18-SM ja Nappulaliiga (A), OPT-86 – lauantain kilpailutulokset ja raportti

OPT-86 järjesti Ratamotien pöytätennishallilla 18-SM ja Nappulaliigan 20.-21.5.2023. Kilpailun ajankohta vaihtui kv. kalenterin käänteiden vuoksi useaan otteeseen, lopulta sopiva ajankohta löytyi ja se tuntui olevan monen mieleen koska osallistujamäärä oli hyvä. Järjestäjän tavoitteena oli päästä 80-100 pelaajan tuntumaan. Se vaati osallistumista suuresta osasta aktiivipelaajia. Aktiivipelaajia pojissa ja tytöissä oli 265 kpl ja kilpailuihin ilmoittautui 87 pelaajaa. Osallistumisprosentti 33% on hurjan hieno. Mukaan ilmoittautuivat käytännössä kaikki Suomen parhaat junioripelaajat ja muut tulivat hienosti vanavedessä. Järjestävänä seurana uskomme että hallilla tarjottava kommuunimajoitus on iso syy siihen miksi moni lopulta tulee Ouluun. Se on edullinen ja hallilla majoittuu paljon tuttua porukkaa.

Lauantai oli aikataulullisesti äärimmäisen haastava. Muutamien pelaajien pelaaminen sekä 12- että 18-vuotiaiden joukkuekisassa aiheutti hieman odotettua hidastumista kilpailun etenemiseen keskivaiheilla päivää. Etukäteen tehty aikataulu kuitenkin piti varsin hienosti, välillä olimme 30min ja välillä 60min myöhässä. Lopulta viimeinen ottelu päättyi 45min aikataulusta myöhässä. Tähän tulokseen kilpailuja vetänyt kaksikko Teemu Oinas ja Tuomas Perkkiö tekivät valtavan työn. Teemulle lauantai oli 13.5h urakka hallilla ja Tuomaskin pääsi 12h tuntumaan. Samalla esitän myös kiitokseni kaikille jotka auttoivat tuomaroinnissa. Neljän joukkueen pooleissa jossa pelataan kahden pelaajan joukkuekokoonpanoilla on mahdotonta saada pelejä etenemään ilman pelaajien vanhempien ja valmentajien osallistumista myös tuomarointiin. Tämä kaikki meni erittäin hienosti ja siitä iso kiitos teille kaikille. Pöytätenniskulttuuri ei ole vielä niin korkealla tasolla että mikään järjestävä seura saisi Suomessa 15-16 aikuista tuomaria koko päiväksi hallille. Ehkä joskus vielä näin tapahtuisi jolloin pelaajien valmentajat ja vanhemmat voisivat keskittyä pelien katsomiseen ja pelaajien neuvomiseen ja kannustamiseen. OPT-86 sai mukaan muutamia tuomareita seuran syvistä riveistä ja heille kuuluu iso kiitos.

Lauantaina aamulla pelit aloitettiin 12-vuotiaiden tyttöjen joukkuekilpailun finaalipoolilla, 12-vuotiaiden poikien joukkuekilpailun alkupooleilla ja 18-vuotiaiden naisjunioreiden joukkuekilpailun finaalipoolilla.

12-vuotiaiden tyttöjen joukkuekilpailu oli erittäin mielenkiintoinen. Mukana oli neljä joukkuetta. KoKu, PTS Sherwood ja kaksi OPT-86:n joukkuetta. KoKun tytöt Emily ja Sanni Turi olivat selkeästi muita edellä voittamalla kaikki ottelunsa lukemin 3-0, erätappioitakin tuli vain yksi. Kärjen takana oli sitten tasaista. Hopealle nousi PTS Sherwoodin joukkue Viola Saarto ja Sohvi Vuorinen voittamalla OPT-86 ykkösjoukkueen Taisiia ja Arina Bril lukemin 3-2 ja kakkosjoukkueen Lu Jiali ja Ella Seppälä lukemin 3-1. Molemmissa otteluissa nelinpeli meni viidennen jatkopalloille. OPT-86:n keskinäinen oli myös supertasainen. Neluri viidenteen erään joka osoittautui ratkaisevaksi, pronssimitalit OPT-86 kakkosjoukkueelle. Tyttöjen keskinäinen tsemppi ja hyväntuulisuus oli silmiinpistävää. Tämmöistä en ole itse nähnyt aikoihin. Tässä voi olla hieno alku tyttöpingisbuumille Suomessa.

Kuva: N12 joukkuekisan pelaajat iloisessa poseerauksessa pelien tiimellyksessä

Kuva: OPT-86 ja PTS Sherwood vääntävät voitosta N12 joukkuekilpailun avauskierroksella taustajoukkojen ja joukkuekavereiden jännittäessä

Kuva: Vaikka tilanne on 10-10 viidennessä erässä niin tyttöjä myös hymyilyttää 🙂

Kuva: N12JO palkintojenjako, 1. KoKu (Emily Turi, Sanni Turi ja keskellä valmentaja Kamilla Kadar), 2. PTS Sherwood (Viola Saarto, Sohvi Vuorinen ja valmentaja Tapio Passinen), 3. OPT-86 2 (Ella Seppälä, Lu Jiali ja valmentaja Marko Seppälä), 4. OPT-86 (Arina Bril, Taisiia Bril ja valmentaja Vladimir Bril)

18-vuotiaiden naisjunioreiden joukkuekilpailussa oli mukana lopulta kolme joukkuetta: TIP-70, OPT-86 ja PT Espoo. OPT-86 oli ilmoittanut mukaan myös pikkujunioreita mutta koska muut seurat eivät ilmoittautuneet luokkaan niin pelit pelattiin ns. parhaiden kesken. Lopulta tämä oli hyvä valinta. Mestariksi pelasi TIP-70. PT Espoon Sonja Ylinen piti TIP-70:n Alexandra Seppästä ahtaalla mutta taipui kuitenkin viidennen jatkopalloilla joten voitto TIP-70:lle PT Espoosta 3-0. OPT-86 voitti PT Espoon 3-1, kavennuksesta vastasi Alisa Sinishin voittamalla Daria Brilin. TIP-70 voitti finaalissa OPT-86:n 3-1. Ella Kellow ja Daria Bril johtivat nelinpeliä jo erin 2-0, mutta TIP-70 kaksikko Maria Girlea ja Alexandra Seppänen nousivat takaa ohi. Lopullisen niitin TIP-mestaruudelle löi Maria Girlea voittamalla Ella Kellown erin 3-1. Peleissä taisteltiin ihan tosissaan ja luokka oli hyvä vaikka mukana olikin vain kolme joukkuetta.

Kuva: N18JO 1. TIP-70 (Maria Girlea, Alexandra Seppänen), 2. OPT-86 (Jiaqi Luo, Ella Kellow ja Daria Bril) 3. PT Espoo (Alisa Sinishin ja kuvasta puuttuvat Yang Yixin ja Sonja Ylinen)

12-vuotiaiden poikien joukkuekilpailussa oli mukana mukavat 10 joukkuetta ja niistä kaksi  (OPT-86 ja TIP-70) sijoitettiin suoraan pääkaavioon. Neljän joukkueen lohkoissa väännettiin tasaisesti pääkaaviopaikoista. A-lohkossa KuPTS (Konsta Leppänen ja Niko Hämäläinen) nappasi ykköspaikan voittamalla YPTS:n (Pyry Siven ja Tuukka Raudaskoski) voitoin 3-2 ja PT Jyväskylän (Olavi Moilanen ja Aki Ylinen) lukemin 3-0. PT Jyväskylä nappasi toisen pääkaaviopaikan 3-2 voitolla YPTS:stä. B-lohkossa OPT-86 2 (Aapo Åvist ja Eetu Hyttinen) varasti ykköspaikan Haukiputaan Heitolta (Otso Vahtola ja Joel Helisten) voitoin 3-2.

Jännittävissä puolivälierissä KuPTS voitti Haukiputaan Heiton 3-2. Otso Vahtola pudotti erät Niko Hämäläiselle ja Konsta Leppäselle. Nelinpeli oli ratkaiseva jossa KuPTS:n tasainen kaksikko otti 3-0 voiton. Ratkaisupelissä Niko Hämäläinen voitti Joel Helistenin erin 3-1. OPT-86 2 voitti toisessa puolivälierässä PT Jyväskylän voitoin 3-1. Peli oli todella tasainen ja nelinpeli oli jälleen ratkaisevassa asemassa. Aapo Åvistille ratkaiseva voitto viisieräisestä Olavi Moilasta vastaan.

Semifinaaleissa kisaan päästettiin mukaan myös selkeät finalistisuosikit OPT-86 ja TIP-70. Molemmat hoitivatkin semifinaalinsa nopeasti voitoin 3-0. KuPTS kaksikko tosin pystyi nappaamaan nelinpelistä yhden erän. Loppuottelussa pelattiin sitten pidemmän kaavan mukaan. Luka Oinas ja Jimi Koivumäki hoitelivat molemmat vastustajan kakkospelaajat Niko Lehtosaaren ja Eetu Mäkelän erin 3-0 ja sitten siirryttiin todella tärkeäksi tiedettyyn nelinpeliin. Jimi ja Joel Koivumäki nappasivat OPT-kaksikolta toisen erän selkeästi 11-3, mutta sen jälkeen pelattiin taas Lukan ja Eetun pelikirjan mukaan ja voitto nelinpelistä OPT-kaksikolle erin 3-1. Nelinpelin jälkeen nähtiin odotettu ykköspelaajien kohtaaminen jossa Jimi Koivumäki oli omaa luokkaansa, Luka ei pystynyt vastaamaan Jimin varmaan hyökkäys ja kontrollipeliin. Voitto Jimille erin 3-0. Näin ratkaisevassa viidennessä pelissä kohtasivat kakkospelaajat Eetu Mäkelä ja Niko Lehtosaari. Eetu oli tulta ja tappuraa alusta loppuun ja voitti pelin selkein numeroin erin 3-0. Näin OPT-86:lle kolmas peräkkäinen nappulapoikien mestaruus ja himoittu kiertopalkinto saa edelleen jäädä Ouluun.

18-vuotiaiden miesjunioreiden joukkuekilpailussa pelasi peräti 17 joukkuetta. Määrä on suurin pitkään pitkään aikaan. Joku historiaa tunteva voisi jopa selvittää milloin viimeksi näin on tapahtunut. Suuren joukkuemäärän vuoksi pääkaavioon sijoitettiin suoraan peräti kahdeksan joukkuetta ja loput yhdeksän pelasivat kolmen joukkueen lohkoissa pääkaaviopaikoista. A-lohkossa Haukiputaan Heitto (Sisu Vahtola, Otso Vahtola ja Rymy Niskala) otti ykköspaikan niukalla 3-2 voitolla KePts:tä (Jere Jakku, Aleksi Turpeinen ja Aaron Kelhä). Jere yllätti Sisun viidennen jatkopalloilla, Aleksi voitti selvästi Otson ja Rymyn ja Aaronin peli oli tasainen. Lopulta ratkaisupeleissä Vahtolat olivat liian vaikeita Aleksille ja Jerelle. B-lohkossa pelit menivät lopulta selkeästi voitoin 3-0, OPT-86 kolmosjoukkue (Eetu Mäkelä, Konsta Niemelä ja Lenni Perkkiö) ykköseksi ja PT-60 (Nuutti Timonen, Aukusti Lindgren ja Jusa Knuuti) kakkoseksi. C-lohkossa nähtiin yllätys kun OPT-86 nelosjoukkue (Alex Tiiro, Eetu Hyttinen ja Aapo Åvist) yllätti kahdella pelaajalla pelanneen KoKu:n (Aleksi Ikola ja Jesse Ikola). Alexille hieno 3-1 voitto Jesse Ikolasta. KoKu olisi joukkuekisassa paljon vahvemmilla jos saisi kolmospelaajan mukaan näihin karkeloihin. Kolmospelaajaksi olisi ratinglistalla tyrkyllä kaksikin kohtuullista pelaajaa.

18-vuotiaiden neljännesfinaaleja pelattiin kuusi kappaletta. PT Jyväskylä (Patrik Södergård, Severi Sipiläinen ja Nuutti Laitinen) sai mojovan haasteen PT-60:ltä, mutta voitti lopulta 3-1. PT-60:n Nuutti Timoselta hieno 3-1 voitto Severistä ja tappio vasta viidennessä Patrikille. Ainoa yllätys nähtiin Haukiputaan Heiton toimesta 3-2 voitolla PT Espoo 2:sta (Yuri Afanassiev, Aaro Mäkelä ja Otto Suokas). Otso Vahtola taisteli huikean 3-2 voiton 0-2 erätilanteesta Yuria vastaan. Aaro Mäkelä tsemppasi äänekkään 3-2 voiton Otsosta. Sisu Vahtola sinetöi ratkaisupelissä 3-2 voiton erin 3-1 Yurista.

18-vuotiaiden kvartat olivat selkeähköä kauraa sijoitetuille joukkueille. Haukiputaan Heitto sinnitteli yhden voiton Sisu Vahtolan toimesta OPT-86:lta (Iaroslav Bril, Luka Oinas ja Touko Laine) Touko Laineen kustannuksella. Muista otteluista ei ihmeemmin raportoitavaa jäänyt.

18-vuotiaiden semifinaaleissa sitten oli jo jännittävämpää. PT Espoo (Aleksi Räsänen, Lassi Lehtola ja Leon Viherlaiho) voitti OPT-86:n voitoin 3-0, mutta Iaroslav Bril piti Lassia oikeasti tiukilla. Pienten marginaalien peli Lassille erin 3-1. Myös Touko Laine pelasi mallikkaasti Leonia vastaan taipuen kuitenkin erin 3-1. Toisessa semifinaalissa kahdella pelaajalla pelannut KoKa (Rasmus Vesalainen ja Matias Vesalainen) onnistui voittamaan TIP-70:n (Juho Kahlos, Leonid Pullinen ja Jimi Koivumäki) voitoin 3-2. Kaikki ottelut olivat tasaisia. Ratkaisupelissä Jimi Koivumäki pelasi elämänsä peliä taipuen vasta viidennessä Rasmus Vesalaiselle. Rasmus oli aiemmin vääntänyt tiukan voiton Juhosta erin 3-1 ja Matias oli voittanut Leonidin erin 3-2. Pienestä kiinni.

Loppuottelun käsikirjoitus oli selvä. Matiaksen ja Rasmuksen piti voittaa kaikki pelit kovaa PT Espoon joukkuetta vastaan. Homma ratkesi jo avauspelissä kun Aleksi Räsänen voitti Matias Vesalaisen tiukassa pelissä erin 3-1. Lassi Lehtola voitti Rasmus Vesalaisen samaan aikaan 3-0 joten peli oli nopeasti selvä. Mestaruus PT Espoolle voitoin 3-0.

Kuva M18JO 1. PT Espoo (Leon Viherlaiho, Aleksi Räsänen ja Lassi Lehtola), 2. KoKa (Matias Vesalainen ja Rasmus Vesalainen), 3. TIP-70 (Leonid Pullinen, Juho Kahlos ja Jimi Koivumäki (edessä)) ja OPT-86 (Iaroslav Bril, Luka Oinas ja kuvasta puuttuva Touko Laine)

18-vuotiaat naisjuniorit pelasivat nelinpelin hieman poikkeuksellisella systeemillä. Mukana oli neljä kovaa paria ja kolme varsin nuorta paria. Kisajohto päätti sijoittaa nuoret omaan alkupooliinsa josta kaksi parasta pääsisivät sitten kohtaamaan 3. ja 4. sijoitetut parit. Alkupoolissa OPT-86 / MBF parivaljakko Lu Jiali / Kamilla Kadar voittivat molemmat pelinsä erin 3-0. Lohkon kakkoseksi pelasi KoKu:n kaksikko Emily ja Sanni Turi. Puolivälierissä PT Espoo Yang Yixin / Sonja Ylinen sekä OPT-86 / PT Espoo pari Luo Jiaqi / Alisa Sinishin voittivat nuoret vastustajansa erin 3-0. Näin päästiin sitten odotetusti tiukempiin taistoihin semifinaalien merkeissä. Ykkössijoitettu TIP-70 pari Maria Girlea / Alexandra Seppänen kaatoivat parin Yang Yixin / Sonja Ylinen erin 3-0. Toisessa semifinaalissa kakkossijoitettu OPT-86 pari Ella Kellow / Daria Bril voittivat Luo Jiaqi / Alisa Sinishin tiukassa pelissä erin 3-1. Finaalissa OPT-86:n pari nipisti ensimmäisen erän pitkiltä jatkoilta 18-16, mutta TIP-70 parivaljakko väänsi seuraavat kolme erää nimiinsä. Mestaruuteen siis Maria Girlea / Alexandra Seppänen TIP-70.

NN18 nelinpeli: 1. Maria Girlea / Alexandra Seppänen TIP-70, 2. Daria Bril / Ella Kellow OPT-86, 3. Alisa Sinishin / Luo Jiaqi PT Espoo / OPT-86 3. Yang Yixin / Sonja Ylinen PT Espoo

18-vuotiaiden miesjunioreiden nelinpeliin ilmoittautui peräti 27 paria. Pääkaavioon heistä sijoitettiin peräti 16 kpl pitkälti aikataulusyistä johtuen. Alkuun pelattiin siis kolme alkupoolia. A-poolissa OPT-86:n Eetu Hyttinen ja Aapo Åvist yllättivät PT-60:n Aukusti Lindgrenin ja Nuutti Timosen ja nappasivat poolin ykköspaikan. B-poolissa jatkopaikat menivät sijoitusten mukaisesti OPT-86:n Alex Tiirolle ja Lenni Perkkiölle sekä PT-60:n Jesse ja Juuso Sorvojalle. C-poolissa TIP-70 parivaljakko Joel Koivumäki / Niko Lehtosaari nappasi ykköspaikan ja kakkoseksi pelasi OPT-86 / Heitto pari Kaarlo Lampinen / Rymy Niskala.

Pääkaavion ensimmäisellä kierroksella suoraan paperille sijoitetuista pareista tippui vain YPTS / PT Jyväskylä pari Risto Jokiranta / Nuutti Laitinen joille Rovaniemen parivaljakon Aukusti Lindgren / Nuutti Timonen osaaminen oli ääritiukassa pelissä erin 3-1 liikaa. Neljännesvälierissä nähtiin toinen yllätys kun OPT-86:n Eetu Mäkelä ja Konsta Niemelä voittivat KoKu:n Aleksi ja Jesse Ikolan tiukassa pelissä erin 3-1. Puolivälierissä yllätykset jatkuivat kun PT Espoon Otto Suokas ja Leon Viherlaiho nappasivat hienon voiton erin 3-1 TIP-70 parista Juho Kahlos / Leonid Pullinen. Semifinaaleissa ykkössijoitettu PT Espoon pari Lassi Lehtola / Aleksi Räsänen olivat tiukilla OPT-86 / PT Espoo paria Iaroslav Bril / Yuri Afanassiev kanssa. Lassille ja Aleksille voitto viidennestä erästä. Toisessa semifinaalissa KoKa:n Matias ja Rasmus Vesalainen ottivat 3-0 voiton Otto Suokaksesta ja Leon Viherlaihosta. Loppuottelu oli jo väsyneiden pelaajien tiukka taistelu kultamitaleista. Peli alkoi noin klo 21.15 ja saatiin päätökseen klo 21.45. Ykkössijoitetut Lassi Lehtola ja Aleksi Räsänen pitivät pintansa ja ottivat voiton viidennessä erässä 11-9.

Kuva: MN18 nelinpeli 1. Lassi Lehtola / Aleksi Räsänen PT Espoo, 2. Matias Vesalainen / Rasmus Vesalainen KoKa, 3. Yuri Afanassiev / Iaroslav Bril PT Espoo / OPT-86 3. Leon Viherlaiho / Otto Suokas PT Espoo


Tulokset: 18-SM ja Nappulaliiga 2023 lauantai Ottelukaaviot.xls

 

Vastaa