Tässä harjoitus, jonka voi tehdä yksin!
Tässä harjoitus, jonka voi tehdä yksin!
Euroopan Pöytätennisliitto on Walesin liiton aloitteesta päättänyt perua vuodelle 2022 siirretyt veteraanien EM-kisat. Walesin liiton mukaan nykyinen epävarma tilanne ei mahdollista kisan järjestämisen valmistelua ja toteutusta.
ETTU on myöntänyt vuoden 2023 veteraanien EM-kisat Norjalle. Kilpailu käydään Sandefjordissa, joka sijaitsee n. 100km Oslosta etelään.
Mailapelihanke saa jatkoa
Tennis-, Sulkapallo- Squash- ja Pöytätennisliittojen yhteinen mailapelihanke saa jatkoa kaudella 2021-2022. Hankkeen tavoitteena on tällä ja tulevalla kaudella edistää mailapelien lähipelaamista eri puolilla Suomea yhdessä seurojen, koulujen ja oppilaitosten kanssa. Hanketta on tukemassa myös ensi kaudella Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Poikkeuksellisen koronakauden aikana hankkeessa on tänä vuonna keskitytty virtuaaliseen Mailapelikiertueeseen, joka on tuonut mailapelit 17 kaupungin alakouluihin. Lisäksi yhteistyötä on tehty muun muassa Iceheartsin kanssa. Hankkeen koordinointia jatkaa tulevalla kaudella liikunta-alan palvelutoimija Askel Sports, jonka riveistä päävastuussa mailapelien ilosanomaa on levittänyt Henri Pelkonen
– Kausi on luonnollisesti ollut haastava koronatilanteen takia, mutta olen tyytyväinen siihen, mitä olemme saaneet tänä vuonna aikaiseksi. Virtuaalinen mailapelikiertue tulee saavuttamaan esimerkiksi yli 15 000 osallistujaa. Kouluissa päästään siis tutustumaan laadukkaalla tavalla mailapeleihin myös pandemian aikana.
Tulevan kauden osalta odotukset ovat suuret. Koronatilanteen salliessa ensi kaudella keskitytään virtuaalitapahtumien ohella normaaleihin tapahtumiin, joissa eri-ikäiset ihmiset pääsevät tutuiksi mailapelien kanssa.
– Meillä oli hyvät suunnitelmat jo viime kauden alussa uudenlaiseen tapahtumakonseptiin, joka olisi ottanut huomioon niin koululaiset kuin muunkin ikäiset liikkujat. Nyt päästään kehittämään tuota konseptia vielä entisestään. Ja toki meillä on takataskussa myös virtuaalisuunnitelmat, mikäli pandemiatilanne jatkuu. Toivotaan kuitenkin paluuta jonkinlaiseen ”normaaliin”, Pelkonen toteaa jakaen varmasti kaikkien ajatukset. Mailapelihankkeeseen voit tutustua tarkemmin osoitteessa www.mailapelit.fi.
Kosken Kesäleirin ajakohdaksi on varmistunut 14.-18.6.2021 eli tutusti maanantaista perjantaihin.
Muutenkin pidetään kiinni tutusta hyväksi koetusta kaavasta. Leiri sopii kaikille seuroissa pelaaville junioreille. Paikka on Koski TL.
Kutsu julkaistaan vielä myöhemmin ja sitten avataan ilmoittautuminen. Laita jo nyt tapahtuma kalenteriisi. Toki tämänkin tapahtuman yllä on koronan varjo. Tapahtuma järjestetään, jos se on ohjeiden ja rajoitusten mukaan mahdollista.
Liittohallitus esittää sääntömuutosta kevätliittokokoukseen. Junioreiden ikäsääntöä ehdotetaan muutettavaksi siten, että ikäraja nostetaan 17 vuodesta 18 vuoteen. Perusteena muutokselle on muuttuneet kansainväliset ikäsäännöt. ITTF ja ETTU ovat päättäneet nostaa junioreiden ikärajaa vuodella kansainvälisissä turnauksissa.
Sääntömuutokset joita kyseinen ehdotus koskee löytyvät tästä dokumentista:
Sääntömuutosehdotukset 2021-2022_SPTL hallitus
SUEK uudisti Puhtaasti paras -verkkokoulutuksen.
SUEK on koonnut tiiviin antidopingkoulutuksen, joka suoritetaan verkossa. Koulutus päättyy pieneen kokeeseen, jonka läpäiseet saavat todistuksen suorituksesta.
https://puhtaastiparas.fi/fi/login?returnUrl=/fi
Pöytätennisliitto suosittelee, että tämän peruspaketin kävisivät läpi vähintään kaikki kilpapelaajat ja valmennusta tekevät henkilöt. Valmentajat voisivat kannustaa kaikkia oman harjoitusryhmän pelaajia tämän suorittamaan.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt ”Suomen malli” nimellä kulkevan hankkeen. Hankkeen päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Suomen mallissa yhdistyvät lasten ja nuorten kuuleminen harrastustoiveista, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen koordinoiminen sekä koulun ja harrastustoimijoiden yhteistyö.
Tämän kouluvuoden aikana on toteutettu laaja pilottihanke usealla paikkakunnalla. Oulussa esimerkiksi OPT-86 on ollut mukana jo hankeen pilottivaiheessa vetämällä koulukerhoja. Hankkeen toinen vaihe käynnistyy tulevana kouluvuonna. Tämä on mahdollisuus myös pöytätennisseuroilla hypätä mukaan toimintaan.
Mitä tämä sitten voisi tarkoittaa pöytätennisseuroille? Hieman oikaistuna voisi sanoa, että koulupäivän päätteeksi pidettävät kerhot palaavat kouluille. Nyt näiden kerhojen vetäjiä haetaan liikuntaseuroista. Kerhotuntien vetämisestä maksetaan luonnollisesti korvaus. Vakituisten kerhojen lisäksi seurat voivat tarjota kokeilukertoja koululaisille. Kerhotuntien lisäksi voivat seurat päästä mukaan koulujen, kuntien ja seurojen verkostoon, joka varmasti tehostaa pöytätennisseurojen toimintaa.
Mitä sitten nyt pitäisi tehdä? Miettikää mitä seura haluaisi tehdä ja mikä olisi mahdollista. Olisiko halua järjestää kerhotunteja koulupäivän perään tai jotain kokeilukertoja? Löytyykö innostunut vetäjä? Jos innostusta ja mahdollisuuksia on niin, nyt keväällä on oikea aika olla kuntaan yhteydessä tulevaa kautta koskien. Olkaa yhteydessä kunnan koululiikunnasta vastaavaan, hän on oikea henkilö tai osaa varmasti neuvoa juuri kyseisen kunnan oikean henkilön. Yhteys kuntaan tulee tehdä nyt keväällä!
Pöytätennisliitto voi olla tarvittaessa mukana auttamassa seuroja tämän toiminnan käynnistämisessä. Olkaa yhteydessä!
Itse olen varma, että koronan helpottuessa perheet etsivät uusia liikuntamuotoja. Tähän tilaukseen kannattaa myös pöytätennisseurojen vastata!
KYMPPITONNI RIKKI! 🔥🔥🔥
Virtuaaliselle Mailapelikiertueelle on osallistunut tällä kaudella jo yli 10 000 koululaista. Kymppitonnin raja ylitettiin tällä viikolla, kun tennikseen, squashiin, sulkapalloon ja pöytätennikseen tutustuttiin yhteensä kuudella koululla Lappeenrannassa, Porissa ja Kuopiossa. Tarkat osallistujamäärät ovat tähän mennessä 10 400 koululaista ja 51 koulua. 💪
Vapaita paikkoja kiertueelle on tarjolla vielä huhti-toukokuulle Kouvolassa, Joensuussa ja Seinäjoella. Ilmoita koulusi siis mukaan, jos asustelet näissä kaupungeissa!
Mailapeliseuran markkinointi ja viestintä 2020-luvulla -webinaarit
Mailapeliliitot (tennis, squash, sulkapallo ja pöytätennis) järjestävät jäsenseuroilleen huhtikuussa yhteisiä markkinointiin ja viestintään keskittyviä maksuttomia seurawebinaareja. Puhujina ovat markkinointi-, viestintä- ja tapahtumapalveluja urheiluseuroille ja lajiliitoille tarjoavan Askel Sportsin asiantuntijat.
Webinaarit koostuvat kahdesta osasta. Ensimmäinen osa sisältää tiiviit puheenvuorot neljästä eri markkinoinnin ja viestinnän aihealueesta, kun taas toisessa osassa syvennytään aiheisiin tarkemmin ja käydään läpi seurojen omia tilanteita. Webinaareissa keskitytään mailapeliseurojen toimintaympäristöön ja -maailmaan.
Webinaarien ensimmäinen osa järjestetään ti 6.4. Isompien seurojen webinaariin voivat osallistua ammattimaiset seurat, joilla on palkattuja valmentajia tai toimihenkilöitä. Pienempien seurojen webinaari on tähdätty vapaaehtoispohjalta toimiville seuroille, joilla on maksimissaan tuntityötä tekeviä valmentajia.
Ti 6.4. (isommat seurat)
14.00 Webinaarin avaus ja esittelyt
14.15 Mitä me oikeastaan ollaan? – Seuran identiteetti
14.30 Mitä meistä kerrotaan? – Seuran brändiviestintä
14.45 Pitääkö tästä maksaakin? – Seuratoiminnan hinnoittelu
15.00 Mistä löytää tulevaisuuden mailapelaajat? – Sosiaalisen median markkinointi
15.15 Lyhyt keskustelu
15.30 Webinaarin päätös
Ti 6.4. (pienemmät seurat)
18.00 Webinaarin avaus ja esittelyt
18.15 Mitä me oikeastaan ollaan? – Seuran identiteetti
18.30 Mitä ja miten meistä pitäisi kertoa? – Seuran brändiviestintä
18.45 Pitääkö tästä maksaakin? – Seuratoiminnan hinnoittelu
19.00 Mistä löytää tulevaisuuden mailapelaajat? – Sosiaalisen median markkinointi
19.15 Lyhyt keskustelu
19.30 Webinaarin päätös
Mukaan voi ilmoittautua tämän linkin kautta viimeistään ke 31.3. Ilmoittautuneille lähetetään Teams-kutsu torstaina 1.4.
Webinaarien toinen osa järjestetään torstaina 22.4. klo 17-19. Sen ohjelma tarkentuu myöhemmin, mutta se mukailee ensimmäisen osan sisältöjä.