Kaikki kirjoittajan Arto Luukkainen artikkelit

Kevään startti, Star (C) – Ilmoittautuneet pelaajat

Pieniä korjauksia ja muutoksia

Kilpailu osoittautui mahdottoman suosituksi. Pelaajia on 138 ja enemmänkin olisi ollut tulossa, mutta ei voinut enää ottaa. Ei tätäkään määrää olisi voinut ottaa, mutta olin Kosken Maljassa viikonlopun ja sunnuntaina tuli melkein 80 pelaajaa. Ei voinut seurata tilannetta! Lauantaina siis paukkui pahasti 48 pelaajan ryhmäkohtainen raja. Jos siitä olisi pitänyt kiinni ja ollut ottamatta pelaajia sen rajan jälkeen, 40 pelaajaa olisi pitänyt pudottaa pois. Se olisi taas tuhonnut monet kuljetukset ja varmaan klo 17:n nelinpelit.

Niinpä tehdään niin, että kaikki listalla olevat pääsevät mukaan, mutta lauantaina pelataan kaikki kaksinpeliluokat kolmen pooleissa, joista kaksi parasta pääsee jatkoon. Muutama neljän poolikin tietysti on.  Vaihtoehtona oli tosiaan tuo 40 pelaajan tiputtaminen, joka osoittautui aivan mahdottoman hankalaksi tehtäväksi. Sunnuntaikin on ihan täysi, mutta silloin voidaan pelata isommissa pooleissa.

Annetaan siis pelaajien päättää. Jos ette halua osallistua, koska lauantain luokat pelataan kolmen pooleissa, ilmoittakaa se mahdollisimman pian. Jos se ei käy monelle, voidaan osittain päästä neljän pooleihin.

Tällä tavalla hoituu myös sairastumisia varten pidettävä jonotuslista. Taudithan pyörivät Suomessa, joten varmaan peruutuksia tulee paljon. Silloin riittää uudelleen arpominen. Ei tarvitse tavoitella jonotuslistalla olevia pelaajia.

Ilmoittakaa ystävällisesti virheistä tai osallistumisen peruuttamisista sähköpostilla: star.kilpailut@gmail.com .

Linkki tiedostoon: Kevään_startti_14_15_01_2023 _ilmoittautuneet.xlsx

Kevään startti, Star (C) – Kilpailukutsut

Muistakaa ilmoittautua sunnuntai-iltaan mennessä! 

Ilmoittakaa kaavakkeessa myös rohkeasti, jos haluattekin pelata lauantai-iltana kaksinpelin nelinpelien sijaan. Ilman muuta sellainen luokka järjestetään, jos halukkaita on tarpeeksi.

Nelinpeliluokkia yhdistellään tarvittaessa.

Virolainen Maardun joukkue on tulossa sunnuntaina. Ainakin Alina Jagnenkova on mukana ja myös MK:ssa.

Koska sellaisia toivomuksia on tullut, että kisoissa olisi myös nelinpeli, pelataan lauantai-iltana nelinpelejä. Siis jos halukkuutta lopulta löytyy. Koska nelinpelien kanssa ei voi pelata mitään muuta luokkaa, nelinpelit oli pakko laittaa klo 17:n ryhmään. Voi valita myös vaihtoehdon ”En osallistu nelinpeleihin mutta haluaisin pelata kaksinpeliluokan.” Jos riittävän moni valitsee sen, lisätään ohjelmaan myös jokin kaksinpeli tai pari! Ollaan luovia nopealla aikataululla. Vähän leikkimielellä liikkeellä kevätkauden alkajaisiksi!

Kommentit, ehdotukset emailitse: star.kilpailut@gmail.com

Nelinpeliluokat perustuvat parin pelaajien ratingien summan  maksimiarvoon. Eli esimerkiksi 1500 ja 1200 pelaajat voivat pelata MN-2800-luokassa, koska 1500+1200 = 2700 mikä on vähemmän tai yhtä paljon kuin 2800.

Loader Loading...
EAD Logo Taking too long?

Reload Reload document
| Open Open in new tab

Syksyn starttimäärä oli lopulta aika hyvä

Syyskauden starttimäärä oli lopulta aika hyvä koronavuosien jälkeen ja vaikka korona edelleen vie ilmoittautuneita pelaajia vuoteeseen.

Startteja oli 2303 eli ei aivan edellisessä jutussani veikkaama 2350. Mutta kuitenkin vain 121 pienempi kuin edellisen koronaa edeltäneen syyskauden eli syksyn 2019 lukema 2424. Pudotusta 5,0 %.

Kilpailupäiviä oli 25, mikä on viisi enemmän kuin 2019. Päiväkohtainen starttimäärä 92,1 väheni siis paljon enemmän kuin yhteenlaskettu starttimäärä. Päiväkohtainen starttimäärä kun oli 121,2 vuonna 2019. Alas tultiin siis 24,0 %. Pienempiä kilpailuja mutta enemmän.

Kilpailun startit = Eri luokkien osallistujamäärien summa. Vähintään yksi ottelu on pelattava.

SM-kilpailut ja pm-kilpailut eivät ole mukana historiallisista syistä.

Suurimmat kilpailut:

Koko tilasto:

STARXMAS 3-4.12.2022 – Raportti

Korjattu maininta M-1350-semistä. Hauhia voitti Ikolan eikä päinvastoin.

Tähän  kuvaan kiteytyy mielenkiintoisen M-700-luokan hienous. Palkinnoilla kolme pientä pelaajaa ja yksi lajille erittäin tärkeä uusi aikuinen harrastepelaaja. Molemmat päät huipputärkeitä! Alasarjoissa on nykyään huikea meininki!

Hieman sai jännittää, miten STARXMAS kerää tällä kertaa pelaajia, koska samaan aikaan tapahtui paljon muutakin. Naiset olivat Viro-Suomi -naistentapahtumassa Tallinnassa. Neljännen ja viidennen divisioonan turnauksia järjestettiin kaikkialla. Mutta oikein hyvinhän pelaajia tuli eli 98, vaikka sairastumisten aiheuttamia peruutuksia koettiin harvinaisen paljon. Muuten olisi menty reilusti yli sadan pelaajan. Startteja oli 186 ja eri seuroja 25. Edellisellä kerralla vuosi sitten kilpailu oli vain yksipäiväinen, koska sali oli varattu muihin tarkoituksiin. Startteja oli silloin kuitenkin 168 kiitos ison virolaisjoukkueen.

Tämänkertainen iloinen yllättäjä oli KoKu, joka oli edustettuna peräti seitsemän pelaajan voimin! Maratonista oli kolme pelaajaa, joka oli enemmän kuin pitkään aikaan. Heistä yksi jopa taitava uusi pikkujuniori. PT Espoolla oli 20 pelaajan ryhmä, joista 30 % eli kuusi naisia ja tyttöjä.  TIP-70 oli mukana 14 pelaajalla. Wegastakin oli neljä pelaajaa! Mutta Helsingin kaupungin seuroista pelaajia oli kuitenkin vain 17 kuten STARVEMBERissäkin. Helsingin kilpapöytätennis on tosiaan heikoissa kantimissa.

Kauden menestynein pelaaja

Alla olevassa taulukossa kärjen tilanne neljän osakilpailun jälkeen. Pisteille on päässyt jo 168 pelaajaa! Jaimielee Enriquez nousi ykköseksi kakkospaikalta ja entinen ykkönen Joonas Kokko putosi neljänneksi.

Täydellinen tilasto on nähtävissä tämän linkin takaa.

Parhaat seurat

Mitalitilastossa Vaasan KoKu teki häkit ja nappasi komeasti kolmannen paikan heti Vantaan ja Espoon superseurojen jälkeen. TIP-70 oli ykkönen voitettuaan yhden kolmannen sijan enemmän  kuin PT Espoo. KoKu sai muuten tasan samat palkintosijat 2-2-7 kuin koko Helsinki yhteensä!

Toimitsijanpöydän rauha 😄

Sitten lempiaiheeseeni! Toimitsijanpöydällä vallitsi jälleen ihana rauha 🥰. Ainoastaan siitä muistuttaisin, että silloin ei saa tulla sanomaan mitään, kun olen kuuluttamassa! Missään oloissa en ala hoitaa muita asioita ennen kuin kuulutus on valmis.  Keskeytys häiritsee tavattomasti. Mahdollisista poisjäänneistäkin voi kertoa vasta kuulutuksen jälkeen. Toinen asia on se, että jos minua on pyydetty kiirehtimään jonkin luokan vetämistä, kannattaa keskeyttää selostus heti, kun olen kuitannut pyynnön. Muutenhan en pysty tekemään mitään asian hyväksi ja sekunnit kuluvat hukkaan! Monesti nopeutusmahdollisuudet ovat vähissä, koska muutenkin kaikki ottelut laitetaan menemään heti, kun on mahdollista. Vapaata pöytää ei tarvitse tyypillisesti odotella. Mutta toistan sen, minkä olen aiemminkin sanonut. Jos ottelu näyttää viipyvän ihan turhaan eli ottelu olisi ollut valmiina jo pitkään, saa tulla huomauttamaan! Ehkä olen vain  unohtanut.

Toimitsijapöydän rauhaan vaikutti jälleen vahvasti se, että 77 % pelaajista maksoi kilpailumaksunsa pankkiin. Tämä osuus lisääntyi kahdella prosenttiyksiköllä viime kilpailuista (STARVEMBER).

Junioreiden osuus voisi olla suurempikin

Juniori-ikäisiä (2004 ja nuoremmat) oli mukana 29 kappaletta eli noin 30 % pelaajista. Olisi hyvä saada lukema ainakin noin 50 %:iin, vaikka aikuispelaajat ovat tietysti tavattoman tervetulleita myös. Ajattelen tässä vain lajimme tulevaisuutta. Se oli lupaavaa, että junioreista 17 oli nappulaikäisiä eli 2009 tai nuorempia ja he kaikki osaavat pelata kauniisti ja kunnon hyökkäyspeliä. Suomalaisen valmennuksen laatu on parantunut merkittävästi. Ei ole enää alakierrettä huonolla tekniikalla pökkääviä, jotka eivät kehity vuosienkaan kuluessa.  Nyt pienet pelaajat järjestivät 700- ja 800-luokissa upean kilpailun!

Videot kilpailuista

Kilpailuvideot tulevat YouTube-kanavalleni aikanaan, mutta siihen menee vielä vähän aikaa. Julkaisujonossa on muutamia muita videoita ennen sitä.

YouTube-kanavan osoite:

https://www.youtube.com/@ArtoLuukkainen

Ratingin nostajien TOP-20

Seuraavassa taulukossa on annettu 20 eniten kahden päivän aikana ratingpisteitä kerännyttä pelaajaa:

21 pelaajan joukossa on 10 PT Espoon, viisi TIP-70:n  ja neljä KoKu:n pelaajaa.

Pelin viivyttäminen ja vastustajan häirintä käden pyyhkimisellä pöytään

Erityisesti pääkaupunkiseudun nuoriin pelaajiin on levinnyt käsittämätön tapa pyyhkiä kättä pöytään tai losketella sitä muuten aina pallojen välissä. Paitsi että se häiritsee tavattomasti vastustajaa, se vie myös aikaa. Pyyhkimiseen voi kulua 3-4 minuuttia/erä (mitattu videolta). Jos tapa leviää, kilpailujen aikataulu räjähtää käsiin.

Ennen sääntöjen katsomista tässä muutama seikka, jotka ovat pyyhkimistä vastaan:

1. Ajan hukkaantuminen eli kisojen aikataulu viivästyy aivan turhaan.
2. Rasvan siirtyminen pöytään (kosketapa silmälaseja sormella!).
3. Kenenkään käsi ei hikeenny niin, että käsi pitää kuivata heti uudelleen ensimmäisen pyyhkimisen jälkeen ennen seuraavaa rallia. Eikä muutenkaan muutamassa sekunnissa.
4. Käsi on pyyhittävä nopeasti housuun tai paitaan jos ihan pakko.
5. Kyseessä on paha tapa tai rituaali, josta kannattaa päästä eroon, koska se vain häiritsee omaa peliä.
6. Tapa leviää helposti nuorempiin pelaajiin matkimisen kautta. Niinhän se on tullut Suomeenkin.

Tällaisia perusteluja olen kuullut pyyhkimiselle:

– Pitää levätä ennen seuraavaa palloa.
– Käsi pitää pyyhkiä johonkin.
– Se on tapa.
– Se on taktiikkaa.

WTT-kisoissa pöytään koskeminen  on kiellettyä pallojen välissä. Se ei perustu pelisääntöihin vaan  on peräisin ITTF:n COVID-suosituksista. Sen vuoksi WTT-turnausten otteluita on nautinto katsella, koska pelaajat eivät suorita näitä rituaaleja pallojen välissä. Peli etenee jouhevasti, kun tuomarit puuttuvat muuhunkin hidasteluun.

Olen sanonut, että kannatan sääntöä, jonka mukaan pöydän koskeminen pallojen välillä on kielletty eikä pöydällä saa myöskään istua pistemenetysten ja lopulta jopa diskaamisen uhalla: keltainen kortti – piste vastustajalle – kaksi pistettä vastustajalle – ylituomarin punainen kortti. Mutta eihän tällaista sääntöä tietenkään tule-

Käden pyyhkimistä pöytään käytetään pyyhekiellon kiertämiseen ajan pelaamiseksi ja lepotauon saamiseksi.

Otteluiden pitkittämisen lisäksi tärkeä perustelu pöydän koskettelun kiellolle olisi vastustajan suojelu. Tuo pyyhkiminen/koskettelu tuhoaa ottelun dynamiikan ja vastustaja joutuu koko ajan odottelemaan, milloin pöydän pyyhkijä sattuu olemaan halukas jatkamaan peliä.  Tästä puhutaan myös ITTF:n tuomariohjeissa:

Tämä alleviivattu pykälä meidän säännöissämme on olennainen:

Käsien  pyyhkiminen pöytään niiden kuivaamisen  vuoksi on rinnastettavissa pyyhkeellä käyntiin, vaikka käsien pyyhkiminen pöytään sallittaisiinkin. Pykälän 3.5.4.1.2 mukaan se on sallittua vain joka kuudennen pisteen jälkeen:

Tällainen rajoitus tuli aikanaan sääntöihin nimenomaan siksi, että pyyhkeellä käyntiä käytettiin ajan pelaamiseen esimerkiksi lepotauon vuoksi.

On huomattava, että pyyhkeellä ei saa käydä muuten, vaikka sen tekisikin vastustajan hakiessa palloa. Samalla tavalla käden pyyhkimistä pöytään ei voi perustella sillä, että ei se vie aikaa, koska vastustaja ei ollut vielä valmis jatkamaan peliä.

Toinen tapa pelata aikaa on pöydän jatkuva pyyhkiminen pyyhkeellä muka murusten poistamiseksi. Tätäkään ei saa tehdä vain pyyhkimisen vuoksi. Kyseessä on pelkkä ajanpeluu. Pelin viivyttäminen. Jos silmät näkevät roskan, sen saa toki poistaa erikseen, mutta koko pöydän muka-puhdistaminen on kiellettyä viivyttelyä.

Seuraavissa Starin kisoissa näihin asioihin puututaan tiukasti ja tarvittaessa hyppään itse tuomariksi antamaan niitä keltaisia kortteja ja pisterangaistuksia 😄. Ja lopuksi punainen 😎. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Varmuuden vuoksi: tietenkään tässä ei puhuta yksittäisistä pöydän kosketteluista. Tulkntaa tietysti vaaditaan. Mutta sen jälkeen kun koskettelusta on varoitettu, pöytää ei ole enää syytä kosketella.

Mailan heittely

Jatkossa Starin kisoissa tehdään aina näin jonkun heittäessä mailaa siten, että muut ovat vaarassa tai jos heitto on erityisen väkivaltainen muuten:

1. Asiasta raportoidaan heti kilpailun jälkeen SPTL:lle mahdollisesti videoklipin kera.
2. Mailan heittäjä ei enää pelaa sinä päivänä kilpailuissa.

Oman mailan paiskaaminen esimerkiksi omaan laukkuun ei aiheuta näitä toimenpiteitä.

Muutoksia kilpailuohjelmaan?

Kilpailun aikana tuli ehdotuksia muutoksista Starin kisojen ohjelmaan. Ensinnäkin toivottiin, että M-1600 voisi joskus olla aamulla eikä aina klo 17.00, mikä ei kaikille sovi. Toiseksi toivottiin, että ohjelmassa olisi joskus myös nelinpeli-luokka tai -luokkia.

Junioriluokkia ei ehdotettu, ja niitähän jo edellä kommentoin. Odotellaan tilannetta, jossa junioreita on enemmän ja seurojen vastuuhenkilöt ilmoittavat juniorit kilpailuun.

Tuo M-1600-ehdotus pitää ottaa harkintaan. Ilman asian pohtimista en osaa sanoa, onko se mahdollista.  Ohjelman rakentaminenhan lähtee siitä, että alimmat luokat eli M-700 ja M-800 ovat heti aamulla klo 09:00.

Nelinpelit ovat siitä haasteellisia, että muita luokkia ei oikein voi järjestää samaan aikaan. Siksi nelinpelit aikanaan ohjelmasta putosivatkin pois. Nelinpelinhän pitää olla sellainen, että se kiinnostaa suurta osaa pelaajia, jotta saadaan sali lähes  täyteen nelimpelaajia. Perinteinen BC-nelinpeli-malli on tylsä. Siis sellainen, että annetaan parin pelaajjien maksimirating. Esimerkiksi MN-1800 olisi tylsä, koska 1800+1800-parit olisivat niin vahvoja, että luokka ei muita niin kiinnostaisi. Siksi onkin parempi tehdä nelinpeliluokka, jossa pelaajien ratingpisteiden summalle annetaan suurin sallittu arvo. Esim. MN-3200-luokkaan voisi osallistua pari, jonka pelaajien ratingfit olisivat 1600+1600. Tai 2000+1200. Tai 2200+1000. Katsotaan, onko nelinpeli mahdollinen!

Lopuksi

Olipa taas mukavat ja lämminhenkiset kilpailut. Kiitos kaikille siitä! ☺️ Paljon tuli jo kyselyitä Starin seuraavista kilpailuista. Nehän ovat Kevään startti 14.01. – 15.01. Kilpailukutsu tulee kohta puoliin. Ei siis STARNUARY. 😄

MK

Miesten kaksinpelissä ei ollut kauheaa määrää mutta 10 kuitenkin pelaajaa. Heistä neljän rating oli yli 2000. Pelaajat jaettiin kahteen viiden pelaajan pooliin.

A-poolissa luokan ykkössijoitettu Toni Pitkänen (2069) koki kovia. Hän hävisi ensin Joonatan Khosraville (1946) suoraan 0-3. Kun sen jälkeen Juho Kahlos voitti Khosravin vaikka Khosravi oli 2-0.eräjohdossa, Pitkänen oli pakkovoiton edessä viimeisessä ottelussaan Kahlosta (2022) vastaan. Hyvin hän taistelikin ja meni 2-1-eräjohtoon. Mutta sitten 9-11, 8-11.  Pitkänen jäi pooliin.

B-poolissa luokan kakkossijoitettu Leonid Pullinen voitti kaikki neljä otteluaan. Jouko Mikkolan kanssa hän oli kuitenkin uskomattomissa vaikeuksissa. Mikkola johti jo erin 2-1 ja viideskin oli tiukka; 11-9. Meelis Kärner piti poolin kakkossijoitettuna kakkospaikkana, vaikka Elmo Räsänen johtikin 2-1. Poolin pääottelu taisi olla 70-lukulaisten raivoisa kohtaaminen. Vesa Lappi (1746) voitti hurjassa ottelussa Jouko Mikkolan (1895) viidennessä 12-10.

Kahlos ja Pullinen selvisivät semifinaaleistaan aika vaivattomasti.  Mutta finaali oli kovaa vääntöä. Pullinen meni 2-0-eräjohtoon, ja peli vaikutti ratkenneelta. Kahlos oli kuitenkin toista mieltä. ja ottelun kulku muuttui täydellisesti: 11-6, 11-7, 11-2 ja Kahlos MK-voittajaksi 3-2!

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Leonid Pullinen (TIP-70), luokkavoittaja Juho Kahlos (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Joonatan Khosravi (Pars) ja Meelis Kärner (PT Espoo).

NK

Naisten kaksinpeli ajautui vaikeuksin, kun naiset olivat Virossa. Mutta kyllähän Starin kilpailuissa pelataan NK samoin palkinnoin kuin MK:ssa jos suinkin mahdollista! Niinpä mukaan saatiin neljä pelaajaa, jotka selvittivät voittajan yhdellä poolilla.

Ekaterina Ustiukhina oli ylivoimainen ja voitti kaikki ottelunsa 3-0. Poolin ainoa tiukempi ottelu oli Katrin Looken voitto Jaimielee Enriquezista (11,-6,6,12).

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Katrin Looke (PT Espoo), luokkavoittaja Ekaterina Ustiukhina (PT Espoo), kolmanneksi sijoittunut Daria Kriukova (PT Espoo) ja neljänneksi sijoittunut mutta myös kolmas palkinto Jaimielee Enriquez (TIP-70).

M-2100

Monien vaiheiden jälkeen luokassa oli 13 pelaajaa. Kolme kolmen ja yksi neljän pooli. Viiden poolia (4+4+5) ei uskaltanut edes ajatella, koska seuraavassa klo 13:n ryhmässä ei ollut vapaita pöytiä.

Poolien ainoa yllätys nähtiin A-poolissa, jossa Hannu Tolvanen (1629) voitti Ari Saapungin (1722) 3-2 ja otti poolin toisen jatkopaikan.

Jatkokaaviossa koettiinkin kaksi isohkoa yllätystä. Aleksi Ikola (1766) voitti Joonatan Khosravin (1946) 3-2 ja meni semifinaaleihin. Khosravilla oli 2-1-eräjohto, mutta Ikola huristeli ohi. Toinen yllätys oli Jimi Koivumäen (1705) voitto Toni Ruokasesta (1866). Erät 3-2. Ruokasen nostoista on vaikea lyödä läpi, joten siksikin hyvä suoritus Koivumäeltä. Siinä kun on merkitystä pituudella aika lailla.

Semifinaaleissa ei yllätyksiä koettu. Kärkisijoitetut Leonid Pullinen ja Juho Kahlos menivät finaaliin, missä kakkossijoitettu Kahlos voitti 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Leonid Pullinen (TIP-70), luokkavoittaja Juho Kahlos (TIP-70), kolmanneksi tulleet Jimi Koivumäki (TIP-70) ja Aleksi Ikola (KoKu).

M-1900

Pelaajia oli sopivasti 12, joten kolme neljän poolia.

Yhdessäkään poolissa ei menty sijoitusten mukaan. A-poolissa Ibrahim Sen (1658) pudotti Jimi Koivumäen (1705) jatkosta. Koivumäki johti 2-1 ja neljäs 11-13. B-poolissa kolme parasta pelasivat ristiin, mutta ainoa yllätys oli Joonas Kokon (1603) voitto Sergey Moisseevista (1789). Kakkossijoitettu Naser Mariwan putosi jatkosta eräsuhteilla. Koska ratingpisteet olivat melkein samat, Vesa Lapin (1746) nousu C-poolin ykköseksi ei ollut kummoinenkaan yllätys, kun hän voitti Aleksi Ikolan (1766).

Jatkokaaviossa nähtiin iso yllätys toisessa semifinaalissa, missä Aleksi Ikola pudotti ykkössijoitetun Jouko Mikkolan (1895) 3-1. Finaalissa Serget Moisseev ei antanut Ikolan yllättää ja vei ykköspalkinnon 3-0-voitollaan.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Aleksi Ikola (KoKu), luokkavoittaja Sergey Moisseev (HIK Pingis), kolmanneksi sijoittuneet Jouko Mikkola (PT-Helsinki) ja Vesa Lappi (Wega).

M-1800

Tämä luokka oli kisojen suurin luokka 22 osallistujallaan.  Kuusi poolia.

Niin paljon yllätyksiä nähtiin pooleissa, että niitä on vaikea luetella:

A-poolissa Joonas Kokko (1603) voitti vahvassa kunnossa olevan Hannu Tolvasen (1629) viidennessä 12-10 ja meni poolista toisena jatkoon.

B-poolissa Måns Paul (1420) pelasi vahvasti. Hän voitti Jose Ramosin (1535) ja Petri Kantosen (1637). Hän piti myös poolin voittanutta Jimik Koivumäkeä (1705) tiukoilla johtaen erin 2-1 ja häviten neljännen 10-12.

E-poolissa Ibrahim Sen (1658) nappasi ykköspaikan voittamalla Heikki Kettusen (1670).

F-poolissa Aaro Mäkelä (1476) nousi komeasti poolikakkoseksi voittamalla Toivo Ridalin (1477) ja Miika Berghällin (1664).

Jatkokaaviossa  pooliykköset hävisivät vain toisilleen. Kaksi yllätystä koettiin. Ibrahim Sen voitti kvartassa Jimi Koivumäen. Finaalissa Vesa Lappi (1746) voitti Aleksi Ikolan (1766).  Ikolan ja Ari Saapungin semiottelu oli aikamoista taistelua: 10,-10,12,-3,10.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Aleksi Ikola (KoKu), luokkavoittaja Vesa Lappi (Wega) ja kolmanneksi sijoittunut Ari Saapunki (PT-2000).

Toinen kolmanneksi sijoittunut Ibrahim Sen (MBF) sai palkintonsa jo aiemmin.

M-1600

Illaksi tuli pelaamaan vain 10 pelaajaa. Poolit 5+6.

A-poolissa viidenneksi sijoitettu Otto Suokas (1380) nousi jopa pooliykköseksi. Tosin hän hävisi Kari Kekäläiselle (viides 11-13), mutta voitto toisesta kolmen voiton pelaajasta eli Kai Hartzelista takasi ykköspaikan. Poolissa pelattiin peräti kuusi viisieräistä ottelua! Teki höpöä aikataululle. 😬

Suokaksen yllätysvoitot: Hartzell (1566), Esa Ahde (1422) ja Toivo Ridal (1477). Lisäksi Ahde voitti Kekäläisen (1533).

Aaro Mäkelä (1476) jyräsi B-lohkossa pooliykköseksi voittamalla Timo Akkasen (1542) ja Tapio Passisen (1551).

Lauantaina iltamyöhään pelatut semifinaalit olivat luonnollisesti viisieräisiä. Passinen voitti Suokkaan ja Mäkelä jatkoi yllätyksiään ja voitti Hartzelin.  2-0-keula ja tietysti viidenteen! Ei muuten, mutta sali menee kiinni klo 22.00. 😄 Onneksi Tapio Passinen teki finaalissa kaikkensa, ettei mene viidenteen erään. Ensimmäinen erä oli vastaavasti melkein kaksi erää: 17-15. Passinen voitti 3-1, vaikka neljäs erä oli kriittinen. Passinen  voitti sen vain 11-9. Mutta näin kisat päättyivät klo 21:59! Me kiitämme, Tapio! 🙏

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Aaro Mäkelä (PT Espoo), luokkavoittaja Tapio Passinen (PTS Sherwood) ja kolmanneksi sijoittunut Kai Hartzell (Wega).

Otto Suokas (PT Espoo) sai kolmannen palkintonsa ennen palkintojenjakoa.

M-1500

Viime hetken poisjäännin jälkeen tässä luokassa oli 12 pelaajaa. Koska poisjäänti ilmeni kesken poolien, poolien koot jäivät epätasapainoisiksi: 4+3+5. Pitäisi aina ilmoittaa poisjäänneistä!

Aika näyttää, kuinka suuri yllätys oli, että John-Axel Stråhlman (1373) voitti A-poolin finaalissa Volodymyr Lutsenkon (1500) 3-0 ja otti pooliykkösen paikan.

C-poolissa poolin ykkössijoitettu Jari Penttinen vajosi lopulta viidenneksi, koska rating oli kai perua 10 vuoden takaa eikä vastannut nykytilannetta. Tervetuloa takaisin! Niinpä kakkos- ja kolmossijoitetut Otto Suokas ja Börje Ström veivät jatkopaikat. Juha Arvola (950) nappasi kolmospaikan voittamalla Katrin Looken (1197) 3-2.

Pate Ikola (1328) oli hävinnyt Esa Ahteelle (1422) poolissa, mutta finaalissa oli hänen vuoronsa voittaa.  Ahde kaatui 3-2,  vaikka Ahde johti erin 2-1. Viides tietysti 11-9. Ikola voitti semifinaalissa Stråhlmanin 3-2 – oltuaan tietysti 1-2-häviöllä – mikä oli pieni ratingyllätys.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Esa Ahde (PT Espoo), luokkavoittaja Pate Ikola (KoKu), kolmanneksi tulleet Volodymyr Lutsenko (KoKu) ja John-Axel Stråhlman (MBF).

M-1400

Pelaajia oli mukavat 14, joten pelattiin pooleilla 4+5+5.

Suurinta draamaa nähtiin B-poolissa, jossa Börje Ström, Ilari Sell ja Pauli Hellberg pelasivat keskenään ristiin ja keskinäiset erät olivat kaikilla 5-5. Mentiin pistelaskentaan, jossa Strömin (92-88) pistesuhde oli 1,045 ja Sellin (94-90) 1,044. Yhden tuhannesosan erolla Ström poolikakkosena jatkoon! Sellin olisi täytynyt voittaa yksi piste enemmän tai hävitä yksi vähemmän otteluissaan Strömiä ja Hellbergiä vastaan. Myös Hellberg (1119) jäi rannalle vaikka voitti Strömin (1280). John-Axel Stråhlman oli poolin selvä ykkönen puhtaalla pelillään.

C-poolin ykkössijoitettu Pate Ikola jäi neljänneksi yhdellä voitolla. Markku Hauhia pelasi puhtaan pelin ja Lena Sellberg meni toisena jatkoon.

A-poolin voittaja Otto Suokas ei ollut hävinnyt erääkään poolissaan eikä hän hävinnyt erää myöskään jatkokaaviossa. Myös Stråhlman kaatui finaalissa 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut John-Axel Stråhlman (MBF), luokkavoittaja Otto Suokas (PT Espoo), kolmanneksi sijoittuneet Börje Ström (KoKuj) ja Markku Hauhia (Pa-Po).

M-1350

Ei yhtään viime hetken poisjääntiä, joten tasasuuruiset poolit 5+5.

A-pöoolissa mentiin kiltisti sijoitusten mukaan. Ottelujärjestyksessä vasemmanpuoleiselle aina kolme erää. Siten jatkoon Pate Ikola ja Christoffer Pörn. B-poolissa Jouni Pajunen (1188) yllätti ja voitti sekä Börje Strömin (1280) että Markku Hauhian (1307)  ja nousi kolmannelta sijalta pooliykköseksi. Hauhia kakkosena jatkoon.

Semifinaalit olivat pitkiä. Hauhia voitti Ikolan viidennessä 12-10. Pörn Pajusen sentään 3-1. Finaalikin oli vain neljäeräinen mutta neljäs erä Pörnille 15-13.

Luokassa oli mukana vain kaksi junioria.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Markku Hauhia (Pa-Po), luokkavoittaja Christoffer Pörn (KoKu) ja kolmanneksi sijoittunut Pate Ikola (KoKu).

Jouni Pajunen (PT-2000) sai kolmannen palkintonsa jo ennen palkintojenjakoa.

M-1300

Mukana 14 pelaajaa, joten poolit 4+5+5.

A-poolissa kakkossijoitettu Ilari Sell (1200) voitti myös Börje Strömin (1280) ja otti pooliykkösen paikan. Muut kolme pelasivat ristiin ja Timo Averjanov otti poolikakkosen paikan eräsuhteella 1,33. Tasavoittoihin päädyttiin, kun Ström hävisi seurakaverilleen Juha Arvolalle (956).

B-poolissa jatkoon menivät kakkos- ja nelossijoitetut Jouni Pajunen (1188) ja Jaimielee Enriquez (969). Kumpikin voitti ykkössijoitetun Lena Sellbergin (1220). Enriquez voitti myös Rasmus Volotisen (1159). Pajunen hävisi Volotiselle, mutta voitti Enriquezin hurjassa kamppailussa 3-2, jossa toinen erä päättyi 22-20 Pajuselle!

C-poolissa lähes saman ratingin Pörn ja Ustiukhina vaihtoivat paikkaa.

Valitettavasti Pörn joutui antamaan jatkokaaviossa wo:n Enriquezille juna-aikataulujen vuoksi.  Timo Averjanov taisteli hurjasti ja meni semifinaaleihin voittamalla C-poolin ykkösen Ustiukhinan 3-2 oltuaan häviöllä erin 0-2: -7,-10,8,13,10.

Ilari Sell selvitti semifinaalissa Enriquezin 3-0, mutta Jouni Pajusen ja Averjanovin semifinaali meni viidennen loppupalloille asti. 11-9 Pajuselle.

Finaali meni viidenteen Sellin johdettua jo erin 2-0. Mutta hän otti sitten taas viidennen 11-3.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Jouni Pajunen (PT-2000), luokkavoittaja Ilari Sell (PT Espoo) ja kolmanneksi sijoittunut Timo Averjanov (TIP-70).

Jaimielee Enriquez (tip-70) sai kolmannen palkintonsa jo ennen palkintojenjakoa.

M-1200

Vain kuusi pelaajaa oli poisjääntien jälkeen mukana. Niinpä pelattin yksi kuuden pelaajan pooli.

Ykkössijoitettu Sami Koivumäki oli selvästi paras. Hän hävisi vain yhden erän. Toiseksi sijoittunut Mats Hollmerus (1072) sen sijaan hävisi Koivumäen lisäksi myös Mika Mäkelälle (914).

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Mats Hollmerus (BF-78), luokkavoittaja Sami Koivumäki (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Max Koso (Smash) ja Mika Mäkelä (PT Espoo).

M-1100

1100-luokan voitosta lähti kisaamaan kahdeksan pelaajaa. Kaksi neljän poolia siis.

A-poolissa Emil Arvola (892) pelasi vahvasti ja voitti kaksi ylempänä ratingilla ollutta. Näin poolin ykköspaikka hänelle. Ensin kaatui Arto Koponen (1053) ja sitten Jaimielee Enriquez (892). Jälkimmäinen voitto osoittautui kovaksi saavutukseksi.

B-poolissa Hannu Grönlund (854) pudotti pitkässä (-10, 13, -8, 10, 8) ottelussa Jukka Filenin (1022) poolikakkoseksi.

Filen pelasi viisieräisen myös semifinaalissa, missä hän voitti Emil Arvolan. Arvola taisi olla vähän ohhoillaan Filenin filenmäisen pelin vuoksi. Toisessa semifinaalissa Enriquezilla ei ollut vaikeuksia Grönlundin kanssa: 3-0.

Finaalissa Enriquez kuittasi Filenin sensaatiovoiton STARVEMBERin M-1000-luokan finaalissa, jossa Filen voitti Enriquezin 3-2. Nyt Enriquez nuiji selvän 3-1-voiton.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Jukka Filen (Häki), luokkavoittaja Jaimielee Enriquez (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Emil Arvola (KoKu) ja Hannu Grönlund (Atlas).

M-1000

Tämä oli hieno luokka. 16 pelaajaa neljässä poolissa. Heistä puolet junioreita.

A-poolin jännin ottelu oli poolivoittaja Mirko Paloniemen nousu 0-2-erätappiotilanteesta 3-2-voittoon Iina Hietalahdesta.

B-poolissa oli kaksi jännittävää peliä. Niko Lehtosaari nousi poolikakkoseksi voittamalla Jorma Ollikaisen 3-2 (viides 11-9). Juuso Anttila ei mennyt jatkoon mutta osoitti lujahermoisuutensa jatkopalloilla. Hänen voittamansa erät Ollikaista vastaan: 14-12, 13-11, 12-10. Tea Stråhlman poolivoittoon ilman erätappioita.

C-poolissa jokainen sai erän Jaimielee Enriquezilta ja Mika Mäkelä jopa 10 neljännessä erässä. Niinpä Mäkelä meni jatkoon poolikakkosena. Maaottelumiesten välisessä ottelussa Janne Hassinen voitti Aku Kauran 3-1.

D-poolissa kauniilla tekniikalla pelaava Emil Arvola nousi pooliykköseksi, kun Ann-Cathrine Stråhlman kaatui 3-2 (viides tietysti 11-9).

Kahdelle pooliykköselle kävi huonosti kvartoissa. Mirko Paloniemi hävisi Ann-Cathrine Stråhlmanille 0-3 ja Jaimielee Enriquez (969) hävisi Niko Lehtosaarelle (818) 1-3. B-poolin ykkönen Tea Stråhlman oli lujilla Mika Mäkelän kanssa mutta viides 12-10 Stråhlmanille.

Stråhlmanit menivät finaaliin, kun Ann-Cathrine voitti Niko Lehtosaaren 3-1 ja Tea voitti Arvolan 3-2. Arvolalla oli 2-1-eräjohto ja viides Tealle 15-13. Tiukkaa siis oli.

Tea voitti siskosten välisen finaalin kuuluisalla lukusarjalla 6,6,6.

Kuvassa vasemmalta kolmanneksi tulleet Emil Arvola (KoKu) ja Niko Lehtosaari (TIP-70), toiseksi sijoittunut Ann-Cathrine Stråhlman (PT Espoo) ja luokkavoittaja Tea Stråhlman (PT Espoo).

Kiitos kuvasta: Juha Arvola

M-900

15 osallistujaa joten kolme viiden pelaajan poolia.

B-poolissa ykkönen ja kakkonen vaihtoivat paikkaa, kun Niko Lehtosaari (818) voitti Emil Arvolan (892). Arvola johti erin 2-1, mutta Lehtosaari voitti viidennen 12-10.

C-poolissa Joel Koivumäki piti ykköspaikkansa, vaikka tiukkaa teki kakkossijoitetun Raimo Jokitulpon kanssa (viides 12-10). Jokitulppo ei päässyt jatkoon, koska hävisi myös Petteri Kauppalalle. Jokitulpolla 2-1-eräjohto mutta viides 14-12 Kauppalalle.

Ennen semifinaaleja pelattiin kaksi kvarttaa, Niissä A-poolin kakkonen Sam Londen voitti C-poolin ykkösen Joel Koivumäen 3-1. Myös C-poolin kakkosen Petteri Kauppalan tie päättyi, kun hän hävisi B-poolin kakkoselle Emil Arvolalle 1-3.

Valitettavasti Arvola joutui antamaan semifinaalissa WO:n A-poolin ykköselle Roman Tamilinille. Olisi ollut mielenkiintoinen ottelu! Lehtosaari voitti omassa semifinaalissaan Londenin 3-1. Tamilin vei sitten ykköspokaalin yllättävän selvällä 3-0-voitolla Lehtosaaresta.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Niko Lehtosaari (TIP-70), luokkavoittaja Roman Tamilin (PT Espoo) ja kolmanneksi sijoittunut Sam Londen (MBF). Toinen kolmanneksi sijoittunut Emil Arvola (KoKu) joutui kiirehtimään junaan ennen palkintojenjakoa eikä valokuvaakaan ehditty ottaa. Mutta onhan hän mukana muissa kuvissa.

M-800

Tähän tasaiseen luokkaan lähti 15 pelaajaa, joista kahdeksan oli junioreita. Viiden pooleja ei pystynyt järjestämään aikataulullisista syistä, joten pelattiin 3+4+4+4-pooleilla. Jatkoon pääsi kuitenkin jokaisesta luokasta kolme pelaajaa.

Koska pelaajien ratingit pyörivät samoissa lukemissa tietysti, poolien yllätysvoittoja on turha luetella. Se on kuitenkin syytä mainita, että C-poolissa nelossijoitettu Pontus Claesson nousi pooliykköseksi parhaan eräsuhteensa turvin. Hän hävisi ainoastaan poolin ykkössijoitetulle Aku Kauralle. Siinäkin ottelussa hän johti eri 2-0 ja viides erä oli 10-12.

Jatkokaaviossa oli 12 pelaajaa  B-poolin ykkönen Sam Londen pääsi vapaakierroksella kahdeksan parhaan joukkoon, hävisi sitten kvartassa Iina Hietalahdelle kaksi erää, semifinaalissa Jaakko Nissiselle yhden erän eikä hävinnyt finaalissa Pontus Claessonille erääkään vaan voitti 3-0. Claesson ei ollut vastaavasti hävinnyt erääkään ennen finaalia.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Pontus Claesson (TIP-70), luokkavoittaja Sam Londen (MBF) ja kolmanneksi sijoittunut Jaakko Nissinen (TIP-70).

Juuso Anttila (PT Espoo) sijoittui myös kolmanneksi mutta oli kahvilassa palkintojenjaon aikaan.

M-700

Alunperin oli tarkoitus olla kaksi viiden pelaajan poolia, mutta viime hetken poisjäännin jälkeen toinen muuttui neljän pelaajan pooliksi. Kolme parasta kummastakin poolista pääsi jatkokaavioon.

Oli todella mukavaa, että luokassa oli mukana myös uusia aikuisharrastajapelaajia, joille tämä luokka myös oli juuri sopiva. Heitäkin tarvitaan paljon lisää!

B-poolin kaksi parasta olivat Lars-Wilmer Stråhlman ja Pontus Claesson. Stråhlman voitti keskinäisen ottelun 3-1. Jatkokaaviossa Claesson oli kuitenkin suvereeni. Kolme ottelua, kolme 3-0-voittoa. Finaali oli B-poolin finaalin uusinta, mutta tällä kertaa Claesson voitti Stråhlmanin.

B-pooli sai itse asiassa kolme pelaajaansa neljän joukkoon, kun B-lohkon kolmospelaaja ja ensimmäistä kilpailuaan pelaava Jussi Patosalmi voitti A-poolin kakkosen eli Tenho Leivon 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Lars-Wilmer Stråhlman (PT Espoo), luokkavoittaja Pontus Claesson (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Tomi Juutilainen (PT 75) ja Jussi Patosalmi (PTS Sherwood).

STARXMAS, Star (C) – Kilpailutulokset

Korjatut tulokset. Kelpaavat ratinglaskentaan.

Ilari Sell voitti kilpailujen vimeisessä finaalissa eli M1300:n finaalissa Jouni Pajusen 3-2. Finaali päättyi 18:45 eli 25 minuuttia aikataulusta myöhässä. Kolme perättäistä 3-2-cup-kierrosta pidensi päivää.

Juho Kahlos voitti sunnuntaisen miesten kaksinpelin. Hän voitti finaalissa Leonid Pullisen 3-2. Kolmanneksi sijoittuivat Joonatan Khosravi ja Meelis Kärner.

Lauantain tulokset

Linkki tiedostoon: STARXMAS 3_4_12_2022_tulokset_lauantai.xlsx

Sunnuntain tulokset

Linkki tiedostoon: STARXMAS 3_4_12_2022_tulokset_sunnuntai.xlsx

STARXMAS, Star (C) – Arvonnat

Ja vielä vähän ennen puolta yötä kaksi poisjääntiä, joten M-2100 meni uusiksi. Ei uskalla laittaa viiden pelaajan pooleja-

Taas yksi poisjäänti. 1800:n A-lohkon nelonen jäi pois ja myös 1600:n arvonta menio uusiksi.

Poisjäännin vuoksi arvottu M-1000, M-1100 ja M-1200 uudelleen. M-1300:ssa toinen viiden pelaajan pooli muuttui neljän pelaajan pooliksi.

Voidaan aloittaa myös M-900 ja M-900 jo lähempänä klo 13:a, jos pelaajat ovat paikalla ja pöytiä on vapaana. Virallisesti luokkia ei kuitenkaan siirretä.   Saa siis tulla vähän aiemmin paikalle, mutta mitään ei voi luvata.

M-1300 on siirretty alkamaan yleisön pyynnöstä (junayhteydet) klo 13.00! Näin myös onnistuu helpommin 1300- ja NK-luokkien pelaaminen samaan aikaan (poikkeuslupa). Asiasta ilmoitetaan myös emailitse niille, jotka ovat yhteystietonsa antaneet. Jos ei millään sovi tämä muutos, voidaan varmaan odotella! Muita luokkia ei voi aikaistaa, koska samoilla pöydillä pelataan aamuryhmän venyviä viiden pelaajan pooleja.

Lopulta 101 pelaajaa ilmoittautui mukaan.

Olkaa hyvä ja ilmoittakaa virheistä email-osoitteeseen star.kilpailut@gmail.com .

Lauantain arvonnat

Linkki tiedostoon: STARXMAS 3_4_12_2022_arvonta_lauantai_SPTL.xlsx

Sunnuntain arvonnat

Linkki tiedostoon: STARXMAS 3_4_12_2022_arvonta_sunnuntai_SPTL.xlsx

 

STARXMAS, Star (C) – Ilmoittautuneet pelaajat

STARXMAS:iin ilmoittautui ilahduttavasti 100 pelaajaa, vaikka samanaikainen naisten Suomi-Viro-yhteisleiri Virossa vei valtaosan naispelaajista.

Ilmoittautuminen on vielä auki. Joten asian unohtaneet tai uudet STARXMAS-kipinän saaneet, ilmoittautukaa rohkeasti ilmoittautumislomakkeen kautta! Ainoastaan lauantain klo 13:n ryhmä on täynnä.

Kaikki luokat pelataan. Myös naisten kaksinpeli, jossa on nyt vain kolme osanottajaa. Mutta kyllä siihen saadaan ainakin yksi pelaaja lisää.

Ystävällisesti tarkastakaa luokkanne ja ilmoittakaa virheistä tai muutoksista osoitteeseen star.kilpailut@gmail.com .

Linkki tiedostoon: STARXMAS 3_4_12_2022 _ilmoittautuneet.xlsx

STARXMAS, Star (C) – Kilpailukutsut

STARXMAS ON TÄÄLLÄ TAAS KAKSIPÄIVÄISENÄ!

Nostan tämän taas väkisin ylös, koska kilpailukutsu ei pääse missään vaiheessa Tapahtumia-osioon, koska se on täyttynyt sarjaturnausten kuitsuilla.

Ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen voimme järjestää STARXMAS-kilpailut kaksipäiväisinä. Edellinen kerta oli joulukuu 2019, kisoja ei ollut ollenkaan 2020 ja vuonna 2021 kilpailut olivat yksipäiväiset päällekkäisyyksien välttämiseksi. Koronakin taisi vielä painaa päälle.

Käytössä on sama luokkajako kuin kahdessa edeltävässäkin Starin kilpailussa. Ei ole syytä muuttaa toistaiseksi, koska on toiminut hyvin. Esim. juniori-rating -luokka on mahdollinen vain, jos on varmuus, että pääkaupunkiseudun seurat kokoavat juniorinsa keskitetysti mukaan. Muuten ei koko salia voi varata luokalle.

Loader Loading...
EAD Logo Taking too long?

Reload Reload document
| Open Open in new tab

Kilpailujen starttimäärät -tilasto päivitetty tähän hetkeen asti korona-aikojen jälkeen

Kilpailujen starttimääriä ei ole ollut mielenkiintoa julkaista syksyn 2019 jälkeen, koska korona pilasi vuoden 2020 maaliskuusta alkaen, koko vuoden 2021 ja paljon kevättä 2022. Nyt ollaan viimein taas siinä tllanteessa, jossa päästään pelaamaan ehjä kausi 2022/2023.  Ainakin tämän hetken tiedon mukaan!

Korona-aikana (2020, 2021, kevät-2022) oli 6269 starttia. Jos olisi menty edellisten vuosien mukaan, starttimäärä olisi ollut noin 15500. Menetettiin siten noin 9200 starttia mikä tarkoittaa osallistumismaksuina (12 euroa/luokka) noin 111 000 euroa, jos katsotaan taloudellista puolta. Iso menetys seuroille, vaikka tämä ei olekaan suinkaan suoraan voittoa. SPTL:n menetykset sitten erikseen.

Kaksi kautta kannattaa jättää pois vertailuista. Pitää verrata suoraan kolmen vuoden takaiseen tilanteeseen (syksy 2019 tai aiemmin), vaikka oheisessa Excel-tiedostossa onkin verrattu edeltävään kauteen aina kun mahdollista. Korona-aikaan ihmisten ymmärrettävä  koronapelko rajoitti osallistumista edes niihin kilpailuihin, jotka saatiin järjestyksi.

Syksyllä 2019 oli 22 kilpailupäivää ja 2424 starttia. Syksyllä 2022 on 26 kilpailupäivää, jos peruutuksia ei tule. Syksyllä 2019 oli 2424 starttia ja tähän mennessä syksyllä 2022 startteja on kertynyt 1678. Melko samoihin lukemiin siis päästään (ehkä 2350) tälläkin kertaa. Silti tämä kausi on edelleen lajin uudelleen käynnistymi Jatka lukemista Kilpailujen starttimäärät -tilasto päivitetty tähän hetkeen asti korona-aikojen jälkeen

STARVEMBER 5-6.11.2022 – Raportti

Kahdella luokkavoitolla ja yhdellä kakkostilalla kilpailujen parhaaksi pelaajaksi noussut Jaimielee Enriquez pamautteli kumoon isompia vastustajiaan niin, että tanner tömähti!

Vaikka tällä kertaa ei ollut mukana kaivattuja virolaispelaajia, osallistujia tuli oikein mukavasti.  Poisjääntien jälkeen pelaamassa oli yhteensä 107 pelaajaa, ja eri seuroja oli edustettuna 26. Startteja oli 197. Vuosi sitten ensimmäisissä STARVEMBER-kilpaluissa oli peräti 146 starttia, vaikka kilpailut olivat yksipäiväiset.  Korona-tauko oli tuottanut patoutunutta kilpailuhalukkuutta silloin.

Länsi-Uudeltamaalta (HIK Pingis, BF-78) tuli peräti 13 pelaajaa. Oli tulossa 15, mutta kaksi joutui jäämään viime tipassa pois. Hienoa!

PT Espoon joukkue oli jälleen suurin eli 27 pelaajaa. Upeaa! Erityisesti naisissa PT Espoo jyrää, koska Naisten kaksinpelin yhdeksästä osallistujista seitsemän oli PT Espoosta. Lisäksi kisoissa oli kaksi tyttöä PT Espoosta muissa luokissa. TIP-70 oli toiseksi suurin seura 13 pelaajallaan. Mutta Smash pitää mainita myös. Siitä on tulossa merkittävä vaikuttaja Pääkaupunkiseudun pöytätennikseen. Viimeinkin Itä-Helsingissä on omaa aktiivista pöytätennistoimintaa. Johan sitä onkin odoteltu 50 vuotta. Smashista oli mukana seitsemän huippuinnokasta 800-1500-luokkien aikuispelaajaa ja heitähän on paljon enemmänkin. Muista helsinkiläisseuroista tuli 17 pelaajaa. Pelkkien helsinkiläisten varassa kilpailuja ei siis voisi järjestää.

Kauden menestynein pelaaja

Kärjen tilanne kolmen osakilpailun jälkeen. Pisteille on päässyt jo 139 pelaajaa! Jaimielee Enriquez  teki ison loikan kakkospaikalle kahdella luokkavoitollaan ja yhdellä kakkossijalla.

Täydellinen tilasto on nähtävissä tämän linkin takaa.

Parhaat seurat

Mitalitilastossa Kanta-Hämeen karhu HäKi oli komeasti kolmannella sijalla Pääkaupunkiseudun kahden seuran jälkeen. Myös Smashin nousu kiinnittää huomiota. TIP-70 oli kuitenkin ylivoimainen ykkönen. Palkintosijoille pääsi peräti 18 seuraa. Hieman ”epävirallisena” pelattua M-700-luokkaa ei otettu tässä tilastossa huomioon.

Miesten Suomen mestari Starin kisoissa!

Starin kisojen historia on jo 46-vuotias. Ensimmäiset kansalliset kilpailut järjestettiin 30.10.1976. Sitä ennen oli ollut vain Stadikan perjantaikilpailuja. Sen jälkeen ja ennen STARVEMBERiä 2022 miesten kaksinpelin Suomen mestari on osallistunut Starin kisojen kaksinpeliin vain kerran eikä sitäkään oikeastaan voi laskea, koska kyseessä ei ollut kansalliset kilpailut. Vuosien 1976 ja 1977 Suomen mestari Jarmo Jokinen näet osallistui järjestämiimme Helsingin Piirin piirinmestaruuskilpailuihin 1977. Ei muuten voittanut vaan hävisi semifinaalissa Matti Kurviselle  15-21, 21-19, 20-22. Kurva voitti sitten mestaruuden.  Finaalissa kaatui Mikko Grünstein 2-1. Olisipa ollut tuolloin videokamerat käytössä! Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että tuolloin pm-kisoissa pelattiin sekanelinpelikin. Pareja oli mukana kahdeksan. Siinä luokassa Jame sentään sai pm-kultaa yhdessä Monica Grefbergin kanssa.

Mutta asiaan! Tällä kertaa miesten kaksinpeliin osallistui Tom Lundström, joka voitti Suomen mestaruuden 2002. Edellisestä suurteosta ehti kulua siis 20 vuotta ennen kuin hän nyt voitti STARVEMBERin miesten kaksinpelin!

Lämmittelypallot, toimitsijanpöydän rauha ja tuomarointi

Lämmittelypallojen tarjoamisesta tuli edelleen kovasti kiitosta! Se oli mukavaa kuultavaa! Pallojen palautuskin alkoi toimia entistä paremmin. Jopa siinä määrin, että jossain vaiheessa korissa oli 25 palloa, vaikka yksi oli mennyt rikki ja aamulla oli ollut 24 palloa (2 x pöytien määrä). Oli nimittäin löytynyt yksi viime kerralla kadonnut lämmittelypallo! Sen erotti siitä, että pallossa oli vain yksi S-kirjain (S kuten Star) eikä kahta. Toivottavasti jatkossakin palloja tulee takaisin enemmän kuin niitä laitetaan liikkeelle. Lopussa tilanne oli se, että kai kaksi palloa oli poissa. Toimii siis erinomaisesti, joten tämä jäi vakiintuneeksi käytännöksi.

Toimitsijanpöydällä vallitsi ihana rauha. Ns. turhat kysymykset olivat vähissä. Erityisesti kukaan ei marssinut ulkovaatteissaan kysymään, onko kisat aikataulussa. Siitä haluan vain huomauttaa, että pelaajien ei pidä tulla kysymään ottelukuulutuksen jälkeen ”kuka on tuomari?” Pelaajien pitää mennä pöydälle odottelemaan, kunnes tuomari tulee pallon kanssa. Mitä ihmeen väliä sillä on, kuka on tuomari? Edes pelipalloa ei pidä tulla tyypillisesti hakemaan itse. Joskus tuomarin löytäminen kestää jonkin aikaa, koska niin monet karkaavat salista epäreilusti 10 sekuntia viimeisen pooliottelunsa jälkeen. Edelleen toistan sen, että pelaajat eivät koskaan saa viedä tuomaripöytäkirjaa (ja nykyään myös pöydän kuppia). Se on tuomarin tehtävä. Jos kuppi viedään tuomaripöytäkirjoineen,  ei pysty huomaamaan, että tuomari puuttuu!

Tämä varsin yleinen vasta-argumentti saisi jäädä pois käytöstä: ”eikö joku toinen voisi tuomita?” Eli sen sijaan, että itse käyttäisi 10-20 minuuttia aikaa tuomarointiin, jonkun ”muun” olisi se tehtävä.  Kilpailun aikana jatkokaavioiden otteluita pelattiin 83 kpl. Näin monta tuomaria piti hankkia muista pelaajista.Sääntöhän on se, että jokaisen velvollisuus on tuomita yksi jatkokaavion ottelu/luokka. Koska startteja oli 197 (poolien osanottajamäärät yhteensä), todellisuudessa tarvittiin 0,4 tuomaria/pelaaja/luokka. Tuomarivelvollisuutta ei niin vain voi siirtää ”jollekin muulle”, koska tämän ”muun” tuomaripalveluita tarvitaan todennäköisesti vähän myöhemmin. Jos sellaista ”muuta” on edes tarjolla tyhjässä salissa!

Jos mentäisiin maksullisiin tuomareihin, maksun pitäisi olla luokkaa viisi euroa/ottelu. Osanottomaksu nousisi silloin 15 euroon 12:n euron sijaan. Miesten ja naisten kaksinpeleissä 25 euroa. Jos niitä tuomareita olisi sittenkään tarjolla!

Mutta hyvinhän tuomarointi sujuu! Valtaosa pelaajista on tässä suhteessa erittäin velvollisuudentuntoisia ja avuliaita ja menevät aina tuomariksi pyydettäessä.

Videota kolmella eri laitteella

Alkuperäinen tarkoitus oli kuvata kilpailut täydellisesti kolmella eri laitteella. Ensimmäinen kamera/pöydät 1-4, toinen kamera/pöydät 5-8, kolmas kamera/pöydät 9-12. Mutta se epäonnistui, koska yksi kamerajalustaan kiinnitettävä puhelimenpidike oli kadoksissa. Vaikeuksia aiheutti sitten sekin, että uuden – halvan – kuvauspuhelimen virtajohto unohtui ottaa mukaan. Niinpä sen käyttö onnistui lauan taina vain viiden tunnin ajan. Piti laittaa oma varsinainen puhelimeni tilalle. Mutta kun sitä tarvitaan kuvien ottamiseenkin! Ja muutenkin kameroita pitäisi olla jonkun koko ajan vahtimassa. Niinpä loppuosa miesten kaksinpelistä jäi kuvaamatta, koska videointi oli jäänyt jumittamaan. Ilmeisesti 128 gigan muistikortissa oli vika. Kyseistä kolmen gigan videota ei pysty edes siirtämään puhelimelta tietokoneelle. Lisäksi varsinaisella videokameralla oli valittuna liian hyväresoluutioinen kuva, joten tila loppui kesken kaiken.

Mutta videota kuitenkin syntyi valtava määrä  eli 232 gigaa. Menee aika pitkä aika, ennen kuin sen saa ladattua YouTubeen. Mutta pikkuhiljaa! Miesten kaksinpelin semifinaalit ja finaali kuitenkin menetettiin. Hyvin vähän on videota myös pöytien 9-12 tapahtumista.

Valtaosa maksoi pankkiin

Noin 75 % pelaajista maksoi osallistumismaksunsa pankkiin. Viimeinen heistä seuraavana perjantaina. Siten vain 27 pelaajaa maksoi käteisellä paikan päällä. Tämän huomasi keskeytysten huomattavana vähenemisenä. Erinomaista!

Ratingin nostajien TOP-20

Seuraavassa taulukossa on annettu 20 eniten kahden päivän aikana ratingpisteitä kerännyttä pelaajaa:

Miehet-naiset -tilasto

Pitkäaikaisena haaveenani on ollut se, että naisia olisi osallistujista 40 %. Siihen on vielä matkaa, mutta aika hyvä tilanne oli nytkin. Eli ilman virolaispelaajia 19 naista ja 88 miestä. Naisten osuus siis 17,8 %. Viron miesten ja naisten rankingeilla on muuten yhteensä 621 pelaajaa, joista 20,6 % naisia. Viime viikonlopun Lasten GP:ssä tyttöjä oli 37,2 % osallistujista. Virosta tuon 40 % aikanaan sieppasin. Se toimi siis junioreissa ainakin.

Näihin raportteihin tallentuu historiaa!

Starin kilpailuraporttien yksi tarkoitus on tallentaa lajin historiaa jälkipolville.  Palkintokuvissa kasvot tulevat ja menevät mutta useat myös jäävät. Vuosien varrella olemus ehkä muuttuu, kuten voi nähdä tästä aivan ensimmäisestä kuvallisesta kilpailuraportista (STARXMAS 2015) otetusta raportin pätkästä.

Seuroista puuttuu vastuuhenkilö, joka ilmoittaa juniorit kilpailuihin

Tämä on ollut ongelma jo suorastaan vuosikymmeniä mutta muuttui todella pahaksi, kun lankapuhelimista luovuttiin ja internet tuli. Sitä ennen seurojen yhdyshenkilöt ilmoittivat usein yhdellä kertaa omalta salilta keräämiensä halukkaiden pelaajien nimet. Ruskeasuolla treenaavat tosin ilmoittivat yleensä itsensä kirjoittamalla nimensä ja luokkansa ilmoitustaululla olevaan listaan, johon saattoi tulla yli sata nimeä. Silloin aloittelevat pelaajat eivät juuri koskaan tulleet kilpailuihin niin, että he itse tai heidän vanhempansa ottivat selvää kilpailukalenterista ja etsivät kilpailukutsun käsiinsä. Eihän ollut mitään webbisivuja, joista etsiä kutsuja kun ei ollut webbiäkään. Kilpailukutsut menivät ainoastaan seurojen yhteyshenkilöille kirjeitse, paperisena.  He mainostivat – jos niin muistivat tehdä – kilpailuja pelaajille. Yhteyshenkilö sitten soitti pitkän puhelun kilpailujen järjestäjälle ja antoi kerralla kaikki seurasta tulevien pelaajien nimet ja heidän luokkansa.  Tämä kerrottiin joskus jopa kirjeitse! Tällä tavalla aloittelevatkin pelaajat tulivat kisoihin hyvinkin aikaisessa vaiheessa uraansa.

Nyt tämä ei toimi ollenkaan pääkaupunkiseudun seuroissa. Missään ei ole sellaista yhtä (1) henkilöä, joka

  1. Katsoo kalenterista sopivat kilpailut.
  2. Käy jokaisen juniorin luona sanomassa ”Tällaiset kilpailut ovat tulossa. Haluaisin ilmoittaa sinut mukaan. Varmistaisitko kotona, ettei ole mitään esteitä silloin?”
  3. Ilmoittaa kaikki halukkaat pelaajat mukaan.
  4. Kertoo paikan, missä kilpailut järjestetään ja tarvittaessa sopii kuljetuksista.
  5. Tämä on melkein mahdotonta mutta järjestää kilpailuihin jonkin valmentajan, joka seuraa juniorien pelejä ja antaa tarvittaessa kilpailuvalmennusta. Eli opettaa pelaamaan taitojen mukaisesti kilpailuissa ja siten, että kilpailuottelut vievät pelaajaa eteen päin. Ei niinkään niin, että keksisi erilaisia metkuja yksittäisten pelien voittamiseksi.

Nytkin mukana oli kaksi sellaista junioria, joiden äideille kerroin henkilökohtaisesti näistä kisoista ja kutsuin heidän pojat mukaan. Seurassa kukaan ei ollut kertonut kilpailuista.

Kiitos kaikille!

Jälleen kerran tunnelma oli erinomaisen lämmin ja innostunut. Hurjan paljon kiitoksia kaikista kiitoksista ja positiivisista sanoista! Pelaajien mielenkiintoa kuvaa sekin, että vain muutama poisjäänti tuli ja pakottavista syistä.  Kilpailuun ilmoittautuvat ne, jotka ihan oikeasti haluavat pelata. Takavuosinahan pois jäätiin paljon helpommin, ja syyt olivat luokkaa ”tuli muuta menoa” tai ”ilta venyi pitkäksi”. Ei enää! Siksikin kisoja on mukava järjestää. Nähdään STARXMASissa!

Ei enää uutta palloa, jos pallo tulee taakse

Kilpailuissa kokeiltiin menettelyä, jossa uutta palloa ei enää oteta, jos toisen pöydän pallo tulee jomman kumman pelaajan taakse pallon aikana. Sen sijaan pallo pelataan loppuun. Lisäksi sitä palloa ei saa tulla hakemaan niin kauan kuin palloralli on kesken. Jos tätä ei joskus muistanut, sillä ei ollut väliä. Kyseessähän oli vain suositus. Tästä kokeilusta tiedotettiin sekä SPTL:n sivuilla että aina ennen uuden ryhmän alkua kuuluttamalla. Hyvin meni viesti perille. Pelaajat kertoivat asiasta niille, joilta asia oli mennyt ohi. Ilman muuta tätä käytäntöä noudatetaan jatkossakin Starin kisoissa. Sääntöasiastahan ei ole kysymys vaan käyttäytymisohjeista. Uusi pallo otetaan tietysti silloin, kun pallo tulee pelaajien jalkoihin tai väliin.

Uni maittoi kilpailun jälkeen

Kilpailun jälkeen nukuin putkeen 13 tuntia. Senkin jälkeen uni maittoi tavallista paremmin. Mutta hyvin sitä rasituksista aina toipuu. Myyttisinä kulta-aikoina pääsi itse asiassa vähemmällä, kun  kilpailut olivat yksipäiväisiä eikä arvontoja juuri tehty uusiksi jne.

MK

Miesten kaksinpelissä oli määrä olla kaksi viiden pelaajan poolia, mutta yksi pelaaja ei sitten saapunut paikalle. Mielenkiintoiset pelit silti pelattiin! Tom Lundström kunnioitti läsnäolollaan Starin kansallisten miesten kaksinpeliä ensimmäisenä miesten kaksinpelin aiempana Suomen mestarina kautta aikojen. kuten edellä on kerrottu. Pelkkä pokaali ei tähän olisi varmaan riittänyt vaan hän tuli laiduntamaan palkintorahojen vehmaille niityille.

Vallan ilman erätappioita Lundström ei selvinnyt neljän pelaajan poolistaan. Karjaan Surbek eli Elmo Räsänen vei nimittäin häneltä ensimmäisen erän 11-6 . Sen jälkeen Lundström sitten meni menojaan. Myös Räsänen meni semifinaaleihin voittamalla hieman korkeammalla ratingilla olleen Vladyslav Matykon 3-1.

Toisessa lohkossa kärkisijoitetut pitivät paikkansa ja menivät semifinaaleihin. Kakkospaikan ottanut Andrei Räisänen oli sentään lujilla Levente Tökesin kanssa mutta 3-2. Tökes hävisi myös Ella Kellowille 2-3. Leonid Pullinen voitti poolifinaalissa Räisäsen 3-1.

Lundström selvitti semifinaaleissa aika vaivatta A Räisäsen 3-0, mutta E Räsänen  laittoi hyvin kampoihin Pulliselle, joka kuitenkin voitti 3-1.

Finaali oli hyvää pöytätennistä! Pullinen ei kunnioittanut kambrikautista Suomen mestaria vaan voitti toisen erän 11-2 ja taisi johtaa kolmattakin. Sen Lundström kuitenkin voitti 12-10 ja Pullisen selkäranka vaurioitui. Neljäs erä 11-5. Näin Lundström otti todennäköisesti uransa ensimmäisen Starin kisojen kaksinpelin voiton! No, en ole tarkastanut vuotta 2002 edeltäviä Starin kisojen tuloksia tältä osin.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Leonid Pullinen (TIP-70), luokkavoittaja Tom Lundström (PT-Helsinki) ja kolmanneksi sijoittunut Elmo Räsänen (BF-78).

Andrei Räisänen (MBF) taisi olla hakemassa Sofiaa palkintojenjaon aikana, joten hän sai kolmannen palkintonsa vähän myöhemmin:

NK

Naisten kaksinpelissä oli yhtä monta osallistujaa kuin miestenkin kaksinpelissä eli yhdeksän. PT Espoo jyräsi määrällisesti, koska heistä seitsemän tuli PT Espoosta.

A-poolissa nelossijoitettu Ekaterina Ustiukhina voitti sekä Yang Yixinin että Katrin Looken ja nappasi kakkospaikan Ella Kellowin jälkeen.

B-poolissa Eleonoora Roosioks nousi kakkospaikalta pooliykköseksi voittamalla Alisa Sinishinin 3-1.

Semifinaaleissa Kellow selvitti Sinishinin vaivatta 3-0. Mutta toinen semifinaali olikin sitten jännitysnäytelmä. Roosioks johti Ustiukhinaa jo erin 2-0 mutta viidenteenhän se meni (9-11, 10-12). Viidennen Roosioks sitten voitti 11-9 ja selviytyi finaaliin.

Finaalissa Roosioks sai erän Kellowilta ja laittoi muutenkin hyvin vastaan, mutta Kellow oli vain parempi: 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Eleonoora Roosioks (PT Espoo), luokkavoittaja Ella Kellow (OPT-86), kolmanneksi sijoittuneet Ekaterina Ustiukhina (PT Espoo) ja Alisa Sinishin (PT Espoo).

M-2100

Tässä lauantain pääluokassa oli 15 pelaajaa. Yksi kolmen ja kolme neljän pelaajan poolia. Kahdessa poolissa kolmossijoitettu otti poolikakkosen paikan. A-poolissa Leevi Hyytiäinen (1633) voitti Aleksi Ikolan (1767) 3-2 ja B-poolissa Jari Homanen (1609) voitti Ildiko Kadarin (1705) 3-1. Mainittakoon kuitenkin muutkin yllätykset pooleissa, Jose Ramos (1506) voitti Hannu Tolvasen (1601) 3-2 ja Mikko Olli (1588) voitti Andreas Köhlerin (1629) 3-1.

Hyytiäinen jatkoi hyviä pelejä jatkokaaviossa voittamalla kvartassa Vladyslav Matykon 3-0. Levente Tökesille hän ei enää pärjännyt semifinaalissa: 0-3. Andrei Räisänen voitti omassa semifinaalissaan Toni Ruokasen 3-1.

Levente Tökes voitti finaalissa Andrei Räisäsen 3-1. Se oli hänen ainoa erätappionsa.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Andrei Räisänen (MBF), luokkavoittaja Levente Tökes (EVO, Unkari), kolmanneksi tulleet Leevi Hyytiäinen (TIP-70) ja Toni Ruokanen (PT Jyväskylä).

M-1900

Luokan 15 pelaajaa jaettiin kolmeen viiden pelaajan pooliin, koska pöytiäkin oli tarjolla kolme.

Pooleissa nähtiin muutama yllätys, jotka on syytä raportoida. A-poolissa Levente Kadar (1390)  sai makean 3-0-voiton Jyrki Nummenmaasta (1621), josta taisi tulla melkein maksimiratingpisteet. B-poolissa Kimmo Pohjonen (1672) otti toisen jatkopaikan voittamalla kakkossijoitetun Ildiko Kadarin (1705) 3-0. C-poolissa Patrik Palmgren (1797) vei poolin ykköspaikan Mikael Sjöholmilta (1862) 3-0.

Sjöholm ja Pohjonen pelasivat huikean jatkokaavion kvartan. Pohjonen johti jo erin 2-0, mutta Sjöholm taisteli voittoon kolmen tiukan erän jälkeen: -8,-10,9,10,14.  Koko rahalla pelasi myös Elmo Räsänen, joka voitti semifinaalissa Palmgrenin 1-2-tappioaseman jälkeen (-9,10,-4,10,7) ja pelasi viisi erää myös finaalissa Levente Tökesia vastaan  (11,6,-3,-10,8) mutta hävisi. Tökesi otti näin viikonlopun toisen luokkavoittonsa lauantain M-2100-voiton lisäksi.

Kuvassa vasemmalta toiseksi tullut Elmo Räsanen (BF-78), luokkavoittaja Levente Tökes (EVO, Unkari), kolmanneksi sijoittuneet Mikael Sjöholm (HIK Pingis) ja Patrik Palmgren (BF-78).

M-1800

Luokan 20 pelaajaa jaettiin neljään viiden pelaajan pooliin, koska pöytiä oli tarjolla neljä. Vaihtoehtona olisi ollut viisi neljän poolia, joista yksi olisi käynyt vuorotellen muiden poolien pöydillä pelaamassa ottelun/pöytä. Parempi oli kuitenkin näin tunnelman kannalta. Siinähän oli toki riski, että joku pooli venyy ja seuraavat luokat olivat alkamassa kello 17. Riski sitten toteutui, kun D-pooli kesti VIISI TUNTIA eli 30 minuuttia/ottelu. Neljä viisieräistä ja kuusi neljäeräistä peliä! Yhteensä 44 erää, kun järjestäjien ihannetapauksessa eriä on 30 (kaikki 3-0). Siitähän se keskimääräinen 30 minuuttia/ottelu -kesto selittyykin. Ja tietysti piti odottaa viimeiseen otteluun asti, jotta tiedettäisiin kaksi parasta ja se päättyi -9,-10,10,10,-9!  Tämä sitten aiheutti sen, että luokan finaali pelattiin varsin myöhään.

Vain B-poolissa ykkössijoitettu ei pitänyt paikkaansa. Mikko Huotari (1786) hävisi sekä Andreas Köhlerille (1629) että Pertti  Kainulaiselle (1480) ja putosi jatkosta. Hannu Tolvanen (1601) nousi pooliykköseksi voittamalla Köhlerin mahtiottelussa. Viides 15-13.

C-poolissa Joonas Kokko (1518) jatkoi nousuaan. Hän voitti Kyösti Kurunmäen (1631) ja Edsel Camantiquen (1588). Molemmat pitkän kaavan mukaan 3-2. Poolin finaaliottelussa Aleksi Ikola kuitenkin voitti Kokon. Ja tietysti 3-2.

Ongelmallinen D-pooli tuotti lopulta sen tuloksen, että ykkös- ja kakkossijoitetut pitivät paikkansa. Se oli seurausta siitä, että yksi yllätystappio kumoutui toisilla yllätystappioilla. Kakkossijoitettu Leevi Hyytiäinen (1633) näet hävisi Mikko Ollille (1588) mutta Olli hävisi Rocka Merilahdelle (1558) ja Ville Rantaselle (1421).

Jatkokaaviossa kaikki neljä pooliykköstä pitivät pintansa ja menivät semifinaaleihin. Vesa Lappi lopetti Joonas Kokon nousukiidon tylysti 3-0. Ainoastaan Hannu Tolvanen oli aika tiukoilla, kun Jyrki Nummenmaa kaatui 3-1 mutta 11,-7,6,11.

Ibrahim Sen (1638) yllätti semifinaalissa ykkössijoitetun Vesa Lapin (1800) puhtaasti 3-0.  Aleksi Ikola selvitti puolestaan yllättäjä-Tolvasen 3-0.

Ikola ei antanut finaalissa Senin yllättää vaan luokan kolmossijoitettuna pelasi ykköspokaalin kotiin 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Ibrahim Sen (MBF), luokkavoittaja Aleksi Ikola (KoKu), kolmanneksi sijoittuneet Vesa Lappi (Wega) ja Hannu Tolvanen (Stara).

KIitos kuvasta: Pate Ikola

M-1600

Starin kisojen ohjelmaan  on jäänyt valitettavasti aukko, kun M-1700-luokkaa ei ole. Sehän katosi siinä vaiheessa, kun sunnuntain ohjelmaan tuli M-1900, jotta useampi miesten kaksinpelin osallistuja voisi jatkaa toisellakin luokalla. Siten M-1800:sta seuraavaksi alempi luokka on 200 pistettä alempi eli M-1600.

Mukana oli lukuisten poisjäänten jälkeen 14 pelaajaa. Valitettavasti piti käyttää kolmen poolejakin, kun ei uskaltanut aloittaa viiden pelaajan pooleja klo 17. Siten poolit menivät näin: 3+3+4+4.

A-poolin kohdalla paljastui kolmen poolien ikävä puoli. Kun yksi jää pois, jäljellä jääneille kahdelle pelaajalla tulee vain yksi ottelu. Näin kävi nyt ykkössijoitetun ilmoitettua aiemmassa luokassa lopettavansa pelit kesken jostain syystä. Esa Ahde (1454) ja Ville Rantanen (1421) pelasivat kuitenkin koko rahan edestä 3-2 ja Rantanen otti pienenpienen yllätysvoiton.

B-poolissa ykkössijoitettu Tapio Passinen (1587) putosi jatkosta hänen hävittyä sekä Pertti Kainulaiselle (1480) että Toivo Ridalille (1449). Mutta hänellä taIsi olla joitain ongelmia, jotka selittävät asiaa.

C-poolissa John Enriquez (1494) otti ykköspaikan Aaro Mäkelältä (1569) 3-0-voitollaan. Mutta kun myös Otto Suokas (1341) voitti Mäkelän 3-0, tämä putosi jatkosta.

D-pooli meni sen sijaan oppikirjan mukaan. Jokainen ottelu päättyi 3-0 niin, että vasemmanpuoleinen voitti. 😁

Ville Rantanen ja Joonas Kokko pelasivat huikean taisteluottelun jatkokaavion kvartassa ainakin pisteiden mukaan. Rantanen voitti väännön 3-2 , mutta voitto ei tullut helpolla: -8,10,10,-8,9.  Otto Suokas (1341) yllätti kvartassa Mergim Kelmendin (1543) ja Esa Ahde (1454) Pertti Kainulaisen (1480).

Jäljellä olevista kaksi korkeimman  ratingin pelaajaa kohtasivat finaalissa.  Siinä Enriquez voitti Ahteen 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Esa Ahde (PT Espoo), luokkavoittaja John Enriquez (TIP-70) ja kolmanneksi sijoittunut Otto Suokas (PT Espoo).

Ville Rantanen (HäKi) sai kolmannen palkintonsa jo aiemmin.

M-1500

Pelaajia oli juuri sopivasti 16, joten pelattiin neljä neljän pelaajan poolia.

Ei mennyt poolien ykkössijoitetuilla hyvin, koska vain yksi neljästä voitti poolinsa. A-poolissa Mia Kellow (1269) otti ykkösspaikan voittamalla Esa Ahteen (1454) 3-1. B-poolissa puolestaan Pascal Gauthier (1173) teki loikan nelospaikalta ykköseksi! Matkalla kaatui Markku Hauhia (1210), Timo Myllykangas (1390) ja Eleonoora Roosioks (1414)! Taitaa olla ratingnosteessa. D-poolissa Otto Suokas (1341) voitti Levente Kadarin (1390). Kadar hävisi lisäksi Olli Kolille (1137), joka nousi poolikakkoseksi.  Koli voitti myös Heger Lahden (1233) viidennessä 14-12!

Jatkokaavion kvartoissa kaksi poolinsa nelossijoitettua kohtasi. Olli Koli voitti toisen yllättäjän Pascal Gauthierin 3-1. Eleonoora Roosioksin ja Mia Kellowin välinen kvartta oli ankaraa taistelua loppupalloille saakka. Roosioks voitti jännitysnäytelmän viidennessä 14-12.

John Enriquez ja Otto Suokas menivät finaaliin vakuuttavin ottein. Enriquez voitti finaalin 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Otto Suokas (PT Espoo), luokkavoittaja John Enriquez (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Eleonoora Roosioks (PT Espoo) ja Olli Koli (TuPy).

M-1400

Tässäkin luokassa oli sopivasti 16 osallistujaa eli neljä neljän pelaajan poolia.

A-poolissa ykkössijoitettu Timo Myllykangas (1390) piti paikkansa, mutta vasta eräsuhdevertailun avulla. Hän kun hävisi Pascal Gauthierille (1173) viidennessä 10-12, mutta Gauthier hävisi puolestaan Ilari Sellille (1130) 2-3. Gauthier kakkosena jatkokaavioon. B-poolissa Olli Koli (1137) otti pooliykkösen paikan voittamalla Pate Ikolan (1357) 3-1. C-poolissa Alvar Ahlholm (1075) pudotti Hegert Lahden (1233) jatkosta 3-2-voitollaan ja nousi poolikakkoseksi. D-poolin ainoa yllätys oli se, että Max Koso (970) voitti Ekaterina Ustiukhinan (1023) ja otti poolikolmosen paikan.

Kvartoissa pelattiin yhteensä 17 erää.  Markku Hauhia (1210) pudotti luokan ykkössijoitetun Timo Myllykankaan 3-2 ja meni semifinaaleihin. Kakkos- ja kolmossijoitetut kohtasivat jo kvartassa, kun Pate Ikola voitti Otto Suokkaan 3-1. Olli Koli otti pienen yllätysvoiton Pascal Gauthierista, mutta tiukkaa se oli: -5,13,15,8. Aivan vähällä ei päässyt myöskään Onni Farin voittaessaan Alvar Ahlholmin: -10,5,11,5.

Semifinaaleista vain Pate Ikolan ja Markku Hauhian välinen meni pitkän kaavan mukaan. 3-2 Ikolalle! Onni Farinin ja Olli Kolin semifinaali meni kolmessa erässä Farinille, mutta kaksi ensimmäistä erää 12-10.

Finaalissa Farin voitti Ikolan 3-0 ilman että yksikään erä olisi ollut jatkopalloilla.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Pate Ikola (KoKu), luokkavoittaja Onni Farin (MBF), kolmanneksi sijoittuneet Olli Koli (TuPy) ja Markku Hauhia (Pa-Po).

M-1350

Luokan 12 pelaajaa jaettiin kahteen kuuden pelaajan lohkoon. Jotkut ihmettelivät, miksi näin isot poolit. No siksi oli isot poolit, että se oli mahdollista! Jokainen pääsi pelaamaan paljon. Poolien ei pitänyt kestääkään kauhean kauan, koska niitä pelattiin kahdella pöydällä. Alussa tämä vähän kangerteli tosin, koska jotkut pelaajat olivat vielä mukana aiemman ryhmän jatkopeleissä. B-pooli pelasikin oman poolinsa 156 minuutissa, kun aikataulun mukaan siihen olisi pitänyt mennä 160 minuuttia. A-pooli kesti sen sijaan peräti 207 minuuttia eli melkein 3,5 tuntia. Olisikin hienoa (vaan mahdotonta), jos olisi erillinen poolipäällikkö, joka pyörittäisi näitä isompia pooleja. Jossain vaiheessa esimerkiksi kesti yhdeksän minuuttia ennen kuin uusi peli alkoi pöydällä, vaikka molemmat pelaajat ja tuomari olivat vapaita. Sekin hidastaa, jos ennen jokaista ottelua lämmitellään 2-3 minuuttia.

Jo ennen luokan alkamista oli tehty pelaajien pyynnöstä ratkaisu, että jatkokaavioon pääsi kummankin poolin kolme parasta. Siten piti ensin pelata kaksi kvarttaa ennen semifinaaleja. Ilasi Sell käyttikin tätä hyväkseen. Hän oli B-poolin kolmas mutta voitti kvartassa A-poolin kakkosen Mikko Rannan 3-0.

B-poolin ykkönen André  Küüsvek ja Ilari Sell kohtasivat sitten uudelleen semifinaalissa. Poolissa Küüsvek oli noussut 3-2-voittoon Sellin johdettua erissä 2-0. Nyt hän johti erissä 2-1 ja neljättä 13-12, kunnes tapahtui kauhea onnettomuus kesken pallon. Häneltä meni akillesjänne takakentällä. Todella surullinen tapaus, mutta niinhän siinä piti tehdä, että pallo tuomittiin Sellille: 13-13. Ja koska Küüsvek ei pystynyt jatkamaan, ottelun tulos oli Sellille voitto rtd:llä: 6,-8,-9,13-13 rtd.

Sell voitti fiaalissa Pascal Gauthierin 3-0, joka oli voittanut semifinaalissa B-poolin kakkosen Markku Hauhian 3-1.  Mutta B-poolin kolmonen nousi luokkavoittoon!

Kuvassa vasemmalta kolmanneksi sijoittunut Markku Hauhia (Pa-Po), luokkavoittaja Ilari Sell (PT Espoo) ja toiseksi sijoittunut Pascal Gauthier (Smash). Pääsi palkintopallijärjestys hoitamatta!

Toinen kolmanneksi rtd:llä sijoittunut André Küüsvek (Smash) ei valitettavasti pystynyt osallistumaan varsinaiseen palkintojenjakoon.

M-1300

Tässä sunnuntain myöhemmän vuoron luokassa oli 13 pelaajaa. Käytettiin 4+4+5-jakoa.

A-poolissa nähtiin taas se usein toistuva ilmiö, että poolin kolmossijoitettu herpaantuu  poolin viimeisessä ottelussa ja häviää nelossijoitetulle. Tällä kertaa Krister Palmgren (932) yllätti lopuksi Rasmus Volotisen (1095). B-pooli meni ihan huppistaheijaa, kun ykkössijoitettu Hegert Laht (1233) hävisi kaikki ottelunsa: Berndt Güntherille( 1150), Ilkka Marttiselle (1111) ja Mats Hollmerukselle (1073).  Kolmossijoitettu Marttinen nousi pooliykköseksi voittamalla kaikki ottelunsa ja Günther otti kakkospaikan. C-poolissa Olli Koli (1137) kiilasi itsensä toiseksi ohittaen Timo Averjanovin (1181) 3-1-voitollaan.

Jatkokaaviossa Pascal Gauthier nousi poolikakkosen paikalta finaaliin asti, jossa Onni Farin piti 3-0-linjansa. Tai hävisihän hän poolissa yhden erän Krister Palmgrenille. Näin Farinista tuli yksi kilpailujen neljästä kahden luokkavoiton pelaajasta.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Pascal Gauthier (Smash), luokkavoittaja Onni Farin (MBF) ja kolmanneksi sijoittunut Ilkka Marttinen (LrTU).

Olli Koli (TuPy) sai kolmannen palkintonsa jo ennen palkintojenjakoa.

M-1200

Vain kahdeksan pelaaja oli mukana tässä lauantaiaamun luokassa, mutta silti saatiin hieno kilpailu voitosta. Kaksi neljän pelaajan poolia.

A-poollissa sijoitukset rikkoontuivat, kun Ilari Sell (992) voitti sekä Timo Averjanovin (1181) että Mauri Hahtomaan (1077) ja nousi pooliykköseksi. Averjanov kuitenkin säilytti poolikakkosen paikkansa.

Semifinaaleissa André  Küüsvek (1143) pudotti luokan ykkössijoitetun Averjanovin finaalista. Averjanov johti erin 2-1 mutta Küüsvek vei ottelun viidennessä 11-9. Finaalissa kaatui luokan kolmossijoitettu Rasmus Volotinen 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Rasmus Volotinen (PT Espoo), luokkavoittaja André  Küüsvek (Smash), kolmanneksi sijoittuneet Timo Averjanov (TIP-70) ja Ilari Sell (PT Espoo).

M-1100

Tämäkin luokka kuului mukaviin 16 pelaajan luokkiin. Neljä neljän poolia.

A-poolissa Mika Koli (820) nousi kolmospaikalta pooliykköseksi voittamalla sekä Jesper Sjöholmin (817) että Arto Koposen (1089). Valitettavasti poolikaaviossa ollut virhe pääsi livahtamaan virallisiin tuloksiin ja siten myös ratinglaskentaan. Eli Koli voitti Sjöholmin eikä päinvastoin. Jatkokaavioon asia korjattiin kilpailujen aikana, mutta poolitulokset jäivät virheellisiksi.  Mutta rating tietysti korjataan tältä osin!

B-poolissa Jaimielee Enriquez (816) voitti Krister Palmgrenin (932) ja nousi poolikakkoseksi Mauri Hahtomaan jälkeen. D-poolissa Maz Koso (970) voitti Elina Veidenbaumin (1033) ja nappasi pooliykkösen paikan.

Jatkokaaviolla Jaimielee Enriquez oli ylivoimainen ja voitti kaikki kolme otteluaan 3-0. A-poolin yllättäjä Mikko Koli taisteli hyvin mutta  8,9,12. Myös semifinaalissa yksi erä meni jatkoilla. Max Koso hävisi toisen erän vasta 13-15. Finaalivastustajakseen Enriquez sai oman poolinsa ykkösen eli Mauri Hahtomaan. Hän puolestaan vei ensimmäisen erän jatkoille: 12-14.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Mauri Hahtomaa (Smash), luokkavoittaja Jaimielee Enriquez (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Max Koso (Smash) ja Mats Hollmerus (BF-78).

M-1000

Ilahduttavasti 17 pelaajaa lähti pelaamaan tätä luokkaa. Kolme neljän pelaajan poolia ja yksi viiden pelaajan pooli.

A-poolissa kolme pelaajaa päätyi yhteen voittoon. Erätkin menivät tasan 5-5, mutta sentään pistesuhteella saatiin ero. Saaristen välillä oli kuitenkin edelleen tiukkaa. Saarisella oli suhde 1,02 mutta Saarisella 1,08. Siten Saarinen jatkoon ja Saarinen jäi kolmanneksi. Niin, jatkoon meni Mikko ja kakkoseksi jäi Pentti. Juuso Anttilalla oli 0,92. Poolivoittaja oli kuitenkin kolmella voitolla luokan ykkössijoitettu Jukka Filen. B-poolissa vaihtui ykkösen ja kakkosen järjestys, kun kakkossijoitettu Janne Hietalahti voitti Miika Mäkelän, vaikka ratingpisteissä oli eroa 100. Myös kolmosen ja nelosen paikka vaihtui 127 pisteen erosta huolimatta, kun Petteri Kauppala voitti Jorma Ollikaisen. C-poolissa HäKi:n kestomenestyjä ja viiden erän otteluiden erikoismies Aku Kaura voitti ensimmäisen kerran Roman Tamilin, vaikka ratingpisteitä oli 100 vähemmän. Tietysti 3-2 mutta viides sentään vain 11-9.  Näin Kaura jatkoon poolikakkosena. D-poolissa kolmossijoitettu Jaimielee Enriquez voitti kaikki ottelunsa ja otti pooliykkösen paikan. Mutta ykkössijoitettu ja poolikakkoseksi jäänyt Mikko Ranta hävisi kärkiottelun vain 2-3. Orvo Kattaista vastaan kovahermoinen Enriquez oli häviöllä erin 0-2 mutta 3-2-voitto siitäkin tuli.

Jatkokaavion kvartoissa nähtiin yksi huikea ottelu, joka oli valitettavasti lähes kameroiden tavoittamattomissa pöydällä 12. Siinä Jukka FIlen oli erin 0-2 tappiolla Mikko Rantaa vastaan, mutta nousi 3-2-voittoon kolmannen erän käännyttyä 13-11-voitoksi. Enriquez jatkoi 3-2-pelejään voittamalla kvartassa Mikko Saarisen 3-2 oltuaan erissä tappiolla 1-2.  Janne Hietalahti kaatui semifinaalissa sentään 3-1 mutta finaalissa Filen onnistui voittamaan Enriquezin viisieräisessä oltuaan erin 1-2 tappiolla. Filen oli voittanut semifinaalissa Mohamad Abdul-Sattarin suoraan 3-0.

Kuvassa vasemmalta palkintojenjakaja Sofia Räisänen, kolmanneksi sijoittunut Mohamad Abdul-Sattar (Smash), luokkavoittaja Jukka Filen (HäKi) ja toiseksi sijoittunut Jaimielee Enriquez (TIP-70). Kiireessä eli kuvausohjeiden antamisessa jäi korjaamatta pelaajien järjestys. Enriquezin olisi pitänyt olla Filenin vasemmalla puolella kuvaajan kannalta!

Kiitos kuvasta: Aku Kaura

Toinen kolmanneksi tullut Janne Hietalahti (PTS Sherwood) sai palkintonsa jo ennen palkintojenjakoa.

Kiitos kuvasta: Iina Hietalahti

M-900

Oikein hienosti tuli osallistujia tähänkin luokkaan, joka oli sunnuntain ”pääluokka” eli alin uusien pelaajien sisäänheittoluokka, kun M-700 ei kunnolla toteutunut. Pelaajia oli siis 17, joten poolijako oli luonnollisesti 4+4+4+5.

A-poolin merkittävin tapahtuma oli se, että kakkossijoitettu Aku Kaura romahti neljänneksi ja nelossijoitettu Iina Hietalahti nousi kakkoseksi. B-lohkossa kärkikaksikon järjestys vaihtui, kun Jussi Hagman voitti Janne Hietalahden. C-poolissa Jaimielee Enriquez oli ylivoimainen kolmella 3-0-voitollaan, mutta toiset kolme pelasivat ristiin. Eräsuhteiden avulla nelossijoitettu Orvo Kattainen nousi poolikakkoseksi. D-poolissakin kakkossijoitettu nousi ykköseksi, kun Mika Koli voitti Topias Vistin.

Kvartoissa nähtiin kaksi ankaraa viiden erän taistelua. Luokan ykkössijoitettu Jesper Sjöholm johti erin 2-1 Topias Vistiä vastaan, mutta Visti nousi 3-2-voittoon. Jaimielee Enriquez pudotti Janne Hietalahden viidennessä 11-8. Muut kvartat olivatkin sitten 3-0.

Enriquez ei menettänyt erääkään Vistille semifinaalissa, mutta Mika Koli joutui vaikeuksiin Jussi Hagmania vastaan 2-0-eräjohtonsa jälkeen. Kuitenkin viides erä kotiin 11-8.

Finaalissa Koli nappasi ensimmäisen erän 12-10 Enriquezilta, mutta sitten Enriquez paukutteli 3-1-voiton ja otti päivän toisen luokkavoittonsa M-1100-luokan ykköspokaalin jälkeen.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Mika Koli (TuPy), luokkavoittaja Jaimielee Enriquez (TIP-70) ja kolmanneksi sijoittunut Topias Visti (TIP-70).

Toinen kolmanneksi sijoittunut Jussi Hagman (LrTU) sai palkintonsa jo ennen palkintojenjakoa.

M-800

Lauantaiaamu alkoi mm. tällä luokalla, johon tuli lopulta 10 pelaajaa. Siispä kaksi viiden pelaajan poolia.

A-poolissa poolin kolmossijoitettu Jaakko Nissinen nappasi poolikakkosen paikan poolissa, missä pelattiin vähän ristiin. Nissinen  hävisi Aku Kauralle 2-3 mutta voitti Iina Hietalahden 3-2. Aku Kaura otti ykköspaikan häviten viimeisessä ottelussa vain Harri Lepolahdelle, mutta tällä ottelulla ei ollut enää merkitystä kärjen järjestyksen suhteen.

Tasaista vääntöä oli B-poolissakin. Yksikään ei jäänyt voitotta, ykköseksi pelannut hävisi ottelun ja kolmella oli kaksi voittoa. Petteri Kauppala oli siis pooliykkönen ja hävisi vain yhden ottelun eli viidenneksi jääneelle Pontus Claessonille. Ei kovin yleinen kuvio. Muut kolme olivat siis kahdessa voitossa, ja nähtiin sellainen harvinaisuus, että ei tarvittu mennä edes eräsuhteisiin. Juuso Anttllalla oli keskinäisistä otteluista kaksi voittoa, Orvo Kattaisella yksi voitto ja Niko Lehtosaarella nolla voittoa. En muista, että Starin kisoissa olisi tapahtunut aiemmin näin.

A-lohkon pelaajat rökittivät B-poolin pelaajat semifinaaleissa yhteiserin 6-1, ja näin Aku Kaura ja Jaakko Nissinen kohtasivat finaalissa pooliottelunsa lisäksi. Jälleen Kaura voitti 3-2, mutta Nissinen ehti johtaa ottelua erin 2-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Jaakko Nissinen (TIP-70), luokkavoittaja Aku Kaura (HäKi), kolmanneksi sijoittuneet Juuso Anttila (PT Espoo) ja Petteri Kauppala (Smash).

M-700

Tämä luokka pelattiin eräänlaisena kutsukilpailuna ilman osanottomaksua, kun pokaalit oli kerran ostettu mutta luokka peruttu liian pienen osallistujamäärän vuoksi.

Kuten yleisessä osassa tämän jälkeen kerron, pääkaupunkiseudulla on se iso ongelma, että seurat eivät ilmoita aloittelevia pelaajiaan kilpailuihin. Niinpä erityisesti 700-luokka on kuihtunut olemattomiin, kun pelaajat eivät edes tiedä, että kilpailuja on. Se on vahinko, koska 800-sarja on jo merkittävästi kovempi, ja aloittelevan pelaajan on vaikea voittaa edes yhtä ottelua.

Tasoerot olivat selvät tässä luokassa. Iina Hietalahti (696) pelasi varmaan uransa viimeisen M-700-luokan. Siitä jäi muistoksi hänelle ykköspokaali. Mutta Kadar ja Räisänen tulevat varmasti ja toivottavasti perässä!

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Kamilla Kadar (MBF), luokkavoittaja Iina Hietalahti (PTS Sherwood) ja kolmanneksi tullut Sofia Räisänen (MBF).