Tiedotusterveisiä

Liittohallitus kokoontui kesätauon jälkeen ensimmäistä kertaa tiistaina. Koska edellisestä kokouksesta oli aikaa, aloitimme totutusti valiokuntakatsauksella.

Alun otti tällä seuravaliokunta. Kenttäpäällikkö Taneli Keinonen oli esittelemässä uutta seurastrategiaa, jonka voisi tiivistää seuraaviin pääkohtiin:

  • Tavoitteena on lisätä kilpailuissa käyvien pelaajien määrää
  • Toiminnan arvioinnin aikajänne on pidempi eli useampi kausi
  • Fokukseen seurat, jotka todella haluavat olla mukana
  • Kohderyhmänä ensisijaisesti 5-9 vuotiaat

Välineet ovat esimerkiksi seuraleirejä ja välituntipelaamista. Ja otamme siis mielummin vähän vähemmän tosissaan pelaavia kuin ”vain paljon pelaajia”. Huomiota kiinnitetään myös ”nolla-asteen” lyhyeen valmentajakoulutukseen. Taneli kertoi vielä, että mailapelihankkeessa on siirrytty isoista tapahtumista seura-koulu -yhteistyöparien löytämiseen ja kohti koululaiskilpailua.

Työvaliokunta on työstänyt hanketta työeläkeyhtiöiden kanssa, mutta toistaiseksi tulokset ovat vaatimattomia. Myös historiikin valmistuminen ja sen myynti sekä 80-vuotisjuhlat ovat ainakin varainhankintanäkökulmasta olleet työlistalla. Sääntö- ja tuomarivaliokunnan jo tuttu kesän aikaansaannos on liittokokouksessa hyväksyttyjen muutosten päivittäminen liiton sivuille: vielä loppuvaiheessa tarkennettiin wo:n antamisen jälkeistä pelaamisoikeutta sarjaotteluissa.

Veteraanivaliokunnan ilouutisena on tietenkin Kai Merimaan MM-voitto (85 v) Las Vegasista. Kaitsusta oli komea juttu Seura-lehdessä. Uppsalassa on NETU-kisat syyskuussa, jonka vuoksi perinteinen Viro-ottelu siirtyi lokakuulle.

Kilpailuvaliokunta totesi, että uuden kauden kilpailukalenteri on valmis. Joukkue-SM:n järjestää MBF, DE-kisat Pohjanmaan ”konsortio”, BC-SM:n KoKa, Veteraanien joukkuekisan BK, henkilökohtaisen Veteraani-SM:n Wega, henkilökohtaiset SM-kisat PT 75 ja junioreiden 13 ja 15 kisat MBF. Nappulaliiga ja 17-SM:n järjestäjä vielä auki (ovat 27.-28.4.2019, anoa voi!). Tulevalla kaudella otetaan testiin myös kilpailukategorisointi (A-, B- ja C-kisat erilaisine vaatimuksineen). Sarjaohjelmat ovat valmiit kakkoseen asti ja kolmosdivari valmistunee kuluvalla viikolla, alemmat sarjat syyskuun aikana.

IT-valiokunnassa on valmistauduttu lisenssien ilmoittamiseen ja se on uusin pohjin mahdollista elokuun aikana. Samalla kysytään myös lupaa tietojen julkistamiseen uuden tietosuojakäytännön (GDPR) vaatimusten mukaisesti. Urheilumuseon Kalle Rantala tekee meille Hall of Fame -sivuston ja ratinglaskennan automatisointia kehitetään edelleen.

Huippu-urheiluvaliokunnan katsauksessa todettiin, että ensi kaudella kolme pelaajaame pelaa sarjoja ulkomailla (Benedek Oláh Ranskan pääsarjaa, Alex Naumi Tanskan pääsarjaa ja Anna Kirichenko Ranskan kakkostasoa). Lokakuun 2. päivä on EM-karsintaotteluita, miehillä vieraissa Skotlanti ja naisilla kotona Liettua. Espanjan Alicanten henkilökohtaisiin EM-kisoihin matkaavat Benedek, Anna ja Alex.

JEM ja NETU olivat kesällä ja junnut myös leireilivät paljon. NETU meni hyvin, mutta taso oli vaatimattomampi. Alex Naumi ja Sam Khosravi ovat uusia ikäluokkansa NETU-mestareita. JEM ei sujunut niin hyvin, mutta esimerkiksi Annika Lundströmin esitys oli hyvä. Alex ja Annika olivat kaksinpelissä 32 parhaan joukossa. Annika on myös valittu nuorten olympialaisiin Buenos Airesiin. Valmennusjärjestelmä kaipaa edelleen kehittämistä ja Ruskeasuon treeniryhmien kokoonpanot ovat uudelleenpohdinnassa.

Parapöytätenniksessä on tapahtunut paljon. Barcelonan kisassa viisi uutta suomalaispelaajaa sai kansainvälisen luokituksen ja heistä Aino Tapola oli kolmas naisten 1-2 luokassa. Kisakalliossa joulukuussa kansainvälinen leiri ja Silja-Maljan yhteydessä järjestetään myös parakisat. Isompia parakisoja harkitaan vuodelle 2019, mutta siihen tarvitaan OKM:n aika huomattavaa tukea. Aino on jo päässyt nuorten paralympiaryhmään, jonne myös Aaro Mäkelällä on mahdollisuudet. Omaakin leiritoimintaa on säännöllisesti. Esa Miettinen tähtää Tokion parakisoihin, lokakuussa ohjelmassa ovat MM-kisat Sloveniassa.

Sonja kertoi, että ETTU:lla tulee olemaan Alicantessa tiukka keskustelu, kun kokous mittaa ETTU:n puheenjohtajan Kramerin tukea. Bosnia-Hetrzegovina ja Slovenia ovat haastaneet hänet oikeuteen.

Liittohallitus seuraa tietenkin säännöllisesti taloustilannetta ja kesän jälkeen menemme likimain samassa kuin vuosi sitten. Syksyn lisenssimäärät ja Finlandia Open tulevat olemaan ratkaisevia kokonaistuloksen kannalta. Olemme saaneet Ruskeasuon ”pöytäsopimuksen” Omasäästöpankin kanssa ja sinne liiton tilitkin siirtyvät syksyn aikana.

80-vuotijuhlien suunnittelu on edennyt ja niistä on paljon infoa muualla liiton verkkosivuilla. Toivon kovasti, että mahdollisimman moni pingisihminen tulisi juhliin paikan päälle. Ja toivottavasti vielä noutamaan ansiomerkkiä, jonka hänen seuransa on aktiivilleen anonut.

Jo syyskuussa ilmestyvä lehti 3/18 (juttujen dead line on jo 10.9!) tulee olemaan juhlanumero, ja siihen olemme onnistuneet keräämään jonkin verran yhteistyöilmoituksia. Lisää kuitenkin tarvitaan.

Lisää tarvitaan myös historiateoksen myyntiä, vaikka taloudellisesti hanke alkaa jo olla ”kuivilla”. Uskallan aika vilpittömästi todeta, että kirjassa on kenelle tahansa laji-ihmiselle valtavasti uutta ja mielenkiintoista tietoa.

Liiton kokonaisstrategiaa tullaan tarkastelemaan ensi vuoden toimintasuunnitelmaprosessin yhteydessä syksyn aikana. Se on ainakin osin jo liiton tulevankin johdon työsarkaa. Liittohallitus päätti, että syksyn liittokokous järjestetään Joukkue-SM:n yhteydessä 24. marraskuuta Ruskeasuolla. Vakioasian eli talousarvion ja toimintasuunnitelman lisäksi tehdään henkilövalintoja, sillä neljän erovuoroisen hallitusjäsenen ohella tulevalle kaksivuotiskaudelle valitaan myös puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja.

Vielä päätettiin, että TIP-70 saa järjestettäväkseen ensi kevään Finlandia Junior Open -kisan. Seuraavan kerran liittohallitus päätti kokoontua jo runsaan kuukauden kuluttua eli 27. syyskuuta. Toivottavasti asialistalla on ainakin paljon ansiomerkkianomuksia seuroilta. Ja paljon juhlailmoittautumisia.

Esko Heikkinen

 

 

 

Vastaa