Suomi jäi ilman pöytätenniksen olympiapaikkaa

Suomalaispelaajien taistelu ei riittänyt jatkopaikkoihin Portugalin Guimaraesissa pelattavissa pöytätenniksen olympiakarsinnoissa. Sinivalkoisia värejä ei siis nähdä Tokion olympiapöydillä.

Ykköspelaajamme Benedek Oláh kävi pisteen päässä paikasta karsinnan toiseen vaiheeseen, mutta ilman paineita pelannut Moldovan Andrei Putuntica vei lopulta huippujännittävän alkulohkon päätöspelin nimiinsä erin 4-3 (11-9, 12-10, 7-11, 11-5, 8-11, 8-11, 12-10).

– Tulos on tietenkin pettymys ja tappio varsinkin ottelupallon jälkeen harmittaa. Nyt olemme ulkona olympialaisista, päävalmentaja Mattias Bergkvist totesi.

Rio de Janeirossa vuonna 2016 Suomea edustaneen Oláhin saldoksi alkulohkossa jäi yksi voitto ja kaksi tappiota.

Portugalissa on jaossa viisi kaksinpelipaikkaa miehille ja neljä naisille. Loput Tokion paikat täytetään kesäkuun maailman rankingin perusteella, mutta siinä Oláh jää reilusti varasijoille.

Myöskään Alex Naumin hyvä peli ei riittänyt jatkopaikkaan Samuel Walkerin viedessä ratkaisupelin lukemin 4-1 (11-4, 11-8, 8-11, 11-7, 14-12). Naumi selvitti viidennen erän lopussa vastustajan kolme ottelupallo, mutta maailman rankingissa 169 sijaa korkeammalla oleva englantilainen laittoi pelin poikki neljännellä yrittämällä. Naumi voitti peleistään yhden ja hävisi kaksi.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön alex naumi (@naumiale_x) jakama julkaisu

Anna Kirichenkon pelit kolmella 1-4 -tappiolla päättyivät niin ikään alkulohkoon. Torstain tappio tuli kroatialaista Mateja Jegeria vastaan.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Anna Kirichenko (@nannakirichenko) jakama julkaisu

Pöytätenniksen arvokisakausi jatkuu kesäkuussa EM-kilpailuilla Varsovassa, Puolassa. Tokion olympiakisojen jälkeen on ohjelmassa vielä marraskuun MM-kilpailut Yhdysvaltojen Houstonissa.

Olympiakarsintojen tulokset

Livestream pöydiltä T1-T4

Kuvagalleria

 

Vastaa