Aihearkisto: Lehdistötiedotteet

Lehdistötiedote: Miesten EM-karsinta Ruskeasuolle

Miesten pöytätennismaajoukkue pääsee karsimaan EM-paikastaan kotikentällään. Suomen kanssa samassa lohkossa pelaavat Bulgaria, Luxemburg ja Turkki.

Lohkon järjestelyoikeuksia haki myös Bulgaria, mutta Euroopan Pöytätennisunioni ETTU myönsi karsinnan kakkosvaiheen järjestelyoikeudet Suomelle. Lohkon kaksi parasta selviytyy syyskuussa Ranskan Nantesissa pelattavaan lopputurnaukseen.

– Pelit pelataan 18.-19. toukokuuta Ruskeasuolla, jonne odottelemme tietenkin isoa kotiyleisöä. Benedek Oláhin olympiakarsintamatkakin on tuolloin jo hyvässä vauhdissa, joten näemme kotikentällä varmasti kovakuntoisen Penan, Pöytätennisliiton toiminnanjohtaja Mika Räsänen kommentoi.

Päävalmentaja Mattias Bergkvist on parhaillaan Unkarin avoimissa mestaruuskilpailuissa Oláhin kanssa ja laskee hänkin paljon ykköspelaajansa varaan.

– Arvonnassa olisi voinut käydä huonomminkin ja meillä on ehdottomasti mahdollisuutemme. Mielestäni Turkki on rinnallamme ennakkosuosikki, mutta Bulgaria ei tule kaukana perässä. Joka tapauksessa Benedekin on voitettava omat ottelunsa. Sen päälle tarvitsemme vielä kakkos- tai kolmospelaajienkin positiivisia yllätyksiä.

Olympiakomitean tiedote: Annika Lundströmin paikka YOG-kisoissa vahvistettu

SUOMEN OLYMPIAKOMITEA

Tiedote 15.8.2018

Nuorten olympialaiset Buenos Airesissa 6.-18.10.

24 URHEILIJAA NIMETTIIN SUOMEN NUORTEN OLYMPIAJOUKKUEESEEN

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on valinnut joukkueen edustamaan Suomea Argentiinassa järjestettäviin nuorten kesäolympialaisiin (Youth Olympic Games, YOG).

Suomea edustaa 24 urheilijaa 8 lajissa. Nuorten olympialaisissa kilpaillaan 32 lajissa ja kisoihin odotetaan noin 4 000 urheilijaa yli 200 maasta. Vuoden 2018 YOG-kisoihin voivat osallistua lajista riippuen 15-18 -vuotiaat urheilijat.

Nuorten olympiajoukkueen johtaja Leena Paavolainen kertoo, että odotettavissa on upea urheilutapahtuma ja unohtumaton kokemus nuorille urheilijoille.

-Kilpailutapahtumien ohella nuorten olympialaisissa on laaja urheilijaksi kasvamisen ohjelma, johon kaikki kisoissa olevat urheilijat osallistuvat. Kisat korostavat erinomaisella tavalla urheilun monipuolisia ulottuvuuksia, sosiaalisuutta ja yhteisöllisyyttä huipputason kilpailutapahtumien lisäksi.

-YOG-kisat ovat tärkeä osa Huippu-urheiluyksikön lajien kehittämis- ja tukikokonaisuutta, ja näiden kisojen kautta tuetaan potentiaalisimpien nuorten urheilijoiden matkaa kohti olympialaisia ja muita aikuisten arvokilpailuja, Paavolainen sanoo.

Paavolainen toteaa, YOG-kisojen valinnat perustuvat kansainvälisiin lajikohtaisiin kriteereihin ja Huippu-urheiluyksikön omiin valintakriteereihin.

-Valintoja on valmisteltu yhteistyössä lajiliittojen kanssa. Valitsimme kisoihin ensisijaisesti ne urheilijat, jotka ovat saavuttaneet henkilökohtaisen paikan tai maakohtaisen kiintiöpaikan kisoihin, Paavolainen kertoo.

Lisätiedot: Suomen Olympiakomitea, Huippu-urheiluyksikkö, Leena Paavolainen, 040 0229652.

Nuorten kesäolympialaiset, Buenos Aires, Argentiina, 6.-18.10.2018

Suomen joukkue:

Ammunta (1):
Viivi Kemppi, Myllykosken Ampujat.
Valmentaja: Marjo Yli-Kiikka.

Golf (2):

Eemil Alajärvi, Aurinko Golf, Naantali,
Elina Saksa, Aura Golf, Turku.

Valmentaja: Harri Marjala.

Pöytätennis (1):

Annika Lundström, HIK Pingis, Hanko.
Valmentaja: Anders Lundström.

Rytminen voimistelu (1):

Aurora Arvelo, Olarin Voimistelijat, Espoo.
Valmentaja: Larisa Gryadunova.

Telinevoimistelu (1):

Ada Hautala, Oulun Pyrintö.
Valmentaja: Pauliina Savola.

Uimahypyt (1):

Ronja Rundgren, Vantaa Diving.
Valmentaja: Taina Karvonen.

Uinti (4):

Alexey Belfer, Orca, Helsinki,
Nea-Amanda Heinola, Nummelan Kisaajat,
Roni Kallström, Cetus, Espoo,
Laura Lahtinen, Helsingfors Simsällskap.
Valmentaja: Marjoona Teljo.

Yleisurheilu (13):

100 m: Johanna Kylmänen, Raision Kuula.
800 m: Alisa Virtanen, Jyväskylän Kenttäurheilijat.
1 500 m: Nathalie Blomqvist, IK Falken, Pedersöre.
3 000 m: Julius Mäkinen, Tampereen Pyrintö.
400 m aj: Kia Laisi, Espoon Tapiot.
2 000 m ej: Eemil Helander, Jyväskylän Kenttäurheilijat.
2 000 m ej: Pinja Kotinurmi, Lahden Ahkera.
Korkeus: Jessica Kähärä, Mikkelin Kilpa-Veikot.
Korkeus: Arttu Mattila, Äänekosken Urheilijat.
Moukari: Sara Killinen, Lapuan Virkiä.
Moukari: Oskari Lahtinen, Noormarkun Nopsa, Pori.
Keihäs: Minna Hollanti, Gamlakarleby Idrottsförening.
Keihäs: Topias Laine, Helsingin Kisa-Veikot.

Valmentajat:

Mikaela Ingberg, heitot,
Juha Isolehto, hypyt,
Ari Kylmänen, juoksu/pika- ja keskimatkat,
Ari Nummela, juoksu/kestävyysmatkat.

Yleisjohto:

Leena Paavolainen, joukkueen johtaja,
Peter Brüll, joukkueen apulaisjohtaja,
Tiina Rautiainen, fysioterapeutti,
Katja Volkova, joukkueen urheilijalähettiläs,
Tea Naskali, joukkueen assistentti ja toimistopäällikkö.

Esa Miettinen Paralympiakomitean urheilijavaliokuntaan

SPTL onnittelee Esa Miettistä valinnasta. Alla paralympiakomitean tiedote asiasta.

TIEDOTE

Suomen Paralympiakomitea

9.7.2018

Paralympiakomitean urheilijavaliokunta on valittu

Suomen Paralympiakomitean ensimmäinen urheilijavaliokunta on valittu. Suomalaiset paraurheilijat äänestivät keskuudestaan kuusi urheilijaa edustamaan itseään urheilijavaliokuntaan. Valituksi tulivat kelkkahiihtäjä Sini Pyy, uimari Antti Latikka, ratakelaaja Esa-Pekka Mattila, käsipyöräilijä Jani Peltopuro, pyörätuolirugbynpelaaja Antti Sinisaari ja pöytätennispelaaja Esa Miettinen.

Urheilijavaliokunta on Suomen Paralympiakomitean alainen virallinen ohjausryhmä, jonka tehtävänä on tuoda Paralympiakomitean hallitukselle urheilijoiden näkemys paraurheiluun liittyvissä kysymyksissä. Urheilijavaliokunnan perustamisen myötä vahvistetaan urheilijakeskeistä päätöksentekoa suomalaisessa paraurheilussa.

Urheilijavaliokuntavaalissa ehdolle asettumis- ja äänioikeutettuja olivat ne urheilijat, jotka ovat edustaneet Suomea jossain kaksista edellisistä kesä- tai talviparalympialaisista tai samalla aikavälillä paralympialajin MM-kilpailuissa. Sekä ehdolle asettumis- että äänestysaktiivisuus oli urheilijoiden keskuudessa vahvaa. Vaalissa oli ehdolla 13 urheilijaa ja äänensä antoi kaikkiaan 42 urheilijaa.

– Oli todella positiivista, että saatiin näin monta hyvää ehdokasta ja urheilijat äänestivät innokkaasti. Se kertoo siitä, että tällaiselle foorumille on selkeästi tarvetta, sanoo Paralympiakomitean kehittämispäällikkö Katja Saarinen.

Äänestys toteutettiin siten, että jokainen äänikelpoinen sai nimetä kuusi urheilijaa listalleen. Vaalin ääniharava oli rovaniemeläinen kelkkahiihtäjä Sini Pyy, jonka nimi löytyi peräti 36 äänestyslomakkeesta.

– Mukava kuulla, että minulla oli näin vahva tuki. En ollut ihan tällaista kyllä odottanut, olen ollut sen verran vähän aikaa vasta mukana. Mutta todella hyvältä tuntuu, totesi Pyy, joka on edustanut Suomea vuoden sekä vuoden 2014 että vuoden 2018 talviparalympialaisissa.

– Tässä tehtävässä tärkeintä on varmasti hyvä yhteistyö. Uskon, että meillä on urheilijavaliokunnassa vahva porukka erilaisia ihmisiä eri lajeista ja eri vammaryhmistä. Yhteistyöllä saamme kaikkien äänen kuuluviin, Pyy sanoi.

Pyy on urheilijavaliokunnan ainoa nainen, ja tiedostaa roolinsa ja vastuunsa hyvin.

– Paitsi paraurheilussa niin suomalaisessa urheilussa ylipäätään on tärkeä saada sukupuolten välistä tasa-arvoa edistettyä. Toivon, että suomalaiset naisurheilijat ovat minuun aktiivisesti yhteydessä, jotta voin auttaa heitä viemään asioitaan eteenpäin, Pyy totesi.

Urheilijavaliokunnan vaalit järjestetään jatkossa joka paralympiavuonna eli kahden vuoden välein. Puolet valiokunnan jäsenistä ovat kerrallaan erovuorossa. Urheilijavaliokunnalla on vähintään neljä kokousta vuosittain. Lisäksi urheilijavaliokunnan puheenjohtaja edustaa urheilijavaliokuntaa Paralympiakomitean hallituksen kokouksissa.

Paralympiakomitean urheilijavaliokunta (suluissa ehdokkaan saamat äänet)

Sini Pyy (36)

Antti Latikka (31)

Esa-Pekka Mattila (27)

Jani Peltopuro (20)

Antti Sinisaari (19)

Esa Miettinen (19)

Pyörätuolitennispelaaja Taneli Tenhunen sai urheilijavaliokuntaäänestyksessä neljänneksi eniten ääniä (25) mutta johtuen ehdolle asettumisen säännöistä Tenhusta ei voitu valita urheilijavaliokuntaedustajaksi. Valitsematta jättäminen johtui Suomen Paralympiakomitean virheestä, joka huomattiin vasta äänestyksen jälkeen.