Harjoitteluviikko Narvassa 11-15.6.2018

Torstai-aamun osallistujat yhdessä valmentaja Lida Andreevan  kanssa. Osa pelaajista oli lähtenyt Liettuan avoimiin kadettien ja minikadettien mestaruuskilpailuihin ja osa jäi pois muista syistä.

Kirjoittelen tänne pientä raporttia Narvan vierailustani kesän ratoksi. Lähinnä julkaisen videoitani. Vaikka minä itse saatan esiintyä niissä useampaankin kertaan, ideana ei ole näyttää minun peliäni vaan esitellä eri pelaajia ja heidän taitojaan. Päivitykset menevät niin, että uusimmat ovat aina ylimpänä. Raportti etenee pikkuhiljaa sen mukaan kuinka ehdin tehdä sitä. Kaikki materiaalia tulee ensin YouTubeen ja Facebookiin, mutta tänne laitan videoiden kuvaukset suomeksi ja mahdollisesti myös jotain lisätekstiä.

Saavuin Narvaan sunnuntai-iltana ja maanantaista keskiviikkoon pelasin kahdet treenit päivässä, torstaina ja perjantaina yhdet. Tuli paljon pelaamista ja sen varassa yritetään sitten voittaa pokaaleja talven kilpailuissa. Oli mukava huomata, kuinka tiivis treenaaminen peräkkäisinä päivinä parantaa peliä ja tuntumaa!

Aamuharjoitukset olivat 10-12 ja iltaharjoitukset 16-18. Narvan junioreille järjestettiin joka kertaa fysiikkaa 20-30 minuuttia aluksi ja sitten lopuksikin, joten eivät treenit vielä klo 12 ja 16 päättyneet. Pelaamista oli ehkä 1,5 tuntia joka kerta.

Kilparyhmän harjoitusten lisäksi kello 13-15 pyöri aloittelevien pelaajien harjoitukset, joissa pelasi ainakin yksi tosi kova tyttö, joka pitkän tauon jälkeen ei vielä halunnut osallistua koviin kilparyhmän harjoituksiin tai häntä ei vielä oltu kelpuutettu sinne.

< Tähän yleiseen osaan tulee täydennystä pikkuhiljaa. Varsinaiset pävitykset tämän jälkeen.>

Vitalia Reinol ja Arina Litvinova harjoittelevat

Video näyttää muutaman minuutin Vitalia Reinolin ja Arina Litvinovan harjoittelua. Vitalia pelaa heinäkuussa Viron kadettityttöjen joukkueessa JEM:ssä ja Arina pelaa elokuussa Eurominichampsissa 2006-tyttöjä.

Kohokohdat – Pöytätenniksen riemu – osa 2

Tässä toinen osa videostani, joka tarjoaa kohokohtia Narvassa pelaamistani otteluista.

Pääosassa:

Ksenia Genite
Nikita Lutsinski
Jelisei Reinol
Aleksandra Evstafjeva
Ksenia Kabanova
Maria Ljapunova
Iliya Smigelski
Kristina Smirnova
Konstantin Sokolov

Kohokohdat – Pöytätenniksen riemu – osa 1

Tämä on ensimmäinen osa kahdesta videostani, jotka kuvaavat sitä, kuinka paljon nautin pöytätenniksen pelaamisesta Narvassa. Valitettavasti noin 20 vuotta sitten minulta katosivat pelikaverit enkä sen jälkeen ole pelannut kuin erittäin harvoin eli yleensä 2-3 kertaa vuodessa tai en ollenkaan. Mutta pelaaminen on vaan kivaa ja erityisesti silloin, kun vastustajat ovat muitakin kuin vääntäjiä 🙂 . Videolle on kerätty kohokohtia otteluista, joita pelasin vierailuni aikana. Tällaisesta pöytätenniksestä pidän ja sellaista tykkään pelata! Onneksi nykyään kilpailuissa peli on useimmiten tämänlaista. Takavuosinahan oli harvinaista herkkua, jos sai kohdata kilpailuissa sileillä kumeilla pelaavan hyökkäyspelaajan. Joskus harvoin pelaaja oli jopa oikeakätinenkin (tooo-ooosi harvoin)!

Videolla pääosissa (jotkut useamman kerran):

Arina Litvinova
Aleksandra Bojartšuk
Andrei Zalnin
Maria Zavronkova
Ksenia Genite
Ksenia Kabanova
Aleksandra Evstafjeva
Lev Rojak
Maria Ljapunova

Muut pelaamani ottelut eri pelaajia vastaan

Tällä videolla on kaikki muut pelaamani erät ja ottelut, joita en ole julkaissut aiemmin ja jotka videoin. Jokaisesta kohtaamastani pelaajasta on erilinen video, mutta monia vastaan pelasin kaksi tai useamman kerran. Tällä videolla ovat ne ekstrat.

Tämä on käytännössä vain arkisto tulevia vuosia ajatellen. Mutta koska pääsen pelaamaan vain niin turkasen harvoin (treenit kerran vuodessa), saan peli-iloa katsomalla vain omaa peliäni! Tekisi mieli pelata enemmänkin, mutta ehkä joskus. Toki muutama kilpailu ehkä mahtuu ohjelmaan ensi kaudella.

Tässä on sekin idea, että vastustajani löytävät mahdollisesti omat pelinsä videolta.

Seuraavat erät/ottelut ovat videolla alkamiskohtineen:

Andrei Zalnin – kaksi ottelua (00:20 ja11:33)
Aleksandra Bojartšuk – kaksi ottelua (01:50 ja 07:23)
Ksenia Kabanova – kolme ottelua (03:55, 09:14 ja 51:03)
Maria Zavronkova – 05:51
Ksenia Genite – 14:44
Aleksandra Evstafjeva – kaksi ottelua  (19:45 ja 39:28)
Jelisei Reinol – 23:33
Nikita Lutsinski – 30:08
Maria Ljapunova – 44:45

Perjantain aamutreenit – peloi Konstantin Sokolovia vastaan

Hävisin Konstantin Sokoloville 0-2. Hyvin surullisen alun (1-8) jälkeen ottelussa tuli edes muutamia asiallisia palloralleja. Konstantin on 2007-poikien kakkonen Virossa.

Keskiviikon aamutreenit  – harjoittelua Kristina Vassiljevan kanssa

Harjoittelin Kristinan kanssa ilman erien pelaamista. Siksi tässä vain vähän treenivideota.  Kristina oli vähän liian väsynyt varsinaisiin harjoituksiin tuona aamuna, joten sain mahdollisuuden harjoitella hänen kanssaan.  🙂 Kristina on Viron ykkönen 2005-tytöissä.

Perjantain aamutreenit – peli Jelisei Reinolia vastaan

Hävisin joukkuekilpailussa Jelisei Reinolille 1-2. Jelisei on Viron 2009-poikien kakkonen Viron miesten rankingin mukaan. Jelisei ei luovuttanut vaikka hävisi ärsyttävästi toisen erän 7-1 johdon jälkeen.

Perjantain aamutreenit – peli Nikita Lutsinskia vastaan

Voitin joukkuekilpailussa Nikita Lutsinskin 2-1. Nikita ei ole Viron rankinglistalla mutta erityisesti hänen todella hyvä kämmentapponsa  jopa suoraan syötöstä aiheutti minulle paljon vaikeuksia. Nikitalla on hyvä tuntuma palloon ja häntä vastaan oli kiva pelata!

Perjantain aamutreenit – peli Iliya Smigelskiä vastaan

Voitin edellä mainitussa joukkueottelussa Iliya Smigelskin 2-1. Iliya ei ole VIron rankingilla, joten hän ei taida kilpailla muualla kuin seuran omissa epävirallisissa kilpailuissa.  Hän on selkeästi kuitenkin tärkeä pelaaja Narvalla. Hyvin ystävällinen ja todella urheilullinen.  Vetää aina fysiikkatreenit tosissaan. Sellaiset pelaajat ovat tärkeitä nuoremmille pelaajille. Niin myös Iliya (tai ilmeisesti Ilja).

Perjantain aamutreenit – peli Kristina Smirnovaa vastaan

Hävisin Kristina Smrnovalle yksieräisen ottelun 6-11. Kun olin lähdässä perjantain aamutreenien (ja ainoiden treenien) jälkeen taas kotiin, Kristina oli ainoa Narvan ”uuden sukupolven” tytöistä, jota vastaan en ollut pelannut viikon aikana (kaikkihan eivät siis harjoituksissa olleet kesälomien vuoksi). Niinpä pelasin häntä vastaan yhden erän päivän treenien päätteeksi ja ennen kuin Kristina meni vetämään fysiikkaharjoituksia. Aikaa ei siten ollut pitemmälle ottelulle. Mutta jo tämä yksi erä osoitti, kuinka hyvä Kristina on. Hän sijoittaa rystynsä todella ikävästi ja niin hän tekee kämmenlyöntienkin suhteen.  Molemmat lyönnit tulevat myös napakasti. Kristinalla oli alussa käynnistysvaikeuksia, mutta 3-0-johtoni jälkeen hän meni menojaan. Kristinan ikäluokka on 2007 ja Lasten GP:n tulosten perusteella hän on ehkä Viron viides 2007-tytöissä.

Perjantain aamutreenit – kohokohdat ottelustani Arina Litvinovaa vastaan

Minun vain TÄYTYI tehdä tällainen ”kohokohdat”-video, koska ottelussa oli ainakin muutamia kannaltani hyviä hetkiä, vaikka hävisinkin 0-2. Valitut kohokohdat sattuvat pääasiassa olemaan kohokohtia omaan peliini liittyen.  🙂

Perjantain aamutreenit – peli Arina Litvinovaa vastaan

Pelaajat jaettiin kahteen joukkueeseen ja sitten pelattiin ottelu jokaista toisen joukkueen pelaajaa vastaan. Tässä häviän Arina Litvinovalle 0-2, mutta se oli viikon paras pelini ja annoin kaikkeni. Mukaan mahtui muutamia hyviä palloja! Arinahan on Viron paras 2006-tyttö mutta tietysti korkealla kaikissa ylemmissäkin ikäluokissa.

Keskiviikon iltatreenit – peli Aleksandra Bojartšukia vastaan

Myös tämä peli kuului alempana mainittuun ”kaikki kaikkia vastaan”-turnauksen B-ryhmään. Jälleen voitto napsahti tililleni, kun voitin Aleksandra Bojartšukin 3-1. Aleksandran ikäluokka on 2007. Kuluneen kauden Lasten GP:n tulosten mukaan hän on ehkä sijoilla 11-13 Viron 2007-tytöissä.  Hän löi kaunista kämmentä tässä ottelussa ja liikkui hyvin.

Keskiviikon iltatreenit – peli Lev Rojakia vastaan

Myös tämä peli kuului alempana mainittuun ”kaikki kaikkia vastaan”-turnauksen B-ryhmään. Nyt onnistuin voittamaan Lev Rojakin 3-2. Hän on vaikea vastus, koska rystyllä näppylä. Lev (2007) on VIron miesten rankingin mukaan viides 2007-pojissa.

Torstain  iltatreenit – Maria Zavronkova ja Ksenia Genite harjoittelevat

Tällä videolla on muutama minuutti Maria Zavronkovan ja Ksenia Geniten harjoittelusta. Kuten aiemmin mainittu Maria on 2007 ja Ksenia 2006. Maria pelaa elokuussa Eurominichampsissa Strasbourgissa. Alkuperäinen ääniraita oli meluisa, joten taustamusiikki laitettu sen tilalle.

Keskiviikon iltatreenit – peli Aleksandra Evstafjevaa vastaan

Myös tämä peli kuului alempana mainittuun ”kaikki kaikkia vastaan”-turnauksen B-ryhmään. Onnistuin voittamaan Aleksandra Evstafjevan 3-0. Aleksandran ikäluokka on 2006. Hän on pelannut vain lyhyen aikaa eli hän aloitti viime syksynä eli pelaamista on takana noin kahdeksan kuukautta.  Hän on noin 20.  Viron 2006-tytöissä.  Hänellä on jo hyvä kämmen ja hän liikkuu hyvin. Kun rysty ja kämmentappo korkeista palloista tulevat samalle tasolle, hänestä tulee kova peluri.  Kunhan harjoitteluhaluja riittää.  Jos riittää, hän on ensi kesänä kova vastus!

Keskiviikon iltatreenit – peli Maria Ljapunovaa vastaan

Tämä peli kuului myös  alempana mainittuun ”kaikki kaikkia vastaan”-turnauksen B-ryhmään. Maria (tai Marija) Ljapunova voitti minut 3-2, vaikka olin aivan varma, että voitan hänet.  Häntä vastaan oli kuitenkin vaikea pelata, koska hänen pelityylinsä on hankala samalla kun hän ei näytä tunteitaan pelissä ollenkaan vaan  on enempi kuin kuollut kala.  Lida vahvisti tämän havainnon. Luulin, että hän oli hävinnyt edellisen pelin ja siksi olisi ollut pelihaluton, mutta se olikin  vain hänelle ominaista. Joka tapauksessa oli turkasen hankala piiskata itseään täyteen tsemppiin! Marian ikäluokka on 2006. Hän oli kahdeksas kuluneen kauden Lasten GP:n Tytöt-2005-luokassa ja hän on ehkä Viron seitsemäs 2006-tytöissä, kun otetaan  2007-ikäluokkakin mukaan. Marian syötöt olivat yllättävän pahoja, vaikka ne saattoivat näyttää petollisen helpoilta.

Keskiviikon iltatreenit – peli Andrei Zalninia vastaan

Treeneissä pelattiin kilpailu, jossa pelaajat jaettiin kahteen ryhmään. Minä olin yllättäen B-ryhmässä, jossa oli seitsemän pelaajaa. ”Kaikki kaikkia vastaan” oli systeemi mutta itseltäni jäi yksi ottelu pelaamatta, kun aika loppui kesken. Tällä videolla on pelini Andrei Zalninia vastaan. Hävisin 1-3. Andrein ikäluokka on 2008. Lasten GP:n kokonaistilanteessa hän oli 11. paras 2007-poika ja oman ikäluokkansa ykkönen. Mutta 2009-ikäluokassa on kolme poikaa häntä ylempänä Viron rankingilla. Kaksi parasta Narvasta.

Torstain iltatreenit – Kristina Vassiljrvan ja Stanislav Strogovin harjoittelua

Kristina Vassiljeva ja Stanislav Strogov vetivät todella hyvät harjoitukset, jota oli ilo katsoa. Tämä video näyttää muutamia hetkiä eri harjoituksista. Kristina on Viron kolmonen 2004-tytöissä ja ykkönen 2005-tytöissä. Stanislav Strogov (2002) on myös  2000-poikien ykkönen ja pelaa heinäkuussa Juniori-EM:ssä Viron joukkueessa. Kristina on jälleen varsin hyvässä kunnossa sen jälkeen, kun hän loukkasi vakavasti polvensa viime kesänä valmistautuessaan Eurominichamps-kisoihin. Hän oli silloin valtavan hyvässä vedossa ja Eurominichampsista poisjääminen oli hurja pettymys. Siinä meni koko kulunut kausi polven paranteluun, mutta nyt polvi on kai jo täysin kunnossa.

Torstai aamutreenit – peli Ksenia Kabanovaa vastaan

Hävisin Ksenia Kabanovalle 0-3 kilpailussa, joka pelattiin Eesti-systeemillä. Mukana oli 15 pelaajaa ja saavutin kunniakkaan 11. sijan. Ksenia oli lopulta vain sijan korkeamalla eli 10. Ksenia on 2006-tyttö ja hän on pelannut vakavasti vain yhden vuoden eikä hänellä ole vielä varsinaista naisten rankingin sijoitusta. Hän oli kuitenkin 13. Lasten GP:n lopputuloksissa Tytöt-2005-luokassa mutta 2006-tyttöjen joukossa hän oli kuudes.  Tässä ottelussa hän pelasi todella hyvin! Aiemmin olin onnistunut voittamaan hänet kahteen kertaan, mutta nyt hän tuli peliin hurjalla sykkeellä. Katsokaa vailla pallorallit, kun hän johti 9-7 toista erää ja 5-3 kolmatta erää.

Hyvin tuttu kävelyreitti Narvassa

Olen kävellyt tämän reitin todella monta kertaa vuosien aikana eli kävely Inger Hotellista pöytätennishallille. Alussahan tosin nukuin aina pelihallin vierashuoneissa.

Tiistai, aamutreenit – peli Ksenia Geniteä vastaan

Vedin harjoitukset Ksenia Geniten kanssa. Pelaaminen oli todella hauskaa, koska Ksenian  focus ja asenne olivat korkeaa luokkaa. Hänen ikäluokkansa on 2006 ja hän on pelannut pöytätennistä vasta vuoden eli hän aloitti viime vuoden toukokuussa jo aiemmin aloittaneen kaverinsa Maria Ljapunovan houkuttelemana. Mutta sen jälkeen hän on ollut mukana melkein joka harjotuksissa. Hänen kehttymisensä niin lyhyessä ajassa on todella vaikuttavaa. Ksenia on Viron 2006-tyttöjen kolmonen heidän naisten rankinginsa mukaan. Treenien lopuksi pelasimme ottelun  ”paras seitsemästä”-systeemillä ja Ksenia voitti 4-1. Hän näytti muutaman erittäin kovan kämmenlyönnin!

Maanantai, iltatreenit – peli Maria Zavronkovaa vastaan

Maanantain aamutreeneissä pelaaminen oli ollut vähän tuskaa, koska edellisistä treeneistä oli aikaa jo vuosi (kilpailuottelut ovat eri asia kuin harjoitteleminen).  Iltaharjoituksissa meni jo paljon paremmin. Treenasin Maria Zavronkovan kanssa, joka kävi PT Espoon kevätkilpailuissa. Hän on siis 2007-tyttöjen Viron ykkönen. Tässä vaiheessa kuitenki videota vain pelaamastamme erästä treenien päätteeksi. Hävisin 6-11. Kauheasti ei tullut menestystä koko sitä seuranneesssa ”ykköspöytä”-kisan erissä. Mutta vasta toiset treenit!

Vastaa