Pallo sai jälleen kyytiä Paraleirillä

SPTL:n paravaliokunta järjesti vuoden toisen avoimen paraleirin lauantaina. Kahden parin tunnin harjoituksen aikana treenattiin monenlaisia kuvioita ja lopuksi miteltiin nelinpelien muodossa. Paraleirit jatkuvat uusien ja vanhojen parapelaajien iloksi jälleen syksyllä.

Leirin alkajaisiksi luovutettiin SPTL:n pronssinen ansiomerkki Petri Mikkoselle, joka vietti leiripäivänä syntymäpäiväänsä. Hän on ahkeroinut pöytätenniksen parissa savonlinnalaisen Linnan Pingiksen puuhamiehenä kuin aktiivisena SPTL:n paravaliokunnan jäsenenä. Tämän lisäksi miehen palkintokaapista löytyy kaikenvärisiä parapöytätenniksen SM-mitaleja.

Petri on väsymätön tsemppari ja positiivisen asenteen perikuva, joka jaksaa aina kannustaa kavereita ja pohtia uusia ideoita pöytätenniksen edistämiseksi niin seura- kuin liittotasollakin. Paravaliokunta onnittelee syntymäpäivän ja ansiomerkin johdosta!

Maestro Mikkonen ulkoilutti ansiomerkkiä kauniin puutarhansa maisemissa.
Ysikymppinen Orvo Kattainen antoi hienosti pallolle kyytiä.
Kokeneet pyörätuolipelaajat viihtyivät pingiksen parissa.
Päivänsankari oli iloisena kuten aina.
Myös ammattilaisia nähtiin Rusalla boksitreenihommissa.

 

Pallo pysyi liikkeessä läpi leiripäivän.
Haetaankohan tässä kieroa altsublokeerausta?
Timo oli leirin kovin tsemppari kuten odottaa saattoi.
Vuoden paravalmentaja Martti Autiokin ehti leirille jakamaan vinkkejään. Päävalmentajana toimi LPTS:n kämmentykittäjä Julius Muinonen.
Lopuksi miteltiin nelureissa.
Loppuun asti taistellut valiojoukko pääsi vielä yhteiskuvaan.

One thought on “Pallo sai jälleen kyytiä Paraleirillä

Vastaa