Kaikki kirjoittajan Arto Luukkainen artikkelit

Starin syksyn startti 18-19.9.2021 – raportti

Raportti on nyt valmis! Myös alkuosaan tuli lisäyksiä. Raporttiin  lisätään myöhemmin korkeintaan videolinkkejä ilman erillistä mainintaa. Korjattu M-900-raportti (Aapot)

Vuosi sitten nähtiin edellisen kerran samoissa merkeissä Syksyn startin 2020 merkeissä. Eipä olisi silloin arvannut, että kaikki pysähtyy taas uudelleen. Olipa valtavan hauska tavata taas pöytätennisystäviä. Samaa kertoivat monet muutkin.  Sen lisäksi pelaajilla oli suuri ilo kilpailla pitkästä aikaa.  Vanha kunnon hyvä elämä tuntui alkavan taas! Koronaa ei pohdittu.

Osallistujia oli poisjääntien jälkeen 93 ja startteja 192. Viime vuonna luvut olivat luonnollisesti vähän paremmat (105/205). Tottahan pitkällä koronatauolla ja sen aiheuttamalla vähäisellä harjoittelulla oli tässä merkitystä. Varmaan myös pienellä koronavarovaisuudella.

Palkintosijarohmut

Kaksi pelaajaa pystyi kahteen luokkavoittoon. Molemmat ottivat myös kolmannen palkintosijan:

Kunniamaininta Stråhlmanin perheelle!

Olen aika varma siitä, että Stråhlmanin perhe teki Suomen ennätyksen siinä, montako pelaajaa oli kisoissa samasta perheestä ja monellako startilla he yhteensä elävöittivät kisoja. Eli viisi pelaajaa (John-Axel, Ann-Cathrine, Tea, Lars-Wilmer, Noella) ja 16 starttia! Kuulemma kuudeskin on vielä tulossa. Hats off! kuten Rusan some-kielen taitajien on tapana sanoa.

Huom: Porvoosta kajahti (kiitos: Jens Weckström) sellainen tieto, että Maratonin 30-vuotisjuhlakilpailuissa 6-7.1.1979 Malmbergin perheestä oli mukana myös viisi saman perheen pelaajaa. Isä Caj, Gunnar, Eva, Pia ja Lena. Lehtileikkeestä saattoi laskea 12 starttia, mutta oikeaa lukua ei pysty kertomaan ilman täydellisiä tuloksia.

Kilpailupallojen lainaaminen

Olen motkottanut tästä aiemminkin mutta tässä uudelleen. Eli ei ole mikään yleinen käytäntö, että kilpailupalloja voisi tulla hakemaan lämmittelyä varten. Ei varsinkaan kysymättä lupaa eli vain sieppaamalla pallo korista. Jokainen voi ostaa kilpailupalloja etukäteen, jos haluaa treenata juuri kilpailukutsussa mainitulla pallolla. Miksi niin ei voi tehdä:

  • Pallot eivät ole ilmaisia. Sponsori ei niitä maksa, vaan ne pitää ostaa kilpailujen tuotoilla.
  • Rehellisetkin pelaajat unohtavat helposti palauttaa lainatun pallon. Se jää esimerkiksi taskuun tai laariin.
  • Kukaan ei koskaan tule maksamaan lämmittelyssä rikki mennyttä palloa.
  • Erehdyksessä palautetaankin joku aivan muun merkkinen pallo. Jopa treenipallo. Pallolaatikkoon tulee aina jostakin joitain ihme palloja. Myös treenipalloja.
  • Pallot kuluvat myös lämmittelyssä. Monet pelaajat ovat nyrpeitä, jos joutuvat pelaamaan kuluneen näköisellä pallolla ja tulevat vaihtamaan kauniiseen, uuteen palloon.
  • Ja ennen kaikkea vaarana on koko ajan se, että kilpailupallot loppuvat kesken kilpailujen. Palloja ei nykyään viitsi ostaa isoa määrää varastoon, koska ne muuttuvat milloin tahansa jotenkin paremmiksi tai muuten ja vanha varasto mätänee käsiin. Kun pallot muuttuivat 40-millisiksi, minulta jäi kompostoitavaksi kuutiometri Keski-Euroopasta rahdattuja 38 millin palloja. Se kokemus ei unohdu! Ja sen jälkeen ollaan koettu monta uutta vaihetta.

Sitä voisi toki ajatella, että olisi erillinen laatikko, jossa olisi 20 palloa lämmittelyä varten. Sitäpä voinkin kokeilla seuraavissa kisoissa! Ei tämä ole niistä muutamasta eurosta kiinni.

Palkintopotti

Parhaillaan käynnissä olevassa Qatarin ”WTT Star Contender Doha” -kilpailussa kokonaispalkintopotti on vain 444 kertaa suurempi kuin Syksyn startissa!

Ratingpisteiden kasvattajien TOP-20

Seuraavassa taulukossa annettu luku on lauantaina ja sunnuntaina kerättyjen ratingpisteiden summa.

Striimaus Starin kisoissa

Monet ovat kysyneet jo aiemminkin, tuleeko Starin kisoista striimiä. Olen vastannut, että ei tule, ennen  kuin striimausta hoitamaan löytyy oma henkilö.

Striimauksen järjestäminenhän edellyttää ainakin seuraavia toimenpiteitä.

Etukäteisvalmistelut

  1. Hanki puhelin striimaukseen ellet halua käyttää omaa puhelintasi.
  2. Hanki kamerajalusta ja pohdi virransyöttö.
  3. Hanki YouTube-tili, jolla voi striimata (tilaajiahan ei ole 1000).
  4. Tee Ruskeasuolla testistriimausta.
  5. Ei taideta tarvita mitään sen kummempaa softaa?

Muutama päivä ennen  kisaa

  1. Mainosta striimauslinkkiä SPTL:n sivuilla (en pohdi tässä sitä, miten se tapahtuu, kun striimaushan ei ole vielä alkanut).

Kisapäivänä

  1. Tule hallille hyvissä ajoin ennen kisapäivän alkua.
  2. Ota mukaasi kamerajalusta, striimauspuhelin ja jatkojohdot.
  3. Pystytä laitteisto virtajohtoineen.
  4. Tee vielä koestriimaus, jolla varmistat, että striimi todella lähtee maailmalle.
  5. Tähtää kamera mielenkiintoisille pöydille.
  6. Päivän aikana suuntaa kamera aina sinne, jossa tapahtuu jotain mielenkiintoista.
  7. Valvo säännöllisesti, että striimaus todella toimii audiota myöten. Ratkaise ongelmat.
  8. Lopuksi pura laitteisto ja kanna tavarat autoon.

Minulla ei ole aikaa tähän, koska järjestän kisat yksin etukäteisvalmisteluineen ja kisan jälkeisine töineen.  Kyseessä ei siis ole pelkkä Record-nappulan painaminen kaksi kertaa päivässä. Ei vaan millään pysty ottamaan uusia työtehtäviä! Mutta erittäin mielelläni striimin tarjoaisin!

Keskeytykset 

Jälleen kerran joudun pyytämään, että älkää ottako pahalla, jos en aina pysty suhtautumaan kohteliaasti keskeytyksiinne. Työkuorma on vaan niin kova, että se ylittää kapasiteetin keskeytysten vuoksi.  Kun on vaikkapa siirtämässä pelaajaa poolista jatkokaavioon (juu, en käytä Gurua) ja tulee keskeytys toisensa perään (”paa mun matsi”, ”ollaanko aikataulussa”, ”heitä pallo”, ”pääsinkö jatkoon”, ”paa nyt vaan se matsini”, ”anna mun palkinto niin pääsen lähteen” jne), normaali hunajainen äänensävyni voi muuttua astetta kylmemmäksi.

Jättäkää puheet minimiinsä silloin, kun toimitsijanpöydän takana ollaan tekemässä jotain!

MK

Miesten kaksinpelillä oli epäonnea, kun 11 ilmoittautuneesta kaksi joutui jäämään pois. Mutta silti saatiin mukava luokka! Neljän ja viiden pelaajan poolit. Kuten olen aiemmin mainostanut, saatiin todella pitkästä aikaa mukaan Starin kilpailuun hallitseva miesten kaksinpelin SM-mitalisti. Mahdollisesti 1970-luvulla on ollut edellinen kerta. Pitää tarkistaa jos silloinkaan! Eli pronssimitalisti Aleksi Räsänen tuli mukaan ja myös nappasi voiton. Menetti vain kaksi erää.

Aleksin finaalivastus Leonid Pullinen nappasi kakkossijoitetun paikan voittamalla poolissa armeijavapaalle päässeen Juhana Tuuttilan 3-2. Nuori Lassi Lehtola teki oikean uroteon voittamalla kaksi selvästi itseään ylempänä rankingilla olevaa pelaajaa. Ensin Maria Girlean 3-2 ja sitten Elmo Räsäsen 3-2. Maria olisi tosin ehkä voinut lämmitellä edes yhden pallon. Hän kun tuli juosten paikalle ja joutui heti hurjassa kunnossa olevaa Lassia vastaan. Erätilanteesta 0-2 oli vaikea nousta, mutta se olisi voinut onnistua ilman syöttövirhettä viidennen erän tilanteessa 11-10 Marialle.

Kuvassa vasemmalta toiseksi tullut Leonid Pullinen (LPTS), voittaja Aleksi Räsänen (PT Espoo), kolmanneksi tulleet Lassi Lehtola (MBF) ja Juhana Tuuttila (OPT-86).

NK

Naisten kaksinpeliin osallistui poisjäännin jälkeen viisi pelaajaa. Kuuden pooli muuttui viiden pooliksi. Yllätyksiä ei nähty, vaan järjestys muodostui täsmälleen rankingjärjestyksen mukaiseksi. Kolme viisieräistä ottelua sentään pelattiin, mutta jokaisessa voittaja johti erin 2-0 ja viides erä oli selvä. Näin myös Marian ja Ellan finaaliottelussa.

Kuvassa vasemmalta toiseksi tullut Ella Kellow, luokkavoittaja Maria Girlea, kolmanneksi sijoittuneet Alexandra Seppänen ja Alisha Sinishin. Alishan seura on PT Espoo ja muiden seura on TIP-70. Viides pelaaja luokassa oli Eleonoora  Roosioks.

M-2100

Vain 13 pelaajaa lähti mukaan taistelemaan lauantain korkeimman luokan eli M-2100:n voitosta.

Pooleissa nähtiin iso yllätys, kun Pappilanniemen  Mozart, Jouko Mikkola, runnoi itsensä herkällä 70-luvun askelluksella poolin nelossijoitetun paikalta pooliykköseksi. Mozartin jalkoihin jäivät Samuel Abaijon-Nurmisuo, Joona Räsänen ja Riku Andersson. Joona pani parhaiten kampoihin johtaessaan ottelua erin 2-0.

Elmo Räsänen voitti poolissa Lassi Lehtosen 3-2, mutta jatkokaavion finaalissa oli Lassin vuoro voittaa ja se meni puhtaasti 3-0. Lassi siis ratingpisteillä 1680 2100:n voittajaksi! Finaali oli Lassille pisteiden valossa helppo, mutta kvartassa hän oli vaikeuksissa Jouko Mikkolan kanssa, joka johti erin 2-1. Vaikea oli semifinaalikin. Andrei Räisänen johti 2-1, mutta sitten Lassi nappasi kaksi erää kylmän rauhallisesti 16-14, 12-10.

Kuvassa vasemmalta toiseksi tullut Elmo Räsänen (BF-78), luokkavoittaja Lassi Lehtola (MBF), kolmanneksi tulleet Andrei Räisänen (MBF) ja Vesa Lappi (Wega).

M-1800

Luokkaan osallistui hienosti 24 pelaajaa, joista kukaan ei jäänyt pelipäivänä pois.

Pooleissa tapahtui muutama yllätys,  vaikka vuoden kilpailutauon jälkeen on tietysti vaikea sanoa, mikä on yllätys ja mikä ei. Rocka Merilahti (1517) voitti Joona Räsäsen (1713) ja Kimmo Pohjosen (1586). Joona johti erin 2-0 mutta viides 10-12.

Aleksei Pullinen (1598) voitti päivän sankaripelaajan Lassi Lehtolan (1680) 3-2. Jatkokaaviossa sitten vain toinen menestyi.

Pappilanniemen Mozart Jouko Mikkola (1621) nappasi poolinsa ykköspaikan voittamalla Mika Kotoluodon ja tietysti se oli 3-2.

Jatkokaavio oli Lassi Lehtolan juhlaa.  Mika Kotoluoto kuitenkin johti finaalia erin 2-0, mutta Lassi oli sitten pitelemätön.

Kuvassa vasemmalta kolmanneksi sijoittunut Jouko Mikkola (PT Helsinki), luokkavoittaja Lassi Lehtola (MBF) ja toiseksi sijoittunut Mika Kotoluoto (SS). Toinen kolmanneksi sijoittunut Kimmo Lehtonen (Wega) oli palannut Korsoon ennen palkintojen jakoa ja kuvan ottamista.

M-1700

Tämä luokka on näemmä jonkinlainen väliinputoaja luokka. Nimittäin osallistujia oli lopulta vain yhdeksän.

Poolissa B SS:n Jari Käki nousi kolmannelta sijalta poolivoittoon voittamalla Måns Paulin ja Alexandra Seppäsen. John-Axel Stråhlman voitti ensimmäisissä kisoissaan Paulin hurjassa taisteluottelussa 3-2. Viides erä 18-16! Mutta Paul meni eräsuhteilla jatkoon poolista.

Vincent Joki oli poolissaan kakkonen mutta nappasi jatkokaaviossa kaksi voittoa ja luokkavoiton.  Finaalissa kaatui saman poolin voittaja Miikka Berghäll 3-2.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Miika Berghäll (LPTS), luokkavoittaja Vincent Joki (TIP-70) ja kolmanneksi sijoittunut Jari Käki (SS). Toinen kolmanneksi sijoittunut Aleksi Pullinen (LPTS) poistui ennen palkintojen jakoa.

M-1600

Melkein neljä täyttä poolia eli 15 pelaajaa oli mukana. Vain yksi varsinainen yllätystulos nähtiin pooleissa. Vincent Joki (1395) voitti Mergim Kelmendin (1532) ja Esa Ahteen (1440).  Matias  Ylinen (1401) voitti Pentti Eerolan (1443). Muissa ”yllätyksissä” ratingpiste-erot olivat kovin pienet.

Jatkokaaviossa Matias Ylinen jatkoi yllätyksiään voittamalla Alexandra Seppäsen (1464) 3-2 oltuaan erin 0-2 tappiolla. Semifinaalissa Vincent Joki sitten voitti Matiaksen 3-0.

Finaali oli hurja taistelu. Rocka Merilahti nousi 3-2-voittoon Vincent Joesta oltuaan erin 0-2 tappiolla.

Kuvassa vasemmalla luokkavoittaja Rocka Merilahti (Wega) ja toiseksi tullut Vincent Joki (TIP-70).

Kolmanneksi tulleet Miika Berghäll (LPTS) ja Matias Ylinen (PT Espoo) saivat palkintonsa aiemmin:

M-1500

Luokassa oli 14 pelaajaa.  Suphanat Chonwachirathanin (1293) nousi poolissaan kolmossijoitetun paikaltaan poolivoittoon. Hän yllätti koko luokan ykkössijoitetun Timo Akkasen (1498) ja Esa Ahteen (1440). Kovassa vedossa ollut Levente Kadar (1102) pudotti jatkosta poolin kakkossijoitetun Eleonoora  Roosioksin (1304). Se ei ollut sitten yllätys, että John-Axel Stråhlman nappasi oman poolinsa kakkossijan, koska hänen todellinen tasonsa liikkuu juuri sillä tasolla.

Jatkokaaviota hallitsivat TIP-70:n nuoret pelaajat. Vincent Joki otti luokkavoiton ja voitti finaalissa Suphanat Chonwachirathaninin 3-0.

Vasemmalta toiseksi sijoittunut Suphanat Chonwachirathanin (TIP-70), voittaja Vincent Joki (TIP-70) ja kolmanneksi sijoittunut Jiri Kuronen (Stara):

Toinen kolmanneksi sijoittunut Jari Käki (SS) sai palkintonsa ennen palkintojen jakoa:

M-1400

Tämä luokka pelattiin vain 10 pelaajan voimin.  Pooleissa tapahtui pari yllätystä. Pasi Ylinen (1035) voitti Terho Hiltusen (1271) poolissa A, ja Levente Kadar (1102) voitti sekä Markku Nuutisen (1296) että Katrin Looken (1247) poolissa B.

Markku Nuutinen yllätti jatkokaavion semifinaalissa Eleonoora Roosioksin 3-0 mutta kamppailu oli kovaa taistelua alusta loppuun (14, 10, 12).

Suphanat Chonwachirathanin otti loppua kohden tiukkenevin pelein luokkavoiton: 3-0, 3-1, 3-2.

M-1400-luokan voittaja Suphanat Chonwachirathanin (TIP-70), joka ei ollut paikalla palkintojen jaon aikaan:

Toiseksi sijoittunut Markku Nuutinen (Stara) ja kolmanneksi sijoittunut Eleonoora Roosioks (PT Espoo):

Toinen kolmanneksi sijoittunut Levente Kadar (MBF) seuranaan uuden sukupolven pöytätennis-Kadar:

M-1300

Tämä oli 12 pelaajan luokka. Poolit eivät edenneet aivan sijoitusten mukaisesti. Antti Käki (964) voitti poolissa B Peteri Niemisen (1283) ja Joona Lehtisen (1092).  Poolissa C Jari Tiitta (959) voitti Katrin Looken (1247) ja Niklas Tuovisen (1088). Lisäksi Tuovinen voitti Looken. Poolissa D Tuomas Tuovinen (844) voitti Ilkka Marttisen (1123).

Jatkokaaviossa Levente Kadar oli vaikeuksissa finaalissa Petteri Niemistä vastaan, 1-2 ja 10-10, mutta voitti viidennen 11-1.

Kuvassa vasemmalta kolmanneksi sijoittuneet Niklas Tuovinen (MBF) ja Jari Tiitta (HäKi), luokkavoittaja Levente Kadar (MBF) ja toiseksi tullut Petteri Nieminen (MBF).

M-1200

1200:ssa oli 11 pelaajaa.  A-lohkossa kolmossijoitettu Mikko Kangas nappasi jatkopaikan voittamalla Ann-Cathrine Stråhlmanin. Poolissa B sekä Erkki Virta että Tuomas Tuovinen voittivat ykköseksi sijoitetun Tea Stråhlmanin ja menivät jatkoon.

Jatkokaaviossa Tuomas Tuovinen voitti semifinaalissa Levente Kadarin, mutta Erkki Virta oli finaalissa parempi 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi tullut Tuomas Tuovinen (MBF), luokkavoittaja Erkki Virta (MBF) ja kolmanneksi sijoittunut Levente Kadar (MBF).

Kolmanneksi sijoittunut Aki Kalander (TIP-70) sai palkintonsa ennen palkintojen jakoa:

M-1100

1100-luokassa oli 13 pelaajaa, mutta vain yhdellä oli yli 1000 pistettä eli Joona Lehtisellä (1092). Pienten ratingpiste-erojen vuoksi poolien yllätysvoittoja ei oikein kannata listata.

Jatkokaaviossa mielenkiintoisin ottelu oli nuorten Tea Stråhlmanin ja Aki Kalanderin välinen. Tea voitti selvästi 3-0 tämän kvartan.  Kovin kvartta oli Jari Tiitta VS. Mohamed Eldishnawy. Tiitta voitti viidennessä 13-11. Tiitta voitti sen jälkeen suoraan 3-0 seuraavat kaksi otteluaan ja otti luokkavoiton. Finaalissa hän voitti seurakaverinsa Joona Lehtisen.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Joona Lehtinen (HäKi), luokkavoittaja Jari Tiitta (HäKi), kolmanneksi sijoittuneet Hannu Grönlund (Atlas) ja Tea Stråhlman (PT Espoo).

M-1000

Peräti 19 pelaajaa oli mukana tässä luokassa.

Jatkokaaviossa pelattiin kaksi perheen sisäistä ottelua. Semifinaalissa Tea Stråhlman voitti siskonsa Ann-Cathrinen 3-1 ja Sami Koivumäki voitti kvartassa poikansa Jimin 3-0.  Sami pelasi itsensä lopulta luokkavoittajaksi voittamalla finaalissa Tea Stråhlmanin huikeassa ottelussa 3-2. Tai erityisesti kolmas erä oli huikea. Sami voitti sen 22-20 sen jälkeen, kun Tealla oli kuulemma ollut monta eräpalloa 2-1-eräjohtoon.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Tea Stråhlman (PT Espoo), luokkavoittaja Sami Koivumäki (TIP-70), kolmanneksi tulkeet Pasi Taive (ToTe) ja Ann-Cathrine Stråhlman (PT Espoo).

M-900

Sunnuntaiaamun 900-luokka oli hieno tapahtuma 17 pelaajan voimin.

Pooleista pääsi jatkoon yllättäjänä Aapo Kanasuo, joka voitti Elena Badendorfin ja Martti Kankaan.  Aapo hävisi sitten kvartassa toiselle Kosken Aapolle eli Aapo Lehdelle. Semifinaalissa Aapo Lehti oli hyvin lähellä mennä finaaliin. Hän johti erin 2-0 Sami Koivumäkeä ja sitten hävisi loput erät 11-13, 8-11, 10-12. Finaalissa Jimi Koivumäki voitti Sami Koivumäen 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Sami Koivumäki (TIP-70), luokkavoittaja Jimi Koivumäki (TIP-70), kolmanneksi tulleet Elena Badendorf (MBF) ja Aapo Lehti (KoKa).

M-800

M-800 oli 11 pelaajan luokka. Veteraanit voittivat nuoret 6-5. Siitä välistä ei  ollut ketään. Tarvittaisiin enemmän myös nuoria aikuisia näihin alempiin luokkiin. Tai oikeastaan jokaiseen luokkaan!

Poolipelejä on tosiaan vaikea analysoida yllätysten suhteen alle 1000-luokissa. Jatkoon meni kuitenkin kolme nuorta ja kolme veteraania. Veteraanien keski-ikä 77,7. Finaaliin meni kuitenkin kaksi nuorta. William Nguyen voitti finaalissa Milo Laurentin 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Milo  Laurent (MBF), luokkavoittaja William Nguyen (TIP-70), kolmanneksi tulleet Hannu Grönlund (Atlas) ja Raimo Peuranen (HäKi).

M-700

Kilpailujen alimpaan luokkaan osallistui sopivasti 10 pelaajaa. Saatiin näin kaksi viiden pelaajan poolia. Mukana oli kilpailujen nuorin pelaaja eli 8-vuotias Lars-Wilmer Stråhlman (2013). Voittoja ei hänelle vielä tällä kertaa tullut, mutta hän kuitenkin johti erin 2-0 Niko Kohosta vastaan. Viimeistään seuraavassa Syksyn startissa voittojakin jo taatusti tulee. Sitä ennenkin tietysti muissa kisoissa.

Finaalissa kohtasivat Pascal Gauthier ja Joonas Kokko. Finaali ratkesi viidennessä erässä Gauthierin voittoon 3-2.

Kuvassa vasemmalta luokkavoittaja Pascal Gauthier (Smash) ja toiseksi tullut Joonas Kokko (PT Espoo).

Kolmanneksi tulleet Milo Laurent ja Leo Laurent (MBF) saivat palkintonsa etukäteen, koska heillä oli kiire seuraavan lajin harjoituksiin.

 

 

Syksyn startti (C) – Arvonnat

Lauantain arvonnat:

Arvottu M-800 uudelleen, koska ykkössijoitettu jäi pois.
Arvottu M-1000 uudelleen, koska kakkossijoitettu joutui jäämään pois.

Korjattu M-800-luokan pöydät.
Korjattu M-1400-luokan arvonta. Oli saman seuran pelaajia samassa poolissa.

Linkki tiedostoon: Star_18_19_09_2021_arvonta_lauantai_SPTL.xlsx

Sunnuntain arvonnat:

Arvottu M-1300 ja M-1500 uudestaan poisjäännin vuoksi.

Lisätty Juhana Tuuttila MK-luokkaan. Poolit 5+6, jotta vältetään tylsä kolmen pooli. Molemmat poolit pelataan osittain kahdella pöydällä!

Korjattu kaaviossa M-1300:n alkamisaika. Se alkaa siis klo 09.00 eikä klo 16.00! Väärä aika oli tullut viime vuotisesta pohjasta. SIIS KELLO 09.00!

Linkki tiedostoon: Star_18_19_09_2021_arvonta_sunnuntai_SPTL.xlsx

 

Olkaa hyvä ja ilmoittakaa virheistä email: star.kilpailut@gmail.com

Pohdintaa Léana Hochartin kämmenlyönnin tiimoilta

Aluksi: Tiedän, että Waldner oli kova peluri, Ma Long lyö lujaa ja Kiinassa ja Japanissa on kovia tyttöjä ja Ruotsi on kova pingismaa. Entäs se Ugandan legendaarinen veteraanipelaaja! Mutta unohtakaa sellaiset ajatukset hetkiseksi.

Kesän ratoksi pieni valmennusaiheinen juttu. Tämä sopisi erinomaisesti SPTL:n valmennuspäivien ohjelmistoon, jos sellaisia päiviä vielä olisi.  Ensin voitaisiin katsoa  yhdessä alempana linkkaamani video ilman  keskustelua. Sen jälkeen porukka hajaantuisi tunniksi analysoimaan videota omin päin. Tehtävänä olisi etsiä hyvät puolet Léana Hochartin kämmenlyönnissä ja muussakin siihen liittyvässä. Sen jälkeen pitäisi suunnitella, miten niitä hyviä asioita opiskeltaisiin harjoituksissa. Sopivat treenit? Kuinka usein? Missä vaiheessa pelaajalle alettaisiin opettaa näitä asioita? Niin, saisihan videolta etsiä myös heikkouksia. Missä ongelmia? Miten korjaisit sen?

Ranskan Léana Hochart näyttää, millä tasolla 2008-ikäluokan tytöt eli kevään nappulaliigaikäiset ovat kansainvälisesti.  Léana oli juuri täyttänyt 13 ennen turnausta (31.5.). Videon tein WTT Youth Contenderin  Havirovin (Tsekki) osakilpailun striimistä. Léana voitti siellä 13-vuotiaiden tyttöjen kaksinpelin. Finaalissa kaatui Ranskan hieman eksoottisella pelityylillä pelaava Gaetane Bled. Bled otti kaksi vuotta sitten hopeaa 2008-tytöissä Euro Mini Champsissa ja Léana oli seitsemäs (hävisi kvartassa upean ottelun 2-3 luokkavoittaja Mao Takamorille).

Léanaan kiinnitin huomiota jo Euro Mini Champsissa 2019, jolloin hän oli 11-vuotias. Pakko oli kiinnittää huomiota, koska pieni tyttö pamautteli aivan massiivisia kämmenvetoja. Muitakin hyviä tyttöjä oli vaikka kuinka, mutta muilla ei ollut samanlaista miehistä kämmentä. Eipä monella pojallakaan. Facebookissahan kirjoitin ennen Havirovin U13-finaalia ”kovempi kämmen kuin 99 %:lla mestaruussarjapelaajistamme”. Älkää nyt kuitenkaan alkako tivaamaan, kuka se 1 % on. 😄 Tosiasiassa kiinnostavaa ei ole se, kuinka luja Léanan ykköspyssy on (se ei ole jutun idea) vaan se kokonaisuus, joka näkyy oheiselta videolta. Monella pelaajalla ykköspyssy on kova mutta silti vain Léana on Léana.

Hyviä asioita Léana kämmessä ovat ainakin:

  • Léana osaa vetää kämmenen sekä hitaammin kierteellä että tappavasti.
  • Léana osaa vetää kämmenen upeasti linjaa myöten.
  • Léana osaa vetää kämmenen upeasti sivurajasta ulos:

  • Léana osaa tappaa korkeasta palautuksesta hienosti.
  • Léana liikkuu todella hyvin päästäkseen lyömään kämmenen.
  • Léana on ovela eli sijoittelee kämmentään hyvin. Ei vedä sarjassa suoraan vastustajan mailaan.
  • Mutta Léanalla on myös hyvä ja tosi napakka kämmenpeliä tukeva rysty, joten hän ei ole siltäkään osin takavuosien ranskalaisten vasuripelaajien tyyppinen: ”huono kämmen mutta epävarma rysty”. Tosin rysty on vielä kehitysvaiheessa. Eli ei ole vielä yhtä monipuolinen kuin kämmen. Mutta on napakka!

Voi videota katsoa negatiivisinkin silmin, mutta minua kiinnostavat juuri ne positiiviset asiat. Tämän artikkelin kommentteihin voi kirjoittaa omia ajatuksia kunhan muistaa artikkelin ensimmäisen kappaleen huomautuksen.

Sitä en nyt muista, kuinka hyvä Léana on lähtemään spinnitaistoon.

Yksi asia on varma. Léana ei ole oppinut kämmentään ja muutakaan peliään itse. Takana on ammattitaitoinen valmentaja, jolla on ollut selkeä päämäärä jo aivan alusta alkaen. Niin pitkällä pelityylissään hän oli jo 11-vuotiaana. Tai sitten hän on ihan ihme tapaus. Tämä kuvaa sitä,  kuinka pelaajalle valitaan sopiva pelityyli jo varhain ja sen jälkeen kaikki työ tehdään tämän master planin ehdoilla. Ei siis toimita niin, että ensin harjoitellaan vuosikaupalla eri lyöntejä samalla tavalla kuin muillakin pöydillä. Tasaisesti ja turhia hötkyilemättä kaikkea. Ja sitten 13-14-vuotiaana aletaan pohtia ”niin, duoda duoda, mitäs me keksittäisiin tälle pelaajalle, että tulisi enemmän tehoja?”.

Koska Léana  on kooltaan pieni ikäisekseen, hänellä näyttäisi olevan vaikeuksia kämmensyötössä, koska pöytä on juuri hieman liian korkea. Silti se sujuu, mutta myöhemmin siltä osin on vielä enemmän odotettavissa, kun pituutta tulee vähäsen lisää.

Ihan jokainen pelaaja voi ottaa oppia Léanan pelistä. Sukupuolesta ja iästä riippumatta. Se vaatii tietysti videon katsomista uteliaalla ja tarkkaavaisella mielellä. Komeinta ehkä parit linjaa myöten vedetyt lyönnit.

Videolla on melkein kaikki ne Léanan kolmen ottelun kämmenvedot, joissa hän voitti pisteen. Kannattaa katsoa ihan jokainen palloralli, koska jokaisessa näkyy vähän eri asioita.

Oli muuten myös Léanan semifinaalivastus U13:ssa kova peluri eli Tsekin Veronika Polakova.

Niin, iso plussa Léanalle siitä, että hän hakee pallon JUOSTEN!

Suomen taakse jääneiden maiden yhteismäärä Juniori-EM:ssä 1973-2019

Oheinen kuva mittaa Suomen tasoa junioreiden EM-kilpaluissa laskemalla Suomen joukkueiden taakse jääneiden maiden määrän neljässä kategoriassa (miesjuniorit, naisjuniorit, kadettipojat, kadettitytöt). Jos jossakin kategoriassa Suomella ei ole ollut joukkuetta, taakse jääneiden maiden määrä on luonnollisesti nolla siinä kategoriassa.

Vuosina 1973 ja 1995-1997 Suomella oli tulessa vain yksi joukkue. Siksi lukema voi olla vähän alakanttiin.

Vuosien 2012 ja 2013 joukkuemääriä ei ole Pt-lehdessä kerrottu eikä niitä löydy ETTU:n sivuiltakaan. Siksi joukkueiden määränä on käytetty 10 vuoden keskiarvoa näiden vuosien kumminkin puolin paitsi Kazanin JEM 2011 on jätetty pois koska vähän osallistuvia joukkueita.

Vuonna 2000 oli kaikkien aikojen pohjakosketus. Suomen taakse jäi neljässä kategoriassa yhteensä vain seitsemän maata. Sekä kadettipojissa että -tytöissä Suomi otti jumbosijan. Naisjunioreissa taakse jäi kaksi maata ja miesjunioreissa sentään viisi maata (Norja, Irlanti, Kypros, Makedonia, San Marino).

Vuoden 2000 jälkeen ollaankin menty parempaan suuntaan!

 

3-divisioona F-lohko – turnaus siirretty Tampereelle

Tänään oli pakko tehdä ikävät päätökset vierailevien joukkueiden matka- ja majoitusjärjestelyiden vuoksi. Eli Star luopuu turnauksen järjestämisestä ja turnaus siirretään Tampereelle PT 75:n harteille.

Tähän on syynä se, että nykykoronasääntöjen mukaan Star ei saa kumpaakaan joukkuetta turnaukseen. Vasta eilen tajusin, että Virostakaan ei saa Suomeen matkustaa muuta kuin työasioissa. Joka tapauksessa olisi vaadittu karanteenit Suomessa ja koronatestit jne. Latviassa olisi vaadittu paluun jälkeen kahden viikon kotikaranteeni. Venäjältä ei saa edes matkustaa muualle maan omien sääntöjen mukaan. Erikoislupaa oli toki anottu Putinin kansliaa ja Venäjän varapääministeriä myöten, mutta vastausta ei ollut vielä tullut.

Jos tilanne jollain ihmeellä muuttuu kahden viikon aikana positiiviseen suuntaan, Star matkustaa sitten Tampereelle! Mutta nyt tuntuu siltä, että menee kevääseen asti, ennen kuin parannusta on odotettavissa.

Päätös oli raskas ja valtava pettymys myös pelaajillemme. Star olisi kyllä järjestänyt turnauksen kaikissa oloissa, mutta nyt sattui sopivasti PT 75 soittamaan tänään minulle ja sovittiin asioista saman tien.

PT 75 laittanee oman turnauskutsunsa myöhemmin SPTL:m sivuille.

Pettynein terveisin

Arto Luukkainen

Star

 

Starin syksyn startti 5-6.9.2020 – raportti

Raportti on nyt valmis. Mukana jokaisen luokan raportti valokuvineen. Yleisen osan loppuun lisätty taulukot eniten ratingpisteitään lisänneistä pelaajista.

Ihan aluksi on sanottava, että yleinen tunnelma oli loistava. Kauhea into päällä pitkän tauon jälkeen. Oli todella mukava tavata jälleen pöytätennisystäviä. Oli siis sekä urheilullisesti että sosiaalisesti juhlavaa!

Syksyn startti muuttui täksi kaudeksi kaksipäiväiseksi, koska aiempina vuosina oli ollut ilmassa, että kysyntää olisi. Pitemmältäkin on motivoivampaa tulla, kun on kaksi täyttä pelipäivää tarjolla. Isona kysymysmerkkinä oli tietysti koronatilanne ja sen paheneminen Suomessa ennen kisoja. Mitään siinä mielessä merkittävää ei kuitenkaan tapahtunut edeltävinä päivinä. Kilpailuun otettiin vain 48 pelaajaa yhteen ryhmään ja sillä aika lailla hoidettiin AVI:n asettama 50 osallistujan maksimimäärä, vaikka paikalla oli toki myös taustahenkilöitä ja katsojia. Voimme vain toivoa, että kukaan ei saanut tartuntaa kilpailujen aikana. Rajoittaminen tarkoitti sitä, ettei kahta lisäpöytää otettu käyttöön.

Osallistujia oli lopulta 105 poisjääntien jälkeen ja startteja oli 205. Siten toisen päivän ottaminen käyttöön ei tehnyt kilpailua merkittävästi suuremmaksi kuin viimevuotista Syksyn starttia (97, 155). Toisaalta kaksi vuotta sitten oli yhtenä päivänä 103 pelaajaa ja 204 starttia. Aikamoinen määrä näin jälkeen päin ajatellen! Mutta tämä määrä oli äärimmäisen hyvä tähän hetkeen, kun ollaan vasta palaamassa (toivottavasti) normaalielämään. Edelliset kansalliset kilpailut Helsingissä olivat STARPRING helmikuun lopussa melkein 6,5 kuukautta sitten, joten oli mukava lähteä hieman rauhallisemmissa merkeissä matkaan.

Jotta kilpailujen vetäjä ei olisi koko ajan kosketuksissa pelaajiin, toimitsijapöydän vieressä oli pöytä, josta pelaajat saivat hakea pallon ja jonne myös palauttivat sen (toivottavasti). Tulokset palautettiin pöydällä olevaan laatikkoon ja pöydältä haettiin myös jatko-otteluiden tuomaripöytäkirjat. Poolipaperit jaettiin suoraan pöydille valmiiksi. Luulen, että tätä systeemiä käytetään jatkossakin Starin kisoissa. Sählinki pöydän ääressä vähenee ja käsittelemättömät tulokset ovat selkeästi löydettävissä laatikosta eivätkä sotkeennu muihin papereihin.

Oli valtavan iloinen yllätys, että Ruskeasuolle on saatu uusi kovaäänisjärjestelmä. Toimitsijapöydän ääreen tuodaan edelleen pieni ohjauslaatikko, mutta kovaääniset ovat hallin katossa ja mikrofoni on langaton. Nyt siis voi kuuluttaa vaikka keskeltä salia. Musiikin voi myös laittaa soimaan joko radiosta, muistikortilta tai vaikka omasta puhelimesta Bluetooth-yhteyden yli. Oli yhtä juhlaa! 🙂 Aamulla lämmittelyn aikana pystyikin soittamaan lämmittelymusiikkia.

Eniten voittoja viikonlopun aikana

Kova kilpailu käytiin siitä, kuka saa 100 euron erikoispalkinnon siitä, joka voittaa eniten otteluita viikonlopun aikana. Vain kolme pelaajaa saivat 10 voittoa tai enemmän. Sunnuntai-illan rypistys M-1500-luokassa vei lopulta Aleksi Ikolan ykköseksi ja palkinnon saajaksi, mutta Lassi Lehtola ja Aaro Mäkelä antoivat kovan vastuksen:

Aleksi ei ollut välttämättä hymyilevässä tilassa palkintoa jaettaessa, koska takana oli harmittavaan tappioon juuri päättynyt M-1500-finaali:

Täytyy sanoa, että nyt olin onnellinen siitä, että aikataulu perustui ryhmäjakoon ja että pöytiä oli vain 12. Sillä tavalla kilpailut etenivät jouhevasti ja aikataulu piti varsin hyvin. Sekin helpotti, että jatkocuppiin selvisi korkeintaan 12 pelaajaa. Sille ei kuitenkaan mitään voi, että perättäiset pitkät 3-2-ottelut yhdessäkin poolissa tai jatkokaaviossa samalla pelaajalla venyttävät aikataulua paljonkin. Pooleissa asian voisi hoitaa siten, että hitaalta vaikuttava pooli jaettaisiin kahdelle pöydälle. Se vaatisi kuitenkin enemmän toimihenkilöitä kuin yksi. 🙂

Otteluvideot

Videoita kilpailujen otteluista löytyy YouTube-kanavaltani:

http://www.youtube.com/c/ArtoLuukkainen

Parhaat ratingpisteiden parantajat

Seuraavassa taulukossa on 20 parasta ratingpisteidensä parantajaa lauantaina:

Seuraavassa taulukossa on 20 parasta ratingpisteidensä parantajaa sunnuntaina:

MK

Pitkä kisatauko auttoi varmaan siinä, että miesten kaksinpeliin tuli runsaasti osallistujia. Ilmoittautuneita oli 16, joista yksi jäi pois. Mukana oli seitsemän yli 2000-pelaajaa. Se on harvinaista herkkua Starin kisoissa se!

A-poolissa Leonid Pullinen voitti Elmo Räsäsen 3-1 ja näin STARPRINGin MK-voittaja Räsänen putosi jatkossa ja kakkonen Pullinen nappasi poolin kakkospaikan.

C-poolissa Lauri Hakaste ja Maria Girlea pelasivat huikean ottelun lohkon ykköspaikasta. Hakaste johti erin 2-0, mutta sen jälkeen Girlea johti viidettä erää 9-6. Hakaste nousi kuitenkin 11-9-voittoon syöttöjensä avulla.

D-poolissa poolin kakkossijoitettu Toni Pitkänen rouhi 3-2 voiton ykkössijoitetusta Meelis Kärneristä.

Jatkokaaviossa Sam Khosravi ja Meelis Kärnes pelasivat huikean taisteluottelun, Kärner johti erin 2-1, mutta Khosravi nousi 3-2-voittoon.  Toni Pitkänen pudotti Maria Girlean 3-1.  Semifinaalissa Sam Khosravi oli jo 0-2-häviöllä Lauri Hakastea vastaan mutta nousi jälleen 3-2-voittoon.

Finaalissa Sam Khosravi ja Aleksi Räsänen pelasivat todella hienon ottelun, jossa ”pallo sai kyytiä”. Räsänen eteni jo 5-1-johtoon viidennessä, mutta jälleen Khosravi puristi voittoon 11-9. Palkintona oli 100 € voittajalle ja 50 € kakkoselle.

Kuvassa toiseksi sijoittunut Aleksi Räsänen (PT Espoo) vasemmalla, voittaja Sam Khosravi (KoKa) keskellä ja kolmanneksi sijoittunut Lauri Hakaste (PT Espoo) oikealla. Toinen kolmonen Toni Pitkänen (PT-Helsinki) oli lähtenyt ennen palkintojenjakoa.

NK

Tasa-arvoisuuden nimissä järjestettiin myös naisten kaksinpeli täysin Starin piikkiin. Samat palkinnot kuin miehillä (100+50) mutta koska pokaaleja ei ollut improvisoinnin vuoksi, kolmannet saivat 20 euroa. Mukaan lähti kuusi pelaajaa, jotka jaettiin kahteen pooliin. Muuten mentiin ratingin mukaan, mutta A-poolissa Veera Räsänen voitti Eleonoora Roosioksin 3-1 vaikka hänellä oli kokonaista kahdeksan ratingpistettä vähemmän leikkuriratingilla kuin Roosioksilla. 🙂

Semifinaalissa Maria Girlea ei antanut armoa Alexandra Seppäselle, mutta toinen semifinaali Ildiko Kadarin ja Veera Räsäsen välillä oli kerrassaan huikea. Räsäsellä taisi olla ottelupalloja viidennessä erässä, mutta niin vain 500 pistettä ylempänä ollut Kadar sen voitti 17-15 oltuaan aloitteellisempi.

Finaalissa Kadar sai ensimmäisen erän Girlealta, mutta sitten Girlea napsi kolme seuraavaa erää ja voitti luokan. Ihan selviä erät eivät kuitenkaan olleet (8,8,9).

Kuvassa vasemmalta kakkoseksi tullut Ildiko Kadar (MBF), voittaja Maria Girlea (TIP-70), kolmanneksi sijoittuneet Veera Räsänen (HIK Pingis) ja Alexandra Seppänen (TIP-70).

M-2100

Andrei Räisänen teki sen jälleen eli voitti M-2100-luokan kuten hän teki STARPRINGissä puoli vuotta aiemmin. Tuolloinen finaalivastus Vesa Lappi sen sijaan kemmahti nyt noin 250 pistettä alempana olevalle Måns Paulille kvartassa vaikka erin 2-1 johtikin. Näin STARPRINGin kolmonen Leonid Pullinen otti tällä kertaa finaalipaikan, koska hänellä ei ollut vaikeuksia Paulin kanssa (7,9,5). Pullinen oli marssimassa myös finaalivoittoon, koska hän johti erin 2-0 Räisästä. Sitten tapahtui jotain kummallista ja Räisänen purjehti voittoon selvin eränumeroin (2,2,8).

Luokka ei ollut kauhea yleisömenestys, koska poisjääntien jälkeen mukana oli vain kahdeksan pelaajaa.

Vasemmalta kolmanneksi tulleet Tammela Kai (SS) ja Måns Paul (PT Espoo), voittaja Andrei Räisänen (MBF) ja toiseksi tullut Leonid Pullinen (LPTS).

M-1800

Luokkaan osallistui 23 pelaajaa. Valitettavasti ykkössijoitettu Antti Marjamäki joutui jäämään pois loukkaantumisen vuoksi. Arvonnan muuttaminen ei kuitenkaan siinä vaiheessa tullut enää kysymykseen, kun emailin havaitsin. Oli kuitenkin jättionni, että sijoittamaton mutta tuleva voittaja Edsel Camantique oli arvottu juuri A-lohkoon. Siten arvontaan ei tullut häiriöitä.

Pooleissa tapahtui oikeastaan vain yksi isompi yllätys ratingarvojen mukaan. 1420-pelaaja Aleksi Ikola voitti Toni Nättilän (1509), Hannu Tolvasen (1567) ja Måns Paulin (1582) ja otti poolinsa ykköspaikan.

Jatkokaavion ensimmäisellä kierroksella pelattiin kaksi hurjaa kamppailua pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon. Mergim Kelmendi tahkosi ja tahkosi Ruskeasuon ikivihreän Kai Tuovisen kanssa. Lopulta Kelmendi nappasi viidennen erän 11-6. Seurakaverukset Hannu Tolvanen ja Kimmo Pohjanen pelasivat samoihin aikoihin toista iäisyysottelua. Pohjonen johti jo 2-1 mutta viides erä Tolvaselle 11-6. Pohjosta taisi ottelun aikana jo rasittaa kipeytynyt käsi.

M-1800-luokka kesti ja kesti kiitos perättäisten massiivisten viisieräisten. Kvartassa Edsel Camantique ja Mergim Kelmendi äityivät myös viisieräiseen. Kelmendi johti jo erin 2-0 mutta niin vain Camantique voitti viidennessä 14-12! Toinenkin kvartta meni kisajärjestäjän iloksi viidenteen. Lassi Lehtola teki Camantiquet ja nousi 0-2-erätilanteesta voittoon Rocka Merilahtea vastaan.

Mitenkä sitten semifinaalit? No kaksi viisieräistä tietysti! Jesse Ikola laittoi Edsel Camantiquen todella koville ja johti erin 2-1. Mutta sieltä Camantique nousi taas voittoon hyvän kämmenensä avustuksella. Lassi Lehtola oli häviöllä Ville Husua vastaan 1-2 mutta voitti 3-2.

Finaali olikin yllättäen vain kolmieräinen, kun Edsel Camantique voitti Lassi Lehtolan suoraan 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Lassi Lehtola (MBF), voittaja Edsel Camantique (Atlas) ja kolmanneksi sijoittunut Ville Husu (SS).

Kolmanneksi sijoittunut Jesse Ikola oli juuri autolla käymässä palkintojenjaon aikaan:

M-1700

Luokkaan osallistui 15 pelaajaa. Riku Andersson aloitti yllätyksensä jo poolissa, jossa hän nousi kolmossijoitettuna pooliykköseksi. Luokan ykkössijoitettu Alexander Dyroff kaatui heti kärkeen 3-1.  Kvartassa hän voitti Lassi Lehtolan 3-1. Lehtolan rating vain vähän korkeampi, mutta silti pieni yllätys.

Semifinaaleissa Anderssonin tie kuitenkin katkesi, kun Miika Berghäll oli parempi 3-1. Jesse Ikola voitti samoin 3-1 Aleksei Pullisen. Finaalissa olisin lyönyt vetoa Ikolan puolesta, mutta niin vain Berghäll voitti kovan finaalitaiston 3-2.

Vasemmalta kolmanneksi sijoittunut Riku Andersson (LeVi), luokkavoittaja Miika Berghäll (LPTS), kolmanneksi sijoittunut Aleksei Pullinen (LPTS) ja toiseksi sijoittunut Jesse Ikola (KoKu)

M-1600

Luokassa oli 18 pelaajaa. Seuraavan päivän M-1700-voittaja ja luokan ykkössijoitettu Miika Berghäll koki vallan kovia ja putosi jatkosta heti poolivaiheessa. 0-3-tappiot sekä Timo Akkaselle että Yang Yixinille. C-poolissa kahden parhaan järjestys vaihtui, kun Uno Ridal väänsi 3-2-voiton Mergim Kelmendistä vaikka oli erin 1-2-tappiolla.  D-poolissa Aaro Mäkelä nousi poolivoittoon lyömällä 180 pistettä korkeammalla olleen Toni Nättilän ja 230 pistettä korkeammalla olleen Toivo Ridalin. Hienot voitot!

Jatkokaaviossa Lassi Lehtola oli viisieräisten sankari. 16:n joukossa kaatui Toni Nättilä, joka johti 2-1. Kvartassa Uno Ridal johti 2-0, mutta Lehtola nakutti sen jälkeen 1,5,5. Semifinaalissa Lehtola ja Yang Yixin pelasivat melkein kuusi erää, koska Yang Yixin voitti toisen erän 18-16. Ottelu kuitenkin 3-2 Lehtolalle.

Toisessa puoliskossa ei ollut suurta dramatiikkaa. Aleksi Ikola voitti semifinaalissakin Mergim Kelmendin 3-0. Hän voitti sitten finaalissa Lassi Lehtolan yllättävän selvästi 3-0.

Finalistien palkintokuva otettiin ajassa 21:00, kun sali meni kiinni klo 21:00. Lassi Lehtolan viisieräiset aiheuttivat todella sydämentykytyksiä! 😀

M-1600:n kaksi parasta. Vasemmalta voittaja Aleksi Ikola (KoKu) ja toiseksi tullut Lassi Lehtola (MBF). He keräsivät viikonlopun aikana yhteensä 25 otteluvoittoa!

Kolmanneksi tulleet Yang Yixin (PT Espoo) ja Mergim Kelmendi (TuPy) saivat palkintonsa jo ennen finaalia:

M-1500

Mukana oli mukavasti 16 pelaajaa eli neljä neljän pelaajan poolia. Ykkössijoitettuna lähti matkaan Jouko Mikkola, jonka edellisestä Starin kilpailusta oli kulunut ilmeisesti 39 vuotta. Kilpailuvaliokunta oli asettanut hänelle lähtöratingiksi 1500, mikä ehkä tuntui matalalta kun ottaa huomioon hänen taustansa kovana A-luokan pelaajana (en saanut tarkistettua, käväisikö Valioluokassa). Ihan kylmiltään hän ei kilpailuun lähtenyt, koska takana oli tehotreeniä HäKin harjoituksissa.

Mikkola kohtasi modernin pöytätennismaailman tylyyden heti ensimmäisessä ottelussa, jossa hän hävisi naiselle puhtaasti 0-3. Eleonoora Roosioks (1231) ei menneinä aikoina tehtyjä saavutuksia kunnioittanut vaan laittoi Mikkolan ahdinkoon jatkopaikkaa ajatellen. Mikkola pääsi kuitenkin erävertailuun, koska hän, Roosioks ja Vincent Joki päätyivät kahteen voittoon.  3-2-voitto Joesta ja 0-3-tappio Roosioksalle ei riittänyt tällä kertaa jatkopaikkaan.

Myös C-poolissa päädyttiin erälaskentaan. Veera Räsänen voitti poolin ykkössijoitetun Aleksi Ikolan 3-2 ja näin hän pääsi poolikakkosena jatkoon.

Kvartoissa pelattiin kaksi pitkää viisieräistä. Esa Wallius johti 2-1 Aleksi Ikolaa vastaan, mutta Ikola meni semifinaaleihin 3-2. Vastaavasti Veera Räsänen johti Rauno Veerbaumia 2-1 mutta Veerbaum voitti 3-2. Semifinaalit menivät 3-0 mutta finaalissa palattiin taas 3-2-linjalle, Aleksi Ikola johti Rauno Veerbaumia erin 2-0 mutta hävisi kolmannen erän 12-14 ja samaan menoon koko ottelun 2-3.

Kuvassa vasemmalta kolmanneksi tullut Kari Taive (ToTe), luokkavoittaja Rauno Veerbaum (Smash), toiseksi tullut Aleksi Ikola (KoKu) ja toinen kolmonen Vincent Joki (TIP-70).

M-1400

Luokassa oli mukana 14 pelaajaa. Poolissa D Jari Käki nousi sijoittamattomana pooliykköseksi. Hän oli kuitenkin ollut 32 vuotta sitten B-luokassa, joten vanhat taidot auttoivat häntä. Tuolloin hänen seuransa oli Pt-Kotka.  Tiukin ottelu hänellä oli Eleonoora Roosioksaa vastaan,  joka johti erissä 2-0. Kummatkin kuitenkin jatkoon.

Kvartoissa Amir Alizadeh teki suuryllätyksen ja voitti pitkässä ottelussa luokan ykkössijoitetun Esa Walliuksen 3-2. Wallius johti 2-1 ja viides erä 12-10. Toisessa viisieräisessä kvartassa Aaro Mäkelä pudotti seurakaverinsa Eleonoora Roosioksin 3-2.

Semifinaalit menivät 3-0, mutta finaalissa palattiin taas 3-2-linjalle. Aaro Mäkelä ja Jari Käki kävivät tiukan taiston ykköspokaalista ja Mäkelä sen otti.

Kuvassa vasemmalta toiseksi tullut Jari Käki (SS), luokkavoittaja Aaro Mäkelä (PT Espoo) ja kolmoset Alexandra Seppänen (TIP-70), Amir Alizadeh (Smash).

M-1300

Vaikka luokka siirrettiin aamun ryhmästä alkamaam klo 16.00, mukana oli hienosti 18 pelaajaa. Jatkossa sunnuntainakin pitänee olla kolme ryhmää.

SS:n sijoittamattomat pelaajat selvittivät tiensä pooleista jatkoon. Antti Käki poolikakkosena ja Pentti Eerola pooliykkösenä. Mukava saada uusia pelaajia mukaan ja seuraavalla kerralla ehkä vähän nuorempiakin? 🙂

Jatkokaaviossa Antti Käki pudotti kvartoissa luokan kakkossijoitetun Eleonoora Roosioksin 3-2. Roosioks johti 2-1.  Kolmossijoitettu Veera Räsänen puolestaan voitti semifinaalissa ykkössijoitetun Vncent Joen 3-1. Finaali oli ehkä yllättäen Pentti Eerolan juhlaa. Hän löi Veera Räsäsen suoraan 3-0.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Veera Räsänen (HIK Pingis), voittaja Pentti Eerola (SS) ja kolmanneksi sijoittunut Antti Käki (SS).

Vincent Joki (TIP-70) sijoittui myös kolmanneksi, mutta sai palkintonsa jo ennen finaalia.

M-1200

Luokassa oli vain 11 pelaajaa. Suurin yllätys pooleissa oli se, että Aki Kalander (898) voitti Pate Ikolan (1117), joka oli luokan ykkössijoitettu. Viides 11-9. Luokkavoiton vei kuitenkin Suphanat  Chonwachirathanin, joka voitti Kalanderin finaalissa 3-1.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Aki Kalander (TIP-70), luokkavoittaja Suphanat  Chonwachirathanin (TIP-70) ja kolmanneksi sijoittuneet Heli Mäkelä (TTC Boom) ja Pate Ikola (KoKu).

M-1100

Tämä luokka oli yllättävän suosittu: 18 osallistujaa! Poolien merkittävin yllätys oli se, että Tea Stråhlman voitti Ismo Alangon 3-1 ja nappasi häneltä poolin kakkospaikan.

Kvartoissa Oskari Hästbacka voitti tulevan M-1300-voittajan Pentti Eerolan 3-1. Semifinaalit olivat viisieräisiä taisteluita. Levente Kadar voitti luokan ykkössijoitetun Jukka Filenin 3-2 ja viides 12-10! Nuno Marttinen oli häviöllä erin 1-2 Oskari Hästbackaa vastaan mutta nousi 3-2-voittoon.

Finaalissa Levente Kadar voitti ensimmäisen erän mutta hävisi huikean toisen erän 20-22! Sen jälkeen Nuno Marttinen otti myös seuraavat kaksi erää ja tuli luokkavoittajaksi 3-1.

Kuvassa vasemmalta kolmanneksi sijoittunut Jukka Filen (HäKi), luokkavoittaja Nuno Marttinen (Maraton), toinen kolmonen Oskari Hästbacka (PT Espoo) ja toiseksi sijoittunut Levente Kadar (MBF).

M-1000

Luokassa oli ikävä määrä pelaajia eli 13. Se tarkoitti kolmea kolmen pelaajan poolia yhden neljän pelaajan poolin lisäksi.

Pooli B meni eräsuhdevertailuun, kun Erkki Virta, Hannu Grönlund ja Tuomas Tuovinen voittivat toisensa ristiin. Poolin kolmossijoitettu Tuovinen nousi 5-3-erillään ykköseksi ja ykkössijoitettu Virta putosi jatkosta.

Pooli D oli järjestäjän kannalta painajainen. Kolme tiukkaa viisieräistä peliä! Ykkössijoitetulla Sonja Ylisellä oli tässä kova kohtalo, koska hän hävisi kaksi viisieräistä ja putosi jatkosta.

Hannu Grönlund yllätti kvartassa ja pudotti ykkössijoitetun Oskari Hästbackan. Ottelu oli tietysti viisieräinen ja viides 12-10! Grönlundin tie päättyi kuitenkin semissä, jossa Aki Kalander oli parempi 3-1. Toisessa semissä Tuomas Tuovinen voitti Teemu Tiaisen samoin 3-1.

FInaalissa Tuomas Tuovinen voitti Aki Kalanderin 3-1. Kalanderhan sijoittui sitten seuraavassa ryhmässä myös M-1200:ssa toiseksi.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Aki Kalander (TIP-70), luokkavoittaja Tuomas Tuovinen (MBF), kolmanneksi sijoittuneet Hannu Grönlund (Atlas) ja Teemu Tiainen (JPT).

M-900

Ilahduttavasti 15 pelaajaa lähti hakemaan M-900-sarjan voittoa. Pooleissa suurimmat yllätykset nähtiin B-poolissa, jossa Ann-Cathrine Stråhlman nousi kolmossijoitetun paikalta pooliykköseksi voittamalla Martti Kankaan ja Hannu Grönlundin ja vieläpä puhtaasti 3-0, ja C-poolissa, jossa Onni Rinne ja Vadim Khrameshkin ottivat kärkipaikat ohi Jorma Savolaisen ja Raimo Peurasen.

Yllättäjä Ann-Cathrine Stråhlman ja Aino Tapola kävivät kovan taistelun kvartassa. Tapola voitti 3-2 (viides 11-9).

Toisessa semifinaalissa luokan ykkössijoitettu  Verner Voikar  johti erin 2-1 Onni Rinnettä mutta Rinne otti seuraavat erät 12-10 ja 11-8.  Sami Koivumäki puolestaan lopetti Aino Tapolan tien 3-1.

Onni RInne otti finaalissa ensimmäisen erän 15-13, mutta Sami Koivumäki vei kolme seuraavaa erää ja otti luokkavoiton.

Vasemmalta kolmanneksi sijoittunut Aino Tapola (PT Espoo), luokkavoittaja Sami Koivumäki (TIP-70), toinen kolmas Verner Voikar (Smash) ja toiseksi sijoittunut Onni Rinne (PT Espoo).

M-800

Mukana oli ikävä määrä pelaajia eli yhdeksän. Koska viiden pelaajan pooleja ei uskaltanut käyttää aikataulullisista syistä, pelaajat jaettiin kolmeen kolmen pelaajan ryhmään. Toisaalta 67 % jatkoi jatkopeleissä! Poolissa B pelattiin ristiin ja poolikolmonen William Nguyen nousi erävertailussa toiseksi.

Pooliykkösten tie oli jatkokaaviossa karu. Luokan ykkössijoitettu Aino Tapola hävisi semifinaalissa Davi Lille ja Vadim Khrameshkin pudotti 3-0 sekä Onni Rinteen että Pietari Paakkisen.

Finaali päättyi 3-0, mutta David Li sai pelata erinomaisesti voittaakseen Vadim Khrameshkinin.

Kuvassa vasemmalta toiseksi sijoittunut Vadim Khrameshkin (TIP-70), luokkavoittaja David Li (TIP-70) ja kolmanneksi sijoittuneet Aino Tapola (PT Espoo) ja Pietari Paakkinen (PT Espoo).

M-700

Tässä luokassa oli onnea ja osallistujia oli sopivasti kahdeksan, joten saatiin kaksi neljän poolia. Sijoituksista ja yllätyksistä on vaikea puhua, koska vain kahdella pelaajalla oli rating. Poisjäännin jälkeen molemmat olivat A-poolissa ja he myös ottivat kaksi kärkipaikkaa. He olivat Noa Paul ja Jimi Koivumäki. Paul voitti 3-0 keskinäisen ottelun.

Semifinaaleissa Noa Paul voitti Marketta Nurmisen 3-0 ja Jimi Koivumäki ahersi hieman pidempään Hämeenlinnan Hans Grönholmin kanssa: 3-1.

Finaalin taso nousi erinomaiseksi. Koivumäki johti jo erin 2-1, mutta hurjien loppupallojen jälkeen Paul nousi viidennessä erässä luokkavoittoon pistein 12-10.

Vasemmalta kolmanneksi sijoittunut Hans Grönholm (HäKi), luokkavoittaja Noa Paul (MBF) ja toiseksi sijoittunut Jimi Koivumäki (TIP-70). Toinen kolmonen Marketta Nurminen (MBF) sai palkintonsa jälkeen päin.