Kaikki kirjoittajan Konsta Ojanen artikkelit

Tietoja Konsta Ojanen

POR-83 talous- ja tiedotusvastaava. Sunnuntaipelaaja ja junnujen sparraaja.

Pöytätennis Porilaiset starttaa kauteen kahdella joukkueella

POR-83 aloittaa kauden kahdella joukkueella. Ykkösjoukkue nousi 2. divisioonaan ja siinä pelaavat Anni Heljala, Janne Jokinen, Paul Jokinen, Markus Myllärinen ja Juuso Taavela. Toinen joukkue pelaa 5. divisioonaa ja tulee koostumaan pääosin seuran nuoremmista junioreista. Tämä on seuraava askel nyt säännöllisesti toimivan pingiskoulun ja OKM:n tuen mahdollistaman laajentuneen juniorityön jatkoksi.

Koronakevät ja -kesä on ollut harjoittelun kannalta haasteellinen. Omatoiminen kuntoilu oli arvossaan, kun seuran kotipesä Porin urheilutalo laitettiin kiinni, eikä seuran nimissä voinut ohjattua harjoittelua järjestää. Saimme kuitenkin järjestettyä sopivat kellaritilat kilparyhmän omatoimiseen lajiharjoitteluun kevään ja kesän ajaksi.

Väistötiloihin mahtuu 3 – 4 pöytää.

Rajoitusten aikana harjoitusvuoroista, siirtymistä ja hygieniasta pidettiin tiukasti kiinni ja jokainen ryhmä tai pari pelasi vain omilla palloillaan. Nykytekniikka tuli apuun, kun valmentajat eivät päässeet matkustusrajoitusten vuoksi Poriin. Kolmijalka ja nettiyhteys olivat kovilla, kun videopätkiä lyöntitreeneistä lähetettiin analysoitavaksi!

Urheilutalo on ollut taas auki, mutta kellaritila jatkaa rinnalla toistaiseksi ja mikä parasta, se on käytössämme 24/7! Jatkostahan ei tiedä ja tilan toimivuutta voidaan testata nyt laajemmin koko seuran käyttöön. Taloustilanne on Porissakin se, että jo päätetty urheilutalon remontti voi vielä peruuntuakin. Toteutuessaan se taas tarkoittaa sitä, että jokin väistötila tai -tiloja seuralla on silloin oltava.

Harjoitteluvuorossa väistötiloissa Porissa Elli Rissanen (MBF), Mika Heljala, Anni Heljala (POR-83) ja Aleksandra Titievskaja (PT-Espoo).

Nyt kuitenkin eletään siinä toivossa, että rajoitukset Suomessa eivät haittaisi kovasti pöytätenniskuvioita ja POR-83 pystyisi syksyllä järjestämään keväältä perutun Säästöpankki Cupin sekä divisioonaturnauksen. Katso näistä lisää SPTL:n kilpailukalenterista ja tule mukaan!

Konsta Ojanen, POR-83

Porissa seuratoiminta hyvällä uralla

Porissa on saatu pingiskoulu pyörimään kivasti. Syksyllä kokeiltiin uutta toteutusmallia pingiskoulussa ja sen markkinoinnissa ja tulokset näkyvät erityisesti nyt kevään samalla mallilla toteutettavassa pingiskoulussa. Noin 20 lasta yhteensä on osallistunut kevään pingiskouluun! Yhteensä junioreja harkoissa on käynyt keväällä yli 30.

Seura on aktiivisesti pyrkinyt saamaan mukaan erityisesti seutukunnan 3. – 6-luokkalaisia lapsia ja nuoria, mutta kaiken ikäiset aloittelijat ovat olleet tervetulleita mukaan. Aikuisille soveltuvia demopäiviä on pidetty lisäksi muutamia.

Tällä viikolla saimme ratkaisevan uutisen kun Porin urheilutalon uudistuksen suunnittelu julkaistiin käyttäjäseuroille. Pöytätennis saa neljä kiinteää pöytäpaikkaa, jonka lisäksi alasali on käytössä isompiin tapahtumiin ja turnauksiin. Pöytätenniksen puitteet ovat siis lähitulevaisuudessa huipputasolla. Remontti toteutetaan aikavälillä kevät 2021 – syksy 2022.

Pöytätennis porilaisissa pingiskoulun lisäksi on tällä kaudella panostettu nuorten valmennustapahtumiin ja kilpailutoimintaan. Tällä hetkellä onkin hyvä ilmoittautua lauantaina 21.3. Porissa pelattavaan Säästöpankki Cupiin tapahtumakalenterin kautta. Lisätietoa näet myös tästä linkistä.

POR-83 / Konsta Ojanen