasi KePts:n Aleksi Turpeinen joka voitti Eetun niin ikään viisieräisessä. Hienoja haastoja OPT-86:n tulevaisuuden nimeltä tälläkin kertaa. YNM:n Janne Kauppiselle jäi käteen yksi erävoitto Niklaksesta. D-poolissa sitten puolestaan pelattiin ristiin. Lohkoykkönen YPTS:n Pyry Siven jäi ilman jatkopaikkaa kun KoKu:n Pate Ikola ja OPT-86:n Daria Bril olivat parempia. Lohkon voittoon tarvittiin kuitenkin purevaa altsua kun OPT-86:n uunituore hallituksen jäsen osoitti hyvää peruskuntoa voittamalla kaikki muut pelit paitsi Pyryn. Lohkon kakkospaikka Patelle ja ainoa tappio siis Tapiolle. YNM:n Katja Kauppiselle tästä lohkosta kokemusta kovista peleistä. Jatkokaavion puolivälierissä Aleksi Turpeinen pudotti ykkössijoitetun Touko Laineen erin 3-1. Ville Hyvärinen puolestaan pudotti Tapio Tuuttilan 3-1. Niklas Karjalainen vei tiukan viisieräisen Jere Jakkua vastaan, tässä pelissä kulminaatiopiste nähtiin viidennessä erässä tilanteessa 6-6 jolloin Niklas venyi taitojensa ylärajoille. Loput pisteet pelissä Niklakselle tuon jälkeen. Juho Åvist selvisi puolivälierästään Pate Ikolaa vastaan selvin 3-0 numeroin. Semifinaaleissa Ville Hyvärisen peli oli jälleen liikaa Aleksi Turpeiselle, tällä kertaa erin 3-1. Niklas Karjalainen puolestaan hyydytti Juhon lyöntikoneen täysin erin 3-0. Finaalissa Niklas osoitti että näppylä ei haittaa pelimiehiä ja otti mestaruuden erin 3-0.

Kuva: M-1500 luokan palkitut

M-1000 luokkaan osallistui 9 pelaajaa. A-poolin hoiti nimiinsä OPT-86:n Aapo Åvist. KuPTS:n kolmikko Noel Kokkonen, Konsta Leppänen ja Toivo Halmepuro tekivät parhaansa vieden Aapolta yhteensä kaksi erää. Lohkon kakkoseksi KuPTS:n sisäisissä peleissä pelasi Konsta. B-lohkossa KuPTS:n Samu Niskanen oli ykkönen vain yhdellä erätappiolla. Kakkoseksi nousi KuPTS:n Niko Hämäläinen joka väänsi viisieräisistä voitot sekä Heiton Ronny Puikkosta, OPT-86:n Junaed Ahmed Numania ja OPT-86:n Joona Kortelaista vastaan. Tässä lohkossa OPT-86:n aloittelija-aikuiset Junaed ja Joona pelasivat hienosti ensimmäisissä kilpailuissaan. Semifinaaleissa Aapo Åvist voitti selvästi erin 3-0 Niko Hämäläisen. Samu Niskanen voitti KuPTS:n sisäisessä semifinaalissa Konsta Leppäsen erin 3-1. Finaali oli tiukka viisieräinen josta mestaruus karkasi savoon Samu Niskaselle.

Kuva: M-1000 luokan palkitut

Loppuun täytyy lausua kiitokset kaikille kisoissa pelanneille pelaajille, heidän vanhemmilleen, pelaajien kuskeille ja muillekin aktiiveille. Kilpailut olivat erittäin hyvähenkiset. Runsaasti hyvätasoisia otteluita, tosissaan täydellä intensiteetillä pelaavia aikuisia ja veteraaneja ja paljon hyviä junioreita.

Seuraava OPT-86:n kilpailu on kaksipäiväinen Terva-Malja GP jo kolmen viikon kuluttua. Siellä nähdään!

Tulokset: OPT-86 talvikilpailut 14.1.2023 Ottelukaaviot.xls

2 thoughts on “Talvikilpailut, OPT-86 (B) – Kilpailutulokset ja raportti

Vastaa