Junioreiden EM-kisat 12.-21.7.2024 Malmö, Ruotsi

”Tarvitsemme lisää kansainvälisiä pelejä”

masch.photo@gmail.com

Päävalmentaja Mattias Bergkvistin yhteenveto junioreiden EM-kisoista

U19-poikien joukkuekisa: ”25. sija. Semifinaaleihin edennyttä Slovakiaa vastaan meillä ei ollut mahdollisuuksia. Aleksi (Räsänen) paransi otteitaan koko ajan ja piti tasonsa pohjustaen meille voittoja. Lassi (Lehtola) oli hieman hermostunut. Hän tarvitsee lisää kansainvälisiä otteluita. Myöskään Samin (Khosravi) viimeaikainen kilpailutahti ei riitä tällä tasolla voittoihin.

U19-tyttöjen kaksin-, nelin ja sekanelinpelit: ”Myös Maria aloitti hermostuneesti, mutta oli kisojen lopussa todella hyvä. Jos hän jatkaa samalla tavalla, on ensi kaudella odotettavissa hyviä tuloksia. Myös taktisesti peli oli kypsää. Sekanelinpeleissä molemmat  suoriutuivat ihan kohtalaisesti.”

U19-poikien kaksin- ja nelinpelit: ”Aleksin ja Samin nelinpeli sujui hienosti. Harmi, että he eivät päässeet kahdeksan parhaan joukkoon. Siihen olisi tarvittu täydellinen onnistuminen. Samin pelaamattomuus näkyi hermostuneisuutena ja virheinä erien lopuissa. Lassilla on vielä kolme* vuotta aikaa – hän aikansa tulee vielä. Tarvitsemme lisää kansainvälisiä pelejä päästäksemme seuraavalle tasolle.”

Edit 24.7. Päivitetty Lassin Lehtolan vuodet JEM-ikäluokassa.


Maria Girlealla pirteä JEM-debyytti

20.7. Suomalaisottelut

  • JGS R32 GIRLEA, Maria FIN – COLL, Silvia ESP 2-4 (11-8, 8-11, 7-11, 8-11, 11-9, 7-11), Girlean kaksinpelit päätökseen.

Tulokset (aikaero 1 h)

Livestream T1-T4

Kuvagalleria


Khosravi / Räsänen 16 parhaan joukkoon

19.7. Suomalaisottelut

  • JGS R128 GIRLEA, Maria FIN – NILSSON, Alice SWE 4-2 (11-13, 9-11, 11-4, 11-8, 11-8, 11-5), Girlea 64 parhaan joukkoon.
  • klo 12.40 JBS R128 RASANEN, Aleksi FIN – MIRO, Marc ESP 3-4 (5-11, 8-11, 11-8, 8-11, 11-9, 11-9, 6-11), Räsäsen kaksinpelit päätökseen.
  • JGS R64 SAZIMOVA, Adela CZE – GIRLEA, Maria FIN 1-4 (11-8, 4-11, 10-12, 6-11, 5-11), Girlea 32 parhaan joukkoon (R32 vs. Silvia COLL ESP pelataan lauantaina klo 12.15 Suomen aikaa).
  • JBD R16 FIN 277 KHOSRAVI, Sam FIN / RASANEN, Aleksi FIN – ARPAS, Samuel SVK / LEI, Balazs HUN 1-3 (12-10, 8-11, 5-11, 6-11), Khosravin ja Räsäsen nelinpelit päätökseen.


18.7. Suomalaisottelut

  • JGS Group ECKEROTH, Emma My-Linh DEN – GIRLEA, Maria FIN 3-2 (11-4, 11-8, 8-11, 11-13, 11-3), Girlea lohkokakkosena 96 pelaajan pääkaavioon.
  • JBS Group LEHTOLA, Lassi FIN – RONDE, Brent NED 1-3 (8-11, 11-3, 8-11, 8-11), Lehtolan kaksinpelit päättyivät alkulohkoon.
  • JBS Group RASANEN, Aleksi FIN – EYLAZOV, Huseyn AZE 3-0 (11-5, 11-1, 11-6), Räsänen lohkokakkosena 112 pelaajan pääkaavioon.
  • JGD R64 DEN 232 STOFFREGEN, Mille Lyngsoe DEN / GIRLEA, Maria FIN – STERNER, Anastasia AUT / RADAK, Sara SRB 0-3 (5-11, 6-11, 2-11), Stoffregenin ja Girlean nelinpelit päätökseen.
  • JBD R64 PETUKH, Nazar UKR / REHOTUN, Oleh UKR – KHOSRAVI, Sam FIN / RASANEN, Aleksi FIN 1-3 (7-11, 5-11, 11-9, 9-11), Khosravi / Räsänen 32 parhaan joukkoon.
  • JBD R32 GREEN, Connor ENG / VAN DESSEL, Mael LUX – KHOSRAVI, Sam FIN / RASANEN, Aleksi FIN 1-3 (8-11, 11-5, 7-11, 5-11), Khosravi ja Räsänen 16 parhaan joukkoon.

Päävalmentaja Mattias Bergkvist: ”Aleksi pelasi ihan ok päivän. Ensimmäinen peli oli vähän passiivista, mutta toinen sujui ilman ongelmia. Lassilla ja Samilla oli kovat alkulohkot. Sam hävisi jatkopaikan viidennessä 9-11. Maria voitti lohkonsa ykkössijoitetun, hävisi toisen ottelunsa, mutta pääsi pääkaavioon.”

Suomen joukkue

  • U19G: Maria Girlea (ei joukkuetta)
  • U19B: Aleksi Räsänen, Sam Khosravi, Lassi Lehtola
  • valmentaja: Mattias Bergkvist

Nelinpeli- ja sekanelinpeliparit

  • U19XD: LEHTOLA Lassi FIN / GIRLEA Maria FIN
  • U19XD: RASANEN Aleksi FIN / MISCONI Tanya NED
  • U19BD: RASANEN Aleksi FIN / KHOSRAVI Sam FIN
  • U19GD: GIRLEA Maria FIN / STOFFREGEN Mille Lyngsoe DEN

Ohjelma

  • 12.-16.7. joukkuekisat
  • 17.-21.7. kaksin- ja nelinpelit

Maria Girlealla kolmen voiton avauspäivä

17.7. Suomalaisottelut

  • JXD R256: RASANEN, Aleksi FIN / MISCONI, Tanya NED – DOCHERTY, Harrison Thomas WAL / BENDER, Borostyan HUN 3-1 (11-8, 6-11, 11-8, 11-5), Räsänen / Misconi 128 parhaan joukkoon.
  • JXD R256: HAJILI, Rustam AZE / ASGAROVA, Aylin AZE – LEHTOLA, Lassi FIN / GIRLEA, Maria FIN1-3 (8-11, 11-6, 9-11, 11-13), Lehtola / Girlea 128 parhaan joukkoon.
  • JBS Pool: KHOSRAVI, Sam FIN – ŞIMŞEK, Yiğit Furkan TUR 0-3 (6-11, 4-11, 5-11)
  • JGS Pool: COSIC, Dora CRO – GIRLEA, Maria FIN 1-3 (9-11, 4-11, 11-2, 7-11)
  • JXD R128: ZAVADA, Mykyta UKR / BERZOSA, Maria ESP – RASANEN, Aleksi FIN / MISCONI, Tanya NED 3-1 (8-11, 11-4, 11-5, 11-8), Räsäsen ja Misconin sekanelinpelit päätökseen.
  • JXD R128: KAHN, Ivan NED / VASYLENKO, Veronika UKR – LEHTOLA, Lassi FIN / GIRLEA, Maria FIN 2-3 (4-11, 5-11, 11-2, 11-6, 6-11), Lehtola / Girlea 64 parhaan joukkoon.
  • JBS Pool: CARRERA, Francesc ESP – RASANEN, Aleksi FIN 3-1 (15-13, 7-11, 11-4, 11-9)
  • JBS Pool: SIP, Martin CZE – LEHTOLA, Lassi FIN 3-0 (11-6, 12-10, 11-7)
  • JBS Pool: KHOSRAVI, Sam FIN – KOLODZIEJCZYK, Franciszek AUT 2-3 (9-11, 11-9, 9-11, 11-9, 9-11), Khosravin kaksinpelit päättyivät alkulohkoon.
  • JXD R64: COTON, Flavien FRA / HOCHART, Leana FRA – LEHTOLA, Lassi FIN / GIRLEA, Maria FIN 3-0 (11-3, 11-8, 11-8), Girlean ja Lehtolan sekanelinpelit päätökseen.

Suomen U19-pojille jaettu 25. sija

16.7. Serbia – Suomi 1-3. Suomelle jaettu 25. sija. U19-poikien joukkuekisaan osallistuu kaikkiaan 41 maata.

Päävalmentaja Mattias Bergkvist: ”Olimme kolmossijoitettuja kovassa alkulohkossa, josta Slovakia eteni aina välieriin saakka. Hyvä nousu 0-2 -tappioasemasta 3-2-voittoon Viroa vastaan oli tärkeä. Näin saimme joukkuekisan loppuun kovempia pelejä. Norjalle ja Turkille hävisimme, mutta niissäkin oli hyviä otteita. Tämä on Aleksin ja Samin viimeinen JEM, joten joukkuekisa oli mukava päättää 3-1-voittoon Serbiaa vastaan ja 25. sijaan. Aleksi on pelannut muutenkin hyvät kisat, joten toivottavasti kaikki muutkin jatkavat samaan malliin. Kaksin- ja nelinpelit käynnistyvät keskiviikkona.”

Joukkuekisan ottelusuhteet: Aleksi Räsänen 6-3, Sam Khosravi 3-5, Lassi Lehtola 2-4

Mitalistit

  • U19B: 1. Romania, 2. Saksa, 3. Ranska ja Slovakia
  • U19G: 1. Ranska, 2. Romania, 3. Puola ja Saksa
  • U15B: 1. Italia, 2. Romania, 3. Tshekki ja Turkki
  • U15G: 1. Saksa, 2. Puola, 3. Portugali ja Tshekki

15.7. Turkki – Suomi 3-2

Suomi sijoittui jatkolohkossa M kahdella tappiolla kolmanneksi ja pelaa tiistaina kello 12.00 Suomen aikaa sijasta 25 N-jatkolohkon (Englanti, Sveitsi, Serbia) kolmosta vastaan.


14.7. Suomi – Norja 0-3


U19-poikien joukkuekisan lohkovaihe

13.7. Suomi – Armenia 3-0

Suomen U19-pojat sijoittuivat alkulohkossaan toiseksi ja pelaavat sijoista 17-28. Alkulohkojen E-J voittajat pelaavat pääsystä 16 parhaan joukkoon alkulohkojen A-D kahta kolmosta ja neljää nelosta vastaan. Sijoitusotteluiden lohkot arvotaan sunnuntaiaamupäivän playoffien jälkeen ja niiden ensimmäinen kierros pelataan sunnuntaina alkaen klo 20.00 Suomen aikaa (T17-T20).


12.7. Viro – Suomi 2-3

Virolla oli kolmannessa ottelussa tilanteessa 2-2 (10-8) kaksi ottelupalloa puhtaaseen 3-0-voittoon.

12.7. Suomi – Slovakia 0-3


Päävalmentaja Mattias Bergkvistin ennakkotunnelmat

”U19-poikien joukkuekisassa meillä on kova alkulohko. Slovakia on sen ykkössijoitettu ja samalla suosikki. Virolle hävisimme kesäkuussa junioreiden NETU:ssa Norjassa, mutta hyvällä pelillä sekin on kaadettavissa. Armenia on sen sijaan arvoitus – siitä ei ole juurikaan tietoa. Marialle tämä on ensimmäinen ja samalla viimeinen JEM. joten toivottavasti hän onnistuu.”

 

Vastaa