Avainsana-arkisto: Olah

2020 ITTF World Tour Platinum, Qatar Open

Oláh tuplamestarina Qatarin avoimiin

Benedek Oláh aloittaa Qatarin Dohassa järjestettävän pöytätenniksen ITTF:n World Tour Platinum -osakilpailun tiistaina karsinnoista – 32 pelaajan pääkaaviopaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

Toukokuussa 29 vuotta täyttävä Seinäjoen Sisun pelimies nappasi näytöstyyliin viikonvaihteessa Helsingin Ruskeasuolla jo yhdeksännen miesten kaksinpelin Suomen mestaruutensa. SM-kultaa tuli myös nelinpelissä yhdessä Kosken Kaiun Alex Naumin kanssa.

– Rutiinivoitto. Olen iloinen, että pystyin voittamaan ilman suurempia vaikeuksia. Muutama mestaruus pitää vielä napata, että pääsee Jarmo jokisen ja muiden legendojen ohi, Oláh kertoi.

Tiistaina alkava Qatar Open valmistaa Oláhia kohti huhtikuun Moskovan olympiakarsintoja.  Lisäpisteet tuovat paremmat lähtöasetelmat taisteltaessa paikoista Tokioon. Avauskierroksella Oláh (WR104) kohtaa ranskalaisen Alexandre Cassinin. Voitolla toisen karsintakierroksen vastustaja on kuudet olympiakisat käynyt Valko-Venäjän Vladimir Samsonov (WR24).

– En ole hirveän iloinen arvasta. Hävisin Unkarissa Cassinille, joten pitää miettiä asioita uusiksi ja ottaa nyt voitto. Toivottavasti ikä alkaa painaa Samsonovia ja liikkeet olisivat jo vähän hitaampia, Oláh veisteli.

Oláhin ohjelma Qatarissa (Suomen aikaa)

PR1 CASSIN Alexandre (WR155) – OLAH Benedek (WR95) 4-3 (4-11, 11-7, 12-10, 9-11, 12-14, 11-7, 12-10)

Ottelun voittaja kohtaa karsintojen toisella kierroksella Valko-Venäjän Vladimir Samsonovin (WR27).

Ottelukaavio ja tulokset (aikaero -1 h)

https://results.ittf.com/ittf-web-results/html/TTE5146/results.html#/knock-outs

Livestream T1-T3

https://tv.ittf.com/livestream-schedule

 

Jura Morez TT:lle voitto Ranskassa – Oláh hoiteli oman osuutensa

Benedek Oláhin edustama Jura Morez TT nappasi pöytätenniksen Ranskan Pro A -liigassa myöhään lauantai-iltana 1-3 -vierasvoiton Villeneuve PPC:stä.

Alkuvaikeuksien jälkeen Oláh (WR104) hoiteli oman osuutensa kaatamalla venäläisen Vildan Gadievin (WR169) erin 3-1 (6-11, 11-8, 11-9, 11-7). Jura Morez jatkaa sarjassa toisena kaksi pistettä Rouen Spon takana.

Oláhin kausi jatkuu maaliskuun alussa Qatarissa iskettävässä ITTF:n World Tour Platinum -osakilpailussa.

Ranskan Pro A -liigan sarjatilanne ja ohjelma

http://www.fftt.com/pro/index.php?job=division&id=proam

ITTF:n World Ranking (päivitetään kuukausittain)

https://ranking.ittf.com/#/rankings/list/SEN/M;SINGLES/2020/6w

 

Suomalaisten pelit Unkarin avoimissa päätökseen

Benedek Oláh ei selviytynyt 64 pelaajan pääkaavioon Budapestissa järjestettävissä pöytätenniksen ITTF:n World Tourin osakilpailuissa.

Oláhin (WR104) pelit päättyivät kolmannella karsintakierroksella 1-4 (11-8, 10-12, 9-11, 7-11, 9-11) -tappioon ranskalaiselle Alexandre Cassinille (WR206).

Nelinpeleissä Oláh parinaan Alex Naumi jäi voiton päähän pääkaaviosta, kun serbialais-slovakialaispari Aleksandar Karakasevic / Lubomir Pistej oli suomalaisia vahvempi erin 3-0 (11-6, 11-5, 12-10).

Tokion olympiapaikkaa tavoittelevan Oláhin kausi jatkuu tulevana sunnuntaina Ranskan Pro A -liigassa, kun sarjakakkonen Jura Morez TT matkustaa Villeneuve PPC:n vieraaksi. Maaliskuun alussa ohjelmassa on ITTF:n World Tourin Platinum -osakilpailu Qatarissa.

Hungarian Openin ottelukaaviot

https://results.ittf.com/ittf-web-results/html/TTE5145/results.html#/knock-outs

 

2020 ITTF World Tour, Hungarian Open

Benedek Oláh aloitti voitolla Budapestissa järjestettävät pöytätenniksen ITTF:n World Tourin kilpailut.

Maailmanlistalla 104:ntenä olevan suomalaisen käsittelyssä kukistui espanjalainen Carlos Caballero (WR315) erin 4-2 (11-7, 11-4, 9-11, 8-11, 11-8, 11-8). Oláhin pääsy Unkarin avointen 64 parhaan joukkoon eli kilpailujen pääkaavioon vaatii vielä kaksi voittoa keskiviikon karsintakierroksilta. Seuraavaksi on vastassa ranskalainen Alexandre Cassin (WR206).

Alex Naumin (WR347) taival puolestaan päättyi karsintojen avauskierroksen 0-4 (10-12, 5-11, 7-11, 2-11) -tappioon serbialaiselle Zsolt Petolle (WR181).

Oláh ja Naumi aloittivat nelinpelin karsinnat 3-0 (11-7, 11-9, 11-2) -voitolla slovakialaisparista Tibor Spanik / Alexander Valuch. Suomalaiskaksikko pelaa keskiviikkona pääsystä 16 parhaan pääkaavioon serbialais-slovakialaisparia Aleksandar Karakasevic / Lubomir Pistej vastaan.

Keskiviikon suomalaisohjelma ja tulokset

MS PR3: CASSIN Alexandre (WR206) FRA – OLAH Benedek (WR104) FIN 4-1 (8-11, 12-10, 11-9, 11-7, 11-9)

MD PR2: KARAKASEVIC Aleksandar SRB / PISTEJ Lubomir SVK – NAUMI Alex FIN / OLAH Benedek FIN 3-0 (11-6, 11-5, 12-10)

Tiistain suomalaistulokset

MS PR1: NAUMI Alex (WR347) FIN – PETO Zsolt (WR181) SRB 0-4 (10-12, 5-11, 7-11, 2-11)
MS PR2: CABALLERO Carlos (WR315) ESP – OLAH Benedek (WR104) FIN 2-4 (7-11, 4-11, 11-9, 11-8, 8-11, 8-11)

MD PR1: SPANIK Tibor SVK / VALUCH Alexander SVK – NAUMI Alex FIN / OLAH Benedek FIN 0-3 (9-11, 7-11, 2-11)

Ottelukaaviot (aikaero +1 h)

https://results.ittf.com/ittf-web-results/html/TTE5145/results.html#/knock-outs

Livestream T1-T3

https://tv.ittf.com/livestream-schedule

 

Oláhin pelit Portugalissa päättyivät neljännesvälieriin – seuraavaksi ”kotikisat” Budapestissa

Benedek Oláhin kaksinpelisaldoksi Lissabonissa järjestettävässä pöytätenniksen ITTF:n Challenge Plus -osakilpailussa muodostui lopulta kaksi voittoa ja yksi tappio.

Pääsystä puolivälieriin isäntämaan Joao Geraldo oli suomalaista vahvempi erin 4-1 (15-13, 12-10, 4-11, 11-8, 11-2).

– Perjantain kahdesta voitosta olen tosi iloinen, mutta tämän päivän peli ei halunnut tulla millään minulle. Kaksi erää oli tiukkaa, sitten voitin yhden selvästi, lopussa kaveri voitti muutaman tuuripallon ja pelasi minua rennommin. Sellaista tämä pingis välillä on, Oláh kertasi lauantain kolmannen kierroksen koitoksen.

Oláhilla pitää jatkossakin kiirettä, sillä pelit jatkuvat jo tulevalla viikolla ITTF:n World Tourin ”kotikisoilla” Budapestissa.

– Takana on nyt kaksi ihan ok kisaa, joten tähän voisi vetää vielä kolmannen perään. Se tietäisi nousua myös maailmanlistalla, Seinäjoen Sisun mies ennakoi.

Helmikuun listalla Oláhin sijoitus on 104:s. Suomalaispelaajista tiistaina alkavassa Hungarian Openissa on mukana myös Alex Naumi. Kaksikko pelaa Budapestissa myös nelinpeleissä.

 

Oláhilla kahden voiton ystävänpäivä Lissabonissa

Benedek Oláh aloitti kaksinpelit mainiosti Portugalissa järjestettävässä pöytätenniksen ITTF:n Challenge Plus -osakilpailussa.

Perjantain avausottelussa Oláh (WR104) kaatoi ruotsalaisen Simon Arvidssonin (WR478) 4-2 (12-10, 4-11, 4-11, 13-11, 11-7, 11-7).

– Arvidssonista sain tärkeän voiton, hän pelaa aina minua vastaan hyvin. Välillä oli vähän ”paskat housuissa”, joten voittoon pitää olla tyytyväinen, Oláh veisteli.

Seinäjoen Sisun miehen vahvan vireen sai iltapelissä kokea myös maailmanlistalla 37 sijaa korkeammalla oleva slovakialainen Lubomir Pistej – ottelu Oláhille 4-1 (13-11, 11-6, 8-11, 11-7, 11-8).

Lauantaina kello 15.50 Suomen aikaa Oláh kohtaa isäntämaan Joao Geraldon (WR124), ottelussa on panoksena pääsy puolivälieriin.

Livestream (T1): https://tv.ittf.com/livestream/portugal-open-table-1/1906053

Ottelukaavio ja tulokset: https://results.ittf.com/ittf-web-results/html/TTE5159/results.html#/knock-outs

 

2020 ITTF Challenge Plus, Portugal Open

Suomalaisista Portugalissa ovat mukana:

– Benedek Oláh (MS, MD)
– Alex Naumi (U21, MS, MD)
– Anna Kirichenko (WS, WD)

Ottelukaaviot ja tulokset (aikaero +2 h)

https://results.ittf.com/ittf-web-results/html/TTE5159/results.html#/knock-outs

Lauantain ohjelma ja tulokset

MS R16: OLAH Benedek FIN (WR104) – GERALDO Joao POR (WR124) klo 15.50 (T1)
Livestream: https://tv.ittf.com/livestream/portugal-open-table-1/1906053

Perjantain suomalaistulokset

MS R64: ARVIDSSON Simon SWE (WR478) – OLAH Benedek FIN (WR104) 2-4 (10-12, 11-4, 11-4, 11-13, 7-11, 7-11)
WD R16: HASHIMOTO Honoka JPN / SATO Hitomi JPN – CODINA Ana ARG / KIRICHENKO Anna FIN 3-0 (11-6, 11-5, 11-3)
MS R32: PISTEJ Lubomir SVK (WR67) – OLAH Benedek FIN (WR104) 1-4 (11-13, 6-11, 11-8, 7-11, 8-11)

Torstain suomalaistulokset

WS PR1: KIRICHENKO Anna FIN – KUMAHARA Caroline BRA 1-4 (7-11, 3-11, 11-9, 9-11, 3-11)
MD PR2: NAUMI Alex FIN / OLAH Benedek FIN – OSIRO Pedro SUI / WEBER Lionel SUI 0-3 (11-13, 6-11, 10-12)
WD PR2: BOGDANOVA Nadezhda BLR / TRIGOLOS Daria BLR – CODINA Ana ARG / KIRICHENKO Anna FIN 2-3 (11-5, 9-11, 9-11, 11-4, 10-12)

Keskiviikon suomalaistulokset

U21 R64: MEISSNER Cedric GER – NAUMI Alex FIN 1-3 (10-12, 10-12, 11-9, 7-11)
U21 R32: NAUMI Alex FIN – OSIRO Pedro SUI 1-3 (11-5, 4-11, 4-11, 5-11)
MS PR1: NAUMI Alex FIN – CAZACU Alexandru ROU 0-4 (7-11, 10-12, 6-11, 7-11)

 

Jura Morez TT:lle tappio Ranskan liigassa

Benedek Oláhin edustama Jura Morez TT koki myöhään tiistai-iltana pöytätenniksen Ranskan Pro A -liigassa niukan 2-3 -kotitappion Saint-Denis US 93:lle.

Myös Oláhin ilta oli mollivoittoinen, kun Saint-Denisin ruotsalaisvahvistus Pär Gerell oli suomalaista parempi erin 3-2 (7-11, 15-13, 7-11, 11-3, 13-11). Vieraiden voitto ratkesi, kun Mehdi Bouloussa voitti Oláhin 3-1 (11-5, 6-11, 11-8, 11-9). Kotijoukkueen molemmat voitot nappasi kiinalaispeluri Chao Zhai.

Jura Morez jatkaa sarjassa toisena. Ranskan liiga jatkuu 22. helmikuuta kotona Villeneuve PPC:tä vastaan.

Oláhin pelit puolestaan jatkuvat jo tällä viikolla Portugalissa järjestettävässä ITTF:n Challenge Plus -osakilpailussa. Kaksinpelit käynnistyvät Oláhin osalta perjantaina suoraan 64 pelaajan pääkaaviossa.

Lissabonin kilpailuissa ovat mukana myös Alex Naumi ja Anna Kirichenko, molemmat sekä kaksin- että nelinpeleissä keskiviikosta alkaen.

Portugalin ottelukaaviot ja tulokset

https://results.ittf.com/ittf-web-results/html/TTE5159/results.html#/knock-outs

Ranskan Pro A -liigan sarjataulukko ja ohjelma

http://www.fftt.com/pro/index.php?job=division&id=proam

 

Oláh kolmanneksi Espanjan avoimissa – ”Saksan Pena” vei välierän

Benedek Oláh sijoittui kolmanneksi Espanjan Granadassa pelattavassa pöytätenniksen ITTF:n Challenge -sarjan osakilpailussa. Lauantain välierässä saksalainen Benedikt Duda oli Oláhia erin 4-1 (11-4, 11-5, 9-11, 11-5, 13-11) vahvempi.

”Kokonaisuudessaan hyvät kisat, Duda oli vaan välierässä parempi. Omilla syötöillä en saanut tarpeeksi peliä auki. Kaveri palautti ne järkyttävän hyvin ja pelasi muutenkin pallorallit stabiilisti.”

”Lopussa minulla oli vielä tsäänssi”, Oláh kertasi päätöserän nousun 3-8 -tappiotilanteesta eräpalloon.

”Saksan Pena” on helmikuun maailman rankingissa 62 sijaa (42-104) suomalaisen yläpuolella. Kolmossija kilautti Seinäjoen Sisun rystytaiturille 1250 dollarin palkintorahat.

Oláhilla pitää kiirettä, sillä pelit Ranskan Pro A-liigassa jatkuvat jo tiistaina, kun sarjakakkonen Jura Morez TT kohtaa kotonaan kuudentena majailevan Saint-Denis US 93 TT:n. Tulevan viikon ohjelmassa on myös Portugalissa järjestettävä ITTF:n Challenge Plus -osakilpailu.

”Maanantaina Ranskaan ja sieltä suoraan Portugalin avoimiin”, Oláh suunnitteli tulevaa viikkoa.

Lissabonissa Oláh sijoitettu 29:nneksi eli pelit alkavat perjantaina suoraan 64 pelaajan pääkaaviosta.