Syksy 2023 oli vilkkain kilpailusyksy ainakin 15 vuoteen

Lisätty loppuun syksyn 2023 koko tilasto.

Aluksi määrittely:

Kilpailun startit = Eri luokkien osallistujamäärien summa. Vähintään yksi ottelu on pelattava. Tämä mittaa kilpailun kassaan tulevan rahan määrää. Startit kertaa noin 12-15 euroa kertoo karkeasti kilpailumaksujen kokonaismäärän. Pelattujen otteluiden määrä olisi sitten toinen mahdollinen mittari.

SM-kilpailut ja suljetut pm-kilpailut eivät ole mukana historiallisista syistä.

Syksy 2023 oli jopa odottamattoman vilkas kilpailuaktiivisuuden kannalta. Tällä hetkellä katkeamattomat kilpailuaktiivisuustilastot alkavat kaudesta 2008/2009 (sitten on erikseen tilastoja 1990-luvulta tai aiemmin), ja nyt saavutettu starttimäärä  2884 oli ennätyslukema tänä aikana!  Edellinen ennätys  2871 oli syksyltä 2009. Parannus edelliseen kauteen eli syksyyn-2022 verrattuna oli kokonaista 25,2 %!

Kilpailupäiviä oli peräti 32. On varmaan ennätys sekin. Kaksipäiväisiä kilpailuja on yhä enemmän ja pelaajat tykkäävät siitä. Lukema oli seitsemän enemmmän kuin 2022. Se olisi tietysti upeaa, että laji leviäisi taas ympäri Suomea niin, että myös oman alueen pelaajiin nojaavia kilpailuja olisi  ympäri Suomea 1970-1990-lukujen malliin.

Kokonaisstarttimäärän kasvu on seurausta paljolti siitä, että kilpailumahdollisuuksia on vaan enemmän. Ei siitä, että kilpailut olisivat suurempia. Niinpä päiväkohtainen starttimäärä 90,1 oli pienempi kuin 2022, jolloin se oli 92,1. Viimeisenä syksynä ennen koronaa vuonna 2019 startteja oli 2424, mutta kilpailupäiviä oli vain 20.  Päiväkohtainen starttimäärä oli siten peräti 121,2. Edellisenä ennätysvuonna 2009 päiväkohtainen starttimäärä oli jopa 179,4. Ajat ovat siis vähän toiset. Silloin tilastoja vinoutti hieman TuKa:n 678 startin Kinkkukisat.

Tilannetta on parantunut esimerkiksi Jyväskylän kolme kaksipäiväistä kilpailua. On  myös  nostettava esiin PT 75:n hienot syyskuun kaksipäiväiset kilpailut ja ilahduttavan hyvän suosion saanut PeTo GP.

Jos kilpailumaksun suuruus oli 2022 keskimäärin 11 euroa ja 2023 14 euroa, voidaan laskea, että seurat saivat kassaan kilpailumaksutuloja 25 300 euroa syksyllä 2022 ja 40 400 euroa syksyllä 2023. Siis noin 15 000 euroa enemmän tosi karkeasti laskien. Kyllä sillä on  iso merkitys seurojen talouteen.

Kilpailujen TOP-10:

Olisipa hienoa, jos tilanne kehittyisi näin hyvään suuntaan myös keväällä 2024!

Tässä koko syksyn 2023 tilasto:

Koko tilasto täällä:

https://www.sptl.fi/sptl_uudet/wp-content/uploads/Kilpailuaktiivisuustutkimus-6.xlsx

3 thoughts on “Syksy 2023 oli vilkkain kilpailusyksy ainakin 15 vuoteen

  1. Tämä oli jopa odotettua että aktiivisuus nousee korkealle tasolle, mutta että paras 15 vuoteen niin se on yllätys. Isoin kiitos kuuluu Starin runsaille kisoille sekä PT 75:n, PT Espoon ja PeTo:n GP-kilpailuille. Kiitos tottakai myös kaikki pelaajat jotka pelaatte kilpailuja sekä kaikki pienempiä kilpailuja järjestäneet seurat. Keväällä nousu jatkukoon!

  2. Tämä on kyllä mainio tieto! Oletan lisäksi asiaa yhtään tutkimatta, että kasvua on nimeonomaisesti matalimmissa ratingpisteluokissa, mikä sekin on erinomaisen hyvä asia.

Vastaa